Herra ministeri, ruokanirsoilu lähtee kotoa

Ehkä kaikkien aikojen kouluruokasuosikki - lihapullat ja perunamuusi.

Hellanlettas sentään, kyllä se sittenkin on niin, että monipuoliseen ruokailuun kasvatetaan kotona. Kaikkea ei sentään voi ulkoistaa koulun kontolle.

Opettaja ei voi eikä saa väkisin lusikkaa lapsen suuhun tunkea. Muistan hyvin, kun ensimmäisellä luokalla en syönyt etikkapunajuuria, en pystynyt, olisin oksentanut. Opettaja huusi vieressä, ja en syönyt. Ensimmäinen jälki-istuntoni siitä tuli.

Pitää myös muistaa, että opettajat eivät valitse kouluissa tarjottavia ruokalajeja, vaan päätökset tehdään aivan muualla kuin koulussa. Jostain syystä tarjotaan joitakin ruokia, jotka eivät maistu lapsille. Silloin ruokalistaa on syytä kehittää. 

Yleensä tavallinen suomalainen arkiruoka maistuu lapsille melko hyvin, myös pasta- ja riisiruuat maistuvat.

Olen samaa mieltä siitä, että opettajien ainakin alakoulussa olisi hyvä syödä oppilaidensa kanssa ja yrittää kasvattaa oppilaita hyviin ruokailutapoihin ja monipuoliseen ruokavalioon. Sitä on tehty iät ja ajat, mutta nyt näyttää siltä, että koulu ei pystykään oikomaan vääriä ruokatottumuksia. 

Yläkoulussa ruuasta kieltäytyminen ei aina edes liity itse ruokaan, vaan aivan muuhun, minkä kaikki joskus yläkoulua käyneet tajuavat. Alakouluissa syödään paljon paremmin, harva jättää ruokansa kokonaan syömättä, mutta nykynirsoilua on.

Ruokaillessa on hyvä keskustella oppilaiden kanssa muistakin asioista kuin kouluasioista. Oppilaantuntemuksen kannalta ruokailu oppilaiden kanssa on helmipaikka.

Kouluruuan ruoka-aineisiin ei aina sijoiteta riittävästi. Esim. kotikaupungissani Vantaalla ruoka-aineisiin laitetaan 0,69 euroa per annos. Jos annosraha nostettaisiin euroon, laatu paranisi ja välipalaakin voitaisiin lapsille tarjota.

Kyse on aina arvovalinnoista.

Olen kouluruokafani ja kouluruuan syömisen ammattilainen, olen syönyt kouluruokaa yhteensä 54 vuotta:

School meals in Finland -blogini

* * *

10.12. Yle 

Kouluruokanirsoilijoiden käytökseen halutaan puuttua kovilla keinoilla: Ministeri velvoittaisi opettajat aterioimaan oppilaiden kanssa

"Tuore kouluterveyskysely pysäytti minut henkilökohtaisesti", sanoo maatalousministeri Jari Leppä. Paikoin 60 prosenttia koululaisista jättää kouluruoan syömättä kerran tai useammin viikossa.

– Tarvitsemme myös opettajien täydennyskoulutusta kouluruokailun pedagogisesta merkityksestä ja ruokatajun kasvattamisesta. Opetussuunnitelmien perusteet tulee entistä enemmän jalkauttaa opetustyöhön, Leppä vaatii.

– Laissa voisi lukea päivittämisen jälkeen, että terveellinen välipala on tarjottava kerran päivässä, oppilaat vaikuttavat ruokalistojen sisältöön, ruokailulle on varattu riittävästi aikaa, ja ruokailu tapahtuu tiettyyn ikään asti aikuisten johdolla.

Ihana tn-käsityöluokka

Sijaistin tänään Uomarinteen koulussa. Aamu alkoi käsityöllä, en ennen ollut pitänyt tunteja koulun tn-luokassa. Hyvä, että nyt pääsin, niin komea luokka oli.

Ihastuin oppitunnin resurssointiin, paikalla oli kaksi ammattitaitoista tekniseen käsityöhön erikoistunutta luokanopettajaa ja hommansa osaava kouluvaari. Vaikka olen vaari, katson yhä vielä olevani ammattitaitoinen tekniseen käsityöhön erikoistunut luokanopettaja. Se toinenkin maikka on jo eläkkeellä oleva tekniseen käsityöhön erikoistunut luokanopettaja, mutta hän myös tekee edelleen sijaisuuksia, tn-maikkana. Se kolmas oli oikea kouluvaari.

Joten paikalla oli oikeasti kolme osaavaa ukkoa, taattua vaariluokkaa :) Yhteistyö toimi jouheasti kuin itsestään.

Otin ehkä Vantaan komeimmasta tn-luokasta liudan kuvia. Tilat on hyvin suunniteltu, ja luokan järjestys oli suorastaan hekumallisen kaunis. Uomiksessa täytyy olla hommaansa sitoutuneita käsityömaikkoja.

Ainoa, mikä jäi häiritsemään oli, että pajassa ei ollut ahjoa. Miten sitä saunakauhojen varret oikein taotaan, kun ei voi kunnolla varren päätä kuumentaa?

Aiheena oli nykykäsityön klassikko - hyvin monelle tuttu lehtiteline, jossa kova yhdistyy pehmeään. Unohdin ottaa kuvan lehtitelineestä, hienoja olivat.

Näitähän ne: Lehtitelineitä omasta vanhasta opinahjostani Jyväskylän yliopiston Norssista

Uomiksen lehtitelineet olivat ehkä kultivoituneempia kuin Norssin, sillä varsien yläpäät oli pyöristetty.

Kuvat oppitunnin ja jälkisiivouksen jälkeen, katso niitä ja nauti.

Uuden oppimisen mahalasku

18.11. HS

Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

suomalaiset peruskoulun tasa-arvo on vaarassa, sanoo psykologian professori emerita Liisa Keltikangas-Järvinen.

Hänen mukaansa koululaisilta vaaditaan nykyisin sellaista itseohjautuvuutta, omatoimisuutta ja vastuunottoa, johon läheskään kaikki peruskoululaiset eivät ikänsä puolesta ole valmiita. Tällaiset johtopäätökset Keltikangas-Järvinen tekee muun muassa tuoreesta mutta vielä julkaisemattomasta tutkimuksesta.

HS sai tiedot tutkimustuloksista ennakkoon.

Suomi taisteli kärkisijoista koululaisten kansainvälisessä Pisa-vertailussa 2000-luvun alussa, ja oppimistuloksiamme hehkutettiin eri puolilla maailmaa. Suomen oppilaiden Pisa-tulokset ovat kuitenkin huonontuneet tällä vuosikymmenellä.

Helsingin yliopistossa tehty lokakuussa valmistunut tutkimus etsi syitä siihen, mikä huonontaa suomalaisten 15-vuotiaiden oppimistuloksia.

”Vielä 2000-luvun alussa Pisan oppimistulokset olivat hyvin tasaiset. Perhetausta ei juurikaan vaikuttanut oppimistuloksiin. Sitten huomattiin, että vähemmän koulutetuista ja vähävaraisemmista perheistä tulevien lapset alkoivat pärjätä heikommin”, kertoo tutkimusta tehnyt psykologian tohtori Aino Saarinen.

* * *

Pienen hiljaiselon jälkeen, nyt runtataan.

Tiedän, että on typerää sanoa, että mitä minä sanoin, mutta nyt on sanottava, että mitä minä sanoin. En ole ainoa kokenut opettaja, joka nyt mielessään toteaa, että mitä minä sanoin.

Jos ollaan jossain kärjessä, pitää miettiä, miten kärkipaikka säilytetään tai peräti, miten kärkipaikkaa halutaan vahvistaa. Suomessa toimittiin päinvastoin, alettiin rahoituksella mahottaa koulutusjärjestelmää. 

Kaiken huippu on, että me aloimme itse, me opettajisto, kritiikittä mahottaa koulujärjestelmää sisältä päin hyppäämäällä sumeasti ns. uuteen oppimiseen. Kalustimme luokkamme Martelan toiveiden mukaisesti heiluvilla salmiakkipöydillä (Martela oli v. 2016 suurin pörssinousija) ja unohdimme oppimisen lainalaisuudet sysäämällä oppimisen vastuun oppilaille, jopa aivan niille pienimmille lapsille.

Samalla suostuimme mielettömään jyväskyläläislähtöiseen inkluusiokokeiluun lopettamalla erityisopetuksen asiantuntijakeskukset, erityiskoulut, ja jätimme eniten tukea tarvitsevat lapset, erityisoppilaat, suurin piirtein heitteille.

Opettajisto odottaa kauhulla seuraavaa Pisaa, ja vielä suuremmalle kauhulla odotamme sitä seuraavaa Pisaa. 

Itse odotan mielenkiinnolla professori Pasi Sahlbergin tuloa amerikkalaistutkimuksista, joissa kerrotaan kännyköiden vaikutuksesta oppimiseen. 

Aloitin blogini kirjoittamisen, kun huomasin, että Suomessa elää jatkuvasti rinnakkaiskoulurevanssihenki. 

Olen moneen kertaan kirjoittanut, että 1990-luvun lopulla Vantaan opettajien ammattiyhdistys VOAY:n risteilyllä, silloisen TT:n tiedottaja ja tulevan EK:n puheenjohtaja Seppo Riski kertoi meille silmää räpäyttämättä, että heidän kannaltaan peruskoulu on turha.

Nyt rustataan sotea, julkisen terveydenhuollon ja työterveyshuollon rinnalle rakennetaan toista yksityistä monikansallista terveydenhuollon järjestelmää.

Pelkään niin pirusti, koska selvää on, että kohta aletaan huutaa yksityiskoulujen perään. 2000-luvun alussa huutelijoita ei kuunneltu, koska koulutusjärjestelmämme piti. Pisa oli meille torjuntavoitto.

Nyt koulutusjärjestelmämme vuotaa. Revanssihuutelijoilla on pian vastustamaton syy vaatia julkisen koulutusjärjestelmän rinnalle yksityisiä kouluja. Eikä heitä voi oikein tällä kertaa siitä syyttääkään.

Olin muutamia vuosia sitten A-studiossa yhdessä silloisen opetusministeri Krista Kiurun ja professori Pasi Sahlbergin kanssa. Olimme Sahlbergin kanssa samaa mieltä siitä, että meillä ei ole tahoa, joka pystyisi koordinoidusti kunnolla suunnittelemaan koulutusjärjestelmää. Ainoa, joka yrittää, on Opetusalan ammattijärjestö OAJ.

Koulutussuunnittelu on Suomessa ollut ajelehtiva ajopuu. Ei edes yliopistoista, uuteen oppimiseen hurahtaneista kasvatustieteellisistä tiedekunnista, ole tullut mitään apua, päinvastoin. 

Joku Kari Uusivirta viitsii enää huudella tuuleen: 

Miksi koulumme Pisa-tulokset heikentyvät jatkuvasti? (Kari Uusikylä 18.11.2018)

Vantaalla tehdään kattava sisäilmaoirekysely

17.11. Vantaan Sanomat - klikkaa suuremmaksi.

Vantaan Sisäilma-asianneuvottelukunnan, jonka jäsen olen, suosituksesta Vantaalla tehdään kaikkia kouluja ja päiväkoteja kattava oirekysely. Se rahoitetaan aiemmin sisäilma-asioihin kohdennetulla määrärahalla. Tulokset otetaan huomioon sisäilmatutkimuksia kohdennettaessa. Kyselyn perusteella koulut voidaan laittaa korjausten suhteen kiirellisyysjärjestykseen.

Vantaan oirekysely on tähän mennessä tehdyistä Suomen laajin ja siksi niin merkittävä. Toivottavasti kyselyistä tulee pysyvä käytäntö, jotta nähdään kaupungin koulujen tervehtymiskehitys. Oirekyselyn tekee Turun yliopisto ympäristölääketieteen professori Tuula Putuksen johdolla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on tutkimuksissaan todennut, että huono sisäilma heikentää oppimistuloksia.

Moni kollegani on sairastunut huonoon sisäilmaan, osa heistä on joutunut lopettamaan opettajan hommansa siihen. Oma poikani sai pahoja sisäilmaoireita opiskellessaan Hämeenkylän koulun jo puretussa koulurakennuksessa. 

Länsi-Vantaalla on ollut useita homekouluja, Hämeenkylän ja Laajavuoren koulut on jo purettu, Myllymäen ja Vantaankosken koulut odottavat vielä purkamista. 

Usein home on ilmennyt vasta koulun peruskorjauksen jälkeen, sitten on jouduttu jatkuvaan hätäkorjausten ruljanssiin, lopulta koulu on jouduttu purkamaan.

Hirveintä on, että kaupungin uusissa uljaissa kouluissa löytyy jatkuvasti uusia korjattavia kohteita huonon sisäilman takia. Tällaisia kouluja ovat Kanniston ja Kartanonkosken koulut.

On äärimmäisen tärkeää, että kaikki Vantaan kouluissa ja päiväkodeissa työskentelevät sekä oppilaat että opettajat vastaavat kyselyyn. Tuloksesta on saatava mahdollisimman kattava.

Huono sisäilma ei ole leikin tai vähättelyn asia.

Jotain rajaa koulutusleikkauksiin

Koulutusmenojen osuus julkisista menoista (HS)

12.9. HS

Koulutuksesta säästettiin Suomessa pidempään kuin useimmissa muissa maissa, kertoo OECD:n vertailu

Koulutusmenojen osuus julkisista menoista jatkoi laskuaan Suomessa pidempään kuin useimmissa OECD-maissa, käy ilmi taloudellisenyhteistyön ja kehityksen järjestön tiistaina julkaisemasta laajasta vertailusta. Suomessa raportista tiedottivat Opetushallitus ja opetusministeriö.

Vuonna 2015 OECD-maissa käytettiin keskimäärin 11,1 prosenttia julkisista menoista koulutukseen, kun Suomessa osuus oli sen alle eli 10,5 prosenttia. Ruotsissa vastaava osuus oli 11,6 prosenttia. Vielä vuosina 2005 ja 2011 Suomen lukematkin olivat liki keskiarvoa.

Koulutusmenojen tarkastelu on nyt Suomen kannalta ajankohtaista, koska niiden leikkaukset ovat puhuttaneet paljon pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen ja myös edellisten hallitusten koulusäästöjen takia. Liki kaikki puolueet ovat myös luvanneet, että viimeistään seuraava hallitus kääntää suunnan.

* * *

Koulutusmenoja on leikattu säännönmukaisesti hallituskoalitioista huolimatta. Joskus tuntuu, että koulutusleikkauksista on tehty jonkinlainen yhteiskuntasopimus. 

Olen pariin kertaan blogissani maininnut Vantaan opettajien ammattiyhdistysyhdistys VOAY:n 90-luvun loppupuolella pidetystä koulutusristeilystä, jonka vieraana puhui EK:n (silloin vielä TT) tuleva puheenjohtaja, jo edesmennyt Seppo Riski. Hän totesi meille, että heidän kannaltaan peruskoulu on turha. Olin äimän käkenä, en saanut saanut sanaakaan suustani. 

Varmaan EK:n kannalta peruskoulu onkin turha. EK voi ajatella, että mitä sitä turhaan kaikkia ihmisiä kouluttamaan. Eihän kaikille kumminkaan riitä töitä, ja automatisaatio ja robotiikka tulee ja tappaa. Riittää, että vain se osa ihmisistä, joka tekee töitä, koulutetaan.

Kuuluin Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n edelliseen valtuustoon. Ennen eduskuntavaaleja 2015 järjestimme mielenosoitusmarssin koulusäästöjä vastaan. Marssin päätepisteenä oli Paasikiven aukio.

Paasikiven patsaan jalustalle oli laitettu mikrofoni, kaikkien puolueiden edustajat vakuuttivat vuorotellen, että koulusta ei enää säästetä. Koin puheet irvokkaina, koska olin satavarma, että voittaa vaalit mikä tahansa puolue tai tulee mikä tahansa hallituskoalitio, niin varmasti koulutuksesta tullaan säästämään.

Suomessa on viime vuosina ollut vallalla mieletön yksityistämisvimma, paraikaa yritetään rustata sotea. Jos sote menee läpi, oletan, että sen jälkeen on peruskoulun vuoro. Jotkut haluavat luopua yhtenäiskoulumallista kuten Ruotsissa on tehty. Siellä on tehoton rinnakkaiskoulujärjestelmä yksityiskouluneineen.

Rinnakkaiskoulurevanssi on elänyt koko peruskoulun ajan, joskus voimakkaampana, joskus heikompana. Loistavat Pisa-tulokset vuosina 2003 ja 2006 olivat suomalaisen peruskoulun torjuntavoitto. 

Kun peruskoulu on säästetty kuiviin, ja kun oppitulokset ovat rapaluokkaa, aletaan ulvoa susien lailla rinnakkaiskoulujärjestelmän ja yksityiskoulujen perään. 

Kasvatusalan ammattilaiset pelkäävät seuraavan Pisa 2018 tuloksia. Jos ei mitään tehdä, Pisa 2021 tulokset ovat jo täyttä murhaa. 

Pitää myös muistaa, että yhteiskunnallinen segregaatio syventää kuilua eri koulujen välillä varsinkin pääkaupunkiseudulla. Myös yksittäisten koulujen opetusryhmien oppimiserot ovat revähtämässä, koska osa vanhemmista passittaa lapsensa kieli- ja musiikkiluokille. Ei ole vaikea arvata, keiden lapset jäävät jäljelle jääville luokille.

Opiskelin luokanopettajaksi aatteellista syistä, voidaan puhua kutsumuksesta. Valmistuin opettajaksi muutama vuosi peruskoulun syntymän jälkeen v. 1980, voidaan perustellusti sanoa, että olen peruskouluaatteen läpitunkema mies. 

Olen Properuskoulu-blogissani puolustanut peruskoulua välillä ankarastikin. Parempaa koulujärjestelmää ei maan päälle ole koskaan rakennettukaan, en jaksa millään ymmärtää, miksi parasta mahotetaan.

Nyt yläkouluun lähetetään oppilaita, jotka eivät osaa kertotaulua. Kaikki peruskoulun käyneet eivät ymmärrä lukemaansa. Kohta joka viides ammattikoululainen keskeyttää. Osa pojista syrjäytyy pysyvästi. Kun peruskoulu pettää, syntyy ketjureaktio, joka heijastuu lukioihin ja ammattikouluihin sekä korkeakoululuihin. 

Sivistysvaltion perustehtävä on, että huolehditaan heikoimmista. 

Suomen koulutusmenot julkisista menoista v. 2015 olivat 10,5 prosenttia. Menot olivat alle OECD:n keskitason, mikä hävettää. Kun koulutusmenot ovat noin alhaalla, heikommat häviävät.

Suomalainen koulutus suhteessa rahallisiin panostuksiin on ollut ällistyttävän tehokasta samaan tapaan kuin suomalainen julkinen terveydenhoitokin. Mutta rajansa kaikella säästämisellä, kaatuu se paraskin taistelija, kun kovilla jatkuvasti ammutaan.

Koulutusmenojen säädyllinen taso julkisista menoista olisi 12 prosentin luokkaa. Australia sijoittaa koulutukseen 13,6 prosenttia julkisista menoistaan.

Kirjallisuus omaksi oppiaineekseen

Lukunurkkaus

Sijaistan paraikaa kolmatta viikkoa kuudetta luokkaa Pähkinärinteen koulussa. Ilokseni huomasin, että luokassa panostetaan kovasti lukemiseen ja kirjallisuuteen. Luokassa on lukunurkkaus sohvineen, ja seinällä on Lukudiplomin ohjeet. Kerran viikossa oppilaat vierailevat Pähkinärinteen kirjastossa.

Pähkinärinteen koulun kirjastosta

Remontin yhteydessä koulun kirjastosta tehtiin yhdistetty kirjasto sekä musiikin tila, jota koulussa ei tilanpuutteen vuoksi ole pitkään aikaan ollut. Tilassa on iloisesti sekaisin soittimia ja sohvia lukemista varten, todellinen kulttuuritila!

Olen toiminut Pähkiksen koulukirjaston hoitajana pitkät tovit, kun kirjastonhoidosta vielä maksettiin palkkaa. Päällystin ja luetteloin läjäpäittäin kirjoja. Muistaakseni koulun kirjastossa on lähes 4000 nidettä. Nyt osa kirjoista sijaitsee myös luokissa.

Romaaneja on hyllyissä yksittäin aakkostettuna sekä sarjoina luokkiin vietäviksi.

Lukuklaani-kirjoja

Opettajienhuoneen lattialla huomasin ison laatikollisen tarroilla varustettuja vielä päällystämättömiä romaaneja, Suomen Kulttuurirahaston lahjoittamia Lukuklaani-kirjoja. Lasten lukemattomuus on tiedostettu, täytyy todeta, että kerrankin Suomen Kultturirahasto on oikeilla jäljillä.

Kun Kulttuurirahaston sivuja selailee, kiinnittyy huomio siihen, kuinka monta tahoa Lukuklaani-hankkeessa mukana on. Tehdään vahvaa paluuta lukemisen alkulähteille.

Syytä onkin, sillä lasten ja nuorten lukutaito on heikentynyt jatkuvasti vuodesta 2006 saakka. Tyttöjen ja poikien ero lukutaidossa on suurempi kuin missään muussa OECD-maassa.

* * *

Pisa-tulosten mukaan vielä kymmenen vuotta sitten Suomi oli Pisa-tutkimuksessa maailmanmestari. Nyt tilanne on ihan toisenlainen: vain tytöt loistavat. 

Yhteistuloksissa Suomi on nyt kolmantena yhdessä Viron ja Kanadan kanssa. Viro on meitä edellä todella pienellä erolla. (Yle 6.12.2016)

* * *

Lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaitoa halutaan parantaa Jyväskylän yliopiston koordinoimalla LUKILOKI-koulutusohjelmalla(siirryt toiseen palveluun), jossa täydennyskoulutetaan opettajia ympäri Suomea. (Yle 27.8.2018)

Puolitoista vuotta kestävään koulutukseen arvioidaan osallistuvan noin 1 500 opettajaa eri puolilta Suomea. Verkko-opetuksen lisäksi lähiopetusta järjestetään 10 eri paikkakunnalla. Opetushallitus on myöntänyt LUKILOKI-koulutusohjelmalle 2,5 miljoonan euron rahoituksen. (Yle 27.8.2018)

* * *

Viime aikoina on jälleen alettu painottaa ääneen lukemisen merkitystä lasten lukutaidon kehittymisen ja lukutottumusten kannalta:

Lapselle ääneen lukeminen on ainoa tehokkaaksi koettu keino vaikuttaa lukutottumuksiin (Lukukeskus)

Dr. Simone C. Ehmig esitteli tutkimusta, jonka mukaan Euroopassa 73 miljoonaalla aikuisella on huonot tai puutteelliset luku- tai kirjoitustaidot. Lukutaidon kehittäminen kannattaa aloittaa jo vauvasta ennen kuin lapsi oppii itse lukemaan. Tähän keinona on ääneen lukeminen. Jo 15 minuuttia ääneen lukemista päivässä riittää.

Vanhempien koulutustaso periytyy helposti, mutta lukeminen on hyvä tapa murtaa sosioekonomisia rajoja. Lapset, joille on luettu ääneen, saavat parempia arvosanoja kouluaineissa. He myös kertovat useammin, että lukeminen on hauskaa ja lukevat kirjan kerran viikossa tai useammin. Ehmig selitti, että ääneen lukeminen tekee lukemisen tutuksi lapselle. Erityisesti poikien lukuinnostuksessa näkyy selvä ero niiden välillä, joille on luettu ja niiden joille ei. Lisäksi lapsille, joille on luettu, on kehittynyt suurempi empatiakyky. Tarinoita kuuntelemalla he saavat roolimalleja sekä oppivat ihmisten luonteesta ja käytöksestä.

Ehming muistutti, että ääneen lukeminen ei ole vain hiljaa kuuntelemista, kun toinen lukee, vaan perheessä se tarkoittaa ajatusten vaihtoa. Lukemisesta on hyötyä myös vanhemmille, sille se tuo kokemuksen yhdessäolosta. Ääneen lukukokemuksen voi antaa myös perheen ulkopuolella esimerkiksi kouluissa, päiväkodeissa ja kirjastoissa.

* * *

Itselleni lukuhetket omien lasteni kanssa olivat niitä harvoja intensiivisiä yhdessä olon hetkiä, en pyrkinyt kovinkaan paljoa ohjaamaan esim. lasten leikkejä. 

Jokainen viidestä lapsestani istui vuorollaan, joskus pareittainkin sylissäni, kun luin heille satuja tai lastenkirjoja. Lempikirjasarjojamme oli Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas-sarja, jotenkin samaistuin Mikon isään. Ja itse Mikko oli mahtava hahmo! Mikko Mallikas menee kouluun -kirjaa luin jokaiselle viidelle lapselleni vuorollaan, kun kouluun lähdön aika oli edessä.

Myös koulussa opettajan on syytä lukea ääneen lapsille kirjoja. Ekaluokalla sadut ovat tärkeitä, myöhemmin on lasten ja nuorten kirjojen klassikkojen vuoro. 

Viime aikoina olen lukenut luokalleni Roald Dahlin kirjoja, Iso kiltti jätti tai Iskä ja Danny maailmanmestari. Klassikoista ylivoimaisin on tietysti kaikkien nuorten kirjojen isä Daniel Defoen Robinson Crusoe.

Rajuimpia kirjoja on Richad Adamsin Ruohometsän kansa.

Kun Robinsonit ja Isot kiltit jätit ja Ruohometsät on luettu, on hauskaa katsella ko. kirjoista tehdyt elokuvat.

Olen aina luettanut lapsille romaaneja, yleensä lapset ovat saaneet lukea romaaneja oman makunsa mukaan. Luokkani perällä on aina ollut luokkakirjasto, josta oppilaat ovat saaneet hakea ns. pulpettikirjoja. Kun tunnilla annetut tehtävät on tehty, oppilas voi ottaa pulpetista romaanin ja alkaa lukea sitä.

Inhosin koulussa kirja-analyyseja perin pohjin. Ne veivät ilon kirjallisuudesta, siksi en ole koskaan teettänyt lapsille kirja-analyyseja. 

Lukukokemuksen pitää aina olla lukuelämys.

Yksi poikkeus on, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Kun ensimmäinen lapseni pääsi lukiosta, kysyin häneltä puolivahingossa, että luitteko te Kalevalan ja Seitsemän veljestä. Hämmästys oli suuri, kun vastattiin, että ei luettu.

Siltä istumalta päätin, että jos oppilas ei koko peruskoulun ja lukion aikana ole lukenut Suomen kirjallisuuden kulmakiviä, niin minä luetan ainakin Seitsemän veljestä. Koulussani oli koko sarja veljeksiä, kirjaa sai lukea sekä koulussa ja kotona. Kun kirja oli luettu, teetin oppilaille vapaamuotoisen analyysin konseptipaperille.

Useimmissa papereissa analyysi alkoi suurin piirtein näin, teksti oli vanhanaikaista ja vaikeasti luettavaa, mutta kun vauhtiin pääsi, niin kirjan juoni tempasi. Suurin osa oppilas tajusi, että kirja oli melkoinen kasvukertomus.

Parille viime luokalleni en enää veljeksiä luettanut, koska luokissa oli jo niin monta oppilasta, että kirjan lukeminen ei olisi luonnistunut.

* * *

Jos jonkin oppiaineen sisällöt ovat sirpaleisia, niin nimenomaan äidinkielen. Kirjallisuuden asemaa on korostettava radikaalisti jakamalla äidinkieli kahdeksi oppiaineeksi, toinen olisi äidinkieli ja toinen kirjallisuus.

Luetun ymmärtäminen perustuu hyvään lukutaitoon (Properuskoulu 25.11.2013)

Enkeliporsaan 16 visionomaista koulutuspoliittista teesiä selityksineen (Properuskoulu 14.12.2010)

Kirjeitä opettajille

10.8. HS

Tältä näyttää, kun vuosi­kymmenten takainen opettaja liikuttuu vanhan oppilaan sanoista – Pyysimme kirjailijaa, entistä uusnatsia ja muita tunnettuja suomalaisia kiittämään opettajaansa

Opettaja voi olla yksi lapsen elämän tärkeimmistä aikuisista.

”Elämässä on hetkiä, joiden merkitystä palaa vuosien saatossa pohtimaan yhä uudelleen. Minulle yksi sellainen hetki oli kolmannella luokalla, kun opettaja pyysi minua jäämään tunnin jälkeen juttelemaan. ’Kirjoitat todella hyvin’, opettaja sanoi. -- Olen yhä kiitollinen niistä sanoista.” (Kirjailija Elina Hirvonen  ja opettaja Helena Linna)

”Mietin edelleen lämmöllä äidinkielen oppitunteja, kirjoittamisen ahaa-elämystä ja aikuisen ihmisen läsnäoloa ja vaikutusta omaan elämään. Lopulta saamallani opilla ja sillä, että joku todella oli uskonut minuun, sain riittävästi rohkeutta kirjoittaa kirjan elämästäni ja jättää vihan taakseni.” (Esa Henrik Holappa)

”Ulla sai minut tuntemaan oloni hyväksytyksi ja turvalliseksi, kun olin nuorena Suomessa yksin ilman perhettäni. Hän varmisti, että pääsin kouluun syksyllä 1994 ja piti huolen siitä, että sain parhaan mahdollisen opetuksen.”(Poliitikko Abdirahim Hussein ja opettaja Ulla Järvelä)

”Kohtelit minua kuin ketä tahansa ja samalla sait minut tuntemaan itseni erityiseksi huomioimalla minut. Opin luokallasi, että sinua kuului sanoa ’opeksi’. Siinä vaiheessa, suomen kielen taitoni eivät olleet kummoiset, mutta pyrit ymmärtämään minua ja vielä tärkeämpää, pidit huolta, että minä ymmärsin.”  (toimittaja Maryam Abdulkarim)

*  *  *

Aamu-Hesarin lukeminen on minulle välttämättömyys. Yleensä, en tule hyvälle mielelle, kun luen Hesaria. Lehdistön tehtävänä on nostaa keskusteluun epäkohtia, ja epäkohdat ärsyttävät minua.

Tänään lehdessä oli koskettava hyvänmielenjuttu merkityksellisistä opettajista, jotka ovat vaikuttaneet vahvasti oppilaan elämään. Kaikki opettajat vaikuttavat oppilaisiinsa tavalla tai toisella. Joka opettaja tietenkin toivoo, että vaikutus oppilaisiin on ollut hyvä.

Monen maikan sankariprofessori Kari Uusikylä on pohtinut opettajuutta syvällisesti oppilaan näkökulmasta. Hän on kirjoittanut aiheesta kirjan Hyvä, paha opettaja (Minerva).

Kari Uusikylä: On tärkeämpää kasvattaa lapsesta hyvä ihminen kuin hyvä oppilas (Kodin Kuvalehti 25.5.2018)

"Kelpo poika", professori Kari Uusikylä: Opettajan yksi sana voi muuttaa lapsen koko elämän (Yle 7.5.2017)

Hyvä-paha kasvattaja (Suoraa puhetta -blogi 26.12.2016)

*  *  *

Hesarin jutussa eniten minua kosketti hienon liikuntajärjestön perustaja Ville Turkan kirje edesmenneelle Hiekkaharjun koulun opettajalleen Asta Malkamäelle.

Kävin kouluni asuessani Hiekkaharjussa, Tikkurilan kansakoulu ja Tikkurilan yhteiskoulu. Asta Malkamäki asui naapuristossani Hiekkaharjun tiellä. 

Valmistuin luokanopettajaksi Jyväskylän yliopistosta v. 1980. Hiekkaharjun koulu eli Hiekkis oli ensimmäinen työpaikkani opettajana, olin silloin 24-vuotias keltanokka. Kun tulin kouluun, naapurini ja luokkatoverini ja koulun sijaismaikka Kosti Komo Kotiranta lähti opiskelemaan luokanopettajaksi Helsingin yliopistoon.

Hiekkaharjun koulu perustettiin kansakouluaikaan v. 1971, pääkaupunki siirtyi peruskouluun v. 1977, joten tulin Hiekkikseen peruskoulun sisäänajovaiheessa. Kun koulu valmistui, opettajat palkattiin suurin piirtein kerralla Helsingin yliopiston yhdeltä vuosikurssilta. Rehtoriksi tuli vastavalmistunut opettaja Risto Kalliola, häntä seurannut rehtori Kalevi Lohikoski oli Kalliolan kurssikaveri. 

Koulun opettajat olivat keskinmäärin kymmenen vuotta vuotta minua vanhempia. He eivät olleet nössöjä kuten me nykymaikat olemme. Opettajienhuoneessa riitti vauhtia.

Sain viitosluokan, joka sijaitsi samassa käytävässä kolmen tarkkisluokan ja kahden muun viitosluokan kanssa. Tarkkisluokkien opettajia olivat minulle esikuvia, jämpteja ja lämminhenkisiä maikkoja, loistavia opettajia. Rinnakkaisluokkieni maikat olivat Asta Malkamäki ja Marita Hauhia, oppilaitaan rakastavia maikkoja, loistavia opettajia. En voinut parempia kollegoja saada, minua tuettiin ja sain hyviä neuvoja. Nuori opettaja otettiin täysillä mukaan työyhteisöön.

Astalla ja minulla oli vauhdikkaita ja terveitä poikia, jotka ottivat yhteen välituntisin. Puhuttelut eivät aina auttaneet. Hiekkaharjussa on aina nyrkkeilty, tunnetuimmat ovat nyrkkeilijäveljekset Kari, Risto ja Erkki Meronen, jotka nyrkkeilivät myös ammattilaisena.

Ajattelin, että riidat voi sopia myös urheilemalla. Kysyin Astalta, että voitaisiinko järjestää luokkien välinen nyrkkeilymatsi, viisi vapaaehtoista poikaa painojärjestyksessä kummaltakin luokalta. Luokkani pääpukari ei yllättäen ilmoittautunut mukaan.

Ottelut järjestettiin koulun suurluokassa, toimin tuomarina ja laskin pisteet. Kuudesluokkalaiset kannustivat intona omiaan, hävisimme ottelusarjan 3-2. Parasta oli, että välituntikähinät loppuivat siihen.

Asta opetti kuusi vuotta myös jalkapalloreissukaveriani Timoa, hänellä ei ole ollut Astasta kuin hyvää sanottavaa. 70-80 -luvun Hiekkis ei ollut niitä helpoimpia paikkoja opettaa, sillä oppilaita tuli Malminiityn asuinalueelta, jossa tuolloin elettiin hyvin vauhdikasta elämää. Mutta pääasia on, että alueen lapsista tuli hyviä ihmisiä.

*  *  *

Kaikki opettajat miettivät aina silloin tällöin omaa merkitystään opettajana. Minusta tuntuu hyvältä, kun näen jossain turuilla ja toreilla entisen oppilaan, jolla on ollut vaikeuksia koulussa, kiusattu, oppimis- tai sosiaalisia vaikeuksia, ja silti kaikkien karikkojen jälkeen aikuisena hänellä on kaikki hyvin.

Kaikki muistavat hyvin lukion maikkansa, mutta peruskoulun maikat helposti tuppaantuvat unohtumaan. Olen joskus leikkimielisesti ajatellut, kun ihminen täyttää 30-vuotta, hänen pitäisi mennä arviointikeskusteluun peruskoulun maikkojensa kanssa. Olisi nimittäin kiva tietää, miten entisillä oppilailla menee.

Joskus oma merkitys voi tulla täytenä yllätyksenä. Kerran tulin Harjutorin saunasta opettajakavereitteni kanssa, kun Rautatieasemalla vanha rouvashenkilö kapsahti kaulaan ja huudahti, että Kiitos Kai-Ari! 

Kouluni rehtori pyysi minua opettamaan kevätlukukaudeksi isoa kahden luokan pojista muodostettua isoa kuvisryhmää. Syyslukukaudella molemmissa luokissa kuvistunneilla oli ilmennyt paljon järjestyshäiriöitä. Kuvistunnit olivat epämiellyttävään aikaan perjantaisin klo 13-15.

Sain porukan rauhoittumaan teettämällä paljon rakentelutöitä ja piirustustehtäviä, joista juuri pojat yleensä pitävät. Kiertelin ja katselin poikien aikaansaannoksia, kun huomasin erään hiljaisen pojan loistavan lyijykynäpiirustuksen. Repäisin makulaatuuripaperista palan ja kirjoitin ja lähetin sen oppilaan kotiin:

Poikanne on lahjakas kuvataiteessa. Poika on ilmoitettava kuvataidekouluun samantien. t. Kai-Ari Lundell

Poika on tällä hetkellä maailman johtavia kellojen suunnittelijoita Sveitsissä. Pojan nimeä en muista.

*  *  *

Omat opettajani ovat olleet lähes läpeensä hyviä ja kannustavia. Ekaluokaltani muistan neulontatyön, muut tekivät neliönmuotoisen patalapun, minä pyöreän. Opettajani sai minut tuntemaan erityislaatuiselta, vaikka itse asiassa olin luokan surkein neuloja. Jälkeenpäin minulle on kerrottu, että neliön neulominen on vaikeampaa kuin ympyrän, mutta silloin tunsin suurta ylpeyttä, kun kiikutin tuotokseni kotiin äidilleni.

Hyvin paljon minuun ovat vaikuttaneet äidinkielen opettajani ja kuvismaikkani Kyllikki Sibakoff. Molemmissa oppiaineessa kosketellaan oppilaan sielua, silloin opettajan kannattaa ehdottomasti mieluummin kannustaa kuin lytätä. Sibakoff ymmärsi herkän pelkistetyn viivani päälle.

Toisaalta olen aina kiitollinen matematiikan opettajalleni Irja Virtaselle. Hän oli hyvin voimakas opettajapersoona, niin voimakas, että herkemmät oppilaat jopa pelkäsivät häntä. Minä kunnioitin häntä, koska hän oli oppikoulussa ainoa maikka, joka sai minut edes jollakin tavalla ponnistelemaan, olin läpeensä laiska oppilas.

*  *  *

Aika usein opetin viitos- ja kuutosluokkia, vein siis oppilaita yläkouluun. Muutaman kerran sain ns. irtokuutosen, luokan entinen maikka meni eläkkeelle tai vaihtoi koulua, joskus jopa väsähti. 

Yleensä onnistuin hyvin, mutta kerran sain luokan, jossa oli pahoja sosiaalisia ongelmia. Luokkaa oli opettanut useampikin maikka, eivätkä ongelmat olleet toenneet. Luokassa oli villejä poikia poikia, jotka rauhoittuvat kyllä, mutta silti kaikki ei toiminut. Vasta keväällä tajusin, että ongelma ei ollutkaan niissä villeissä pojissa, vaan kilteissä tytöissä. Kukaan ei ollut sitä ennen huomannut, minutkin briiffattiin, että ne villit pojat ovat ongelma.

Luokan tyttöjen sosiaaliset suhteet olivat niin käsittämättömästi solmussa, että en sitä solmua kerennyt aukaisemaan, ei psykologit tai kuraattorit. Harmittaa vieläkin.

Tyttöjen kiusaamistapaukset ovat pahimpia. Dissaaminen sattuu enemmän sieluun kuin kahden pojan verinen nujakka koulun nurkalla.

Kuudennen luokan kevätpuheissa luokassa omille oppilaille olen evästänyt heitä kolmella yksinkertaisella ohjeella. 

Jos et Lundellin opetuksista ja ohjeista mitään tulevaisuudessa muista, niin muista edes nämä kolme neuvoa ja noudata myös niitä:

1. Yritä parhaasi. Silloin ei jää oikeastaan mitään jossiteltavaa.

2. Ole mieluummin hyvä kuin paha.

3. Yleensä on vain kaksi vaihtoehtoa, oikea tai väärä. Valitse se oikea. Väärään voi houkutella jopa paras kaverisi, silloin sinulla on oltava pokkaa kieltäytymiseen.

Yksinkertaisia ja kaikille itsestään selviä nuo ohjeet ovat. Mutta niitä, kun tavalla toisella muutaman vuoden ajan toistelee, ehkä ne suurimman osan oppilaista päähän jäävät.

Yleensä opettajille jää aina huono omatunto. Asiat voisi tehdä paremminkin. Opettajilta vaaditaan paljon, ja kaikkea ei vain voi tai kerkeä tehdä.

Opettajan pitää olla armollinen myös itselleen. Aina ei voi onnistua, mutta suurin osa meistä on hyviä opettajia, enkä hyvyydellä tarkoita pelkästään opetustaitoa.

Tuen toteutuminen on illuusio

Olen ottanut kantaa asian tiimoilta ennenkin:

Surullisia koulutarinoita (Properuskoulu 22.11.2016)

Timo Saloviidan kammiosta kajahtaa (Properuskoulu 4.3.2015)

"Kaikki on sen varassa, mitä minä jaksan" (Properuskoulu 8.12.2014)

Kunnat pelaavat kovaa peliä erityisoppilailla  (Properuskoulu 2.12.2014)

Koppikaniineja ja Timo Saloviita (Properuskoulu 7.3.2013)

Erityisopettajan näkökulma lähikouluperiaatteeseen (Properuskoulu 6.11.2012)

*  *  *

7.8 Vantaan Sanomat

"Tuen toteutuminen on illuusio"

Vantaan Sanomien artikkeli on laajempi kuin yllä oleva kuva. Klikkaa linkkiä, jos haluat lukea tarkemmin.

Poimintoja, kursiivi lehdestä, kommenttini seuraavat perässä:

Vantaan Sanomien haastattelemat kaksi opettajaa sanovat ajatuksen oppilaiden yhdistämisestä tuen tarpeesta riippumatta samaan luokkaan olevan teoriassa hyvä.

Kun opettajilta kysytään jotain inkluusiosta ja kolmiportaisesta tuesta, vastataan melkein aina mantranomaisesti, teoriassa hyvä. Vastaus on järjetön. Teoriassa voidaan leikitellä vaikka kuinka suurella tuella, mutta kaikki tietävät, että riittävää tukea ei tulla koskaan saamaan. 

Käytännön toteutuminen heidän mukaansa illuusio, koska valtaosin he ovat yksin luokassa lasten kanssa.

Homma toimii, jos luokassa on koko ajan kaksi aikuista. Olisi mahtavaa, jos voisimme aina työskennellä työparin kanssa, he sanovat.

Missään vaiheessa koulutukseen ei tulla sijoittamaan niin paljon rahaa, että joka luokkaan saataisiin koko ajaksi toinen aikuinen. Sitä paitsi toisen aikuisen ei pitäisi olla kukaan muu kuin erityisopettaja.

Jossain vaiheessa suomalaisen inkluusion isä Timo Saloviita totesi, että tietenkin, kun erityisoppilas inklusoidaan luokkaan, luokkaan tulee myös erityisopettaja. 

Eipä tullut.

Pitää muistaa, että myös laaja-alaisten erityisopettajien työ on täysin tukahdutettu, kun heidän vastaanotollaan käy pääasiassa erityisoppilaita ja maahanmuuttajataustaisia lapsia. Perinteiset luki- tai matematiikan häiriöistä kärsivät oppilaat eivät saakaan enää tarvitsemaansa tukea, mikä näkyy ikävällä tavalla äidinkielen ja matematiikan osaamisessa.

Ihan totta, lopetetaan nyt jo vihdoinkin kaiken maailman haihattelut, että inkluusio on teoriassa hyvä tai olisi mahtava, jos erityisopettaja olisi luokassani koko ajan tukenani. 

Toinen opettajista kertoo luokassaan olleen yli 20 oppilasta, joista neljänneksellä oli joko erityisen tai tehostetun tuen päätös.

Pääkaupunkiseudulla koulujen väliset erot alkavat olla suuria, koska alueellista eriytymistä ei ole saatu pysäytettyä. Sijaistin viime lukuvuonna pariin otteeseen ekaa luokkaa, jossa oli 21 oppilasta, joista maahanmuuttajataustaisia oppilaita oli 19. Läheskään kaikkia oppilaita ei vielä tietenkään oltu keritty diagnisoida, lisäksi joukossa oli monta käytöshäiriöistä oppilasta. 

Vantaan kaupunki yrittää parhaansa mukaansa panostaa segregaation ehkäisyyn, mutta kaupungin muuttovirtoja ei voida ohjailla. Oikeastaan on vain kaksi tapaa, kaavoitus ja koulutukseen panostaminen.

Minun on pakko tehdä luokassa valintaa, kenelle monia tukea tarvitsevista annan aikani. Usein miten päädyn  päädyn rauhoittelemaan lasta, jolla on tunne-elämän ongelmia, koska hänen käytöksensä vaikuttaa muihin oppilaisiin. Näin voin auttaa mahdollisimman montaa. Muiden täytyy selviytyä tällä välin yksin.

Usein opettajan aika menee yhden tai kahden oppilaan rauhoittelemiseen. Silloin muille ei juuri aikaa jää. Sen huomasin yllä mainittua 21 oppilaan luokkaa opettaessani.

Inkluusio on johtanut aivan selkeästi julkiseen heittellejättöön, kun avun tarve ja tuki eivät enää kohtaa.

Molemmat opettajat ovat olleet alalla yli 30 vuotta ja sanovat koulumaailman muuttuneen tänä aikana paljon. Käytös- ja tunne-elämän vaikeudet näkyvät ja kuuluvat koulun käytävillä. Opettajat sanovat, että nykymeno tuo kalliin laskun.

Nyt, kun säästetään, se tulee näkymään esimerkiksi syrjäytymisenä.

Se näkyy jo nyt opettajien uupumisina. 

Vantaallakin moni opettaja on luopunut leikistä ja muuttanut muualle. Olisi hyvä, että vaikka Wilmassa olisi kysely, johon pois lähtevät opettajat voisivat anonyymisti merkitä syyt, miksi he lähtevät pois.

*  *  *  

7.8. Vantaan Sanomat

Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo: Kaupunki on tilannut oman selvityksen

Tiedän, että kehitettävää on, mutta se yllätti, niin monelta suunnalta nousi esille tarve suuremmalle tuelle kuin, mitä nykyisin on saatavilla, Kalo sanoo.

Tähän on todettava, että vähäisen tuen puute oli jo etukäteen täysin selvää. Jo kolmiportaisen tuen suunnitteluvaiheessa huoli tuotiin aivan selvästi esiin esim. vanhempien ja paikallisen ammattiyhdistyksen toimesta.

Vantaan kaupunki on tilannut selvityksen muun muassa kolmiportaisen tuen toimivuudesta perusopetuksessa Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskukselta. Elokuussa pyydetään vastauksia opettajilta ja lokakuun aikana kuullaan huoltajia sekä oppilaita. Selvityksen loppuraportin on tarkoitus valmistua huhtikuun loppuun mennessä.

Hyvä, että edes nyt tehdään, vaikka prosessi on hyvin hidas ja jälkijättöinen.

Kalo sanoo, että Vantaalla on jo resurssoitu paljon, jotta kolmiportainen tuki toteutuu mahdollisimman hyvin. Kalon mukaan esimerkiksi 500 lapsen koulussa 
on tällä hetkellä keskinmäärin yhteensä kuusi erityis- ja erityisluokanopettajaa sekä lisäksi avustavaa henkilökuntaa.

Vantaalla erityisopettajien määrä on suurin piirtein sama kuin ennenkin. Kun erityiskouluja lopetettiin, erityisopettajat jaettiin ympäri kaupungin kouluja. Kun erityisopetuksen osaamiskeskukset lopetettiin, erityisopetuksen teho laski odotetusti.

Saimme juuri valtiolta lisäresursseja koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin yli 2,5 miljoonaa euroa. Rahalla palkataan perusopetukseen muun muassa laaja-alaisia erityisopettajia niihin kouluihin, joissa on suurin tarve, hän selvittää.

Hyvä, että valtiolta tulee rahoja. 

Mutta pitää muistaa, että samalla, kun valtio antaa, se toisella kädellä ottaa pois. Hälyttävintä on, että vastaanottoluokat on lopetettu. Nyt maahanmuuttaja tulee sukkana normiluokkaan. Kyllä siinä luokanopettajalla on ihmettelemistä, kun luokkaan tulee oppilas, joka ei osaa sanaakaan suomea. 

Kaupunki antaa tukirahan kouluille, jotka itsenäisesti päättävät mihin raha käytetään. Nyt on ensisijaisen tärkeää, että tuki kohdistuu oikein.

Kaikki ymmärtävät, että rahallisen tuen määrä ei ole koskaan riittävä. Koulu joutuu aina tekemään valintaa, mihin raha laitetaan. Silloin joku saa, joku ei.

Hän toivoo opettajien puhuvan avoimesti, jos tarvitsevat lisäapua luokkaan.

Niin toivon minäkin. 

Toivon myös, että opettajat puhuvat avoimesti ja reilusti kolmiportaisen tuen ongelmista, ongelmista ylipäätään.