Peruskoulun päättöarvioinnin uudet kriteerit

Odotettu uutinen kolahti postilaatikkooni.

Kaikki tietävät, että tavoite lisätä arvioinnin yhdenvertaisuutta sekä arvosanojen vertailukelpoisuutta on hyvä. Hyvä, että arvosanoille 5, 7 ja 9 laaditaan selkeät kriteerit. 

Olen oppilailleni kuudennen luokan keväällä aina todennut, että muistakaa sitten, että ysiluokan kevättodistus ei sitten ole enää mitään vessapaperia, sillä haetaan lukioon tai ammattikouluun.

Muistan hyvin, kun Vantaalla tehtiin alueellista opetussuunnitelmaa, silloin määriteltiin kriteerit numeroille 5 ja 8. Olin fysiikan ja kemian ryhmässä. Eniten keskustelua syntyi numerosta 5. Kysyimme mentorilta, joka oli alueen toisen yläkoulun rehtori, että mitä tehdään, jos oppilas ei tavoita numeron 5 kriteereitä. Annettiin vahvasti ymmärtää, että numeron 5 kriteereiden on oltava sellaisia, että kaikki pääsevät läpi.

Kun mentori lähti huoneesta pois, naureskelimme hetken ja teimme työtä käskettyä, mahdollisimman väljätulkinnalliset numeron 5 kriteerit. Käytimme paljon sanapareja on tutustunut, on kokeillut jne. Varsinaisesta osaamisesta ei vitosen suhteen tullut yhtään mainintaa.

Nykyisen opetussuunnitelman kriteerit ovat vielä väljemmät, kun osaamistaso on määritelty vain numerolle 8. 

Toivottavasti nyt onnistutaan. Hienoa, että perusnumero 7 rehabilitoidaan. Hyvin mielenkiintoista on, millaiset kriteerit numerolle 5 luodaan. Nyt oppilas voidaan päästää läpi, vaikka hän ei jossain oppiaineessa osaa juuri mitään.

Oleellinen kysymys on: Mitä tehdään, jos oppilas ei saavuta numeron 5 kriteerejä? 

Kihelmöivän mielenkiintoista, odotan laajaa keskustelua. Juuri mikään ei opettajien mielestä ole niin seksikästä ja intohimoja herättävää kuin oppilasarviointi.

* * *

Perusopetuksen arvioinnin uudistaminen etenee 

Tiedote. Julkaistu: 15.05.2019, 09:31

Opetushallitus

Opetushallitus valmistelee perusopetuksen päättöarvioinnin uusia kriteerejä ja arvioinnin linjausten täsmennyksiä yhteistyössä asiantuntijoiden ja sidosryhmien kanssa. Tarkempien kriteerien tavoitteena on lisätä arvioinnin yhdenvertaisuutta sekä arvosanojen vertailukelpoisuutta. Arvioinnin tasa-arvoisuus on herättänyt huolta sekä opetusalan ammattilaisissa että perheissä. Kriteerityön ohella selkiytetään arvioinnin kansallisia linjauksia, sillä ne on koettu nykyisessä opetussuunnitelmassa liian tulkinnanvaraisiksi.

Nyt laaditaan arvioinnin kriteereitä arvosanoille 5, 7 ja 9. Niissä määritellään, mitä peruskoulunsa päättävän oppilaan on osattava kyseisen arvosanan saadakseen.

─ Tällä hetkellä osaamistaso on määritelty vain arvosanalle 8. Arvioinnin linjauksia täsmentämällä saadaan koko maahan yhtenäisemmät arvioinnin periaatteet tueksi kouluille ja opettajille arvioinnin toteuttamisessa, toteaa opetusneuvos Erja Vitikka Opetushallituksesta.

Valmistelu tehdään yhdessä opettajien, tutkijoiden ja sidosryhmien kanssa

Arvioinnin kriteerien valmistelutyötä ja linjausten selkiyttämistä tehdään yhdessä opettajien sekä didaktiikan asiantuntijoiden kanssa. Työtä ohjaa Opetushallituksen nimeämä ohjausryhmä, jossa ovat mukana keskeiset sidosryhmät. Työn tukena toimii lisäksi asiantuntijaryhmä, johon kuuluu päättöarviointiin perehtyneitä tutkijoita.

Arvioinnin kehittämistyön päämääränä on päättöarvioinnin yhdenmukaistaminen ja sen myötä peruskoulun tasa-arvoisuuden vahvistaminen. Tavoitteena ovat sellaiset kriteerit ja ohjeet, jotka palvelevat kouluja arvioinnin toteuttamisessa mahdollisimman hyvin. Valmistelutyössä on otettu huomioon opettajien toive siitä, että kriteerit saadaan käyttöön nopeasti. Samalla pyritään kuitenkin varmistamaan lopputuloksen laatu kommentointi- ja lausuntokierroksilla sekä käytettävyyden varmistamisella, mikä vaatii oman aikansa. Tästä syystä kriteerien laatimisen aikataulua on täsmennetty.

─ On tärkeää, että opetuksen järjestäjille ja kouluille varataan riittävästi aikaa sekä arviointilinjausten että kriteerien paikalliseen prosessointiin ja perehtymiseen, sanoo Kuntaliiton erityisasiantuntija Mari Sjöström.

Ensin tarkennetaan koko peruskoulua koskevat arvioinnin linjaukset

Työ on aikataulutettu niin, että ensimmäisenä saadaan selkiytettyä peruskoulua koskevan arvioinnin linjaukset ja tarkennettua arvioinnin toteutukseen liittyvää ohjeistusta. Tämä koskee kaikkia vuosiluokkia ja muun muassa sitä, missä vaiheessa numeroarviointien tekeminen aloitetaan.

Työtä tehdään kevään ja kesän kuluessa, ja arvioinnin linjausten luonnos saadaan kommentoitavaksi verkkoon 16.9.─18.10.2019. Viimeistely tehdään saadun palautteen pohjalta marras-joulukuussa ja uudet linjaukset julkaistaan 31.12. Paikallinen opetussuunnitelmatyö ja suunnitelmien käyttöönotto tapahtuu kevään 2020 aikana ja linjaukset tulevat voimaan uuden lukuvuoden alusta 1.8.2020.

Uusien kriteerien mukaiset päättöarvosanat annetaan kaikissa oppiaineissa keväällä 2022

Päättöarvioinnin kriteereitä valmistellaan kuluvan kevään ja alkusyksyn aikana työpajoissa oppiaineryhmittäin. Oppiaineryhmissä on mukana kaikkien oppiaineiden opettajia sekä tutkijoita. Työpajatyöskentelyssä syntyneiden kriteeriehdotusten toimivuutta arvioidaan Opetushallituksen, Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen KARVIn sekä opetus- ja kulttuuriministeriön yhdessä toteuttamassa käytettävyystestauksessa loppuvuodesta 2019. Samalla varmistetaan se, että kriteerit ovat linjassa arviointiin liittyvän tutkimustiedon kanssa. 

Päättöarvioinnin kriteerien laajempi kommentointi verkossa ja lausuntojen kerääminen toteutetaan syksyllä 2020. Kriteerit viimeistellään palautteen pohjalta siten, että ne julkaistaan 31.12.2020. Paikallinen käyttöönotto tapahtuu keväällä 2021. Kriteerit tulevat voimaan 1.8.2021 ja niiden mukaisia päättöarvosanoja päästään antamaan kaikissa oppiaineissa ja koko ikäluokalle keväällä 2022.

─ OAJ pitää opettajien arviointityötä ja arvioinnin yhdenvertaisuutta paremmin tukevien arviointikriteerien laatimista erittäin tärkeänä. On hienoa, että työtä tehdään eri tahojen vuorovaikutuksessa ja yhteisellä prosessilla. On myös erittäin hyvä, että tälle työlle otetaan nyt huolellisen valmistelun vaatima aika, jotta myös kriteerien käytettävyys voidaan varmistaa. Päätetty etenemisjärjestys on oikea: liikkeelle on lähdettävä arvioinnin yleisten linjausten täsmentämisestä, toteaa kehittämispäällikkö Jaakko Salo Opetusalan ammattijärjestö OAJ:stä.

Opetushallitus tukee arvioinnin linjausten ja päättöarvioinnin kriteerien toimeenpanoa muun muassa koulutuksella, ohjauksella ja muulla tuella. Tavoitteena on, että kouluissa on riittävästi aikaa perehtyä linjauksiin ja kriteereihin sekä valmistautua niiden käyttöön ennen lukuvuoden 2021─2022 alkua.

Hälytyskellot soivat luokanopettajille!

Tästä Matti Helimon twiitistä ei voi tykätä, vaikka sisältö on täyttä asiaa. 

Minään suurena yllätyksenä ei tule tieto, että yksi suosituimmista koulutusohjelmista ei pian enää vedä. Moni nuori luokanopettaja miettii paraikaa alan vaihtamista, mihin nykyinen tutkinto antaa täydet mahdollisuudet.

1. Palkka

Varsinkaan pääkaupunkiseudulla luokanopettajan palkan käteen jäävästä osasta jää hyvin vähän jäljelle, kun asunnon vuokra tai omistusasunnon velan kuukausittainen maksu on hoidettu. Jo 1980-luvulla OAJ:ssa yritettiin kymmenen suurimman kaupungin ryhmällä vaikuttaa siihen, että palkka riittäisi kohtuulliseen elämiseen myös suurissa kaupungeissa.

Lisää liksaa luokanopettajille (Properuskoulu 11.5.2017)

Luokanopettajan palkkaperusliuku (Properuskoulu 20.8.2016)

Täysinpalvelleen luokanopettajan palkkakehityksestä (Properuskoulu  20.5.2016)

Suomalaiset maikat ovat hännänhuippuja (Properuskoulu 20.2.2016)

Palkkauksen pienuus on vaikuttanut osaltaan siihen, että moni luokanopettaja pian valmistumisen jälkeen siirtyy muihin hommiin. Miehet ovat pääosin jo luovuttaneet, pian miesluokanopettajia ei näy kouluissa mailla halmeilla.

2. Työn kuormittavuuden ja vaativuuden lisääntyminen

Kuten Helimo twiitissään toteaa, Kuntakymppi-tutkimuksessa luokanopettajat ovat kuormittunein ryhmä. Ennen luokanopettajat eivät juuri uupuneet, nyt uupuvat.

Opettajat työskentelevät sietokykynsä rajoilla – lapset eivät kunnioita ja paperityöt painavat. Lasten kunnioitus auktoriteetteja kohtaan on vähentynyt. Pienillä paikkakunnilla on hiukan toinen tilanne. (Satakunta 14.10.2017)

Kuormittavuutta ja vaativuutta ovat lisänneet ainakin:

- toimimaton inkluusio

- kolmiportainen tuki, jossa tuen määrä ei lisäänny portaittain kuten pitäisi

- erityisopetuksen pilkkominen

- uusi oppimiskäsitys

- liian suuret luokkakoot

- maahanmuuttajataustaisten lasten lisääntyminen tietyillä alueilla
- arvoinnin jatkuva poukkoilu

On tuntunut siltä, että luokanopettajia kyykytetään, kun erilaisia tehtäviä sysätään koko ajan lisää harteille. Opettajienkokoukset ovat tehtävänantotilaisuuksia, kun ei ole kovinkaan kauaa siitä, kun opettajienkokoukset olivat todellisia kokouksia, joissa opettajillakin oli sananvaltaa käytännön koulutyön suunnittelun suhteen. Nyt rehtorit sanelevat, mitä virastot määräävät.

Vaikka juhlapuheissa kuinka toitotetaan sitä, että luokanopettajat ovat asiantuntijoita, heidän asiantuntijuuteensa ei luoteta, vaikka he ovat alansa maistereita. Karrikoidusti voidaan ajatella, että maisterit kyykyttävät hierarkisesti toisiaan. Edes rehtorin ammatilla ei ole samanlaista vetoa kuin ennen, kun rehtoreista on tehty kyykyttämisen välikappaleita.

Mitä voidaan tehdä, jotta asiat saataisiin paremmalle tolalle?

On vain kaksi tahoa, jotka voivat ajaa voimalla luokanopettajien etua: OAJ ja Suomen Luokanopettajat ry.

OAJ on tasan niin vahva kuin yksittäinen opettaja on. Loimaan kassoilla ei pitkälle pötkitä. Jos et ole tyytyväinen OAJ:n toimintaan, mene toimintaan mukaan, vain sillä tavalla saadaan asiat oikealle tolalle. Kaikki muu on silkkaa rintamakarkuruutta.

Toisin kuin muut opettajaryhmät, läheskään kaikki luokanopettajat eivät koe liittymistä omaan pedagogiseen järjestöönsä tarpeellisena. Väärin. Suomen Luokanopettajat on ainoa järjestö vain luokanopettajille.

OAJ:n sisällä opettajaryhmät huolimatta siitä, että puhutaan paljon yhteisestä opettajuudesta, ajavat myös omaa agendaansa. Ennen eläkkeelle lähtöäni, tein pätkävisiitin OAJ:n valtuustossa, parin vuoden aikana ei luokanopettajan asemasta, saatikka palkkauksesta, ei juuri keskusteltu. Ajat olivat sellaiset, mutta ne ajat olivat sellaisia koko opettajanurani ajan vuodesta 1980 alkaen loppuun asti vuoteen 2016. 

Vaikka monille luokanopettajan ammatti on vahva kutsumusammatti kuten se minullekin oli, kyllä joku arvo pitää luokanopettajallakin olla. Ei luokanopettajan ammatti voi mikään heittosäkki olla.

Mitä vahvempi Suomen Luokanopettajat on, sitä parempi. Jos et kuulu liittoon, liity. Jäsenmaksu on vain kuusikymppiä vuodessa, et sinä siihen summaan kuole:

Liity jäseneksi!

Vinkkaa jäseneksi liittymisestä myös luokanopettajakavereillesi. Turha sitä yksin on vinkua, kun voidaan yhdessäkin tehdä jotain. 

Lapsia liikuttanut WAU ry konkursissa

Paljon on pidetty tyhjiä hölö- ja juhlapuheita koulun ja lasten liikunnan yhdistämisestä. Nyt WAY ry on mennyt konkursiin. Ainakin Vantaalla WAU-toiminta on ollut aktiivista.

Oman kouluni WAU-ohjaaja Johanna Takala on ollut erittäin inspiroiva esimerkki kannustavasta tavasta ohjata lasten liikuntaa. Kokenut ja osaava Takala on kehittänyt monia ei-kilpailullisia tapoja motivoida lapsia liikkumaan koulupäivien jälkeen. Liikunnan ilo on loistanut lasten kasvoilta, jotkut lapset olivat niin innoissaan, että tulivat valmistautumaan tuntia ennen WAU-kerhon alkua.

WAU on ollut oikeastaan ainoa yhdistys, joka on valtakunnallisesti pyrkinyt liikuttamaan kouluissa vähävaraisia tai sellaisia lapsia, jotka eivät ole halunneet osallistua urheiluseurojen järjestämään liikuntaan.

Muutenkin koulujen kerhotoiminta vaikuttaa olevan hiipumassa. Onko niin, että opettajat ovat niin rättiväsyneitä koulupäivien jälkeen, että kerhoja ei enää jakseta vetää? Vai pidetäänkö koulupäivien jälkeen niin paljon erilaisia palavereita tai kokouksia, ettei kerhoja

keritä enää pitää?

Itse vedin erilaisia kerhoja läpi opettajanurani, lähinnä liikunta-, kuvis- ja tietokonekerhoja, mutta eritoten shakkikerhoa. Vantaalla oli kymmeniä koulujen shakkikerhoja, kun aloitin kerhon pitämisen joskus 1980-puolivälissä. Pelailitiin ja kisattiin. Vantaan mestaruuskisat olivat isoja kisoja, paikalla vierailivat jopa shakin maailmanmestarit Anatoli Karpov sekä Garri Kasparov.

Lopuksi kisoja ei enää järjestetty, koska kouluni kerho oli ainoa koko kaupungissa. Kerran kaupungin kisat olivat enää koulun sisäiset, sen jälkeen kaupungin koulujen shakkiaktiivin, Sotungin koulun opettaja  Markku Kososen kanssa sovittiin, ettei kisoja ei enää kannata järjestää.

Toivon hartaasti, että esim. Opetusministeriö alkaisi rahoittaa WAU-kerhojen toimintaa. Toivon myös, että koulujen kerhoaate elpyisi.

* * *

18.4. Yle

Tuhansien lasten ilmaiset liikuntakerhot loppuvat ympäri maata

Lapsia liikuttanut WAU ry menetti rahoittajia ja joutui hakeutumaan konkurssiin.

– Tämä on antanut mahdollisuuden niillekin lapsille, joiden vanhemmat eivät pääse kuljettamaan lapsia harrastuksiin, tai jotka ovat etäällä kaikista harrastuksista. Tämä on mahdollistanut kaikille lapsille tasapuolisesti liikuntaharrastuksen, mikä on lapsille tärkeää, rovaniemeläinen isä Ossi Saniola kertoo

Valtakunnallisesti toimiva Wau ry on järjestänyt lasten liikuntakerhoja lähellä lapsia, mahdollisuuksien mukaan koulujen liikuntasaleissa tai ulkoliikuntapaikoilla. Kerhoja on järjestetty iltapäivien lisäksi myös aamuisin. Tämä on ollut Saniolan mukaan hyvä.

– Monesti on niin, että lapsi jää yksin kotiin odottamaan koulun alkua. Tämä on paljon parempi, kun saa olla täällä ohjatussa, ammattimaisesti vedetyssä kivassa harrastuksessa, Saniola sanoo.

Rahoittaja lopetti tukemisen

Kiirastorstaina nämä ilmaiset liikuntakerhot loppuivat tuhansilta lapsilta eri puolella Suomea WAU ry:n konkurssin vuoksi. Toiminta loppui, koska useampi merkittävä rahoittaja lopetti yhdistyksen tukemisen kesken rahoituskauden.

Uusia rahoituslähteitä ei löydetty joten WAU ry jätti konkurssihakemuksen huhtikuun alussa.

Yhdistys on vuosien aikana järjestänyt liikuntakerhoja lapsille ja nuorille yli 40 paikkakunnalla eri puolella Suomea.

– WAU ajetaan koko valtakunnassa alas. Sen vuoksi noin 10 000 lapselta lähtee viikottainen ilmainen harrastus alta pois, Tuomas Kosunen kertoo.

Voi rehtoria

The ideal qualities of an effective school principal (schoolvoice.com)

MOT:n eilinen kiusaamisartikkeli herätti ihmiset miettimään koulukiusaamista, mutta keskustelu lähti myös aivan toisille urille Sysmän yhtenäiskoulun rehtori Tuula Vuorisen huolimattomasta lausahduksesta, että pukeutuminen voi olla hutsahtavaa.

Nettikeskustelut kärjistyvät usein liiaksi. Niin nytkin, kuorossa huudetaan Tuula Vuorisen eroa. Julkisuus on kovaa. Epäonnistuneella haastattelulla tai edes yhdellä harkitsemattomalla lauseella ei ole palautusoikeutta. Rehtorit eivät ole julkisuuden henkilöitä, he eivät ole tottuneita antamaan haastatteluita tai esiintymään kameran edessä.

Vuorista haastateltiin myös videolla, jossa Vuorisen puhe oli asiallista ja järkeenkäypää. Hän tunnusti rehellisesti tosiasiat, ei kierrellyt ja kaarrellut, vaan kertoi suoraan, että koulussa tapahtuu kiusaamista. Hän mielellään kuulisi kokemuksia kouluista, joissa kiusaaminen on saatu kitkettyä minimiin.

Rehtorin asema joskus on hyvin raaka. Rehtorit joutuvat sompaamaan oppilaiden, opettajien, vanhempien, viraston ja muiden tahojen muodostamassa nilassa. Muutenkin rehtoreiden työmäärä on kasvanut viime vuosikymmeninä kovasti, kun kouluvirastot ovat tupanneet tehtäviään rehtoreille. Opettajienkokouksetkaan eivät välttämättä enää ole opettajienkokouksia, vaan tiedotustilaisuuksia, rehtorit toimivat viestipoikina- ja tyttöinä, kun he välittävät virastotietoa opettajille. 

Rehtorin työ ei enää välttämättä houkuta. Varsinaiseen pedagogiseen johtamiseen jää enää vähän aikaa. Opettajat ongelmineen jäävät helposti yksin.

Opetushallitus OPH:n sivuilla rehtoreiden ehdottomat kelpoisuusvaatimukset ovat loppujen lopuksi melko väljät:

- ylempi korkeakoulututkinto

- asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus

- riittävä työkokemus opettajana

- oppilaitoksen opetuskielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito

- Opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot taikka muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus.

- Lisäksi muodollisesti kelpoisten hakijoiden vertailussa noudatetaan perustuslain 125 §:n sisältöä eli vertailussa otetaan huomioon hakijoiden taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Käytännössä rehtorin kelpoisuusvaatimukset ovat samat kuin opettajilla yleensä. Aika moni opiskelija suorittaa opetushallinnon opinnot jo perusopintojen yhteydessä. Riittävä työkokemus tulee kaikille opettajan hommia paiskiessa.

Usein rehtorit kouluttautuvat tehtäväänsä oman työnsä ohessa, mikä on aina raskasta, joskus tehotonta. Onko malli paras mahdollinen? Olisiko rehtoreiden koulutusta syytä kehittää?

Oppilaanohjauksen ja opinto-ohjauksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat erilliset opinnot kestävät 1,5 vuotta, 60 op. Koulunjohtamiseen pätevöityy kevyemmin, 25 op. 

Olen vahvasti sitä mieltä, että rehtoreiden koulutukseen hakijoilta on vaadittava hyvän opetuskielen ja kirjallisen taidon lisäksi vahvoja nykyajan vaatimia viestinnän valmiuksia. Koulutuksessa viestinnän hallinnan osuutta on lisättävä radikaalisti.

Myös ihmissuhdetaitoihin koulutuksessa olisi syytä kiinnittää huomio. Mieleeni on jäänyt Hanna Peltokankaan väitöskirja narsistisista esimiehistä, yli joka neljäs johtaja on narsisti. En jaksa uskoa, että rehtorinarsistien prosentti olisi näin korkea, itse en ole toiminut yhdenkään narsistireksin alaisuudessa.

Kun mikrofoni työnnetään nenään eteen, aivan liian usein kuulee:

Meillä on nollatoleranssi kiusaamisen suhteen, ei meidän koulussa kiusata.

Rehtori, joka sanoo noin, on täysin etääntynyt koulusta tai korostaa tarkoituksellisesti oman koulunsa erinomaisuutta muihin kouluihin nähden. Jokaisessa koulussa kiusataan enemmän tai vähemmän, toivottavasti hyvin vähän. Oman koulun ylikehuminen on epämiellyttävää. On niitä hyviä kouluja muuallakin. 

Ei meidän koulussa ole sisäongelmia, mistään ei ole löytynyt hometta.

Homeen kieltäminen on vaarallista, sillä mittausten jälkeen usein sisäilmasta niitä itiöitä löytyy. Sisäilmaonsairaiden opettajien vähättely on suorastaan sikamaista.

Paljon parempia vastauksia ovat:

En tiedä.

Asiaa tutkitaan.

Teemme parhaamme, jotta...

Olemme pahoillamme, kun...

Korkman kirjoitti lasten vanhempien ja kasvatusalan ammattilaisten sydämiin

Taloustieteen emeritus professori Sixten Korkman kolumnissaan kirjoitti suoraan asian ytimeen ja ainakin lasten vanhempien sekä kasvatusalan ammattilaisten sydämiin.

Ammattilaiset ovat aina tienneet, että ennalta ehkäisevät toimet lapsiperheiden tukemiseksi parantavat merkittävästi lasten terveydentilaa ja koulutuloksia sekä myöhempää työllistymistä ja menestymistä elämässä. (Sixten Korkman HS 8.1.)

Jokainen lantti, joka sijoitetaan varhaiskasvatukseen, erityisopetukseen ja alkuopetukseen luokille 1.-3. , kannattaa taloudellisesti ja ennalta ehkäisee varsinkin silloin, kun osa rahasta sijoitetaan lapsiin, joilla on oppimisvaikeuksia tai ovat vaarassa joutua syrjäytymiskierteeseen. 

Erityisopetukseen pitää saada lisää tehoa, inkluusio ei aina ole erityisoppilaan kannalta paras ratkaisu.

Ilman muuta selvää on, että kun tuetaan perhettä, silloin aina tuetaan myös lasta.

Olen ollut kauhuissani, kun lähineuvoloita ja leikkipuistotoimintaa on urakalla lopetettu. Ko. palvelut olivat lähellä lapsia ja perhettä. 

Lähineuvolat olivat nimensä veroisia. Esim. Kaivokselassa, kun kolme ensimmäistä lastani olivat pieniä, neuvola sijaitsi keskellä hienoa lähiötä kerrostalon alakerrassa. Ovet olivat aina auki kahvittelua tai juttelua varten. Vanhemmat saivat aina tukea ja neuvoja niin halutessaan.

Leikkipuistossa oli aina paikalla kokenut ohjaaja, jonka kanssa vanhemmat pystyivät aina välillä juttelemaan. Ruokaakin oli tarjolla. Lapset pystyi jättämään aamupäiväksi leikkipuistoon puistotädin hoiviin. Sillä aikaa kotona oleva äiti tai isä teki päivän ostokset, teki ruokaa tai siivosi tai yksinkertaisesti vain lepäsi.

Nyt samanlaista perhettä tukevaa yhteisöllisyyttä ei enää ole.

Kun kaksi seuraava lastani olivat pieniä, leikkipuistoja ja lähineuvoloita ei enää ollut. Onneksi kotona olevien lasten iloksi lähipäiväkodissa ja seurakunnassa järjestettiin leikki- ja kerhotoimintaa.

Olen jossain määrin ylppöläinen ja keltikangasjärveläinen, koska pidän arvossa myös kotikasvatusta. 

Oma mallini on, että 1-3 -vuotiaiden lasten kasvatukseen olisi kaksi selkeää tasa-arvoisesti tuettua väylää, varhais- ja kotikasvatus. Valinnanvapautta korostetaan nyky-yhteiskunnassa, myös koulussa hyvin paljon, mutta lapsen kasvun alkupäässä sitä ei jostain syystä oteta huomioon.

Aivan pienen lapsen paras paikka on isän tai äidin turvallinen syli, mutta hyvä vaihtoehto pitää olla, mikä suomalainen päiväkoti onkin. Kaikki lähtee turvallisuudesta.

Mallissani leikinomainen esikoulu alkaisi, kun lapsi täyttää 4 vuotta. Jos saisin päättää, niin paljon mieluummin satsaisin varhaiskasvatukseen ja alakoulun luokkiin 1.-3. kuin pidentäisin oppivelvollisuutta sen loppupäästä.

Ennaltaehkäisyssä on tunnustettua voimaa. Loppupään ongelmien hoidon pitää olla suoraa täsmäapua, jotta lapsen tai nuoren syrjäytymiskierre saadaan tapettua.

Mutta kuten Korkman kirjoittaa, pelkän kasvatusjärjestelmän trimmaaminen ei auta, koska monet ongelmat ovat syvällä yhteiskunnan rakenteissa. Silloin nämä rakenteet on korjattava, yhteiskunnallisen eriarvoistumisen kierre on pysäytettävä. Kasvatusjärjestelmä pystyy jossain määrin yhä edelleen korjaaviin toimenpiteisiin, mutta mikään yhteiskunnan korjausautomaatti se ei ole.

Korkman on oikeassa, kun etusijalle tulee asettaa lapsen oikeudet ja perheiden hyvinvointi sekä huoli Suomen alhaisesta syntyvyydestä. 

Siitäkin olen samaa mieltä, että sekä kestävyysvaje että lapsipolitiikka nousisivat vaalikeskustelujen keskiöön. 

Kannattaa lukea Korkmanin kirjoitus kokonaisuudessaan.

* * *

8.1. HS Kolumni

Panostus lapsiin olisi ratkaisu edessä häämöttävään hyvinvointivaltion umpikujaan

Talousnobelisti James Heckman esitti vuosikymmeniä sitten, että yhden dollarin panostus ongelmaperheiden lasten varhaiskasvatukseen antaa jopa kahdeksan dollarin tuoton – jos panostukset kohdennetaan hyvin. Ei ole itsestään selvää, että Heckmanin sääntö pätee Suomessa. Tutkimukset muista Pohjoismaista ja tiedot Suomesta antavat kuitenkin aihetta ajatella, että oikein kohdennetut panostukset lapsipolitiikkaan ovat meilläkin tuottoisia.

Lapsiperheiden asema on Suomessa kansainvälisesti hyvä, mutta lapsiköyhyys on pitkään ollut kasvussa. Lasten ja nuorten käyttäytymishäiriöt ja mielenterveysongelmat ovat yhä tavallisempia. Syrjäytyneitä nuoria on kosolti, ja ylisukupolvinen eriarvoisuus on lisääntymässä.

Harkinnan arvoisia uudistusten ja lisäpanostuksen kohteita ovat muun muassa lapsiköyhyys, subjektiivinen päivähoito-oikeus, päiväkotien ryhmäkoko, vanhempainvapaat sekä koulukuraattoreiden ja psykologien saatavuus. Lastensuojelu ja sen piirissä olleiden nuorten tukipalvelut ovat tärkeitä. Oppivelvollisuusiän korottamiselle on perusteita.

Etusijalle tulee asettaa lapsen oikeudet ja perheiden hyvinvointi sekä huoli Suomen alhaisesta syntyvyydestä. Hyvin kohdennetut panostukset lapsipolitiikkaan ovat tehokas keino vähentää julkisen talouden kestävyysvajetta (”win-win”). Toivoa sopii, että sekä kestävyysvaje että lapsipolitiikka nousisivat vaalikeskustelujen keskiöön.

Sixten Korkman

Kirjoittaja on taloustieteen emeritusprofessori ja pitkän linjan talousvaikuttaja.

Äidinkielen arviointikriteereistä on tehtävä kristallinkirkkaat

Kirjoitin eilen Hesariin Mielipiteeseen. Olen huolissani kuten moni muukin opettaja siitä, että lukemisen ymmärtämisen taso etenkin joillakin pojilla ei peruskoulun päättövaihessa ole edes tyydyttävää. Ehdotin ratkaisuksi äidinkielen jakoa kahdeksi erilliseksi oppiaineeksi, äidinkieleen ja kirjallisuuteen, jotta lukemisen ymmärtämiseen saataisiin pontta.

1980-luvun alussa äidinkielessä annettiin kaksi arvosanaa, toinen äidinkielestä ja toinen kirjallisuudesta. Kriteerit olivat selkeät. Aamuhesarin vastineessa professori emerita Katri Karasma totesi, että erillinen arvosana voisi auttaa.

Kaksi arvosanaakin voisi tuoda sitä penäämääni pontta, mutta silloinkin arviointikriteereiden pitäisi olla kristallinkirkkaat. 

Hesarissa oli toinenkin vastine, jossa Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) Mikko Hakala muisteli omaa kouluaikaansa.

Kirjoitin Hesariin oman vastineen, jossa korjasin muutamia Hakalan virhetulkintoja nykykoulusta.

* * *

HS 4.1. Lukijan mielipide

Äidinkieltä ja kirjallisuutta ei voi eikä saa erottaa kahdeksi oppiaineeksi

Sirpaleinen oppiaine tarvitsee edelleen eheytystä.

LUOKANOPETTAJA Kai-Ari Lundell esitti (HS Mielipide 2.1.) huolestuneisuutensa lasten – erityisesti poikien – heikentyneestä lukutaidosta. Hänen ideansa lukemisen innostamiseksi ja hyvien mallien antamiseksi ovat kannatettavia. Niitä opettajat ja vanhemmat käyttävätkin. Mutta myös erillinen arvosana voisi auttaa.

Sen sijaan hänen ehdotustaan kahdesta eri oppiaineesta, kielestä ja kirjallisuudesta, en kannata, vaikka monissa maissa kirjallisuus alkaa omana oppiaineena viidenneltä luokalta. Suomessa kirjallisuudesta voidaan pitää eri tavoin painottuvia kursseja. Oppiaineen sisällöt ovat moninaiset, kun siihen kuuluu lukeminen, kirjoittaminen, kieli, kirjallisuus, draama ja media. Niitä integroidaan, mutta ne ovat toki omia osa-alueitaan. Niiden tieteellinen pohja hajottaa niitä vielä enemmän. Hajanaisuuden estämiseksi olisi eheytettävä äidinkielen opetustieteen tutkimussuuntaus. Sen merkityksen ymmärtäminen on jäänyt tajuamatta, kun opettajankoulutuksessa ajetaan pseudotieteellistä ainedidaktiikkaa.

Lundellin jako, jonka mukaan äidinkieleen kuuluisivat kielioppi, oikeinkirjoitus ja media, kirjallisuuteen taas luova kirjoittaminen ja ilmaisutaito, on keinotekoinen. Niiden hajottamisen sijaan oppiainetta pitää tarkastella uusia osa-alueita ja virtauksia saaneena.

Oppiaine täyttää tänä vuonna 175 vuotta. Aluksi se oli suomen kielen opettelua vieraana kielenä, sillä tunnit käytettiin Kalevalan kääntämiseksi ruotsiksi, joka oli koulun opetuskieli. Tunteja oli yläalkeiskoulussa ja lukiossa vain kaksi tuntia viikossa.

Äidinkielessä oppiaineena on viime vuosisadalta lähtien painottunut kirjallisuus. Näitä kahta ei voida eikä pidä erottaa. Sirpaleinen oppiaine tarvitsee edelleen eheytystä. Se, että uudet sisällöt lisätään usein äidinkieleen, on näkynyt erityisesti mediassa. Peruskoulun myötä opetussuunnitelmaan tuli läpäisyperiaatteella opetettava joukkotiedotus. Nyt se kuuluu enimmäkseen äidinkieleen.

Lukutaidon kohentamiseksi on lukuliike, joka saa aikaan lukutaidon tehostamista sekä koulun sisällä että lasten kotona. Perhelukeminen on tulossa Suomeen. On hyvä, että luokanopettajat innostuvat äidinkielestä. He tarvitsisivat sitä koulutukseensa nykyistä huomattavasti enemmän. Myös koko opettajankoulutus tarvitsisi uudistusta. Toivottavasti myös oppiaineen teoreettiset ongelmat alkaisivat kiinnostaa.

Katri Karasma

professori emerita, Espoo

* * *

4.1. HS Lukijan mielipide

Etenkin pojille pitää kertoa, mihin hyvää lukutaitoa työelämässä tarvitaan

Itse olen vasta työelämässä törmännyt työnantajien kielellisiin vaatimuksiin.

LUOKANOPETTAJA Kai-Ari Lundell oli huolissaan lukutaidon heikentymisestä (HS Mielipide 2.1.). Hänen mukaansa kirjallisuuden tulisi olla oma oppiaineensa viidennestä luokasta ylöspäin.

Kun olin koululainen, koin äidinkielen turhaksi, koska kyselyistäni huolimatta minulle ei selitetty, miksi opiskelimme äidinkieltä. Yksikään opettaja ei kertonut, mihin tarvitsen työelämässä romaaneja, runojen tulkintaa tai esimerkiksi asioiden käsitteellistämistä.

Sain vastaukseksi, että ”ne ovat tärkeitä asioita”. Tämä tapa motivoida toimii joidenkin kohdalla. Väitän kuitenkin, että etenkään monet pojat eivät motivoidu opiskeluun ilman konkreettisia esimerkkejä työelämästä.

Olen vasta työelämässä törmännyt työnantajien kielellisiin vaatimuksiin. Oppiaineena äidinkielen ongelma ei ole vähäinen tuntimäärä vaan monen nuoren heikko motivaatio.

Lisäksi, toisin kuin Lundell antoi ymmärtää, digitaaliset välineet voivat oikein käytettyinä toimia myös lukemaan oppimisen tukena.

Pakollisen kirjallisuuden lisäämisen sijaan nuorten motivaatiota voisi parantaa linkittämällä opetukseen paremmin nuorten tulevaisuuden tarpeita. Moni nuori ei tiedä, että työhakemuksessa ei saisi olla kirjoitusvirheitä tai että virallinen sähköposti eroaa someviestistä.

Motivaatiota nostaisi sekin, että tekstien aiheet olisivat monipuolisempia. Olisin itse poikana kaivannut tarinoita esimerkiksi urheilusankareista tai lentokonetekniikasta – luinhan jo paljon kotona. Koulutekstien aiheet vain tylsistyttivät.

Mikko Hakala
Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Kirjallisuus omaksi oppiaineekseen 2.

Kaivokselan koulun uudistettu hieno koulukirjasto

Kirjoitin alla olevan mielipiteeni Hesariin noin kuukausi sitten, hauskaa, että se julkaistiin nyt. 

Tiedän, että ajatus kirjallisuudesta omana oppiaineenaan ärsyttää joitakin opettajia. Argumentteina käytetään pirstaloitumista tai muutosvastarintaa tai haikailua menneisyyteen.

Olen aidosti huolissani lukemisen ymmärtämisen tasosta ja siitä, että on lapsia ja nuoria, jotka eivät romaaniin koske. Jos ihminen ei pysty tai halua romaaneja lukea, vielä vaikeampaa on orientoitua oppi- tai tietokirjoihin. Kirjallisuus on myös avain oman maailmankatsomuksen muodostumiseen.

Olen ollut huolissani jo pitkään ja olen kirjoitellut lukemisen ja kirjallisuuden puolesta ennenkin. 

Kirjallisuus omaksi oppiaineekseen 1. (Properuskoulu 28.8.2018)

On monenlaisia oppijoita (Properuskoulu 12.8.2016)

Kirjallisuuden korkea veisu (Properuskoulu 30.9.2014)

Kuka pelkää Punahilkkaa? (Properuskoulu 15.2.2012)

Kirjallisuuden osuudesta äidinkielen opetuksessa (Properuskoulu 10.10.2009)

* * *

2.1. HS Lukijan mielipide

Kirjallisuus omaksi oppiaineekseen

Jos lapsi ei saa kotona lukemisen mallia, sitä on annettava koulussa.

Suomessa on pian lukemisen ymmärtämisen hätä­tila, kun yhä useampi ei enää ymmärrä lukemaansa. ­Jotain on tehtävä, eikä vain voivotella tai itkeä Pisa-tulosten huonontumista.

Jos koulu tuottaa oppilaita, varsinkin poikia, jotka eivät ­ymmärrä lukemaansa, vanhempien kotona ja opettajien koulussa on ryhdistäydyttävä.

Vanhempien on luettava ­ääneen lapsille pienestä pitäen. Lapselle lukeminen on hyvin vuorovaikutteista: kirjan kuvista tai tapahtumista voidaan kysellä tai keskustella. Turvallisuudentunne lisääntyy. Puoli tuntia päivässä isän tai äidin sylissä ei tee yhdellekään lapselle pahaa. Ikävä kyllä monet vanhemmat eivät lue lapsille mitään. He ­eivät aina anna edes lukemisen mallia lukemalla itse kirjoja. Kaikille ei tule kotiin enää edes sanomalehteä.

Puhelimet hetkeksi pois! Lukemaan oppii vain lukemalla.

Jos lapsi ei saa kotona lukemisen mallia, sitä on annettava koulussa. Lapsille ääneen lukeminen päiväkodissa ja koulussa lisää tasa-arvoa. Ensin luetaan satuja ja myöhemmin romaaneja. Täysin hiljaa kuunteleminen opettaa myös keskittymään. ­Samalla lapset houkutellaan ­vaivihkaa kirjallisuuden pariin.

Oppiaineena äidinkieli ja kirjallisuus on hyvin risainen ja täyteen tupattu. Yksi mahdollisuus olisi jakaa äidinkieli ja kirjallisuus peruskoulun viidennestä luokasta ylöspäin kahteen eri oppiaineeseen: äidinkieleen ja kirjallisuuteen. Äidinkieleen jäisivät tekniset osuudet kuten kielioppi, oikeinkirjoitus ja media. Kirjallisuuteen tulisivat kirjallisuuden lisäksi luovat osiot ­kuten luova kirjoittaminen ja ­ilmaisutaito.

Kirjallisuuden merkitystä korostettaisiin, jos kirjallisuudesta annettaisiin eri numero todistukseen. Lukemiseen tulisi pontta.

Kai-Ari Lundell
luokanopettaja, Vantaa

Herra ministeri, ruokanirsoilu lähtee kotoa

Ehkä kaikkien aikojen kouluruokasuosikki - lihapullat ja perunamuusi.

Hellanlettas sentään, kyllä se sittenkin on niin, että monipuoliseen ruokailuun kasvatetaan kotona. Kaikkea ei sentään voi ulkoistaa koulun kontolle.

Opettaja ei voi eikä saa väkisin lusikkaa lapsen suuhun tunkea. Muistan hyvin, kun ensimmäisellä luokalla en syönyt etikkapunajuuria, en pystynyt, olisin oksentanut. Opettaja huusi vieressä, ja en syönyt. Ensimmäinen jälki-istuntoni siitä tuli.

Pitää myös muistaa, että opettajat eivät valitse kouluissa tarjottavia ruokalajeja, vaan päätökset tehdään aivan muualla kuin koulussa. Jostain syystä tarjotaan joitakin ruokia, jotka eivät maistu lapsille. Silloin ruokalistaa on syytä kehittää. 

Yleensä tavallinen suomalainen arkiruoka maistuu lapsille melko hyvin, myös pasta- ja riisiruuat maistuvat.

Olen samaa mieltä siitä, että opettajien ainakin alakoulussa olisi hyvä syödä oppilaidensa kanssa ja yrittää kasvattaa oppilaita hyviin ruokailutapoihin ja monipuoliseen ruokavalioon. Sitä on tehty iät ja ajat, mutta nyt näyttää siltä, että koulu ei pystykään oikomaan vääriä ruokatottumuksia. 

Yläkoulussa ruuasta kieltäytyminen ei aina edes liity itse ruokaan, vaan aivan muuhun, minkä kaikki joskus yläkoulua käyneet tajuavat. Alakouluissa syödään paljon paremmin, harva jättää ruokansa kokonaan syömättä, mutta nykynirsoilua on.

Ruokaillessa on hyvä keskustella oppilaiden kanssa muistakin asioista kuin kouluasioista. Oppilaantuntemuksen kannalta ruokailu oppilaiden kanssa on helmipaikka.

Kouluruuan ruoka-aineisiin ei aina sijoiteta riittävästi. Esim. kotikaupungissani Vantaalla ruoka-aineisiin laitetaan 0,69 euroa per annos. Jos annosraha nostettaisiin euroon, laatu paranisi ja välipalaakin voitaisiin lapsille tarjota.

Kyse on aina arvovalinnoista.

Olen kouluruokafani ja kouluruuan syömisen ammattilainen, olen syönyt kouluruokaa yhteensä 54 vuotta:

School meals in Finland -blogini

* * *

10.12. Yle 

Kouluruokanirsoilijoiden käytökseen halutaan puuttua kovilla keinoilla: Ministeri velvoittaisi opettajat aterioimaan oppilaiden kanssa

"Tuore kouluterveyskysely pysäytti minut henkilökohtaisesti", sanoo maatalousministeri Jari Leppä. Paikoin 60 prosenttia koululaisista jättää kouluruoan syömättä kerran tai useammin viikossa.

– Tarvitsemme myös opettajien täydennyskoulutusta kouluruokailun pedagogisesta merkityksestä ja ruokatajun kasvattamisesta. Opetussuunnitelmien perusteet tulee entistä enemmän jalkauttaa opetustyöhön, Leppä vaatii.

– Laissa voisi lukea päivittämisen jälkeen, että terveellinen välipala on tarjottava kerran päivässä, oppilaat vaikuttavat ruokalistojen sisältöön, ruokailulle on varattu riittävästi aikaa, ja ruokailu tapahtuu tiettyyn ikään asti aikuisten johdolla.