Opettajaa ei saa lyödä

HS 5.12.2023

OAJ: Opettajiin kohdistuva väki­valta on lisääntynyt

Koulut|OAJ:n mukaan työrauha parantuisi ryhmäkokojen pienentämisellä.

Yksi keskeinen ratkaisu työrauhan parantamiseen on OAJ:n mukaan ryhmäkokojen pienentäminen varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

Havainnot opettajiin ja muihin opetusalan työntekijöihin kohdistuvasta väkivallasta ovat lisääntyneet kolmen viime vuoden aikana, tiedottaa Opetusalan ammattijärjestö (OAJ).

Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten työsuojeluvaltuutetuille osoitetussa kyselyssä lähes 80 prosenttia kunta-alalla työskentelevistä ja kokonaisuudessaan yli 60 prosenttia vastaajista on tätä mieltä.

”Pienessä ryhmässä opiskelu edistää työrauhaa sekä auttaa kiinnittymään paremmin omaan ryhmään ja lisää yhteisöllisyyttä. Kun opettaja tietää ja tuntee jokaisen ryhmänsä oppijan, hänen on myös helpompi havaita muutoksia ja reagoida ongelmiin.”

* * *

Olen paasannut blogissani pienen luokkakoon merkityksestä iät ja ajat.

Opettajien ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Katariina Murto on oikeassa. On päivän selvää, että pienessä ryhmässä opiskelu edistää työrauhaa sekä auttaa kiinnittymään paremmin omaan ryhmään ja lisää yhteisöllisyyttä.

On erittäin hienoa, että sana yhteisöllisyys on otettu taas työpakkiin. On tärkeää, että jokainen lapsi kokee osallisuutta kouluyhteisössä. Luokka on miniyhteisö. Jokaisella lapsella on oltava turvallinen oma paikka omassa turvallisessa luokassa. 

On tärkeää, että jokainen lapsi tulee kohdatuksi. Pienessä luokassa opettajalla on enemmän aikaa per oppilas on sitten kyse opettamisesta tai oppilaan kohtaamisesta. Oppilaantuntemus lisääntyy. Työrauhaakin on helppo ylläpitää.

Luokkahenki on oleellista. Kun opiskelin luokanopettajaksi, luokkahengen merkitystä korostettiin. En tiedä, mikä tilanne opettajankoulutuksessa nyt on luokkahengen korostamisen suhteen.

Kouluyhteisön on oltava turvallinen myös opettajalle.

Pitkän opettajan urani aikana vain kerran oppilas löi minua. Ei tuntunut kivalta. Sijaistin vaikeaa erityisluokkaa, josta vakituinen opettaja oli irtisanoutunut edellisenä päivänä kesken kaiken luokan vaikeuden takia. 

Oppilas alkoi piipittää puhelinta kesken opetuskeskustelun. Pyysin puhelinta minulle, oppilas ei suostunut, vaan aikoi lähteä luokasta pois. Ohje oli sellainen, että oppilaita ei saanut päästää luokasta pois, ei edes välitunnille yhdessä muiden oppilaiden kanssa, koska muutama luokan oppilas oli erittäin väkivaltainen. Luokka piti viedä ulos happihyppelylle, kun pihalla ei ollut muita lapsia.

Laitoin käden ovenkahvaan ja pidin oven kiinni. Silloin yllättäen oppilas alkoi hakata minua kovaa vatsaan. Kyseessä oli 13-vuotias ronski poika, lyönnit olivat kovia, mutta kun olin valmiudessa, lyönnit eivät satuttaneet.

Mietin hetken, mitä teen. Sanoin pojalle, että mene istumaan oven takana olevalle sohvalle. Tule sisään, kun olet rauhoittunut. Oppilas istui sohvalla vartin, koputti oveen, ja pyysin hänet sisään luokkaan.

Kokeneena opettajana sain joissain kouluissa sijaistettavaksi usein ne luokat, joihin muita sijaisia ei voitu laittaa. Sekään ei aina tuntunut kivalta. Sijaistin eläkkeelle lähtöni jälkeen seitsemän vuotta, nyt ei ole aikaa. Viimeiset pari kolme vuotta sijaistin vain parissa rauhallisessa koulussa. 

Sain valita kouluni, mitä vakituiset opettajat eivät voi tehdä, ellei lukuvuoden päätteeksi vaihdeta koulua. Oletan, että koulun vaihtoja ainakin pääkaupunkiseudulla tapahtuu melko paljon. 

Kotikaupungissani Vantaalla segregaatiokoulujen opettajille maksetaan S2-palkanlisää. Lisän suuruutta en tiedä, mutta tuskin se iso on. En tiedä, onko lisä vaikuttanut opettajien pysyvyyteen ko. kouluissa.

Päiväkodeissa varhaiskasvatuksen opettajien kokonaispalkkaa korotettiin vuosi sitten 300:lla eurolla. Tavoitteena oli saada lisää päteviä varhaiskasvattajia kaupunkiin. Kuten odotinkin, naapurikaupungit nokittivat ja Vantaan korotuksen tenhovoima lieveni jonkin verran.

Palkanlisät tai -korotukset eivät paljoa lohduta opettajia, kun oppilaat käyvät päälle.

Murto on oikeassa siinäkin, että väkivaltatilanteisiin puuttuminen ja niiden ennaltaehkäisy eivät saa jäädä vain koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten harteille.

Päävastuu lapsista on aina kodeilla. Kotikasvatus väkivallankin ennaltaehkäisyn suhteen on aivan oleellista. Kotikasvatus on kasvatuksen kivijalka, jonka päälle koulu ja opettajat voivat rakentaa. Mutta vaikeaa se on, jos kotikasvatus on mennyt pieleen ja oppilaan vanhemmat eivät halua tehdä yhteistyötä koulun kanssa.

Jos koti ja koulu epäonnistuvat, yhteiskunnan rooli väkivallan ehkäisemiseksi jää pieneksi ja tietenkin ikävän jälkijättöiseksi. Ei auta aina itkeä ruikuttaa yhteiskunnan perään, sillä yhteiskunta ei ole oikeastaan mitään muuta kuin me. Kyllä kodeissa on otettava päävastuu.

Pieni luokkakoko edistää myös oppimista, kun opettaja voi tukea oppilasta yksilöllisemmin. Pienet luokat kaiken järjen mukaan ehkäisevät myös erityisluokille siirtoja. 

Vantaalla olen esittänyt, että peruskoulussa luokkakokoa alennettaisiin maksimissaan 16:sta oppilaaseen. Silloin esim. jakotunteja ei tarvittaisi, tukiopetuksenkin määrä vähenisi. Samalla voitaisiin lopettaa oppilaiden juoksutukset opetustilasta toiseen lopettamalla kaiken maailman valinnaisaineet vavat ja tavat, jotka lisäävät häiriötilanteita, kun opetusryhmiä sotketaan toisiinsa. 

Muutenkin voitaisiin tehdä jonkinlainen ryhtiliike ja keskityttäisiin kahteen koulun perusasiaan, opettamiseen ja oppimiseen. 

Pienet luokat maksavat paljon. On selvää, että kerralla ei luokkakokojen pienentämistä tehdä. Mutta pienentäminen voidaan aivan hyvin aloittaa jostakin segregaatiokoulusta, jossa on eniten oppimisvaikeuksia. Pienennetään luokkia koulu kerrallaan aina sitä mukaa, kun kaupungin rahavarat antavat siihen mahdollisuuden.

Oppiminen edistää aina työrauhaa. Oppimattomuus edistää vain häiriökäyttäytymistä. Levottomuus ja törmäily edistää sitä. Syystä tai toisesta turhautunut tai epätasapainossa oleva oppilas voi pahimmillaan käydä jopa opettajaansa kiinni.

Vantaan koulujen hätkähdyttävät rikosluvut

HS 2.12.2024

Tiettyjen kaupunkien koulut ovat väkivaltaisimpia

Oppilaitoksissa rikollisuutta yleisesti esiintyy eniten pääkaupunkiseudulla, kaupungeissa ja kaupunkien läheisellä maaseudulla. Vähiten kirjauksia on raportoitu maakuntakeskuksissa sekä ydinmaaseudun ja harvaan asutun maaseudun kunnissa.

Tutkimuksen mukaan erot ovat merkittävät tilastollisesti.

Suomen suurimmista kaupungeista Vantaalla rikoksia tehdään kouluissa eniten. Vähiten puolestaan Joensuussa.

Kouluissa tapahtuva väkivalta on rikollista toimintaa, ei koulukiusaamista, paljastaa tuore tutkimus Vahingontekoja ja väkivaltaa.

Käytännössä se tarkoittaa, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä eli kiusaajien toimintaan viitataan rikosnimikkeillä kuten pahoinpitely, laiton uhkaus, vahingonteko, vainoaminen tai seksuaalinen ahdistelu.

”Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut asenne- ja koulutusmuutos ja on tietoisesti tehty töitä sen eteen”, oikeustieteen tohtori, dosentti ja tutkimuksen yksi tekijöistä Henri Rikander sanoo.

* * *

Koulukiusaamista ja -väkivaltaa on ollut aina, rikoksiakin kouluissa on tehty aina. Hyvä, että väkivalta kouluissakin luokitellaan väkivallaksi, ei koulukiusaamiseksi tai poikien väliseksi nahisteluksi. 

Kotikaupunkini Vantaan kouluissa tapahtuneiden rikosten määrä hätkähdyttää. Vantaa on määrillä mitattuna Suomen ykkönen. Mitä on tapahtunut?

Muiden kaupunkien käytäntöjä en tiedä, mutta yksi syy Vantaan kärkipaikkaan voi olla, että Vantaalla niitä rikosilmoituksia koulun toimesta oikeasti tehdään. Enää ei väkivaltaa tai muita rikoksia kuitata pelkällä jälki-istunnolla. Rikosilmoitus voi pysäyttää lapsen tai nuoren miettimään, mitä tuli tehtyä. Kotiin rikosilmoitus on selvä signaali, että kotonakin on mietittävä, mitä tehdään.

Opettajia on kehotettu myös merkkaamaan ja yksilöimään kaikki häiriköinnit, kiusaamiset ja tappelut Wilmaan. Tietyissä levottomissa luokissa homma on opettajille melkoinen, koska kirjanpitoon voi mennä hirmuisesti aikaa. Usein on vielä soitettava kotiin ja pyydettävä vanhemmat kouluun keskustelemaan.

Opettajan päätehtävä on opettaminen. Kun aika menee järjestyksenpitoon ja kaiken maailman asioiden setvittelyyn, opettaja voi turhautua tai väsähtää. Oppimistulokset ovat muutenkin laskusuunnassa.

En ole nähnyt Vantaan koulukohtaisia rikostilastoja. Varmaa on, että rikokset eivät jakaudu tasaisesti eri koulujen kesken. Viime vuosina opetin paljon isossa yhtenäiskoulussa. En nähnyt koko aikana yhtään tappelua. Luokissa ei häiriköity.

Vantaalla on satsattu peruskouluun paljon. Oppimisongelmiin on pureuduttu mm. seuraavasti:

- vuosiviikkotuntilisäyksillä (alkuopetuksen äidinkieli 1 vvt ja matematiikka 1 vvt)

- lisäämällä erityisopettajia luokille 1–2 ja 7–9 

- kota-rahoituksella (valtion ja kaupungin oma rahoitus) 

- laajalla koulutustarjonnalla ja keskitetyllä tuella (mm. tutorit, hankkeiden resurssiopettajat)

- kolmiportaisen tuen mallin jalkauttamisella

Varsinkin kota-rahoitus eli erityisavustus koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin on ollut merkittävä. Esim. Vantaan esi- ja perusopetus sai lukuvuodeksi 2022–23 tasa-arvorahaa 6 281. 041 euroa. Raha vastasi perusopetuksessa noin 127 opettajan ja 179 avustajan palkkaa.

Kota-rahoitus on tullut tarpeeseen, sillä Vantaa on Suomen vieraskielisin kaupunki. Vantaalaisista vieraskielisiä on n. 30 %. Joissakin vantaalaisissa kouluissa vieraskielisten lasten osuus on 70-80 %.

Nyt kehitetään myös turvallisuuden kehittämistä: ehkäistään kiusaamista, väkivaltaa ja häirintää yhdessä hyvinvointialueen, poliisin ja kaupungin muiden toimijoiden kanssa.  

Kaikkiin 7.–9.-luokkien opetusta antaviin kouluihin (19) palkataan kouluvalmentajat. 

Kun aloitin opettajat työt v. 1980, keskityttiin paljon yhteisöllisyyteen. Jossain vaiheessa heiluri hyppäsi miltei yltiöyksilöllisyyteen. 

Yhteisöllisyys tarkoittaa, että oppilas kokee osallisuutta kouluyhteisössä. On tärkeää, että jokainen oppilas tulee kohdatuksi. Ruokaillessa tai vaikkapa käsityötunneilla opettaja voi istua oppilaan vieressä ja kuunnella.

Koulujen luokkakokoa pitäisi pienentää. Silloin opettajilla olisi enemmän aikaan opettaa per oppilas. Kun oppilaita ei ole liikaa, oppilaantuntemus lisääntyy. 

Vantaalla keskimääräinen luokkakoko on 20,5, joka tuntuu pieneltä verrattuna entisaikojen 42 oppilaiden luokkiin. Nyt luokissa on paljon erityisen tuen oppilaita ja paljon vieraskielisiä lapsia, jotka vaativat paljon henkilökohtaista tukea.

Luokkakoon pienentäminen kerralla on mahdotonta, koska hintalappu on liian korkea. Olisi hyvä aloittaa luokkakoon pienentäminen vaikka niistä segregaatiokouluista, joissa oppimisongelmat ovat suurimpia. Edettäisiin vaikka koulu kerrallaan.

Päivän selvää on, että kouluissa suoritettu väkivalta on laaja yhteiskunnallinen ongelma, jota koulu ei yksin pysty ratkomaan. 

Sijaisopettaja Niemisen suorat sanat

Kuva ChatGPT

Helsingin Uutiset 1.9.2014 

Sijaisopettaja Matias, 25, järkyttyi Helsingin lähiökouluissa: "Kuin aikapommeja" – vaatii opettajilta enemmän kuria

Opettajaksi opiskeleva Matias Nieminen, 25, on järkyttynyt. Kun hän on tehnyt sijaisuuksia Helsingin kouluissa, joidenkin lähiöiden ongelmat ovat iskeneet häntä päin kasvoja – lähes kirjaimellisesti, sillä hän kertoo eräässäkin koillishelsinkiläisessä koulussa joutuneensa puuttumaan kesken oppitunnin puhjenneeseen tappeluun. Oppilaat riehuivat eivätkä halunneet tehdä tehtäviä.

Erityisesti Niemistä järkytti tapa, jolla vakio-opettajat suhtautuivat tilanteeseen.

– Opettaja sanoi, että näytä oppilaille vain Netflixiä, sillä niin hänkin aina tekee, saatesanoilla "ei täällä tarvitse opettaa mitään".

Pelolla ajattelen, missä nämä oppilaat ovat 5–10 vuoden kuluttua. Nämä luokat ovat kuin aikapommeja. Meillä ei ole varaa siihen, että tällainen ryhmä nuoria päästetään luisumaan ulos yhteiskunnasta.

Hänen mielestään ongelmien taustalla on epäonnistunut integraatio ja jengiytyminen.

Tässä ei auta lainkaan, että jotkut opettajat ”työntävät päänsä kukkapuskaan”, Nieminen sanoo.

Helsingissä on vakavaa eriytymistä koulujen välillä. Tietyissä lähiöissä ongelmia on järjestään.

* * *

Pääsin eläkkeelle 60-vuotiaana kahdeksan vuotta sitten. En hennonut jättää opettamista, vaan jatkoin sijaismaikkana vielä seitsemän vuotta. Sijaistin Lounais-Vantaalla sekä ala- että yläkouluissa kaikilla luokka-asteilla. Opetin keskimäärin 4-5 päivää viikossa. Nyt en kerkiä.

Erityisen kivaa oli nähdä, miten iso yhtenäiskoulu toimii. Opetin siellä kaikilla luokka-asteilla lähes kaikkia aineita. Hauskaa oli tutustua erityis- ja valmistaviin luokkiin. Kaikkein hauskinta oli opettaa 1-2. luokkia.

Tietenkään en muista kaikkien oppilaiden nimiä, vaikka kasvoja on kyllä jäänyt mieleen. Oppilaat moikkaavat kyllä reippaasti, kun he näkevät minut vaikka fillarilla ajellessani tai ostarilla. 

Vähän aikaa sitten uimahallissa käydessäni oli pieniä oppilaita jonossa odottamassa uimaopetukseen pääsyä. Tunnistin ryhmän. Yksi poika kysyi minulta, että missä sä Kai-Ari oot ollut, kun et oo pitkään aikaan opettanu meitä. Sä kerrot aina niin kivoja tarinoita? Ei siinä muu auttanut kuin todeta, että eläkkeellä ollaan. Nykylapsilla on valtaisa tarinajano.

Sijaisopettaja Nieminen totesi, että Helsingissä on vakavaa eriytymistä koulujen välillä. Tietyissä lähiöissä ongelmia on järjestään. Näin se on koko pääkaupunkiseudulla. 

Nieminen on rohkea nuori mies, kun hän kertoo asiat niin kuin ne ovat. Joskus tuntuu siltä, että opettajat joko eivät kehtaa tai uskalla kertoa asioista niin kuin ne ovat. Opettajat ovat joko nössöjä tai sitten heidät on peloteltu. Väsynyt opettaja ei jaksa.

Opettaja sanoi, että näytä oppilaille vain Netflixiä, sillä niin hänkin aina tekee, saatesanoilla "ei täällä tarvitse opettaa mitään".

On surullista, kun opettaja sanoo noin. Todennäköisesti luokka on vienyt opettajan voimat ja hän on joutunut antamaan periksi.

Itse sijaistin ns. hyvissä kouluissa. Ei tarvinnut juurikaan tapella kännyköiden kanssa. Järjestyshäiriöitä ei paljoa ollut.

Pari kertaa jouduin kyllä pahaan paikkaan, kun vakiopettaja oli edellisenä päivänä jättänyt työt kuin seinään kesken lukuvuoden. Ottanut loparit siis. Luokat olivat sellaisia, että niissä olisi väsähtänyt kuka tahansa. Tietenkin minut kokeneena opettajana laitettiin niihin luokkiin.

Nieminen kertoi joutuneensa puuttumaan kesken oppitunnin puhjenneeseen tappeluun. Minä jouduin puuttumaan tappeluun seitsemässä vuodessa muistaakseni pari-kolme kertaa ja silloinkin välitunneilla. 

Minulle annettiin joka kerta kunnon sijaistamisohjeet, ellei opettajalle tullut ns. äkkilähtö joihinkin muihin toimiin. Joskus ohjeet olivat liiankin tarkat, minulle olisi riittänyt, että annetaan aihe tai merkataan vaikka kirjan sivut. Kertakaan ei sanottu, että näytä niille vaikka Netflixiä.

Lundellin ratkaisu pääkaupunkiseudun segregaatioalueiden kouluille:

Pääkaupunkiseudulla segregaatio-ohjelmat ovat hyvin kevyitä ja tehottomia. Parasta segregaation ehkäisyä on suora ja vahva panostaminen segregaatioalueiden kouluihin. On selvää, että sellainen maksaa paljon, mutta Euroopasta löytyy malleja, kun on epäonnistuttu kotoutumisessa. Se vasta maksaakin.

Tehokkainta on, kun segregaatiokoulujen luokkakoko olisi maksimissaan 16 oppilasta. Silloin opettajalla olisi aikaa opettaa lasta yksilönäkin. Hyvin tärkeää on ryhmäyttäminen ja yhteisöllisyys. Ollaan yhdessä ja yritetään keskustella. Ollaan ihmisiksi.

Valmistavalla luokalla on oltava kaksi vuotta. Joka luokka-asteella on oltava yksi erityisluokka.

Turha rönsyily ja hörhöily on jätettävä pois. On keskityttävä perusasioihin. 

Lukemisen opettaminen on avainasemassa. Ei voi opiskella, jos ei ymmärrä lukemaansa. Oppikirjat kunnolla käyttöön. Oppilaille on luettava ääneen tarinoita ja heille on tarjottava luettavaksi kaunokirjallisuutta.

On edettävä systemaattisesti. Oppilaiden on tiedettävä, missä mennään.

Kaiken maailman hyppyyttäminen kuten tavat, vavat tai muut vastaavat tunnit pannaan, koska tuntien alut venyvät ja venyvät. Samalla estetään konfliktit ja muut turhat kuviot ja väännöt naapuriluokkien oppilaiden kanssa.

Oppilaita on opetettava. Opettajan on oltava opettaja. On vaadittava.

Oppimisympäristön on oltava selkeä. Pulpetit käyttöön, ettei oppilaiden tarvitse hake tavaroita ties mistä.

Taide- ja taitoaineisiin on panostettava. Opintoretkiä kerran kuussa.

Kaikkien sääntöjen on oltava ymmärrettäviä ja niitä on myös noudatettava. Kiusaamiseen on puututtava lujasti. 

Vanhempien kanssa pitää tehdä yhteistyötä. Jos muu ei auta, heitä on kutsuttava kouluun vaikka koulupäivän jälkeen ja on kerrottava asiat niin kuin ne ovat.

Jos oppilas ei millään pysy järjestyksessä ja torpedoi opetusta, niin silloin on soitettava vanhemmille ja pyydettävä, että he hakevat oppilaan kotiin riehumasta. Työrauha on taattava.

Periksi ei saa antaa.

Kiitos Matias Nieminen, kun puhuit asioista suoraan.

Niin, ja se vanhan kurin synonyymi on järjestys. Ei sen kummempaa.

Tyttöjen liikunnasta ja koululiikunnasta ylipäätään

 

HS 14.12.2023

”Olen todella huolissani tytöistä” – kokeneella opettajalla synkkä näkemys tulevaisuudesta

Tuoreimmat Move-tulokset kertovat karua kieltä tyttöjen fyysisestä kunnosta. Kokenut liikunnanopettaja Outi Palkama on huolissaan oppilaiden jaksamisesta.

”Jo muutama vuosi sitten pidettiin koko koulun kriisikokous, miten saataisiin lisää liikettä koulupäivään ja oppitunteihin, mutta vielä on tosi paljon tekemistä sen eteen”, Palkama kommentoi.

Keskiviikkona julkaistut fyysistä toimintakykyä mittaavan Move-testin tulokset kertoivat, että peruskouluikäisten tyttöjen fyysinen kunto on iso ongelma.

Näin siitä huolimatta, että uusimmissa tuloksissa tyttöjen vuosikausia kestänyt fyysisen toimintakyvyn heikentymisen trendi on tasaantunut.

Pahin tilanne on Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella. Sen kahdeksasluokkalaisista tytöistä lähes puolet (49,7 prosenttia) on fyysiseltä toimintakyvyltään tasolla, joka mahdollisesti kuluttaa tai haittaa terveyttä ja hyvinvointia.

Lukema on Kainuun hyvinvointialueen kanssa koko maan huonoin ja kaikista mitatuista oppilasryhmistä selvästi heikoin. Ero saman alueen samanikäisiin poikiin (39,8 %) on silmiinpistävä.

Palkama kertoo, että Martinlaaksossa tarjolla on päivittäin liikuntasalivälitunti ja muutaman kerran viikossa kuntoilu- ja kuntosalivälitunti. Osallistujat ovat pääosin poikia.

* * * 

Lämmittää kovasti, kun kokeneita opettajia aletaan kuunnella ja haastatella. Tosin sekin näyttää johtuvan odotetusta Pisa-romahduksesta. 

Hesari haastatteli Vantaan Martinlaakson koulun liikunnanopettaja Outi Palkamaa, jolla on yli 30 vuoden kokemus liikunnanopetuksesta. Toinen legendaarinen koulun liikunnanopettaja on Rami Alanko, joka on jo eläkkeellä. Häntä näen silloin tällöin Myyrmäen urheilutalon kuntosalilla.

On selvää, että koulu ei pysty ratkaisemaan liikkumattomuuden ongelmaa. Päävastuu lasten liikuttamisesta on tietenkin kodeilla. Kuten lähes kaikessa muussakin eriytyminen näkyy myös lasten liikunnassa. Osa lapsista liikkuu paljon, kun heidät kiikutetaan urheiluseuraan jo viisivuotiaina, osa ei saa kodeistaan juuri minkäänlaista liikkumisen mallia. 

Palkamo toteaa: ”Nykyään on hyvin menestyvät ja sitten huonot. Keskikasti on hävinnyt. Kasin oppilaita on vähän, ja perusliikkujat puuttuvat.”

Totta.

On hämmentävää opettaa vaikkapa kuudennella luokalla luistelua. Kaikilla ei ole omia luistimiakaan. Jääkiekon pelailu on muuttunut vaaralliseksi, kun jääkiekkoa harrastavat yrittävät väistellä oppilaita, jotka eivät osaa luistella kunnolla. Törmäyksiä tulee ja veri voi lentää.

Sama koskee hiihtoa, joka on aina kuulunut suomalaisten perustaitoihin. Suksia ei ole aina joka toisellakaan, onneksi kouluissa on yleensä kattava suksilainaamo.

Hyvin hämmentävää on peruspalloilulajin jalkapallon opettaminen. Jatkuvasti pitää opettaa ja kerrata jalkapallon yksinkertaisia sääntöjä ja muita asioita. Joskus tuntuu, että osa oppilaista ei ole potkinut palloa vapaa-ajalla ollenkaan.

Ongelman ydin on arkiliikunnan puutteessa, lyhyetkin koulumatkat voidaan kulkea busseilla tai oppilaita kuskataan kouluun, vaikka koulu on kieltänyt kuskaamasta oppilaita kouluun.

Vapaa-ajan pelailu kavereiden kanssa on vähentynyt radikaalisti. Enää harvoin näkee eri-ikäisiä lapsia pelailemassa kentällä keskenään pipolätkää tai futista.

Olen blogissani kirjoittanut liikunnasta hyvin paljon eri näkökulmista, sivun vasemmalla puolelta löytyvästä linkkisanalla liikunta tai liikunnanopetus löytyy 36 osumaa. 

Olen vaatinut kirjoituksissani, että liikunnanopetusta lisättäisiin peruskoulussa. Suomi on tuntimääriltään mitattuna liikunnanopetuksen kehitysmaa.

Liikuntatunteja pitäisi olla 4 tuntia viikossa. Malleja voisivat olla yksi kaksoistunti ja kaksi yksittäistuntia. Kaksoistunnilla voisi treenata eri urheilulajin perustaitoja, yksittäistunneilla voisi harjoittaa perusliikuntaa.

Toinen malli voisi olla yksi kaksoistunti ja neljä puolikasta liikuntatuntia. Silloin liikuntaa saisi jokaiselle viidelle päivälle, puolikkailla tunneilla voisi treenata sauvakävelyä, ulkovoimistelua tai vaikkapa juoksua. Hiihtokin voisi toimia vaikka koulun välituntiladulla. Kun itse kävin koulua, meillä oli välituntiladut, joita kierrettiin, ja kierrokset merkittiin sitten luokassa olevaan pistetaulukkoon.

Tyttöjen liikkumattomuus on suuri ongelma, kun tiedetään, että samaan aikaan monella tytöllä voi olla mielenterveydellisiä ongelmia. Osaa tyttöjä vaivaa yksinäisyys, siihen yksinkertainen lääke voisi olla joukkueurheiluun osallistuminen.

En pitänyt siitä, että tytöt alakoulussa pistettiin liikkumaan yhdessä poikien kanssa. Mielestäni viitoselta alkaen pitäisi pääosin liikkua eri ryhmissä.

Osa tytöistä arastelee poikien kanssa liikkumisessa. Pojat voivat olla hyvinkin kilpailullisia ja silloin mennään kovaa ja kontakteja tulee. Jotkut lajit kuten pesäpallo sopii hyvin yhdessä pelattavaksi.

Tyttöjen murrosikäkin alkaa aiemmin kuin pojilla, mikä voi aiheuttaa arkuutta.

Olen opettanut liikuntaa myös yläkoulussa. Miltei joka ryhmässä pari-kolme tyttöä heittäytyy jatkuvasti pois liikkumisesta eri syihin vedoten. Hyvin tyypillistä on vedota, että se ja se paikka on kipeä. Usein heillä ei ole liikuntavehkeitäkään mukana. He sitten seuraavat muiden tyttöjen liikkumista kentän reunalla.

Sinänsä tyttöjen liikunnanopetus on kivaa, koska keskimäärin tytöt kuuntelevat paremmin opetusta kuin pojat. Moni poika antaa mennä vaan ja tohottaa. Poikien liikuntatunneilla on paljon luontaista kilpailullisuutta ja oppituntien jälkeen hiki haisee niin kuin pitääkin.

Palkama sanoo olevansa huolissaan tyttöjen elämänhallinnasta, ei vain liikunnan vähäisyydestä. Moni tyttö nukkuu liian vähän, ei syö aamiaista tai kouluruokaa eikä siten jaksa keskittyä tai toimia koulussa.

Vantaalaiskoulujen ominaispiirre on vieraskieliset lapset, kohta joka kolmas oppilas on vieraskielinen. Joissakin kouluissa kolmasosa on ylitetty ajat sitten.

Martinlaaksossa, kuten useissa muissakin Vantaan kouluissa, yksi tyttöjen harrastamiseen vaikuttava tekijä on kulttuuritausta.

Maahanmuuttajataustaisilla tytöillä on huomattavan vähän liikunta- ja muita harrastuksia. Poikkeuksiakin on, ja Palkama kertoo muutaman tytön esimerkiksi innostuneen jalkapallosta.

”Välillä joku saadaan innostumaan ja löytämään oman juttunsa. Sen takia jaksan tätä työtä tehdä.”

Kyllä näin on. Osassa kulttuureja tyttöjen urheilu ei näytä kuuluvan asiaan, eikä heitä sitten Suomessakaan järin kannusteta liikkumaan esim. urheiluseuroihin, vaikka tyttö olisi lahjakaskin urheilija.

Jotkut vieraskieliset tytöt tulevat liikuntatunneille arkivaatteissa, liikutaan huivit ja helmat hulmuten tai sitten ei.

Yleensä maahanmuuttajataustaiset pojat ovat kovempia liikkumaan kuin kantasuomalaiset pojat keskimäärin. He pelaavat paljon korista ja futista vapaa-ajallaan omaehtoisesti. Ongelma on, että heistäkään kaikkia halukkaita ei saada urheiluseuroihin liikkumaan.

Liikuntaa pitää lisätä koulun arkeen muutenkin.

Itse tein paljon opintoretkiä, johon oleellisena osana kuului kävely. Esim. kirjastovierailut voi aivan hyvin tehdä kävellen, omalta alueeltani isoon kirjastoon on matkaa sellaiset kolme kilometriä. Kun matkan kävelee, kokonaismatkaa tulee jo kuusi kilometriä.

Olen joskus tehnyt reissuja kävellen keilahalliin. Erilaiset luontoretket ovat aina samalla kivoja kävelyretkiä. Luontopolkuja löytyy kyllä lähistöltä.

Erittäin kivoja ja yhteisöllisiä tapahtumia ovat koko koulun yhteiset liikuntapäivät. Oma kouluni teki retkiä esim. Luukin tai Pitkäkosken kävelyreiteille.

Kivoja olivat luokan yhteiset hiihtoretket. Hiihdimme jonomuodostelmassa Leppävaaran urheilupuistoon kuumalle mehulle ja päätteeksi hiihdimme vielä puiston ladut.

Kouluni lähellä on Lammaslampi, jota oli kiva kiertää syksyisin ja keväisin ja samalla tutustua luonnon ihmeisiin.

Pieniä oppilaita kävelytin usein lähistön isoon leikkipuistoon leikkimään ja riehumaan.

Myös lasten lihaskunto on heikentynyt. Urheilua harrastavilla tasot ovat edelleen korkealla, karkeasti voidaan puhua jostain kolmasosasta oppilaita ainakin täällä pääkaupunkiseudulla riippuen vähän siitä, millä asuinalueella koulu on.

Sisäliikuntatunneilla tein aina opetussuunnitelmista tai ajan hengestä riippumatta alkutreenit. Aluksi lämmiteltiin erilaisilla juoksuharjoitteilla, sitten alettiin tehdä yksinkertaisia treenejä, selkä- ja vatsapunnerruksia, etunojia joko suoraan käsiltä tai polvilta, riippumisharjoituksia seinäpuomeilta jne.

Aikaa meni vartti. Oppilaat pitivät itsestään selvänä, että alkutreenit pidetään ennen kuin päästään pelaamaan.

Erilaisia voimisteluratoja myös rakenneltiin.

Naapuriyhtenäiskoulussa, Hämeenkylän koulussa, jossa on loistava liikuntahalli ja liikuntaan yllyttävä piha jalkapallohäkkeineen ja koripallokenttineen ja kivoine liikuntatelineineen, on iso liikuntavälinevarasto, josta löytyy erilaisia käsivoimailuvälineitä.

Liikunnanopetukseen kuuluu aina myös ohjaaminen. Aina välillä istutaan rinkiin keskiympyrään, ja jokainen oppilas saa kertoa liikuntaharrastuksestaan, miten hän hän tykkää liikkua. Ohjasin oppilaita erilaisiin liikuntaseuroihin, jos oppilas ei osallistunut seuratoimintaan. Tai sitten neuvoin, miten liikutaan huvikseen ilman sen suurempia tavoitteita.

Joskus onnistuin, joskus en, pääasia on, että opettaja yrittää ohjata. Vanhempain vartit olivat myös hyviä hetkiä jutella lasten liikkumisesta. Joskus tein esikyselymonisteen, jossa kartoitettiin perheen liikkumistottumuksia, ja siitä sitten yhdessä juteltiin.

Ikävää on, että koulussa pidetään kerhoja enää todella vähän. Ei ole kauaa siitä, kun koulupäivän jälkeen oppilaat menivät erilaisiin kerhoihin, oli sählykerhoa, koriskerhoa sekä voimistelukerhoa ja tanssikerhoa. Kerhoihin lapset osallistuivat liikuntataidoista huolimatta, pääasia oli liikkumisen riemu.

Kun suomea ei osata kunnolla

HS 21.1.2023

Opettajat kertovat koulun arjesta: Pienetkin oppilaat puhuvat keskenään englantia Helsingissä

Helsinkiläiset opettajat niin peruskoulussa kuin ammatillisessa opetuksessa ovat huolissaan oppilaiden suomen kielen osaamisesta.

Suomessa on toisen polven maahanmuuttajalapsia, jotka oppivat suomen korkeintaan kohtalaisesti, kertovat HS:n haastattelemat opettajat.

Etenkin maahanmuuttajataustaisista perheistä tulevien lasten keskittyminen yhä enemmän tiettyihin kouluihin näyttäisi johtavan siihen, että osa lapsista ei välttämättä joudu kovin paljon tekemisiin suomen kielen kanssa koulussa.

HS:n haastattelemat opettajat esittävät lisäksi huolen siitä, että osa lapsista ei opi mitään kieltä niin hyvin, että se mahdollistaisi vaikeiden koulussa opeteltavien käsitteiden tasolle.

Tiistaina julkaistu Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tutkimus nosti esille, että joissakin kouluissa osa suomea toisena kielenään käyttävistä oppilaista (s2-oppilaat) ei kolmannen luokan alussa yltäneet edes sille tasolle, jolla osa heidän luokkatovereistaan aloitti koulunkäynnin.

HS kertoi lisäksi S2-oppilaiden epätasaisesta sijoittumisesta eri Helsingin kouluihin.

* * *

Pari bloggaustani aihetta sivuten, kannattaa lukea, jotta saa viime päivien keskusteluista jonkinlaisen kokonaiskuvan:

pro peruskoulu: S2-pohdintaa lehdistössä sekä Properuskoulu-blogissa

pro peruskoulu: Opetussuunnitelmat opettajien käsikirjaksi

* * *

Opettajat: Suoraa puhetta ei pidä pelätä. 

Voidaan ajatella, että vaikeneminen joissakin asioissa on moraalirikos. Peitteleminen voidaan joskus rinnastaa valehtelemiseen.

On hienoa, että nyt puhutaan.

Vantaalaisena opettajana Hesarin uutinen ole minulle mikään uutinen, vaan arkipäivää. Vantaan kouluissa noin 25 % oppilaista on vieraskielisiä ja suurin osa heistä käy segregaatioalueiden kouluja. Pian joka kolmas vantaalainen oppilas on vieraskielinen.

Ensimmäisen kerran havahduin S2-opetuksen ongelmiin, kun sitä ei edes vielä ollut. 1980-luvulla Suomeen tuli Vietnamista ns. venepakolaisia. Kouluun tuli isohko vietnamilainen perhe, josta yksi tyttö putkahti luokalleni.

Kysyin rehtorilta, että onko minkäänlaista opetusmateriaalia. Ei ollut, piti parilla tukiopetustunnilla hoitaa homma. Hain koulun kirjastosta, jonka hoitaja olin, jonkun Richard Scarryn kirjan ja siitä lähdettiin liikkeelle.

Vietnamilaiset lapset olivat hyvin käyttäytyviä ja koulumyönteisiä. Juttelin isän kanssa, hän totesi, että nokkimisjärjestys on Jumala, isä, vanhin poika, jonka jälkeen tulee opettaja. En tiedä, kuinka yleinen perheenisän kertoma marssinjärjestys Vietnamissa on.

Toisen kerran mietin asiaa, kun luokalleni tuli tummaihoinen poika kuudennelle luokalle joulun jälkeen. Lähtömaata en muista, mutta aika oli 90-luvun alkua. Silloinkaan ei vielä ollut S2 opetusta saatikka valmistavia luokkia. Pojan oman kielen taidot olivat heikot, suomea hän ei osannut ollenkaan, englantia piti alkaa opiskella. Nurkan takana häämötti jo yläkoulu, jossa piti kohta alkaa opiskella ruotsia, neljää kieltä heti kärkeen. Armoa ei annettu. Olisi kiva tietää, miten hän pärjäsi elämässään.

”Olen huomannut, että pienetkin oppilaat puhuvat keskenään englantia, vaikka se ei ole lasten kotikieli. Englantia kuulee etenkin ruokalassa ja välitunneilla”, opettaja kertoo. (HS)

Hesarin artikkelissa segregaatiokoulun opettaja totesi, että arkitilanteissa kaikki oppilaat eivät puhu suomea juuri lainkaan, vaan jo pienetkin oppilaat puhuvat keskenään tönkköenglantia. Toisaalta venäjänkieliset puhuvat keskenään venäjää, arabiankieliset arabiaa, somalialaiset somaliaa jne. 

On selvää, että segregaatiokouluissa välituntisin lapset puhuvat omia kieliään tai sitten englantia, mutta oppitunneilla pitää ilman muuta puhua suomea. Kotoutumisen kannalta suomen kielen hallinta on äärimmäisen tärkeää. Olisi kauhistuttavaa, jos toisenkaan sukupolven lapset eivät oppisi kunnolla suomea sopeutuakseen ja työllistyäkseen. Epäonnistumisen malleja ei Euroopasta tarvitse kaukaa hakea.

Segregaatioalueilla puhutaan myös jonkinlaista palikkasuomea tai -slangia. Kyseinen slangi on jo osin tarttunut alueen vähemmistössä oleviin suomenkielisiin lapsiinkin. 

S2-opetuksesta on tehty jonkinlainen muiden aineiden hanttitukioppiaine. Opiskellaan esim. maantiedon tai historian sanastoa, mikä on sinänsä ymmärrettävää, koska muuten lapset jäävät jälkeen ko. oppiaineissa. Onneksi ainakin alussa luokilla 1-4 S2-opetuksessa keskitytään myös suomen kielen alkeisiin ja perusteisiin, mutta ei niitä pitäisi unohtaa jatkossakaan. 

Todella kurjaa ja lyhytnäköistä on, että juuri muuttaneet ekaluokkalaiset tungetaan eli inklusoidaan suoraan normiluokkiin. Segregaatioalueiden kouluissa suoraan normiluokkaan tunkeminen on erityisen tuhoisaa, kun juuri tullut lapsi ei suomenkieliestä vertaistukea saa. On hämmentävän lyhytnäköistä, kun esim. Helsingissä ja Vantaalla ekaluokkalaisia lapsia ei laiteta valmistaville luokille.

Yleensä alakouluissa on yksi valmistava luokka 2-6 luokkalaisille, kun pitäisi olla kaksi valmistavaa luokkaa 1-3 sekä 4-6.

”Pelkkä koulu ei riitä kielitaidon oppimiseen. Jos leimautuu vain omaan kotikieleen ja -kulttuuriin, suomi jää helposti heikoksi.” (HS)

Suomessa vastaanottokunnissa maahanmuuttajat eivät kauaa asu, vaan he tulevat mieluummin pääkaupunkiseudulle työpaikkojen tai maanmiestensä perään. Esim. Vantaan muuttovoitto viime vuosina on koostunut lähes täysin maansisäisestä vieraskielisten muutosta.

Silloin käy niin kuin Ruotsissa tai Englannissa, alkaa muodostua vieraskielisten ihmisten asuinalueita, kun samalla niissä asunut maan äidinkielinen keskiluokka on muuttanut pois.

Vierailin Tukholman Rinkebyssä, lähes kaikki olivat maahanmuuttajataustaisia, muutaman ruotsin- tai suomenkielisen vanhuksen näin. Kun kävin katsomassa jalkapalloa Birminghamin liepeillä olevassa West Bromwichissa, huomasimme torilla käydessämme, että olimme ainoat eurooppalaista alkuperää olevat ihmiset. Tori oli täynnä ihmisiä.

Päivittäinen keskustelu oppilaan kanssa sujuu suomeksi, oppilas osaa vaikkapa kertoa mitä on syönyt. Mutta kun eteen antaa koulupaperin, jossa on jokapäiväisiä kuulumisia vaikeampia kysymyksiä, nuori on pulassa.

”Kun katsoo niitä vastauksia, niin tulee sellainen olo, että herranjumala tämäkö se taso on. Ei sitä välttämättä arkisessa keskustelussa huomaa.” (HS)

Koulun kerhotoimintaa pitää elvyttää. Liikunta-, shakki tai kuviskerhojen lisäksi pitänee segregaatioalueiden koulussa lisätä suomenkielenkerhoja. Kaikilla lapsilla on sisäsyntyinen halu oppia.

Suomi toisena kielenä tuntien määrän voi huoleta tuplata. Samalla voitaisiin täsmentää S2:n sisältöjä, ettei S2 oppiaineen opettajat ole enää muiden oppiaineiden hanttimaikkoja. Mallia voitaisiin ottaa taannoisesta suomenkielisten oppilaiden luki-opetuksesta, joka on melkein tapettu sukupuuttoon. Laaja-alaiset erityisopettajat pyörivät monissa kouluissa samanaikaisopettajina, mikä voi viedä opettamisen kohdentamisesta tehon.

”He ovat pärjänneet peruskoulussa ja koulun ulkopuolella tietyissä tilanteissa suomeksi. Koulusta on päästy läpi armovitosten avulla, mutta täällä ei enää ole sellaista systeemiä”, opettaja sanoo.

Ammattikoulussa käy ilmi, että abstraktit käsitteet ovat opettajien mukaan jopa mahdottomia, eikä kokonaisia lauseitakaan aina saada aikaiseksi. (HS)

Kaiken lisäksi ammattikoulussa oppilaiden pitäisi oppia opiskeltavan alan erikoissanastoa, mikä on vaikeaa, kun suomen kielen perusteetkaan eivät ole hallussa.

Ammattioppilaitosten keskeyttämisprosentit ovat olleet korkeita. Olisi kiva tietää, kuinka moni oppilas keskeyttää suomen kielen ongelmien takia.

Vantaalla on uusi ainakin minua järisyttävä ongelma. Kaikki lukioon juuri tulleet eivät hallitse suomea edes välttävästi. 

Kävin keskusteluja yhden lukion rehtoreiden ja opon kanssa. Keskustelu oli suoraa ja rehellistä. Todettiin, että varsinkin reaalioppiaineissa on valtaisia vaikeuksia. Moni oppilas jäi ensimmäisten kokeiden jälkeen lähtötelineisiin eikä päässyt läpi, kun he eivät osaa suomea kunnolla.

Ajattelin, että voisiko oppilaille tehdä heti kärkeen suomen kielen testit. Oppilaille, jotka eivät läpäise testiä, rakennettaisiin neljän vuoden lukiopolku. Ensimmäisenä vuotena olisi suomen kielen lukemisen ja kirjoittamisen kursseja, sanaston laajentamiskursseja sekä oppimistekniikan kurssi.

Keskustelin asiasta myös kaupungin toisen asteen johtajan kanssa. Hän totesi heti kärkeen, että lainsäädännöllisesti esittämäni lukiopolku ei ole mahdollista. Mutta ongelmaan on hienosti reagoitu, sillä lukiossa aletaan järjestää ylimääräisiä suomen kielen kursseja oppilaille, joiden suomen kielen taito ei ole edes välttävällä tasolla lukion läpi käymiseksi.

Kuluneena lukuvuonna Vantaalla siirryttiin TUVA-koulutukseen eli yhdistettiin perusopetuksen lisäopetusta antava kymppiluokka, lukioon valmistava LUVA-koulutus ja ammattillisiin oppilaitoksiin valmistava VALMA-koulutus. Odotan mielenkiinnolla TUVA:n tuloksia.

Olen itse ajatellut niin, että olisiko ollut parempi rakentaa kaksi linjaa, linja suomenkielisille oppilaille ja linja vieraskielisille oppilaille? Vieraskielisten oppilaiden linjalla voitaisiin keskittyä suomen kielen opiskeluun.

”Niiden oppilaiden määrä, joilla on paljon ongelmia, on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana”, opettaja sanoo. (HS)

Pääkaupunkiseudulla on alkanut esiintyä jo muiden maiden mallin mukaisia ongelmia, tosin mittakaava esim. Ruotsiin nähden on vielä pieni. On tullut etnisiä jengejä, julkista nöyryyttämistä, nuoret ryöstävät toisiltaan merkkivaatteita jne.

Silloin kun ongelmat ovat orastavia, niihin voidaan vielä puuttua. 

1. Peruskoulun perusopetusryhmien luokkakokoa on pienennettävä max 16 oppilaaseen. Silloin opettaja pystyy kohtaamaan oppilaansa yksilöllisesti.

2. Tietenkin ykkösasia on suomen kielen hallinta ja siihen panostaminen, jotta kotoutuminen voisi onnistua. Joka luokka-asteella on panostettava lisää suomen kielen opetukseen, siitä hyötyvät myös suomenkieliset lapset. 

3. S2 opetus kuntoon. 

4. Ekaluokkalaiset juuri maahan muuttaneet lapset on otettava myös mukaan valmistavaan opetukseen. Alakouluissa on perustettava kaksi erillistä valmistavaa luokkaa 1-3 ja 4-6.

5. Segregaatioalueiden kouluihin on palkattava myös maahanmuuttoproblematiikkaan perehtyneitä erityisnuoriso-ohjaajia.

S2-pohdintaa lehdistössä sekä Properuskoulu-blogissa

Vantaa on Suomen vieraskielisin kunta. Oppilaista joka neljäs on jo vieraskielinen, eikä kauaa kestä, kun heitä on joka kolmas. Löytyypä Vantaalta päiväkoti, jossa kaikki lapset ovat vieraskielisiä.

Vieraskielisiä ihmisiä on muuttanut Vantaalle pääosin muista Suomen kunnista. Vaikka ihmiset ovat ensin muuttaneet ns. vastaanottokuntiin, eivät he sinne jää, vaan valuvat vähitellen lähinnä pääkaupunkiseudulle, missä on jo valmiina maahanmuuttoyhteisöjä sekä työpaikkoja.

Minua harmittaa, kun maahanmuuttajat niputetaan usein yhteen. Esim. koulutuksen suhteen venäläisillä, ukrainalaisilla, intialaisilla tai vaikkapa ruotsalaisilla on aivan erilaiset lähtökohdat kuin Afrikasta tai Lähi-idästä tulleilla. Lisäksi kansalaisuuksien sisällä perheillä voi olla aivan erilaiset taustat.

Olen odottanut, milloin vieraskielisten lasten suomen kielen oppimisen vaikeudet purskahtavat mediassa kunnolla esiin. 

Aamun Hesarissa  oli peräti kolme isoa artikkelia, jossa käsiteltiin vieraskielisten lasten suomen kielen oppimisen ongelmia. Kannattaa ensin klikata otsikoita, ja lukea artikkelit kokonaisuudessaan. Otin blogikirjoitukseeni kustakin artikkelista osia, joita kommentoin suoraan tekstiin. 

Kursiivi on lehtitekstiä. 

* * *

Vain yksi oppilas puhuu suomea äidinkielenään koululuokallaHelsingissä

Helsingissä on useita kouluja, joissa yli puolet oppilaista puhuu muuta kieltä äidinkielenään kuin suomea.

”Tietääkö joku, mikä on avain?”

Suurin osa käsistä nousee. Aamun ensimmäisellä tunnilla paikalla on reilu kymmenen ekaluokkalaista, puolet Mirjami Sjögrenin luokasta. Sjögren on paitsi luokanopettaja, myös Kontulassa sijaitsevan Keinutien ala-asteen apulaisrehtori.

Sjögrenin 7-vuotiaat oppilaat tunnistavat tavut ja moni lukee pidempiäkin sanoja. Mutta aapinen on Sjögrenin mukaan monelle silti liian vaikea.

Enkeliporsas:

Totta kai vieraskielisille pitää olla omat oppikirjat ainakin alakoulun luokilla 1-4. Voidaan käyttää E-kirjoja tai sitten tehdään erilliset M-kirjat.

Ärsyttää kovasti, kun normikirjoista on alettu tehdä ns. selkokielisiä kirjoja. Tekstiä on vähän, kieli on yksinkertaista, mikä rapauttaa suomenkielisten lasten suomen kielen taitoa.

”Tämä on hidasta. Lapset osaavat suomea arkikielenä, mutta aapisen sanasto ja tarinat ovat liian monimutkaisia”, Sjögren kuvailee arkea. Tässä luokassa on vain yksi oppilas, joka puhuu suomea äidinkielenään.

Enkeliporsas:

Sijaistin 21 oppilaan luokkaa, koska luokan opettaja väsähti ja lopetti kesken lukuvuoden opettajan työt kokonaan. Luokassa oli kaksi suomenkielistä lasta, muilla lapsilla oli useita kotikieliä. Todettakoon, että olen eläkkeellä, mutta teen jatkuvasti vielä sijaisuuksia eri kouluissa ja eri luokka-asteilla.

Myös kahden suomenkielisen lapsen asema oppimisen suhteen oli huono. Jotta suurin osa luokasta pysyi kärryillä, piti selventää aivan yksinkertaisia sanoja kuten vaikkapa juuri tuo avain. Eriyttäminen oli todella hankalaa, koska luokassa oli käytöshäiriöitä. Lisäksi suurin piirtein joka toisella oli erityisiä oppimisen vaikeuksia, en usko, että heistä kaikki saivat erityisoppilaan statusta.

"Kuudennella luokalla historian ja ympäristöopin käsitteistö on jo sellaista, ettei arkikielellä välttämättä pärjää.”

Enkeliporsas:

Harva meistä muistaa, että joskus ainakin Vantaalla luokilla 5-6 oli historiaa viisi viikkotuntia, kaksi viitosella ja kolme kuutosella. Nyt oppitunteja on enää kolme. Voidaan sanoa, että kahden oppitunnin aiheet on puristettu yhteen oppituntiin. Paketti on melkoinen jo suomenkielisellekin lapselle saatikka, jos kotikieli on joku muu kuin suomi.

Kaikki suomenkielisetkään eivät ymmärrä kaikkia vaikeita käsitteitä. Käsitteiden aukaiseminen vie paljon aikaa, silti ne voivat jäädä joillekin vieraskielisille lapsille oppimatta.

Vaikka vieraskielinen lapsi voi lukea teknisesti hyvin, homma voi olla pelkkää haukionkalaa, mitä se alkaa olla myös joka kolmannelle suomenkieliselle pojalle.

”Esimerkiksi juuri Suomeen tulleet eka- ja tokaluokkalaiset tulevat suomea taitamattomina luokkaan, jotta oppisivat kielen vertaistensa kautta. Luokan ainoalla suomea äidinkielenään puhuvalla lapsella on melko paljon paineita, jos vertaisoppiminen on hänen varassaan”, sanoo Keinutien ala-asteen rehtori Marja Kokkonen.  

Enkeliporsas:

Tuskin se luokan ainoa suomenkielinen lapsi mitään paineita ottaa, mutta hänen suomen kielensä ei vaan kehity sillä tavalla kuin pitäisi. Pääkaupunkiseudun segregaatioalueilla on huomattu, että alueilla kehittyy oma yksinkertainen suomen kielensä, jota kaikki lapset käyttävät olivatpa he sitten suomen- tai vieraskielisiä.

Joillakin alueilla suuri osa suomenkielisistä vanhemmista ei suostu millään ilveellä laittamaan lastaan segregaatioalueiden kouluihin. 

Helsingissä koulushoppaillaan. 

Vantaalla on selkeät oppilaaksiottoalueet. Englannin- ja  ruotsinkielen luokkiin sekä musiikkiluokkiin kilpaillaan kovasti. Jos mikään ei auta, perheet muuttavat kehyskuntiin kuten Tuusulaan. Näin tapahtuu esim. Myyrmäessä.

Olen miettinyt paljon oppilaiden sekoittamista eri kouluihin, sillä oppilaaksiottoalueilla koulujen väliset matkat ovat täällä lyhyitä. Silloin tällöin esitetään, että laitetaan lapsia ristiin rastiin kulkemaan eri koulujen välillä, jotta koulujen vieraskielisyyssuhde tasoittuisi. Vantaalla ei niin tehdä, mitä pidän hyvänä, koska todennäköisesti tuloksena on yhden segregaatiokoulun sijaan kaksi segregaatiokoulua, mikä vain kiihdyttäisi suomenkielisten perheiden muuttoa pois alueelta.

Vantaakin tarvitsee hyviä veronmaksajia pyörittääkseen mm. koululaitostaan ja tukeakseen segregaatioalueiden kouluja.

* * * 

Rehtorit kertovat, miten S2-oppilaiden suuri määrä näkyy koulujen arjessa

Enkeliporsas:

Hyvin ärsyttävä otsikko. Alan kyllästyä siihen, että rehtorit tai koulutoimenjohtajat tai opetusministerit tai Opetushallituksen johtajat kertovat. Kyllä vähitellen kertojina pitää olla opettajat, koska he tietävät arjen parhaiten. 

Olisi hyvä kuunnella myös niitä opettajia, jotka syystä tai toisesta ovat jättäneet leikin kesken. Minua kiinnostaisi kovasti kuulla yllä mainitsemani luokan opettajaa, jonka luokkaa sijaistin heti seuraavana päivänä, kun hän lopetti opettajan hommat.

Olen sijaistanut kolmea luokkaa heti seuraavana päivänä, kun luokan opettajat ovat jättänyt hommat kesken. Ko. hommaan ei kannata laittaa lukiosta juuri päässyttä tyttöä tai poikaa. Yksi luokka oli minullekin niin vaikea, että lähdin kotiin kesken koulupäivän. Vein luokan avaimet rehtorille ja totesin, että minulla on muutakin järkevämpää tekemistä. Joskus sijaistaminen voi olla vaikeaa ja pirullistakin hommaa, mutta onneksi valtaosin se on hauskaa ja palkitsevaa.

Tutkimuksen mukaan etenkin maahanmuuttajataustaiset pojat tarvitsisivat enemmän tukea. Kaksi rehtoria kertoo, millaista on arki monikielisessä koulussa.

Enkeliporsas:

Joissain kulttuureissa naisten arvostus ei ole niin korkealla kuin Suomessa, mikä voi näkyä siinä, että pojat eivät kunnioita naisopettajaansa tai ota käskyjä vastaan häneltä. Vaikeaa voi tehdä monella miesopettajallakin.

Ylipäätään peruskoulusta on tehty vähitellen tyttöjen koulu. Koulussa arvostetaan kuuliaisuutta ja tunnollisuutta, mikä sinänsä on hienoa. Ei ole tyttöjen vika, että suuri osa heistä on kuuliaisia ja tunnollisia.

Mutta kyllä jollakin tavalla pojat on unohdettu, mitä todistaa mm. se, että peruskoulun päättövaiheessa joka kolmas poika ei osaa lukea kunnolla ja ei ymmärrä lukemaansa. Lukemisen ymmärtämisen vaikeuksia on myös maaseudun suomenkielisillä pojilla.

Hätkähdin aivan äskettäin tutkimuksesta, jossa vertailtiin opettajien asenne-eroja arvioinnissa tyttöjen ja poikien suhteen. Jos kokeiden keskiarvo on 8.5, tyttö saa herkästi todistukseen ysin ja poika kasin. Pitäisikö opettajan arviointiomatunto olla taskulaskimessa?

Karjalaisen mukaan vieraskielisten oppilaiden pärjäämiseen vaikuttaa paljon se, onko lapsi käynyt esimerkiksi päiväkotia.

”Jos lapsi ei ole ollut varhaiskasvatuksessa, hänellä voi olla isoja vaikeuksia ihan tällaisissa perusjutuissa, kuten miten koulussa ollaan, miten toimitaan ryhmässä tai miten omaa vuoroa pitää koulussa odottaa”, Karjalainen sanoo.

Enkeliporsas:

Karjalainen osui ytimeen. Moni maahanmuuttajataustainen perhe pitää lapset kotona, koska äidin suomenkielen taito on heikko, eikä hän pysty työllistymään. Toisaalta perhe voi ajatella, kun on monta lasta, lapsilisiä ja muita tukia tulee hyvin.

Jollakin tavalla vieraskielisten lasten vanhempia olisi valistettava tehokkaasti niin, että lapset menisivät varhaiskasvatukseen viimeistään kolmevuotiaina. Pakkokeinojakin, tosin en tiedä, mitä ne voisivat olla, on harkittava. Olisi kauheaa, jos emme saisi toisen polven maahanmuuttajia kotoutettua kuten monessa eurooppalaisessa maassa osin on tapahtunut. 

Merikosken eroa suomenkielisten ja S2-oppilaiden välillä alkuopetuksessa on pyritty kuromaan pitämällä opetusryhmät tavallista pienempinä. Alkuopetus tarkoittaa peruskoulun kahden ensimmäisen vuoden opetusta.

Tavoitteena on, että ryhmässä olisi korkeintaan 15 oppilasta, joskin tällä hetkellä ryhmät ovat isompia. Lisäksi koulussa on käytössä ”palkkijärjestelmä”, jossa oppilaat on ryhmitelty oppimisedellytystensä ja tarvitsemansa tuen mukaan.

Enkeliporsas:

Merikosken koulu on opetusryhmien koon suhteen esimerkillinen, mikäli kyse on perusopetusryhmistä eli luokista.

Olen esittänyt aiemmin säädyllisiä luokkakokoja lakiin, luokille 1-3 20 oppilasta ja luokille 4-9 24 oppilasta. Aika on ajanut ohi näiden säädyllisten luokkakokojen.

Maahanmuuton ja poikien putoamisen takia luokkakoon pitäisi olla maksimissa 16 oppilasta kautta peruskoulun maksoi mitä maksoi.

Kun luokkakoko on maksimissaan 16, opettajalla on aikaa per oppilas riittävästi. Myös inkluusio on pienessä luokassa helpompaa toteuttaa kuin isossa luokassa. Häiriköinti ja kiusaaminen on todennäköisesti vähäisempää pienessä luokassa kuin isossa luokassa.

Lähes unohdettu käsite luokkahenki palautettava arvoonsa. Koulunkerhotoiminta on tehostettava, opintoretkiä on alettava tehdä. Yltiöyksilöllisestä ajattelusta on siirryttävä yhteisölliseen ajatteluun.

Merikosken koulun rehtorin Mervi Karjalaisen mukaan myös vanhempien asenteilla ja tuella on merkitystä lapsen koulumenestykseen. Kaikki vanhemmat eivät ole hänen mukaansa aina ”kovin koulutus­orientoituneita”.

Enkeliporsas:

Kyllä. Kaikkialla maailmassa koulut eivät ole korkeatasoisia, eikä kaikkialla tyttöjä laiteta kouluun. Vieläkin jossain voidaan kokea, että työ on lapselle tärkeämpää kuin koulu.

Kaikki suomenkielisetkään vanhemmat eivät tue lastaan koulunkäynnissä. Luokkaerot ovat revähtäneet Suomessa, eikä peruskoulu kykene enää nostamaan ihmisiä kuten ennen.

* * *

Opetusministeri Andersson: Vieraskielisten heikot oppimis­tuloksetovat olleet odotettavissa

Opetusministeri Li Andersson (vas) sanoo, että tiedot S2-oppilaiden heikoista kirjoitustaidoista eivät tulleet yllätyksenä.

”Se on ollut tiedossa, että emme ole riittävän hyviä tukemaan vieraskielisiä oppilaita”, Andersson sanoo.

Enkeliporsas:

Jos asiat ovat olleet tiedossa, miksi mitään ei ole tehty? Suomalaisen yhteiskunnan ja koulujärjestelmän reagointikyky on hämmästyttävän heikko.

Ylätasolla painiskellaan finessien parissa. Asiantuntijat aivan pokkana kertovat aamulehdissä, että heillä ei ole aavistustakaan, mistä oppimisen tason lasku voisi johtua. Rehtorit puolustelevat omia koulujaan ja selittelevät. Opetushallitus ei tee mitään.

Kotikaupungissani Vantaalla on tiedetty S2-oppilaiden ongelmista jo pitkään. Huolia on yritetty tuoda valtakunnan päättäjien tietoon. Pääkaupunkiseudun kaupunkienjohtajat ovat tiedostaneet ongelman.

Valtion on tuettava vahvasti pääkaupunkiseudun segregaatioalueiden kouluja ennen kuin on liian myöhäistä.

Paras ja nopein tapa on laittaa luokkakoko lakiin maksimissaan 16 oppilasta. Tiedossa on, että opettajat nääntyvät. Nääntyvällä opettajalla ei tee mitään.

S2-resurssia on lisättävä.

Jos maahan muuttaneen lapsen suomenkieli ei aukea edes välttävällä tasolla, niin oppilasta ei saa siirtää normiluokkaan, vaan hänen on saatava olla valmistavassa luokassa myös toisen vuoden. Ekaluokkalaisellakin on oikeus saada suomen kielen opetusta valmistavassa luokassa.

Ylipäätään suomenkielen opetusta on kehitettävä joka tasolla, koska myös osalla suomenkielisistä lapsista on kovia vaikeuksia oppia lukemaan ja kirjoittamaan. On harkittava ensimmäisen vieraan kielen opettamista takaisin kolmannesta luokasta eteenpäin ja ruotsin kielen siirtoa takaisin yläkouluun, ja laitettava ko. tunnit tehokkaaseen suomen kielen opetukseen. On aivan selviö, että suomen kielen taito on avain kaikkeen oppimiseen, myös vieraitten kielten ja matematiikan oppimiseen.

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tiistaina julkaistun tutkimuksen mukaan S2-oppilaat eli suomea toisena kielenä opiskelevat lapset jäävät muista jälkeen. Erot koulujen välillä kasvavat, ja etenkin oppilaiden kirjoitustaidossa on huolestuttavan isoja.

Enkeliporsas:

Ainakin pääkaupunkiseudun tilanne on hälyttävä, päättövaiheessa oppilaiden oppimisessa voi olla jopa kahden lukuvuoden ero eri koulujen välillä. Mikä peruskoulu se semmoinen on, että se ei anna lapsille tasavertaisia mahdollisuuksia peruskoulusta eteenpäin? 

Aloin kirjoittaa Properuskoulu-blogia vuodesta 2009 alkaen huomatessani, että peruskoulu alkoi mahottua ja erilisia uhkakuvia leijaili ilmassa.

Kohta koulutuksellisesta tasa-arvosta, joka on ollut blogini ykkösohjenuora, ei ole jälkeäkään.

Joissakin kouluissa S2-oppilaat eivät kolmannen luokan alussa yltäneet edes sille tasolle, jolla osa heidän luokkatovereistaan aloitti koulunkäynnin. Osaamisen kehittyminen oli keskiarvoa heikompaa niissä kouluissa, joissa suomea tai ruotsia toisena kielenä opiskelevia oppilaita oli yli 5,3 prosenttia.

Anderssonin mukaan on myös tärkeää, että S2-opetukseen ei laiteta automaattisesti kaikkia maahanmuuttajataustaisia oppilaita, vaan vain ne oppilaat, joilla todella on kielitaidossa ongelmia.

Enkeliporsas:

Olen asiasta samaa mieltä Anderssonin kanssa.

Kerron omakohtaisen esimerkin. Ekalla luokallani oli suomenkielinen tyttö, jonka isä oli englanninkielinen ja äiti tunnollinen suomalainen peruskoulunopettaja. Tyttö oli suomen kielen taidoiltaan aivan luokan kärkeä, ja silti järjestelmä tunki hänet S2 opetukseen. Aikamoisella taistelulla sain hänet normiäidinkielen tunneille.

Myös maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen taidoissa voi olla valtaisia eroja.

Opetusministerin mukaan ongelma vaatii lisää veronmaksajien rahaa.

”Tarvitaan enemmän resursseja S2-opetukseen. Pitää myös käydä läpi, tuetaanko ja koulutetaanko S2-opettajia tarpeeksi. Varhaiskasvatuksessa pitää edistää lukutaitoa nykyistä enemmän.”

Enkeliporsas:

Näin on. Mutta samalla on huolehdittava siitä, että tukemista ei tehdä suomenkielisten lasten kustannuksella, koska myös heillä oppimisen tason yleinen lasku on selviö.

Ei voida ajatellakaan, että ns. hyvien koulujen budjeteista rahoja siirrettäisiin segregaatiokouluihin. Jos niin tehdään, koko korttitalo rojahtaa lopullisesti.

Rinnakkaiskoulujärjestelmään siirtyminen olisikin jo tappoisku koulutukselliselle tasa-arvolle.

Opetussuunnitelmat opettajien käsikirjaksi

HS 15.1.2023 Klikkaa suuremmaksi

Nopea aamupostaus...

Kerrassaan erinomainen kirjoitus Johannes Kellomäeltä aamun Hesarissa. Olen opettanut putkeen kohta 43 vuotta eli lähes koko peruskouluajan, yhdyn täysin Kellomäen ajatuksiin. 

Lukekaa Kellomäen mielipidekirjoitus huolella.

Opetussuunnitelmaleikin on syytä loppua. 

On siirryttävä asialliseen ja luettavaan valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan, joka toimii opettajien käsikirjana. Sellainen on ollutkin, peruskoulun ensimmäinen OPS, kaksi valkoista kirjaa, joista oikeasti oli apua opettajan työssä. Ensimmäinen oli yleinen ja toinen oppiainekohtainen osa. Mikä hienointa, niistä huokui peruskoulun henki. Valkoinen POPS oli edistyksellisempi monessakin suhteessa kuin sen seuraajat. Sääli, että heitin kirjat pois siivoushulluudessani.

Järjettömyyden huippu oli koulukohtaiset OPS:t, kun joka koulu rustasi omansa. Tuli sutta ja sekundaa, kaiken maailman ohuita tai paksuja monistenippuja. Jotkut koulut tekivät vain yhden A-nelosen, läpi meni.

Sen jälkeen tehtiin aluekohtaiset OPS:t, hulluina siirrettiin oppikirjojen sisältöjä OPS:iin. Olin tuolloin alueen fysiikan ja kemian ryhmässä. Määrittelimme esim. vitosen ja kasin tavoitteet. Kysyimme viattomasti, että mitä tehdään, jos oppilas ei saavuta vitosen tavoitteita. Tyynesti vetäjä totesi, että teette tavoitteet sellaisiksi, että kaikki saavuttavat ne. Joka kohtaan vitosen tavoitteiksi laitoimme on tutustunut, mikä käytännössä merkitsi, että oppilas on ollut oppitunneilla paikalla. Esim. mittaamiseen laitettiin, että oppilas on tutustunut erilaisiin mittaamiseen tarkoitettuihin välineisiin kuten viivoittimeen.

Vuosien saatossa opettajille on sälytetty järjetön määrä turhaa ja ylimääräistä työtä, mikä tietenkin on häirinnyt opettajien perustyötä eli opettamista, kasvattamista sekä oppilaan kohtaamista myös yksilönä.

Sosiaalinen aspekti, eli luokka ryhmänä on käytännössä unohdettu, kun olemme siirtyneet

joissain paikoin suuriin ryhmiin. Harvoin kuulee enää puhuttavan luokkahengestä. Kiva oppituntien ulkopuolinen toiminta kuten koulun kerhotoiminta on jäänyt monessa koulussa unholaan. Kaikki opettajat eivät enää jaksa tehdä säännöllisesti opintoretkiäkään.

Jossain vaiheessa arviointi meni määrällisesti äärimmäisyyksiin. Oppilasta arvioitiin monesta kulmasta suurennuslasilla, opettajaa arvioitiin, rehtoria arvioitiin, kaikkea liikkuvaa arvioitiin ikään kuin arviointi olisi ollut peruskoulun ydinasia.

Opetushallitus, naiivista ruususen unesta on herättävä ja äkkiä tai muuten hukka perii.

Syitä oppimistulosten heikentymiseen

Oppimistulokset romahtavat, eikä kukaan tunnu tietävän miksi – Mitä kouluissa on tapahtunut? (HS 13.1.2023)

Oppimistulokset huononevat, mutta kukaan ei oikein tunnu tietävän miksi. Tämä tuli jälleen kerran todettua tuoreessa opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) sivistyskatsauksessa.

Tulokset ovat huonontuneet jo vuosia. On puhuttu myös Suomen Pisa-ihmeen hiipumisesta. Pisa-tulokset selvittävät peruskoulun päättövaiheessa olevien tai peruskoulun juuri päättäneiden 15-vuotiaiden nuorten taitoja lukemisessa, matematiikassa ja luonnontieteissä. Suomi sai parhaat Pisa-pisteensä vuonna 2006, ja sen jälkeen tulokset ovat luisuneet tasaisesti alaspäin.

OKM:n katsauksessa todetaan, että mahdollisia selityksiä voivat olla ainakin 1990-luvulla alkanut koulutuksen rahoituksen vähentyminen ja sosioekonomisten erojen kasvu.

* * *

Kaivoin Properuskoulun naftaliinista. Kirjoittelen harvakseen, koska en tee opettajan töitä enää vakituisesti, koska olen eläkkeellä. Teen kyllä jatkuvasti sijaisuuksia.

Hesarin otsikossa todetaan, että kukaan ei tunnu tietävän, miksi oppimistulokset ovat romahtaneet.

Opettajilta olisi voitu kysyä. He kyllä tietävät. 

Suomalainen koulutusjärjestelmä oli oikealla tiellä aina vuoteen 2006, Pisa-tulosten mukaan olimme silloin ykkösiä. Jos kerran olimme ykkösiä, olisi pitänyt opetusta ja järjestelmää kehittää valitulla tiellä.

Sen sijaan alkoi hämmentävä uudistuskierre. Kaikkihan ymmärtävät, että kaikki uudistukset eivät aina onnistu. Ne voivat mennä pieleenkin.

Koska asiantuntijoiden on vaikea arvioida, mistä oppimisen tason romahtaminen voisi johtua, listasin vauhdilla erilaisia mahdollisia syitä. Ikään kuin vinkiksi.

Varmaan syitä löytyy muitakin.

Poimi listasta vaikka oma Top Tenisi.

     X Pisan jälkeinen ylimielisyys 

     X Koulujärjestelmän sisäsiittoisuus

     X Huono ja ei ohjaava OPS 

     X Sokea usko lasten itseohjautuvuuteen 

     X Opettajista tehtiin oppimisen ohjaajia 

     X Opettajista tehtiin nössöjä sätkynukkeja

     X Opettajienkoulutuksen fokus karkasi vallitsevasta todellisuudesta

     X Opettamisesta tehtiin kirosana 

     X Uudistustahdin kiivas sykli

     X Arvioinnin ylikorostaminen

     X Rehtoreiden ylityöllistäminen

     X Opettajien väsyminen

     X Koronavaje oppimisessa

     X Rahoitusvaje 

     X Oppimisteknologian ylikorostaminen

     X Jatkuva suorittaminen

     X Suorituspaineiden kasvu

     X Kiire

     X Aikapulan illuusio

     X Koulun kerhotoiminnan puute

     X Priorisoimisen uskallus

     X Kova kilpailu jatkopaikoista 

     X Koulujen väliset erot ovat revähtäneet

     X Luokkien väliset erot koulujen sisällä ovat revähtäneet

     X Maaseudun pojat ovat pudonneet kyydistä

     X Epäonnistunut kolmiportainen tuki 

     X Inkluusio

     X Erityisosaamiskeskusten lopettaminen 

     X Erityisopettajista tehtiin hanttiopettajia

     X Liian suuri luokkakoko

     X Unohdettiin pojat 

     X Liian vähän miesopettajia 

     X Hyljeksittiin oppikirjoja 

     X Kaikissa oppiaineissa oppilailla ei ole omia kirjoja

     X Ulkoaluku laitettiin pannaan 

     X Työkirjojen puute

     X Käsin kirjoittamista vähennettiin 

     X Käsialakirjoituksen opettaminen lopetettiin 

     X Ei opeteta lukemaan kunnolla

     X Kaunokirjallisuuden lukeminen on vähäistä

     X Teknisen- ja tekstiiliopetuksen sisällöt sekoitettiin 

     X Vieraskielisten ja kantaväestön PISA-tulosten ero OECD:n suurin 

     X Uusi oppimiskäsitys

     X Oppiaineiden rajat häivytettiin 

     X Opiskelun systemaattisuus hukattiin 

     X Vaatimustason lasku 

     X Ei saada ehtoja, ei jätetä luokalle 

     X Ei sijoituspaikkoja lapsille, jotka eivät pysty käymään koulua

     X Lastensuojelun kankeus

     X Tarkkailuluokkien lopettaminen

     X Liian vähän koulupsykologeja - ja kuraattoreita

     X Lapsi ei pääse tutkimuksiin ajoissa

     X Opettajien auktoriteetin heikentyminen 

     X Poikien holtiton tietokonepelaaminen kodeissa 

     X Kännyköiden luvaton käyttö kouluissa

     X Uusi oppimisympäristö

     X Lasten kunnon heikentyminen

     X Huonot ruokailutottumukset

     X Kodin tuen puute

     X Lasten ja nuorten unenpuute

     X Sosioekonomisten erojen kasvu

     X Maahanmuuttajalapsi liian vähän aikaa valmistavassa opetuksessa