Opettajaa ei saa lyödä

HS 5.12.2024

OAJ: Opettajiin kohdistuva väki­valta on lisääntynyt

Koulut|OAJ:n mukaan työrauha parantuisi ryhmäkokojen pienentämisellä.

Yksi keskeinen ratkaisu työrauhan parantamiseen on OAJ:n mukaan ryhmäkokojen pienentäminen varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

Havainnot opettajiin ja muihin opetusalan työntekijöihin kohdistuvasta väkivallasta ovat lisääntyneet kolmen viime vuoden aikana, tiedottaa Opetusalan ammattijärjestö (OAJ).

Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten työsuojeluvaltuutetuille osoitetussa kyselyssä lähes 80 prosenttia kunta-alalla työskentelevistä ja kokonaisuudessaan yli 60 prosenttia vastaajista on tätä mieltä.

”Pienessä ryhmässä opiskelu edistää työrauhaa sekä auttaa kiinnittymään paremmin omaan ryhmään ja lisää yhteisöllisyyttä. Kun opettaja tietää ja tuntee jokaisen ryhmänsä oppijan, hänen on myös helpompi havaita muutoksia ja reagoida ongelmiin.”

* * *

Olen paasannut blogissani pienen luokkakoon merkityksestä iät ja ajat.

Opettajien ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Katariina Murto on oikeassa. On päivän selvää, että pienessä ryhmässä opiskelu edistää työrauhaa sekä auttaa kiinnittymään paremmin omaan ryhmään ja lisää yhteisöllisyyttä.

On erittäin hienoa, että sana yhteisöllisyys on otettu taas työpakkiin. On tärkeää, että jokainen lapsi kokee osallisuutta kouluyhteisössä. Luokka on miniyhteisö. Jokaisella lapsella on oltava turvallinen oma paikka omassa turvallisessa luokassa. 

On tärkeää, että jokainen lapsi tulee kohdatuksi. Pienessä luokassa opettajalla on enemmän aikaa per oppilas on sitten kyse opettamisesta tai oppilaan kohtaamisesta. Oppilaantuntemus lisääntyy. Työrauhaakin on helppo ylläpitää.

Luokkahenki on oleellista. Kun opiskelin luokanopettajaksi, luokkahengen merkitystä korostettiin. En tiedä, mikä tilanne opettajankoulutuksessa nyt on luokkahengen korostamisen suhteen.

Kouluyhteisön on oltava turvallinen myös opettajalle.

Pitkän opettajan urani aikana vain kerran oppilas löi minua. Ei tuntunut kivalta. Sijaistin vaikeaa erityisluokkaa, josta vakituinen opettaja oli irtisanoutunut edellisenä päivänä kesken kaiken luokan vaikeuden takia. 

Oppilas alkoi piipittää puhelinta kesken opetuskeskustelun. Pyysin puhelinta minulle, oppilas ei suostunut, vaan aikoi lähteä luokasta pois. Ohje oli sellainen, että oppilaita ei saanut päästää luokasta pois, ei edes välitunnille yhdessä muiden oppilaiden kanssa, koska muutama luokan oppilas oli erittäin väkivaltainen. Luokka piti viedä ulos happihyppelylle, kun pihalla ei ollut muita lapsia.

Laitoin käden ovenkahvaan ja pidin oven kiinni. Silloin yllättäen oppilas alkoi hakata minua kovaa vatsaan. Kyseessä oli 13-vuotias ronski poika, lyönnit olivat kovia, mutta kun olin valmiudessa, lyönnit eivät satuttaneet.

Mietin hetken, mitä teen. Sanoin pojalle, että mene istumaan oven takana olevalle sohvalle. Tule sisään, kun olet rauhoittunut. Oppilas istui sohvalla vartin, koputti oveen, ja pyysin hänet sisään luokkaan.

Kokeneena opettajana sain joissain kouluissa sijaistettavaksi usein ne luokat, joihin muita sijaisia ei voitu laittaa. Sekään ei aina tuntunut kivalta. Sijaistin eläkkeelle lähtöni jälkeen seitsemän vuotta, nyt ei ole aikaa. Viimeiset pari kolme vuotta sijaistin vain parissa rauhallisessa koulussa. 

Sain valita kouluni, mitä vakituiset opettajat eivät voi tehdä, ellei lukuvuoden päätteeksi vaihdeta koulua. Oletan, että koulun vaihtoja ainakin pääkaupunkiseudulla tapahtuu melko paljon. 

Kotikaupungissani Vantaalla segregaatiokoulujen opettajille maksetaan S2-palkanlisää. Lisän suuruutta en tiedä, mutta tuskin se iso on. En tiedä, onko lisä vaikuttanut opettajien pysyvyyteen ko. kouluissa.

Päiväkodeissa varhaiskasvatuksen opettajien kokonaispalkkaa korotettiin vuosi sitten 300:lla eurolla. Tavoitteena oli saada lisää päteviä varhaiskasvattajia kaupunkiin. Kuten odotinkin, naapurikaupungit nokittivat ja Vantaan korotuksen tenhovoima lieveni jonkin verran.

Palkanlisät tai -korotukset eivät paljoa lohduta opettajia, kun oppilaat käyvät päälle.

Murto on oikeassa siinäkin, että väkivaltatilanteisiin puuttuminen ja niiden ennaltaehkäisy eivät saa jäädä vain koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten harteille.

Päävastuu lapsista on aina kodeilla. Kotikasvatus väkivallankin ennaltaehkäisyn suhteen on aivan oleellista. Kotikasvatus on kasvatuksen kivijalka, jonka päälle koulu ja opettajat voivat rakentaa. Mutta vaikeaa se on, jos kotikasvatus on mennyt pieleen ja oppilaan vanhemmat eivät halua tehdä yhteistyötä koulun kanssa.

Jos koti ja koulu epäonnistuvat, yhteiskunnan rooli väkivallan ehkäisemiseksi jää pieneksi ja tietenkin ikävän jälkijättöiseksi. Ei auta aina itkeä ruikuttaa yhteiskunnan perään, sillä yhteiskunta ei ole oikeastaan mitään muuta kuin me. Kyllä kodeissa on otettava päävastuu.

Pieni luokkakoko edistää myös oppimista, kun opettaja voi tukea oppilasta yksilöllisemmin. Pienet luokat kaiken järjen mukaan ehkäisevät myös erityisluokille siirtoja. 

Vantaalla olen esittänyt, että peruskoulussa luokkakokoa alennettaisiin maksimissaan 16:sta oppilaaseen. Silloin esim. jakotunteja ei tarvittaisi, tukiopetuksenkin määrä vähenisi. Samalla voitaisiin lopettaa oppilaiden juoksutukset opetustilasta toiseen lopettamalla kaiken maailman valinnaisaineet vavat ja tavat, jotka lisäävät häiriötilanteita, kun opetusryhmiä sotketaan toisiinsa. 

Muutenkin voitaisiin tehdä jonkinlainen ryhtiliike ja keskityttäisiin kahteen koulun perusasiaan, opettamiseen ja oppimiseen. 

Pienet luokat maksavat paljon. On selvää, että kerralla ei luokkakokojen pienentämistä tehdä. Mutta pienentäminen voidaan aivan hyvin aloittaa jostakin segregaatiokoulusta, jossa on eniten oppimisvaikeuksia. Pienennetään luokkia koulu kerrallaan aina sitä mukaa, kun kaupungin rahavarat antavat siihen mahdollisuuden.

Oppiminen edistää aina työrauhaa. Oppimattomuus edistää vain häiriökäyttäytymistä. Levottomuus ja törmäily edistää sitä. Syystä tai toisesta turhautunut tai epätasapainossa oleva oppilas voi pahimmillaan käydä jopa opettajaansa kiinni.

Syitä oppimistulosten heikentymiseen

Oppimistulokset romahtavat, eikä kukaan tunnu tietävän miksi – Mitä kouluissa on tapahtunut? (HS 13.1.2023)

Oppimistulokset huononevat, mutta kukaan ei oikein tunnu tietävän miksi. Tämä tuli jälleen kerran todettua tuoreessa opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) sivistyskatsauksessa.

Tulokset ovat huonontuneet jo vuosia. On puhuttu myös Suomen Pisa-ihmeen hiipumisesta. Pisa-tulokset selvittävät peruskoulun päättövaiheessa olevien tai peruskoulun juuri päättäneiden 15-vuotiaiden nuorten taitoja lukemisessa, matematiikassa ja luonnontieteissä. Suomi sai parhaat Pisa-pisteensä vuonna 2006, ja sen jälkeen tulokset ovat luisuneet tasaisesti alaspäin.

OKM:n katsauksessa todetaan, että mahdollisia selityksiä voivat olla ainakin 1990-luvulla alkanut koulutuksen rahoituksen vähentyminen ja sosioekonomisten erojen kasvu.

* * *

Kaivoin Properuskoulun naftaliinista. Kirjoittelen harvakseen, koska en tee opettajan töitä enää vakituisesti, koska olen eläkkeellä. Teen kyllä jatkuvasti sijaisuuksia.

Hesarin otsikossa todetaan, että kukaan ei tunnu tietävän, miksi oppimistulokset ovat romahtaneet.

Opettajilta olisi voitu kysyä. He kyllä tietävät. 

Suomalainen koulutusjärjestelmä oli oikealla tiellä aina vuoteen 2006, Pisa-tulosten mukaan olimme silloin ykkösiä. Jos kerran olimme ykkösiä, olisi pitänyt opetusta ja järjestelmää kehittää valitulla tiellä.

Sen sijaan alkoi hämmentävä uudistuskierre. Kaikkihan ymmärtävät, että kaikki uudistukset eivät aina onnistu. Ne voivat mennä pieleenkin.

Koska asiantuntijoiden on vaikea arvioida, mistä oppimisen tason romahtaminen voisi johtua, listasin vauhdilla erilaisia mahdollisia syitä. Ikään kuin vinkiksi.

Varmaan syitä löytyy muitakin.

Poimi listasta vaikka oma Top Tenisi.

     X Pisan jälkeinen ylimielisyys 

     X Koulujärjestelmän sisäsiittoisuus

     X Huono ja ei ohjaava OPS 

     X Sokea usko lasten itseohjautuvuuteen 

     X Opettajista tehtiin oppimisen ohjaajia 

     X Opettajista tehtiin nössöjä sätkynukkeja

     X Opettajienkoulutuksen fokus karkasi vallitsevasta todellisuudesta

     X Opettamisesta tehtiin kirosana 

     X Uudistustahdin kiivas sykli

     X Arvioinnin ylikorostaminen

     X Rehtoreiden ylityöllistäminen

     X Opettajien väsyminen

     X Koronavaje oppimisessa

     X Rahoitusvaje 

     X Oppimisteknologian ylikorostaminen

     X Jatkuva suorittaminen

     X Suorituspaineiden kasvu

     X Kiire

     X Aikapulan illuusio

     X Koulun kerhotoiminnan puute

     X Priorisoimisen uskallus

     X Kova kilpailu jatkopaikoista 

     X Koulujen väliset erot ovat revähtäneet

     X Luokkien väliset erot koulujen sisällä ovat revähtäneet

     X Maaseudun pojat ovat pudonneet kyydistä

     X Epäonnistunut kolmiportainen tuki 

     X Inkluusio

     X Erityisosaamiskeskusten lopettaminen 

     X Erityisopettajista tehtiin hanttiopettajia

     X Liian suuri luokkakoko

     X Unohdettiin pojat 

     X Liian vähän miesopettajia 

     X Hyljeksittiin oppikirjoja 

     X Kaikissa oppiaineissa oppilailla ei ole omia kirjoja

     X Ulkoaluku laitettiin pannaan 

     X Työkirjojen puute

     X Käsin kirjoittamista vähennettiin 

     X Käsialakirjoituksen opettaminen lopetettiin 

     X Ei opeteta lukemaan kunnolla

     X Kaunokirjallisuuden lukeminen on vähäistä

     X Teknisen- ja tekstiiliopetuksen sisällöt sekoitettiin 

     X Vieraskielisten ja kantaväestön PISA-tulosten ero OECD:n suurin 

     X Uusi oppimiskäsitys

     X Oppiaineiden rajat häivytettiin 

     X Opiskelun systemaattisuus hukattiin 

     X Vaatimustason lasku 

     X Ei saada ehtoja, ei jätetä luokalle 

     X Ei sijoituspaikkoja lapsille, jotka eivät pysty käymään koulua

     X Lastensuojelun kankeus

     X Tarkkailuluokkien lopettaminen

     X Liian vähän koulupsykologeja - ja kuraattoreita

     X Lapsi ei pääse tutkimuksiin ajoissa

     X Opettajien auktoriteetin heikentyminen 

     X Poikien holtiton tietokonepelaaminen kodeissa 

     X Kännyköiden luvaton käyttö kouluissa

     X Uusi oppimisympäristö

     X Lasten kunnon heikentyminen

     X Huonot ruokailutottumukset

     X Kodin tuen puute

     X Lasten ja nuorten unenpuute

     X Sosioekonomisten erojen kasvu

     X Maahanmuuttajalapsi liian vähän aikaa valmistavassa opetuksessa

Lukemaan oppimisen lyhyet aakkoset

Kokeneena opettajana minua hirvittää peruskoulun nykytilanne. Aloin kirjoittaa v. 2009, kun aloin nähdä, että peruskoulua alettiin mahottaa. Properuskoulu on siis peruskoulun puolustusta.

Ei ole kauaa siitä, kun peruskoulu vielä tasasi myönteisesti oppimiseroja. Nostettiin lapsia, joiden vanhempien koulutus- tai sosioekonominen tausta oli heikko. Nyt emme sitä aina tee. 

Minulla on takana opetusvuosia on 42 vuotta, ensin 36 vuotta vakituisena luokanopettajana, sen jälkeen olen sijaistanut lähes joka päivä lähikouluissa peruskoulun kaikilla luokilla ja eri oppiaineissa. Yläkoulussa opettaminen on ollut minulle uutta sekä hyvin mieluisaa ja avartavaa. 

Sijaistaessani olen oppinut arvostamaan erityisluokan opettajia, laaja-alaisia erityisopettajia, suomi toisena kielenä opettajia ja valmistavan luokan opettajia. 

Vantaan koulujen erot ovat revähtäneet rajusti pääosin vieraskielisten oppilaiden määrän kasvun takia. Vieraskieliset lapset ovat kasautuneet vahvasti tiettyjen lähiöiden kouluhin. Segregaatio on tosiasia. Koulut ovat eriytyneet.

Olen sijaistanut Lounais-Vantaan kouluissa, jotka oletukseni mukaan kuuluvat keskinmäärin siihen Vantaan koulujen toiseen parempaan puoliskoon.

Olen nähnyt selvästi lukemaan oppimisen rajun luisun alas. On monia viides-kuudesluokkalaisia oppilaita, jotka ääneen lukiessaan tankkaavat tekstiä kuin heikko tokaluokkalainen noin viisitoista vuotta sitten.

Jos olisin silloin lähettänyt yläkouluun oppilaita keskinmääräisen nykyoppilaan lukutaidoilla, minua olisi hävettänyt valtaisasti. Kevään luovutustilaisuudessa olisin pyytänyt yläkoulun erityisopettajalta anteeksi.

Helsinki, Espoo ja Vantaa eivät voi vedota siihen, että lukemisen luisu johtuisi pelkästään maahanmuutosta, sillä myös osa kantasuomalaisista lapsista ei osaa lukea kunnolla. Tekninen lukutaito voi olla heikkoa, mutta ennen kaikkea hämmentää, että osa ysiluokkalaisista ei ymmärrä lukemaansa. 

Käytännössä on niin, jos oppilas ei ymmärrä lukemaansa, oppimisen eväät on syöty.

Helsingin Sanomat otti lukutaidon heikkenemisestä vahvasti kantaa. Laitan oheen pääkirjoituksen, koska on paljon aikuisia ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät viitsi enää lukea päivälehtiä ja näyttävät huonoa mallia lapsilleen.

* * *

HS 15.2.2022

Suomella ei ole varaa lukutaidon heikkenemiseen

Sujuva lukutaito on kaiken oppimisen perusta.

Uutiset suomalaisten lukutaidon heikkenemisestä hämmentävät. Onhan Suomi kuulunut pitkään niihin maailman maihin, joissa käytännössä kaikki osaavat lukea ja kirjoittaa. Pelkällä tavaamisella ei kuitenkaan nykymaailmassa pitkälle pääse. Pitää kyetä ymmärtämään vaikeita sanoja ja monimutkaisia tekstejä. Liian monelle se on vaikeaa.

Useissa suurissa kaupungeissa tehdyn Lukuseula-tutkimuksen mukaan oppimisessa on suuria eroja, jotka ovat kytköksissä sekä vanhempien koulutustaustaan että sosioekonomiseen asemaan.

Lukuvuonna 2020–2021 tehdyistä testeistä ilmenee, että esimerkiksi Vantaalla peruskoulussa toisella luokalla olevista tytöistä noin joka viides ja pojista 26 prosenttia tarvitsi lukemiseen tukea. Helsingissä vastaavat luvut olivat tytöillä 15 prosenttia ja pojilla 18 prosenttia. Huolestuttavaa vaikka ei yllättävää on, että vieraskielisistä lapsista tukea tarvitsee jopa 76 prosenttia.

Suomessa ymmärrettiin jo varhain, että kaiken pohja on lukutaito. Keppinä toimi se, ettei ilman lukutaitoa päässyt ripille eikä siten naimisiinkaan. Yleisen oppivelvollisuuden piti hoitaa ongelma lopullisesti pois päiväjärjestyksestä.

Nyt vanhaan asiaan on kuitenkin jouduttu palaamaan. Maahanmuuton ohella haasteita luo lukemisen väheneminen, kun pelit ja videot vievät aikaa lehdiltä ja kirjoilta. Yhä useampi lapsi kasvaa kodissa, jossa ei lueta.

Samaan aikaan yhteiskunnan vauhti kasvaa ja vaatimukset kovenevat. Erot lukutaidossa uhkaavat jakaa ihmiset kahteen kastiin. Demokratiallekin se on uhka. Ilman riittävää lukutaitoa ei voi osallistua yhteiskuntaan täysivaltaisena kansalaisena.

Kouluissa on reagoitu alamäkeen hitaasti. Vuoden 2018 Pisa-tutkimus paljasti, että peräti 14 prosenttia yhdeksäsluokkalaista luki erittäin heikosti. Kysymys kuuluu: miten koululainen voi päästä yhdeksännelle luokalle oppimatta lukemaan?

Nyt herääminen on toivottavasti alkanut. Vantaalaisissa kouluissa pidetään lukutalkoita, ja Helsingissä kouluihin on palkattu lukutaidon opettajia. On syytä palata perusasioihin.

* * *

Hesarin pääkirjoituksessa on kaksi oleellista lausetta:

Miten koululainen voi päästä yhdeksännelle luokalle oppimatta lukemaan?

On syytä palata perusasioihin. 

Jos kiinnostaa, lue kirjoitukseni vuodelta 2013. Haastavaan tyyliini esitin silloin peruskoulun korjaussarjan, joka osin pätee edelleen.

A-talk: Peruskoulu kuntoon - tiiliä, tiiliä!

Mitä nyt pitäisi tehdä?

1. Rauhoitetaan koulu.

Lukemisen oppimisen kannalta oleelliset luokat 1-3 on rauhoitettava. Ilman rauhaa pieni lapsi ei voi keskittyä.

Lopetetaan turhat ryhmittelyt ja opetusryhmien juoksuttaminen ympäri koulua. Pienen lapsen on syytä opiskella aina opettajan valvovan silmän alla. Alkuopetuksessa omaan luokkaan ja luokkatovereihin sopeutuminen on tärkeää. Oma opettaja on tärkeä.

Olisiko syytä siirtyä järjestelmään, jossa alakoulun opettajat erikoistuvat opettamaan joko luokkia 1-3 tai 4-6? 

Alkuopetukseen erikoistuneet luokanopettajat opettivat lapset lukemaan takuuvarmasti. 

Opetin pariin otteeseen ekaa luokkaa, ja lukemaan opettaminen ei ollut vaikeaa minullekaan. Lapset olivat innokkaita ja edistys oli nopeaa. Pari-kolme oppilasta kävi luki-opettajan pakeilla, kun samaan aikaan opetin muuta luokkaa. Silloin luki-opettajat olivat erikoistuneet lukemisen ja kirjoittamisen opettamiseen, nyt laaja-alaisille erityisopettajille on sälytetty mitä erilaisimpia tehtäviä.

Oli valtaisa ilo huomata, kun yksi kerrallaan lapset havahtuivat siihen että nyt minä osaan lukea. Lapsen ilo oli ilooni nähden moninkertainen.

Kaikki oppivat lukemaan.

2. Luetaan paljon.

Alakoulussa opettajan on syytä lukea ääneen jatkuvasti satuja, tarinoita tai jatkoromaaneja.  Luokassa olisi hyvä olla pieni luokkakirjasto. 

Pulpettikirjan käyttö on mitä suositeltavinta. Kun oppilas on tehnyt kulloisenkin tehtävänsä, hän kaivaa esille pulpettikirjansa ilman eri pyyntöä. Jos ei ole pulpettia, kirja kaivetaan muualta vaikka repusta.

Lukukirjaan tai äidinkielen oppikirjassa oleviin tarinoihin kannattaa paneutua kunnolla. Ensin oppilas lukee tarinan itse, sen jälkeen luetaan ääneen oppilas kerrallaan virkeittäin tai kappaleittain. Käydään läpi vaikeat sanat läpi, opettaja kysyy sanan merkityksen oppilailta, selittää, jos vastausta ei tule. Opettaja kirjoittaa sanan, ja oppilaat kirjoittavat sen vihkoihin. Tehdään tarinan tehtävät kunnolla, vastataan aina kokonaisilla lauseilla. Yksittäisiä sanoja tai rauniolauseita ei suosita.

Myös muissa oppiaineissa kappaleita kannattaa luetuttaa ääneen.

Leikitään sanoilla ja loruilla.

4. Kirjoittaminen tukee lukemaan oppimista.

Oppilaan tulee oppia kirjoittamaan sekä käsin että tietokoneella. 

Luokilla 1-3 on syytä panostaa käsin kirjoittamiseen. Koneiden etsimiset, niiden lataamiset ja kirjautumiset vievät pieneltä oppilaalta tuhottomasti oppimisaikaa. Tietokoneella kirjoittamisen taidot opitaan hetkessä luokilla 4-6 verrattuna ekaluokkalaisen koneella räpeltämiseen.

On järkyttävää, kun viides-kuudesluokkalainen saatika yläkoululainen ei osaa kirjoittaa tai saa selvää käsinkirjoitetusta tekstistään.

Käsialakirjoitus on nostettava takaisin kunniaan. Käsin kirjoittaminen on yksi keskittymiseen oppimisen parhaista apuvälineistä. Samalla hienomotoriikka kehittyy. 

Käsialakirjoitus ei ole kaunoa ja se on hyvin helppoa, käytännössä ei tehdä mitään muuta kuin tekstauskirjaimet sidotaan yhteen. 

Otetaan käsialan harjoitusvihot käyttöön. Ei anneta lasten hosua, vaan vaaditaan keskittymistä. Pidetään huolta kirjainmuodoista, ja siitä, että kirjaimet pysyvät vaadittujen viivojen välissä.

Muistan hyvin, kun kävelin ja katselin lasten työskentelyä. Jos homma ei toiminut, osoitin sormellani työkirjaa ja kehotin, pyyhitkö pois, tee uudelleen, pystyt parempaan. 

Oppilaat rakastavat tarinoiden kirjoittamista.

4. Annetaan oppimiseen aikaa.

Lukujärjestyksestä ja päivittäisestä työskentelystä on raivattava tilaa lukemisen opettamiselle.

Lopetetaan koulun idioottimainen hömppähumppa. Rehtoreiden on tarkkaan mietittävä, mihin projektiin tai kuinka moneen projektiin koulun kannattaa vuosittain mennä.

Koulutoimenjohtajien on pysyttävä housuissaan ja lopetettava turhat haihattelut. Heidän on syytä miettiä tarkkkaan, miten koulutoimi voisi parhaiten tukea rehtoria ja yksittäistä koulua puhumattakaan opettajista.

Nykykoulussa jotkut inkluusio-oppilaat eivät saa normiluokissa tarpeeksi tukea. Silloin opettaja joutuu uhraamaan aikaansa ehkä vain yhden inkluusio-oppilaan takia muiden kustannuksella. Jotkut inkluusio-oppilaat sopeutuvat normiluokkiin hyvin, kaikki eivät. Erityisluokkia tarvitaan.

Ei ole oikein, jos yksi tai kaksi oppilasta häiriköi luokassa siten, että loputkin oppilaat häiriintyvät niin, ettei oppimista tapahdu. Tarkkailuokat tai vastaavat on otettava käyttöön uudelleen. On suorastaan rikollista sijoittaa häirikköoppilaita erityisluokkiin, joissa oppilailla on muutenkin vaikeita keskittymis- tai oppimisongelmia, erityisluokissa on melkein aina pari aistiyliherkkää lasta.

* * *

Harva oppilas oppii itsekseen. Opettajan pitää vaatia. Kokemuksesta tiedän, että osa pojista ei tee juuri mitään, jos ei vaadita.

Palataan perusasioihin. Talkoot eivät riitä, vaan aletaan tehdä systemaattisesti työtä. 

Kyllä lapset lukemaan oppivat. Ovat aina oppineet, kun heiltä lukemaan oppimista on vaadittu.

* * *

Olimme joskus Pisan kärjessä. En ymmärrä millään, miksi peruskoulussa tehtiin sellaisia muutoksia, että Pisa-sijoituksemme laskee kuin lehmän häntä. Kaikki eivät arvosta Pisa-tutkimusten tuloksia, mutta varmasti Pisa jostain kertoo.

Kun olimme maailman kärjessä, miksi emme vahvistaneet sitä tietä, joka kärkeen vei?

Pekka Peuran kanssa studiossa - olimmeko jäljillä?

Studiossa, sama rotsi edelleen käytössä, oik. toimittaja Miia Krause

Podcast about kymmenen vuoden takaa, olin Pekka Peuran kanssa Puheen iltapäivässä keskustelemassa oppimisesta.

Mihin suuntaan peruskoulu on nytkähtänyt vuodesta 2013? Olimmeko jäljillä?

Kuuntele tästä:

https://areena.yle.fi/1-2068789?autoplay=true&fbclid=IwAR1U7QcIBL0yG1pA8FKR4kGD_CIFk2UI8qR0I34mDEx_nsDrvrHOqRwc-FM

Uuden oppimisen mahalasku

18.11. HS

Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

suomalaiset peruskoulun tasa-arvo on vaarassa, sanoo psykologian professori emerita Liisa Keltikangas-Järvinen.

Hänen mukaansa koululaisilta vaaditaan nykyisin sellaista itseohjautuvuutta, omatoimisuutta ja vastuunottoa, johon läheskään kaikki peruskoululaiset eivät ikänsä puolesta ole valmiita. Tällaiset johtopäätökset Keltikangas-Järvinen tekee muun muassa tuoreesta mutta vielä julkaisemattomasta tutkimuksesta.

HS sai tiedot tutkimustuloksista ennakkoon.

Suomi taisteli kärkisijoista koululaisten kansainvälisessä Pisa-vertailussa 2000-luvun alussa, ja oppimistuloksiamme hehkutettiin eri puolilla maailmaa. Suomen oppilaiden Pisa-tulokset ovat kuitenkin huonontuneet tällä vuosikymmenellä.

Helsingin yliopistossa tehty lokakuussa valmistunut tutkimus etsi syitä siihen, mikä huonontaa suomalaisten 15-vuotiaiden oppimistuloksia.

”Vielä 2000-luvun alussa Pisan oppimistulokset olivat hyvin tasaiset. Perhetausta ei juurikaan vaikuttanut oppimistuloksiin. Sitten huomattiin, että vähemmän koulutetuista ja vähävaraisemmista perheistä tulevien lapset alkoivat pärjätä heikommin”, kertoo tutkimusta tehnyt psykologian tohtori Aino Saarinen.

* * *

Pienen hiljaiselon jälkeen, nyt runtataan.

Tiedän, että on typerää sanoa, että mitä minä sanoin, mutta nyt on sanottava, että mitä minä sanoin. En ole ainoa kokenut opettaja, joka nyt mielessään toteaa, että mitä minä sanoin.

Jos ollaan jossain kärjessä, pitää miettiä, miten kärkipaikka säilytetään tai peräti, miten kärkipaikkaa halutaan vahvistaa. Suomessa toimittiin päinvastoin, alettiin rahoituksella mahottaa koulutusjärjestelmää. 

Kaiken huippu on, että me aloimme itse, me opettajisto, kritiikittä mahottaa koulujärjestelmää sisältä päin hyppäämäällä sumeasti ns. uuteen oppimiseen. Kalustimme luokkamme Martelan toiveiden mukaisesti heiluvilla salmiakkipöydillä (Martela oli v. 2016 suurin pörssinousija) ja unohdimme oppimisen lainalaisuudet sysäämällä oppimisen vastuun oppilaille, jopa aivan niille pienimmille lapsille.

Samalla suostuimme mielettömään jyväskyläläislähtöiseen inkluusiokokeiluun lopettamalla erityisopetuksen asiantuntijakeskukset, erityiskoulut, ja jätimme eniten tukea tarvitsevat lapset, erityisoppilaat, suurin piirtein heitteille.

Opettajisto odottaa kauhulla seuraavaa Pisaa, ja vielä suuremmalle kauhulla odotamme sitä seuraavaa Pisaa. 

Itse odotan mielenkiinnolla professori Pasi Sahlbergin tuloa amerikkalaistutkimuksista, joissa kerrotaan kännyköiden vaikutuksesta oppimiseen. 

Aloitin blogini kirjoittamisen, kun huomasin, että Suomessa elää jatkuvasti rinnakkaiskoulurevanssihenki. 

Olen moneen kertaan kirjoittanut, että 1990-luvun lopulla Vantaan opettajien ammattiyhdistys VOAY:n risteilyllä, silloisen TT:n tiedottaja ja tulevan EK:n puheenjohtaja Seppo Riski kertoi meille silmää räpäyttämättä, että heidän kannaltaan peruskoulu on turha.

Nyt rustataan sotea, julkisen terveydenhuollon ja työterveyshuollon rinnalle rakennetaan toista yksityistä monikansallista terveydenhuollon järjestelmää.

Pelkään niin pirusti, koska selvää on, että kohta aletaan huutaa yksityiskoulujen perään. 2000-luvun alussa huutelijoita ei kuunneltu, koska koulutusjärjestelmämme piti. Pisa oli meille torjuntavoitto.

Nyt koulutusjärjestelmämme vuotaa. Revanssihuutelijoilla on pian vastustamaton syy vaatia julkisen koulutusjärjestelmän rinnalle yksityisiä kouluja. Eikä heitä voi oikein tällä kertaa siitä syyttääkään.

Olin muutamia vuosia sitten A-studiossa yhdessä silloisen opetusministeri Krista Kiurun ja professori Pasi Sahlbergin kanssa. Olimme Sahlbergin kanssa samaa mieltä siitä, että meillä ei ole tahoa, joka pystyisi koordinoidusti kunnolla suunnittelemaan koulutusjärjestelmää. Ainoa, joka yrittää, on Opetusalan ammattijärjestö OAJ.

Koulutussuunnittelu on Suomessa ollut ajelehtiva ajopuu. Ei edes yliopistoista, uuteen oppimiseen hurahtaneista kasvatustieteellisistä tiedekunnista, ole tullut mitään apua, päinvastoin. 

Joku Kari Uusivirta viitsii enää huudella tuuleen: 

Miksi koulumme Pisa-tulokset heikentyvät jatkuvasti? (Kari Uusikylä 18.11.2018)

On monenlaisia oppijoita

Eilisessä Hesarissa oli mielenkiintoisia mielipiteitä ja artikkeleita. Poikkeuksellisesti niputan ne kaikki yhteen.

1. 

Opetan lapsenlapsilleni kaunokirjoituksen taidon (Mielipide, Annika Ardin)

Vertailututkimuksessa osa opiskelijoista teki luentomuistiinpanot tietokoneella ja osa kynällä. Läppäriryhmä pärjäsi heikommin.

Opetuksen pitää olla monipuolista. 

Nyt pelataan melkoista uhkapeliä, koska oppimista ollaan lyömässä yhden kortin varaan. Pädeista puhutaan kuin auringon noususta, mutta päditkin on sittenkin vain yksi oppimisen väline vaikkakin hyvin monipuolinen.

Käsin kirjoittaminen ja piirtäminen on aina ollut oppimisen kannalta hyvin tehokasta. Käsin kirjoitettu tai piirretty jää hyvin muistiin.

Vaikka digitalisaatio antaa monia hienoja uusia mahdollisuuksia, ei se ole ainoa valttikortti. 

Tutkijat: Käsinkirjoituksen hylkääminen näkyy aivoissa (MTV 3.6.2014)

2.

Yllättävä keino piristyä: piirrä mansikka tai kuppikakku (Anna Tommola)

Jos haluat painaa jotakin tehokkaasti mieleesi, piirrä se. Mitä muita syitä on piirrellä?

Joskus pelkkä kopioiva piirtäminen on hyvin tehokas tapa oppia, kartat, kasvit, kaavakuvat historiassa sekä kemian kaavat ja kemia.

Olen monesta aiheesta antanut tehtäväksi sarjakuvan. Hyviä aiheita on veden kiertokulku tai ravintoketju. Joka eläimestä saa aikaan hienoja sarjakuvia. Historiasta löytyy loistavia aiheita.

Luokassa piirtäminen lisää myös työrauhaa, koska piirtäessä on pakko keskittyä. On hauskaa katsella, kun oppilaat keskittyvät piirtämiseen ja värittämiseen, kasvoista näkee piirtämisen tuoman mielihyvän.

Koko lukion ja opiskeluaikani Jyväskylässä uhrasin suuren osan ajastani kaikenmaailman marginaalipiirtämiseen ja luentopapereiden kuvittamiseen. Minua tuhertelu auttoi keskittymään ja kuuntelemaan. 

Jos olisin nostanut katseeni ylös paperista, olisin alkanut katsella kauniita kurssitovereitani, heidän niskojaan, hiuksiaan tai rintojen kaaria. Silloin olisi keskittyminen hajonnut täysin.

Olen huomannut, että joka luokassa on muutama oppilas, joka keskittyy opiskeluun samalla tavalla kuin minä, he marginaalipiirtelevät.

Ja perinteinen kuvataide se vasta komeaa onkin. Siinä on materiaalin tuntua.

Töhertely kesken oppitunnin auttaa keskittymään (Yle 1.8.2014)
Muistikikka, joka toimii tutkitusti parhaiten: Piirrä (Iltalehti 28.4.206)
Kuva auttaa oppimaan ja tuntemaan (Erilaisten oppijoiden liitto)

3. 

Koulukirjat voi aivan hyvin korvata tableteilla (Mielipide, Nicholas Heinonen)

Koulujen on aika heittää kalliit ja ympäristöä kuluttavat koulukirjat paperinkierrätykseen ja tulla 2000-luvulle, jolla opiskelumateriaali ladataan tableteille. Rahan ja maapallon keuhkojen säästön lisäksi tabletit voivat auttaa nykykoulutuksen ongelmista pahimpaan: oppitunneilla tylsistymiseen.

Vaikuttaa provomielipidekirjoitukselta. Kyllä koulukirjojakin vielä tarvitaan.

Joissain toimissa pädi on oivallinen väline.

Mutta pädillä näprääminen ei ole sen älyllisempää kuin mikään muukaan tapa oppia. Pahinta on, jos heittäytytään yhteen välineeseen. Oppilaat kyllästyvät siihen nopeasti. Sen jälkeen opettaja onkin sormi suussa, kun muita oppimisen välineitä ei ole.

Niin, ja eihän sillä pädillä voi edes kunnolla kirjoittaa. Pädiltä lukeminen tekee monelle tiukkaa. Silmät väsyvät helposti, ja aiheesta on liian helppo hypätä viihteeseen, kun maikan silmä välttää.
4.

Lukeminen pidentää elinikää

Tutkimukseen osallistui 3635 yli 50-vuotiasta miestä ja naista. Tutkittavat ilmoittivat lukemistottumuksistaan, ja heitä seurattiin 12 vuotta.

Seurannan tulosten mukaan kirjoja lukeneet elivät keskimäärin kaksi vuotta pidempään kuin ne, jotka eivät lukeneet. Henkilöillä, jotka ilmoittivat lukevansa enemmän kuin kolme ja puoli tuntia viikossa, oli 23 prosenttia pienempi todennäköisyys kuolla seuraavan 12 vuoden aikana.

Olisiko mietittävä kirjallisuuden palauttamista oppiaineeksi?

Kun aloitin opettajan hommat, arvioitiin kirjallisuus ja äidinkileli erikseen. Kirjallisuudessa olivat lisäksi mukana luovat äidinkielen osa-alueet kuten luova kirjoittaminen ja draama. Äidinkielessä oli kielioppi ja oikeinkirjoitus.

Jako korostaisi kirjallisuuden opetusta.

Pienille oppilaille pitää kertoa ja lukea satuja ja tutustuttaa heitä asteittain kirjallisuuden mielikuvitusta ruokkivaan maailmaan.

Oli hyvin ikävää, kun jossain vaiheessa koulukirjastoja riisuttiin tietokoneluokkien tieltä, kun tilaa tietokoneluokille ei muualta kouluista löytynyt.

Kirjallisuuden opettaminen on täydessä alennustilassa. 

Koulu- ja luokkakirjastoja ei juuri kohta ole. 

Uuden oppimiskäsityksen mukaan sisustetuissa luokissa ei enää ole kirjahyllyjä. Ei löydy enää ripustustauluja kuvistöitäkään varten! (vrt. oman kouluni peruskorjaus, vaikka muuten koulu on nyt hieno)

Kaikille oppilaille on tarjottava jotakin.

Erilaisten oppijoiden liitto: Mikä on omin tapasi oppia?

Pädejä pukkaa

 Iso patti pädejä, takana Harri Larjoston valokuvateos

Opettajan henkilökohtainen pädipakkaus purettuna

Melkoinen möntti, lavallinen pädejä, tupsahti koulumme ruokasaliin tänään. Opettajien Samsungit jaettiin heti opettajienhuoneen pöydälle räplättäviksi. Ohje oli, että opettajien olisi syytä räplätä pädiänsä aina, kun siihen on mahdollisuus, jotta laite tulisi umpikotaisin tutuksi.

Vantaan kouluille 16 000 tablettia (Properuskoulu 7.10.2014)

Harmiksemme huomasimme, että mukana ei tullut näppäimistöjä ollenkaan. Ruudun näppäintuntuma ei koskaan ole yhtä luonteva ja fyysinen kuin näppäimistön. Ruudulta kirjoittaminen on hidasta ja tahmeaa touhua. Jos mukana olisi ollut näppäimistö, esim. opettajienkokousten muistiinpanot olisi ollut helppo laittaa pilveen talteen.

Toivotaan, että pädien hankkiminen ei ollut säästökeino. Jos ajatusmalli on sellainen, että pädi kestää vaikka kolme vuotta ja sillä ajalla ei tilata oppikirjoja juuri ollenkaan, rajua säästöhän siitä tulisi.

Mutta säästäminen ei saa ohjata oppimista. Oppikirjoissa tieto on systemaattisesti jäsenneltyä. En usko millään, että pädi voisi korvata oppikirjat, vielä ei netistä löydy kunnollista suomenkielistä oppimateriaalia. Pelkään, että opiskelu muuttuu epämääräiseksi surffailuksi.

Oppikirjan teksti on staattista ja helposti luettavaa. Pädistä luettaessa tulee hosuttua, ei aina jaksa keskittyä. Toisaalta netistä löytyy paljon tietoa, jos sitä haluaa vain etsiä.

En usko, että pädi on avain kaikkeen oppimiseen kuten moni niin luulee. Oletukseni on, että samat oppilaat, jotka opiskelevat nyt tunnollisesti, opiskelevat pädilläkin yhtä tunnollisesti.

En voi välttyä ajatukselta, että kuinkahan murrosikäiset pojat alakoulun ylimmillä luokilla ja yläkoulussa tulevat toimimaan? Montaa poikaa kiinnostaa lähes kaiki muu kuin opiskelu. Kuinka helppoa onkaan kadota netin syövereihin heti, kun maikan silmä välttää. Päällekkäin voi olla monta sivua kerrallaan, kun maikka tulee kohdalle, napsautetaan esiin se asiallinen sivu, joka liittyy opiskeltavaan aiheeseen.

On täysin mahdollista, että olemme luoneet uuden Pandoran lippaan. 

Taas ollaan tilanteessa, että kouluun tuli kasa koneita, joiden opetuskäyttöön opettajia ei ole perehdytetty.

Nurinkurista.

Oppimisessa asenne on yhä edelleen ykkönen

Oh, Boy!

31.10. HS

Väitös: Alakoulun oppimiseroja selittävät asenteet, ajankäyttö, kaverit ja koulu

Alakoulun oppilaiden omat asenteet koulunkäyntiin vaikuttavat paljon oppimiserojen syntyyn, selviää Helsingin yliopistossa marraskuussa tarkastettavasta väitöstutkimuksesta.

Esimerkiksi kuudennella luokalla tytöt suoriutuivat oppimisvalmistehtävissä yleisesti poikia paremmin, mutta ero selittyi tutkimuksen mukaan täysin tyttöjen myönteisemmillä asenteilla ja yrittämisellä. Asennetta ja yrittämistä mitattiin tehtävätilanteessa käytetyn ajan perusteella.

Kiinnostuksen määrä tehtäviä kohtaan ennusti myöhempää suoritusta, mutta sen sijaan yleisempi oppimista koskevat asenteet eivät olleet tutkimuksen mukaan suoraan yhteydessä tehtävästä suoriutumiseen.

Tutkimuksessa käytettiin kolmea seuranta-arviointiaineistoa kahden kaupungin alueelta: Helsingistä mukana oli 608 oppilaan satunnaisotos, jossa oppilaita seurattiin ensimmäisen luokan alusta kuudennen luokan loppuun.

Vantaalla seurattiin kahta noin 2 000 oppilaan ikäluokkaa ensimmäiseltä luokalta kolmannen luokan loppuun tai kolmannelta luokalta kuudennen luokan loppuun.

Psykologian maisteri Mari-Pauliina Vainikaisen väitöstutkimus näyttää vahvistavan arkihavaintoja.

Tutkimus on hyvin mielenkiintoinen jo otokseltaan, koska tutkimuksessa seurattiin helsinkiläisten ja vantaalaisten lasten oppimistuloksia. Helsingissä koulujen väliset erot ovat revenneet toisin kuin Vantaalla. 

Koulujen väliset erot kasvoivat Helsingissä kuuden vuoden seurannan aikana, mutta Vantaalla erot pysyivät pieninä koko seurannan ajan. (HS)

Asia ei ole uusi tai yllättävä. 

Huomasin kehityksen suunnan jo 1990-luvun lopulla ollessani töissä Helsingissä. Asian vahvisti myös Suomen Akatemian Skidi-tutkimusohjelmaa johtanut dosentti Matti Rimpelä.

Helsingin ja Espoon koulut jakavat lapset jyviin ja akanoihin (Properuskoulu 17.11.2011)

Ei ole mitään yllättävää siinäkään, että oppimisen suhteen asenne on merkittävä. Tyttöjen asenne todettiin paremmaksi kuin poikien. Todettiin myös, että pojat ovat alttiimpia toveripiirin vaikutuksille kuin tytöt.

Kuudennella luokalla tytöt suoriutuivat arvioinneissa poikia paremmin, mutta ero selittyi kokonaan tyttöjen myönteisemmillä asenteilla ja yrittämisellä. (HS)

Jostain syystä nykykoulun pääoletusvirheitä on, että kaikki pystyvät oppimaan kaiken. On selvää, että lapsilla on suuria yksilöllisiä eroja oppimiskyvyssä. Myös kotien merkitys on lapsen koulunkäynnin suhteen on suuri.

Kaikki eivät voi oppia kaikkea.

Oppimaan oppiminen on ollut koulutuspolitiikan viime vuosikymmenten tärkeitä tavoitteita. "Sen todellisesta kehityksestä tiedetään vähemmän", tutkimuksen tiedotteessa todetaan. (HS)

Minut opetettiin opettamaan. Olen siis vanha pieru.

Oppimaan oppimisella tarkoitetaan osaamista ja uskomustekijöitä, jotka ohjaavat uuden oppimista ja uusien oppimishaasteiden kohtaamista. (Koulutuksen arviointikeskus)

Oppimaan oppimisen määritelmä on harvinaisen epäselvä. 

Koen yhä edelleen olevani enemmänkin opettaja kuin oppimisen ohjaaja. Oppimaan oppimisen -mantra ei ole jostain syystä uponnut minuun, vaikka ilkeäkieliset puhuvat, että tietoa ei voi kaataa oppilaan päähän. 

Alakouluissa lapset ovat pieniä. Kyllä heitä pitää vielä välillä opettaakin. 

Peruskoulun alaluokilla pitää opettaa perusasiat kunnolla. Hyvä olisi, jos lapset myös oppisivat ne kunnolla.