torstai 28. elokuuta 2014

Kohta on turha huhuilla koulunkäyntiavustajien perään

28.8. Yle
Koulunkäyntiavustajia tarvittaisiin yhä enemmän esimerkiksi lääkinnällisiin tarkoituksiin, sillä lasten diabetes on yleistynyt. Myös entistä useampi lapsi kaipaa tukea oppimiseen. Avustajia on kuitenkin helppo säästösyistä vähentää, koska oppimiseen annettavan tuen määrä ei ole laissa määritelty selkeästi. Jatkossa koulunkäyntiavustajien määrä saattaa laskea entisestään, sillä kuntien talous pysyy kireänä.

Alkaneena syksynä moni isä ja äiti on saatellut lapsiaan koulutielle mielessään viime vuoden opettajien lomautukset. Huolta aiheuttaa se, miten oma lapsi oppii, jos opettaja on viikon pois luokasta.

Vielä suurempi huoli on varmasti niillä, joiden lapsi sattuu olemaan ikätovereitaan vilkkaampi, keskittymiskyky ei ehkä kohdistu täysin aapiseen tai lapsella on muita erityistä huomiota vaativia piirteitä. 

Heitä varten koululaitoksen palkkalistoilla on koulunkäyntiavustajia ja koulunkäynninohjaajia. He auttavat erityislapsia koulutehtävissä ja muussa arjesta selviämisessä.

Säästökuuri on purrut myös heidän ammattikuntaansa koko maassa. Kuntaliiton tilastojen mukaan viime vuonna yhtä avustajaa kohti on maassa keskimäärin 64 oppilasta, kun paria vuotta aiemmin määrä oli pari oppilasta vähemmän.

Koulunkäyntiavustajien määrää on ollut helppo karsia, koska laki ei anna selvää kriteeriä siihen, millaisella tavalla oppimisen tuki on järjestettävä.

Jos ei laki ole määritellyt selkeästi oppimiseen annettavan tuen määrää tai millaisella tavalla oppimisen tuki on järjestettävä, niin ainakin kuntien säästöt ovat olleet selkeän johdonmukaisia. Moni koulunkäyntiavustaja on saanut selkeästi kenkää.

Samaan aikaan erityiskouluja on lopetettu ja erityisoppilaita on integroitu normiluokkiin. Koskaan koulunkäyntiavustajia ei ole tarvittu niin paljon kuin nyt. Hyvin monessa luokassa luokanopettaja on jätetty yksin.

Kuntaliiton tilastojen mukaan koulunkäyntiavustajatiheys on naurettava, yksi koulunkäyntiavustaja 64 oppilasta kohden. Omassa koulussani on neljä koulunkäyntiavustajaa ja 414 oppilasta, yhtä avustajaa kohden on 103,5 oppilasta. Ei hääviä.

Toistaiseksi kouluni luokkakoot ovat sentään säädyllisiä, keskinmäärin 21 oppilasta, kiitos valtion luokkakokojen pienentämisiin tarkoitetun rahan. Valtion uusi budjetti huolestuttaa, sillä yleissivistävällä puolella, peruskoulu ja lukio, laskua olisi peräti 19 % eli 182 miljoonaa euroa. Opettajia tietenkin pelottaa, miten käy valtion luokkakokoavustuksen?

Naurettavan koulunkäyntiavustajatiheyden takia suurimpia häviäjiä ovat tietenkin eniten apua oppimiseen tarvitsevat lapset, erityisoppilaat.

Muistan hyvin, kun minulle ensimmäistä kertaa esiteltiin inkluusiota. Jyväskylän jehu totesi, tietenkin jos eritysoppilas inklusoidaan normiluokkaan, mukaan tulee aina erityisopettaja. Eipä tullut kovin moneen luokkaan, koulunkäyntiavustajankin perään pitää huhuilla. 

Tyhjät käytävät kaikuvat turhaan.

Nyky-yhteiskunnan trendi on selvä, heikkoja lyödään.

tiistai 26. elokuuta 2014

Kahdelle tuhannelle opettajalle kenkää

26.8. OAJ

OAJ VAROITTAA 2 000 OPETTAJAN VÄHENNYKSESTÄ

Perusopetusta uhkaa noin 2 000 opettajan työpanoksen vähennys, jos ryhmäkokorahat jäävät uupumaan valtion ensi vuoden talousarvioesityksestä. – Ryhmäkoot tulevat kasvamaan pidäkkeettömästi, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen varoittaa.


Kunnat ovat voineet viime vuosina hakea erillisrahoitusta ryhmäkokojen pienentämiseen, mutta nyt ryhmäkokorahat aiotaan leikata budjettiesityksessä lähes kokonaan. Vielä tänä vuonna ryhmäkokorahaa oli jaossa 60 miljoonaa euroa.


- 60 miljoonan euron leikkaus vastaa yli 1 000 opettajan vuosityötä. Jos tämä rahoitus leikataan kunnilta, niiltä poistuvat viimeisetkin pidäkkeet opetusryhmien koon kasvattamiseksi tukalaan taloustilanteeseen vedoten. OAJ:n eri kunnista keräämät arviot ovat hälyttäviä. Eräät suuret kaupungin aikovat karsia jopa satoja opettajanpaikkoja. Muun muassa Turun uutisoitiin vähentävän 200 opettajaa ja samankaltainen tilanne on muissa kunnissa. Näin jopa 2 000 opetustyöpaikan karsiminen on valitettavan realistinen arvio. Leikkaus kohdistuu ensisijassa määräaikaisuuksiin ja sitä kautta erityisesti nuoriin opettajiin, Luukkainen sanoo.


- Opetusryhmien koon kasvu heikentää opiskeluolosuhteita ja hankaloittaa opettajan työtä. Ryhmäkokojen kasvu heikentää ratkaisevasti opettajan mahdollisuuksia ohjata opetusta yksilöllisesti. Kärsijöinä ovat kaikki oppilaat. Eniten tukea tarvitsevat jäävät sitä vaille, eikä nopeimmin edistyviä voida ottaa huomioon opetuksessa, Luukkainen huomauttaa.


OAJ muistuttaa, että pääministeri Stubbin hallitus on ohjelmassaan luvannut tukea perusopetuksen kehittämistä. 


– Johtavat poliitikot ovat viime viikkoina kilvan vakuutelleet, ettei koulutuksesta enää leikata. Näiden sanojen paino punnitaan huomenna alkavassa budjettiriihessä.


Koruronta kertomaa.

Tautisen Turun suunnitelma vähentää 200 opettajan virkaa on mieletön. Sääliksi käy Turun lapsia.

Kun opettajia potkitaan kilometritehtaalle, ryhmäkoot kasvavat varmasti. Palataan kolmenkymmenen oppilaan luokkakokoihin.

Kokoomus on erikoistunut koulutusleikkauksiin. En usko, että kyse on pelkästään säästöistä, kun kokoomuslainen oikeistopuhuri ohjaa kohti erilliskoulujärjestelmää. Ajetaan peruskoulu niin alas, että hyvin toimeentulevat ihmiset alkavat ulvoa yksityiskoulujen perään. Köyhät tungetaan rupukouluihin Ruotsin malliin.

Vai on Stubbin hallitus ohjelmassaan luvannut tukea perusopetuksen kehittämistä?

Mitä katteetonta hölinää.

perjantai 22. elokuuta 2014

Vuoden luokanopettajapäivitystä - hauska mediapäivä 2.


22.8. Deutschlandradio Kultur

Here is my request: 

The foreign affairs program "Weltzeit" of National German Radio "Deutschlandradio Kultur" is planing a feature story on the Finish school system. We would like to find out how schools like yours work, what kind of educational strategies you have and also what German schools could learn from the Finnish example.

Kind regards,

Michael Frantzen 
Freelance reporter with Deutschlandradio Kultur 


Viime viikolla meililaatikkooni tipahti mielenkiintoinen viesti, Deutschlandradio halusi tehdä jutun suomalaisesta peruskoulusta.

Vastasin Michael Frantzenille ja kirjoitin, että tervetuloa. Painotin, että koulumme on aivan tavallinen peruskoulu, joten suomalaisesta peruskoulusta ei tulla esittämään mitään kiiltokuvaa.

Kun Michael saapui kouluumme, kierrätin paikat, samalla hän haastatteli.

Painotin kovasti hyvää suomalaista opettajienkoulutusta, jonne on tunkua toisin kuin saksalaiseen opettajienkoulutukseen. Frantzen totesi, että Saksassa opettajiksi hakeutuvat sellaiset nuoret, jotka eivät oikein tiedä, mitä he muutakaan opiskelisivat. 

Kerroin, että Suomessa opettajienkoulutukseen on hyvin vaikea päästä, koska hakijoita on niin paljon. Suomessa opettajan ammattia vielä arvostetaan. Tosin arvostus ei näy palkkauksessa, kun taas Saksan opettajat ovat hyvin palkattuja.

Toinen asia, jota painotin Michaelille, on suomalaisten opettajien pedagoginen vapaus, joka Saksasta puuttuu. Saksassa opetus on hyvin ohjeistettua ja koulujärjestelmä on edelleen vanhakantaisen hierarkinen. 

Kolmanneksi totesin, että meillä ei ole varaa hukata yksilöitä, koska meitä on niin vähän. Michael oli erittäin kiinnostunut erityisopetuksestamme. Kierrätin häntä erityisluokassa, mikä oli vierailun kohokohta. Erityisopettaja Anna Kihlström osaa saksaa erittäin hyvin, koska hän on opiskellut että opettanut Saksassa. 

Kun tulimme luokkaan, matematiikan tunti oli keskeytynyt, koska luokassa pohdittiin hyvin ajankahtoista henkilöä, Vladimir Putinia. 

Anna kertoi tarkemmin suomalaisesta eritysopetuksesta kauniilla saksan kielellään. Kerroimme myös suomalaisesta inkluusiosta.

Michael ihmetteli myös oppilashuoltosolua, jossa on psykologin, kuraattorin ja terveydenhoitajan huoneet.

Michael vieraili myös rehtori Mikko Kyrön luona. Mikko kertoi Vantaan koululaitoksesta ja vantaalaisista painotuksista. Sekä Mikko että minä ilmaisimme tyytyväisyytemme koulumme nykyiseen luokkakokokeskiarvoon, joka on 21 ilman mitään Excel-taulukkohuijausta.

Michael kysyi minulta, mikä on suomalaisen peruskoulun suurin haaste tällä hetkellä. Kerroin hänelle, että pahin haaste on kuntien rahoituskriisi, joka heikentää suomalaisen peruskoulun totuttua tehovoimaa. Sanoin Michaelille, että pikkuhiljaa koulutuksellinen tasa-arvo on menneiden talvien lumia, jos ei mitään tehdä.

Vierailu oli erittäin hauska, hauskimmat haastatteluosuudet liittyivät Suomen koululaitoksen historiaan. Totesin, että kun kansakoulua rakennettiin, mallia otettiin Saksasta. Sanoin, että suomalainen kulttuuri on painiskellut vuosisadat Ruotsin ja Venäjän puristuksessa, loppujen lopuksi kansa- ja peruskoulu ovat tehneet nykyisenkaltaisen Suomen.

Ei tämä Suomi paha paikka asua olekaan.

Vuoden luokanopettajapäivitystä - hauska mediapäivä 1.

22.8. Iltalehti 

Lundell taas pelkää koulumaailman rahoituksen puolesta.
Lundell muuttaisi koulujen rahoituksen valtiolliseksi. Näin koulujärjestelmästä tulisi tasa-arvoisempi.

- Opettajat ovat tällä hetkellä kauhuissaan, etenkin kun uusi valtion budjetti tuli julki. Kunnat ovat rahoituskriisissä, eivätkä ne pysty rahoittamaan enää kunnolla peruskoulua.
- Tätä vanhemmat eivät usein tajua, mutta oikeasti Suomessa lapset ovat eriarvoisessa asemassa riippuen asuinpaikasta.

22.8. Iltalehti
Vantaan Pähkinärinteen koulussa opettava Kai-Ari Lundell, Vuoden luokanopettaja vuosimallia 2013, suhtautuu luokkahuoneiden sisustamiseen hieman skeptisemmin kuin Korhonen. Lundell pitää kollegansa ideaa hauskana, mutta muistuttaa, että eri kunnissa voi olla erilaisia rajoituksia esimerkiksi luokkien kasveille ja tekstiileille.
Lundell kuitenkin myöntää, että osa opettajista toteuttaa tällaista "myönteistä kansalaistottelemattomuutta", eikä hän sitä lähde tuomitsemaan.

- Matot ja sohvat voivat olla hankalia allergisten kannalta, samoin kasvit, joiden mullat tulisi vaihtaa vähintään kerran vuodessa. Kuntatasolla on tiettyjä standardeja, Lundell sanoo.
Yhdestä asiasta Vuoden luokanopettajat ovat samaa mieltä. Pelkkä neljän seinän sisällä tekeminen ei ole kenellekään hyväksi.


22.8. Iltalehti

Ei kuulosta maailman parhaalta

Opettajat ovat huolissaan suomalaisen peruskoulun suunnasta, eivätkä suotta, kirjoittaa Iltalehden toimittaja Mimosa Hedberg.

Haastattelin kahta opettajaa, joiden vuosikymmeniä kestänyttä opetustyötä arvostetaan niin paljon, että heidät oli palkittu Vuoden luokanopettaja -tittelillä. Molempien opettajien puheista kantautui huoli Suomen koulujärjestelmästä.


Iltalehti haastatteli Maarit Korhosta, joka on kirjoittanut pamfletin "Herää, koulu!" sekä Vuoden 2013 ja 2014 Vuoden luokanopettajia Kai-Ari Lundellia ja Kari Keitaanniemeä.

Ainakin minun osaltani haastattelu tehtiin puhelimitse. Olisi ollut kiva tavata molemmat opettajat livenä ja jutella yhdessä heidän kanssaan.

Korhonen ravisteli ja runttasi.

Keitaanniemi puhui kyläkoulujen puolesta.

Lundell 0li huolissaan kuntien rahoituskriisistä.

Kolme näkökulmaa, hienoa, että haastatteluista tehtiin peräti kolme juttua. Asia on tärkeä.

torstai 21. elokuuta 2014

Helsingistä tihkuu kummia


Muutama päivä sitten kirjoitukseni kommenttiosioon tuli hätkähdyttävä kirjoitus, joka oli nostettava ylös, jotta kaikki voivat lukea sen.

Pari helsinkiläisopettajaa on ottanut minuun myös suoraan yhteyttä.

Näyttää vahvasti siltä, että Kuntatyönantajat (KT) on ohjeistanut kunnat keksimään mitä mielikuvituksellisimpia keinoja säästää tai lomauttaa.

Helsingin esimerkki:


Anonyymi 18. elokuuta 2014 18.29

Tiedoksi. 

Konstit on monet. Helsinki hoitaa tuon ryhmäkokojen alentamisen, näennäisen sellaisen, palkkaamalla kouluihin lisää resurssiopettajia. Sitten 28 oppilaan luokassa jossa on oma opettaja ja vuodeksi palkattu resurssiope onkin, simbsalabim, laskennallisesti 14 oppilasta per ryhmä vaikka tosiasiallisesti opetusryhmässä on edelleen 28 oppilasta. 

Oppilasmäärä jaetaan koulun opettajien määrällä ja saatu osamäärä on sitten se luokkakoko. Virastot osaavat kyllä taulukkolaskennan mahdollisuudet. Opetuksen pedagogisesta kehittämisestä realismin hengessä ei olla ihan yhtä hyvin jyvällä.

Toki oppilas saa tukea nyt kahdelta opettajalta, hienoa, mutta kaikki noissa olosuhteissa oikeasti työtä tehneet opettajat tietävät, että kyllä se opetusryhmä on edelleen samankokoinen.

Ryhmien pienentäminen siten että resurssiope saa tosiasiallisesti oman luokan olisi sitä oikeaa ja aitoa ryhmäkokojen alentamista, tämä on vain ovelaa, tilojen säästämisessäkö on se juju? 

Mutta valtion kunnille reppuun laittamat rahat voidaan siis näinkin käyttää. En tiedä valvooko näitä oikeasti kukaan.


Enkeliporsas:

1.

Helsinki saa valtiolta luokkakokojen pienentämiseen tarkoitettua avustusta kuten kotikaupunkini saa. Vantaalla raha on kohdennettu niin kuin pitääkin, mikä on hienoa. Luokkakoot ovat laskeneet säädyllisiksi. Esim. oman kuudennen luokkani koko on ihanteellinen, 20 oppilasta. Kouluni luokkien keskikoko on 21 oppilasta.

Helsingissä toimitaan toisin. Luokkakoot ovat pienentyneet vain Excel-taulukoissa, mutta ei todellisuudessa.

Kouluihin on palkattu muutamia resurssiopettajia, jotka käyvät luokassa muutaman kerran viikossa. Luokkakoot ovat entisellään. Jutun juoni on ihmeellinen, koulun oppilasmäärä on jaettu koulun opettajamäärällä, ja näin luokkakoot on saatu näyttämään pieniltä, vaikka  luokanopettajat opettavat suurimman osan viikkoa yhtä suurta luokkaa kuten ennenkin.

On selvää, että suuressa koulussa neljää resurssiopettajaa ei voi paloitella osiin koko ajaksi vaikkapa kahteenkymmeneen luokkaan. Neljä resurssiopettajaa eivät ole viisi leipää ja kaksi kalaa.

Ihmeellisintä on, että valtio ei valvo ollenkaan, miten luokkakokojen pienentämiseen suunnattua rahaa kunnissa käytetään. Kunnat saavat vieläkin huseerata miten haluavat.

Kunnat saavat valtiolta rahaa moneen tarkoitukseen. Olisi todella mielenkiintoista tietää, mihin kaikkeen valtion erilaisia avustuksia oikeasti käytetään. 

Miksi valtio ei valvo rahojensa käyttöä?

Toistan:

Valtion kunnille suunnattuja rahoja ei suinkaan aina käytettä niihin asioihin, joihin rahat on tarkoitettu.

Helsingin tapauksen idea on selvä. Kun on suuret luokkakoot, säästetään tiloissa. 

2. 

Helsinki piilolomauttaa.

Ensi vuoden alusta opettajan sairastuessa ensimmäiseksi päiväksi ei palkata sijaista ollenkaan, vaan naapuriluokan opettaja laitetaan valvomaan kahta luokkaa. Luokat ovat kaiken kukkuraksi isoja, kun Helsinki kieroilee valtion luokkakokorahojen käytön suhteen.

Tiedän ainakin yhden koulun, jossa valvomiskäytäntöä jo kokeillaan etukäteen.

Korhos-gaten yhteydessä epäilin, että helsinkiläisopettajat on peloteltu esimiestensä ja kouluviraston taholta. Niin hiljaa he olivat, kun Helsingin kouluvirasto jahtasi Antti Korhosta.

Enää en ihmettele. Olen saanut suoraa tietoa, että helsinkiläisopettajia todella pelotellaan. 

Minun on hyvin vaikea Vantaalta käsin tietää, miten se tehdään. Jos Vantaalla olisi samanlainen käytäntö opettajan ensimmäisen sairauspäivän suhteen, täällä nousisi hirveä älämölö. 

Helsingin käytäntö on niin selvää lomauttamista kuin olla ja voi. 

Sairastuneen opettajan tilalle ei palkata sijaista, vaan naapuriluokan opettaja valvoo kahta luokkaa. Opettamisesta ei voida puhua, kun valvottavien oppilaiden yhteismäärä hipoo kuuttakymmentä.

Helsinkiläisvanhemmat eivät taida vielä tietää, että valtion luokkakokorahaa käytetään väärin ja opettajia piilolomautetaan. Luokat ovat edelleen suuria ja lomautuspäivinä luokkakoko tuplaantuu.

Kohta helsinkiläiset tietävät.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Pula-aikanakin käytiin koulua


Kuva on Helsingin maalaiskunnan (nyk. Vantaa) Backaksen koulun (nyk. Veromiehen koulu) pihalta 1950-luvulta. Aloitin itse koulunkäyntini Veromiehen koulussa v. 1963.

Veromäen koulun sivuilta löytyi mielenkiintoista tietoa sota-ajalta:


Lokakuussa 1939 sota-arkisto tuotiin Helsingistä koululle ja talvisodan aikana osa arkiston henkilökuntaa toimi koululla.

Jatkosodan aikana koulun oppilaat avustivat koulun toimintaa. Oppilaat keräsivät viljaa, perunoita ja puita. Kesäisin tehtiin talkootöitä lähiseudun taloissa.

Vuosina 1943-1944 Backaksen tilalle sijoitettiin inkeriläisperheitä, joiden lapset kävivät koulua. Sodan loputtua inkeriläiset jouduttiin palauttamaan takaisin Neuvostoliittoon.


Mikä ihmeen sota-aika nyt on, kun suomalaista peruskoulua säästetään hengiltä?

- 25 kuntaa lomauttaa opettajiaan.

- Monessa kunnassa oppilaille annetaan opetusta vain minimimäärä.

- Joissain kunnissa säästetään kasvattamalla luokkakokoja, opettajia laitetaan kilometritehtaalle.

- Erityisopetusta kurjistetaan, koulunkäyntiavustajien perään saa huhuilla.

- Kouluja lopetetaan urakalla, joissain paikoin oppilaat istuvat bussissa päivittäin jopa maksimiajan 3 tuntia.

- Oppikirjoja kierrätetään vuodesta toiseen, työkirjoja ei oppilaille juuri jaeta.

Tuntuu oudolta, koska Suomessa ei ole koskaan ollut niin paljon rahaa ja mammonaa kuin nyt. Silti ei välitetä jälkikasvusta eikä Suomen tulevaisuudesta.

Kyse on arvovalinnoista.

Kummallisinta on, että Suomi pystyi kouluttamaan sodanjälkeisen suuren ikäluokan, vaikka
kaikesta oli pula. Samaan aikaan maksettiin ankaria sotakorvauksia Neuvostoliitolle. Isännät lahjoittivat tontteja kouluille, joita talkoilla nostettiin pystyyn korpikyliinkin.

Suuren ikäluokan edustajat ovat loistava esimerkki suomalaisen koulutuksen voimasta. Suomi muuttui agraariyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnaksi, ja nyt olemme jo jonkinlainen tietoyhteiskunta.

Miksi koulutusta ei enää arvosteta?

Ilmeisesti meistä on kaikessa hyvinvoipaisuudessamme tullut yltiöitsekkäitä ihmisiä. Emme välitä enää toisistamme.

Mikä se semmoinen yhteiskunta on, joka ei välitä lapsistaan ja tulevaisuudestaan?

Löysin aivan loistavan lyhyen kuvauksen sota- ja pula-ajan kansakoulusta. Kannattaa lukea.


Kansakoulu sodan ja pulan vuosina (Hannu Syväoja, Kasvatushistoriallisen seuran julkaisu)

Kolmekymmentäluvun lopulla Suomi oli päässyt lamavuosista ja sisäpoliittisesta sekavuudesta. Elintaso nousi nopeasti. Ei ihme, että kesällä 1939 oltiin toiveikkaita. Seuraavana vuonna olisi Helsingin olympialaiset. Niitä odotettiin kiihkeästi.

Sitten jyrähti: alkoi toinen maailmansota. Talvisodan syttyminen muutti radikaalisti suomalaisten siviilielämänkin. Suuret suunnitelmat hiipuivat hätätilaratkaisuihin. Huippukokemusten odotukset vaihtuivat alistuneeseen rauhankaipuuseen.

maanantai 18. elokuuta 2014

KT:n Markku Jalonen hakee täyttä törmäyskurssia

18.8. HS


Opettajien lomautukset pyritään järjestämään niin, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa opetukselle, sanoo Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen

HS kertoi maanantaina, että tänä vuonna ennätysmäärä kuntia lomauttaa opettajiaan. Säästöjä hakee lomauttamalla yhteensä 25 kuntaa. Määrä on suurin sitten 1990-luvun. Kaiken kaikkiaan lomautukset koskevat 4 000:ta opettajaa varhaiskasvatuksesta lukioon. Opetusalan ammattijärjestö OAJ on huolissaan siitä, että säästöt kasvattavat oppilaiden alueellista eriarvoisuutta.

Jalonen sanoo, että työnantajat pyrkii kaikin keinoin suunnittelemaan lomautukset niin, että niistä olisi mahdollisimman vähän haittaa opetukselle.

"Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lomautukset kestävät keskimäärin kaksi viikkoa ja ne pyritään sijoittamaan viikonloppuihin perjantaista maanantaihin tai muille arkipyhille."


En muista, milloin Kuntatyönantajilta olisi tullut näin törkeää tekstiä.

Opettajat tekevät vieläkin tavallaan urakkatyötä. Aikoinaan urakkapalkka jaettiin vuoden jokaiselle päivälle. Joten viikonloppulomautukset perjantaista maanantaihin sekä arkipyhälomautukset ovat laittomia kuten kesälomautuksetkin. 

Jalonen ajaa Suomen opettajiston ja Kuntatyönantajat täydelliselle törmäyskursille. 
Ilmeisesti Jalonen laskee, että koko Suomen kattava opettajalakko se vasta säästöä tuottaakin.

Jalosen moraalittomuudella ei ole mitään rajaa. 

Hän ei ajattele kuntalaisten, tässä tapauksessa lasten ja nuorten parasta, ei mieti, mikä on kuntien palvelutehtävä ja miksi kunnat ylipäätään ovat olemassa. Jalosen ajattelumalli syö tulevaisuuden eväitä.

Kuntalaiset maksavat veroja saadaakseen kunnilta säädyllisiä peruspalveluja kuten peruskoulun ja terveydenhoidon. Peruskoulua on viety järjestelmällisesti alas.

Opettajien palkkausjärjestelmä on hyvin mutkikas. Saamme palkkamme oppitunneista ja jakotunneista ja tukitunneista ja mahdolllisista kerhotunneista sekä muusta pikkusälästä.

Ennen kuin opettajia ylipäätään lomautetaan, ensin leikataan kaikki mahdollinen pois, oppitunnit viedään minimiin, jakotunteja saa pitää mahdollisimman vähän, tuki- ja kerhotunnit viedään sekä muu pikkusälä.

Kaiken kukkuraksi opetusryhmiä on voitu suurentaa. Kun opetusryhmiä on suurennettu, opettajia on potkittu pois. Ja jäljelle jääneiden opettajien työmäärää on nostettu ilman, että palkka siitä nousee senttiäkään.

Leikataan kuten mafiosot elokuvissa leikkelevät peltisaksilla uhrin sormia pois.

Ennen lomautuksia opettajat ovat jo selkänahoistaan säästäneet aivan riittävästi, ja tämän tosiasian Markku Jalonen systemaatisesti "unohtaa". Hän toteaa vain, että kuntien henkilöstöä pitää kohdella tasavertaisesti myös säästötoimissa.

Jalonen yrittää saada eri kuntatyöntekijäryhmät tukkanuottasille. Hän käyttää vanhaa antiikin Rooman hajoita ja hallitse taktiikkaa. Ei onnistu, halpaan ei mennä, sillä historian kirjat on luettu.

Kuinka voidaan edes ajatella, että työntekijä voidaan lomauttaa vain vapaa-ajalla? Vapaa-aika on työllä ansaittua.


Lomauttamisella tarkoitetaan työnantajan aloitteesta tapahtuvaa työnteon ja palkanmaksun tilapäistä keskeyttämistä. Työsuhteen muut ehdot pysyvät voimassa myös lomautuksen ajan.

Työntekijä voidaan lomauttaa joko määräajaksi tai toistaiseksi keskeyttämällä työnteko kokonaan tai lyhentämällä työntekijän työaikaa.

Työnantaja voi lomauttaa työntekijän tilanteessa, jossa hänellä on taloudellinen tai tuotannollinen peruste irtisanomiseen. Eli tarjolla oleva työ on vähentynyt taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä olennaisesti ja pysyvästi, eikä työntekijää voida sijoittaa tai kohtuudella kouluttaa uudelleen.

Lomautus keskeyttää työn ja palkan (Ekonomi 2014, Lasse Johansson, lakimies, Lakiyksikkö, SEFE)

Tunkekaa vaikka juhlasaliin, perkele

Tähänkö ollaan menossa?
Enkeliporsas:
On tämä käsittämätöntä touhua, kun ei millään opita. Oppilaista ei välitetä ja opettajat pistetään maksamaan kunnallisia palveluja.
Tänään OAJ Pääkaupunkiseutu FB-päivityksessään kommentoi osuvasti näin:

Yhä useampi kunta on päätynyt vähentämään opetettavien tuntien määrää ja kasvattamaan ryhmäkokoja. Samaan aikaan maan hallitus on "satsannut" ryhmäkokojen pienentämiseen. 
Tässä on nyt käsinkosketeltava ristiriita. Miten tämä voi mennä näin?

Enkeliporsas:
Joku jossain fuskaa pahasti.

Yle 14.8.

Opettajien lomautukset puhuttavat: "Oppilaat voidaan säilöä vaikka juhlasaliin"

OAJ:n Kainuun alueasiamies Heikki Kallunki pitää lomautusten aikaisia suurempia ryhmiä lasten säilömisenä ja uhkana turvalliselle ympäristölle.
– Siinä tapauksessa voitaisiin koota vaikka kaikki oppilaat juhlasaliin, mutta jokainen ymmärtää, että silloin ei ole mielessä opetus, vaan säilyttäminen.

HS 18.8.
Kuntien säästötalkoot iskevät entistä kovemmin opetukseen. Yhä useampi kunta on päätynyt vähentämään opetettavien tuntien määrää ja kasvattamaan ryhmäkokoja. Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n mukaan säästöt kasvattavat oppilaiden alueellista eriarvoisuutta. 

Tänä vuonna 25 kuntaa hakee säästöjä lomauttamalla opettajiaan. Määrä on ennätyksellinen sitten 1990-luvun. Kaiken kaikkiaan lomautukset koskevat 4 000:ta opettajaa varhaiskasvatuksesta lukioon. Opettajia on yhteensä vajaa 60 000.


Enkeliporsas:

Kopioin Hesarin kartasta opettajiaan lomauttavat kunnat pohjoisesta etelään:

Oulu, Siikalatva, Kuhmo, Kärsämäki, Kokkola, Lieksa, Pedersöre, Lapua, Vimpeli, Alajärvi, Soini, Seinäjöki, Outokumpu, Kauhajoki, Kristiinankaupunki, Joutsa, Akaa, Lemi, Uusikaupunki, Nousiainen, Masku, Raisio, Paimio, Järvenpää, Hamina, Kirkkonummi

Hävetkää!

On myös kuntia, jotka eivät lomauta, vaan vähentävät tunteja kierolla tavalla. Leikataan opettajien palkkoja järjestämällä oppilaille vain minimimäärän oppitunteja. 

Esim. kotikaupungissani Vantaalla pienimmät oppilaat kärsivät, koska heitä opetetaan vain 19 oppituntia viikossa.

Hävetkää!

Monissa kouluissa lopetetaan aivan toimivia kouluja, ja oppilaat laitetaan tuntitolkulla istumaan bussiin.


7.8. HS


- Itse olen huolissani kaikkein nuorimmista, 1.–3.-luokkalaisista, joille olisi erittäin tärkeää jo yleisen kehittymisen takia, että matka-aika olisi kohtuullinen, ja jokaiselle päivälle jäisi aikaa lepoon, virkistykseen ja harrastuksiin. Maalla se ei ole aina itsestäänselvyys, sivistystoimen ylitarkastaja Kari Lehtola toteaa.

Lehtola harmittelee, että aikarajoista on tullut nykykouluissa paikoin normi, vaikka rajat säädettiin 16 vuotta sitten yksittäisiä, lähes poikkeustapauksia varten.


Enkeliporsas:

Vuodessa on koulupäiviä 190. 

3 x 190 h = 570 h

570 h : 24 = 23,75 vrk

Vuodessa oppilaat istuvat bussissa reippaasti yli kolme viikkoa! 

Eihän koulujen lopettamisissa ole mitään järkeä, varsinkin kun on moneen kertaan todettu, että koulujen lopettamisilla ei säästöä juuri tule. Taksikuskien vatsat vain kasvavat.

Hävetkää!

Enkeliporsaan ratkaisumalli:

Koska kunnat eivät pysty tarjoamaan lapsilleen säädyllistä peruskoulua, peruskoulun kustannukset on jaettava tasan ympäri Suomen maan.

Parhaiten homma onnistuu siten,  että peruskoulu siirretään valtion harteille. Vähennetään tasaveroluonteista kuntien tuloverotusta ja nostetaan progressiivista valtion tuloverotusta.

Reilu peli.

Kunnat hoitaisivat peruskoulun kuten nytkin, mutta rahoitus tulisi valtion kirstusta.

Vanhemmat ja päättäjät - herätkää, kohta koulutuksellinen tasa-arvo on muisto vain!

Olen käsitellyt aihetta aiemminkin, kannattaa lukea, painelkaa linkkejä myös edellisiin kirjoituksiini:

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Koreaa koulutusta

4.8. HS


Etelä-Korea on kärkisijoilla maailman Pisa-tuloksissa, mutta koko menestyksekäs koulutusjärjestelmä perustuu lasten kaltoin kohteluun. Näin kirjoittaa amerikkalaisen Yalen yliopiston entinen opettaja, eteläkorealainen Se-Woong Koo The New York Times-lehdessä.
"Eteläkorealainen koulutus perustuu tiikeriäiteihin, yksityiskouluihin ja yksinvaltaisiin opettajiin. Se tuottaa liudan ylisuorittavia oppilaita, joiden terveys ja onnellisuus ovat vaarassa", Se-Woong Koo kirjoittaa puolen sivun mielipidekirjoituksessaan.

Suomi oli ensimmäinen ja Etelä-Korea toinen vuoden 2012 Pisa-tilastossa. Viime vuonna Etelä-Korea ja joukko muita Aasian maita oli mennyt Suomen ohi.

Jostain syystä Hesarin uutinen on jäänyt vähälle huomiolle.

Etelä-Koreassa koulupäivät ovat erittäin pitkiä. Oppilaan työmäärä on valtava ja vanhemmat osallistuvat vahvasti lastensa koulutyöhön.

Päinvastoin kuin Suomen koulujärjestelmä, korealainen koulujärjestelmä on hyvin eriarvoinen. Osa vanhemmista vie lapsensa kalliisiin yksityiskouluihin, joissa työtä tehdään aamusta iltaan.


Koulutukseen käytetty osuus maan BKT:tä oli vuonna 2006 jopa  7%, sen ollessa Suomessa 4,5%. Siitä 2,8% on yksityistä rahaa ja julkista 4,2%. Suomessa vastaavat luvut olivat 0,1% ja 4,6%.



Koulutukseen käytetyn julkisen rahan osuus Suomessa ja Etelä-Koreassa on suurin piirtein sama, mutta yllä olevista prosenttiluvuista näkyy, kuinka paljon korealaiset perheet satsaavat lisärahaa lastensa koulutukseen. Vuodesta 2006 Suomessa yleissivistävään koulutukseen, peruskoulu ja lukio, käytetyt rahat ovat laskeneet ja laskevat edelleen.

Koreassa koulunkäynti on erittäin rankkaa, samoin kuin Japanissa lasten jaksaminen on kovalla koetuksella. Opiskelu on pääasiassa rajua päähän pänttäämistä. Harrastamiseen tai oleiluun jää vain vähän aikaa, elämä on tarkasti ohjelmoitua ja kontrolloitua. Kilpailu hyvistä jatko-opiskelupaikoista on äärimmäisen kovaa.

Aasian tiikerimaissa asuu paljon ihmisiä, heillä on varaa hukata sieluja, meillä ei. Suomen kouluissa on viime vuosina keskitytty paljon erityisopetuksen kehittämiseen, kun erityisoppilaita on siirretty normiluokille. 

Suomen ei ole mitään syytä lähteä kilpailemaan Aasian tiikerimaiden kanssa heidän kouluaseillaan. Pärjäämme kyllä omillamme. On selvää, että erilliskoulutusjärjestelmä yksityiskouluineen luo eriarvoisuuta, voittajia ja häviäjiä, vrt. Ruotsi.

Mitä opittavaa meillä voisi olla korealaisesta koulujärjestelmästä?

1. Koreassa arvostetaan koulutusta. 

Meillä hyvää yhteiskunnan järjestämää koulutusta pidetään itsestäänselvyytenä, joka viime vuosina on säästövimmaisuuden takia saanut säröjä.

Suomalaisen koulutuksen arvostusta kuvaa hyvin opettajien lomautukset. Hävettää.

2. Koreassa vanhemmat osallistuvat lastensa koulutukseen. 

Joskus tuntuu, että Suomessa lasten opiskelu on ulkoistettu koulun harteille ikään kuin lasten koulunkäynti olisi jonkinlainen ostopalvelu.

Vähimmäistaso lasten koulunkäynnin tuelle vanhempien osalta on kiinnostus lapsen koulunkäyntiä kohtaan. Kiinnostusta osoittaa vaikkapa kielten sanojen kysely tai keskeisten asioiden kysely, kun valmistaudutaan kokeisiin. 

Kotona vanhempien tehtävä on kontrolloida, että läksyt myös tehdään, kunnes lapsi harjaantuu itsenäiseen työskentelyyn.

Kakkostaso on suora tukeminen eli auttaminen läksyjen teossa, jos lapsella on vaikeuksia. 

Meillä pohditaan tällaista:


Suomen Vanhempainliiton tuore toiminnanjohtaja Ulla Siimes on entinen opettaja. Hän muistuttaa, että koska työelämässäkään juttuja ei tehdä yksin, pitäisi kotitehtäviäkin voida mietiskellä yhdessä. Läksykerho, jossa varsinaisen koulupäivän jälkeen jäädään kouluun yhdessä tekemään läksyjä, on Siimeksen mielestä toimiva esimerkki.
– Muutenkin pitäisi kysyä lapsilta, miten ne haluavat niitä läksyjä. Lapset ovat näissä asioissa todella kekseliäitä, Siimes sanoo.



Totean Siimekselle, että koulua ja työelämää ei voi verrata suoraan toisiinsa.

3. Koreassa sijoitetaan koulutukseen, meillä säästetään ja näivetetään koulutusta. 

Tätä menoa suomalaisen hyvän koulutuksen kilpailuetu on menneiden talvien lumia, muut pyyhkivät pian lujaa ohi.

Mutta suomalaista lasta kuten suomalaisia ylipäätään, ei saa orjuuttaa.