perjantai 22. elokuuta 2014

Vuoden luokanopettajapäivitystä - hauska mediapäivä 1.

22.8. Iltalehti 

Lundell taas pelkää koulumaailman rahoituksen puolesta.
Lundell muuttaisi koulujen rahoituksen valtiolliseksi. Näin koulujärjestelmästä tulisi tasa-arvoisempi.

- Opettajat ovat tällä hetkellä kauhuissaan, etenkin kun uusi valtion budjetti tuli julki. Kunnat ovat rahoituskriisissä, eivätkä ne pysty rahoittamaan enää kunnolla peruskoulua.
- Tätä vanhemmat eivät usein tajua, mutta oikeasti Suomessa lapset ovat eriarvoisessa asemassa riippuen asuinpaikasta.

22.8. Iltalehti
Vantaan Pähkinärinteen koulussa opettava Kai-Ari Lundell, Vuoden luokanopettaja vuosimallia 2013, suhtautuu luokkahuoneiden sisustamiseen hieman skeptisemmin kuin Korhonen. Lundell pitää kollegansa ideaa hauskana, mutta muistuttaa, että eri kunnissa voi olla erilaisia rajoituksia esimerkiksi luokkien kasveille ja tekstiileille.
Lundell kuitenkin myöntää, että osa opettajista toteuttaa tällaista "myönteistä kansalaistottelemattomuutta", eikä hän sitä lähde tuomitsemaan.

- Matot ja sohvat voivat olla hankalia allergisten kannalta, samoin kasvit, joiden mullat tulisi vaihtaa vähintään kerran vuodessa. Kuntatasolla on tiettyjä standardeja, Lundell sanoo.
Yhdestä asiasta Vuoden luokanopettajat ovat samaa mieltä. Pelkkä neljän seinän sisällä tekeminen ei ole kenellekään hyväksi.


22.8. Iltalehti

Ei kuulosta maailman parhaalta

Opettajat ovat huolissaan suomalaisen peruskoulun suunnasta, eivätkä suotta, kirjoittaa Iltalehden toimittaja Mimosa Hedberg.

Haastattelin kahta opettajaa, joiden vuosikymmeniä kestänyttä opetustyötä arvostetaan niin paljon, että heidät oli palkittu Vuoden luokanopettaja -tittelillä. Molempien opettajien puheista kantautui huoli Suomen koulujärjestelmästä.


Iltalehti haastatteli Maarit Korhosta, joka on kirjoittanut pamfletin "Herää, koulu!" sekä Vuoden 2013 ja 2014 Vuoden luokanopettajia Kai-Ari Lundellia ja Kari Keitaanniemeä.

Ainakin minun osaltani haastattelu tehtiin puhelimitse. Olisi ollut kiva tavata molemmat opettajat livenä ja jutella yhdessä heidän kanssaan.

Korhonen ravisteli ja runttasi.

Keitaanniemi puhui kyläkoulujen puolesta.

Lundell 0li huolissaan kuntien rahoituskriisistä.

Kolme näkökulmaa, hienoa, että haastatteluista tehtiin peräti kolme juttua. Asia on tärkeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti