Pula-aikanakin käytiin koulua

Kuva on Helsingin maalaiskunnan (nyk. Vantaa) Backaksen koulun (nyk. Veromiehen koulu) pihalta 1950-luvulta. Aloitin itse koulunkäyntini Veromiehen koulussa v. 1963.

Veromäen koulun sivuilta löytyi mielenkiintoista tietoa sota-ajalta:


Lokakuussa 1939 sota-arkisto tuotiin Helsingistä koululle ja talvisodan aikana osa arkiston henkilökuntaa toimi koululla.

Jatkosodan aikana koulun oppilaat avustivat koulun toimintaa. Oppilaat keräsivät viljaa, perunoita ja puita. Kesäisin tehtiin talkootöitä lähiseudun taloissa.

Vuosina 1943-1944 Backaksen tilalle sijoitettiin inkeriläisperheitä, joiden lapset kävivät koulua. Sodan loputtua inkeriläiset jouduttiin palauttamaan takaisin Neuvostoliittoon.


Mikä ihmeen sota-aika nyt on, kun suomalaista peruskoulua säästetään hengiltä?

- 25 kuntaa lomauttaa opettajiaan.

- Monessa kunnassa oppilaille annetaan opetusta vain minimimäärä.

- Joissain kunnissa säästetään kasvattamalla luokkakokoja, opettajia laitetaan kilometritehtaalle.

- Erityisopetusta kurjistetaan, koulunkäyntiavustajien perään saa huhuilla.

- Kouluja lopetetaan urakalla, joissain paikoin oppilaat istuvat bussissa päivittäin jopa maksimiajan 3 tuntia.

- Oppikirjoja kierrätetään vuodesta toiseen, työkirjoja ei oppilaille juuri jaeta.

Tuntuu oudolta, koska Suomessa ei ole koskaan ollut niin paljon rahaa ja mammonaa kuin nyt. Silti ei välitetä jälkikasvusta eikä Suomen tulevaisuudesta.

Kyse on arvovalinnoista.

Kummallisinta on, että Suomi pystyi kouluttamaan sodanjälkeisen suuren ikäluokan, vaikka
kaikesta oli pula. Samaan aikaan maksettiin ankaria sotakorvauksia Neuvostoliitolle. Isännät lahjoittivat tontteja kouluille, joita talkoilla nostettiin pystyyn korpikyliinkin.

Suuren ikäluokan edustajat ovat loistava esimerkki suomalaisen koulutuksen voimasta. Suomi muuttui agraariyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnaksi, ja nyt olemme jo jonkinlainen tietoyhteiskunta.

Miksi koulutusta ei enää arvosteta?

Ilmeisesti meistä on kaikessa hyvinvoipaisuudessamme tullut yltiöitsekkäitä ihmisiä. Emme välitä enää toisistamme.

Mikä se semmoinen yhteiskunta on, joka ei välitä lapsistaan ja tulevaisuudestaan?

Löysin aivan loistavan lyhyen kuvauksen sota- ja pula-ajan kansakoulusta. Kannattaa lukea.


Kansakoulu sodan ja pulan vuosina (Hannu Syväoja, Kasvatushistoriallisen seuran julkaisu)

Kolmekymmentäluvun lopulla Suomi oli päässyt lamavuosista ja sisäpoliittisesta sekavuudesta. Elintaso nousi nopeasti. Ei ihme, että kesällä 1939 oltiin toiveikkaita. Seuraavana vuonna olisi Helsingin olympialaiset. Niitä odotettiin kiihkeästi.

Sitten jyrähti: alkoi toinen maailmansota. Talvisodan syttyminen muutti radikaalisti suomalaisten siviilielämänkin. Suuret suunnitelmat hiipuivat hätätilaratkaisuihin. Huippukokemusten odotukset vaihtuivat alistuneeseen rauhankaipuuseen.