maanantai 24. lokakuuta 2016

Kiitos kouluruuasta ja koulutuksellisesta tasa-arvosta

HS 24.10.

Helsingin Sanomien 50 vuotta sitten lehtileikesarjassa oli tänään nostalginen, suorastaan herkullinen leike. 

Olen blogissani kirjoitellut paljon kouluruoka-aiheisia kirjoituksia, kouluruokailun tasa-arvoistavasta vaikutuksesta, sen alenevista kustannuksista ja laadusta sekä quornista. Kouluruokakirjoitukset lähes poikkeuksetta nostattavat jonkin sortin intohimoja.

24.10.1966 olin juuri aloittanut oppikoulun ensimmäisen luokan Tikkurilan yhteiskoulussa. Yllä olevan listan ruokalajit ovat minulle tuttuja, hyvin tyypillisiä ajan kouluruokalajeja. Vain makaronivelli puuttuu.

Pikkuhiljaa kouluruokavalioon alkoi tulla tuhteja ruokia kuten tilliliha tai punajuurivatkuli, jotka olivat ehkä liiankin maukkaita lasten makuun ja siksi monen lapsen inhokkiruokia. Minulla tiukkaa teki punajuurivatkuli.

Vaikka 60-luvun kouluruokalistat olivat vielä vaatimattomia, kansakoulussa kaikki lapset saivat ruokaa. Oppikoulussa, kuten Tikkurilan yhteiskoulussa, piti maksaa joka lukukausi ruokamaksu. Jos sitä ei maksettu, piti tyytyä omiin eväisiin. 

Vielä 60-luvulla ennen peruskoulua Suomessa oli erilliskoulujärjestelmä. Jo neljännellä luokalla, kun oppilaat olivat noin kymmenvuotiaita, tehtiin tasajako. Omana aikanani noin puolet lapsista jäi kansakouluun, puolet pyrki ja pääsi oppikouluun.

Koulutuksellista tasa-arvoa ei ollut. 

Varsinkin maalla oppikouluja oli harvakseen, koulumatkat olivat pitkät, ja kaikilla ei ollut varaakaan laittaa lapsiaan oppikouluun. 

Silloin koulujärjestelmä edisti luokkajakoa. 

Peruskoulun ilmainen kouluruokailu on yksi koulutuksellisen tasa-arvon takeista. Joskus luin, että yhdysvaltalaisten tutkijoiden mukaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion perustaan kuuluu kolme kivijalkaa: julkinen terveydenhoito, kouluruokailu ja peruskoulu. 

Aluksi ihmettelin kovasti järjestystä. Miksi kouluruokailu sijoitettiin ennen peruskoulua? Amerikkalaiset sen tajuavat, tyhjällä vatsalla ei jaksa opiskella, eikä niitä eväitäkään ole aamuisin aina hauska lapsille kouluun mukaan valmistaa.

Meille kouluruokailu on itsestäänselvyys. Sitä pitää arvostaa.

Torniosta, näin se meni.

Lehtileikkeen yksi hauska yksityiskohta on tietenkin lauantaityöpäivä. Vielä 60-luvulla töitä tehtiin kuusi päivää viikossa. Lauantaipäivät olivat hieman lyhyempiä työpäiviä kuin viikon muut arkipäivät. Yleensä lauantaisin koulua käytiin kello kahdeksasta kahteentoista.

Viisipäiväiseen kouluviikkoon siirtyminen aiheutti kovaa keskustelua, koska samalla oltiin lyhentämässä kesälomaa, joka oli kolmen kuukauden mittainen. Muistan hyvin, kun luokassa tehtiin asiasta leikkimielinen äänestys. Otimme äänestyksen tosissaan, suurin osa olisi halunnut pitää pitkän kesäloman ja pitkät kouluviikot. Lapset olivat silloinkin hyvin konservatiivisia.

Nyt tasa-arvoisen suomalaisen peruskoulun rakenteita on horjutettu jo pitkään. Hirnaaminen alkoi heti 90-luvun laman pyörteissä. Myös kouluruokailun kustannukset on alennettu hälytasolle. Joinain päivinä kouluruuan taso on lähes ala-arvoinen.

Ilmeisesti on niin, että Suomessa on piirejä, jotka haluavat peruskoulurevanssin, paluun erilliskoulujärjestelmään, joka Ruotsiin on jo palautettu. Ruotsin malli ei mairittele, oppimistulokset ovat olleet surkeita.

Kun peruskoulun opettamisen edellytykset on hirnattu henkihieveriin, keskiluokan lapset pakenevat yksityiskouluihin. Pelkään, että niin voi käydä.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Rikesakot kouluun

16.10. Kaleva
Suomen paras pilapiirtäjä Jari on taas asian ytimessä.


Iltalehti kysyi opettajilta, miten he suhtautuvat lahtelaiskoulussa sattuneeseen tapaukseen, jossa malttinsa menettänyt opettaja päätyi nettivideoon.

- Nykynuoret voivat entistä huonommin, Iltalehden haastattelemat opettajat arvioivat.
- Moni hämmästeli, mikseivät nuoret enää kunnioita aikuisia.
- Sosiaaliset taidot ovat heikentyneet älypuhelinten myötä, eräs opettaja arvelee.


Sana auktoriteetti on aina mietittänyt minua.

Parhaimmillaan auktoriteetti voi miltei huumata kuuntelijansa, mutta harvalla ihmisellä on luontaista auktoriteettia. Auktoriteettiasema pitää opetella tai se tulee iän myötä, kaikki eivät saavuta sitä koskaan.

Helposti luullaan, että miehellä, varsinkin isolla miehellä, olisi luontaista auktoriteettia. Ei pidä paikkaansa. Isokin miesmaikka voi olla hiiri.

Jos ajattelen itseäni, opettajan auktoriteettiasema tuli juuri iän myötä, osin opettelemalla. Jos luokassa joku häiritsee, otan tyynesti lasit pois päästäni ja laitan toisen käteni otsalleni ja nojaan alas, huokaisen ja katselen hetken pöydän pintaa. Usein se riittää.

Jos pojat tappelevat käytävällä, yksi irti-komento riittää, joskus tarvitaan kaksi irti-komentoa. Pukareita ei tarvitse repiä pois toistensa kurkusta.

Aivan viime vuosina luokkiin on inkluusion myötä tullut oppilaita, joihin normikomennot eivät enää purekaan. Muissakin oppilaissa alkaa olla yhä useampia rajattomia lapsia, vaikka valtaosa oppilaista käyttäytyy yhä edelleen hyvin.

Yhteiskunnan polarisaatio, kahtia jakautuminen, näkyy tietenkin koulussakin.

Pahin tilanne on alaluokilla. Opettaja on todella helisemässä, kun pieni oppilas häiriköi tai raivoaa. Vaaratilanteet ovat lähellä, kun sakset heiluvat tai tavara lentää. 

Sijaistin viime viikolla joka päivä eri koulussa ja eri luokka-asteella.

Yhdessä luokassa koulunkäyntiavustaja ohjasi oppilasta tekemään äidinkielen tehtäviään, mutta oppilas ei silti tehnyt elettäkään. Tulin oppilaan luokse ja kehotin minäkin häntä työn pariin. 

Äkkiä oppilas tempaisi pystyyn, repi kirjansa ja katkoi kynänsä, huusi menevänsä kotiin, johon totesin, että ei se sellainen käy. Oppilas juoksi lujaa ikkunan luo, avasi sen ja aikoi hypätä toisesta kerroksesta alas, mutta onneksi ikkunassa oli turvasalpa.

Lopputunnin oppilas istui hiljaa pulpetissaan tekemättä mitään. 

Vastaavia tapauksia tapahtuu isoissa Etelä-Suomen kouluissa joka päivä.

Auktoriteetin perään itkemisen sijaan puhuisin aikuisen ihmisen kunnioituksesta. 

On aivan selvää, jos lapsi ei kunnioita omia vanhempiaan, ei voida olettaa, että hän silloin kunnioittaisi omia opettajiakaan. 

Absoluuttisen selvää on, että kaikki kasvatus lähtee kodista. 

Koulu pystyy jalostamaan kodin tuotosta, parhaimmassa tapauksessa jopa parantamaan pieleen mennyttä kasvatusta. Mutta koulu ja opettajat, vaikka kuinka kasvatusoptimisteja ollaan, ei pysty kaikkeen.

Vanhemmat ovat päävastuussa lapsistaan. 

Lastenkasvatusta ei voi ulkoistaa yhteiskunnan vastuulle, ei edes koulun vastuulle. Koululla on on tietenkin oma kasvatusvastuunsa, mutta pääasiassa koulu vastaa opetuksesta.

Tätä rataa tilanteet kouluissa voivat eskaloitua hyvinkin rajuihin yhteenottoihin.

Olen miettinyt pitkään, mitä koulut voisivat sellaisissa tilanteissa tehdä. On turha odottaa, että yhteiskunnalla olisi varaa hankkia kouluihin lasten rauhoittelijoita tai vartijoita, kun säädylliseen opetukseenkaan ei ole varaa. Poliisiakaan ei voi kouluihin jatkuvasti juoksuttaa, eikä suomalaisista kouluista saa vankiloitakaan tehdä. 

Urani aikana jopa kaksi psykopaattilasta on palautettu sairaalasta kouluun saatelapulla, emme me voi tehdä mitään, palautetaan takaisin kouluun. Silloin oli ihmettelemistä. 

Koulun auttamisresurssit ovat hyvin pienet.

Suomi alkaa olla kuin pikkuamerikka, jossa suurin kunnioituksen kohde taitaa olla raha. 

Olisiko syytä muuttaa Suomen lakia ja antaa koululle sakotusoikeus? 

Sakotetaan häiriköivien, kiusaavien tai väkivaltaisten lapsien vanhempia? Jonkinlainen rikesakko-oikeus?

Jos kerran koti on vastuussa lapsista ja heidän kasvatuksestaan, niin miksi häiriköivien lasten vanhempia ei oikeasti laiteta vastuuseen? Kun ne kuuluisat koulun keinot eivät enää auta?

Kaikkien lasten on saatava käydä koulunsa rauhassa ja turvallisesti, opiskella ja oppia. Ei ole ollenkaan kivaa, jos oma lapsi on koulussa jonkun toisen lapsen kiusaamisen kohde tai nyrkkeilysäkki.

Onko sana kuri rehalibilitoitava? 

Joskus ulkoinen kuri voi olla tie itsekuriin, omaan mielen hallintaan.

Johonkin aina on piirrettävä rajat.

Koulurauhaa.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kouluihin vakituisia sijaisopettajia

 Uudistettua Kaivokselan koulun seinää

Legendaarinen nuorisotila Kaivoskymppi

Opettaja on paikkaeläin, yleensä samassa koulussa opetetaan vuodesta toiseen. Minäkin opetin yhdessä koulussa 32 vuotta ja parissa muussa koulussa pari vuotta kummassakin.

Pääsin elokuussa eläkkeelle, teen lyhytaikaisia sijaisuuksia. Aamuisin on oltava valmiudessa, kun soitto tulee, silloin lähdetään.

Sijaisopettajana toiminen on hauskaa, koska sijaistaessa näkee melkoisen kirjon erilaisia kouluja. Opettajienhuoneissa tapaa vanhoja kollegoja vuosien varrelta ja tutustuu myös uusiin opettajiin. Jokainen koulu on erilainen, mielenkiintoista on nähdä erilaisia käytänteitä ja toimintatapoja.

Koska teen vain lyhytaikaisia päivän tai kahden mittaisia sijaisuuksia, lähes joka päivä luokka ja luokka-aste vaihtuvat. Tällä viikolla opetan neljässä eri koulussa, kolmessa alakoulussa viitos- ja kuutosluokkalaisia. Viime viikolla opetin ekaluokkalaisiakin.

Viikon paras päivä oli, kun pääsin opettamaan Hämeenkylän koulun ysiluokkalaisille yhteiskuntaoppia. Aihe oli todella imponoiva, hyvinvointivaltio. Saimme aikaan mukavia keskusteluja. 

Jos en olisi opiskellut luokanopettajaksi, olisin yhtä hyvin opiskella myös historian ja yhteiskuntaopin aineenopettajaksi. Olen aina ollut kateellinen hissan maikoille, koska he saavat opettaa niin herkullisia aiheita.

Näki heti, että yläkoulun toiminta on hiukan yhteisöllisempää kuin alakouluissa, kaikki oppilaat ovat kaikille maikoille yhteisiä. Hämiksessä on viime vuosina panostettu juuri yhteisöllisyyteen. Tosin nyt yhteisöllisyys hieman rakoilee, koska oppilaat opiskelevat monessa eri toimipisteessä. Hämiksen koulurakennuksessa on niin pahoja sisäilmaongelmia, että se puretaan. Nyt opiskellaan väistötiloissa, uutta koulua saadaan odottaa monta vuotta.

Hämis on minulle tärkeä koulu, olen lähettänyt sinne monta luokallista oppilaita. Nytkin seiskoilla ja kaseilla on entisiä kuutosluokkalaisiani, yseillä entisiä liikunnan tai käsityöryhmieni poikia ja tyttöjä. Myös kaksi nuorimmaistani opiskelevat paraikaa Hämiksessä. Vanhimmista lapsistani kaksi opiskeli Myyrmäen yläkoulussa, joka yhdistettiin Hämikseen.

Toinen minulle tärkeä koulu on Kaivokselan koulu, josta minulla on hyviä muistoja. Kaksi vanhinta lastani kävi alakoulunsa Kaikassa alusta loppuun. Asuin 18 vuotta Kaivokselan koulun opettaja-asuntolassa, joten koulu ja sen ympäristö ovat minulle todella tuttuja. 

Keskimmäisen lapseni alakoulu oli Uomarinteen koulu. Hyvin olen miehittänyt Lounais-Vantaan kouluja.

Vakisijaismaikka

Ehdotus, jonka olen esittänyt aikaisemminkin:

Kouluihin pitäisi palkata osaavia vakituisia sijaisopettajia. 

He tekisivät äkkilähtöjä eli päivän tai kahden mittaisia sijaisuuksia. Jos sijaistettavaa ei olisi, he toimisivat pääkouluillaan resurssiopettajina. Töitä riittää kyllä.

Lounais-Vantaalla voisi olla ainakin viisi vakisijaisopettajaa.

Vakituisten sijaisten olisi oltava vakituisia opettajia kesälomineen kaikkineen. Heidän pitäisi olla monipuolisesti orientoituneita ihmisiä. Sijaisten on taivuttava nopeasti niin moneen tilanteeseen ja luokkaan.

Parasta tietenkin olisi, jos vakituiset sijaismaikat olisivat kokeneita opettajia. Ennen eläkeikääni olisin aivan hyviä voinut toimia muutaman vuoden vakituisena sijaisopettajana.

Oikeastaan tärkeintä sijaistamisessa on järjestyksenpitokyky. Pitää nopeasti ottaa luokka haltuun, jotta pääsee opettamaan ja lapset opiskelemaan.

Laajasta elämänkokemuksesta ja monipuolisesta osaamisesta on todellista etua.

Pitkäaikaiset sijaisuudet olisi annettava tietenkin nuorille opettajille. Kaikille ei vakivirkaa aina löydy, aivan liian moni opettaja on työtön. Ja jostainhan se kokemuskin on otettava,


Lisäys:

Sain tietää, että Saksassa on käytössä vakisijaisjärjestelmä.