Äidinkielen arviointikriteereistä on tehtävä kristallinkirkkaat

Kirjoitin eilen Hesariin Mielipiteeseen. Olen huolissani kuten moni muukin opettaja siitä, että lukemisen ymmärtämisen taso etenkin joillakin pojilla ei peruskoulun päättövaihessa ole edes tyydyttävää. Ehdotin ratkaisuksi äidinkielen jakoa kahdeksi erilliseksi oppiaineeksi, äidinkieleen ja kirjallisuuteen, jotta lukemisen ymmärtämiseen saataisiin pontta.

1980-luvun alussa äidinkielessä annettiin kaksi arvosanaa, toinen äidinkielestä ja toinen kirjallisuudesta. Kriteerit olivat selkeät. Aamuhesarin vastineessa professori emerita Katri Karasma totesi, että erillinen arvosana voisi auttaa.

Kaksi arvosanaakin voisi tuoda sitä penäämääni pontta, mutta silloinkin arviointikriteereiden pitäisi olla kristallinkirkkaat. 

Hesarissa oli toinenkin vastine, jossa Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) Mikko Hakala muisteli omaa kouluaikaansa.

Kirjoitin Hesariin oman vastineen, jossa korjasin muutamia Hakalan virhetulkintoja nykykoulusta.

* * *

HS 4.1. Lukijan mielipide

Äidinkieltä ja kirjallisuutta ei voi eikä saa erottaa kahdeksi oppiaineeksi

Sirpaleinen oppiaine tarvitsee edelleen eheytystä.

LUOKANOPETTAJA Kai-Ari Lundell esitti (HS Mielipide 2.1.) huolestuneisuutensa lasten – erityisesti poikien – heikentyneestä lukutaidosta. Hänen ideansa lukemisen innostamiseksi ja hyvien mallien antamiseksi ovat kannatettavia. Niitä opettajat ja vanhemmat käyttävätkin. Mutta myös erillinen arvosana voisi auttaa.

Sen sijaan hänen ehdotustaan kahdesta eri oppiaineesta, kielestä ja kirjallisuudesta, en kannata, vaikka monissa maissa kirjallisuus alkaa omana oppiaineena viidenneltä luokalta. Suomessa kirjallisuudesta voidaan pitää eri tavoin painottuvia kursseja. Oppiaineen sisällöt ovat moninaiset, kun siihen kuuluu lukeminen, kirjoittaminen, kieli, kirjallisuus, draama ja media. Niitä integroidaan, mutta ne ovat toki omia osa-alueitaan. Niiden tieteellinen pohja hajottaa niitä vielä enemmän. Hajanaisuuden estämiseksi olisi eheytettävä äidinkielen opetustieteen tutkimussuuntaus. Sen merkityksen ymmärtäminen on jäänyt tajuamatta, kun opettajankoulutuksessa ajetaan pseudotieteellistä ainedidaktiikkaa.

Lundellin jako, jonka mukaan äidinkieleen kuuluisivat kielioppi, oikeinkirjoitus ja media, kirjallisuuteen taas luova kirjoittaminen ja ilmaisutaito, on keinotekoinen. Niiden hajottamisen sijaan oppiainetta pitää tarkastella uusia osa-alueita ja virtauksia saaneena.

Oppiaine täyttää tänä vuonna 175 vuotta. Aluksi se oli suomen kielen opettelua vieraana kielenä, sillä tunnit käytettiin Kalevalan kääntämiseksi ruotsiksi, joka oli koulun opetuskieli. Tunteja oli yläalkeiskoulussa ja lukiossa vain kaksi tuntia viikossa.

Äidinkielessä oppiaineena on viime vuosisadalta lähtien painottunut kirjallisuus. Näitä kahta ei voida eikä pidä erottaa. Sirpaleinen oppiaine tarvitsee edelleen eheytystä. Se, että uudet sisällöt lisätään usein äidinkieleen, on näkynyt erityisesti mediassa. Peruskoulun myötä opetussuunnitelmaan tuli läpäisyperiaatteella opetettava joukkotiedotus. Nyt se kuuluu enimmäkseen äidinkieleen.

Lukutaidon kohentamiseksi on lukuliike, joka saa aikaan lukutaidon tehostamista sekä koulun sisällä että lasten kotona. Perhelukeminen on tulossa Suomeen. On hyvä, että luokanopettajat innostuvat äidinkielestä. He tarvitsisivat sitä koulutukseensa nykyistä huomattavasti enemmän. Myös koko opettajankoulutus tarvitsisi uudistusta. Toivottavasti myös oppiaineen teoreettiset ongelmat alkaisivat kiinnostaa.

Katri Karasma

professori emerita, Espoo

* * *

4.1. HS Lukijan mielipide

Etenkin pojille pitää kertoa, mihin hyvää lukutaitoa työelämässä tarvitaan

Itse olen vasta työelämässä törmännyt työnantajien kielellisiin vaatimuksiin.

LUOKANOPETTAJA Kai-Ari Lundell oli huolissaan lukutaidon heikentymisestä (HS Mielipide 2.1.). Hänen mukaansa kirjallisuuden tulisi olla oma oppiaineensa viidennestä luokasta ylöspäin.

Kun olin koululainen, koin äidinkielen turhaksi, koska kyselyistäni huolimatta minulle ei selitetty, miksi opiskelimme äidinkieltä. Yksikään opettaja ei kertonut, mihin tarvitsen työelämässä romaaneja, runojen tulkintaa tai esimerkiksi asioiden käsitteellistämistä.

Sain vastaukseksi, että ”ne ovat tärkeitä asioita”. Tämä tapa motivoida toimii joidenkin kohdalla. Väitän kuitenkin, että etenkään monet pojat eivät motivoidu opiskeluun ilman konkreettisia esimerkkejä työelämästä.

Olen vasta työelämässä törmännyt työnantajien kielellisiin vaatimuksiin. Oppiaineena äidinkielen ongelma ei ole vähäinen tuntimäärä vaan monen nuoren heikko motivaatio.

Lisäksi, toisin kuin Lundell antoi ymmärtää, digitaaliset välineet voivat oikein käytettyinä toimia myös lukemaan oppimisen tukena.

Pakollisen kirjallisuuden lisäämisen sijaan nuorten motivaatiota voisi parantaa linkittämällä opetukseen paremmin nuorten tulevaisuuden tarpeita. Moni nuori ei tiedä, että työhakemuksessa ei saisi olla kirjoitusvirheitä tai että virallinen sähköposti eroaa someviestistä.

Motivaatiota nostaisi sekin, että tekstien aiheet olisivat monipuolisempia. Olisin itse poikana kaivannut tarinoita esimerkiksi urheilusankareista tai lentokonetekniikasta – luinhan jo paljon kotona. Koulutekstien aiheet vain tylsistyttivät.

Mikko Hakala
Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Kirjallisuus omaksi oppiaineekseen 2.

Kaivokselan koulun uudistettu hieno koulukirjasto

Kirjoitin alla olevan mielipiteeni Hesariin noin kuukausi sitten, hauskaa, että se julkaistiin nyt. 

Tiedän, että ajatus kirjallisuudesta omana oppiaineenaan ärsyttää joitakin opettajia. Argumentteina käytetään pirstaloitumista tai muutosvastarintaa tai haikailua menneisyyteen.

Olen aidosti huolissani lukemisen ymmärtämisen tasosta ja siitä, että on lapsia ja nuoria, jotka eivät romaaniin koske. Jos ihminen ei pysty tai halua romaaneja lukea, vielä vaikeampaa on orientoitua oppi- tai tietokirjoihin. Kirjallisuus on myös avain oman maailmankatsomuksen muodostumiseen.

Olen ollut huolissani jo pitkään ja olen kirjoitellut lukemisen ja kirjallisuuden puolesta ennenkin. 

Kirjallisuus omaksi oppiaineekseen 1. (Properuskoulu 28.8.2018)

On monenlaisia oppijoita (Properuskoulu 12.8.2016)

Kirjallisuuden korkea veisu (Properuskoulu 30.9.2014)

Kuka pelkää Punahilkkaa? (Properuskoulu 15.2.2012)

Kirjallisuuden osuudesta äidinkielen opetuksessa (Properuskoulu 10.10.2009)

* * *

2.1. HS Lukijan mielipide

Kirjallisuus omaksi oppiaineekseen

Jos lapsi ei saa kotona lukemisen mallia, sitä on annettava koulussa.

Suomessa on pian lukemisen ymmärtämisen hätä­tila, kun yhä useampi ei enää ymmärrä lukemaansa. ­Jotain on tehtävä, eikä vain voivotella tai itkeä Pisa-tulosten huonontumista.

Jos koulu tuottaa oppilaita, varsinkin poikia, jotka eivät ­ymmärrä lukemaansa, vanhempien kotona ja opettajien koulussa on ryhdistäydyttävä.

Vanhempien on luettava ­ääneen lapsille pienestä pitäen. Lapselle lukeminen on hyvin vuorovaikutteista: kirjan kuvista tai tapahtumista voidaan kysellä tai keskustella. Turvallisuudentunne lisääntyy. Puoli tuntia päivässä isän tai äidin sylissä ei tee yhdellekään lapselle pahaa. Ikävä kyllä monet vanhemmat eivät lue lapsille mitään. He ­eivät aina anna edes lukemisen mallia lukemalla itse kirjoja. Kaikille ei tule kotiin enää edes sanomalehteä.

Puhelimet hetkeksi pois! Lukemaan oppii vain lukemalla.

Jos lapsi ei saa kotona lukemisen mallia, sitä on annettava koulussa. Lapsille ääneen lukeminen päiväkodissa ja koulussa lisää tasa-arvoa. Ensin luetaan satuja ja myöhemmin romaaneja. Täysin hiljaa kuunteleminen opettaa myös keskittymään. ­Samalla lapset houkutellaan ­vaivihkaa kirjallisuuden pariin.

Oppiaineena äidinkieli ja kirjallisuus on hyvin risainen ja täyteen tupattu. Yksi mahdollisuus olisi jakaa äidinkieli ja kirjallisuus peruskoulun viidennestä luokasta ylöspäin kahteen eri oppiaineeseen: äidinkieleen ja kirjallisuuteen. Äidinkieleen jäisivät tekniset osuudet kuten kielioppi, oikeinkirjoitus ja media. Kirjallisuuteen tulisivat kirjallisuuden lisäksi luovat osiot ­kuten luova kirjoittaminen ja ­ilmaisutaito.

Kirjallisuuden merkitystä korostettaisiin, jos kirjallisuudesta annettaisiin eri numero todistukseen. Lukemiseen tulisi pontta.

Kai-Ari Lundell
luokanopettaja, Vantaa

Palkittu opettaja: Miksei puhelimia voisi jättää kotiin?

VS 4.8.2018

Vantaan Sanomien tekemästä haastattelusta tehtiin pikkujuttu myös lehden printtiin. Otsikko on nyt parempi kuin lehden nettiversion artikkelissa, vaikka nettiartikkeli linkkeineen oli muuten laajempi ja toimivampi. Nettiartikkelin otsikosta voisi päätellä, että olisin vaatimassa kännyköiden käyttökieltoa kouluissa lakiin Ranskan malliin.

Ymmärrän oikeastaan, miksi minulle aina silloin tällöin soitellaan:

- Kyllä kantani on selvä.

- Ekaluokkalainen kävelee kouluun ihan zombina.

Luetun ymmärtäminen perustuu hyvään lukutaitoon

25.11. Vantaan Sanomat

Kielitaito rapistuu ja lukutaidottomuus yleistyy – tutkija ei huolestu vielä

Nuorten äidinkielen osaaminen on tutkimusten mukaan entistä heikompaa, ja arvion mukaan jopa pari tuhatta nuorta läpäisee peruskoulun ilman kunnollista lukutaitoa. Tutkijan mielestä tilanne ei kuitenkaan ole mustavalkoinen, sillä perinteisen kieliopin rinnalle on noussut yhä vahvemmin kielenkäytön tilannetaju – ja sen nuoret hallitsevat.

Suomen kielen tutkija ja opettaja Lari Kotilainen sanoo, että äidinkielen osaamiseen on tullut kuoppa. Suomensuojelija-blogia pitävä Kotilainen ei kuitenkaan pidä sitä isona ongelmana – ainakaan vielä.

Syyksi kielitaidon rapistumiseen on nimetty muun muassa nettikeskustelut ja pikaviestintä.

– Haasteena on se, että nuorten pitäisi lukea enemmän yleiskielistä tekstiä, Kotilainen sanoo.

Äidinkielen hyvä osaaminen ei kuitenkaan tarkoita ainoastaan kielioppia tai yhdyssanoja, vaan myös kielen käyttämistä eri tilanteissa. Kielikellon päätoimittajana toimiva tutkija Riitta Eronen Kotimaisten kielten keskuksesta pitää nuorten kielitaitoa monimuotoisena.

* * *

Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus tutki yhdeksäsluokkalaisten osaamista, oppimistaidot ovat romahtaneet kymmenessä vuodessa. Oppimistaitoja ovat päättelykyky, luetun ymmärtäminen ja matemaattinen ajattelu.

Pisa-romahduksen syitä (Properuskoulu 14.11.2013)

Tuoreimmat Pisa-vertailun tulokset julkaistaan 3. joulukuuta.

Hyvin vähälle huomiolle on jäänyt, että tutkitut ysiluokkalaiset ovat syntyneet silloin, kun tietokoneet alkoivat toden teolla yleistyä Suomessa. Ko. ysiluokkalaiset ovat diginatiiveja. 

Luetun ymmärtäminen on oppimisen avaintaito.

Minä olen kyllä huolestunut, jos kielitaito rapistuu ja lukutaidottomuus yleistyy. Jos lapsi ei ymmärrä lukemaansa, opiskelusta tulee jatkuvaa kivirekeä. Jos ihminen ei aikuisena ymmärrä lukemaansa, ollaan kuin lastu lainehilla, helposti vietävissä ja hallittavissa.

Jollakin ilveellä kaikki lapset on saatava innostumaan lukemisesta. On selvää, että lukemisen innostus lähtee kodeista. Isän ja äidin malli on tärkeä. Kaikille ei tule kotiin enää lehden lehteä.

Olen pitkään miettinyt kirjallisuuden osuutta äidinkielen opetuksessa. Äidinkielen opetus nykyään on yhtä sälää ja sillisalaattia. Äidinkielen opetussuunnitelma on suorastaan skitsofreeninen. Alakoulussa ei ole tuntijakoon määrätty esim. tietotekniikkaa (oppiaineena) ollenkaan ja monia äidinkielen tunteja kuluu tietotekniikan opiskeluun.



Olen ajatellut, että parhaiten kirjallisuuden asemaa parannettaisiin palauttamalla kirjallisuus oppiaineeksi.

Äidinkieli jaettaisiin kahtia, äidinkieleen ja kirjallisuuteen. Äidinkieleen kuuluisi kieliopit ja muut tekniset äidinkielen osat kuten käsiala ja oikeinkirjoitus. Kirjallisuuteen kuuluisi kirjallisuuus, luova kirjoittaminen ja draama.

Tuntijakomalli alakoulussa voisi olla: kolme äidinkieleen ja kaksi kirjallisuuteen. 

Opettajat alkaisivat panostaa uudelleen kirjallisuuden opetukseen ja samalla kirjallisuuden opetuksesta tulisi systemaattisempaa. Erillinen kirjallisuuden arviointi toisi pontta kirjallisuuden opiskeluun.

Mielenkiintoista on, että joidenkin oppiaineiden oppikirjoista on tehty kuvakirjoja. Selailin tänään viidennen luokan historian oppikirjaa, tekstin osuus joissakin kappaleissa on todella vähäinen. Ymmärrän, että oppilaiden pitää osata lukea myös kuvia, mutta kuinka lapsi voi oppia ymmärtämään lukemaansa, kun tekstiä on niin vähän?

Nykyoppikirjojen tekstiosuudet ovat kuin jonkinlaisia informaatiolaatikoita, luetellaan faktoja perä perään. Ei sellaista tekstiä ole hauska lukea. Mielikuvitusta ei juuri ole käytetty.

– Tällä hetkellä ongelmana on muun muassa se, että nuoret eivät pysty perustelemaan asioita vaan argumentointi on hukassa, sanoo suomen kielen tutkija Lari Kotilainen. (Vantaan Sanomat 25.11.)

Tämä näkyy hyvin reaaliaineiden kokeissa. Oppilaat käyttävät puolikkaita virkkeitä, päälause voi puuttua kokonaan:

koska sillä on valkoinen turkki