Tajunnanvirtaa taide- ja taitoaineiden arvostelusta

Teemu Selänteen 3. luokan todistus

12.10.  HS

Eroon koulunumeroista? Lapsiasiavaltuutettu ja asiantuntijat luopuisivat osasta arvosteluja, opettajat eri mieltä

Koululiikuntaa ei pitäisi arvioida numeroilla, sillä huonot arvosanat syövät itsetuntoa.

Toisaalta kiitettävä liikuntanumero voi olla oppilaan todistuksessa ainoa hyvä numero.

Näin perustellaan eri kantoja kysymykseen, pitäisikö koulujen taito- ja taideaineita arvostella numeroilla. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on ehdottanut numeroista luopumista liikunnassa, musiikissa, kotitaloudessa, käsitöissä ja kuvataiteissa.

"Pitääkö kenenkään saada kuutosta liikunnasta? Miksi se on kasvun ja oppimisen kannalta tärkeää?" hän kysyy.

"Kukaan ei tarvitse huonoimpia numeroita luovuusaineissa. Ne ovat rampauttavia."

Taide- ja taitoaineiden numeroarvostelu pulpahtaa säännöllisin väliajoin keskusteluun, toiset ovat puolesta, toiset vastaan.

Kuten lukijani arvaavatkin (tai tietävät), olen TT-aineiden (taito- ja taideaineet) numeroarvostelun puolesta.

Puhutaan paljon TT-aineiden numeroarvoastelun vaikutuksesta oppilaan itsetuntoon. 

Voidaan myös ajatella, mikä on esim. matematiikan numeron merkitys oppilaan itsetuntoon. Matematiikka vaatii paljon työtä, mutta kympin oppilaat ovat usein myös matemaattisesti lahjakkaita.

Samalla tavalla kuten TT-aineen heikko arvosana, niin myös matematiikan heikko arvosana vaikuttaa lapsen itsetuntoon. 

Väittäisin, että heikko matematiikan arvosana on rampauttavampi kuin heikko TT-aineen arvosana. Oppilas voi luulla olevansa tyhmä, mutta harva esim. liikunnasta heikon arvosanan saanut kokee olevansa tyhmä.

Ja miksi musiikissa tai kuvataiteessa lahjakkaalta oppilaalta pitäisi evätä kymppi, kun matemaattisesti lahjakas oppilas sen kympin saa?

"Oppilas, joka ei menesty lukuaineissa, mutta saa hyvän arvosanan kuvataiteessa, kokee, että hänellä on arvokas ja arvostettu taito", sanoo Kuvataideopettajat ry:n puheenjohtaja Anna Linna. (HS 12.10.)

Olen samaa mieltä kuin Anna Linna.

Olen tyyppiesimerkki Anna Linnan oppilaasta, joka ei menesty lukuaineisssa. 

Olen myöhäisherännäinen, mitä säntillisen opiskelun suhteen tulee. Kun kävin oppikoulua ja lukiota, koin, että minulla on muutakin tekemistä kuin jokapäiväinen pänttääminen ja läksyjen lukeminen. Luin kokeisiin edellisenä iltana, ja numerot olivat sen mukaisia.

Kuvataide ja ainekirjoitukset pitivät minut elossa. En saanut todistukseen kymppejä käytöksen lisäksi kuin kuviksesta ja kaunokirjoituksesta. Luin kyllä viime tinkaan ennen ylioppilaskokeita. Nykymuotoinen kurssimuotoinen opiskelu olisi ollut minulle murhaa niin kuin se nyt monelle pojalle on.

Kaikki oppiaineet ovat yhtä tärkeitä, niitä pitää arvostaa yhtälailla. Olisi peräti kummallista, että toista oppiainetta arvostetaan numeroarvostelun avulla, mutta toista ei. Oppilaat kokisivat, että oppiaineet, joista ei saa numeroa, ovat pelkkiä hanttiaineita.

Käytännössä TT-aineissa oppilasta kannustetaan enemmän kuin lukuaineissa. TT-aineissa oppilasta palkitaan enemmän yrittämisestä, kun taas lukuaineissa arvioidaan tulosta eli numero annetaan enemmänkin kokeiden perusteella. 

Kun oppilaat menevät yläkouluun, korostan heille, että heidän pitää osata jo pikkuisen taktikoida ja laskea oppiaineiden keskiarvoja. Jos oppilas on heikko esim. matematiikassa ja muissa lukuaineissa, keskiarvoa pitää nostaa muilla oppiaineilla. 

Sanon oppilaille:

Jos saat matikassa vitosen, huolehdi siitä, että saat esim. kotitaloudesta ja liikunnasta vähintään kasit. Olet silloin plussan puolella. Peruskoulun päättötodistus ei ole mitään vessapaperia, pyrit sillä lukioon tai ammattikouluun.

Pitää muistaa, että numeroarvostelu on oppilaan oikeusturvaa. 

Arviointikeskustelut, vanhempainvartit, ovat rautaa. Käytännössä vartit ovat vähintään puolituntisia. 

Joidenkin oppilaiden kohdalla keskustellaan enemmänkin, kun tehdään henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevia suunnitelmia (melkoinen sanahirviö siis, siksi käytetään tuttavallisemmin lyhennettä HOJKS).


Kannatan:

1.-3. lk - selittävä, pelkkä sanallinen arvostelu

4.-8 lk - numeroarvostelu sanallisella selitteellä

Sanallisella selitteellä voidaan kannustaa oppilasta parantamaan suoritustaan. Sillä voidaan myös kertoa, millaisella panostuksella oppilas on saanut numeronsa.

Otetaan pari esimerkkiä, oppilaat saavat saman numeron, mutta panostus on ollut erilainen.

8 - Olet yrittänyt kovasti ja yrityksesi on tuottanut hyvää tulosta, kun numerosi on noussut. Nyt hallitset peruslaskut kunnolla. Vielä, kun jaksaisit panostaa lisää prosenttilaskuun.

8 - Olet matemaattisesti lahjakas oppilas, mutta pystyt parempaan. Asenteesi on heikko, mikä näkyy selkeästi sekä läksyjen tekemisessä että tuntiaktiivisuudessa. Jos et paranna asennettasi, numerosi on vaarassa pudota seiskaan.

9. lk - pelkkä numeroarvostelu

Peruskoulun päättötodistuksella pyritään jatko-opintoihin.

Niin, mutta eikö se liikunnan kymppi tehnyt gutaa Teemu Selänteelle? Ties vaikka ilman sitä liikunnan kymppiä Teemu olisi voinut kokea itsensä huonoksi.

Lapset eivät saa opetusta tasa-arvoisesti

22.1. STT

Lapsiasiavaltuutetun vuositeemana ”Eriarvoistuva koulu?” - joka kahdeksas poika ei osaa lukea 

Lapsiasiavaltuutettu Kurttila kiinnittää huomiota kuntien välisiin eroihin koulutuksen järjestämisessä ja oppimistulosten heikentymiseen.

- Suomi on monta Suomea. Lapsen saamassa perusopetuksen määrässä on huomattavat kuntakohtaiset erot, mikä tarkoittaa 9-vuotisessa peruskoulussa reilusti yli lukukauden välistä eroa vähiten ja eniten opetusta antavien kuntien kesken.

Samaan aikaan perusopetuksen loppuvaiheessa olevista pojista joka kahdeksas ei osaa lukea tasolla, joka mahdollistaisi jatko-opinnot tai työelämässä pärjäämisen. Lisäksi perhetausta määrittää lapsen tulevaa koulutusuraa. 

Kun tähän yhtälöön lisätään vaatimukset universaalien palveluiden, kuten varhaiskasvatuksen, rajaamisesta, olemme pian paluumatkalla luokkayhteiskuntaan, Kurttila tiivistää.

Aloitin properuskoulu-blogini kirjoittamisen v. 2009. Olisi pitänyt aloittaa paljon aikaisemmin, sillä jo 1990-luvun puolella oli nähtävissä, mitä tuleman pitää.

1990-luvun kotimaisen laman varjolla suuria omaisuuksia alettiin siirtää taskusta toiseen. Verotuksen keinoin lisättiin tuloerojen kasvua, mm. pääomaverotuksesta poistettiin progressiivisuus.

Suomesta tehtiin väkisin luokkayhteiskunta. Köyhyys alkoi periytyä, ei edes koulutus pysty enää tasaamaan eroja kuten se 1960-80 luvuilla pystyi. Suurin todiste koulutuksen tasaavasta vaikutuksesta on suurten ikäluokkien nousu. Maalta torpista siirryttiin suurten yritysten johtoon, mikä sitä ennen oli haavekuvia vain.

Pikkuhiljaa alettiin tarkoituksellisesti mahottaa peruskoulua. Olen blogissani maininnut pariinkin otteeseen 1990-luvulla pidetystä ammattiyhdistykseni koulutusristeilystä. Vierailijana oli Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) edeltäjän Työnantajain keskusliiton (TT ) Seppo Riski. 

Charmantti Seppo Riski osasi ottaa hienosti yleisönsä, vaikka hän yksiselitteisesti sanoi, että heidän (TT) kannaltaan peruskoulu on turha. Viking Mariellan kokoustilan takapenkin istujat kohahtivat. Vain legendaarinen Vantaan opettajien ammattiyhdistyksen aktiivi Ville Valkama uskalsi avata suunsa ja arvostella Seppo Riskiä. 

Muut takapenkin istujat, kuten minä, olivat typertyneitä ja hiljaa. Jälkikäteen hävetti.

Peruskoulun mahottaminen on ollut selkeää ja jatkuvaa 1990-luvulta lähtien.

Vain loistavat OECD:n Pisa-koulutusvertailujen tulokset toivat hetkellisiä torjuntavoittoja, mutta nekään eivät vaikuttaneet millään tavalla peruskoulun kurjistamiseen.

Tietyt puolueet aktivoituvat ennen eduskuntavaaleja kerta toisensa jälkeen, järjestävät massiiviisia koulutuskiertueita kuten nytkin, mainostavat olevansa koulutuspuolue. Yritetään noukkia keskiluokan ääniä, mutta kun vaalit ovat ohi, alkaa koulutuksen hakkaaminen.

Koulun mahottajien tavoite on selvä. Halutaan  ottaa mallia rapakoiden takaa, Ruotsista ja Englannista. Halutaan perustaa yksityiskouluja rikkaille ja niille, joilla on mahdollisuus satsata lastensa koulutukseen. Muut, köyhät ja maahanmuuttajat, jäävät rupukouluihin. 

Pitkään on ollut tiedossa, että Iso Britanniassa ja Ruotsissa on kouluja, jotka eivät pysty opettamaan lapsia lukemaan kunnolla. Maissa esiintyy jopa lukutaidottomuutta, mikä ei ole millään tavalla ylevää eurooppalaiselle demokraattiselle sivistysmaalle.

Suomessa ei ole esiintynyt lukutaidottomuutta suurinpiirtein vuosisataan. Lasta ei kertakaikkiaan ole päästetty koulusta pois, jos hän ei osaa lukea. Suomalainen opettajisto on ollut lukutaidon suhteen ehdoton.

On käsittämätöntä, että kuntien koulutusrahoissa on noin suuret erot. Lasten oppimistulokset riippuvat asuinpaikasta. Toiset saavat enemmän opetusta kuin toiset.

Kurttila toteaa, että olemme palaamassa luokkayhteiskuntaan. Ei pidä paikkaansa.

Suomi on jo luokkayhteiskunta.

Tätä rataa meilläkin alkaa esiintyä uuslukutaidottomuutta.

Peruskouluteesini löytyvät tiivistettynä linkkeineen kahdesta blogikirjoituksestani:

A-talk: Peruskoulu kuntoon - tiiliä, tiiliä! (Properuskoulu 6.12.2013)

Peruskoulu valtion harteille 2. (Properuskoulu 4.10.2013)

Hei, taas meitä syyllistetään

Suomen vanhempainliitto: Kasvatussopimuksista tukea

Suomen Vanhempainliitto haluaa kaksivuotisella kampanjallaan herättää keskustelua vastuullisesta vanhemmuudesta ja aikuisten yhteisestä tehtävästä taata lapselle hyvä elämä.

Mitä asioita hyvään elämään kuuluu? Mitkä tekijät häiritsevät lapsen kasvua? Mitä minä voin tehdä, jotta omilla, ja toistenkin lapsilla olisi edellytykset hyvään elämään?

Vanhemman ja kasvattajan osa ei aina ole helppo. Epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunne tulevat monelle vanhemmalle tutuiksi. Kasvatustehtävää häiritsevät myös monet ulkoiset tekijät. Niiden torjuminen ja suodattaminen vaatii rohkeutta, tahtoa ja aikuisten keskinäistä yhteistyötä.

Meillä aikuisilla on valta ja vastuu tarjota lapsille hyvä elämä ja tie kohti hyvää aikuisuutta. 

Kuten Vanhempainliitto ilmoittaa, kampanjalla on tarkoitus herättää keskustelua vastuullisesta vanhemmuudesta. Räväkät julisteet ovat osa kampanjaa. Tarkoitus ei ollut aloittaa uutta talvisotaa.

Kampanjan alku on onnistunut, koska keskustelu on ollut hyvin värikästä. 

Vanhempainliiton kampanjalla on selvä tilaus. Osalta vanhempia on vanhemmuus kadonnut. Eletään kuin ikuista murrosikää:

Opettajaäiti yleisönosastolla: Annoin 4-vuotiaani maistaa alkoholia (Iltalehti 5.5.)

- Minun mielestäni lapset voivat maistaa tilkan aikuisen lasista. Tähän se kiinnostus onkin meillä loppunut, Korhonen sanoi IS:lle.

Korhonen ei pidä Vanhempainliiton kampanjaa sinällään huonona.

- Olen sellaista vastaan, että alkoholi on kokonaan kiellettyä, mutta 18 vuotta täytettyään saa vetää pään täyteen, Korhonen totesi.


Ei kotona lapsille kannata alkoholia tuputtaa. Kaikki tietävät, kuinka vakava ongelma alkoholi Suomessa on. Moni aikuinen tempoo viinaa kaksin käsin.

Tiina Korhonen ei ota huomioon, että myös lapsen toveripiiri kasvattaa. Törmäsin ongelmaan, kun yksi lapsistani jäi alaikäisenä kiinni ns. pilkkimisestä. Hän pyysi Alkon edessä aikuista ostamaan pullon siideriä. Siltä istumalta aloin huolestuneena soitella 15-vuotiaan lapseni kaveripiirin vanhemmille.

Ensimmäinen isä: "No problem, mun tytön ei tarvitse pilkkiä, ostin tytölle siiderit itse."

Toinen isä: "Joo, ei tässä mitään, ostin tytölle siiderit."

Isät välittivät alaikäiselle tyttärelleen alkoholia. Kolmannelle isälle en enää soittanut.


Lastenpsykiatri: Alkoholin maistattaminen turhaa (HS 5.5.)

Lapset eivät tarvitse alkoholikasvatusta, kommentoi kirjoitusta lastenpsykiatri, Pelastakaa lapset -järjestön ylilääkäri Jari Sinkkonen sunnuntaina.

"Alkoholi haittaa vakavasti lapsen fyysistä kehitystä samalla tavalla kuin äidin alkoholinkäyttö vaurioittaa sikiötä", Sinkkonen sanoo. Hänestä alkoholia ei pidä maistattaa lapsilla alkoholikasvatuksen nimissä.

"Oma näkemykseni on se, ettei vanhempien pidä juoda alkoholia oman lapsensa tai nuorensa kanssa, vaikka nuori olisikin jo 'varttunut nuori'. Alkoholi kuuluu aikuisuuteen", Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila toteaa.


Alkoholi kuuluu aikuisuuteen, jos silloinkaan. Moni valistunut varttunut nykynuori ei käytä päihteitä lainkaan.

Isot pisteet Vanhempainliiton hienolle kampanjalle. 

Angry parents

9.3. Uusi Suomi

Kauhukertomukset suututtavat: "Jokaisesta vanhemmasta tehdään häirikkö"


Vanhempainliitto kertoo olevansa pettynyt julkisuudessa esillä olleisiin ”yksipuolisiin kauhukertomuksiin” kouluista ja päiväkodeista.


- Jokaisesta pienen lapsen vanhemmasta tehdään häirikkö, joka vaikeuttaa ammattikasvattajien työtä. Tämä on kestämätöntä, eikä edistä lapsen parasta ja kasvatuskumppanuuden syntyä. Tarvitsemme syvällisempää vuorovaikutusta kodin ja koulun välille, kommentoi Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila.

Kurttila myöntää, että julkisuudessa esillä olleet ääritapaukset ovat todellisia. Hänen mielestään ne ovat kuitenkin vain pieni osa kokonaiskuvaa.

Vanhempainliitto vaatiikin, että vanhempiin kohdistuva vihapuhe tulee lopettaa.

- Vanhempien haukkuminen ja niputtaminen häiriköiksi on loputtava. Usein asioiden taustalla on todellista huolta lapsen kasvusta ja oppimisesta. Vanhempien huoli on kuultava ja otettava tosissaan. Se on ammattilaisten tehtävä. Ammattilaisia on näissä tilanteissa tuettava, toivoo Kurttila.

Iltapäivälehdet nostavat esiin aina kaikkein krouvimmat tapaukset, mutta en ole huomannut missään varsinaista vanhempiin kohdistuvaa vihapuhetta. Ääritapaukset ovat tietenkin pieni osa kokonaiskuvaa kuten Kurttila toteaa.

Kurttila ampuu yli sanoessaan, että "jokaisesta pienen lapsen vanhemmasta tehdään häirikkö". Vanhempia ei ole "niputettu häiriköiksi".

Kodin ja koulun välinen yhteistyö on kehittynyt kovasti viimeisinä vuosina, mikä on hieno asia. Kurttila penää kasvatuskumppanuutta, mikä on luonnollista. Sekä vanhemmat että opettajat pyrkivät lapsen hyvään.

Monessa kunnassa on käytössä sähköinen ilmoitustaulu Wilma, joka on helpottanut kovasti opettajan ja vanhempien välistä viestintää. Ei tarvitse jatkuvasti soitella. Wilma-viestinnän huono puoli on, että kirjoitettua sanaa voi tulkita niin monella tavalla. Kun nappia painaa, harkitsematonkin viesti on heti luettavissa.

Vaikeat asiat kannattaa aina käydä läpi kasvokkain.

Olen opettanut pitkään, en ole joutunut koskaan varsinaisen häiriköinnin, esim. jatkuvan puhelinterrorin tai Wilma-viestitulvan kohteeksi. Kun vanhemmalla on huoli lapsestaan, on selvää, että opettaja joutuu viestimään tiheämpään kuin muulloin. Useinmiten viestintä kannattaa.

Uran alkuaikoina minut on kerran uhattua ampua, kun jouduin kantamaan poikkeavasti häiriköivän oppilaan luokasta ulos. Oli suojeltava muita oppilaita. Uhkauksen jälkeen ei ollut kiva opettaa futista koulun urheilukentällä. Alitajuisesti sitä odotti luodin läjähtävän takaraivoon. Onneksi uhkaus oli tehty kiivastuksissaan ilman ampumistarkoitusta.

Nuori opettaja on usein epävarma. Opettajiksi opiskeleville pitää opettaa, kuinka vanhempien kanssa tehdään yhteistyötä. Toivottavasti nykyään opetetaan, sillä ennen ei niin tehty. 

Ennen tietokoneaikaa koulujen kanslioissa oli ns. oppilaskortteja. Kun piti soittaa oppilaiden vanhemmille, piti ravata kansliaan ja hakea oppilaskortista puhelinnumero. Korteista löytyi myös vanhempien ammatit. Ammatit syöpyivät nuoren opettajan mieleen.

Aloittaessani työt olin 24-vuotias poika. Kun soitti oppilaan kotiin, ei ollut aivan sama kenelle soitti. Oli huomattavasti rennompaa soittaa tavallisen ammatin omaavalle isälle tai äidille. Olin hyvin varautunut, kun tiesin, että huoltaja on ison firman johtaja tai muuten yhteiskunnallisesti tärkeässä asemassa. Joskus jonkun oppilaan huoltaja oli psykiatri, toiselle opettajalle oli myös vaikea soittaa.

Onneksi enää oppilaiden vanhempien ammatteja ei ole kirjattu minnekään. Voi keskustella oppilaasta vanhempien kanssa ilman paineita. Myöhemmin olen huomannut, että ammateilla ei ole mitään merkitystä, kun puhutaan lapsista. Huoltajat ovat isiä ja äitejä.

Kannattaa lukea:

Opetusalan eettisen neuvottelukunnan kannanotto 18.1.2007

Pussillinen uusia konsteja järjestyksenpitoon

Antiikin Roomassa

HS 1.2.

Opettajat saamassa oikeuden tarkastaa koulureput

Opetusministeriö esit­te­li per­jan­tai­na uu­sia kei­no­ja, joi­den avul­la kou­lu­jen työ­rau­haa pi­det­täi­siin yl­lä niin, et­tä myös op­pi­lait­ten oma vas­tuu ko­ros­tuu.

Ope­tus­mi­nis­te­ri Juk­ka Gus­tafs­so­nin (sd) mu­kaan kou­lu­jen tur­val­li­suut­ta ei pa­ran­ne­ta vain ran­gais­tus­ten pe­lol­la. Myös kou­lun yh­tei­söl­li­syyt­tä ja op­pi­lait­ten osal­li­suut­ta on tar­koi­tus ko­ros­taa muun muas­sa niin, et­tä op­pilakunnista tu­lee pa­kol­li­sia ja nii­den teh­tä­viä täs­men­ne­tään.

Op­pi­laat on mää­rä pääs­tää osal­lis­tu­maan esi­mer­kik­si kou­lun jär­jes­tys­sään­tö­jen ja opetussuunnitelmien valmisteluun.

Opet­ta­jat sai­si­vat lain­muu­tos­ten myö­tä uu­sia vä­li­nei­tä tur­val­li­suu­den var­mis­ta­mi­seen. Heil­le säädettäisiin valtuudet ta­ka­va­ri­koi­da häi­rit­se­viä tai vaa­ral­li­sia esi­nei­tä tai ai­nei­ta, ku­ten puuk­ko­ja ja huu­mei­ta. Tie­tyin edellytyksin opettajat voi­si­vat myös tar­kas­taa op­pi­laan lau­kut ja tas­kut. Voi­ma­kei­no­ja, mut­tei mi­tään as­ta­loi­ta tai mui­ta vä­li­nei­ta, sai­si käyt­tää.

Lainmuutosten on tarkoitus tulla voimaan jo ensi keväänä.


Opetusministeriön ehdotus on oikeansuuntainen. Ehdotuksen omituisin piirre on, että oppilaat on määrä päästä opetussuunitelmien valmisteluun. Eiköhän opetussuunnitelmien valmistelu sentään ole asiantuntijoiden tehtävä? 

Opettajan takavarikko-oikeus on mitä kannatettavin. Ei ole mitään järkeä siinä, että oppilas saa koulussa kanniskella repussaan teräaseita tai huumeita, kun muullakaan yhteiskunnassa ei niin saa tehdä. Turhan takia reppuja ei kukaan viitsikään tonkia.

Jälki-istuntojen käyttöä kannattaa harkita tarkkaan. Tiuhista jälki-istunnoista ei ole mitään hyötyä. Olen kasvatuskeskustelun kannattaja.

Ehdotuksen mukaan oppilas voitaisiin määrätä myös tekemään kirjallisia tai suullisia tehtäviä. Niiden tulisi kuitenkin liittyä kulloiseenkin tekoon. Tämä tuntuu järkevältä, miksei oppilas muka voisi pohtia kirjallisesti tekoaan ja sen seurauksia? 45 minuuttia istumista pää tyhjänä ei ole kovin kasvattavaa.

Ehdotuksen mukaan oppilaat voisivat vastedes velvoittaa esimerkiksi siivoamaan aiheuttamansa sotkut. Ei kait tätä ennenkään ole kielletty paitsi rangaistustarkoituksessa? Paikkojen siivoaminen tai korjaaminen ei voi olla mikään rangaistus eikä työtä saa pitää rangaistuksena. Työtä voidaan nykyaikana pitää etuoikeutena.

Suo­men van­hem­pain­liit­to on pet­ty­nyt sii­hen, et­tei eh­do­tuk­sis­sa työ­rau­han tur­vaa­mi­sek­si juu­ri ole otet­tu ko­tia ja van­hem­pia huo­mioon.

"Ko­tien kas­va­tus­vas­tuu­ta ei tun­nis­te­ta, vaan li­sä­tään vain opet­ta­jien työ­taak­kaa", sa­noo Van­hem­pain­lii­ton toi­min­nan­joh­ta­ja Tuo­mas Kurt­ti­la. (HS)


Kyllä kouluissa on aina tunnistettu kotien kasvatusvastuu. Päävastuu lasten kasvatuksesta on aina ollut kodeilla. 

Kun oppilas saa rangaistuksen, otetaan yhteys myös koteihin. Omassa koulussani on kolminkertainen käytäntö. Heti, kun teko on saatu yksilöityä, oppilas soittaa kännykällä kotiin ja kertoo, mitä on tapahtunut ja mikä on teon seuraus. Jos oppilas jostain syystä ei pysty kertomaan mitään, opettaja auttaa. Opettaja kirjaa tapahtuman Wilmaan ja varmuuden vuoksi vielä omaan päiväkirjaansakin.

Vakavissa tapauksissa vanhemmat kutsutaan kouluun keskustelemaan. Vakava asia on esim. toistuva kiusaaminen.

Ehdotuksessa painotetaan ennaltaehkäisyn merkitystä, mikä on luonnollista. Parasta ennaltaehkäisyä on pienet luokkakoot. Kotikaupunkini Vantaa saa valtiolta luokkakokoavustusta, mikä näkyy luokissa työrauhan kasvuna. Omassa luokassani on vain 19 oppilasta, mikä on aivan toista kuin menneiden vuosien noin kolmenkympin oppilaan luokat. Oppilaantuntemus on syvempää ja on aikaa yksilöllisiin kasvatuskeskusteluihin.

Asioista on puhuttava ennakkoon yhdessä. Monissa kouluissa on käytössä KiVa Koulu -ohjelma. Itse pidän säännöllisesti lähes joka viikko "leijonatunteja", Lions Quest -yhdessä kasvamisen ohjelmaa. 

Yksittäisen koulun käytäntöjen on oltava yhteneviä muuten mennään metsään. Opettajien on noudatettava suurinpiirtein samoja sääntöjä. On aivan älytöntä, että joku opettaja sallii sellaista, joka on yhteisesti sovittujen sääntöjen vastaista.

Tyypillinen ristiriitoja herättävä sääntö on pipokielto sisällä. Jos on yhteisesti sovittu, että pipo päässä ei luokissa olla, niin silloin ei olla. Ja parempi tapella pipoista kuin jostain muusta hieman vakavammasta asiasta. Jollakin tavalla kasvavan oppilaan on annettava protestoida, piposta tappelu on kuitenkin pikkujuttu.

Yleisesti ottaen mielestäni järjestyshäiriöt kouluissa eivät ole kasvaneet. Totta on, että yksittäiset tapaukset ovat rajumpia kuin ennen varsinkin aivan pienten oppilaiden kohdalla. 

Muistan hyvin urani alkuajat. Aloitin opettamisen Hiekkaharjun koulussa ja suurin osa oppilaistani tuli pahamaineisesta Malminiityn lähiöstä. Kun tulin Pähkinärinteeseen, lähiö oli aivan uusi ja kaikki lapset eivät vielä olleet sopeutuneet uuteen asuinpaikkaansa. Lähiöillä on aina kasvukipunsa. Molemmat lähiöt ovat olleet jo pitkään lintukotoja.

1980-luvulla pojat tappelivat vielä niin, että veri roiskui. En edes muista, milloin olen viimeeksi joutunut menemään kunnon tappelun väliin. Kiusaaminen oli ennen paljon rajumpaa ja julkeampaa kuin nyt.

Ei oma kouluaikanikaan hääviä ollut puhumattakaan isäni kouluajoista. Hän kävi koulunsa sota-aikana ja sen jälkeen. Helsinkiläispojan koulunkäynti silloin oli täysin väkivallan varjostamaa. Kun mentiin Alppilasta Kallion läpi oppikouluun, piti Alppilan pojista kerätä joka aamu iso porukka, ettei saatu koulumatkalla turpaan. 

Lintsaamisesta sakkoa? 2.

Kaleva 9.1.

Ei sakkoja lintsareiden vanhemmille

Suomen Vanhempainliitto ei kannata koulupinnareiden vanhemmille annettavia sakkorangaistuksia.

Nyt huoltajalle voidaan tuomita sakko, jos hän laiminlyö velvollisuutensa valvoa oppivelvollisuuden täyttymistä. Vanhempainliiton mielestä sakottamisesta ei ole apua ja sitä tulisi harkita erittäin tarkasti.

– Mielestämme on syytä arvioida, onko sakkorangaistukselle lainsäädännössä enää todellista tarvetta ja merkitystä, sanoo toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila liiton tiedotteessa.

Liiton mielestä perusopetuslainsäädäntöön tulee silti jatkossakin kirjata selkeästi vanhempien vastuu oppivelvollisuuden suorittamisen valvonnasta.

Lintsaamisesta sakkoa?

Edellisessä kirjoituksessani käsittelin aihetta. Ainakin Lempäälän Sääksjärven koulussa on kokeiltu sakkojen tehoa, kun mikään muu ei ole auttanut. Sakkoja on tuskin jaeltu mistään pikkulintsauksesta.

Opetan alakoulussa. Oppilaat lintsaavat koulusta äärimmäisen harvoin, koska he pitävät koulunkäynnistä. Kun kotona on vaikeaa, oppilas kokee oman luokkansa ja koulunsa turvapaikaksi. Koulussa oppilas voi puhua omalle opettajalle tai koulukuraattorille, jos kotona hän ei uskalla. Jos lintsaamista on tapahtunut, asiat on saatu yleensä hoidettua normaalein koulun keinoin.

Olen opettanut yli kolmekymmentä vuotta. Vain parissa tapauksessa mikään ei ole auttanut. Silloin sakkorangaistus olisi voinut olla paikallaan. Vanhempien on huolehdittava lapsistaan.

Ääritapauksissa pakoillaan ongelmia, vaihdetaan maisemaa. Kaikki peruskoulun opettajat tietävät, että on ongelmaperheitä, jotka muuttavat uuteen kouluun ja toiseen kuntaan juuri, kun ollaan päästy auttamisessa alkuun. Alakoulun aikana oppilas on voinut käydä yli kuutta-seitsemää koulua. Joskus on paettu jopa Ruotsiin asti.

Toinen sakottamisen paikka on julma kiusaaminen ja väkivalta. Jatketaan, vaikka koulussa on tehty kaikki mahdollinen, mitä tehtävissä on. Ääritapauksissa ei KiVa-koulut auta. On vaikea ymmärtää, miksi koulussa voidaan sallia jatkuvaa kiusaamista ja väkivaltaa, kun muualla sitä ei sallita.

Rikos on rikos.  

Sähköinen syntilista

Wilmaa

Iltalehti 23.9.

Sähköinen viestittely aiheuttaa kitkaa opettajien ja vanhempien välillä

Kun yhteyttä pidetään internetin kautta, väärinymmärryksiä sattuu helposti, kertoo Vanhempainliitto.

- Vanhempien on myös aiempaa helpompi esittää jyrkkääkin arvostelua, sanoo toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila.

Yleisessä käytössä kouluissa ovat esimerkiksi sähköiset "reissuvihkot", kuten Wilma-järjestelmä. Vanhemmat voivat niiden kautta seurata poissaoloja, viestiä opettajan kanssa ja lukea koulun tiedotteita. Osa opettajista käyttää yhteydenpitoon sähköpostia tai tekstiviestejä.

Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n mukaan ristiriitoja on aiheuttanut esimerkiksi se, miten nopeasti opettaja vastaa. Liitto muistuttaa, ettei opettaja voi olla tavoitettavissa vuorokauden ympäri.

OAJ:n mukaan opettajia ohjeistetaan olemaan tarkkana viestinnässä.

- Opettajat tietävät varsin hyvin, miten näissä tilanteissa käyttäydytään, mutta kun ei olla kasvokkain, näkemyksiä voi tulla heiteltyä molemmin puolin vähän harkitsemattomasti, sanoo erityisasiantuntija Riitta Sarras.

Kurttilan mielestä oppilaista kerrotaan liian vähän myönteistä palautetta.

- Oppilaat kutsuvat Wilma-järjestelmää syntilistaksi tai rikosrekisteriksi. Sekin kertoo jotain.

Viestintä on taitolaji. 

On aivan sama millä välineellä viestitään, ongelmia voi tulla. Oleellista on, kuinka viestitään.

Muistan hyvin ajat ennen Wilmaa. En kaipaa niitä aikoja takaisin. Välitunneilla opettajanhuoneen puhelin pirisi jatkuvasti. Huoltajat ilmoittelivat poissaoloja tai kyselivät muita asioita. Nyt opettajanhuoneen puhelin ei soi juuri koskaan.

Kun puhelin oli vielä käytössä, ilmoitin huoltajille, että minut saa parhaiten kiinni kotoa ennen iltauutisia kello kahdeksan aikaan. Inhosin tavattomasti niitä opettajanhuonepuheluita. Välitunti on koulun opettajien yhteistä, aikuisten välistä aikaa. 

Joskus kotipuhelut venyivät maratonpuheluiksi. Opettaja joutui jonkinlaiseksi terapeutiksi.

Ei sen A-6 reissuvihkonkaan käyttö helppoa ollut. 

Piti monistella pikkulappusia ja liimailla niitä vihkoihin harva se päivä. Allekirjoituksia piti pyydellä ja tarkistella. Aina vihkot eivät tulleet ajoissa kouluun takaisin.

Wilma helpotti elämää.

Yhdellä näpsäyksellä saan viestin heti kaikkiin koteihin. Opettaja voi myöhemmin tarkistaa, onko viesti luettu.

Olen samaa mieltä Tuomas Kurttilan kanssa siitä, että Wilmasta on tullut syntilista. Aluksi en millään taipunut kirjaamaan unohduksia tai muita laiminlyöntejä Wilmaan, koska pidän moista toimintaa oppilaiden kyyläämisenä. Nyt olen alkanut merkitä unohduksia Wilmaan, kun on pyydetty niin tekemään. 

Wilma-viestien kirjoittamisessa kannattaa olla tarkkana puolin ja toisin. Kirjoitettua sanaa voi tulkita niin monella tavalla. Ei kannata kirjoitella, mitä sylki suuhun tuo. Kiihtyneenä ei kannata kirjoittaa ollenkaan.

Yhä edelleen kannattaa soittaa tai pyytää huoltajaa käymään kouluun, jos on ongelmia. Esim. kiusaamistapauksissa kirjallisesta viestittelystä ei tahdo tulla loppua. Asiat selviää parhaiten kasvokkain.

Vanhempainliitto on huolissaan siitä, että perinteiset vanhempainillat jäävät yhä useammin pitämättä. Yläkouluikäisten luokanvalvojat eivät välttämättä järjestä vanhempainiltoja lainkaan, vaikka juuri silloin koulu ja luokkakaverit usein vaihtuvat uusiin. (Iltalehti)

Wilmat eivätkä mitkään muutkaan vempeleet korvaa vanhempainiltoja tai -vartteja.

Koulu ei saa jättää pitämättä perinteisiä vanhempieniltoja. Luulisi, että juuri yläkoululaisten vanhemmat niitä vanhempainiltoja juuri tarvitsevatkin. Ei ole helppoa kasvattaa kasvavaa murrosikäistä lasta. 

Viime viikon perjantaina vietettiin toista kertaa Kodin ja Koulun Päivää. Järjestimme koulumme ruokasaliin aamukahvit. Paikalle tuli puolitoistasataa huoltajaa. Oli erittäin antoisaa kierrellä pöydissä ja jutella heidän kanssaan. Huoltajien palaute tapahtumasta oli erittäin positiivista. On varmaa, että jatkamme tapahtumaa tulevinakin lukuvuosina.

Kodin ja koulun välistä yhteistyötä pitäisi pikemminkin lisätä kuin vähentää.