Timo Saloviidan kammiosta kajahtaa

Lue kokonaan alla olevasta linkistä Helsingin Sanomien pääkirjoitus kokonaan ennen kuin luet oman osioni:

HS 4.3.

Professori: Oppilaiden siirrot erityisluokille lähinnä töiden pallottelua luukulta toiselle

Opettajien omat näkemykset ja intressit vaikuttavat liikaa opetusryhmien kokoon, kouluavustajien käyttöön ja oppilaiden siirtämiseen erityisluokille.

Jyväskylän yliopiston erityisprofessori ja suomalaisen inkluusion isä, Timo Saloviita, ei oman kotisivunsa mukaan ole opettanut päiväkään koululuokassa. Silti hän kirjoittaa kuin olisi ollut katedeerilla koko ikänsä.

Talousvaikeuksissa oleville kunnille Saloviidan inkluusio- ja suurluokka-ajatukset ovat kuin taivaan lahja.  Lopetetaan kuntien erityisopetuksen asiantuntijakeskukset, erityiskoulut, ja tungetaan erityisoppilaat suuriin normiluokkiin luokan- ja aineenopettajien hoteille.

Kunnille inkluusio on ollut vain säästötoimenpide.

Lapset ovat yksilöitä, niin ovat erityisoppilaatkin.

On erilaisia erityisoppilaita, osa sopeutuu hyvin normiluokkiin, osa tarvitsee pienryhmää, joillekin oikea paikka on sairaalakoulu. 

Tarvitaan siis erilaista erityisopetusta. Etenkin sairaalaopetuspaikoista on huutava pula. 

Normiluokan opettajan opetus jää tyystin antamatta, kun oppilas saa jatkuvia kohtauksia tai raivareita ja opettajan pitää houldata oppilasta tai kiikuttaa hänet rauhoittumaan vaikkapa rehtorin kansliaan.

Saloviita kirjoittelee uskomatonta lööperiä:

1. Käytännössä oppilaan erityisluokalle siirtoon riittää se, että opettaja ja rehtori pääsevät asiasta yksimielisyyteen. Siirron perusteluksi riittää opettajan oma mielipide. (HS 4.3.)

Lundell:

Ei pidä paikkaansa. Erityisluokalle siirto tai ylipäätään erityisen tuen päätös on pitkällisen prosessin tulos.

Päätös hilataan kolmiportaisen tuen askelten kautta, ensin yleinen tuki, sitten tehostettu tuki. Psykologit ja tarvittaessa muut asiantuntijat tutkivat oppilaan. Myös oppilaan vanhemmat osallistuvat tiiviisti päätösprosessiin.

Vasta pitkällisten asiantuntijapalavereiden ja kirjallisten töiden jälkeen saadaan aikaan erityisen tuen päätös. Läheskään aina oppilasta ei siirretä erityisluokalle.

On suorastaan törkeää väittää, kuten Saloviita, vaikka tässäkin tapauksessa viranhaltija pääsee todistamaan omassa asiassaan: hankalan oppilaan poistaminen luokasta vähentää opettajan työtä. (HS 4.3.)

Kansainvälisesti ajatellen suomalaiset opettajat ovat korkeasti koulutettuja ja opettajien eettinen taso on erittäin korkea.

2. Tasa-arvon lisäksi kysymys on oppimisesta: erityisluokkien on havaittu heikentävän oppimistuloksia. (HS 4.3.)

Lundell:

Saloviita näkee puusilmäisesti tasa-arvon ainoastaan yhden oppilaan näkökulmasta. 
Kammioajattelijana hän ei näytä tajuavan, että yhden erityisoppilaan lisäksi luokassa on esim. 24 muutakin oppilasta, jotka myös tarvitsevat opetusta.

On väärin, jos opettaja joutuu panostamaan kaiken yhteen oppilaaseen, joka ei pysty keskittymään luokassa ollenkaan, vaan riehuu alvariinsa. Tasa-arvo pitää ulottaa kaikkiin oppilaisiin, ei ainoastaan erityisoppilaisiin.

Tiedän luokan, jossa muu luokka sijoitettiin lähelle ovea ja yksi oppilas luokan toiseen päähän ikkunanurkkaan, kun pelätttiin ko. oppilaan raivopurkauksia. Kun oppilaat ovat lähellä ovea, pääsee helposti pakoon. Luokassa oli siis pelon ilmapiiri.

Shakkiturnauksessa olen nähnyt oppilaan huutavan ja repivän pöytäkirjoja ja heittelevän niiden palasia hujan hajan pitkin lattioita. Muut lapset katsovat ihmeissään. Rimpuilevaa poikaa tuli kantamaan ja rauhoittelemaan kolme aikuista, joista pari näytti olevan erityisopettajia.  Voin vain kuvitella, kuinka vaikeaa opettajan on toimia luokassaan, kun pitäisi opettaa lapsia ja samalla rauhoittaa yhtä raivoavaa ja väkivaltaista lasta.

Saloviita ei näytä ymmärtävän, että luokka on aina sosiaalinen kokonaisuus. Luokassa tapahtuu aina sosiaalista oppimista. Mallioppiminen voi olla myös negatiivista, aggressivisen oppilaan tavat voivat tarttua toisiin oppilaisiin. 

Saloviita unohtaa järjestelmällisesti ns. normioppilaiden oikeusturvan ja heidän oikeutensa oppimiseen.

3. Suomessa siirtojen kohteeksi joutuu noin kuusi prosenttia peruskoulun oppilaista. Perusteltu tarve olisi luultavasti alle yhden prosentin. (HS 4.3.)

Lundell:

Alle yhden prosentin? Mistä hatusta tämä yksi prosentti on oikein vedetty?

Saloviita kumoaa suomalaisen opettajiston ja koulujen oppilashuollon asiantuntijoiden kokemuksen ja asiantuntemuksen tuosta vain.

Kokemusperäisesti yksi prosentti oppilaista on sairaalakoulun tarpeessa. Normioppilaan ja sairaalakouluoppilaan väliin mahtuu monentasoista erityisoppilasta. Sitä en kiistä, etteikö osa heistä pärjäisi normiluokilla. Minullakin on ollut luokillani erityisoppilaita, jotka ovat pärjänneet luokassani ja myöhemmin elämässä oikein hyvin.

Mutta kaikkien erityisoppilaiden paikka ei ole normiluokassa, jossa he eivät saa tarvitsemaansa apua. Jotkut lapset voivat olla myös aivan liian vaarallisia toisille lapsille.

4. Britanniassa osoitettiin, että kouluavustajien käyttö luokassa heikensi erityisoppilaiden suoriutumista: jos luokassa oli avustaja, opettaja jätti heikoimmat oppilaat kouluttamattoman avustajan kontolle. (HS 4.3.)

Lundell:

Perustelu on suorastaan käsittämätön. Jos missä, niin Iso-Britanniassa lapset jaetaan vuohiin ja lampaisiin. Harvat ja valitut rikkaat lapset menevät yksityiskouluihin, muut jäävät heikkoa tulosta tekeviin yleisiin kouluihin.

Koko Iso-Britannian koulujärjestelmä on hyvin erotteleva ja eriyttävä. Pisa 2014 tulosten mukaan Suomi oli Euroopan ykkönen, Iso-Britannia oli Euroopan yhdeksäs. Ruotsista en ottaisi mallia ollenkaan, tulokset olivat kehitysmaaluokkaa.

Koulutusjärjestelmät ovat aina hyvin kulttuurisidonnaisia. Jos brittikoulunkäyntiavustajat ovat surkeita, ei voida olettaa, että suomalaiset koulunkäyntiavustajat ovat surkeita. Sitä paitsi Suomessa koulunkäyntiavustajat on koulutettu.

Siinä olen Saloviidan kanssa tasan samaa mieltä, että erityisopettajia pitäisi palkata lisää, mutta Saloviidan olisi syytä astua kammiostaan ulos ja tutkailla kuntien talouslukuja. Luvut eivät todellakaan ole häävejä, joissain kunnissa luvut ovat karmeita.

Toisaalta, jos erityisopettaja tulee koulunkäyntiavustajan sijaan houldaamaan raivoavaa oppilasta, kyseessä on mieletön asiantuntijatuhlaus ja hukkaresurssi. Erityisopettajan tehtävä ei voi olla raivoavan oppilaan rauhoittaminen, vaan oppimisvaikeuksista kärsivän lapsen opettaminen ja kaikinpuolinen tukeminen.

5. Pienen ryhmäkoon vaikutukset oppimiseen on todettu vähäisiksi. (HS 4.3.)

Lundell:

Kun lähetän oppilaan laaja-alaisen erityisopettajan hoteisiin, ryhmään, jossa on esim. neljä-viisi oppilasta kerrallaan, näen muutaman käyntikerran jälkeen edistymistä oppilaan oppimisessa. Kuutosen oppilas voi jossain vaiheessa alkaa saada kaseja matematiikan kokeissa.

On oppilaita, jotka eivät pysty millään keskittymään isossa ryhmässä, mutta pienessä ryhmässä he pystyvät. Erityisopettaja, joka on kouluttautunut nimenomaan oppimisen lukkojen avaamiseen, on pienessä oppilasryhmässä tehokas.

Uusin tutkimustieto vahvistaa nimenomaan käsityksen siitä, että opetusryhmän koolla on merkittävä vaikutus oppimistuloksiin. (Opettaja 4.3.)

Uusi tutkimustieto vahvistaa opettajien käytännön kokemuksia. Olen opettanut sekä ylisuuria yli 30 oppilaan ryhmiä että kohtuullisia noin 20 oppilaan ryhmiä. Ero on selvä, isossa ryhmässä on aina oppilaita, joiden kaikkia ongelmia ei havaita, varsinkin, jos oppilas on hiljainen.

Tiedetään, että jos erityisopettaja saa yhdenkin oppilaan raiteilleen, säästö yhteiskunnalle on miljoonan euron luokkaa. Erityisopettaminen on siis ennaltaehkäisyä ja tuo yhteiskunnalle säästöä. Yhtään lasta ei kannata jättää ilman apua yksin ja heitteille.

Kaikesta huomaa, että Saloviidalta puuttuu käytännön näkökulma ajattelustaan. 

On aivan eri asia viedä 20 oppilaan luokkaa opintoretkelle kuin 30 oppilaan luokkaa. Inkluusion myötä opintoretket ja kaikki koulun ulkopuolinen toiminta on vähenemään päin.  Kaikki opettajat eivät uskalla viedä luokkaansa neljän seinän ulkopuolelle mahdollisten vaaratilanteiden takia. 

Peruskoulussa opetetaan oppiaineita, joissa ylisuurissa ryhmissä opettamisesta ei tahdo tulla mitään. Teknisessä käsityöluokassa syntyy monia vaaratilanteita, kun oppilaita on liikaa, edes työkalut eivät riitä. Liikunnassa oppilaita istuu penkeillä, kun pitäisi liikkua ja pelata. Musiikissa bändiopetus jää utopiaksi. Kuvataiteessa ohjaaminen jää pintapuoliseksi.

Saloviita ei suostu kuuntelemaan kentältä kantautuvia erityis-, lastentarhan- tai peruskoulun alaluokkien opettajien hätähuutoja. 

Ruumiillista väkivaltaa töissään koki viime vuonna lastentarhanopettajista 37 prosenttia, erityisopettajista lähes 32 prosenttia, koulunkäyntiavustajista ja lähihoitajista lähes 38 prosenttia. Luokanopettajista vastaava osuus on 10 prosenttia. (Opettaja 3.3.)

Luvut ovat hälyttäviä. Väkivaltaa on aina ollut, enemmänkin kuin nyt, mutta väkivallan luonne on muuttunut. Voidaan puhua alitajunnasta pulppuavasta holtittomasta väkivallasta, ei katsota aikaa, paikkaa tai uhria. Tilanteet ovat hyvin yllättäviä.

Todennäköisesti isossa luokassa on enemmän väkivaltaa kuin pienessä.

Alakouluissa on pian vaikea saada opettajia ensimmäisille tai toisille luokille. Samaan aikaan, kun on siirrytty inkluusioon alhaalta ylöspäin, opettajiin kohdistuneet väkivaltaluvut ovat kasvaneet. 

Ennen ei luokanopettajiin juuri käyty kiinni. Minuun ei ole käyty koskaan kiinni, uhattu on. Nyt alaluokilla voi esineet lentää ja sakset heilua. Purraan ja potkitaan.

On selvää, että oppilaat, jotka käyvät kiinni opettajiinsa, käyvät kiinni myös muihin oppilaisiin. Välituntivalvojien määrää on kouluissa jouduttu lisäämään.

En väitä, että pienten lasten väkivalta on pelkästään lisääntyneen inkluusion syytä. On muitakin syitä.

Mutta nykymuotoinen inkluusio on julkista heitteillejättöä, lähes rikollista.

Kohta on turha huhuilla koulunkäyntiavustajien perään

http://papunet.net/materiaalia/kuvapankki

28.8. Yle

Kuntien säästöt kiusaavat erityisoppilaita – koulunkäyntiavustajia vähennetään vaikka tarve kasvaa

Koulunkäyntiavustajia tarvittaisiin yhä enemmän esimerkiksi lääkinnällisiin tarkoituksiin, sillä lasten diabetes on yleistynyt. Myös entistä useampi lapsi kaipaa tukea oppimiseen. Avustajia on kuitenkin helppo säästösyistä vähentää, koska oppimiseen annettavan tuen määrä ei ole laissa määritelty selkeästi. Jatkossa koulunkäyntiavustajien määrä saattaa laskea entisestään, sillä kuntien talous pysyy kireänä.

Alkaneena syksynä moni isä ja äiti on saatellut lapsiaan koulutielle mielessään viime vuoden opettajien lomautukset. Huolta aiheuttaa se, miten oma lapsi oppii, jos opettaja on viikon pois luokasta.

Vielä suurempi huoli on varmasti niillä, joiden lapsi sattuu olemaan ikätovereitaan vilkkaampi, keskittymiskyky ei ehkä kohdistu täysin aapiseen tai lapsella on muita erityistä huomiota vaativia piirteitä. 

Heitä varten koululaitoksen palkkalistoilla on koulunkäyntiavustajia ja koulunkäynninohjaajia. He auttavat erityislapsia koulutehtävissä ja muussa arjesta selviämisessä.

Säästökuuri on purrut myös heidän ammattikuntaansa koko maassa. Kuntaliiton tilastojen mukaan viime vuonna yhtä avustajaa kohti on maassa keskimäärin 64 oppilasta, kun paria vuotta aiemmin määrä oli pari oppilasta vähemmän.

Koulunkäyntiavustajien määrää on ollut helppo karsia, koska laki ei anna selvää kriteeriä siihen, millaisella tavalla oppimisen tuki on järjestettävä.

Jos ei laki ole määritellyt selkeästi oppimiseen annettavan tuen määrää tai millaisella tavalla oppimisen tuki on järjestettävä, niin ainakin kuntien säästöt ovat olleet selkeän johdonmukaisia. Moni koulunkäyntiavustaja on saanut selkeästi kenkää.

Samaan aikaan erityiskouluja on lopetettu ja erityisoppilaita on integroitu normiluokkiin. Koskaan koulunkäyntiavustajia ei ole tarvittu niin paljon kuin nyt. Hyvin monessa luokassa luokanopettaja on jätetty yksin.

Kuntaliiton tilastojen mukaan koulunkäyntiavustajatiheys on naurettava, yksi koulunkäyntiavustaja 64 oppilasta kohden. Omassa koulussani on neljä koulunkäyntiavustajaa ja 414 oppilasta, yhtä avustajaa kohden on 103,5 oppilasta. Ei hääviä.

Toistaiseksi kouluni luokkakoot ovat sentään säädyllisiä, keskinmäärin 21 oppilasta, kiitos valtion luokkakokojen pienentämisiin tarkoitetun rahan. Valtion uusi budjetti huolestuttaa, sillä yleissivistävällä puolella, peruskoulu ja lukio, laskua olisi peräti 19 % eli 182 miljoonaa euroa. Opettajia tietenkin pelottaa, miten käy valtion luokkakokoavustuksen?

Naurettavan koulunkäyntiavustajatiheyden takia suurimpia häviäjiä ovat tietenkin eniten apua oppimiseen tarvitsevat lapset, erityisoppilaat.

Muistan hyvin, kun minulle ensimmäistä kertaa esiteltiin inkluusiota. Jyväskylän jehu totesi, tietenkin jos eritysoppilas inklusoidaan normiluokkaan, mukaan tulee aina erityisopettaja. Eipä tullut kovin moneen luokkaan, koulunkäyntiavustajankin perään pitää huhuilla. 

Tyhjät käytävät kaikuvat turhaan.

Nyky-yhteiskunnan trendi on selvä, heikkoja lyödään.

Kun ei enää mistään muusta voida säästää

Tuomelan koulu

19.8. Vantaan Sanomat

Vantaa aikoo lakkauttaa Hevoshaan ja Tuomelan koulut

Vantaa suunnittelee lakkauttavansa kaksi koulua ja luopuvansa kolmesta kouluparakista.

Perusopetuksen suunnitelman mukaan hakunilalainen Hevoshaan koulu ja hämeenkyläläinen Tuomelan koulu lakkautettaisiin elokuun alussa 2016.

Lisäksi Vantaa luopuisi Viertolan koulun paviljongista 1. tammikuuta 2014 ja Kulomäen koulun kahdesta parakista 1. elokuuta 2014.

Lopettamisaikeiden taustalla on kaupungin tiukka taloustilanne: perusopetuksen säästötarve vuosille 2014–2016 on noin viisi miljoonaa euroa.

Ensisijaiseksi säästökeinoksi esitetään kouluverkon tiivistämistä: muutamasta koulutilasta luopuminen pienentää vuokrakustannuksia ja vähentää investointikuluja, kun huonokuntoisia tiloja ei kunnosteta.

Odotettuja uutisia, kun opetuksesta ei voida säästää, säästetään rakennuksista.

Viime keväänä torpattiin koulunkäyntiavustajien joukkoirtisanominen. Oli pakko keksiä jotain muuta.

Todettiin: 

Toisena säästövaihtoehtona on opettajien ja avustajien määrän vähentäminen, mutta tätä Vantaa ei tahdo tehdä: opetuksen määrä ja laatu halutaan turvata kaikille oppilaille siten, että luokkakoot voidaan pitää pieninä ja avustajamäärää ei tarvitse supistaa. (Vantaan Sanomat 19.8.)

Luokkakokoon ei tulla koskemaan. Ei ole mitään järkeä suurentaa opetusryhmiä, koska silloin Vantaan kaupunki menettää luokkakokojen pienentämisiin suunnatut valtion rahat. Säästöä ei syntyisi.

Avustajien joukkoirtisanomisissa ei ole mitään järkeä, sillä Vantaa siirtyi vuosi sitten noudattamaan lähikouluperiaatetta eli lähes kaikki oppilaat tulevat portaittain opiskelemaan omassa lähikoulussaan, myös erityisoppilaat. Nyt jos koskaan koulunkäyntiavustajia tarvitaan.

Lähikouluperiaatteen kannalta tuntuu oudolta, kun lähikouluja lopetetaan.

Suurin haloo tullee nousemaan Tuomelan koulun lakkauttamisesta. Tuomela on vanha perinteinen koulu keskellä kylää, opetusta on annettu vuodesta 1906. Alueen pientalorakentamiselle koulu on ollut myyntivaltti. Moni on muuttanut Hämeenkylään pienen ja turvallisen kyläkoulun takia.

Hämeenkylän vanhemmat ovat Vantaan koulutetuimpaa ja hyvätuloisinta väkeä, vastarinta tulee olemaan kovaa.

Tänään koulussani käytiin esittelemässä suunnnitelmaa. Alueen yläkoulusta, Hämeenkylän koulusta, tehdään yhtenäiskoulu, samaa koulua käydään ensimmäisestä yhdeksänteen luokkaan. Tuomelan koulun  oppilaat menisivät Askiston ja Pähkinärinteen kouluun, 5. ja 6. luokkalaiset siirtyisivät yläkoulun puolelle. Variston koulurakennuksen, joka kuuluu nykyään Rajatorpan kouluun, tilat palautettaisiin opetuskäyttöön.

On pidettävä huoli, että luokanopettaja siirtyy oppilaidensa mukana yläkouluun.

Todella mielenkiintoiseksi koulupalapelin tekee, kun todetaan:

...vähentää investointikuluja, kun huonokuntoisia tiloja ei kunnosteta. (Vantaan Sanomat 19.8.)

Vantaan lounaisnurkan isoista kouluista sekä Pähkinärinteen koulu että Rajatorpan koulu ovat huonokuntoisia kouluja. Yli 30-vuotista Pähkinärinteen koulua ei ole peruskorjattu kertaakaan, Rajatorpan koulu koostuu neljästä epäkäytännöllisestä ja huonokuntoisesta eri rakennuksesta. Pähkiksen ja Rajiksen yhteisoppilasmäärä on suurinpiirtein 700 oppilasta.

Kouluja tuskin tullaan peruskorjaamaan, koska korjaaminen tulee kalliiksi. Kannattanee mieluummiin rakentaa yksi toimiva ja ajanmukainen suuri alakoulu?

Ylipäätään niin Vantaan kuten muunkin pääkaupunkiseudun koulurakennuskanta on erittäin huonokuntoista. Remontteja on viivätelty rahapulatuskissa vuositolkulla, hometta löytyy monesta koulusta.

On varmaa, että "kouluverkon tarkastelu" ei jää tähän. Kun vanhoja kouluja puretaan, ja uusia, ehompia kouluja aletaan rakentaa, on pidettävä huoli koulurakentamisen hyvästä tasosta.

Kyllä koulurakennuksen pitää kestää yli kolmekymmentä vuotta.

Lisäys:

Suunnitelma tulee opetuslautakuntaan lokakuussa. Nuijitaan varmaan läpi, koska mitään muuta säästettävää koulutoimesta tuskin löytyy.

Kaupungin sivuilta:

http://www.vantaa.fi/fi/ajankohtaista-arkistot/etusivun_arkisto/101/0/kouluverkko_2014-16_101

Joustava koulupäivä

12.8. HS

Koulun ja harrastusten yhdistäminen auttaisi lapsia jaksamaan

Löyhempi tuntirakenne, pitkä keskipäivän tauko ja harrastusten tuominen koululle auttaisivat asiantuntijoiden mukaan lapsia jaksamaan.

Asiantuntijat ehdottavat, että harrastus-, aamu- ja iltapäiväkerhotoimintaa nivottaisiin osaksi koulupäivää. Niin sanottu joustavan koulupäivän malli toisi perheille lisää yhteistä aikaa ja parantaisi lasten hyvinvointia.

Sen mukaan koulupäivä alkaisi vapaaehtoisella aamutoiminnalla, johon lapsi voisi mennä, mikäli vanhempien työ alkaa aikaisin. 

Iltapäivällä olisi vastaavasti kerho- ja harrastustoimintaa, joka järjestettäisiin yhteistyössä esimerkiksi urheiluseurojen ja musiikkiopistojen kanssa.

Iltapäiväkerhossa tarjottaisiin myös tukea läksyjen tekoon.

Jotta lapset jaksaisivat pitkän päivän, itse koulupäivä olisi "hengittävä": Lounastauko olisi kyllin pitkä, ja lapselle tarjottaisiin mahdollisuus levätä.

Vuonna 2004 tehdyssä, joustavaa koulupäivää kartoittaneessa tutkimuksessa todettiin, että kustannus oppilasta kohden olisi noin 100–200 euroa vuodessa.


On selvää, että joustavan koulupäivän malli on kaunis ja kokeilemisen arvoinen.

Mutta en usko, että joustavan koulupäivän kustannus olisi 100-200 euroa vuodessa. Realistisempaa on 100-200 euroa kuukaudessa.

Jättäisin sekä aamu- että iltapäivätoiminnan ammattilaisten harteille. 

Urheiluseuratoiminta ovat vapaaehtoista harrastustoimintaa. Ei voida olettaa, että urheiluseura saisi joka päivä ammattitaitoisia ohjaajia kouluun esim. klo 14.00. Aikuiset ovat silloin töissä, eikä toimintaa voida jättää alaikäisten lukiolaistyttöjen tai -poikien harteille. Aikuisen on aina oltava vastuussa.

Kun joustavaa koulua aletaan tosissaan toteuttaa, pitäisi palkata ammattitaitoisia koulunkäyntiavustajia lisää. Ei läksyjen teon ohjaaminenkaan aivan yksinkertaista työtä ole. Olen seurannut, kuinka koulumme läksyparkki toimii, ohjaaminen muistuttaa kovasti tukiopetusta. Ne, jotka osaavat tehdä läksynsä itsenäisesti, eivät yleensä läksyparkkiin tule.

Olen monta kertaa ajatellut, että kouluihin pitäisi palkata koulunkäyntiavustajia, jotka ovat käyneet myös nuoriso-ohjaajan koulutuksen. Silloin iltapäivän erilaiset aktiviteetit sujuisivat mutkatta.

Perinteistä koulun kerhotoimintaa ei saa unohtaa. Kun koulun opettaja pitää kerhoa, toiminnalla on jatkuvuutta ja vastuullisuutta. Ja opettajat tuntevat oppilaansa.

Mikään ei estä tekemästä yhteistyötä koulun kerhojen ja urheiluseurojen välillä. Pidän itse shakkikerhoa ja olen joskus pyydellyt apuja paikalliselta shakkiseuralta, mutta ei ole löytynyt ketään, koska harva ihminen pääsee irrottautumaan varsinaisesta leipätyöstään koulujen päättymisaikaan.

Mitä tarkoittaa, että lapselle tarjottaisiin mahdollisuus levätä? Päiväunia? Mitä tarkoittaa löyhä tuntirakenne?

Omassa koulussani on tällä hetkellä 407 oppilasta. Oletetaan, että puolet heistä osallistuisi päivittäin kokopäiväiseen joustavaan kouluun klo 8.00-17.00. Homma ei hoidu parilla-kolmella vapaaehtoisella työntekijällä.

Puolivillaisesti joustavaan kouluun ei kannata lähteä. Joustava koulu vaatii suunnitelmallisuutta, jatkuvuutta ja ammattitaitoa.

Jos koulussa oltaisiin vaikka kello viiteen, pitäisi oppilaille järjestää toinen kunnon ruoka. Jollain näkkileivällä ja pillimehulla ei pitkälle pötkitä.

Hyvää ei saa halvalla.

Katsoin Vantaan kaupungin sivuilta, jos oppilas osallistuu iltapäivätoimintaan kello viiteen, kuukausimaksu on 110 euroa. Hintaan sisältyy välipala. Aamupäivätoiminnan hinnan päättää sen järjestäjä.

100-200 euroa vuodessa on kuutamolta.

Koppikaniineja ja Timo Saloviita

Richard Adams: "Ruohometsän kansa"

Luen ääneen oppilaille aina jotain kirjaa. Yksi suosikeistani on Richard Adamsin "Ruohometsän kansa" (Watership Down). Villikaniinien elämää kuvataan hyvin luonnonmukaisesti, mutta samalla kaniineilla on paljon inhimillisiä piirteitä, mikä tekee kirjasta hauskan ja opettavaisen.

Kaniinit joutuvat pakenemaan kotiyhdyskunnastaan. Etsiessään uutta kotia ne joutuvat seikkailuihin. Uuden kodin löydettyään, kaniinit huomaavat, että yhdyskunnalla ei ole tulevaisuutta, koska naaraita ei ole. Uroskaniinit menevät vapauttamaan läheisestä maatalon häkistä koppikaniineja, joiden joukossa on pari naarasta.

6.3. Vantaan Sanomat

Kannattaa napauttaa alla olevaa linkkiä ja lukea koko artikkeli. 

Erityislapsia vieroksutaan mukavuussyistä

Erityispedagogiikan professori Timo Saloviita on väkevä kaikille avoimen koulun kannattaja. Hänen ihannemallissaan jokainen oppilas osallistuu tavalliseen opetukseen vammastaan tai oppimisvaikeudestaan huolimatta.

Saloviita vetoaa kansainvälisiin tutkimuksiin, joiden mukaan pienluokkaan siirretty erityisoppilas oppii keskinmäärin vähemmän kuin tavallisessa luokassa.

Saloviidan mukaan syyt erityisluokkien syntyyn eivät liity rahaan, pedagogiaan tai kasvatukseen. 

- Kyse on opettajien viitseliäisyydestä. Tottakai jokainen haluaa luokalleen kuuliaiset ja tunnolliset lapset.

- Häiriköivistä lapsista tehdään syyttä suotta syntipukkeja. Kukaan ei uskalla kyseenalaistaa opettajien ammattitaitoa, vaikka opettajien ammattitaidossa on suuri eroja.

Saloviidan mukaan opettajat ovat kokeneet nykymallin byrokraattiseksi.

Saloviita ei ole huolissaan koulunkäyntiavustajien vähenemisestä.

- Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan koulunkäyntiavustajien käyttö heikensi opetuksen tasoa.

*  *  *

Totean heti kärkeen, ettei tule väärinkäsityksiä: 

Olen siirtänyt oppilaan erityisluokalle vain kerran. Minulla on ollut luokissani monia erityisoppilaita. Joskus on ollut oppilaita, joiden olisi pitänyt siirtyä erityisluokille, mutta erityisluokissa ei ole ollut tilaa. 

Aloitimme työt yhtäaikaa v. 1980, Saloviita psykologina Kymissä ja minä luokanopettajana Vantaalla. Saloviidan sivujen mukaan hän ei ole toiminut opettajana päivääkään. Minä opetan lapsia edelleen.

Saloviita väittää Vantaan Sanomissa, että syyt erityisluokkien syntyyn johtuvat opettajien viitseliäisyydestä. Ilmeisesti Saloviita tarkoittaa, että syyt erityisluokkien syntyyn johtuvat opettajien viitseliäisyyden puutteesta eli laiskuudesta.

Järjetöntä puppua.

Erityisluokat ovat olleet sitä varten, että on pyritty auttamaan niitä lapsia, joilla on oppimis- tai muita vaikeuksia. Kouluni on suurehko alakoulu, en muista, että koskaan oppilasta olisi siirretty erityisluokalle turhaan. Kouluni kulttuuriin ei ole ylipäätään kuulunut "oppilaiden heittely" erityisluokille. Kertaakaan oppilasta ei ole siirretty erityisluokalle, koska opettaja, Saloviidan mukaan, olisi viitseliäs.

Saloviita toteaa, että häiriköivistä lapsista tehdään syyttä suotta syntipukkeja. Mitä Saloviita tarkoittaa? Häiriköivä lapsi on häiriköivä lapsi.

Saloviita väittää, että kukaan ei uskalla kyseenalaistaa opettajien ammattitaitoa, vaikka opettajien ammattitaidoissa on suuria eroja.

Saloviita on ensimmäinen varteenotettava henkilö, joka kyseenalaistaa suomalaisten opettajien ammattitaidon ja väittää, että opettajien ammattitaidoissa on suuria eroja.

Pidän Saloviidan väitettä loukkaavana.

Kansainvälisesti ajatellen suomalainen peruskoulu ja suomalainen opettajisto on pärjännyt erittäin hyvin, vrt. PISA-tutkimukset. 

Yleensä onnistumisen syinä on pidetty:

1. Hyvä opettajienkoulutus

- opettajan ammatti on haluttu ja pyrkijöitä on aina ollut paljon suhteessa aloituspaikkoihin

- karsinta koulutukseen on ollut kovaa, mikä on taannut korkeatasoisen ja tasalaatuisen opettajiston

- jokaisella pätevällä nykyopettajalla on maisterin tutkinto, mikä on kansainvälisesti ajatellen poikkeuksellista

2. Ammatillinen opetuskulttuuri

- suomalaiset opettajat ovat motivoituneita ja sitoutuneita

- opettajat ovat ammattitaitoisia monen muun maan opettajiin verrattuna

3. Suomalaisen kansanopetuksen traditio

- Suomessa on aina arvostettu kansanopetusta ja koulutusta

- suomalainen opettaja on itsenäinen ja vapaa toimimaan toisin kuin monessa muussa maassa

4. Onnistunut peruskoulu

- suomalaiset koulut ovat tasalaatuisen hyviä toisin kuin rinnakkaiskoulujärjestelmien maissa

Saloviidan mukaan opettajat ovat kokeneet nykymallin byrokraattiseksi. Saloviita on oikeassa, nykymalli on byrokraattinen. Paperityöt ja kokoukset vievät aikaa opettajien päätehtävältä, opettamiselta ja sen suunnittelulta. Opettajan työtaakkaa ei voi lisätä loputtomiin. Tiedän erityisopettajia, jotka ovat lopettaneet työnsä paperitöiden takia ja jatkuvien palaverien takia.

Vantaalla on aloitetty toimenpideohjelma, erityiskouluja lopetellaan ja erityisoppilaita on alettu integroida lähikouluihin. Muutama vuosi sitten kommentoin Saloviidalle jossain blogissa tai keskustelupalstalla, että resurssit eivät tule olemaan riittäviä inkluusion onnistumiseen. Saloviita vastasi silloin, että tottakai, kun oppilas integroidaan tavalliseen luokkaan, mukaan tulee aina erityisopettaja.

Ei tullut. 

Toimenpideohjelman resurssit Vantaalla eivät ole riittävät. Ei ole annettu mitään takeita siitä, että edes nykyiset resurssit säilyvät tukevaisuudessa. Paraikaa Vantaan opettajien ammattiyhdistys (VOAY) tekee kyselyä opettajistolle, jotta nähdään, kuinka toimenpideohjelman alku on sujunut.

Kannattaa lukea seuraavat blogikirjoitukseni:

Opettajien mietteitä Vantaan Toimenpideohjelman tiimoilta (Properuskoulu 26.2.2013)

Kysely oppilashuoltoryhmille ja johtoryhmille (Properuskoulu 25.2.2013)

Kysely huoltajille ja opettajille tammikuussa 2013 (Properuskoulu 24.2.2013)

Saloviita ei ole huolissaan koulunkäyntiavustajien vähenemisestä. Minä olen. Saloviita ei ole huolissaan, koska Iso-Britanniassa on tehty tutkimus, jonka mukaan koulunkäyntiavustajien käyttö heikensi opetuksen tasoa.

Suomi ei ole Iso-Britannia. Koulujärjestelmät ovat hyvin kulttuurisidonnaisia. Iso-Britannia ei ole muutenkaan pärjännyt Suomelle kansainvälisissä PISA-vertailuissa. Iso-Britannian koulutusjärjestelmä ei ole tasa-arvoinen.

Totean vielä ties kuinka monennen kerran: Inkluusioon ei kannata lähteä puolivillaisesti. Aivan kaikkia erityiskouluja ei saa lopettaa. Suomalaiset erityisopettajat kuten muutkin opettajat ovat ammattilaisia.

Inkluusion todellisuus ei ole Saloviidan ihannemallin kaltainen. Tervetuloa todellisuuteen Saloviita, vuosi opettajan sijaisena tavallisessa peruskoulussa ei olisi pahitteeksi. Erityisoppilaita ei vieroksuta, vaan autetaan, ennen erityiskouluissa, nyt lähikouluissa.

Välillä suomalaisista yliopistoista tuulee, Johan Bäckman, Tatu Vanhanen, Timo Saloviita...