Yhtenäiset ohjeet oppilaiden arviointiin

Läse-sedel för August Vilhelm Lundell

August Vilhelm oli isoisäni Bertil Vilhelmin isä. Selkeä oli 1880-luvun todistus, rastia ruutuun ja naimalupa taskuun. Paina kuvaa, niin näet sen suurena.

13.3. HS

Oppilaiden arvosteluun tarkemmat ohjeet

Koulujen varsin kirjavaa arvosanojen antoa pyritään yhtenäistämään uusilla, nykyistä tiukemmilla ohjeilla.

Opetushallitus valmistelee parhaillaan valtakunnallisia kriteerejä, mitä oppilaan pitää osata saadakseen kahdeksikon eri aineissa kuudennen luokan jälkeen.

Uudet ohjeet on määrä ottaa käyttöön kaikissa yhteisissä aineissa syksyllä 2016, kertoo opetusneuvos Irmeli Halinen.

Opetushallituksen tekemistä eri oppiaineiden oppimistulosten arvioinneista on jo pitkään käynyt ilmi, että samaa osaamista testeissä osoittaneilla on voinut olla todistusarvosanassa jopa kahden numeron erot.

Opettajat käyttävät yhä suhteellista arviointia eli vertailevat oppilaita toisiinsa, vaikka oppilaan osaamista pitäisi verrata valtakunnallisiin kriteereihin, jotka koskevat arvosanaa kahdeksan. Ne ovat olleet käytössä vuodesta 2004.

Sorkitaan nyt sitten tätäkin aihetta, tuleeko Enkeliporsaalle taas kärsään?

Tätä uudistusta olen odottanut. Oppilasarvioinnin ongelmat kulminoituvat tietenkin peruskoulun päättötodistukseen, joka annetaan yhdeksännen luokan jälkeen. 

Olen aina painottanut viitos-kuutosluokkalaisille oppilailleni, että "muistakaa sitten, ysiluokan kevättodistus ei sitten ole enää mitään vessapaperia, sillä haetaan lukioon tai ammattikouluun."

Koska tiedetään, että päättötodistuksella on suuri merkitys, on syytäkin rukata arviointikäytänteet samansuuntaisiksi. On melkoinen yhdenvertaisuusongelma, kun toinen ysiluokkalainen saa matematiikasta ysin ja toinen seiskan, vaikka osaamisen tasot olisivat samat.

Pitäisikö peruskoulun lopussa tietyissä oppiaineissa olla valtakunnalliset päättökokeet? Nähtäisiin oikeasti, kuka osaa mitäkin.

Tiedän, että on opettajia, jotka sanovat, että "mutta sittenhän ne päättökokeet ohjaavat mun opetusta". Mutta eikö ole hyvä, että edes jotkut yhteiset kriteerit ohjaavat opetusta? 

Nykytilanne alkaa olla skitsofreeninen, se alkaa muistuttaa Ruotsin tilannetta. Siellä oppilasarvioinnissa on menty männikköön, koska Ruotsissa ei ole oikeastaan oppilasarviointia ollenkaan. Oppilasarvioinnin puute on yksi syy sikäläisten oppimistulosten romahtamiseen lähes kehitysmaatasolle.

Parisenkymmentä vuotta sitten alakouluissa oli ns. arviointikokouksia. Opettajat istuivat yhteen ja vertailivat arviointeja keskenään. Erityisen tärkeää oli saada käyttäytymisen numerot suurinpiirtein samaan muottiin. 

Käytiin läpi luokka-asteen oppilaiden käyttäytymisen kympit. Kympit ja ysit piti ansaita, kasi oli norminumero. Seiskan saaneella oppilaalla oli jonkinlaisia käytösongelmia. Jos oppilas sai käyttäytymisestään kuutosen, harkittiin tarkkailuluokkaa.

Myös alakoulun kuutosluokkalaisten numeroissa voi olla heittoja eri koulujen välillä. Juttelin aikoinani jossain koulutusristeilyllä yläkouluni matematiikan opettajan kanssa, hän tiesi tasan tarkkaan, minkä koulun kuutosten opettajien antamat matematiikan numerot pitivät. 

Vantaalla on jo useamman vuoden ajan alakouluissa pidetty matematiikassa Makeko-kokeita, matematiikan keskeisen oppiaineksen kokeita. Äidinkielessä on pidetty Allu-kokeita, joilla mitataan lukemisen tasoa.

Kokeiden tulosten perusteella yksittäinen opettaja voi kehittää opetustaan. Jos tuloksista ilmenee, että luokka ei osaa kunnolla esim. prosenttilaskun alkeita, opettaja tietää takuuvarmasti, mihin matematiikan osa-alueeseen pitää panostaa.

En oikein jaksa uskoa, että lukuaineissa opettajat enää käyttäisivät suhteellista arviointia eli vertailisivat oppilaita toisiinsa. Nykytrendi on, että oppilaiden osaamista arvioidaan suhteessa heidän omiin edellytyksiinsä ja tavoitteisiinsa, mikä on osin johtanut oppilasarvioinnissa jonkinlaiseen kaoottisuuteen. Kahden oppilaan kasit eivät välttämättä olekaan enää samanarvoisia.

Päättövaiheessa pitäisi käyttää absoluuttista arviointia eli oppilaiden osaamista arvioidaan suhteessa yhteisiin opetussunnitelmassa määriteltyihin tavoitteisiin. Jos näin ei tehdä, oppilas voi päästä tiettyyn opinahjoon heikommalla osaamisella kuin joku toinen oppilas. Rannalle jääneen oppilaan osaaminen voi olla korkeampaa tasoa huolimatta siitä, että ko. oppilas on saanut heikommat numerot kuin oppilas, joka lipsahti sisään.

Peruskoulun päättövaiheessa kyse todellakin on yhdenvertaisuudesta. Päättövaiheessa numeroilla on merkitystä. Kyse on myös oppilaiden oikeusturvasta.

Kannattaa lukea OPH:n sivuilta, opettajat kertauksen vuoksi, muut silkasta mielenkiinnosta:

Oppilaan arviointi menneinä vuosikymmeninä

Oppilaan päättöarviointi perusopetuksessa

Viime opetussuunnitelmakierroksella Vantaalla luovuttiin sekavista koulukohtaisista opetussuunnitelmista ja siirryttiin ns. alueellisiin opetussuunnitelmiin. Eri oppiaineisiin määriteltiin hyväksytyn suorituksen kriteerit (lue 5) ja hyvän suorituksen kriteerit (lue 8).

Olin fysiikan ja kemian ryhmässä, jossa oli opettaja jokaisesta alueen alakoulusta sekä molempien yläkoulujen fysiikan ja kemian opettajat. Aloimme ihmetellä, miksi meidän täytyy määritellä hyväksytyn osaamisen kriteerit, koska todistuksissa ei juurikaan ole viljelty nelosia. Ehtoja ei enää anneta, ja oppilas jätetään luokalle yleensä vain huoltajien pyynnöstä.

Kyllä meidän sitten piti rustata ne hyväksytyn osaamisen kriteerit. Koska oppilaille ei anneta todistuksiin niitä nelosia, heille sen sijaan annetaan ns. armovitosia, vaikka heidän osaamisen tasonsa ei jossakin oppiaineessa täytäkään hyväksytyn suorituksen kriteerejä.