Läse-sedel för August Vilhelm Lundell
August Vilhelm oli isoisäni Bertil Vilhelmin
isä. Selkeä oli 1880-luvun todistus, rastia ruutuun ja naimalupa taskuun. Paina kuvaa, niin näet sen suurena.
13.3. HS
Koulujen varsin kirjavaa arvosanojen antoa
pyritään yhtenäistämään uusilla, nykyistä tiukemmilla ohjeilla.
Opetushallitus valmistelee parhaillaan
valtakunnallisia kriteerejä, mitä oppilaan pitää osata saadakseen kahdeksikon
eri aineissa kuudennen luokan jälkeen.
Uudet ohjeet on määrä ottaa käyttöön kaikissa
yhteisissä aineissa syksyllä 2016, kertoo opetusneuvos Irmeli Halinen.
Opetushallituksen tekemistä eri oppiaineiden
oppimistulosten arvioinneista on jo pitkään käynyt ilmi, että samaa osaamista
testeissä osoittaneilla on voinut olla todistusarvosanassa jopa kahden numeron
erot.
Opettajat käyttävät yhä suhteellista
arviointia eli vertailevat oppilaita toisiinsa, vaikka oppilaan osaamista
pitäisi verrata valtakunnallisiin kriteereihin, jotka koskevat arvosanaa
kahdeksan. Ne ovat olleet käytössä vuodesta 2004.
Sorkitaan nyt sitten tätäkin
aihetta, tuleeko Enkeliporsaalle taas kärsään?
Olen aina painottanut
viitos-kuutosluokkalaisille oppilailleni, että "muistakaa sitten,
ysiluokan kevättodistus ei sitten ole enää mitään vessapaperia, sillä
haetaan lukioon tai ammattikouluun."
Koska tiedetään, että päättötodistuksella on
suuri merkitys, on syytäkin rukata arviointikäytänteet samansuuntaisiksi. On
melkoinen yhdenvertaisuusongelma, kun toinen ysiluokkalainen saa matematiikasta
ysin ja toinen seiskan, vaikka osaamisen tasot olisivat samat.
Pitäisikö peruskoulun lopussa tietyissä oppiaineissa olla valtakunnalliset päättökokeet? Nähtäisiin oikeasti, kuka osaa mitäkin.
Tiedän, että on opettajia, jotka sanovat, että
"mutta sittenhän ne päättökokeet ohjaavat mun opetusta". Mutta eikö ole
hyvä, että edes jotkut yhteiset kriteerit ohjaavat opetusta?
Nykytilanne alkaa olla skitsofreeninen, se
alkaa muistuttaa Ruotsin tilannetta. Siellä oppilasarvioinnissa on menty
männikköön, koska Ruotsissa ei ole oikeastaan oppilasarviointia ollenkaan.
Oppilasarvioinnin puute on yksi syy sikäläisten oppimistulosten romahtamiseen
lähes kehitysmaatasolle.
Parisenkymmentä vuotta sitten
alakouluissa oli ns. arviointikokouksia. Opettajat istuivat yhteen ja
vertailivat arviointeja keskenään. Erityisen tärkeää oli saada käyttäytymisen
numerot suurinpiirtein samaan muottiin.
Käytiin läpi luokka-asteen oppilaiden
käyttäytymisen kympit. Kympit ja ysit piti ansaita, kasi oli norminumero. Seiskan saaneella oppilaalla oli jonkinlaisia käytösongelmia. Jos oppilas sai
käyttäytymisestään kuutosen, harkittiin tarkkailuluokkaa.
Myös alakoulun kuutosluokkalaisten numeroissa
voi olla heittoja eri koulujen välillä. Juttelin aikoinani
jossain koulutusristeilyllä yläkouluni matematiikan opettajan kanssa, hän tiesi
tasan tarkkaan, minkä koulun kuutosten opettajien antamat matematiikan numerot
pitivät.
Vantaalla on jo useamman vuoden ajan
alakouluissa pidetty matematiikassa Makeko-kokeita, matematiikan
keskeisen oppiaineksen kokeita. Äidinkielessä on pidetty Allu-kokeita, joilla mitataan lukemisen tasoa.
Kokeiden tulosten perusteella
yksittäinen opettaja voi kehittää opetustaan. Jos tuloksista ilmenee, että
luokka ei osaa kunnolla esim. prosenttilaskun alkeita, opettaja tietää
takuuvarmasti, mihin matematiikan osa-alueeseen pitää panostaa.
En oikein jaksa uskoa, että
lukuaineissa opettajat enää käyttäisivät suhteellista arviointia eli
vertailisivat oppilaita toisiinsa. Nykytrendi on, että oppilaiden osaamista
arvioidaan suhteessa heidän omiin edellytyksiinsä ja tavoitteisiinsa, mikä on osin
johtanut oppilasarvioinnissa jonkinlaiseen kaoottisuuteen. Kahden
oppilaan kasit eivät välttämättä olekaan enää samanarvoisia.
Päättövaiheessa pitäisi käyttää
absoluuttista arviointia eli oppilaiden osaamista arvioidaan suhteessa
yhteisiin opetussunnitelmassa määriteltyihin tavoitteisiin. Jos näin ei tehdä,
oppilas voi päästä tiettyyn opinahjoon heikommalla osaamisella kuin joku toinen
oppilas. Rannalle jääneen oppilaan osaaminen voi olla korkeampaa tasoa
huolimatta siitä, että ko. oppilas on saanut heikommat numerot kuin oppilas,
joka lipsahti sisään.
Peruskoulun päättövaiheessa kyse todellakin on
yhdenvertaisuudesta. Päättövaiheessa numeroilla on merkitystä. Kyse on myös oppilaiden oikeusturvasta.
Kannattaa lukea OPH:n sivuilta, opettajat
kertauksen vuoksi, muut silkasta mielenkiinnosta:
Viime opetussuunnitelmakierroksella Vantaalla
luovuttiin sekavista koulukohtaisista opetussuunnitelmista ja siirryttiin ns.
alueellisiin opetussuunnitelmiin. Eri oppiaineisiin määriteltiin hyväksytyn suorituksen kriteerit (lue 5) ja hyvän suorituksen kriteerit (lue 8).
Olin fysiikan ja kemian ryhmässä, jossa oli opettaja jokaisesta alueen alakoulusta sekä molempien yläkoulujen fysiikan
ja kemian opettajat. Aloimme ihmetellä, miksi meidän täytyy määritellä
hyväksytyn osaamisen kriteerit, koska todistuksissa ei juurikaan ole viljelty
nelosia. Ehtoja ei enää anneta, ja oppilas jätetään luokalle yleensä vain
huoltajien pyynnöstä.
Kyllä meidän sitten piti rustata ne hyväksytyn
osaamisen kriteerit. Koska oppilaille ei anneta todistuksiin niitä nelosia,
heille sen sijaan annetaan ns. armovitosia, vaikka heidän osaamisen tasonsa
ei jossakin oppiaineessa täytäkään hyväksytyn suorituksen kriteerejä.
Kerta asiat liittyvät toisiinsa, eräässä toisessa lukemassani peruskoulublogissa Antti Värtö kirjoitti numeroarvosanoista myös:
VastaaPoistahttp://peruskoulupesula.blogspot.fi/2014/03/numeroarvostelulle-kouluarvosanaksi-5.html
Kyse lienee vähän vanhemmista oppilaista, mutta mielenkiintoista luettavaa kaikille tämän blogin lukijoille yhtä kaikki.
---
Sitten myös:
"Pitäisikö peruskoulun lopussa tietyissä oppiaineissa olla valtakunnalliset päättökokeet? Nähtäisiin oikeasti, kuka osaa mitäkin.
Tiedän, että on opettajia, jotka sanovat, että 'mutta sittenhän ne päättökokeet ohjaavat mun opetusta'. Mutta eikö ole hyvä, että edes jotkut yhteiset kriteerit ohjaavat opetusta? "
Muistan että kun PISA-kokeissa vielä meni liian hyvin, lehdistössä pidettiin suurena selittävänä erona miksi Suomi pärjäsi esim. anglo-amerikkalaista paremmin juuri sitä, että meillä opettajan ammattitaitoon luotetaan ja valtakunnallisia kokeita on vähän. Näin myös (ainakin juhlapuheissa) opettajat saattavat keskittyä opettamaan asiaa eivätkä valtakunnalliseen kokeeseen vastaamista.
---
Samaten muistan armovitoset koko arvosana- ja koulujärjestelmän uskottavuutta myös oppilaiden silmissä rapauttavana ilmiönä omilta kouluvuosiltani (joista on jo useampi vuosi, nimim. -yo 2011). Hieman kuten virkamiesruotsi aikuisten maailmassa; yleisesti tiedetään harva sen suorittanut ruotsia osaa millään järkevällä tasolla.
Toisaalta luokalle jättämisen aikojen haikailu ei ole tänä päivänä realistinen vaihtoehto. Opetususalan ammattilainen en ole, mutta onko olemassa mitään keskustelua juostavista vaihtoehdoista? Onnistuisiko vaikka (näin äkkiseltään hatusta vedettynä) pehmeä / osittainen 'luokalle jättäminen' oppiaineissa, joissa oppilaan osaaminen ei täytä hyväksytyn suorituksen kriteerejä --- sen sijaan että siirryttäisiin luokalta toiselta ja asioissa eteenpäin, vaikka edellisen luokan asioiden osaaminenkaan ei ole hallussa, jatkettaisiin vanhan parissa niissä (kyseisissä?) aineissa, joissa tuo nelonen rapsahti.
Onko tällainen ajatus mitenkään realistinen tai toimiva vaihtoehto? Kolikon kääntöpuolena myös osaavalle voitaisiin mahdollisuus edetä seuraavan vuoden HOPS:n asioihin.
Nyt luokalle jättämiset ehkäistään antamalla tukea oppilaan oppimiseen.
PoistaAlakouluissa tukea antavat varsin paljon laaja-alaiset erityisopettajat, tosin heitäkin kouluissa voisi olla lisää. Isossa koulussa tarve olisi ainakin yhdelle laaja-alaiselle erityisopettajalle per kaksi luokkka-astetta, vähintään siis kolme eritysiopettajaa.
Tavallaan nyt tehdään esittämälläsi tavalla. Oppilas etenee luokalta toiseen, mutta sitä "heikkoa kohtaa" tuetaan koko ajan.
Ennen, esim. oppikouluissa, oppilas jätettin aikalailla yksin ongelmineen. Sellaisessa systeemissä kertaukset olivat varmaan paikallaan.
Alakoulussa luokalla jättäminen voi olla perusteltua, kun odotellaan oppilaan "kypsyyttä", mutta aika harvoin niin tehdään, vain aivan ensimmäisillä luokilla.
Olisiko aika palauttaa koulukypsyyskokeet?
Ainoa tapa millä saadaan pärstäkerroin kitkettyä kouluista, on valtakunnallinen koejärjestely, jossa kaikki oppilaat tekevät samat kokeet jotka tarkastetaan automaattisesti. Näin opettajan henkilökohtaiset asenteet saadaan kitkettyä ja osaamisen tasot selville kaikkialla maassa. Samalla selviää opettajien opettamistaito tai -puute.
VastaaPoistaOnpa reilua oppilasta kohtaan, että arvosana tulisi vain yhden kokeen perusteella. Pientä painetta? Sama osaamistaso yhdessä kokeessa ja sitten kaksi numeroa eroa arvosanoissa selittyy aika helposti: koejännitys, mitä asioita luokassa on todellisuudessa painotettu ja mitä koe sitten mittaa, oppilaan asenne, peruskoulussa voit osata vaikka miten hyvin, mutta jos ei huvita tehdä mitään, tuskin tulee kasia parempaa. Samoin esim. Fysiikassa pitää pystyä turvalliseen työskentelyyn muiden kanssa
VastaaPoistaÖööh... kuka on kirjoittanut "vain yhden kokeen perusteella". Kaikki kokeet tulisi tehdä koko valtakunnan laajuisesti. Kun tietojärjestelmät kehittyvät on tuollainen koejärjestely helppo.
VastaaPoistaOnneksi ennen pitkää opettajat voidaan korvata roboteilla ja kaikilla opettajilla oleva asenneongelma (kyllä, opettajat ovat ihmisiä ja ihmisillä on tunnepohjaisia mielipiteitä) poistuu. Hieman samaan tapaan kuin robottiautot vähentävät kuljettajien aiheuttamia onnettomuuksia.