lauantai 29. maaliskuuta 2014

Hiekkaa, hiekkaa ja pölyä

Enkeliporsaan silhuetti, huomatkaa sormet, chic!

Olin eilen välituntivalvonnassa, ilma oli erittäin kaunis. Oli hauskaa katsella, kun lapset leikkivät ja kirmailivat pitkin yläpihaa. Keväällä jopa välituntivalvontakin on kivaa.

Valvojia on aina neljä kerrallaan, kaksi sekä ylä- että alapihalla. Alapihalla ovat eka- ja tokaluokkalaiset, muut viettävät välituntinsa yläpihalla. Myös koulun urheilukenttä on käytössä jalkapallon peluuta varten.

Välituntivalvontaa jouduttiin tuplaamaan muutama vuosi sitten, kun kouluun tuli alueellisia erityisluokkia.

Osa lapsista pelasi korista, koristelineet ovat päivittäin ahkerassa käytössä, talvellakin. Huomasin, että nyt pelattiin sekajengein, pelaajina olivat koulun tyttöjen ja poikien korisjengien pelaajia. Oli hienoa nähdä, kuinka lapset oma-aloitteisesti valmistautuvat ensi viikolla pelattaviin Vantaan koulujen välisten koriskisojen karsintoihin.

Jälleen kerran pihan asfaltti oli talven jäljiltä kauttaaltaan hiekan ja pölyn peitossa. Hiekka pöllysi sieraimiin ja silmiin lasten juostessa pitkin asfalttia.

Vieressä oleva kävelytie on putsattu hiekasta ajat sitten. Katselin viime viikolla, kun pari kaupungin isoa konetta hinkkasi pihan vieressä olevat kävelytiet putipuhtaiksi. Isot vehkeet kyllä peruuttelivat koulun pihalle oppilaiden sekaan, mutta eivät piruuttaankaan putsanneet yhtään koulun pihaa. Toinen välituntivalvojista joutui ohjailemaan putsauskoneita käsimerkein, jotta vaaratilannetta ei syntyisi.

Ihmetystä herättää, miksi kaupungin koneet eivät ohi mennessään putsaa myös koulun pihaa. Pari vuotta sitten hiekat vietiin pois vasta toukokuun viimeisellä viikolla.

Käsittääkseni koulun lumenluonti ja hiekkojen poistaminen on pantu yksityisen firman kontolle. Firma näyttää vähät välittävän lasten terveydestä tai koulun sisätilojen siisteydestä. Hiekka ja pöly tietenkin kulkeutuvat lasten kengissä myös koulun sisätiloihin. Solujen aulojen lattiat ovat täynnä hiekkaa.

Naapurikoulussa kone piipahti välitunnilla, vetäisi yhden siivun ja lähti pois. Luulisi jo järjen kertovan, että välituntisin koulujen pihoja ei voi putsailla.

Ilmeisesti koulujen pihat on siistimisjärjestyksessä priorisoitu viimeisiksi.


Suurin osa katupölyn hiukkasista on kooltaan ns. karkeita hengitettäviä hiukkasia, mutta seassa on myös pienhiukkasia. Pienhiukkaset pääsevät tunkeutumaan aina keuhkorakkuloihin saakka, ja pysyvät elimistössä jopa kuukausia tai vuosia. Ultrapienet hiukkaset pääsevät keuhkorakkuloista jopa verenkiertoon saakka. (www.hengitysliitto.fi)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti