Liikunnanopetuksesta on tullut riskibisnestä

Klara Folkskola 1893

Upea vanha voimistelukuva Ruotsista, oppilaat ovat taatusti opettajan valvovan silmän alla. Ruotsinkin kouluissa oli silloin joku järjestys ja roti.

Kulunut koululiikuntavuosi on ollut kummallinen, on oltu paljon sisällä, kun lunta ja jäätä ei ole juuri ollut. Hiihtämään ei ole päästy, luisteltu on pari-kolme kertaa. Sisäliikuntaa on ollut paljon.

8.3. Yle

Oikeudenkäynnit voisivat rajoittaa lasten elämää kouluissa

Opetusalan ammattijärjestö OAJ harkitsi viime syyskuussa opetuksen kieltämisen jäseniltään sellaisissa liikuntalajeissa, jossa valvominen on mahdotonta. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi hiihto, maastojuoksu ja suunnistus.

Pelon taustalla oli käräjäoikeuden päätös, jossa nurmijärveläinen rehtori tuomittiin sakkoihin liikuntatunnilla sattuneen oppilaan pulkkaonnettomuuden vuoksi.

OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mukaan OAJ seuraa tilanteen kehittymistä, ja tällä hetkellä sen tarkoituksena ei ole ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin.

- Jos tulee eteen tilanteita, joissa opettaja joutuu syytteeseen tilanteista, joita hän ei voi todellakaan valvoa, meidän pitää lähteä keskustelemaan virkamiesten ja opetushallinnon kanssa, miten asia voidaan hoitaa. Toivottavasti tällaisia tilanteita ja onnettomuuksia ei tule.

Mikäli tällaisia tilanteita kuitenkin tulee, Luukkaisen mukaan OAJ:lla ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä käymään rajankäyntiä, missä kulkee opettajan ja rehtorin vastuu.

- Jos se kulkee siinä, että opettajan pitää henkilökohtaisesti valvoa jokaista suoritetta, se ei ole mahdollista muuten kuin liikuntaa rajoittamalla. Toivon kuitenkin, ettei tällaiseen jouduta, Luukkainen sanoo Yle Urheilulle.

Riskilajien opetuksesta (Properuskoulu 31.1.2014)

Pelko ohjaa koulunpitoa ja opetusta (Properuskoulu 8.10.2013)

Jotain liikunnanopetuksen riskeistä (Properuskoulu 12.9.2013)

Liikunnassa on aina riskejä, vrt. Schumacher, mutta toisaalta, jos ihminen ei liiku, sitä näivettyy ja kuolee hiljaa pois.

Koululiikunta näyttää olevan vastuuliikuttamista. Jos jotain tapahtuu, syyllinen haetaan vaikka heinäkasasta, koska opettaja on vastuussa oppilaistaan.

Jos opettaja pelkää, pysytään neljän seinän sisällä.

Ennen:

Liikuntatunneilla pelattiin lätkää ilman kypäriä ja pelattiin kiekolla. Jos kiekko kasahti polveen oppilas meni hetkeksi huilaamaan kentän laidalle. Jos se kasahti otsaan, oppilas meni kentän laidalle, otti lunta ja painoi lumella kuhmua. Kun kuhmu oli laskenut, poika luisteli takaisin pelaamaan.

Kun pelattiin koulujen välisiä futismatseja, sanottiin, että menkää futiskentälle fillareilla heti aamusta. Pyöräilykypäristä ei ollut puhettakaan. Jos pelaajalla ei ollut fillaria, sanottiin, että kävele perässä, mutta pidä huoli, että kerkiät matsiin. Jos oppilas sanoi, että mä en osaa kentälle, maikkoi sanoi, että sitten ei tarvitse tulla ollenkaan tai ota selvää.

Suunnistusrata tehtiin metsään. Piti käyttää karttaa ja opetella kompassin käyttöä. Jos oppilas eksyi, ajateltiin, että kyllä routa porsaan kotiin tuo. Oppilas tuli seuraavalle oppitunnille, sanoi, että maikka, mä vähän eksyin. 

Nyt:

Jääkiekolla ei saa pelata, ellei kaikilla ole jääkiekkovarusteet päällään. Nyt pelataan pallolla, joka pelaajalla on oltava kypärä päässään. Mailaa ei saa kohottaa polven yläpuolelle, pelataan salibandysäännöin. Ennen oppituntia opettaja on kiertänyt kentän ja on tarkistanut, että kentältä ei löydy erkanpalasia tai karkkipapereita.

Kun pelataan koulujen välisiä futismatseja, mennään yhdessä futiskentälle. Ajetaan pyörillä peräkkäin, joka iikalla on pyöräilykypärä. Jos ei ole polkupyörää, isä tai äiti tuo pojan autolla urheilukentälle.

Tehdään yksinkertaisia reittisuunnistusratoja. Suunnistetaan pareittain. Kompassia ei tarvitse käyttää. Rastit ovat niin helpoissa paikoissa, että pari vilkaisua karttaan riittää.

Kun valmistuin maikaksi 24-vuotiaana, aloitin työt Vantaan Hiekkaharjun koulussa, joka oli rakennettu hiekkakuoppaan, jossa vain muutamia vuosia aikaisemmin laskettelimme kavereiden kanssa minnareilla kuopan reunoilta alas.

Helsingin Opettajienkoulutuslaitoksesta tuli luokkaani kahdeksi viikoksi pari luokanopettajaksi opiskelevaa poikaa. Pojat olivat suurinpiirtein samanikäisiä kuin minä. 

Luulin, että pojat haluavat treenata opettamista käytännössä, mutta he istuivat vain hiljaa kaksistaan luokan perällä ja tekivät luentokansioittensa lehdille jonkinlaisia merkintöjä. He tekivät havaintoja, kait tuo on nyt sitä uutta kasvatustiedettä, ajattelin.

Pääsin parin päivän kursille. Pyysin poikia sijaiseksi, pääsette istumasta siitä käytännön opetushommiin.

Pojat sanoivat, että ei me tulla. Ihmettelin, mitä ihmettä, tehän saatte sijaisuudesta rahaa!

Ei me tulla, koska me pelätään.

Olen monta kertaa myöhemmin ajatellut, että tekivätkö pojat koskaan luokanopettajan hommia, vai jatkoivatko he luokanopettajaksi valmistuttuaan kasvatustieteen opiskelua. Ehkä heistä tuli opettajienkouluttajia.

Jos pelkää, ei kannata opiskella opettajaksi.

Kun opettaa liikuntaa, ei saa pelätä. Liikunnanopetuksessa pitää käyttää tervettä järkeä ja noudattaa ohjeita. Ei kannata ottaa turhia riskejä, ettei tarvitse puolustautua oikeusaleissa.

Hiihto, maastojuoksu ja suunnistus kuuluvat koululiikuntaan. Lajit ovat perusliikuntaa.