torstai 19. huhtikuuta 2018

Koulussa kiehuu ja kuplii

Jotain on tapahtumassa. 

Vantaan Hämeenkylän koulun Sanomalan väistötilan oppimisympäristöstä on kohkattu oikein kunnolla.

Juuri, kun ollaan toettu helsinkiläisen kuvataideopettaja Elina Tuomen vahvasta
blogikirjoituksesta, Hesarissa rävähti: peräti neljä kouluaiheista mielipidekirjoitusta samana päivänä. 

Hyvä, kun joskus annetaan palaa. Etteivät aina opettajat ole akateemisesti koulutettuja nössöjä. On hyvä, että taitetaan peistä puolesta ja vastaan. 

Jaan tämän päivän Hesarin mielipiteet poikkeuksellisesti kaikille luettavaksi. Painavimmin on sosiaalisessa mediassa on jaettu emeritusprofessori Kari Uusikylän mielipidekirjoitusta.



* * *

19.4. HS Mielipide


Nyt ovat muodissa luokattomat koulut ilman sisäseiniä, oppilaiden omia työpisteitä, pöytiä ja tuoleja.

Koulutiloja uudistetaan uuden oppimiskäsityksen mukaisiksi. Keskeinen idea on oppilaiden aktiivinen tiedonhankinta; konstruktivismiksi kutsutun opin mukaan tieto on todellista vain silloin, kun se on itse hankittua. Tästä seuraa, että opettajan tulee väistyä taustalle, kun oppilaat suunnittelevat mitä opiskelevat ja miten opiskelevat.

Kiivaimmat uudistajat ovat julistaneet opettajajohtoisen opettamisen pannaan, koska opettaja vain siirtää kuollutta tietoa passiivisiin oppilaisiin.

Oppilaiden aktiivisuutta, yhteissuunnittelua, itsenäistä tiedonhankintaa ja monipuolisten työtapojen käyttöä kuvattiin jo vuonna 1970 peruskoulun ensimmäisessä opetussuunnitelmassa (Pops I). Suunnitelmassa oli myös kuvaus erilaisista opetustiloista ja -ryhmityksistä, yksilöllisestä opiskelusta aina 150 oppilaan suurryhmään. Pätevä opettaja käyttää opettajakeskeisiä, yhteistoiminnallisia ja oppilaskeskeisiä työtapoja, koska opetusoppi, didaktiikka, on ollut opettajankoulutuksen perusta.

Nyt ovat muodissa luokattomat koulut ilman sisäseiniä, oppilaiden omia työpisteitä, pöytiä ja tuoleja. Meluisa opiskelutila aiheuttaa turvattomuutta ja stressiä. Sermit, kuulosuojaimet, oma kaappi ja opetustilojen vaihtelu eivät asiaa muuksi muuta.

Yhdestä koulusta kerrotaan ylpeänä, että pikkuoppilaille ei aina kerrota, mihin heidän pitäisi mennä ja mitä pitäisi tehdä. Suosittu ”itseohjautuvuus” voi olla lähes heitteillejättöä.

Nyt vaaditaan, että opetuksen tulee perustua vuorovaikutukseen. Mihin muuhun kouluopetus voisi perustua?

Muodissa oleva ilmiöopetus eli opetuksen horisontaalinen integraatio, jossa opiskellaan yhdessä suunniteltuja aihekokonaisuuksia yli oppiainerajojen, esiteltiin ensimmäisessä opetussuunnitelmassa ja oppikirjoissa laajasti jo puoli vuosisataa sitten.

Oppilaan perustarpeita ovat turvallisuuden tarve, pienyhteisöön kuuluminen sekä huomatuksi ja kuulluksi tuleminen. Opettajien tiimityö on tarpeen isoissa opetusryhmissä. Tiimi ei kuitenkaan korvaa läheistä oma-opettajaa.

Luovaa opiskelua on korostettu pitkään. Luova prosessi, flow, vaatii kahta asiaa: koko henkisen kapasiteetin keskittämistä yhteen kohteeseen ja tehtävän sopivaksi räätälöityä vaikeustasoa. Pienikin ulkoinen häiriö saati meteli lopettaa flown.

Tuntuu siltä, että liian moni suomalainen koulubussi ajaa pimeässä ilman valoja ja kuljettajaa. Kuljettaja on korvattu konsultti-rahastajalla, joka myy tietotekniikkaa, kalusteita ja akustiikkaa. Kirjoihin ei ole varaa.

Jos kasvattaja-opettajat eivät jaksa nykymenoa vaan hakeutuvat muihin töihin, moni koulubussi ajaa pahan kolarin. Kuka vastaa seurauksista?

Kari Uusikylä

didaktiikan emeritusprofessori, Vaasa

* * *

19.4. HS Mielipide


Perinteisen suomalaisen ala-asteen arjessa on monia syvälle juurtuneita toimintatapoja, jotka vieraannuttavat poikia koulusta ja opiskelusta.

Poikien tyttöjä heikompi suoriutuminen koulussa alkaa näkyä jo peruskoulun alaluokilla ja jopa varhaislapsuudessa. Tarvittavat korjaustoimenpiteet pitäisi ehdottomasti suunnata jo lapsuuteen eikä yläasteen aikaan, jolloin oltaisiin enää sammuttamassa tulipaloja.

Uskon, että perinteisen suomalaisen ala-asteen arjessa on monia syvälle juurtuneita toimintatapoja, jotka vieraannuttavat poikia koulusta ja opiskelusta. Monet päivittäiset hyvän koululaisen rutiinit ovat suurelle osalle pojista sietämättömiä ja tekevät koulunkäynnin ahdistavaksi.

Kokemukseni mukaan työrauhaongelmien pelossa toimintatavat koulussa muotoutuvat usein sellaisiksi, että ne käyvät vilkkaan tai energisen lapsen voimille. Tiukka hiljaisuuden vaatimus, liialliset jonottamiset tai pitkästyttävät paikalla pysymiset ovat omiaan aiheuttamaan stressiä lapselle, jolle toisenlainen toiminta on luontevaa.

Opettaja voi vaikuttaa huomattavasti poikien kouluviihtyvyyteen myös opetussisältöjen valinnoilla. Tietyntyyppisen esteettisyyden tavoitteleminen kirjoittamisessa tai taiteessa, tytöille mieluisat toimintamuodot liikuntatunneilla tai äidinkielen lukupiirikirjan valinta voivat vahvistaa joidenkin poikien käsitystä siitä, ettei koulu ole heille tarkoitettu.

Koulut tarkastelevat tällä hetkellä uuden opetussuunnitelman myötä omia toiminta­tapojaan, ja siksi suhtaudun tilanteeseen ja mediassa syntyneeseen keskusteluun poikien asemasta toiveikkaasti. Nyt olisi suotuisa hetki lisätä koulu­päivään esimerkiksi enemmän liikuntaa, toiminnallisuutta, retkiä ja sisältöjen valinnaisuutta ilmiöoppimisen kautta. Ulkona oppiminen ja joustavat ryhmittelyt lisäävät myös varmasti poikien kouluviihtyvyyttä.

Helsingin Sanomien kirjoituksessa (17.4.) yläastelaiselta kysyttiin, saavatko tytöt helpommin hyviä numeroita kuin pojat. ”Ehkä kolmosella opettajat vielä lellivät tyttöjä, mutta eivät myöhemmin enää”, oli vastaus.

Parempi vielä olisi, jos pojan ei tarvitse missään vaiheessa tuntea, että tyttöjä lellitään koulussa.

Javier Salazar

luokanopettaja, Helsinki

* * *

19.4. HS Mielipide


Kyllä meistä rasavilleistäkin tulee ihan kelvollisia veronmaksajia, kunhan itsetuntoamme vain tuetaan.

Arvoisat opettajat ja kasvattajat. Haluaisin viedä hetken teidän aikaanne.

Te olette merkittävä osa lasten ja nuorten elämää, aivan samoin kuin lapset ja nuoret ovat osa teidän elämäänne. Kaikella sillä, mitä te sanotte lapselle ja nuorelle, vahingossa tai tarkoituksella, on merkitystä.

Siitä on jo hetki, kun sain peruskouluni suoritettua. Viime jouluna sain ylioppilaslakin, muutaman vuoden ikätovereitani jäljessä, mutta sain kui­tenkin! Kiitos kaikkien niiden opettajien, jotka jaksoivat tukea minua opiskelujeni aikana.

Jouduin kuitenkin kohtaamaan tilanteita, joissa vanhojen opettajieni jättämät arvet repesivät uudelleen. Yläasteella ja päivälukiossa ollessani opinto-ohjaajani ja muutamat opettajat jaksoivat suureen ääneen aina ihmetellä, että ”mitähän sinustakin joskus tulee?”.

Toisinaan olen varma, että jotakin minusta vielä tulee. Mutta sitten on niitä pimeitä iltoja, jolloin nuo kuulemani sanat kaikuvat päässäni. Kaikki mitä yritän, tuntuu turhalta.

Olen nyt ollut miltei vuoden nykyisessä työpaikassani, mutta jatkoa ei kuulemma ole luvassa. Juuri nyt kuulen päässäni kaikki ne opettajien ihmettelyt ja epäilyt, joita koulussa kuulin. Motivaationi hakea jatko-opiskelupaikkaa on nollassa, koska eihän minusta siihen ole. Eihän minusta kai pitäisi koskaan mitään tullakaan.

Arvoisat opettajat ja kasvattajat: olkaa armollisia lapsille ja nuorille. Älkää tuomitko sitä pipoa sisällä käyttävää huliviliä. Tukekaa häntä. Joskus pelkkä high five riittää, tai ystävällinen hymy. Älkää koskaan kyseenalaistako nuoren tulevaisuutta. Kyllä meistä rasavilleistäkin tulee ihan kelvollisia veron­maksajia, kunhan meidän itsetuntoamme vain tuetaan.

Rebekka

* * *

19.4. HS Mielipide


Monissa Espoon kouluissa henkilökunta ja oppilaat kohtaavat jatkuvasti henkistä ja fyysistä väkivaltaa aggressiivisten oppilaiden toimesta. Yleisopetuksessa kyse voi olla oppilaasta, jolla on ollut vastaavia haasteita jopa useiden vuosien ajan ja joka koulun ammattilaisten mielestä pitäisi ohjata pienryhmäopetukseen.

Jos huoltajat ovat asiasta eri mieltä, asettuu suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö (Suko) vanhempien taakse eikä vie opetusryhmäsiirtoa eteenpäin lautakunnalle. Aggressiivisen oppilaan jäädessä yleisopetukseen opettajat uupuvat tilanteeseen ja osa heistä pohtiikin alan vaihtoa.

Miksei Suko kanna enempää huolta aggressiivisen lapsen luokkatoverien tai henkilö­kunnan turvallisuudesta? Eikö oppilailla olekaan oikeutta turvalliseen oppimisympäristöön? Jos aggressiivisen lapsen käytös ei muutu, vaikka koulu on kokeillut lukuisia tukitoimia ja opetusjärjestelyitä jopa usean vuoden ajan, kenen etua palvelee lapsen jääminen yleisopetukseen?

Vanhemmat, taistelkaa lastenne turvallisuuden puolesta.

Opettajat Espoosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti