tiistai 24. huhtikuuta 2018

Gabriel Heller Sahlgren: Älkää valitko sitä tietä!

24.4. HS


Ruotsi antoi 1990-luvulla oppilaille paljon vastuuta omasta oppimisesta, mutta nyt kokeilu alkaa olla ohi. HS tutustui Ruotsin nykyisiin opetusmetodeihin yläkoulussa Södertäljessä.

”Älkää valitko sitä tietä!” tutkija Gabriel Heller Sahlgren huudahtaa haastattelun päätteeksi kokoustilassa Tukholman Östermalmilla. Se on hänen viimeinen varoituksensa Suomelle.

Sahlgrenin mielestä Suomen koululuokissa ajetaan nyt sisään opetussuunnitelmaa, jossa toistetaan Ruotsissa tehtyjä virheitä.

”Pelkään, että Suomessa mennään nyt samaa tietä. Ja että sitä tullaan katumaan. Koska me kadumme nyt.”

Opetushallitus antoi Suomelle uudet opetussuunnitelman perusteet vuonna 2014. Niihin perustuva opetus on alkanut alakouluissa ja seiskaluokilla.

Heller Sahlgren näkee uudistuksessa kaksi suurta linjaa, jotka muistuttavat Ruotsissa 1990-luvulla tehtyjä päätöksiä. Suunta on hänen mielestään huono.

Ensimmäinen on oppilaan vastuun lisääminen. ”Aiemmin sanottiin selvästi, että opettaja päättää opetusmenetelmät.” Nyt oppilaalle annetaan enemmän sananvaltaa, hän tulkitsee. ”Koko ajan fokus on ollut siinä, että pitää päästä pois perinteisistä opetustavoista.”

Heller Sahlgrenin mukaan aivotutkimus ja kouluvertailut osoittavat, että perinteiset keinot toimivat yhä. ”Asioiden siirtyminen pitkäkestoiseen muistiin vaatii toistoja.”

Toinen suuri linja on hänen mielestään faktatiedon painoarvon hämärtäminen. Suomen uusi opetussuunnitelma korostaa ”seitsemää laaja-alaista osaamista” ja ”monialaisia oppimiskokonaisuuksia”.

”Ajatellaan, että faktojen osaaminen ei itsessään ole enää niin tärkeää. Painotetaan valmiuksia, yleisempiä taitoja.”

Luovuuskin tarvitsee tuekseen oppiaineiden perustietoja. ”En tarkoita, että nyt Suomessa menisi heti kaikki metsään. On kuitenkin riski, että pannaan painoarvoa väärille asioille ja köyhdytetään aineosaamista.”

* * *

* * *
Viisas oppii muiden virheistä.


Laitoin kirjoitukseni alkuun muutaman linkin kirjoituksiini, joissa sivutaan vahvasti suomalaisen peruskoulun rapauttamista.

Kirjoitin 28.10.2009: 

Kaikesta Pisa-menestyksestä huolimatta on ihmisiä, joille julkisin verovaroin kustannettu peruskoulu on kirosana. Halutaan murtaa vahva peruskoulu ja haetaan eriarvoista koulujärjestelmää väellä ja voimalla. 

Olen jo aikaisemmassa blogikirjoituksessani maininnut taannoisesta koulutusristeilystä, jossa olin mukana. Risteilyllä oli luennoitsijana Elinkeinoelämän keskusliiton edeltäjän TT:n nokkamiehiin kuulunut Seppo Riski, joka totesi aivan suoraan, että heidän kannaltaan peruskoulu on rasite.

Voidaan sanoa, että jo edesmenneen Seppo Riskin lause heidän kannaltaan peruskoulu on rasite, oli varmaankin alkusysäys siihen, että aloin kirjoittaa blogiani. 

Peruskoulun rapauttaminen alkoi näkyä heti 90-luvun laman jälkeen. Alettiin vähitellen järsiä sieltä täältä. Hellimäni sanapari koulutuksellinen tasa-arvo alkoi mureta. Peruskoulu ei rapaudu itsestään kuten kallio voi luonnossa rapautua. 

Koulutuksen rahoitusta 2000-luvulla on vähennetty johdonmukaisesti hallituskoalitioista huolimatta. Tietyt kunnat ovat vauhdittaneet säästöjä omilla toimillaan. Siis osin kyse on ollut reaalipolitiikasta.

Pelkään aidosti oppimistulosten radikaalia romahtamista. Silloin alkaa kova testaaminen ja ininä yksityiskoulujen perään. Pääkaupunkiseudulla jo nyt moni nuori keskiluokkainen perhe miettii asuinpaikkaansa päiväkodin tai koulun sijainnin suhteen.

Mutta myös me rapautamme, opettajat ja rehtorit sekä kasvatustieteilijät ja koulutussuunnittelijat.

Gabriel Heller Sahlgren ei suinkaan ole ensimmäinen ruotsalainen, joka varoittaa Suomea tekemästä samoja virheitä kuin Ruotsissa tehtiin. Professori Inger Enkvist muistutti, että  Suomen hyvät Pisa-tulokset ovat opettajien ansiota, eivät opetussuunnitelmateoreetikkojen ansiota. (ks. ensimmäinen lisäämäni linkki)

Olen samaa mieltä. 

Opetussuunnitelmatyö Suomessa urani aikana on ollut hyvin poukkoilevaa. Oikeastaan vain peruskoulun ensimmäisessä opetussuunnitelmassa (POPS I 1970 eli se valkoinen pops) oli selkeä punainen lanka.

Heller Sahlgren nosti esiin kaksi suurta linjaa, jotka muistuttavat Ruotsissa tehtyjä päätöksiä.

1. Oppilaan vastuun lisääminen

2. Faktatiedon painoarvon vähentäminen

Mitä pienemmästä oppilaasta on kyse, sitä vaarallisempaa on oppilaan vastuun lisääminen. Ikään kuin 7-10 -vuotias lapsi olisi kypsä tekemään omia valintoja oppimisensa suhteen. Nyt pikkulapsia pädeineen pannaan opiskelemaan pitkin koulun käytäviä viihtyvyyteen ja uuteen oppimisympäristöön vedoten.

Huvittavinta on ollut koulujen hullun lailla uudelleen kalustaminen. Nyt istutaan yksin, kaksin tai kolmistaan Martelan valkoisissa salmiakin muotoisissa pöydissä, tavarat haetaan seinän vierillä olevista lokerikoista. Ikään kuin oppiminen olisi kiinni siitä, millaisessa pulpetissa oppilas istuu.

Käytävät ovat pullollaan erilaisia värikkäitä sohvia. Rahaa on palanut. Kalusteyhtiö Martela on ollut viime vuosien kovin pörssinousija.

Opettamisesta on tehty kirosana. Opettaja on nyt oppimisen ohjaaja.

Opettamisen vähyys näkyy hyvin matematiikassa. Monessa luokassa oppilaat laskevat oppikirjaa omaan tahtiin miten sattuu. Opettaja kiertelee luokassa ja hänestä on tullut 20 oppilaan tukiopettaja. Yhteisiä opetustuokioita on vaikea järjestää, koska oppilaat opiskelevat eri kohdissa.

Kun kertotaulua ei ole kunnolla opetettu jakokulmasta puhumattakaan, oppilaan eteneminen tuskaista. Minulle on sanottu monta kertaa kirkkain silmin, että ei kertotaulua pidä osata ulkoa, vaan kertolasku pitää ymmärtää.

Silloin olen ollut äimän käkenä. Totta kai kertolasku pitää ymmärtää, mutta jos kertotaulua ei osata, matematiikan tehtävissä, jossa tarvitaan kertotaulua, ei vain tule yhtään mitään.

Kaveriani pyydettiin antamaan viidesluokkalaiselle oppilaalle yksityisopetusta matematiikasta, kun oppilas sai kokeista pelkkiä nelosia. Lapsi ei osannut ollenkaan kertotaulua. Se opeteltiin kunnolla, ja kokeista alkoi tulla ysejä. Kertotaulun osaamattomuus oli oppimisen lukko. 

Heller Sahlgren toteaa, että asioiden siirtyminen pitkäkestoiseen muistiin vaatii toistoja.

Eihän? Kuinka vallankumouksellista.

Osaamattomuus on nähtävissä myös toisessa välineaineessa, äidinkielessä. Ei käsin kirjoittaminen ole tärkeää. Oikeinkirjoituksen ja kieliopin hinkkaaminen on vanhanaikaista. 

Osa opettajista ei lue enää ääneen oppilaille, eivätkä kaikki enää luetuta romaaneja oppilaille. 

Heller Sahlgrenin penäämä aineosaaminen on hämärtynyt. Opiskelu esim. historiassa ja maantiedossa on melkoista sorkkimista sinne ja tänne, enää ei välttämättä edetä systemaattisesti. Historian ydinkohdat jäävät hämärän peittoon, eikä karttaa osata kunnolla. Todetaan vain, että nyt opiskellaan kokonaisuuksia, ei nippelitietoa

Jotkut ovat heittäneet reaalioppiaineiden oppikirjat paperinkeräykseen. Oppilas hakee itse tietonsa pädiä tai läppäriä käyttäen.

Kannattaa vakavasti kuunnella Ruotsista saapuneita viestejä. Ottaa opiksi. 

Jotain pitäisi tehdä ennen kuin lirit on housuissa. Opetushallituksen johtokunnan kokouksessa kysyin pääjohtaja Olli-Pekka Heinoselta, onko OPH:ssa tiedostettu, että oppimisen taso on laskusuunnassa.

1 kommentti:

  1. ala-asteella jo tajusin että kertotaulun ulkoaopettelu oli hanurista ja turhaa ja jätin sen väliin. Nyt kun olen kohta 10v tehnyt DI:nä töitä niin voin todeta että oli hyvä valinta. Turha sitä opetella ulkoa, kunhan ymmärtää miten lasketaan ja tarvittaessa osaa laskea.
    (meillä siis piti opetella 1-10 kertotaulut ulkoa ja kokeessa taisi olla 2s/lasku aikaa kirjoittaa vastaus, aikaa laskemiseen ei ollut joten kovin hyviä tuloksia noista kokeista saannut)

    VastaaPoista