Yhtenäiset ohjeet oppilaiden arviointiin

Läse-sedel för August Vilhelm Lundell

August Vilhelm oli isoisäni Bertil Vilhelmin isä. Selkeä oli 1880-luvun todistus, rastia ruutuun ja naimalupa taskuun. Paina kuvaa, niin näet sen suurena.

13.3. HS

Oppilaiden arvosteluun tarkemmat ohjeet

Koulujen varsin kirjavaa arvosanojen antoa pyritään yhtenäistämään uusilla, nykyistä tiukemmilla ohjeilla.

Opetushallitus valmistelee parhaillaan valtakunnallisia kriteerejä, mitä oppilaan pitää osata saadakseen kahdeksikon eri aineissa kuudennen luokan jälkeen.

Uudet ohjeet on määrä ottaa käyttöön kaikissa yhteisissä aineissa syksyllä 2016, kertoo opetusneuvos Irmeli Halinen.

Opetushallituksen tekemistä eri oppiaineiden oppimistulosten arvioinneista on jo pitkään käynyt ilmi, että samaa osaamista testeissä osoittaneilla on voinut olla todistusarvosanassa jopa kahden numeron erot.

Opettajat käyttävät yhä suhteellista arviointia eli vertailevat oppilaita toisiinsa, vaikka oppilaan osaamista pitäisi verrata valtakunnallisiin kriteereihin, jotka koskevat arvosanaa kahdeksan. Ne ovat olleet käytössä vuodesta 2004.

Sorkitaan nyt sitten tätäkin aihetta, tuleeko Enkeliporsaalle taas kärsään?

Tätä uudistusta olen odottanut. Oppilasarvioinnin ongelmat kulminoituvat tietenkin peruskoulun päättötodistukseen, joka annetaan yhdeksännen luokan jälkeen. 

Olen aina painottanut viitos-kuutosluokkalaisille oppilailleni, että "muistakaa sitten, ysiluokan kevättodistus ei sitten ole enää mitään vessapaperia, sillä haetaan lukioon tai ammattikouluun."

Koska tiedetään, että päättötodistuksella on suuri merkitys, on syytäkin rukata arviointikäytänteet samansuuntaisiksi. On melkoinen yhdenvertaisuusongelma, kun toinen ysiluokkalainen saa matematiikasta ysin ja toinen seiskan, vaikka osaamisen tasot olisivat samat.

Pitäisikö peruskoulun lopussa tietyissä oppiaineissa olla valtakunnalliset päättökokeet? Nähtäisiin oikeasti, kuka osaa mitäkin.

Tiedän, että on opettajia, jotka sanovat, että "mutta sittenhän ne päättökokeet ohjaavat mun opetusta". Mutta eikö ole hyvä, että edes jotkut yhteiset kriteerit ohjaavat opetusta? 

Nykytilanne alkaa olla skitsofreeninen, se alkaa muistuttaa Ruotsin tilannetta. Siellä oppilasarvioinnissa on menty männikköön, koska Ruotsissa ei ole oikeastaan oppilasarviointia ollenkaan. Oppilasarvioinnin puute on yksi syy sikäläisten oppimistulosten romahtamiseen lähes kehitysmaatasolle.

Parisenkymmentä vuotta sitten alakouluissa oli ns. arviointikokouksia. Opettajat istuivat yhteen ja vertailivat arviointeja keskenään. Erityisen tärkeää oli saada käyttäytymisen numerot suurinpiirtein samaan muottiin. 

Käytiin läpi luokka-asteen oppilaiden käyttäytymisen kympit. Kympit ja ysit piti ansaita, kasi oli norminumero. Seiskan saaneella oppilaalla oli jonkinlaisia käytösongelmia. Jos oppilas sai käyttäytymisestään kuutosen, harkittiin tarkkailuluokkaa.

Myös alakoulun kuutosluokkalaisten numeroissa voi olla heittoja eri koulujen välillä. Juttelin aikoinani jossain koulutusristeilyllä yläkouluni matematiikan opettajan kanssa, hän tiesi tasan tarkkaan, minkä koulun kuutosten opettajien antamat matematiikan numerot pitivät. 

Vantaalla on jo useamman vuoden ajan alakouluissa pidetty matematiikassa Makeko-kokeita, matematiikan keskeisen oppiaineksen kokeita. Äidinkielessä on pidetty Allu-kokeita, joilla mitataan lukemisen tasoa.

Kokeiden tulosten perusteella yksittäinen opettaja voi kehittää opetustaan. Jos tuloksista ilmenee, että luokka ei osaa kunnolla esim. prosenttilaskun alkeita, opettaja tietää takuuvarmasti, mihin matematiikan osa-alueeseen pitää panostaa.

En oikein jaksa uskoa, että lukuaineissa opettajat enää käyttäisivät suhteellista arviointia eli vertailisivat oppilaita toisiinsa. Nykytrendi on, että oppilaiden osaamista arvioidaan suhteessa heidän omiin edellytyksiinsä ja tavoitteisiinsa, mikä on osin johtanut oppilasarvioinnissa jonkinlaiseen kaoottisuuteen. Kahden oppilaan kasit eivät välttämättä olekaan enää samanarvoisia.

Päättövaiheessa pitäisi käyttää absoluuttista arviointia eli oppilaiden osaamista arvioidaan suhteessa yhteisiin opetussunnitelmassa määriteltyihin tavoitteisiin. Jos näin ei tehdä, oppilas voi päästä tiettyyn opinahjoon heikommalla osaamisella kuin joku toinen oppilas. Rannalle jääneen oppilaan osaaminen voi olla korkeampaa tasoa huolimatta siitä, että ko. oppilas on saanut heikommat numerot kuin oppilas, joka lipsahti sisään.

Peruskoulun päättövaiheessa kyse todellakin on yhdenvertaisuudesta. Päättövaiheessa numeroilla on merkitystä. Kyse on myös oppilaiden oikeusturvasta.

Kannattaa lukea OPH:n sivuilta, opettajat kertauksen vuoksi, muut silkasta mielenkiinnosta:

Oppilaan arviointi menneinä vuosikymmeninä

Oppilaan päättöarviointi perusopetuksessa

Viime opetussuunnitelmakierroksella Vantaalla luovuttiin sekavista koulukohtaisista opetussuunnitelmista ja siirryttiin ns. alueellisiin opetussuunnitelmiin. Eri oppiaineisiin määriteltiin hyväksytyn suorituksen kriteerit (lue 5) ja hyvän suorituksen kriteerit (lue 8).

Olin fysiikan ja kemian ryhmässä, jossa oli opettaja jokaisesta alueen alakoulusta sekä molempien yläkoulujen fysiikan ja kemian opettajat. Aloimme ihmetellä, miksi meidän täytyy määritellä hyväksytyn osaamisen kriteerit, koska todistuksissa ei juurikaan ole viljelty nelosia. Ehtoja ei enää anneta, ja oppilas jätetään luokalle yleensä vain huoltajien pyynnöstä.

Kyllä meidän sitten piti rustata ne hyväksytyn osaamisen kriteerit. Koska oppilaille ei anneta todistuksiin niitä nelosia, heille sen sijaan annetaan ns. armovitosia, vaikka heidän osaamisen tasonsa ei jossakin oppiaineessa täytäkään hyväksytyn suorituksen kriteerejä.

Laskutaito heikentynyt

http://www.leonardo-da-vinci-biography.com/

HS 27.3.

Arviointi: Koululaisten laskutaidot ovat huonontuneet

Peruskoululaisten laskutaidot ovat laskussa. Opetushallituksen uusimman arvion mukaan osaamisen taso on heikentynyt eniten luvuissa ja laskutoimituksissa. Myös prosenttilaskut sujuvat peruskoulun päättäviltä nyt heikommin kuin aiemmin.

Matematiikan taitoja mitattiin nyt viidettä kertaa, ja edellisestä on aikaa seitsemän vuotta. Osa tehtävistä oli uusimmassa, viime keväänä tehdyssä arvioinnissa samoja kuin aiemmissa.

Kaikista osa-alueista parhaiten hallittiin juuri luvut ja laskutoimitukset. Näistä tehtävistä ratkaistiin keskimäärin 63 prosenttia, mutta aiemmin osuus oli 70. Prosenttilaskuissa ratkaisuosuus laski vielä enemmän: 52 prosentista 41 prosenttiin.

YLE: Pojat osaavat päässälaskua, tytöt ongelmanratkaisua

Tulos oli ainakin minulle yllätys.
 
En ole huomannut, että laskutaito olisi laskenut. Opetan alakoulussa, jossa opiskellaan perusasioita kuten ennenkin. Vantaalla oppilaita mitataan vuosittain Makeko-kokeilla, jotka keskittyvät matematiikan keskeisen oppiaineksen mittaamiseen.
 
On hauska vertailla oman luokan tuloksia rinnakkaisluokkien tuloksiin. Mielenkiintoista on, että vaikka kuinka luokanopettajat opettaisivat ja erityisopettajat auttaisivat heikkoja laskijoita, luokkien väliset erot näyttävät pysyvän vuodesta toiseen samoina.
 
Makekot ovat oiva väline, koska ne kumminkin erottelevat heikot laskijat muista. Maksimipisteet ovat 60 pistettä, jos laskee kohtuullisenkin hyvin, oppilaalta pitäisi irrota noin 55 pistettä. Ympyröin punaisella päiväkirjani arviointiosiossa heikkojen laskijoiden pistemäärät ja kiikutan heidät erityisopettajan pakeille.
 
Koulun pisteet kootaan ja niitä voidaan sitten verrata edellisvuosien pisteisiin. Pisteet eivät ole julkisia, koska Makekot ovat opettajan ja koulun työväline.
 
HS: Kaikkiaan matematiikkaa osataan keskimäärin tyydyttävästi, eikä tyttöjen ja poikien taidoissa ole kovin suuria eroja.

Arviointi tehtiin ysiluokkalaisille keväällä 2011, oppilaita oli viitisen tuhatta yli sadasta koulusta. Huomattiin, että menestymiseen vaikutti vanhempien koulutustausta, mikä ei ollut yllätys. Kaupungeissa pärjättiin paremmin kuin maalla, mikä ei myöskään ollut yllätys.

Pojat suhtautuivat myönteisemmin matematiikkaan kuin tytöt, mutta pääasia on, että itse taidoissa ei ollut eroja.

YLE: Opetusneuvos Kati Hirvonen Opetushallituksesta arvioi, että perusosaaminen ja -ymmärtäminen luvuissa ja laskutoimituksissa on saattanut heikentyä, koska laskuja ratkaistaan yhä enemmän kännyköillä ja laskimilla eikä omassa päässä tai paperilla.

On selvää, että jatkuva laskinten käyttö rappeuttaa.

Alakoulussa lasketaan paperilla, yläkoulussa jo melko paljon laskimilla. Olisiko syytä harkita yläkoulussakin omien aivojen käyttöä?

Prosenttilaskujen ratkaisuosuus putosi peräti 11 prosenttiyksikköä, mikä on jo hälyttävää. Matematiikan osa-alueista geometrian osaaminen oli heikointa. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että geometrian suhteellista osuutta matematiikassa olisi lisättävä. Alakoulussa geometriaa raavitaan vain yhden jakson verran joka luokka-asteella.

ks. Lisää geometriaa

Olisiko geometrian suhteen syytä luopua spiraaliperiaatteesta ja esim. alakoulussa keskityttäisiin triplaten geometriaan vaikkapa parillisilla luokka-asteilla?

Opettajana minusta tuntuu koko ajan siltä, että liian nopeasti höösitään asiasta toiseen, kunnolliseen perehtymiseen ja klassiseen ylioppimiseen ei aika riitä.