perjantai 29. lokakuuta 2010

Opettajat nettiherjauksen kohteena

Opettaja 26.10.

Nettikiusaaminen karkaamassa käsistä

Nettikiusaamisesta on tullut yleinen oppilaiden ja opettajien häirinnän muoto. Äskettäin julkaistun, 25:tä Euroopan maata koskeneen EU Kids Online -tutkimuksen mukaan yksi kahdeksasta eurooppalaislapsesta sanoo kokeneensa jotain epämiellyttävää, kuten kiusantekoa netissä. Suomalaisista 13–16-vuotiaista nuorista 5 prosenttia on joutunut nettikiusaamisen kohteeksi.

OAJ:n keväällä teettämän tutkimuksen mukaan opettajista 13 prosenttia on ollut nettikiusattuna.

Kiusaaminen alkaa usein harmittomaksi herjaksi tarkoitetusta pilasta, mutta muuttaa muotoaan, koska kiusaaminen saavuttaa kuvagallerioissa, keskustelupalstoilla, chateissä ja blogeissa suuremman yleisön kuin muu pahanteko tai väkivalta. Lisäksi pahantekijä voi pysytellä tuntemattomana.

Onneksi suomalaisten lasten nettikiusaamislukemat ovat selvästi pienempiä kuin muualla Euroopassa.

Nettikiusaaminen on kasvoton henkisen kiusaamisen muoto. Vaikea on keksiä mitään raukkamaisempaa. Mieluummin sitä ottaisi vaikka selkäänsä kuin joutuisi lukemaan netistä iljettävää panettelua, joka on kaiken kansan kansan nähtävillä.

Monta kertaa tulee ajatelleeksi, kuinka suojaton pahimmillaan ihminen voi olla.

Opettajiin kohdistuva nettikiusaaminen on yllättävän yleistä, 13 % opettajista on joutunut nettikiusaamisen kohteeksi. Vielä vuosikymmen sitten pahinta oli koulun seinässä oleva sutaisu "Lundell on homo". Mielenkiintoista on, että koulun joka ukko seinäkirjoitusten mukaan oli vuorotellen homo. Nykyään pahin miesmaikkoihin kohdistuva solvaus on "pedofiilihomo".

Opettajan kannattaa silloin tällöin googlata laittamalla hakukenttään oma nimi ja tarkistaa löytyykö mitään yllättävää.

Kolmisen vuotta sitten huomasin hakutuloksissa oman nimeni Demi-lehden keskustelupalstoilta. Demi-lehdellä oli törkyä täynnä oleva keskustelupalsta "Luokkani". Mielenkiinnosta menin lukemaan palstaa, koska oma nimeni oli siellä. Kaiken töryn seasta löysin itseäni koskevan lyhyen kirjoituksentapaisen, "Pähkinärinteen koulun opettaja Kai-Ari Lundell on tikkutärkeä paska".

Jollain sairaalla tavalla olin ylpeä ko. lauseesta. Otin kuitenkin yhteyden Demin toimitukseen, ja he poistivat koko "Luokkani"-palstan samantien.

Oletukseni on, että suurin osa nettiherjauksen kohteeksi joutuneista opettajista on yläkoulun opettajia. Ikävintä nettiherjaamisessa on, että netin lonkerot ovat niin monimutkaiset, että kiusaamista tai herjaamista ei voi millään estää.

torstai 28. lokakuuta 2010

Pilli ja pumppu

Olen saanut kovaa kritiikkiä, kun mainitsin blogissani, että olen hankkinut itselleni uuden Nokian N8 puhelimen. On koettu, että Nokian N8 edustaa kerskakulutuksen huippua ja se on epätasa-arvon airut.

Voihan niinkin ajatella. Minulle Nokian N 8 on työkalu. Teen monia nettisivuja, joihin joudun ottamaan valokuvia. Sellaisia sivuja ovat mm. kouluni sivut ja lasteni koripallojoukkueiden sivut. N kasissa on loistava kamera. Nyt minun ei tarvitse kanniskella erillistä kameraa koko ajan mukanani. Olen koko ajan toimintavalmis.

En kanniskele mukanani monia tavaroita. Riittää, että farkkujeni taskuissa on avainnippu, lompakko ja Sisu-aski. Niillä pärjään missäpäin maailmaa tahansa, kunhan Visa-kortillani on katetta. Aina ei ole.

Nykymaailman meno on melkoisen esineellistä. Aloin miettiä, mitkä esineet ovat minulle tärkeitä.

Pilli

Kannan pilliä aina mukanani ulkotakin pikkutaskussa. Pilli on erittäin tarpeellinen liikuntatunneilla, välitunneilla ja opintoretkillä. Pilli säästää ääntäni. Jos joskus olet opettanut pesäpalloa, tiedät, mistä on kyse. "Pilli is good for your health". Pillin vinkuva ääni on kuin urosopettajan kutsuhuuto.

Minulla on jokaisen takin mukana pilli, en koskaan kulje pillittä.

Minipallopumppu

Sattuneesta syystä joudun kohtaamaan tyhjiä palloja sekä kotona että koulussa. Koulussa meillä oli kompressoripumppu, joka oli tehokas, mutta se aina heitti rasvat lattialle ja silmille. Minipallopumppu on lähes yhtä tehokas, ja pumppuja voi sirotella ympäri toiminta-aluettani, jotta pumppu on aina saatavilla. Ei aina tarvitse ravata koulun alakertaan liikuntavarastoon.

Ohjeiden mukaan pumpun kanssa pitäisi aina käyttää ns. pallorasvaa, mutta olen todennut, että muutkin rasvat käyvät. Hätätapauksessa olen jopa sylkenyt pallon venttiiliin, toimii.

Umbron minipallopumppu on loistavaa arkipäivän designia. Pumppu pitäisi asettaa esille New Yorkin MoMaan Alvar Aaltojen ja Fiskarsin saksien rinnalle.

Arkipäivän designin pitää olla aina käytännöllistä. Kun käytännöllisyyden jalostaa huippuunsa, esineestä tulee aina myös kaunis. (vrt. Mora-puukko, koululyijykynä ja perusmunakello)

Umbron minipallopumput ovat halpoja. Muoviset pillit ovat vieläkin halvempia.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Skoottereita ja pikaruokaa

HS 26.10.

Yli puolet yläkoululaisista jättää kouluruuan syömättä

Suomalainen kuusikymmenvuotias kouluruokailu herättää ihastusta maailmalla, mutta tutkimusten mukaan yli puolet yläluokkalaisista syö muuta kuin kouluruokaa.

"Kouluruokailu on suomalainen keksintö, mutta sen arvostus tuntuu vähentyneen", sanoo Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman pääsihteeri Marja Innanen.

Kun joka toinen yläkoululainen ei syö kouluruokaa, ei voida välttämättä ajatella niin, että kouluruuan laatu on heikkoa tai kouluruuan arvostus tuntuu vähentyneen. On vain "makeampaa" olla syömättä. Porukassa on kiva vaellella ostarilla pitkällä välkällä tai koulupäivän jälkeen.

Ensimmäisen kerran huomasin ilmiön kymmenisen vuotta sitten. Olin sairas ja testasin työterveyslääkäripalvelujamme, silloin lähin hoitopiste oli Forumissa Helsingissä. (Olen todennut, ettei minun kannata köntätä sairaana Tikkurilaan yksityiselle työterveyslääkärille, kun samantasoista palvelua saan aivan vierestä Myyrmäen terveysasemalla.) Kun kävin siellä Forumin lääkärillä, olin niin heikossa vedossa, etten jaksanut tehdä kotona ruokaa, vaan menin Forumin alakertaan Mäkkiin. Paikka oli pullollaan koululaisia, vaikka oli keskipäivä, yläkoululaiset viettivät siellä ruokavälkkäänsä hamppareita syöden.

Yläkouluiässä lapsi toimii ja ajattelee usein kuten muut. "Kouluruoka on paskaa."

Vahva olettamukseni on, että alueilla, joiden lasten vanhemmat tienaavat vähemmän kuin muut, yläkoululaiset syövät kouluruokansa, kun sitä taskurahaa hamppareihin ei irtoakaan. Kun on nälkä, syödään.

On aivan älytöntä ruveta tekemään murrosikäisten lasten kanssa galluppeja mitä kouluruokaa tarjotaan milloinkin. Kyllä minä luottaisin ravitsemusalan asiantuntijoihin, jotka niitä ruokalistoja laativat ja kouluruokia tekevät. Kouluruokailu ohjaa lasta terveellisiin ravintotottumuksiin.

Väitän, että nykyvanhemmat hirvittävän kiireen puristuksessa eivät kykyne kodeissa samaan ruuan tasoon, mihin kouluruuan tarjonnalla päästään. Suurimmalle osaa lapsia kouluruoka on päivän pääateria. Ei sitä saa jättää väliin. Vanhemmat kotona pitävät itsestään selvänä, että lapset syövät koulussa ja ottavat asian huomioon omia kotiruokalistoja laatiessaan.

Perheessäni arkiruokailu on hätäistä. Syödään vähän mitä sattuu, ruokalistan suunnittelu on aika sattumanvaraista. Aamulla syötämme lapsille aamupuurot, kunnon kaurapuuro on täyttävää ja terveellistä. Päivällinen lämmitetään useinmiten mikrolla. Viikonloppuruokaan satsaamme, silloin istumme kaikki yhtäaikaa ruokapöytään ja keskitymme ruokailuun ja yhdessäoloon.

Aika moni koti arkipäivinä on valmisruokavetoinen, jos sitäkään. Monelle lapselle läpsäistään viiden euron seteli käteen päivittäin. "Syö ostarilla."

tiistai 26. lokakuuta 2010

Maha täyteen ja oppimaan

IS 26.10.

Näitä kouluruokia oppilaat himoitsevat

Suomessa on tarjottu kouluruokaa yli 60 vuotta. Ainutlaatuinen maksuton kouluruokajärjestelmämme on saanut ansaittua mainetta myös ulkomailla.

Onneksi olkoon kouluruokailu! Suomalaismallinen kouluruokailu on maailmalla yhä edelleen melkoinen harvinaisuus. Monessa maassa kääritään eväät pakettiin tai ostetaan koulusta jotain onnetonta vatsantäytettä välipalaksi. Joissakin Keski-Euroopan maissa pidetään ruokataukoa ja hipsitään kotiin syömään, koulupäivä jakautuu kahtia.

On rikkaitakin maita, joissa ei lapsille tarjota ruokaa koulussa. Jopa ökyrikkaassa Norjassa lapset ottavat eväät mukaan kouluun, kunta tarjoaa sentään maidon.

Kun vatsa kurnii, on vaikea keskittyä opiskeluun. Kouluruokailu on tasa-arvon tae numero yksi, mitä harvoin tulee ajatelleeksi. Niin itsestään selvänä kouluruokailua pidämme

Sydänliitto teki kouluruokakyselyn. Voittajakaksikoksi nousivat lasagne ja lihamakaronilaatikko. Kärkikaksikko sai neljäsosan kaikista annetuista äänistä. Jaetun kolmannen sijan nappasivat pinaattiohukaiset ja lihapullat.

Olen syönyt kouluruokia sellaiset 45 vuotta sekä oppilaana että oppilaana. Kokemusta on. Arkipäivinä kouluateria on päivän pääateriani. Illalla en syö päivällistä, opettaminen on kevyttä sisätyötä verrattuna vaikkapa ojan kaivuuseen.

Sydänliiton kysely innoitti minutkin miettimään, mitkä ovat minun lempikouluruokiani. Tehtävä on vaikea, koska kouluruoka on mielestäni melkein aina hyvää.

Pastat maistuvat minullekin, mutta kärkeen nousevat suomalaiset perusruuat.

1. Lihakeitto
2. Kaalilaatikko
3. Uunimakkara

torstai 21. lokakuuta 2010

Kari Uusikylä faniryhmä

Emeritusprofessori Kari Uusikylä

Minulla on Facebook-tili, jossa silloin tällöin olen käynyt. En ole tiennyt, mitä koko tilillä tekisin. Tuskin ketään kiinnostaa, mitä minä olen milloinkin tekemässä.

Ostin uuden Nokian uuden N 8 puhelimen, joka on todellinen namu. Parasta puhelimessa on loistava kamera, Carl Zeiss, Tessar f 2.8. Nyt kunnollinen kamera on aina taskussa.

Räpläilen kasia usein, koska tietyt asiat on sillä helppo hoitaa. Sähköposteja ja Hesareita voi lukea missä vain. Myös Facebook toimii puhelimessa mainiosti.

Emeritusprofessori Kari Uusikylä on idolini. Luen innolla Hesarista tai Opettaja-lehdestä hänen viisaat kirjoituksensa. Hän puolustaa vereslihalla peruskouluamme ja koulutuksellista tasa-arvoa.

Perustin Facebookkiin Kari Uusikylä faniryhmän. Räplätkää Facebookin etsintäpalkkiin "Kari Uusikylä faniryhmä" ja liittykää ryhmään. Näin sinäkin puolustat suomalaista tasa-arvoista peruskoulujärjestelmäämme.

Lukekaa Uusikylän kirjoituksia aina, kun voitte. Hänen kirjoituksistaan tulee hyvä mieli.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Olitko mustalla listalla?

HS 17.10.


Joukko tuttuja poliitikkoja ja yli 300 valtion ja kuntien virkamiestä toimi salaisessa porvarien säätiössä vuosien 1971 ja 1991 välisenä aikana.

Vapaan koulutuksen tukisäätiön (VKTS) tavoitteena oli kamppailla kouluihin tunkeutuvaa sosialismia vastaan. Säätiö muun muassa kokosi "mustaa listaa" opettajien poliittisesta suuntautumisesta.

Evan ja STK:n rahoittamaa säätiötä johti ydinryhmä, joka kokoontui säännöllisesti Hotelli Tornissa Helsingissä. Tornin kokouslistasta löytyy tuttuja nimiä: Mauri Pekkarinen (kesk), Riitta Uosukainen (kok) ja Elisabeth Rehn (r).


Nyrkkisääntö on, että vallankumouksen pyörteissä opettajat teloitetaan tai vaihdetaan uusiin, tyyli riippuu vallankumouksen laadusta. Opettajat edustavat ja tukevat yleensä vallitsevaa järjestelmää.

Suomessa 1970-luvulla osa opettajista, kuten muistakin ihmisistä, oli vahvasti vasemmistoradikalisoituneita. Teiniliitto oli pakko lopettaa saman asian takia. Koulumaailman radikalisoitumisen huippu taisi olla surullisenkuuluisat Pirkkalan monisteet, joilla opetetettiin marxilais-leniniläistä historiankäsitystä entisen Neuvostoliiton malliin.

Vasemmistoradikaaleilla opettajilla oli oma lehtensäkin, joka ainakin vielä 1980-luvulla lojui aina silloin tällöin opettajienhuoneen pöydillä. En millään muista ko. lehden nimeä, yritin googlaamalla löytää lehden nimen, olisiko se ollut "Suomen demokraattiset opettajat" tai jotain sinnepäin?

Henkilökohtaisesti mustat listat on hyvin mielenkiintoinen asia, opiskelin opettajaksi Jyväskylän yliopistossa vuosina 1977-80. Yksi mustien listojen tekijöistä oli Jyväskylän nykyinen kaupunginjohtaja Markku Andersson.

Oma kurssini oli hyvin epäpoliittinen ryhmä, luulen, että vain yksi meistä joutui mustalle listalle. Hänkin oli hyvin maltillinen ihminen, mitään verivallankumousta hän ei ollut missään nimessä tekemässä, pikemminkin hän oli älykkö. Suurin osa meistä oli poliittisesti ajatellen täysiä nössöjä.

Olen jonkinlaisen välisukupolven edustaja, yliopistoissa vasemmistoradikalisoituminen alkoi hiipua ja uusia aatteita alkoi syntyä vasta valmistumiseni jälkeen. Liberaalisen Kansanpuolueen (LKP) nuori Osmo Soininvaara kävi esittelemässä ajatuksiaan Kortepohjan ylioppilaskylässä. Hän hahmotteli jo silloin kansalaispalkkamalliaan. Paikalle vaivautui kaksi ihmistä, minä ja kaverini Peter. Siinä me sitten kolmistaan keskusteltiin, tai oikeastaan minä ja Peter lähinnä kuunneltiin.

Kun menin työelämään, alkoi vihreä liikehdintä, kasvinsyöjiä, ympäristöaktiiveja ja feministejä liittyi yhteen. Sinne vei Soininvaaran tie. Vaihtoehtokulttuurit olivat pop. Moni vasemmistolainenkin karkasi vihreään liikkeeseen, ja siitä taisi se vasemmiston hiivuttava alamäki alkaa.

Olen aina ollut sitoutumaton pohjoismainen demokraatti. Ennen kaltaisiani kutsuttiin oikeistolaisiksi, nyt vasemmistolaisiksi. Yhteiskunta on liukunut niin rajusti oikealle. Ilmeisesti 1970-luku edusti heilurin toista ääriasentoa, 2010-luku edustaa toista. Silloin rakennettiin peruskoulua, nyt pidetään peruskoulun joka nurkasta kiinni kaikin voimin, jottei yhtä maailman parasta koulujärjestelmää tuhota.

Opettajat ovat aina suurennuslasin alla.

Henkilötietolaki vuodelta 1999 kieltää tiedon keräämisen arkaluontoisista asioista kuten henkilön poliittisesta vakaumuksesta.

Muuten, vielä 1960-luvulla Vantaalla, silloisessa Helsingin maalaiskunnassa, kyseltiin opettajien puoluekantoja virkoja haettaessa. Rehtorien virkoja jaeltiin puoluepoliittisin perustein. Jopa koulujen vahtimestareilta vaadittiin puolueiden jäsenkirjoja.

Ei tainnut sellainen tapa olla täysin poikkeuksellista muualla Suomessakaan.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Lisää geometriaa


Kuvan alla olevasta linkistä pääsee aivan fantastiselle sivustolle. Geometria kohtaa taiteen.

HS 13.10.

Matematiikan taidot vaihtelevat kouluittain

Kuudesluokkalaisten matematiikan taidoissa on tuntuvia koulukohtaisia eroja. Koulujen väliset erot korostuvat ruotsinkielisillä alueilla, joista löytyy niin huippusuorituksiin yltäviä kuin varsin kehnoihinkin tuloksiin jääviä kouluja.

Silti koulukohtaiset osaamisen erot ovat Suomessa kansainvälisten vertailujen mukaan hyvin pieniä.

Opetushallitus julkisti keskiviikkona peruskoulun kuudennen luokan oppilaiden matematiikan taitojen arvioinnin, joka tehtiin syksyllä 2008. Otokseen kuului 5 560 oppilasta. Suomenkielisiä kouluja oli mukana 244 ja ruotsinkielisiä 44.

Huonoimmin menestyneitten koulujen neljänneksessä tehtävien keskimääräinen ratkaisuprosentti oli 42 ja parhaassa neljänneksessä 82. Erot korostuivat geometriassa. Kaikkiaan ratkaisuprosentti oli suomenkielisissä kouluissa 62 ja ruotsinkielisissä 57.


Onneksi koulukohtaiset erot ovat Suomessa vielä pieniä.

Arvioinnin tulosten erikoisuus on ruotsinkielisten alueiden koulujen suuret erot. En ymmärrä, mistä se johtuu.

Geometrian osaamisen erojen suuruus on ymmärrettävissä. Geometriaa alakouluissa on loppujen lopuksi vähän. Luultavasti erot on selitettävissä opettajien innostuneisuuden eroilla. Sellainen opettaja, joka rakastaa geometriaa, saa oppilaansakin innostumaan.

Kun minä kävin koulua, oppikoulun keskikoulun alaluokkia, oli kaksi erillistä matemaattista oppiainetta, algebra ja geometria. Minulla oli äärimmäisen vaativa opettaja, joka sai minutkin jonkinverran opiskelemaan. Siihen aikaan geometriassa todisteltiin ankarasti erilaisia väittämiä, m.o.t.

Väittämät piti todistaa taululla yksin luokan edessä. Kun opettaja kysyi, kukaan ei uskaltanut tulla taululle, koska opettaja pikasarjatulella kyseli todistavan oppilaan pään sekaisin. Tilanne oli joillekin oppilaille liian jännittävä, muistan, kuinka yksi tyttö pissasi pelosta katedeerille.

Moni alkoi inhota "jommaa".

Koska geometriaa nykyään on vähän, teetän oppilaille geometrisia piirustustehtäviä kuvataidetunnilla. Samalla tulee harjoiteltua viivainten ja harpin käyttöä. Joskus rakennutan geometrisia himmeleitä puutikuista ja paperista.

Geometriset ongelmat kehittävät avaruudellista ajattelua. Kolmiulotteisuuden tajuaminen, ainakin kolmiuloitteisen illuusion kuvaaminen, on monelle oppilaalle vaikeaa. Luin jostakin, että noin puolet ihmisistä ei koskaan opi kuvaamaan perspektiiviä.

Sen huomaan, kun teetän kuudennella luokalla kuviksessa perspektiiviharjoituksia. Vaikka asian opettaa kädestä pitäen, kaikki oppilaat eivät osaa soveltaa asiaa omissa tehtävissään.

Toisaalta luokasta löytyy aina joku lahjakas pikkuarkkitehdin alku, joka tajuaa kaiken hetkessä. Sellainen oppilas osaa piirtää kadehdittavan hyvin läpivientejä ja kaarevuuksia tuosta vaan.

Geometrian osuus matematiikan opetuksessa olisi tuplattava. Nyt geometriaa on vain yksi jakso vuodessa, mikä on aivan liian vähän. Asiat opitaan melko pintapuolisesti.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Munakellot kehiin!

Yle 12.10.

Ruudun liiallinen tuijottelu haitallista aktiivisillekin lapsille

Yli kahden tunnin päivittäinen television katselu tai tietokoneen ääressä istuminen näyttäisi olevan haitallista muutoin aktiivisillekin lapsille, Pediatrics-lehdessä julkaistussa brittitutkimuksessa todetaan.

Bristolin yliopiston tutkijat seurasivat hieman yli tuhatta 10 – 11-vuotiasta lasta viikon ajan. Lapset täyttivät päivittäin kyselyn, jossa tiedusteltiin television tai tietokoneen ääressä vietettyä aikaa. Lisäksi lapsilta kysyttiin heidän henkistä vointiaan kartoittavia kysymyksiä. Fyysistä aktiivisutta mitattiin kiihtyvyysanturilla.

Merkittävät psykologiset ongelmat ovat tutkimuksen mukaan 60 prosenttia todennäköisempiä niillä lapsilla, jotka olivat viettäneet ruudun ääressä yli kaksi tuntia. Todennäköisyys oli kaksinkertainen, jos lapsi oli viettänyt yli kaksi tuntia sekä television että tietokoneen ääressä.



Brittitutkimus tukee arkipäivän havaintojani.

Olen huomannut koulussa, että oppilaat, jotka viettävät aikaa ylenmäärin erilaisten viihderuutujen kanssa, väsyvät helpommin ja keskittymiskyky herpaantuu helpommin. Mitä nuorempi oppilas on, sitä helpommin se näkyy ulospäin. Eka- ja tokaluokkalaiset kertovat aivan avoimesti, että väsyttää, kun on tultu liikaa pelattua pleikkaria.

Vanhempien kannalta ongelma on, kuinka voi valvoa tehokkaasti lasten pelailua tai television katselua.

Otan esimerkin omasta elämästäni. Tulen töistä kotiin keskinmäärin neljän maissa, vaimoni myöhemmin. Lapset ovat omillaan noin kolme tuntia. Tarkoitus on, että he ensin tekevät läksynsä. Olemme sopineet kummankin lapseni parin luokkaroverin vanhempien kanssa, että lapset kulkevat koulumatkat yhdessä ja vuoropäivin viettävät iltapäivät jommankumman kotona. Usein läksyt tehdään hätäisesti, tehtäviä pitää tarkistaa myöhemmin.

Muksuilla on melkoinen kiire ulos leikkimään tai pelailemaan joko tietsikalla tai wiillä. Tarkkaa aikamäärää en tiedä. Kysyin juuri kuumepotilaspojaltani asiaa. Yhdeksänvuotiaan pojan vastaus oli hyvin epämääräinen: "Mä meen Allulle tai Konstalle, kyll me vähän aina pelaillaan". Yhdeksänvuotiaan ajankäsitys on vielä hämärä. Vähän pelailu tarkoittaa 20 minuuttia tai kahta tuntia ja kaikkea sen väliltä. Hieno Wii-peli Mario Kart vie pojat mennessään.

Pelien takia päivittäinen television katselu on suhteellisen vähäistä, Pikkukakkonen ja vähän päälle, mutta tietokonetta meillä käytetään kolme varttia per muksu per päivä. Miniclippiä pelailevat. Lisäksi oppimisalusta Fronterin kautta pelaillaan oppimispelejä, Vantaalla Fronteriin on liitetty WSOY:n oppimispelejä.

Kun olen paikalla, käytän munakelloa, koska oma ajantajunikin voi joskus olla hämärä, vaikka olen 54-vuotias mies. Munakello on lahjomaton, kun se pirisee, pelit on loppu.

Ruudun ääressä vietettyä kokonaismäärää on hyvin vaikea arvioida, mutta oletan sen olevan lapsillani juuri tuon kahden tunnin luokkaa.

Suomessa Nuori Suomi on kampanjoinut sen puolesta, että lapsen päivään kuuluisi vähintään kaksi tuntia liikuntaa ja korkeintaan kaksi tuntia tv- tai tietokoneruudun tuijottamista.

Oletetaan, että koulua on on noin viisi tuntia, 5 + 2 liikuntaa + 2 ruudun tuijottelua = 9 tuntia ja läksyt päälle. Omat lapseni käyvät kerran viikossa kuvataidekoulussa ja pianonsoittotunneilla ja koristakin pelataan.

Nykylapsen elämä on melkoisen ohjelmoitua.

Onneksi kesällä omat lapseni pyörivät maalla ja mökeillä, tietokoneista ja telkkareista ei ole tietoakaan. Uidaan ja saunotaan ja paistetaan makkaraa vaan.

Kun itse olin pieni poika, elettiin kuin ellun kanat. Korkeintaan kerran viikossa partiossa käytiin, ohjattua liikuntaa ei ollut ollenkaan, mutta muuten liikuttiin niin pirusti. Aina vanhemmat eivät tienneet, missä mentiin. Urheilukentillä ja metsissä ja raksoilla pyörittiin. Ja pihoilla pelattiin porukalla katulätkää, pingistä tai korista, ja paljon.

Telkkari tuli taloon, kun olin 7-vuotias, parhaiten muistan Mustan Orin ja myöhemmin sitten Batmanin. Lastenohjelmaa ei telkkarista silloin paljon tullut. Oli meillä sentään autorata ja pöytälätkäpeli ja ilmakivääri, ei sitä aivan virikkeettä sentään elelty.

Nykyvanhemmalla on iänikuisen huono omatunto. Luulen, että näin ei ennen ollut. Elettiin vaan, koska elämä oli monessakin mielessä yksinkertaisempaa.

Liikuntaläksyjä lapsille


Nyt on poikani vuoro kuumeilla, kotimiehenä ollaan edelleen. Tylsää on. On aikaa blogata.

Yle 11.10

Sarkomaa laittaisi lapset liikkumaan läksyjen avulla

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa kannustaa kouluja ottamaan käyttöön liikuntaläksyt. Ne ovat hänen mielestään konkreettinen keino vaikuttaa lasten ja nuorten liikunnan harrastamiseen myös kouluajan jälkeen.

Läksyt veisivät myös kotiin vanhemmille viestiä jokapäiväisen liikunnan välttämättömyydestä.

Lasten liikkumattomuus on Sarkomaan mukaan suurin kansanterveysongelmamme ja tikittävä aikapommi: Enemmistö suomalaislapsista ei liiku terveytensä kannalta riittävästi, ja jopa neljänneksen 7–18-vuotiaista arvioidaan olevan ylipainoisia. Kaikkien 7–18-vuotiaiden tulisi liikkua vähintään 1–2 tuntia päivässä.


Sarkomaan ehdotuksessa on ideaa.

Eri asia on, miten liikuntaläksyt käytännössä toteutetaan. Suorittavaisitko oppilaat annetut liikuntaläksyt? Vanhempien pitäisi olla ainakin pienempien oppilaiden mukana, kun läksyjä suoritettaisiin.

Oppilailla pitäisi olla kuntokortit, joiden avulla seurattaisiin kuntoa koko peruskoulun ajan. Kortteihin merkattaisiin myös oppilaiden pituuden ja painon kehitys. Kortit olisivat vanhempien nähtävillä Wilmassa.

Kouluille pitäisi laatia kuntotestistö, jotta oppilaiden kuntoa voitaisiin säännöllisesti ja oikeaoppisesti seurata.

Sarkomaan huoli lasten terveydestä on aiheellinen. Vielä ykkös- ja kakkosluokkalaiset liikkuvat suhteellisen tasaisesti ja innokkaasti. Mutta jo kolmannella ja neljännellä luokalla tapahtuu jotain, osa oppilaista heittäytyy liikkumattomaksi, vapaa-aika täyttyy konsolipelejä pelaillen, chipsejä syöden ja kokista juoden.

Aloitan sisäliikuntatunnit kevyellä juoksulla ympäri lentiskenttää. Joskus kuutosten tunneilla silloin kuuluu jo ensimmäisen kierroksen aikana vinkuvaa ja läähättävää hengitystä, koska aivan kaikki pojat eivät jaksa juosta! Lentopallokenttä ei ole yleisurheilukenttä, sen ympärysmitta on 54 metriä.

Olin viitisen vuotta sitten koululiikuntaseminaarissa Säätytalolla. Luennoitsijoina oli eri alojen asiantuntijoita. Viesti oli kaikilla sama, osa lapsista on rapakunnossa, yleinen eliniän kehitys ei tulekaan olemaan nousujohteista. Nuorten ikäluokkien elinikäodote on alempi kuin heidän vanhempiensa.

Sarkomaa ehdotti monipuolisempaa liikunnanopetusta. Kahdella viikkotunnilla ei liiemmin liikunnanopetusta voi monipuolistaa, aika ei riitä.

Liikuntaa pitäisi olla nykykoulussa neljä viikkotuntia malliin 2+1+1. Enää eivät oppilaat hiihtele kouluun ja kotiin ees taas viittä kilometriä tai heilu elokuussa heinäpelloilla.

Sarkomaa ehdottaa myös, että olisi kiinnitettävä koko koulupäivän liikunnallisuuteen. Vaikea sitä matikan tai englannin tunneilla on lenkkejä juosta. Välituntienkin liikunnan organisointi on paremmin sanottu kuin tehty. Sitäpaitsi suuri osa oppilaista liikkuu hyvin välitunneilla.

Yksi mahdollisuus on liikunnanohjaajien palkkaaminen välitunneille ja koulun jälkeiseen liikuntaan. Mutta kaikki, mikä maksaa, ei nykypäivänä ole hyvästä.

Lasten liikuttamisen päävastuu on vanhemmilla. Puuttuvaa vapaa-ajan liikuntaa ei voi koululiikunnalla korvata. Sellaisia viikkotuntimääriä ei koskaan tulla saamaan.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Masentavaa ilkivaltaa

Stop vandalismille

HS - STT 11.10.

Lasten leikkipaikoille levitettiin lasinsiruja Torniossa

Torniossa olevan Arpelan koulun ulkoleikkipaikoille levitettiin lasinsiruja viikonlopun aikana. Koulun henkilökunta havaitsi maanantaina lasinkappaleet ennen kuin lapset ehtivät satuttaa itsensä.

Peräpohjolan poliisin mukaan lasi oli saatu rikkomalla koulun pihapiirissä olevan vanhan rakennuksen ikkunoita. Siruja oli aseteltu muun muassa hiekkalaatikkoon sekä liukumäen alle.


Pieneltä tuntuva uutinen on päässyt Hesarin nettisivuille. On hyvä, etä tällaisetkin uutiset pääsevät läpi.

Itse olen noukkinut myös lasinsiruja monta kertaa koulun urheilukentältä, hiekalta tai jäältä. Pahin tapaus oli, kun maalivahdin alueelle oli kaivettu pullonpohjia hiekan alle. Onneksi veskari huomasi ne, maahan dyykatessa olisi voinut käydä pahasti.

Tällaista tahallista summittaista vahingonteon yrittämistä ei voi ymmärtää.

Joskus minulla on ollut liikunnan tuplatunti heti maanantaiaamuna, oppilaiden turvallisuuden kannalta aika on pahin mahdollinen. Alussa on silmäiltävä urheilukentän kunto viikonlopun jäljiltä. Talvisin on luisteltava poikien kanssa ympäri jäätä ja kerättävä mahdolliset lasit ja paperit ja pahvit pois. Pieni pahvin tai eristysnauhan palanen voi olla melkoinen miina luistelijalle.

Koulumme onneton kenttä korjattiin isolla rahalla parisen vuotta sitten. Kenttä salaojitettiin ja pohjustettiin ja pinnoitettiin kunnolla. Kenttä on nyt tasainen ja hyvä pelata, vesi ei enää muodosta järviä kentän pinnalle. Reunoille asennettiin korkeat aidatkin.

Samassa yhteydessä saimme neljä uutta ja hienoa jalkapallomaalia verkkoineen. Pari viikkoa sitten ihmettelin, miksi maaliverkot repsottavat. Oli masentavaa huomata, että jokaista verkkoa oli tuhottu sytkäreillä polttamalla! Pian verkot ovat täysin rikki, ja vaikea on ruinata uusia, "eivät ne verkot kauaa kunnossa pysy kumminkaan".

Koululaisten lisäksi kenttää käyttää ahkerasti paikallinen jalkapalloseura VJS, Vantaan Jalkapalloseura.

Hälytyskellot soivat rajusti

Nuorin lapseni makailee kotona kuumeessa, ja minä vahdin. Bloggauksen jälkeen menen tarkastamaan luokkani Makeko-kokeet.

Vantaalla pidetään syksyisin kaikille oppilaille yhteiset matematiikan tasokokeet, keväisin on äidinkielen Allu-kokeiden vuoro. Paljon on korjaamista, mutta nähdäänpä, missä mennään.

Yle 11.10.

Joka kahdestoista lapsi tarvitsee lastensuojelun apua

Yhä useampi lapsi on lastensuojelun asiakas suurimmissa kaupungeissa. Keskimäärin yli kahdeksan prosenttia ja Vantaalla jopa useampi kuin joka kymmenes kaikista lapsista ja nuorista on lastensuojelun asiakas. Lisäksi lastensuojelun asiakasmäärät ovat yhä kasvussa useimmissa suurista kaupungeista.

Sosiaalityöntekijöiden mukaan osa kasvusta johtuu siitä, että lastensuojeluilmoituksen tekemisen kynnys madaltui kohta kolme vuotta voimassa olleen uuden lastensuojelulain myötä. Tämä ei kuitenkaan monessakaan kaupungissa selitä kaikkea kasvua. Erityisen huolissaan sosiaalityöntekijät ovat teini-ikäisten asiakkaiden ja kiireellisten sijoitusten yleistymisestä.

Kling! Kling! Kling!

Joka kymmenes lapsi on hälyttävän paljon. Tuskin siinäkään määrässä on aivan kaikki suojelua tarvitsevat lapset, kaikkea ei huomata tai haluta huomata.

Joka kymmenes lapsi tarkoittaa, että peruskouluissa luokkaa kohden keskinmäärin hieman yli kaksi lasta on lastensuojelun piirissä! Isossa kolmisarjaisessa viidensadan oppilaan koulussa suojelua tarvitsevia oppilaita on noin neljäkymmentä.

Yhteiskunnassa on tapahtunut tai on tapahtumassa jotain merkittävää. Olen kirjoittanut molemmissa blogeissani jo pitkään yhteiskunnan polarisoitumisesta. Osa ihmisistä on putoamassa pois kelkasta. Suomesta ollaan tekemässä sääty-yhteiskuntaa.

On varmaa, että suojelua tarvitsevat lapset ovat kasautuneet alueellisesti.

Erityinen ongelma on lasten ja nuorten varhainen päihdekäyttö. Lapsen päihdekäyttö on oire jostakin, lapselle kuten aikuisellekin päihteet ovat pakotie.

On hirveää ajatella, että osa lapsistamme ja nuoristamme kokevat, että heistä ei välitetä. Minusta tuntuu, että osa lapsistamme "itsenäistetään" liian aikaisin. Luullaan liian herkästi, että varhaisteini ajattelee ja toimii kuten aikuinen. Murrosikäinen lapsi jos joku kaipaa epävarmuudessaan isän tai äidin tukea ja neuvoja. Yksin ei saa jättää.

Yhteiskunnan polarisoituminen on johtanut siihen, että osa aikuisista ei pysty huolehtimaan itsestään. Silloin lapset jäävät heitteille.

Toisaalta monesta vanhemmasta revitään työelämässä kaikki mahdollinen irti, lapselle ei jää aikaa. Ulkoistetaan lapsen kasvatus, juoksutetaan lasta kodin ja koulun ja harrastusaktiviteettien välillä ja aina välillä teholaatulomaillaan. Rauhallista yhdessäoloaikaa ei ole.

Samaan aikaan yhteiskuntamme turvaverkkoja on järjestelmällisesti pyritty heikentämään säästösyihin vedoten. Silloin heikot kärsivät.

Vantaalla lastensuojelun kasvu on ollut 22,9 % vuoteen 2008 verrattuna. Vantaalla kynnys lastensuojeluun on madaltunut, otetaan helpommin yhteyttä kuin ennen, onneksi. Asiaan on kiinnitetty huomiota.

Useimmissa kaupungeissa työ ei kuitenkaan näytä loppuvan tekemällä. Ainakin Turusta, Espoosta ja Helsingistä arvioidaan, että asiakkaiden määrä jatkaa kasvuaan.

- Kyllä se trendi on ihan sama. Sillä lailla tietenkin se on valitettavaa, koska se kertoo myöskin siitä että lasten ja nuorten perheiden hätää on, sanoo Helsingin perhekeskustoiminnan päällikkö Sisko Lounatvuori.

En tiedä mitään lastensuojelun resursseista. Ovatko resurssit kasvaneet samassa tahdissa hoidettavien määrän kasvun kanssa? Vai tukehtuuko lastensuojelu resurssien puutteeseen?

Kun puhutaan resursseista, useinmiten puhutaan työntekijöistä.

Mielenkiintoista on, että opettajat eivät tiedä, ketkä oppilaat ovat lastensuojelun piirissä. Vaikka koulun aloitteet lastensuojeluun ovat lisääntyneet viime vuosina jonkin verran, aika vähän aloitteita vielä tehdään, mikä on ymmärrettävää. Emme me tiedä oppilaiden kotitilanteista juuri mitään.

Ehkä näin on hyvä. Koulun pääasiallinen tehtävä on opettaminen ja kasvattaminen. Opettajat eivät sittenkään ole psykologeja, lääkäreitä tai sosiaalityöntekijöitä. Suutari pysyköön lestissään.

Karmeaa on, että yhteiskuntamme oirehtii lastemme kautta. Jotain on vialla.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Tippa tuli linssiin

Opettaja 4.10.

Opettaja luo oppimisen hengen

Suomessa opettajan ammatin suosio perustuu osaltaan työn itsenäisyyteen: Jumala taivaassa, kapteeni laivassa ja opettaja luokkahuoneessa. Yleensä tätä itsenäisyyttä ei kyseenalaista edes esimiehenä toimiva rehtori.

Suomalainen opettaja on myös itsenäisesti toimiva pedagogiikan asiantuntija, joka jättää jälkensä oppilaisiin. Voi perustellusti sanoa, että opettajalla on kansakunnan tulevaisuus käsissään.

Vastapainoksi vaikuttaja-asemalleen opettajalle lankeaa eettinen vastuu ja hän joutuu jatkuvasti etsimään ratkaisuja erilaisiin eettisiin kysymyksiin. Suomessa luottamus opettajien eettisyyteen on suuri, mutta eettisten haasteiden kirjo kasvaa koko ajan monikulttuuristuvassa koulussa ja yhteiskunnassa. Tämä korostaa entisestään opettajan ammatin eettistä ja inhimillistä puolta.

Yllä oleva teksti on Opettaja-lehden päätoimittajan Hannu Laaksolan pääkirjoituksesta.

Kiitos Hannu, pelastit päiväni. Hyvät blogini lukijat, Laaksolan ajatukset ovat opettajuuden ydintä.

Jollain tavalla suomalaisuuteen kuuluu "talvisodan henki". Tämä näkyy eritoten opettajan ammatissa. Vaikka nykyopettajille tuputetaan ohjeita ja neuvoja rekkakaupalla, luokassa oppilaiden kanssa opettaja on tavallaan aina yksin. Luokassa opettaja tekee päätökset itse, on luotettava omaan ammattitaitoon ja kokemukseen, mutta ei saa unohtaa opettajaintuitiotakaan.

Suomalainen opettaja on yhtä itsenäinen kuin vapaa taiteilija. Opettajat tietenkin noudattavat opetussuunnitelmia, mutta meillä on tulkinnanvapaus, pedagoginen vapaus. Olen varma, että suomalaisen koulumenestyksen ydin piilee juuri tässä.

On tärkeää, että opettajilla on persoona pelissä. Muuten me alennumme pelkiksi orjallisiksi suorittajiksi. On oleellista käyttää omia vahvuuksiaan. On luotettava itseensä.

Joskus ammattitaitoisen opettajan on osattava sanoa itselleen ei. Kaikkea ei voi tehdä eikä opettaa, aika ei yksinkertaisesti siihen riitä. Kaikkeen ei pysty.

Olen ollut onnellisessa asemassa, koska koulussani on osattu aina arvostaa opettajan itsenäisyyttä ja opettajapersoonaa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö haluttaisi tai osattaisi tehdä yhteistyötä, päinvastoin.

Tuskin kukaan opettaja tekee työtään pelkästä rahasta. On kertakaikkiaan ilo huomata nuoren vastavalmistuneen opettajan silmistä hehkuva innostus ja palo, opettajan kutsumus.

Älköön kukaan koskaan sitä hehkua sammuttako.

Shakkipedagogiikan kurssi!

Tämänpäiväisessa Opettaja-lehdessä oli juuri sopivasti upea ilmoitus. Nyt kaikki shakkipedagogiikan kurssille, kipi-kapi! Ja samantien shakkikerhoa perustamaan!

torstai 7. lokakuuta 2010

Kerhoaate elpyy

Yle 7.10.

Koulujen kerhotoiminta liikuttaa

Koulut käynnistelevät hiipunutta kerhotoimintaansa uudelleen. Tämä on mahdollista, koska Opetushallitus on parin viime vuoden aikana lisännyt kerhotoimintaan suunnattuja määrärahoja. Erityisesti liikuntakerhojen perustamista toivotaan.

Lahdessa Salpausselän peruskoulu on yksi niistä kouluista, joissa kerhotoimintaa on elvytetty uudelleen henkiin vuosikausien hiljaiselon jälkeen. Tämän on mahdollistanut Opetushallituksen parin viime vuoden aikana kouluille myöntämä hankeraha.

Oppilasta kohden kerhorahaa on kymmenen euroa. Summa ei ole suuri, mutta kun kerhotoimintaa osallistuu vain osa oppilaista, niin päälle tuleva tukisumma kasvaa huomattavasti.

- Tänä syksynä määrärahoilla on saatu liikuntakerho käyntiin. Toivomme saavamme mukaan niitä oppilaita, jotka eivät ehkä muuten liiku. Kerhossa he aktivoituisivat liikkumiseen helpommin, toteaa rehtori Markku Karjalainen Salpausselän koulusta.

Olen ankara kerhoaatteen mies. Olen aina pitänyt jonkinlaista kerhoa koulupäivien jälkeen, liikuntakerhoja, kuvataidekerhoja, nyt pidän tietokonekerhoa ja shakkikerhoa.

Shakkikerho on paras kerho, jota minä olen pitänyt. Shakkierhossa kaikenikäiset lapset, tytöt ja pojat, pelaavat keskenään, sosiaalinen vuorovaikutus on vahvaa. Kerholaisen pitää oppia sekä voittamaan että häviämään, kunnioittamaan vastustajaa. Laji on herrasmiespeli parhaasta päästä, ennen ja jälkeen ottelun aina kätellään vastustajaa.

Parhaimmillaan minulla oli jopa kolme shakkikerhoa a' 2 tuntia klo 14.-16.00 kolmena päivänä peräkkäin, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Pelaajia oli parhaimmillaan yli sata, niin suuri oli into pelata shakkia.

Ennen kerholaiset pelasivat ykkösestä kuudenteen luokkaan ja jatkoivat harrastustaan vielä yläkoulussa ja lukiossa. Olen huomannut, että lapset ovat kärsimättömämpiä kuin vielä viisitoista vuotta sitten, kaikki eivät enää jaksa keskittyä asiaan. Hyvin harva oppilas jaksaa pelata pitkäjänteisesti aina kuudenteen luokkaan asti.

Silloinkin, kun kunnassani säästettiin hullun lailla, koulussani kerhot pyörivät. Vanhemmat kustansivat lastensa kerhomaksut.

Koulu ilman kerhoja on kuollut koulu.

Tällä hetkellä koulussamme on rahaa omasta takaa kerhojen pyörittämiseen. Kerhoja on laidasta laitaan kymmenisen kappaletta.

Kerhotyötä on vauhdittanut ETAM-hanke, ehkäisevän työn alueellinen malli. Hanke laitettiin pyörimään johdetusti tamperelaisvoimin. Tarkoitus on etsiä ratkaisuja varhaiseen puuttumiseen ja lasten sosiaalisten taitojen vahvistamiseen alueellisen verkostotyön menetelmin. Tällä hetkellä toimimme jo omin voimin, olen ryhmän puheenjohtaja.

Olemme onnistuneet hyvin. Mukana on nuorisotointa, seurakuntaa, lions clubia, pähkinärinneseuraa, sosiaalitointa ja urheiluseuroja. Koulu satsaa kerhoihin, lisäksi saamme ulkopuolista rahoitusta mm. nuorisotoimelta, ja olemme mekin saaneet sitä Opetushallituksen hankerahaa.

Suurin osa kerhoistamme on liikuntakerhoja kuten Lahden Salpausselän koulussa. Liikuntaa on liian vähän, vain kaksi tuntia viikossa. Määrä pitäisi tuplata, kannatan mallia 2+1+1. Kaksoistunnilla voitaisiin perehtyä taitopuoleen kunnolla, ja kaksi kertaa viikossa olisi vaikka perusliikuntaa.

Kannattaa käydä Kerhokeskuksen sivuilla. Oiva kerhoapu on Kerhonetti.

tiistai 5. lokakuuta 2010

"Ommoo lommoo"

5.10. Iltalehti


Peruskoulun oppilaat voivat saada koululta luvan pitää omaa lomaa lain mukaan "erityisestä syystä". Viime aikoina vapaita on pyydetty entistä enemmän ja kaikki pyynnöt menevät käytännössä läpi.

- En sanoisi, että nyt olisi meneillään jonkinlainen buumi, vaan tilanne on vähitellen kehittynyt tällaiseksi, kouluneuvos Matti Lahtinen sanoo Etelä-Suomen Sanomille.

Henkilökohtaisten lomien arvioidaan haittaavan oppilaan koulunkäyntiä ja aiheuttavan opettajille ylimääräistä työtä.



Täytyy sanoa, että oppilaiden omat lomat aiheuttavat kouluille päänvaivaa. Asiaa voi pohtia moneltakin kantilta.

Usein on, että ne omat lomat kasautuvat samoille oppilaille. Millaisen mallin lapsi saa työnteosta, kun lomille lähdetään matkoille tai mökille tuosta vaan?

Periaate on, kun oppilas lähtee omille lomille, pitää vanhempien hoitaa menetetty opetus tai hommat hoidetaan omatoimisesti jälkikäteen. Käytännössä on niin, että opettajat antavat etukäteen läksyt. Niin teen itsekin, vaikea on kieltäytyä, kun sirkesilmäoppilas pyytää läksyjä.

Tukiopetusta ei omien lomien takia saa antaa, vaan opetus on annettava tukiopetusta oikeasti tarvitseville.

Omassa koulussani oma opettaja myöntää lomat 1-3 päiväksi, pidemmäksi ajaksi lomaa anotaan rehtorilta. Yhtään bumerangia en muista 30-vuotisen opettajan urani ajalta. En ole koskaan evännyt lomaa, vaikka kyseessä olisi lähes toistuvat perjantaimökkireissut.

Loman anominen on tehty helpoksi, eikun printti ulos koulun kotisivuilta ja paperi kiikutetaan omalle maikalle. Ennen loma-anomus täytyi hakea ja pokata koulun kansliasta.

Nykyään ei ole mitenkään tavatonta, että anotaan todella pitkiäkin lomia, vaikka parin kuukauden ameriikanlomia. Silloin oikeasti vanhempien pitää sitoutua kotiopetukseen. Ennen vanhaan parin kuukauden poissaolot merkitsivät automaattista luokalle jäämistä.

Tuntuu väärältä, kun suurin osa oppilaista käy säännöllisesti koulua ja jotkut hilppaavat aurinkorannoilla parikin kertaa lukuvuodessa koulun työajalla.

Niin, ja se Opetushallitus, ärähtää. Jospa vaihteeksi annettaisiin selkeät toimintaohjeet kouluille liiallisen oman lomailun suhteen. Miten olisi selkeät rajoitukset - kuinka monta päivää oppilas voi omilla lomilla olla koulusta pois lukuvuoden aikana?

Koulu on lapsen työtä.