keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Opettaja työrauhan parantajana

Taidetta blogeihin


Aki Saarisen Hesariin kirjoittama mielipidekirjoitus on saanut jatkoa. Aamuhesarin Mielipidesivulla opettaja Riitta Nevanlinna kirjoitti otsikolla "Opettaja voi parantaa koulun työrauhaa".

Kirjoituksessaan Nevanlinna kyselee, voiko opettaja vaikuttaa luokkansa työrauhaan mitenkään?

Kysymys on järjetön.
Ilman muuta opettaja voi vaikuttaa luokkansa työrauhaan, opettajan pitää vaikuttaa luokkansa työrauhaan.

Nevanlinna pohdiskelee, onko tosiaan niin, että opettajalla pitää olla henkilökohtaista karismaa saadakseen luokkaan rauhan.

Karismasta on suuresti hyötyä, ikävä vain, että vain hyvin harvalla opettajalla on luontaista karismaa riittävästi. Suurin osa opettajista joutuu opettelemaan kantapäänsä kautta, kuinka häiriköivät oppilaat saadaan aisoihin. Opettajienkoulutuksessa, ainakaan silloin, kun itse opiskelin, ei työrauhaongelmien ratkomiseen uhrattu aikaa hölkäyksen pölähdystä. Silloin katsottiin, että riittää, kun oppitunnit suunnitellaan hyvin, niin kaikki sujuu.

Ainakin itse putosin hyvin nopeasti alas opiskeluaikojeni pilvilinnoista, kun aloitin työni Hiekkaharjun koulussa Vantaalla. Hiekkaharjun soramontun kupeessa on Malminiitty, joka vielä siihen aikaan luokiteltiin ongelmalähiöksi. Malminiitty ei enää pitkään aikaan ole ollut ongelmalähiö.

Luokkani sijaitsi samalla käytävällä, missä sijaitsi koulun kolme tarkkisluokkaa. Luokkia opetti kolme aivan erilaista kokenutta tarkkismaikkaa. Ihailin ja arvostin heidän työtään kovasti. En voinut kuvitellakaan, että kaikki heidän oppilaansa olisi voitu sijoittaa ns. normaaliluokkiin.

Omassa luokassanikin oli melkoinen meno. Toisena vuonna sain luokkani hyvään järjestykseen, mutta työtä se vaati. Muistan hyvin, kun rehtorini sanoi heti toisena työpäivänäni, että "Kai-Ari, unohda suurin osa, mitä sinulle siellä Jyväskylässä on opetettu. Nyt olet astunut käytännön korkeakouluun".

Rehtorini oli oikeassa. Silloinen opettajienkoulutus ei vastannut millään tavalla ongelmiin, joita jouduin kohtaamaan. Olin opiskellut "hienohelmaopettajuutta", jouduinkin vetämään haalarit jalkaan.

Nevanlinna mainitsi kirjoituksessaan erityispedagogiikan professori Timo Saloviidan ohjeet, jotka riittävät työrauhan saavuttamiseksi. (Rihveli 2, 2010)

1. toimivat säännöt ja rutiini
2. hyvä suhde oppilaisiin
3. hyvä opetus

Saloviidan mukaan riittää, että opettaja hoitaa oman osuutensa sopimuksesta. Sopimuksen mukaan oppilaat noudattavat opettajan ohjeita, kunhan opettaja antaa heille hyvää opetusta.

Elämä, ihmiset ja opettaminen eivät ole yksinkertaisia asioita. Jokainen opettaja tietää, että vaikka kuinka hyvin nuo Saloviidan kolme itsestään selvää ohjetta olisi hallussa, silti kaikki ei aina toimi niin kuin pitäisi.

Nevanlinna penää opettajille koulutusta työrauhaongelmien ratkaisemiseksi. Olen samaa mieltä, mutta millaista koulutus voisi sitten olla?

Monta kertaa opettaja joutuu ratkomaan asioita intuitiivisesti, omalla opettajapersoonallaan. En usko, että on olemassa jonkinlaista "työrauhatyökalupakkia", joka sopisi kaikille opettajille. Jokainen opettaja on persoonansa. Asioita voidaan ratkoa niin monella tavalla.

Pääasia on, että ratkotaan.

Päinvastoin kuin Nevanlinna, minä uskon, että tarkkisluokkiakin tarvitaan. Luokan- tai aineenopettajan henkilökohtaiset resurssit eivät ole ehtymättömiä. Erityisopettajat ovat oman alansa asiantuntijoita, joihin olen oppinut luottamaan.

Yhteiskunnallamme ei koskaan ole niin paljon yleistä hyvää jaettavana, että joka luokkaan riittäisi oma erityisopettaja samanaikaisopetukseen. Siksi erityisluokkia tullaan tarvitsemaan.

Peruskoulunopettaja ei ole jumala, vaikka joskus meihin kohdistuvat yhteiskunnan odotukset ovat lähes jumalallisia.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Lisää rahaa köyhien alueiden kouluille?

HS-STT 22.11.

Sdp ohjaisi lähiökouluille isommat määrärahat

Pääoppositiopuolue Sdp tasoittaisi koulujen välisiä tasoeroja ohjaamalla köyhien alueiden kouluille muita enemmän varoja.

Varapuheenjohtaja Ilkka Kantolan mukaan näin voitaisiin pienentää haasteellisemmissa oloissa toimivien koulujen opetusryhmiä ja lisätä opetuksen tukipalveluita.

Turun Sanomat uutisoi eilen, että opettajat ovat alkaneet hylkiä pienituloisten alueiden kouluja. Syynä on turhautuminen rahapulaan, kun esimerkiksi erityisopetuksen tarvetta olisi paljon, mutta sen järjestämiseen ei riitä rahaa.


Positiivista diskriminaatiota on harrastettu ainakin Helsingissä ja Vantaalla (heikommassa asemassa olevien ryhmien tai alueiden tukemista). Koulumaailmassa se tarkoittaa, että tietyille kouluille suunnataan rahaa per oppilas enemmän kuin muiden koulujen oppilaille.

Rahoilla voidaan pienentää luokkia, perustaa erityisryhmiä tai palkata tukityövoimaa. Voidaan satsata opetusmateriaaliin tai perustaa vaikkapa kerhoja. Helsingissä ko. rahoja saa neljännes kouluista, koulut saavat itse päättää, mihin rahat kohdennetaan.

Olen kutsunut itseäni lähiökoulun opettajaksi. Olen opettanut vain lähiöissä, Hiekkaharjussa ja Malminkartanossa kummassakin pari vuotta, ja 26 vuotta Pähkinärinteessä. Minä en pidä lähiöitä sen huonompina alueina kuin muitakaan asuinpaikkoja.

Viitisentoista vuotta sitten tutkittiin lasten ja nuorten elinoloja asuinalueiden mukaan. Pikkukaupunkien ja lähiöiden lapset ja nuoret olivat tyytyväisempiä kuin suurten asutuskeskusten tai maaseudun lapset ja nuoret. Lähiöissä kaikki on lähellä, koulut, harrastukset ja kaverit.

Koulujen oppimistuloksia seurataan ja kouluterveyskyselyjä tehdään. Pyritään olemaan ajan tasalla, vaikka ne Makekot ja Allut ovat opettajille melko työläitä tehdä. (Makeko on matikan ja Allu äidinkielen tasotesti.)

Olisi oikein kiva tietää, kuinka isoja määrärahoja SDP olisi valmis siirtämään köyhien alueiden kouluille. Helsingissä kohdentaminen on helpompaa, koska asuinalueet erottuvat sosioekonomisesti, vrt. Myllypuro vs. Kruununhaka. Vantaa ei ole ääripäiden kaupunki.

Yksi määräävä tekijä lisärahojen kohdentamiseen on maahanmuuttajien määrä. Vantaallakin maahanmuuttajat alkavat kasautua samoille alueille. Joillakin kouluilla on hyvä "maahanmuuttajamaine". Perheet muuttavat mielellään sellaisten koulujen lähettyville, koska maahanmuuttajien ongelmiin näissä kouluissa pureudutaan hyvin.

Toinen määrävä tekijä on erityisoppilaiden määrä, koska erityisopetus on selvästi kalliimpaa kuin yleisopetus.

Minä pidän itsestään selvänä, että heikommassa asemassa olevia ryhmiä tai alueita pitää tukea. Se on yksi keino yhteiskuntamme kahtiajaon, jota on vauhdilla paraikaa tapahtumassa, jarruttamiseen.

On aivan luonnollista, että opettajat voivat vaihtaa koulua, jos resursseja asioiden parantamiseksi ei ole riittävästi. Kyse ei ole hylkimisestä, vaan opettajien turhautumisesta tai väsymisestä.

Onneksi Suomen koulujen erot ovat kansainvälisesti ajatellen pieniä. Perussyy siihen on korkeatasoinen opettajienkoulutus, joka vetää edelleen motivoituneita nuoria opiskelemaan opettajiksi.

Olen nähnyt joskus kalvoja, joissa esiteltiin Vantaan alakoulujen oppimistuloksia. Myös sosiekonomisesti heikompien alueiden koulut pärjäsivät, suuria heittelyjä koulujen välillä ei ollut. Niin sen pitääkin olla.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Tarkkikset takaisin?

Sairauslomalla ollaan aina jouluun asti, toinen käsi kipsissä kirjoittelen. Kaaduin tennistä pelatessani vasemman käteni päälle ja kyynärluu murtui.

HS Mielipide 20.11.

Tarkkailuluokat kouluihin

"Erityisluokkiin tulisi sijoittaa sellaiset oppilaat, jotka eivät kykyne olemaan hiljaa, kunnioittamaan yhteisesti sovittuja sääntöjä ja häiritsevät opetusta jatkuvasti."

Kolmen lapsen isä, diplomi-insinööri Aki Saarinen Jyväskylästä oli yhden päivän ajan kuunteluoppilaana yläkoulussa. Hän seurasi opetusta takarivistä, piti kokemusta antoisana ja opettavana, mutta samalla hämmentävänä ja useita kysymyksiä herättävänä.

Eniten Saarisen mieltä askarruttivat joidenkin oppilaiden lähes jatkuva opetusta häiritsevä käyttäytyminen ja yleisen opiskelurauhan puuttuminen. Pahimmillaan opettajan ääni ei kuulunut takariviin lainkaan.

Opettaja-lehden (5.11.) jutun mukaan työrauhan puute estää oppilaiden oppimista ja kuormittaa opettajien työtä kohtuuttomasti.

Opettajille työrauhan puuttuminen luokassa on lähes tabu. Asiasta ei kehdata puhua julkisesti oikeilla sanoilla, koska pelätään omien kasvojen menetystä. Joku voi luulla, että samalla tunnustetaan, että nyt sitä ollaan huono opettaja ja kurinpitäjä.

Olen ollut aina sitä mieltä, että nykytyörauhaongelmat eivät ole koulujärjestelmän tuotosta, vaan ne ovat suoraa seurausta yhteiskunnan muutoksista ja ongelmista.

Yksittäinen opettaja tai jopa koulu voi olla melko aseeton massiivisen työrauhaongelman edessä. Yksin opettaja seisoo ja hyörii luokkansa edessä. On aivan turha luulla, että kunnallisverojen nostopaineissaan kunnat olisivat valmiita satsaamaan lisähenkilökuntaan vaikkapa erityisopettajiin samanaikaisopettajiksi.

Yläkouluissa työrauhaongelmat ovat perinteisesti kärjistyneet. Oppilaat tempaistaan eri kouluun eri maikkojen opetettavaksi kesken murrosiän kuohujen. Nykyinen kolmen vuoden kestoinen yläkoulu on erittäin sirpaleinen jaksotuksineen ja valinnaisuuksineen.

Tulevaisuudessa ongelmiin pyritään vastaamaan yhteinäiskouluilla, oppilaat käyvät peruskoulun yhdessä ja samassa rakennuksessa samoin opettajavoimin. Se tuttu maikka seuraa oppilasta aina lukion tai ammiksen kynnykselle asti. Luokkakoon pitäisi olla noin 20 oppilasta läpi peruskoulun.

Kaikkein ikävin tilanne on, kun oppimisvaikeuksia omaavien oppilaiden erityisluokalle sijoitetaan yksi tai kaksi käyttäytymishäiriöistä lasta. Koko pakka hajoaa totaalisesti, mikä on erittäin epäreilua niille, jotka sitä yksilöllistä tukea todella tarvitsevat.

Ei ole ihme, jos "koulumaailman ulkopuoliset ihmiset" alkavat penätä koulutuksellisen tasa-arvon perään. On aivan oikein, että vanhemmat vaativat lapsilleen oikeutta oppimiseen. Miksi yläkoululaisen, joka haluaa oppia, pitää kärsiä jatkuvasta älämölöstä?

Olen samaa mieltä Aki Saarisen kanssa. On alettava pohtia tarkkisluokkien määrän nostamista. (vrt. ESY-luokat)

Käytöshäiriöistä lasta ei saa sijoittaa rahan puutteen takia oppimisvaikeuksista kärsivien lasten pikkuluokkiin. Myös "tavallisella lapsella siinä tavallisessa luokassa" on oikeus oppimiseen ja työrauhaan.