Näytetään tekstit, joissa on tunniste turkka ville. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste turkka ville. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. elokuuta 2018

Kirjeitä opettajille


10.8. HS


Opettaja voi olla yksi lapsen elämän tärkeimmistä aikuisista.

”Elämässä on hetkiä, joiden merkitystä palaa vuosien saatossa pohtimaan yhä uudelleen. Minulle yksi sellainen hetki oli kolmannella luokalla, kun opettaja pyysi minua jäämään tunnin jälkeen juttelemaan. ’Kirjoitat todella hyvin’, opettaja sanoi. -- Olen yhä kiitollinen niistä sanoista.” (Kirjailija Elina Hirvonen  ja opettaja Helena Linna)

”Mietin edelleen lämmöllä äidinkielen oppitunteja, kirjoittamisen ahaa-elämystä ja aikuisen ihmisen läsnäoloa ja vaikutusta omaan elämään. Lopulta saamallani opilla ja sillä, että joku todella oli uskonut minuun, sain riittävästi rohkeutta kirjoittaa kirjan elämästäni ja jättää vihan taakseni.” (Esa Henrik Holappa)

”Ulla sai minut tuntemaan oloni hyväksytyksi ja turvalliseksi, kun olin nuorena Suomessa yksin ilman perhettäni. Hän varmisti, että pääsin kouluun syksyllä 1994 ja piti huolen siitä, että sain parhaan mahdollisen opetuksen.”(Poliitikko Abdirahim Hussein ja opettaja Ulla Järvelä)

”Kohtelit minua kuin ketä tahansa ja samalla sait minut tuntemaan itseni erityiseksi huomioimalla minut. Opin luokallasi, että sinua kuului sanoa ’opeksi’. Siinä vaiheessa, suomen kielen taitoni eivät olleet kummoiset, mutta pyrit ymmärtämään minua ja vielä tärkeämpää, pidit huolta, että minä ymmärsin.”  (toimittaja Maryam Abdulkarim)

*  *  *

Aamu-Hesarin lukeminen on minulle välttämättömyys. Yleensä, en tule hyvälle mielelle, kun luen Hesaria. Lehdistön tehtävänä on nostaa keskusteluun epäkohtia, ja epäkohdat ärsyttävät minua.

Tänään lehdessä oli koskettava hyvänmielenjuttu merkityksellisistä opettajista, jotka ovat vaikuttaneet vahvasti oppilaan elämään. Kaikki opettajat vaikuttavat oppilaisiinsa tavalla tai toisella. Joka opettaja tietenkin toivoo, että vaikutus oppilaisiin on ollut hyvä.

Monen maikan sankariprofessori Kari Uusikylä on pohtinut opettajuutta syvällisesti oppilaan näkökulmasta. Hän on kirjoittanut aiheesta kirjan Hyvä, paha opettaja (Minerva).




*  *  *

Hesarin jutussa eniten minua kosketti hienon liikuntajärjestön perustaja Ville Turkan kirje edesmenneelle Hiekkaharjun koulun opettajalleen Asta Malkamäelle.

Kävin kouluni asuessani Hiekkaharjussa, Tikkurilan kansakoulu ja Tikkurilan yhteiskoulu. Asta Malkamäki asui naapuristossani Hiekkaharjun tiellä. 

Valmistuin luokanopettajaksi Jyväskylän yliopistosta v. 1980. Hiekkaharjun koulu eli Hiekkis oli ensimmäinen työpaikkani opettajana, olin silloin 24-vuotias keltanokka. Kun tulin kouluun, naapurini ja luokkatoverini ja koulun sijaismaikka Kosti Komo Kotiranta lähti opiskelemaan luokanopettajaksi Helsingin yliopistoon.

Hiekkaharjun koulu perustettiin kansakouluaikaan v. 1971, pääkaupunki siirtyi peruskouluun v. 1977, joten tulin Hiekkikseen peruskoulun sisäänajovaiheessa. Kun koulu valmistui, opettajat palkattiin suurin piirtein kerralla Helsingin yliopiston yhdeltä vuosikurssilta. Rehtoriksi tuli vastavalmistunut opettaja Risto Kalliola, häntä seurannut rehtori Kalevi Lohikoski oli Kalliolan kurssikaveri. 

Koulun opettajat olivat keskinmäärin kymmenen vuotta vuotta minua vanhempia. He eivät olleet nössöjä kuten me nykymaikat olemme. Opettajienhuoneessa riitti vauhtia.

Sain viitosluokan, joka sijaitsi samassa käytävässä kolmen tarkkisluokan ja kahden muun viitosluokan kanssa. Tarkkisluokkien opettajia olivat minulle esikuvia, jämpteja ja lämminhenkisiä maikkoja, loistavia opettajia. Rinnakkaisluokkieni maikat olivat Asta Malkamäki ja Marita Hauhia, oppilaitaan rakastavia maikkoja, loistavia opettajia. En voinut parempia kollegoja saada, minua tuettiin ja sain hyviä neuvoja. Nuori opettaja otettiin täysillä mukaan työyhteisöön.

Astalla ja minulla oli vauhdikkaita ja terveitä poikia, jotka ottivat yhteen välituntisin. Puhuttelut eivät aina auttaneet. Hiekkaharjussa on aina nyrkkeilty, tunnetuimmat ovat nyrkkeilijäveljekset Kari, Risto ja Erkki Meronen, jotka nyrkkeilivät myös ammattilaisena.

Ajattelin, että riidat voi sopia myös urheilemalla. Kysyin Astalta, että voitaisiinko järjestää luokkien välinen nyrkkeilymatsi, viisi vapaaehtoista poikaa painojärjestyksessä kummaltakin luokalta. Luokkani pääpukari ei yllättäen ilmoittautunut mukaan.

Ottelut järjestettiin koulun suurluokassa, toimin tuomarina ja laskin pisteet. Kuudesluokkalaiset kannustivat intona omiaan, hävisimme ottelusarjan 3-2. Parasta oli, että välituntikähinät loppuivat siihen.

Asta opetti kuusi vuotta myös jalkapalloreissukaveriani Timoa, hänellä ei ole ollut Astasta kuin hyvää sanottavaa. 70-80 -luvun Hiekkis ei ollut niitä helpoimpia paikkoja opettaa, sillä oppilaita tuli Malminiityn asuinalueelta, jossa tuolloin elettiin hyvin vauhdikasta elämää. Mutta pääasia on, että alueen lapsista tuli hyviä ihmisiä.

*  *  *

Kaikki opettajat miettivät aina silloin tällöin omaa merkitystään opettajana. Minusta tuntuu hyvältä, kun näen jossain turuilla ja toreilla entisen oppilaan, jolla on ollut vaikeuksia koulussa, kiusattu, oppimis- tai sosiaalisia vaikeuksia, ja silti kaikkien karikkojen jälkeen aikuisena hänellä on kaikki hyvin.

Kaikki muistavat hyvin lukion maikkansa, mutta peruskoulun maikat helposti tuppaantuvat unohtumaan. Olen joskus leikkimielisesti ajatellut, kun ihminen täyttää 30-vuotta, hänen pitäisi mennä arviointikeskusteluun peruskoulun maikkojensa kanssa. Olisi nimittäin kiva tietää, miten entisillä oppilailla menee.

Joskus oma merkitys voi tulla täytenä yllätyksenä. Kerran tulin Harjutorin saunasta opettajakavereitteni kanssa, kun Rautatieasemalla vanha rouvashenkilö kapsahti kaulaan ja huudahti, että Kiitos Kai-Ari! 

Kouluni rehtori pyysi minua opettamaan kevätlukukaudeksi isoa kahden luokan pojista muodostettua isoa kuvisryhmää. Syyslukukaudella molemmissa luokissa kuvistunneilla oli ilmennyt paljon järjestyshäiriöitä. Kuvistunnit olivat epämiellyttävään aikaan perjantaisin klo 13-15.

Sain porukan rauhoittumaan teettämällä paljon rakentelutöitä ja piirustustehtäviä, joista juuri pojat yleensä pitävät. Kiertelin ja katselin poikien aikaansaannoksia, kun huomasin erään hiljaisen pojan loistavan lyijykynäpiirustuksen. Repäisin makulaatuuripaperista palan ja kirjoitin ja lähetin sen oppilaan kotiin:

Poikanne on lahjakas kuvataiteessa. Poika on ilmoitettava kuvataidekouluun samantien. t. Kai-Ari Lundell

Poika on tällä hetkellä maailman johtavia kellojen suunnittelijoita Sveitsissä. Pojan nimeä en muista.

*  *  *

Omat opettajani ovat olleet lähes läpeensä hyviä ja kannustavia. Ekaluokaltani muistan neulontatyön, muut tekivät neliönmuotoisen patalapun, minä pyöreän. Opettajani sai minut tuntemaan erityislaatuiselta, vaikka itse asiassa olin luokan surkein neuloja. Jälkeenpäin minulle on kerrottu, että neliön neulominen on vaikeampaa kuin ympyrän, mutta silloin tunsin suurta ylpeyttä, kun kiikutin tuotokseni kotiin äidilleni.

Hyvin paljon minuun ovat vaikuttaneet äidinkielen opettajani ja kuvismaikkani Kyllikki Sibakoff. Molemmissa oppiaineessa kosketellaan oppilaan sielua, silloin opettajan kannattaa ehdottomasti mieluummin kannustaa kuin lytätä. Sibakoff ymmärsi herkän pelkistetyn viivani päälle.

Toisaalta olen aina kiitollinen matematiikan opettajalleni Irja Virtaselle. Hän oli hyvin voimakas opettajapersoona, niin voimakas, että herkemmät oppilaat jopa pelkäsivät häntä. Minä kunnioitin häntä, koska hän oli oppikoulussa ainoa maikka, joka sai minut edes jollakin tavalla ponnistelemaan, olin läpeensä laiska oppilas.

*  *  *

Aika usein opetin viitos- ja kuutosluokkia, vein siis oppilaita yläkouluun. Muutaman kerran sain ns. irtokuutosen, luokan entinen maikka meni eläkkeelle tai vaihtoi koulua, joskus jopa väsähti. 

Yleensä onnistuin hyvin, mutta kerran sain luokan, jossa oli pahoja sosiaalisia ongelmia. Luokkaa oli opettanut useampikin maikka, eivätkä ongelmat olleet toenneet. Luokassa oli villejä poikia poikia, jotka rauhoittuvat kyllä, mutta silti kaikki ei toiminut. Vasta keväällä tajusin, että ongelma ei ollutkaan niissä villeissä pojissa, vaan kilteissä tytöissä. Kukaan ei ollut sitä ennen huomannut, minutkin briiffattiin, että ne villit pojat ovat ongelma.

Luokan tyttöjen sosiaaliset suhteet olivat niin käsittämättömästi solmussa, että en sitä solmua kerennyt aukaisemaan, ei psykologit tai kuraattorit. Harmittaa vieläkin.

Tyttöjen kiusaamistapaukset ovat pahimpia. Dissaaminen sattuu enemmän sieluun kuin kahden pojan verinen nujakka koulun nurkalla.

Kuudennen luokan kevätpuheissa luokassa omille oppilaille olen evästänyt heitä kolmella yksinkertaisella ohjeella. 

Jos et Lundellin opetuksista ja ohjeista mitään tulevaisuudessa muista, niin muista edes nämä kolme neuvoa ja noudata myös niitä:

1. Yritä parhaasi. Silloin ei jää oikeastaan mitään jossiteltavaa.

2. Ole mieluummin hyvä kuin paha.

3. Yleensä on vain kaksi vaihtoehtoa, oikea tai väärä. Valitse se oikea. Väärään voi houkutella jopa paras kaverisi, silloin sinulla on oltava pokkaa kieltäytymiseen.

Yksinkertaisia ja kaikille itsestään selviä nuo ohjeet ovat. Mutta niitä, kun tavalla toisella muutaman vuoden ajan toistelee, ehkä ne suurimman osan oppilaista päähän jäävät.

Yleensä opettajille jää aina huono omatunto. Asiat voisi tehdä paremminkin. Opettajilta vaaditaan paljon, ja kaikkea ei vain voi tai kerkeä tehdä.

Opettajan pitää olla armollinen myös itselleen. Aina ei voi onnistua, mutta suurin osa meistä on hyviä opettajia, enkä hyvyydellä tarkoita pelkästään opetustaitoa.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kallis, kallis junioriurheilija

PuHu Juniorit valittiin Urheilugaalassa Vuoden 2012 Hyväksi Seuraksi ja sai Pohjola-palkinnon.

8.4. IS

Raportti paljastaa: Lasten harrastuksiin todella uppoaa omaisuus

Lasten ja nuorten harrastuksiin kuuluu nykyisin jopa kolme kertaa enemmän rahaa kuin kymmenen vuotta sitten, tuore tutkimus osoittaa.

Harrastusten kallistuminen johtuu monesta tekijästä.

Seurojen jäsenmaksut ovat nousseet. Monesta harrastuksesta on tullut kallista välineurheilua. Rahaa kuluu entistä enemmän myös matkakuluihin.

Kuluja lisää myös se, että harrastuskaudet ovat pidentyneet ja harrastuskertoja on tullut lisää.

Asiasta kertova tutkimusraportti kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuihin.

Erityisen paljon on kallistunut lasten jääkiekkoharrastus. Jääkiekon pelaaminen on kallistunut niin kilpaurheilijoilla kuin harrastajilla.

Kun kymmenen vuotta sitten 15-18–vuotiaalta kilpaurheilijalta kului 3 700 euroa jääkiekkoon, nyt häneltä kuluu 12 700 euroa.

Kalleimmat lajit ovat tutkimuksen mukaan ratsastus ja taitoluistelu. Edullisimmat lajit ovat salibandy, pesäpallo ja koripallo.

Jos ratsastuksen harrastajalta kului kymmenen vuotta sitten lajiin 2 400 euroa, nyt häneltä kuluu 5 600 euroa.

Ratsastustuntien kalleudesta huolimatta hevosurheilu ei ole pelkästään rikkaiden perheiden harrastus. Tutkimuksen mukaan ratsastusta harrastavien tulotaso on alle keskiarvon.


Joustava koulupäivä (Properuskoulu 13.8.2013)


Onneksi nuorimmat lapseni pelaavat koripalloa, vaikka ei sekään enää niin halpaa ole kuin ennen. Pääkaupunkiseudun korisseurojen harrastusmaksuissa on suuria eroja. Lasteni seura, vantaalainen PuHu Juniorit, on halvimmasta päästä. Siitä huolimatta toiminta on laadukasta. 

Valmennus on erittäin korkeatasoista, valmentajina on Suomen parhaita korisvalmentajia. Kaikki lapset kehittyvät ja heille taataan riittävästi myös peliaikaa. 

Harrastusmaksuja nostaa esim. turnaukset. Jo kymmenvuotiaat juniorit matkustavat Ruotsiin tai Viroon pelaamaan korista. 

Lasten harrastuksesta on tullut koko perheen harrastus. On hauska on olla mukana järkkäämässä Ricoh-kotiturnausta, katsella sarjamatseja ja reissata lasten mukana pelimatkoilla. Koko ajan tutustuu uusiin ihmisiin.

Jos moottoriurheilu lasketaan urheiluun, on se tietenkin kalleinta urheilua. Vantaa on todellinen motocrosskaupunki. Nuoret lahjakkaat crossarit joutuvat hankkimaan sponsoreita kustantaakseen harrastuksensa.

Jääurheilun harrastusmaksut alkavat kohta karata käsistä. Pian tavallisella palkansaajalla ei ole varaa laittaa lastaan jääkiekkoseuraan. Vantaalla mielenkiintoinen jääkiekkoseura on Icehearts, joka toimii toisin kuin muut jääkiekkoseurat. 

On selvää, kun kunnat eivät pysty tarjoamaan asukkailleen edes kunnollisia peruspalveluja, rahaa ei liikene liiemmin urheiluseurojen tukemiseen. Lasten kannalta laadukas peruskoulu on sittenkin tärkeämpää kuin urheiluseuratoiminta.

Kuntien on priorisoitava. Silloin urheiluseurojen on pärjättävä lähes omillaan ja lasten vanhempien kukkaron on vain venyttävä.

Mielenkiintoista on, että lasten urheilu on yksipuolistunut, ennen harrastettiin monia lajeja yhtäaikaa. Tyyppiesimerkkejä ovat esim. Jari Litmanen ja Tuomo Ruutu. Molemmat pelasivat juniorina melko pitkään sekä jalkapalloa että jääkiekkoa. 

Seurasin vantaalaisen Tuomo Ruudun jalkapallopelaamista kaupungin koulujen välisessä jalkapallosarjassa. Tuomosta olisi takuulla halutessaan tullut myös huippufutari.

Jotenkin tuntuu oudolta, että junnupelaajilla ei muka ole enää aikaa pelata kesäisin futista ja talvisin kiekkoa tai korista. Joskus koulussa oppilas on tullut minulle itkuisena kertomaan, että oma valkku pakottaa jättämään sen toisen lajin pois. Ei tajuta, että lajit voivat pitkään tukea toisiaan.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Onneksi olkoon Icehearts!


Suomen Icehearts Euroopan innovatiivisin rikoksentorjuntahanke

Vantaalta lähtöisin oleva Suomen ehdokas, Icehearts, nimettiin joulukuussa innovatiivisimmaksi hankkeeksi Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa. Euroopan rikoksentorjuntaverkoston (EUCPN) järjestämän kilpailun teemana oli "Urheilu, tiede ja taide lasten ja nuorten rikosten ehkäisemisessä".

Iceheartsin pääkasvattaja Ville Turkka esitteli hanketta Varsovassa ja kertoi, että hän oivalsi tämäntapaisen toiminnan tarpeen työskennellessään koulukodeissa paljon rikoksia tehneiden nuorten parissa. Monen nuoren kohdalla syrjäytymisen merkit ovat havaittavissa jo lapsuudessa, minkä vuoksi tilanteeseen on tärkeää tarttua varhain.

Fairplayeria esitteli soveltavan kehityspsykologian professori Herbert Scheithauer, joka kertoi, että hankkeella on hyvät yhteydet suomalaiseen KiVa Koulu –hankkeeseen ja molempien hankkeiden lähestymistavat muistuttavat paljon toisiaan. KiVa Koulu –ohjelma voitti Euroopan rikoksentorjuntakilpailun vuonna 2009.


Iceheartsin toimintamalli eroaa suuresti tavallisten jääkiekkoseurojen mallista. Molempia malleja tarvitaan.

Kaikki eivät voi pelata kiekkoa, vaikka haluaisivatkin. Jääkiekko on erittäin kallis harrastus. Icehearts antaa mahdollisuuden pelata jääkiekkoa, vaikka kotoa ei harrastukseen varoja liikenisikään.


SLU: ”Icehearts on filosofia siitä, miten ihmisestä kasvaa itseensä luottava, toiset ihmiset huomioonottava joukkueen jäsen. Icehearts on yhdessä kasvamista, itsensä voittamista sekä tukea ja turvaa”, kertoo Ville Turkka.


Perinteisen joukkueurheilutoiminnan suuri ongelma on, että ensin houkutellaan joukkueisiin paljon pelaajia, ja sitten alkaa pudotuspeli. En tiedä montaa jääkiekkoseuraa, jotka tarjoaisivat peliaikaa pudokkaille.

Monen seuran pelisäännöt muistuttavat paperilla Iceheartsin filosofiaa, mutta käytännössä toimitaan tasan toisin. Liiallinen voitonhalu liian aikaisin ei aina edistä joukkueen kehitystä, ei välttämättä edes huippuyksilöiden kehitystä.

Yksi urheilun perusideoista on leikki. Nuorten urheilutoiminnasta ei leikkiä saa tappaa. Ehkä leikin kautta suomalaiseen jääkiekkoon ja jalkapalloon saataisiin sitä kauan kaivattua luovuutta.

Olen asunut vuodesta 1981 lähtien urheilukentän laidalla. Keväisin kentällä pidetään hyvin pienten poikien isoja jalkapalloturnauksia. Joskus on ollut järkyttävää seurata, kun viisi-kuusivuotiaita pikkupoikia juoksutetaan ennen matsia usean kerran ympäri kenttää. Luulen, että esim. Brasiliassa ei näin tehdä.

Pienet pojat haluavat pelata jalkapalloa. Lämmittely on suoritettava pallon kanssa, mikä motivoi ja on hyvä pallotuntumankin kannalta. Ehtii sitä ihminen ravata ja lenkkeillä myöhemminkin.

Pienten lasten kanssa ei saa urheilla otsa ruvella ja liian tosissaan. Kaikkien on päästävä pelaamaan, ja pelaamisen pitää olla hauskaa.

Icehearts on oikeasti yhdessä kasvamista.


Ville Turkka: ”Keskeistä meille on, että jokainen lasten ja nuorten kanssa toimiva aikuinen ymmärtää olevansa kasvattaja, vasta sen jälkeen opettaja, valmentaja, joukkueenjohtaja, huoltaja.”