10.8. HS
Opettaja voi olla yksi lapsen elämän tärkeimmistä aikuisista.
”Elämässä on hetkiä, joiden merkitystä palaa vuosien saatossa pohtimaan yhä uudelleen. Minulle yksi sellainen hetki oli kolmannella luokalla, kun opettaja pyysi minua jäämään tunnin jälkeen juttelemaan. ’Kirjoitat todella hyvin’, opettaja sanoi. -- Olen yhä kiitollinen niistä sanoista.” (Kirjailija Elina Hirvonen ja opettaja Helena Linna)
”Mietin edelleen lämmöllä äidinkielen oppitunteja, kirjoittamisen ahaa-elämystä ja aikuisen ihmisen läsnäoloa ja vaikutusta omaan elämään. Lopulta saamallani opilla ja sillä, että joku todella oli uskonut minuun, sain riittävästi rohkeutta kirjoittaa kirjan elämästäni ja jättää vihan taakseni.” (Esa Henrik Holappa)
”Ulla sai minut tuntemaan oloni hyväksytyksi ja turvalliseksi, kun olin nuorena Suomessa yksin ilman perhettäni. Hän varmisti, että pääsin kouluun syksyllä 1994 ja piti huolen siitä, että sain parhaan mahdollisen opetuksen.”(Poliitikko Abdirahim Hussein ja opettaja Ulla Järvelä)
”Kohtelit minua kuin ketä tahansa ja samalla sait minut tuntemaan itseni erityiseksi huomioimalla minut. Opin luokallasi, että sinua kuului sanoa ’opeksi’. Siinä vaiheessa, suomen kielen taitoni eivät olleet kummoiset, mutta pyrit ymmärtämään minua ja vielä tärkeämpää, pidit huolta, että minä ymmärsin.” (toimittaja Maryam Abdulkarim)
* * *
Aamu-Hesarin lukeminen on minulle välttämättömyys. Yleensä, en tule hyvälle mielelle, kun luen Hesaria. Lehdistön tehtävänä on nostaa keskusteluun epäkohtia, ja epäkohdat ärsyttävät minua.
Tänään lehdessä oli koskettava hyvänmielenjuttu merkityksellisistä opettajista, jotka ovat vaikuttaneet vahvasti oppilaan elämään. Kaikki opettajat vaikuttavat oppilaisiinsa tavalla tai toisella. Joka opettaja tietenkin toivoo, että vaikutus oppilaisiin on ollut hyvä.
Monen maikan sankariprofessori Kari Uusikylä on pohtinut opettajuutta syvällisesti oppilaan näkökulmasta. Hän on kirjoittanut aiheesta kirjan Hyvä, paha opettaja (Minerva).
* * *
Hesarin jutussa eniten minua kosketti hienon liikuntajärjestön perustaja Ville Turkan kirje edesmenneelle Hiekkaharjun koulun opettajalleen Asta Malkamäelle.
Kävin kouluni asuessani Hiekkaharjussa, Tikkurilan kansakoulu ja Tikkurilan yhteiskoulu. Asta Malkamäki asui naapuristossani Hiekkaharjun tiellä.
Valmistuin luokanopettajaksi Jyväskylän yliopistosta v. 1980. Hiekkaharjun koulu eli Hiekkis oli ensimmäinen työpaikkani opettajana, olin silloin 24-vuotias keltanokka. Kun tulin kouluun, naapurini ja luokkatoverini ja koulun sijaismaikka Kosti Komo Kotiranta lähti opiskelemaan luokanopettajaksi Helsingin yliopistoon.
Hiekkaharjun koulu perustettiin kansakouluaikaan v. 1971, pääkaupunki siirtyi peruskouluun v. 1977, joten tulin Hiekkikseen peruskoulun sisäänajovaiheessa. Kun koulu valmistui, opettajat palkattiin suurin piirtein kerralla Helsingin yliopiston yhdeltä vuosikurssilta. Rehtoriksi tuli vastavalmistunut opettaja Risto Kalliola, häntä seurannut rehtori Kalevi Lohikoski oli Kalliolan kurssikaveri.
Koulun opettajat olivat keskinmäärin kymmenen vuotta vuotta minua vanhempia. He eivät olleet nössöjä kuten me nykymaikat olemme. Opettajienhuoneessa riitti vauhtia.
Sain viitosluokan, joka sijaitsi samassa käytävässä kolmen tarkkisluokan ja kahden muun viitosluokan kanssa. Tarkkisluokkien opettajia olivat minulle esikuvia, jämpteja ja lämminhenkisiä maikkoja, loistavia opettajia. Rinnakkaisluokkieni maikat olivat Asta Malkamäki ja Marita Hauhia, oppilaitaan rakastavia maikkoja, loistavia opettajia. En voinut parempia kollegoja saada, minua tuettiin ja sain hyviä neuvoja. Nuori opettaja otettiin täysillä mukaan työyhteisöön.
Astalla ja minulla oli vauhdikkaita ja terveitä poikia, jotka ottivat yhteen välituntisin. Puhuttelut eivät aina auttaneet. Hiekkaharjussa on aina nyrkkeilty, tunnetuimmat ovat nyrkkeilijäveljekset Kari, Risto ja Erkki Meronen, jotka nyrkkeilivät myös ammattilaisena.
Ajattelin, että riidat voi sopia myös urheilemalla. Kysyin Astalta, että voitaisiinko järjestää luokkien välinen nyrkkeilymatsi, viisi vapaaehtoista poikaa painojärjestyksessä kummaltakin luokalta. Luokkani pääpukari ei yllättäen ilmoittautunut mukaan.
Ottelut järjestettiin koulun suurluokassa, toimin tuomarina ja laskin pisteet. Kuudesluokkalaiset kannustivat intona omiaan, hävisimme ottelusarjan 3-2. Parasta oli, että välituntikähinät loppuivat siihen.
Asta opetti kuusi vuotta myös jalkapalloreissukaveriani Timoa, hänellä ei ole ollut Astasta kuin hyvää sanottavaa. 70-80 -luvun Hiekkis ei ollut niitä helpoimpia paikkoja opettaa, sillä oppilaita tuli Malminiityn asuinalueelta, jossa tuolloin elettiin hyvin vauhdikasta elämää. Mutta pääasia on, että alueen lapsista tuli hyviä ihmisiä.
* * *
Kaikki opettajat miettivät aina silloin tällöin omaa merkitystään opettajana. Minusta tuntuu hyvältä, kun näen jossain turuilla ja toreilla entisen oppilaan, jolla on ollut vaikeuksia koulussa, kiusattu, oppimis- tai sosiaalisia vaikeuksia, ja silti kaikkien karikkojen jälkeen aikuisena hänellä on kaikki hyvin.
Kaikki muistavat hyvin lukion maikkansa, mutta peruskoulun maikat helposti tuppaantuvat unohtumaan. Olen joskus leikkimielisesti ajatellut, kun ihminen täyttää 30-vuotta, hänen pitäisi mennä arviointikeskusteluun peruskoulun maikkojensa kanssa. Olisi nimittäin kiva tietää, miten entisillä oppilailla menee.
Joskus oma merkitys voi tulla täytenä yllätyksenä. Kerran tulin Harjutorin saunasta opettajakavereitteni kanssa, kun Rautatieasemalla vanha rouvashenkilö kapsahti kaulaan ja huudahti, että Kiitos Kai-Ari!
Kouluni rehtori pyysi minua opettamaan kevätlukukaudeksi isoa kahden luokan pojista muodostettua isoa kuvisryhmää. Syyslukukaudella molemmissa luokissa kuvistunneilla oli ilmennyt paljon järjestyshäiriöitä. Kuvistunnit olivat epämiellyttävään aikaan perjantaisin klo 13-15.
Sain porukan rauhoittumaan teettämällä paljon rakentelutöitä ja piirustustehtäviä, joista juuri pojat yleensä pitävät. Kiertelin ja katselin poikien aikaansaannoksia, kun huomasin erään hiljaisen pojan loistavan lyijykynäpiirustuksen. Repäisin makulaatuuripaperista palan ja kirjoitin ja lähetin sen oppilaan kotiin:
Poikanne on lahjakas kuvataiteessa. Poika on ilmoitettava kuvataidekouluun samantien. t. Kai-Ari Lundell
Poika on tällä hetkellä maailman johtavia kellojen suunnittelijoita Sveitsissä. Pojan nimeä en muista.
* * *
Omat opettajani ovat olleet lähes läpeensä hyviä ja kannustavia. Ekaluokaltani muistan neulontatyön, muut tekivät neliönmuotoisen patalapun, minä pyöreän. Opettajani sai minut tuntemaan erityislaatuiselta, vaikka itse asiassa olin luokan surkein neuloja. Jälkeenpäin minulle on kerrottu, että neliön neulominen on vaikeampaa kuin ympyrän, mutta silloin tunsin suurta ylpeyttä, kun kiikutin tuotokseni kotiin äidilleni.
Hyvin paljon minuun ovat vaikuttaneet äidinkielen opettajani ja kuvismaikkani Kyllikki Sibakoff. Molemmissa oppiaineessa kosketellaan oppilaan sielua, silloin opettajan kannattaa ehdottomasti mieluummin kannustaa kuin lytätä. Sibakoff ymmärsi herkän pelkistetyn viivani päälle.
Toisaalta olen aina kiitollinen matematiikan opettajalleni Irja Virtaselle. Hän oli hyvin voimakas opettajapersoona, niin voimakas, että herkemmät oppilaat jopa pelkäsivät häntä. Minä kunnioitin häntä, koska hän oli oppikoulussa ainoa maikka, joka sai minut edes jollakin tavalla ponnistelemaan, olin läpeensä laiska oppilas.
* * *
Aika usein opetin viitos- ja kuutosluokkia, vein siis oppilaita yläkouluun. Muutaman kerran sain ns. irtokuutosen, luokan entinen maikka meni eläkkeelle tai vaihtoi koulua, joskus jopa väsähti.
Yleensä onnistuin hyvin, mutta kerran sain luokan, jossa oli pahoja sosiaalisia ongelmia. Luokkaa oli opettanut useampikin maikka, eivätkä ongelmat olleet toenneet. Luokassa oli villejä poikia poikia, jotka rauhoittuvat kyllä, mutta silti kaikki ei toiminut. Vasta keväällä tajusin, että ongelma ei ollutkaan niissä villeissä pojissa, vaan kilteissä tytöissä. Kukaan ei ollut sitä ennen huomannut, minutkin briiffattiin, että ne villit pojat ovat ongelma.
Luokan tyttöjen sosiaaliset suhteet olivat niin käsittämättömästi solmussa, että en sitä solmua kerennyt aukaisemaan, ei psykologit tai kuraattorit. Harmittaa vieläkin.
Tyttöjen kiusaamistapaukset ovat pahimpia. Dissaaminen sattuu enemmän sieluun kuin kahden pojan verinen nujakka koulun nurkalla.
Kuudennen luokan kevätpuheissa luokassa omille oppilaille olen evästänyt heitä kolmella yksinkertaisella ohjeella.
Jos et Lundellin opetuksista ja ohjeista mitään tulevaisuudessa muista, niin muista edes nämä kolme neuvoa ja noudata myös niitä:
1. Yritä parhaasi. Silloin ei jää oikeastaan mitään jossiteltavaa.
2. Ole mieluummin hyvä kuin paha.
3. Yleensä on vain kaksi vaihtoehtoa, oikea tai väärä. Valitse se oikea. Väärään voi houkutella jopa paras kaverisi, silloin sinulla on oltava pokkaa kieltäytymiseen.
Yksinkertaisia ja kaikille itsestään selviä nuo ohjeet ovat. Mutta niitä, kun tavalla toisella muutaman vuoden ajan toistelee, ehkä ne suurimman osan oppilaista päähän jäävät.
Yleensä opettajille jää aina huono omatunto. Asiat voisi tehdä paremminkin. Opettajilta vaaditaan paljon, ja kaikkea ei vain voi tai kerkeä tehdä.
Opettajan pitää olla armollinen myös itselleen. Aina ei voi onnistua, mutta suurin osa meistä on hyviä opettajia, enkä hyvyydellä tarkoita pelkästään opetustaitoa.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti