Mitä tuli sanottua ja mitä jäi sanomatta: A-sudio: Talk 5.12.
Peruskoulu pulassa - vieraina olivat opetusministeri Krista Kiuru, kasvatustieteen professori Pasi Sahlberg, vuoden luokanopettaja Kai-Ari Lundell ja Pyynikin koulun yhdeksäsluokkalainen Jesse Kosonen.
Enkeliporsaan arviointia ohjelmasta:
Aihe oli hyvin laaja, jokainen keskustelija yritti tuoda esiin omaa näkökulmaansa. Insertti, jossa haastateltiin oman yläkouluni, Hämeenkylän koulun rehtori Pasi Majasaarta oli hyvä. Pasi korosti, että sana yleissivistys on pian historian havinaa, haetaan vain pikavoittoja ja mielihyvää. Ei aina jakseta ponnistella.
Sain jollakin tavalla tuotua esiin oman asiani. Ikävä kyllä, ääneni ei ollut kunnossa. Heti, kun koulu alkaa, osalla kouluni opettajista ääni häviää. Ilmanvaihto on huono. Laitteisto ei ole koko ajan päällä ja päivällä koneisto levittää hienonhienoa pölyä pitkin poikin koulua.
Kiuru puhui paljon peruskoulutalkoista. Olen eri mieltä, nyt on alettava tehdä työtä ammattilaisten voimin.
Opettajat ovat joutuneet tekemään palkattomia talkoita aivan riittämiin. Otan esimerkiksi itseni, palkkani ei ole noussut kymmeneen vuoteen. Kun opettajat ovat saaneet palkankorotuksen kuten muutkin palkansaajat ovat saaneet, palkannousu on viety välittömästi viemämällä oppitunteja pois kuin luun kuolaavan koiran suusta. Käteen jäävä palkanosa on pysynyt kymmenen vuotta samana.
Ei peruskoulua kehitetä talkoilla, ilmaisella työllä. Ei lapsia opeteta pelkällä pyhällä hengellä.
Mielenkiintoinen finessi oli, kun kysyin Kiurulta, että "mainitse yksi kunta, jossa kouluasiat on hoidettu hyvin". Kiuru mainitsi Porin.
Olisin hyvin kiitollinen, jos joku porilainen opettaja vastaisi Kiurun väitteeseen vaikka tämän blogikirjoituksen kommenttiosioon. Kiinnostaa todella. Onko Porissa satsattu myös peruskoulutukseen? Mitä uudistuksia siellä on tehty? Ovatko opettajat, alan ammattilaiset, olleet tyytyväisiä Porin koulusatsauksiin? Vastatkaa pian, muuten purskahdan.
Enkeliporsas antaa esintymiselleen A-talkissa nykykasin, joka vastaa entistä seiskaa.
Enkeliporsaan tiiliä, tiiliä - peruskoulun jälleenrakennusohjelma:
1. Lopetetaan kaikinpuolinen haihattelu ja kääritään hihat ylös ja aletaan tehdä työtä.
2. Ennen kuin mitään muuta tehdään korjataan kaikki homekoulut.
Lasten ja opettajien terveydellä ei saa leikkiä.
Kun kouluja korjataan tai rakennetaan, saadaan samalla koulurakennukset päivitettyä nykyajan opetukseen sopiviksi.
3. Valtion on otettava peruskoulu haltuun, koska kunnat eivät pysty rahoittamaan peruskoulua.
Syitä on kolme:
- ei ole rahaa
- ei ole taitoa ja osaamista
- ei ole edes halua, peruskoulua pidetään säästöautomaattina
Kuntien autonomia on vitsi.
4. Valtion on alettava toteuttaa johdonmukaista koulutuspolitiikkaa.
Ei ole mitään järkeä siinä, että opettajat kouluissaan ovat ihmeissään huuli pyöreinä, kun koulutusta johdetaan säästö- ja paniikkinappulat päällä.
Opettajia pidetään jonkinlaisina hyppyheikkeinä. Tyypillinen esimerkki on paraikaa tapahtuva ns. arvokeskustelu. Keskustelu runtataan joka tasolla väkisin läpi, joko se vie valtaisasti aikaa tai hutaistaan läpi hetkessä, kun koko asia koetaan täysin hyödyttömäksi.
Iltalehti kyseli ihmisiltä, minkälaisia koulun arvojen pitäisi olla. Kaksi arvoa nousi yli muiden: työ ja ahkeruus. Kyllä kansa tietää, kun samaan aikaan akateemisesti koulutetut alan ammattilaiset laitetaan leikkimään jonkinlaista älyllistä laatikkoleikkiä.
5. Lopetetaan opetussuunnitelmasekoilu.
Tehdään kunnollinen valtakunnallinen opetussuunnitelma Peruskoulun 1970- luvun opetussuunnitelman malliin, jossa oli selkeä johtolanka ja idea. Päivitetään sitten opetussuunnitelmaa tarpeen mukaan ja ollaan johdonmukaisia.
Ajatusta kannattivat kaikki A-talkin asiantuntijakeskustelijat, Kiuru, Lundell ja Sahlberg.
6. Annetaan menetetyt resurssit takaisin.
Koulun tiilejä ovat oppitunnit ja muut koulun tukitoimet. Ollaan niin pohjalla, että kohta tiilet on revitty kivijalkaan. Oppitunteja on vähennetty, jakotunteja on vähennetty, tukitunteja on minimimäärä. Joissain kunnissa koulupsykologeja, -kuraattoreita tai -lääkäreitä saa huhuilla metsästä aivan turhaan.
Laaja-alaisia erityisopettajia on liian vähän. Esim. 400 oppilaan koulussa pitäisi olla kolme laaja-alaista erityisopettajaa malliin 1-2, 3-4 ja 5-6.
7. Ryhmäkoko on kirjoitettava lakiin.
OAJ on ehdottanut 20 oppilaan maksimikokoa. Opetusministeri Krista Kiuru toi asian keskustelussa selkeästi esiin. Nyt odotan innolla, että ryhmäkoko tulee lakiin. Sydänalaa lämmitti, kun tajusin, että Kiuru on hengessä mukana.
8. Lähikouluperiaatteesta on luovuttava.
Kun erityiskouluja lopetettiin, lopetettiin käytännössä koko erityisopetus. Voidaan hyvällä syyllä puhua vastuuttomasta julkisesta heitteillejätöstä.
Todellisuudessa lähikouluperiaatteessa ei ole mitään muuta ideaa kuin säästöt.
Luokkiin erityisoppilaan mukana ei tullut juuri resurssin resurssia. Inkluusioideologit puhuivat kuin Moosekset siitä, että ei niitä erityisoppilaita lähikouluihin tuoda ilman lisäapua. Joku inkluusioprofessoreista kehtasi aivan julkisesti todeta, että "kyllä luokkaan yhden eritysioppilaan mukana aina yksi erityisopettaja mukaan tulee".
Eipä ole näkynyt. Koulut ja yksittäiset opettajat jätettiin yksin kuin nallit kalliolle. Kouluissa joudutaan tekemään päivittäin kaoottisia hätäratkaisuja. Yksittäistä oppilasta rauhoittamaan tarvitaan vähintään kaksi koulun työntekijää.
Pelko on tullut kouluun, kaikki opettajat eivät uskalla mennä yksin edes välituntivalvontaan, koska koskaan ei tiedä, mitä voi tapahtua. Ollaan siirrytty parivalvontaan, esim. omassa koulussani on kaksi valvojaa kerrallaan sekä ala- että yläpihalla, yhteensä siis neljä valvojaa. Koulu on saanut vankilanomaisia piirteitä.
Pasi Sahlbergin penäämä hieno ajatus siitä, että puolet oppitunneista pitäisi olla luokkahuoneen ulkopuolella, on mahdotonta toteuttaa turvallisuustekijöiden takia. Opettajat pelkäävät raastupaa ja julkista inkvisiota kuin ruttoa.
Koulun henkilökunta alkaa väsyä. Jopa rehtorit on valjastettu tiettyjen oppilaiden rauhoittamiseen. Pian ei yksikään opettaja halua alkuopetukseen. Vielä muutama vuosi sitten opettajat kisailivat alkuopetukseen, koska alkuopetus oli niin antoisaa ja palkitsevaa.
9. Liikunnan kaikinpuolista osuutta sekä koulussa että kotona on lisättävä.
On selvää, jos lapset viettävät suurimman osan vapaa-ajastaan istuen jonkun ruudun äärellä, liikuntaelimistö- ja tavat alkavat rappeutua. He eivät jaksa käydä koulua kunnolla.
Koululiikunnan määrä on tuplattava kahdesta neljään malliin 2 + 05 + 0,5 + 0,5 + 0,5 viikkotuntia. Jos aasialaiset jaksavat istua koulussa sellaiset 40-50 viiikotuntia, kyllä meidän lapsemmekin jaksavat käydä koulua noin 28 viikkotuntia, pienet lapset ovat tietenkin erikseen, noin 20 viikkotuntia riittänee heille.
Koulussamme on onneksi jäljellä vielä taide- ja taitoaineita, jotka kasvattavat lapsemme ajatteleviksi ja tunteviksi ihmisiksi.
10. On pidettävä huolta koulutuksellisesta tasa-arvosta.
Krista Kiuru mainitsi moneen kertaan sanaparin koulutuksellinen tasa-arvo, mikä on hyvä!
Pojat on saatava jollain ilveellä opiskelemaan. Annan Enkeliporsaan Nobel-palkinnon sille professorille, joka keksii toimivan keinon esim. miten Itä- ja Pohjois-Suomen kyydistä pudonneet pojat saadaan opiskelemaan.
Pisa on vain pisara meressä.
Kuten Sahlberg totesi, että Pisa mittaa vain pientä osaa siitä, mitä koulussa oikeasti tehdään.
Oleellista on, että saataisiin jollakin tavalla Pisan jyrkkä alaspäin menevä käyrä edes vaakatasoon, nykytasolle.
Olemme yhteispisteissä sentään Euroopan ykkönen ja OECD:n maiden kolmonen. Ei tässä pelihousuja kannata repiä.
Kun yllä luetellut perusasiat on saatu kuntoon, voidaan sitten jo alkaa kehittää varsinaista opetustakin.
Vieressäni istunut Jesse Kosonen on edustava peruskoulun helmituote, itsenäinen ja ajatteleva nuori. Kuvitellaan, että Jesse nyt asuisi Kiinassa. Todennäköisesti Jesse olisi Kiinassa radikalisoitunut ja olisi järjestelemässä mielenosoituksia Taivaallisen rauhan aukiolla ja odottelemassa panssarivaunuja.
Suomi on pohjoismainen demokratia.
Suomalaisen koulujärjestelmän ei ole mitään järkeä lähteä kisaamaan jonkun aasialaisen diktatuurin kanssa. Nyt ei saa tehdä paniikkiratkaisuja.
Yksi asia kaihertaa minua. Missä luuraa koulutussuunnittelun ylipäällikkö, Opetushallituksen pääjohtaja? Miksi häntä ei haastatella heikoista Pisa-tuloksista? Miksi hän ei anna missään minkäänlaisia lausuntoja? Onko pää laitettu pensaaseen?
Haluaisin, että pääjohtaja Aulis Pitkälä tulisi voimalla esiin peruskoulu valtion haltuun -avauksellaan. Aulis, entinen esimieheni Vantaalta, olen peruskoulu valtion haltuun -ajatuksella kanssasi tasan samaa mieltä.
Lisäys:
Myös Martti Hellström analysoi keskustelua monipuolisesti omassa blogissaan: