Koulukiusatun puolustamisesta

12.10. Iltasanomat

Tällainen lapsi uskaltaa puolustaa kiusattua

Psykologi Virpi Pöyhönen tutki elokuussa tarkastetussa väitöskirjassaan, millainen on koulukiusatun puolustajan profiili.

Tutkimuksesta kävi selvästi ilmi, että luokan opettajalla on oma keskeinen roolinsa siinä, uskalletaanko luokassa puolustaa kiusattuja. Jos opettaja toimii aktiivisesti kiusaamisen vähentämiseksi ja kannustaa oppilaita puuttumaan, kiusatun puolustamista on luokassa enemmän.

Pöyhösen väitöskirjan mukaan puolustaja on empaattinen lapsi, joka uskoo omiin kykyihinsä, kokee opettajan olevan selkeästi kiusaamista vastaan ja olettaa, että koko muukin luokka toivoo kiusaamisen loppuvan, vaikkei muut sitä uskallakaan ilmaista.

Kiusaaminen loppuu useinmiten, jos sitä vastustaa toinen oppilas. Jos ei lopu, tuki joka tapauksessa vähentää kiusatun ahdistusta eikä kiusattua syrjitä luokassa yhtä painokkaasti kuin kuin silloin, jos hänellä ei luokassa yhtäkään tukijaa.

Turun yliopiston aiempien tutkimusten mukaan harvempi kuin joka viides oppilas puuttuu kiusaamiseen. Pöyhösen mukaan puuttuja on useimmiten luokassa hyvin pidetty oppilas tai coolina koettu suosittu oppilas.

Psykologi Virpi Pöyhösen väitöskirja tukee opettajien arkihavaintoja.

Aiempien tutkimusten mukaan vain harvempi kuin joka viides oppilas uskaltaa puuttua kiusaamiseen. Kahdenkymmenen oppilaan luokassa sellaisia oppilaita on silloin sellaiset kolme tai neljä lasta.

Vaikka opettajat kuinka puolustavat kiusattuja tai koulussa on nollatoleranssi kiusaamiselle, kaikkea koulussa tapahtuvaa kiusaamista ei aina havaita. Ongelma on, että mitä enemmän kiusaamiseen puututaan sitä hienovaraisemmaksi ja huomaamattomammaksi kiusaaminen muuttuu. Kiusaaminen vaihtaa paikkaa, koulumatkoille ja vapaa-aikaan tai nettiin, koulun ulottumattomiin.

Kiusamisen taustalla on luokan ryhmädynamiikka, kaveripiirit ja niiden ulkopuolelle jättäminen. Yleensä koko luokka tietää, ketä kiusataan. Kaikki tietävät kiusaajan. Ryhmädynamiikan takia lapsi varmistaa aina ensin oman asemansa, haluaa löytää oman hyväksytyn paikkansa kaveripiiristä. Silloin hätä ei lue lakia.

Oman kokemukseni mukaan vaikeinta on havaita tyttöjen välistä kiusaamista, dissaamista. Jotkut tytöt voivat olla luonnostaan hiljaisia ja syrjäänvetäytyviä, jotkut taas ovat hiljaa pakosta. Voi olla, että ongelma huomataan vasta alakoulun yläluokilla tai yläkoulussa, kun murrosikä purskauttaa ongelman väkisin ulos.

Pojat harrastavat yleensä suoraa, näkyvää kiusaamista, joka on helppo havaita. Tytöt voivat harrastaa epäsuoraa kiusaamista, jota ei ole helppo nähdä. Heitetään halveksivia tai alistavia katseita silloin, kun opettajan huomio on muualla.

Parhaiten opettaja näkee tyttöjen epäsuoran kiusaamisen uhrin ruokalassa, luokan tyttöjä ei ruokapyödästä takuulla löydy. Silloin oman maikan on syytä istahtaa syömään tytön pöytään ja alkaa kysellä kuulumisia.

Muistan jo opettajankoulutusajoiltani, että opettajan on hyvä tunnistaa luokan myönteinen johtaja, jolla on henkistä voimaa puuttua kiusaamistilanteisiin.

Opettaja ei voi olla joka paikassa. Mutta kuten Pöyhönen toteaa, opettajalla on keskeinen rooli siinä, uskalletaanko luokassa puolustaa kiusattuja. 

Opettaja on luokan luontainen johtaja, aikuinen.

Kiusaaminen on siirtynyt koulun ulkopuolelle

Yle 26.3.

Sosiaalinen media on uusi keino koulukiusaamiselle

Koti, koulu ja kaverit kuuluvat nuoren keskeisiin sosiaalisiin ympäristöihin. Nykyään myös sosiaalisella medialla voi olla suuri merkitys nuoren elämässä. Professori Kaisa Aunola Jyväskylän yliopiston psykologian laitokselta kertoo, että tuoreissa tutkimuksissa on havaittu etenkin nuorten tyttöjen itsetunnon heikkenemistä.

Koulukiusaaminen on tiedetty merkittäväksi tekijäksi nuoren itsetunnon alentajana jo pitkään. Koulukiusaamista on tuotu esille ja siihen on pyritty puuttumaan. Aunolan mukaan uudet kiusaamisen keinot eivät poista vanhoja. 

- En usko, että koulukiusaaminen on väistymässä, päinvastoin. Sosiaalinen media on uusi keino, jonka avulla koulukiusaamista voi harrastaa. Voidaan tehdä epäsuoraa kiusaamista, joka ei niin aikuisille näyttäydy.

- Esimerkiksi kuvien tai päivitysten kielteistä kommentointia, negatiivisen palautteen antamista tai ulkopuolelle jättämistä. Facebookissa ja muissa voi tykätä tai olla tykkäämättä kuvista ja statuksista, jolloin voidaan jättää jonkun profiili täysin kommentoimatta tai huomiotta, Aunola toteaa.

Tyttöjen keskinäiseen kiusaamiseen on vaikea puuttua, koska kiusaamista ei aina havaita. Hyvin tyypillinen kiusaamisen muoto on ollut dissaaminen, huomiotta jättäminen. Kohdellaan toista kuin häntä ei olisikaan.

Kokemukseni mukaan luokan tytöt menevät mukaan dissaamiseen, kun luokan kellokas tyttö toimii esimerkkinä. Muut hakeutuvat kellokkaan suosioon.

Koulusta käsin on miltei mahdotonta puuttua nettikiusaamiseen. 

Ainoa keino tässäkin asiassa on ennaltaehkäisy. Kodeissa vanhempien on neuvottava kädestä pitäen, kuinka sosiaalisessa mediassa käyttäydytään. 

Aamun Hesarin Mielipiteessä Helsingin kaupungin opetusviraston mediakeskuksen johtava konsultti Petri Eskelinen kirjoittaa, että sähköisen median lukutaito on osa tulevaisuuden perustaitoja, joita koulussa on hyvä opetella. 

Ei käy kiistäminen. 

Eskelinen kertoo, että sosiaalisen median palveluita on saatavilla myös Education-versioina, joissa ei ole mainoksia ja joihin oppilaan ei tarvitse luoda itse käyttäjätiliä. Palvelussa sen tarjoaja ei omista käyttäjän tuottamaa sisältöä.

Olen huomannut, että osa kiusaamisesta on muutenkin siirtynyt koulun ulkopuolelle. Kun koulussa kiinnitetään huomiota koulukiusaamiseen, on alettu kiusata koulumatkoilla tai vapaa-ajalla. Tiedetään tarkkaan, että koulun rangaistusvalta ei ylety vapaa-aikaan. 

Mielenkiintoista on, kun lakeja nyt ollaan uudistamassa, pohditaan pitäisikö koulumatkat ja koulupäivien alut ottaa koulun valvonnan ja vastuun piiriin. 

Koulumatkojen suhteen olen erittäin epäileväinen. Pitäisikö kuntien palkata erillisiä koulutievalvojia? Vaikea on valvoa koulupäivien alkujakaan, käytännössä koulun pihalla olisi valvottava kello seitsemästä kymmeneen. Opettajien pitää olla oppitunneilla ja opettaa.

Kuinka toimittaisiin, jos oppilas tekisi myymälävarkauden koulumatkallaan naapuri-Siwassa? 

Itse olen sitä mieltä, että vapaa-aika ei kuulu koulun piiriin. 

Vanhempien on keskenään ratkottava lastensa vapaa-ajan riidat ja kiusaamiset, jos lapset eivät siihen pysty. Jatkuva kiusaaminen tai väkivalta sekä myymälävarkaudet ovat poliisiasioita.

Kaikilla lapsilla ei ole ainainen joulu

Iltalehti 17.12.

Suomalaistutkimus karua luettevaa - köyhimpiä lapsia kiusataan

Lapsiperheiden väliset taloudelliset erot välittyvät suoraan lasten arkeen ja osaksi nykylapsuutta, paljastaa Kansaneläkelaitoksen tutkimusosaston tuore turkimus. Mm. viides- ja kahdeksasluokkalaisten haastatteluihin perustuvassa turkimuksessa tarkasteltiin taloudellista eriarvoisuutta lasten näkökulmasta.

Tutkimuksen tulokset ovat Kelan maanantaina lähettämän tiedotteen perusteella karua luettavaa.
- Taloudellinen samanarvoisuus voi olla ystävyyden mahdollistava tekijä, kun taas taloudellinen eriarvoisuus voi pahimmillaan johtaa syrjimiseen, ryhmästä ulos sulkemiseen ja kiusaamiseen, tiedotteessa kerrotaan.

Kiusaamisen kohteeksi voi lasten kuvausten perusteella joutua niin "rikas" kuin "köyhäkin" lapsi, mutta yleisesti ottaen lasten kokemusmaailmassa kiusatuksi joutuminen koskee nimenomaan niitä lapsia, joiden taloudelliset resurssit ovat selvästi muita heikommat.


Vaikka yllä oleva uutinen on karua luettavaa, uutisessa ei ole mitään uutta. Köyhiä lapsia on syrjitty aina.

Oli aika, jolloin Suomessa köyhiä lapsia syrjivät jopa opettajat.

Muistan hyvin omat kouluaikani. Elin 70-luvulla ns. leveälahkeisten farkkujen aikaa. Silloin ensimmäisen kerran huomasin pukeutumisen merkityksen suosion kannalta. Vanhamallisilla, sinänsä erinomaisilla pilli-Jameksilla ei ollut kouluun asiaa ilman, että halveksuttiin. Mini vogue -kampauksesta sai plussaa.

Markkinamiehet olivat ovelia jo silloin. Ensin suunniteltiin leveälahkeiset farkut v-leikkauksella, sitten u-leikkauksella, lopulta markkinoille tuli purjemallit. Auta armias, jos oppilaalla oli v-malli, kun kaikilla muilla oli jo u-mallin farkut. Piti olla muotietoinen vaikka väkisin.

70-luku oli ahdistavan yhdenmukaisuuden aikaa joka tasolla. Erilailla pukeutuvia tai ajattelevia nuoria katsottiin karsaasti. Piti olla tiedostava teiniliittonuori. Minä en ollut. Olen aina ollut jossain määrin konservatiivinen ihminen. Olin jo silloin ns. pohjoismainen demokraatti kuten nytkin. Silloin minua haukuttiin äärioikeistolaiseksi, nyt jotkut pitävät minua vasemmistolaisena. Maailma on muuttunut ympärilläni, liukunut oikealle puhurin lailla.

Opettajan on hyvin vaikea puuttua syrjivään kiusaamiseen.

Räikeät kiusaamiset näkyy, hiljaista syrjintää, dissaamista, ei aina edes havaita. Opettaja voi luulla, että oppilas on luontaisesti hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Luulen, että pukeutumisella on aina ollut tytöillä suurempi merkitys kuin pojilla. Jossain vaiheessa merkkivaatteet olivat pojilla ylettömän tärkeitä.

Nyt tavarat ovat tärkeitä.

Lapset vertailevat puhelimiaan tai muita vempaimiaan. Köyhä lapsi ei juuri pullistele. Koulun jälkeen mennään leikkimään mieluummin sellaisen lapsen kotiin, jossa on pelit ja vehkeet. Tavallisella puulätkämailalla ei enää kehtaa mennä jäälle pelailemaan, pitää olla kallis komposiittimaila.

Enkeli-Elisa

Iltalehti 8.3.

Koululaisen itsemurhan syy paljastui päiväkirjasta

15-vuotias Elisa tappoi itsensä vuosi sitten. Vasta myöhemmin vanhemmat löysivät päiväkirjasta koulukiusatun rankan elämäntarinan.

Vanhemmille tuli täytenä yllätyksenä, että Elisaa oli kiusattu pitkään eristämällä, haukkumalla ja pahoinpitelemällä fyysisesti. Hän oli saanut myös suoria tappouhkauksia. Tyttö ei jättänyt jälkeensä jäähyväiskirjettä, mutta päiväkirjoista löytyi kertomus jatkuvasta ja erittäin rajusta koulukiusaamisesta.

Elisa ei koskaan puhunut kiusaamisesta vanhemmilleen. Tyttären kuoleman jälkeen he päättivät, että koska eivät ehtineet auttaa omaa lastaan, he voisivat Elisan tarinan avulla yrittää auttaa toisia koulukiusattuja. Syntyi vanhempien surusta kertova blogi sekä Facebook-ryhmä, joka keräsi nopeasti tuhansia kannattajia. Myös päiväkirja päätettiin julkaista kirjana. Sen kirjoittajaksi löytyi Elisan isän vanha ystävä, kirjailija Minttu Vettenterä.


Otteita Elisan päiväkirjasta löytyy täältä, taruolento.

Olen viikonpäivät muhittanut arkaa aihetta, josta on vaikea kirjoittaa. Elisan päiväkirjaotteet ovat hyvin koskettavia ja surullisia. Elisan vanhemmat osoittivat rohkeutta julkaistessaan tyttärensä päiväkirjan.

Elisa: Ei tietty. Kuka sanois. Kuka välittäis.

Elisan vanhemmat olisivat varmasti välittäneet kunhan olisivat tienneet. Päiväkirjaotteista en saanut selvää tiesikö koulu, kuinka vakavasta kiusaamisesta oli kyse.

Kiusaajat olivat poikia. En muista kouluajoiltani tapausta, jossa pojat ryhmänä olisivat kiusanneet tyttöä. Poikien ryhmäkiusaamiset yhtä poikaa kohtaan olivat hyvinkin tyypillisiä. Mutta on erittäin outoa, kun poikaryhmä harrastaa suoraa väkivaltaa tyttöä kohtaan. Ennen pojat antoivat tytön olla. Kiusaaminen oli tyttöjen välistä, lähinnä dissaamista, kiusattu oli kuin ilmaa muille tytöille.

Minua haukuttiin joskus pituuteni takia esim. hongankolistajaksi. Haukuin takaisin, ryhmäkiusaamista en kokenut. Joskus tapeltiin. Kun laittoi vastaan, useimmat lopettivat siihen. Kaikki eivät pysty panemaan vastaan. Elisan tapauksessa vastaanpaneminen oli täysin mahdotonta, hento tyttö ei pärjää poikajoukolle, ei millään.

Mainitsin haukkumisesta jollekin opettajalle. Sain vastaukseksi, Ei haukku haavaa tee. Vakuutan, että tekee. Elisa sai vastaavassa tilanteessa vastaukseksi, Älä välitä, kyllä se kohta lopettaa. Yhtä järjetön vastaus.

Tappelun tohinassa lyönnit satuttivat minua paljon vähemmän kuin haukkumiset.

Elisan tapauksessa kiusaaminen ei jäänyt kouluun. Elisa ei päässyt kiusaajistaan irti vapaa-ajallaankaan. Kiusaaminen oli kokonaisvaltaista, perinteistä koulukiusaamista ja nettikiusaamista sekä raakaa väkivaltaa. Elisan tapaus oli niin törkeä, etteivät koulun normaalit toimet Kiva-kouluineen olisi auttaneet.

Koulussa aikuisten tehtävä on puuttua kiusaamiseen. Jos koulun toimet eivät auta, tehdään rikosilmoitus.

Kiusaamisessakin ennaltaehkäisy on tärkeää. Jo eläkkeellä oleva kollegani totesi viisaasti, että kannattaa puuttua pieniinkin asioihin. Jos niihin ei puututa, painitaan suurten asioiden kanssa. Hän totesi, Olen nipo ja olen ylpeä siitä.

Pidän melko säännöllisesti Leijona-tunteja, Lions Quest - yhdessä kasvamisen ohjelma. Tunneilla keskustellaan ja tehdään ryhmätöitä. Minulla on palikkapussi, palikoissa on oppilaiden nimet. Ryhmät tehdään arpomalla, jokaisen on tultava toimeen kaikkien kanssa.

Leijonatuntien aihepiirejä ovat:

- turvallinen luokkayhteisö ja toisen kunnioittaminen
- itsetunto ja päätöksentekotaidot
- tunnetaidot
- vuorovaikutus ja ristiriitojen ratkaisu
- terveellinen elämä

Kuin nappi silmään. Lähes kaikki koulumme opettajat ovat käyneet Lions Quest-kursseilla.

Paraikaa koulussamme on luokkien välinen käytöskilpailu. Viikon lopussa luokat saavat arviointikaavakkeen, joka käydään yhdessä läpi ja täytetään. Viikottain kolme edistyneintä luokkaa palkitaan, luokan lähtötilanne otetaan tietenkin huomioon.

Opettajan pitää olla kiusatun puolella.

Tyttöjen välisestä dissaamisesta

Olen huomannut, että tyttöjen väliset kiusaamistapaukset ovat vaikeampia hoitaa kuin poikien väliset. Tyttöjen kiusaaminen usein sellaista, että opettajan on vaikea huomata sitä.

Kaikkein vaikeinta on huomata "dissaamista", huomiotta jättämistä.

Dissaaminen on hyvin tyypillinen tyttöjen välinen kiusaamisen muoto. Dissaaminen on tavallaan passiivinen, mutta samalla hyvin tehokas tapa kiusata. Suora väkivalta tyttöjen kesken on melko harvinaista, vaikka sekin on yleistymään päin.

Dissatessa tyttö jätetään totaalisen yksin kuin yhteisestä sopimuksesta. Ei oteta leikkiin mukaan, tyttö on kuin ilmaa muille. Kun oppilas vastaa oppitunnilla, muut eivät kiinnitä siihen mitään huomiota. Parhaiten dissaminen näkyy ruokaillessa. Kun tyttö istuu tyhjään pöytään, kukaan tule viereen.

Välitunneilla kuiskutellaan ryhmässä ja luodaan arvostelevia katseita siihen ryhmän ulkopuoliseen tyttöön. Valvovan opettajan huomio on samaan aikaan riehuvissa pojissa.

Kun kiusaamista aletaan käsitellä, kiusaajien on helppo sanoa, että "eihän me mitään kiusata, mitä muka me ollaan tehty sille?" Mukana voi olla koko tyttöryhmä, osa on mukana aktiivisesti, osa ei uskalla panna vastaan pelätessään myös jäävänsä ryhmän ulkopuolelle.

On helppo sanoa myös, että kiusattu tyttö on luonteeltaan hiljainen ja ujo ja syrjäänvetäytyvä, eikä halua liikkua porukoissa, vaikka todellisuudessa tyttö on lyöty henkisesti aivan maan rakoon. Tytön itsetunto on totaalisen heikko.

Mielenkiintoista on, että tyttöjen murrosiän alkaminen on aikaistunut vuosien saatossa. Usein ne pahimmat ongelmat esiintyvät alakoulun viitos-kuutosluokilla. Monelle luokanopettajalle oikuttelevan murrosikäisen tytön kohtaaminen on uutta, en tiedä, kuinka asian käsittelyä opetetaan nykyisin opettajien koulutuksessa vai opetetaanko ollenkaan.

Dissaaminen on liian helppo pyyhkäistä pois mielestä. Kaikkihan näyttää päällisin puolin hyvältä, kukaan ei häiritse ketään, ei haukuta tai lyödä ja tunnit sujuvat hyvin. Ja tytöthän keskinmäärin ottaen ovat tunnollisia ja tekevänsä työnsä hyvin.