Suomalaistutkimus karua luettevaa - köyhimpiä lapsia kiusataan
Lapsiperheiden väliset taloudelliset erot välittyvät suoraan lasten arkeen ja osaksi nykylapsuutta, paljastaa Kansaneläkelaitoksen tutkimusosaston tuore turkimus. Mm. viides- ja kahdeksasluokkalaisten haastatteluihin perustuvassa turkimuksessa tarkasteltiin taloudellista eriarvoisuutta lasten näkökulmasta.
Tutkimuksen tulokset ovat Kelan maanantaina lähettämän tiedotteen perusteella karua luettavaa.
- Taloudellinen samanarvoisuus voi olla ystävyyden mahdollistava tekijä, kun taas taloudellinen eriarvoisuus voi pahimmillaan johtaa syrjimiseen, ryhmästä ulos sulkemiseen ja kiusaamiseen, tiedotteessa kerrotaan.
Kiusaamisen kohteeksi voi lasten kuvausten perusteella joutua niin "rikas" kuin "köyhäkin" lapsi, mutta yleisesti ottaen lasten kokemusmaailmassa kiusatuksi joutuminen koskee nimenomaan niitä lapsia, joiden taloudelliset resurssit ovat selvästi muita heikommat.
Vaikka yllä oleva uutinen on karua luettavaa, uutisessa ei ole mitään uutta. Köyhiä lapsia on syrjitty aina.
Oli aika, jolloin Suomessa köyhiä lapsia syrjivät jopa opettajat.
Muistan hyvin omat kouluaikani. Elin 70-luvulla ns. leveälahkeisten farkkujen aikaa. Silloin ensimmäisen kerran huomasin pukeutumisen merkityksen suosion kannalta. Vanhamallisilla, sinänsä erinomaisilla pilli-Jameksilla ei ollut kouluun asiaa ilman, että halveksuttiin. Mini vogue -kampauksesta sai plussaa.
Markkinamiehet olivat ovelia jo silloin. Ensin suunniteltiin leveälahkeiset farkut v-leikkauksella, sitten u-leikkauksella, lopulta markkinoille tuli purjemallit. Auta armias, jos oppilaalla oli v-malli, kun kaikilla muilla oli jo u-mallin farkut. Piti olla muotietoinen vaikka väkisin.
70-luku oli ahdistavan yhdenmukaisuuden aikaa joka tasolla. Erilailla pukeutuvia tai ajattelevia nuoria katsottiin karsaasti. Piti olla tiedostava teiniliittonuori. Minä en ollut. Olen aina ollut jossain määrin konservatiivinen ihminen. Olin jo silloin ns. pohjoismainen demokraatti kuten nytkin. Silloin minua haukuttiin äärioikeistolaiseksi, nyt jotkut pitävät minua vasemmistolaisena. Maailma on muuttunut ympärilläni, liukunut oikealle puhurin lailla.
Opettajan on hyvin vaikea puuttua syrjivään kiusaamiseen.
Räikeät kiusaamiset näkyy, hiljaista syrjintää, dissaamista, ei aina edes havaita. Opettaja voi luulla, että oppilas on luontaisesti hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Luulen, että pukeutumisella on aina ollut tytöillä suurempi merkitys kuin pojilla. Jossain vaiheessa merkkivaatteet olivat pojilla ylettömän tärkeitä.
Nyt tavarat ovat tärkeitä.
Lapset vertailevat puhelimiaan tai muita vempaimiaan. Köyhä lapsi ei juuri pullistele. Koulun jälkeen mennään leikkimään mieluummin sellaisen lapsen kotiin, jossa on pelit ja vehkeet. Tavallisella puulätkämailalla ei enää kehtaa mennä jäälle pelailemaan, pitää olla kallis komposiittimaila.
Tekstit
Hyvä että nostit esiin. Tämä on tärkeä asia. Kiusaaminen on ihmisoikeusrikos ja se on kaksinkertainen jos se perustuu siihen, että jonkun lapsen vanhemmilla on taloudellisesti tiukkaa.
VastaaPoistaOmassa historiassanikin erottauduin aina joukosta, koska minulla ei ollut omaa huonetta, mikä jollakin tavalla lähes kaikilla muilla oli. Se hävetti silloin ja paljon. Tiilitaloissa tosiaan asui "onnellisia perheitä", me asuttiin ahtaasti rautateiden vuokrakasarmikaksiossa.
Muistan vieläkin kysymyksen kaveriltani: "Mutta missä siis nukut." En kehdannut sanoa että äidin vieressä.
Lasten luokkayhteiskunta oli silloin ja on edelleen totta. Suomen elektroniikka-intoilu korostaa sitä vielä lisää. Itse en hanki esim. taulutv:täkään kotiini, vaikka kaikilla muilla on ja niitä saa jo parilla sadalla. En sen vuoksi että se on "nykyaikaa." Katselemme ohjelmia perheen kanssa edelleen 90-luvulla ostetusta isosta mustasta muovimötikästä joka jo silloin ostettuna oli käytetty. Ja joka ei toivottavasti räjähdä...
Meillä vanhemmilla on vastuu. Jos me intoilemme kaikesta kiiltävästä samsung-nokia-angry-birds -elektromekaniikkamoskasta, siirtyy se myös lapsiin. He ajattelevat että noiden tavaroiden omistaminen ja niiden käytteleminen on oikein olemisen normi.
Itse en pidä yhtään tästä uudesta Suomi-kuvasta jossa "teknisiset innovaatiot" ovat kaiken a ja o. Mielestäni toimeentulo tässä maassa otetaan metsä- ja paperiteollisuudesta ja todellisia tuotteita tekemällä jne. - ei tuottamalla virtuualisisältöoksennusta ( anteeksi kielikuvani, mutta niin on miltä näyttää) kuten nykyään vielä Nokian jälkeenkin. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että Nokian hiipuminen on Suomelle hyvä asia. Pitkällä juoksulla myös taloudellisesti. Joudumme palaamaan lähtöruutuun. Leikki loppuu.
Lasten kiusaaminen sen perusteella että "jotain puuttuu" on karmeaa. Me aikuiset näpyttämällä laitteitamme annamme kyllä siihen hyvän mallin.
Koulussa voisi aloittaa vaikka siitä, että esim. ettei atk:n sovellusten autuutta koko ajan korosteta kaikessa. Lapsille voi kertoa että ostamillamme laitteilla ja sovelluksilla joku jossakin toisella puolen maailmaa rikastuu. Sikarikastuu. Me sen sijaan köyhdymme henkisesti pelaamalla jotain peliä jossa linnut ampuvat sikoja. Kyllä maailma on absurdi paikka, oh boys!
Havainto: kuluttamista kritisoidaan kovasti. Mutta mitä minä olen monien nuorien luontopuritanistien kännyjä, läppäreitä, pädejä jne. katsellut niin kovasti ne on tupanneet olemaan......Ihan niin kuin Greenpeace ja Apple olisivat parhaat liittolaiset ( siis toi oli kielikuva kieliposkella...).
Jorma
t.
Tuli vähän pitkä tuosta kommentistani. Mutta kokemukseni mukaan koulussa on nykyään paljon juuri noihin vempaimiin liittyvää halventamista, pilkkaa, häpeää. Se ei ole kunniaksi Suomelle joka noihin vempaimiin nykyään niin paljon identifoituu.
VastaaPoistaPukeutuminen ei tunnu olevan se iso asia koulussa enää.
Jrm
Jrm: "Mutta kokemukseni mukaan koulussa on nykyään paljon juuri noihin vempaimiin liittyvää halventamista, pilkkaa, häpeää."
VastaaPoistaSamanlainen on kuva minullakin.
Muutenkin nykyelämä on hyvin pirstaloitunutta, yhtenäiskulttuuria ei enää ole kuten silloin 70-luvulla.
Tuntuu, että varsinkin pojilla on elektroniikan suhteen jatkuva kilpavarustelu käynnissä; jos ei ole jatkuvasti uusinta älypuhelinta jonka pelisisältö on päivitettu (pitäisi olla K16-pelit koska kavereillakin on, no niitä ei tule), jos ei ole x-boxin uusinta mallia nettiyhteydellä, jos ei ole tablettia ja jos ei ole huipputehokasta pelikonetta, niin aina joku on valittamassa, että miksei sun vanhemmat osta sulle jne. Tätä kilpavarustelua tietenkin ruokkii monen vanhemman hurahtaminen elektroniikkaan ja lasten kyvyttömyys arvioida moisen viidevarustelun kustannuksia. (No, siinä ei auta kuin hieman kertoa, mihin tällainen jatkuva varustelu johtaa...)
VastaaPoistaElektroniikan ylitarjontaan ja -arvostukseen liittyy negaationa vielä sekin, että pelit / koneet addiktoivat lapsen todella helposti. Ainakin meillä rajaa on vedettävä todella tiukasti. Lasten kuva todellisuudesta on jo olennaisesti toinen kuin vaikkapa minun sukupolvellani: autossa ei voi istua ilman että samalla räplätään kännykkää, maisema ja tila ympärillä ei riitä, pitäisi olla jatkuvasti rinnakkaistodellisuudessa, netissä, pelaamassa.
Toki omien lasten tekniset valmiudet ovat hyvät, mutta hyvin helposti elämä rajautuu niin arvostuksiltaan kuin kokemusulottuvuuksiltaan. Pelien maailma tarjoaa virikkeitä ja ongelmanratkaisutaitoja, mutta tietynlainen vapaa luovuus, jossa kaikki ei ole ennalta alustettu ja kalkyloitu, uhkaa jäädä helposti sivuun. Samoin ulkoilu, terve luonnossa oleminen ja sellainen yhteisöllisyys, joka ei tapahtu jonkin elektronisen välineen välittämänä, alkaa olla hankalampaa: siihen tarvitaan ohjausta.
Ymmärrän hyvin, millaisen kiusaamisen kohteeksi joutuvat lapset, jotka eivät kuulu taloudellisesti hyvinvoiviin perheisiin - tosin jos siellä on geeniperintönä luovuutta ja uskallusta ja vanhempien esimerkki siitä, miten voi olla erilainen ylpeästi ja siitä, ettei ihmisarvo ole välineissä, niin tietyn vaikean kauden jälkeen näistä niukemmista oloista tulevat nuoret voivat olla jopa paremmassa asemassa älylliseltä toimintakyvyltään kuin hyvinvointiperheiden peliaddiktit. No, asia on tietenkin monimutkainen, ja nykytodellisuudessa, jossa raha on myös hyvinvoinnin mitta, voi köyhiin perheisiin kasaantua muutakin pahoinvointia. Onneksi ei aina.
Vesa...aika paha tuo "monen vanhemman hurahtaminen elektroniikkaan"...
VastaaPoistaSattumoisin olen sellainen isä, pakko on tunnustaa. Toisaalta en ole hurahtanut esim. autoihin, kalliiksi tulisi.
Tunnen jonkinlaista pistoa sydänalassa, mutta kait jokainen ihminen on johonkin hurahtanut...
No, en taida minäkään olla ihan viaton, kaikenlaista vimpainta on kämppä täynnä, mutta kovasti yritän pyristellä... Itseltäni meni pelaaminen 1980-luvulla jotenkin ohi, kun kohdallani olisi se aika ollut, jonkin verran tietenkin, mutta ei ollut minun juttuni.
VastaaPoistaEi minullakaan mitään ole elektroniikkaa vastaan, kunhan pysyy rajoissa. Kyllähän me nykyihmiset olemme käytännössä sähkön orjia, ja siksi - täytyy tunnustaa - tuntuu hyvältä olla kesät mökillä, jossa ei ole sähköt kuin aurinkokennon varassa ja pääsee vapaaksi tästä sähköistetystä sfääristä arkaaisempiin iloihin.
Jokainen ihminen on addiktoitunut johonkin, näin uskon. Pitää vaan yrittää tarkasti katsoa, mihin addiktoituu...