Ihana tn-käsityöluokka

Sijaistin tänään Uomarinteen koulussa. Aamu alkoi käsityöllä, en ennen ollut pitänyt tunteja koulun tn-luokassa. Hyvä, että nyt pääsin, niin komea luokka oli.

Ihastuin oppitunnin resurssointiin, paikalla oli kaksi ammattitaitoista tekniseen käsityöhön erikoistunutta luokanopettajaa ja hommansa osaava kouluvaari. Vaikka olen vaari, katson yhä vielä olevani ammattitaitoinen tekniseen käsityöhön erikoistunut luokanopettaja. Se toinenkin maikka on jo eläkkeellä oleva tekniseen käsityöhön erikoistunut luokanopettaja, mutta hän myös tekee edelleen sijaisuuksia, tn-maikkana. Se kolmas oli oikea kouluvaari.

Joten paikalla oli oikeasti kolme osaavaa ukkoa, taattua vaariluokkaa :) Yhteistyö toimi jouheasti kuin itsestään.

Otin ehkä Vantaan komeimmasta tn-luokasta liudan kuvia. Tilat on hyvin suunniteltu, ja luokan järjestys oli suorastaan hekumallisen kaunis. Uomiksessa täytyy olla hommaansa sitoutuneita käsityömaikkoja.

Ainoa, mikä jäi häiritsemään oli, että pajassa ei ollut ahjoa. Miten sitä saunakauhojen varret oikein taotaan, kun ei voi kunnolla varren päätä kuumentaa?

Aiheena oli nykykäsityön klassikko - hyvin monelle tuttu lehtiteline, jossa kova yhdistyy pehmeään. Unohdin ottaa kuvan lehtitelineestä, hienoja olivat.

Näitähän ne: Lehtitelineitä omasta vanhasta opinahjostani Jyväskylän yliopiston Norssista

Uomiksen lehtitelineet olivat ehkä kultivoituneempia kuin Norssin, sillä varsien yläpäät oli pyöristetty.

Kuvat oppitunnin ja jälkisiivouksen jälkeen, katso niitä ja nauti.

Käsityöt on ajettu alas

HS Mielipide 20.3.2018, klikkaa suuremmaksi

Kiitän teknisen työn lehtori Sauli Pelkosta. Hän puki sanoiksi sen, mitä moni opettaja on halunnut kertoa, mutta ei ole kehdannut tai uskaltanut. 

En ymmärrä, miksi opettajat eivät enää uskalla avata suutaan oikeastaan minkään asian suhteen, oli sitten kyse oman koulun sisäilmasta, surkeasta palkasta tai OPS:sta. Puhutaan kovasti opettajien professioista tai siitä, että opettajan ammatti on asiantuntija-ammatti.

Asiantuntija avaa suunsa, kun siihen on tarvetta. Asiantuntija ei voi olla marionetti.

Sauli Pelkonen kirjoituksellaan osoittaa olevansa niitä viimeisiä mohikaaneja, jotka taistelevat professionsa ja samalla oman oppiaineensa puolesta. Hän osoittaa olevansa asiantuntija, joka on huomannut osaamisen tason laskun teknisessä käsityössä. Lehtikirjoitus on niin looginen kuin olla ja voi.

Koko ajan puhutaan valinnanvapaudesta. Käsityön osalta valinnanvapaus vietiin pois. Samaan aikaan monessa koulussa pidetään vavaa jopa neljäkin tuntia viikossa, aiheet voivat olla mitä eriskummallisimpia. 

Käsityön osaamisen taso on hetkessä laskenut alas kuin lehmän häntä. Teknisessä ei osata enää yksinkertaisia perusasioita kuten laudan poikkisahausta suoraan. Moni opettaja jättää varaa mittoihin, jotta puunpalanen voidaan oikaista jälkikäteen vaikka vannesahalla.

Pehmeiden ja kovien materiaalien yhdistäminen on älyttömintä käsityön opiskelussa, mitä missään OPS:ssa koskaan on ollut. Nyt tehdään kaikenmaailmaan yhdistelmiä, käytännössä teknisestä on tehty tekstiilin apuaine. Rimotellaan ja kasaillaan härveleitä, joihin kangaspalaset saadaan kiinnitettyä.

Vielä olisin ymmärtänyt, että esim. kerran lukuvuodessa tehtäisiin vaikka yksi yhteinen työ. Muuten keskityttäisiin kummankin oppiaineiden perusasioihin.

Koulussa sattuu ja tapahtuu

 Päältä

Alta

Teknisen luokan kuumakäsittelytilassa on hieno savenpolttouuni. Kuuman kannen päälle oli vahingossa jätetty kaksi muovitarjotinta ja käsine. Tarjottimet ja käsine sulivat yhteen.

Onneksi teknistä työtä opettava opettaja haistoi palaneen käryä ja otti koko höskän pois kannen päältä. Hän toimitti juuri syntyneen modernin taideteoksen opettajienhuoneeseen ihailtavaksi, kuin Warholia.

Viime vuosina on tiuhaan päivitetty koulujen kriisi- ja turvallisuusohjeita. Joskus turvallisuusasioiden hinkkaaminen opettajienkokouksessa tuntuu pitkästyttävältä, sitä samaa ja samaa vanhaa toistetaan ja toistetaan.

Oli vaikea tajuta, miksi esim. solujen sisäovet on aina pidettävä kiinni. Liikkuminen vaikeutuu, kun pitää koko ajan ovia avata ja sulkea.

Kun katsoo alla olevaa Kouvolan yhteiskoulussa riehuneen tulipalon kuvaa, ymmärtää heti, miksi solujen palo-ovet on pidettävä kiinni.

Koulussani tehdään pari kertaa vuodessa poistumisharjoitus. Silloin kaikki purkautuvat koulun kentälle säntillisiin luokkajonoihin.

Kuva IS

Raju tulipalo koulussa Kouvolassa - oppilaat ja henkilökunta evakuoitiin (IS 11.2.)

Kouvolassa palo syttyi viallisesta sähkökaapelista. Viallista kaapelia ei tavallisissa tarkistuksissa olisi voitu huomata.

Pelko ohjaa koulunpitoa ja opetusta

Yle 4.10.

Opettaja: "Tuntuu, että pää on pölkyllä"

Amerikasta tuttu korvausten ja syyllisten hakeminen vahingon sattuessa mietityttää koulumaailmassa. Kouluhenkilökunta joutuu usein kääntymään ammattijärjestön puoleen juridisten kysymysten selvittämiseksi.

Kajaanin Lyseon rehtori Marko Kuvaja muotoilee vastaustaan viimeisimpää tuoreeseen koulumaailmasta tulleeseen uutiseen. Nurmijärveläisrehtori sai sakkotuomion koulun oppilaan loukkaannuttua vakavasti liikuntatunnilla pulkkamäessä. 

Opettajien ammattijärjestö OAJ ilmoitti tuomion jälkeen, että se harkitsee kieltävänsä jäseniään opettamasta sellaisia liikuntalajeja, joissa oppilaiden jatkuva valvominen on mahdotonta.

- OAJ:n reagointi voi olla kärjistämistä, että halutaan nostaa keskustelua vastuusta, kajaanilaisrehtori arvelee.

Kajaanilaisen Kätönlahden alakoulun opettaja Teija Jääskeläinen pitää asiaa pelottavana.

- Jos oikeasti pitää miettimään, että joutuuko oikeussaliin käyttäessään oppilaita metsässä. Sitähän se kärjistäen on.

OAJ närkästyi rehtorin sakoista - murtomaahiihdon ja suunnistuksen opetus pannaan? (Yle 27.9.)

Liikuntajärjestöt pelkäävät koululiikunnan puolesta - OAJ väläyttää rajoituksia rehtorin sakkotuomion takia (Yle 28.9.)

Jotain liikunnanopetuksen riskeistä (Properuskoulu 12.9.)

Opettajien kohtuuton(kin) vastuu (Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II 24.11.2011)

Pää pölkyllä eläminen ahdistaa.

On totta, että pelko on alkanut ohjata koulunpitoa aikaista enemmän. Jos opettaja antaa pelolle täyden vallan, luokka pysyy visusti neljän seinän sisällä. Opettaja ei pääse pelkoaan pakoon edes neljän seinän sisällä, sillä liikuntasali ja teknisen käsityön luokka ovat täynnä vaaroja, jotka pitää ottaa koko ajan huomioon. 

Mielenkiintoista on, että eri kunnissa on erilaisia ohjeita esim. leirikoulujen suhteen. Olin muutama viikko sitten luokkani kanssa leirikoulussa Kuntokalliossa Helsingin Karhusaaressa. Ennen riitti, että mukana oli toinen valvoja tyttöjä varten. Nyt vaadittiin itseni lisäksi kaksi valvojaa, joista toisen oli oltava nainen. 

Kuulin, että Helsingissä koulun järjestämässä leirikoulussa pitää opettajan lisäksi olla peräti kolme valvojaa. Moni opettaja pitää leirikoulunsa hyvin valvotuissa ja ohjatuissa paikoissa kuten urheiluopistoissa tai leirikoulukeskuksissa.

Teen vuosittain noin kahdeksan opintoretkeä, nelisen kappaletta per lukukausi. Kohta varmaan tavallisella opintoretkelläkin pitää olla kaksi valvojaa. Pian käy varmaan niin, että koulun ulkopuolinen toiminta vaatii niin paljon paperityötä ja valvontaa, että moni maikka miettii, viitsiikö sitä enää lähteä koulusta mihinkään. Ollaan sitten neljän seinän sisällä vaan.

Olen ollut muutaman kerran OAJ:n lakimiehen koulutuksessa. Hän piti sekä opintoretkiä että leirikouluja suurina riskeinä, niin suurina, että puolivillaisesti suunniteltuja retkiä ei pidä tehdä ollenkaan.

Kohta monelle opettajalle suurin syy kuulua Opetusalan Ammattijärjestöön (OAJ) on Ammatillinen vastuu- ja oikeusturvavakuutus.

Vantaalla on siirrytty pikkuhiljaa lähikouluperiaatteeseen, erityiskouluja on lopettettu ja erityisoppilaita on inklusoitu suuriin ryhmiin, mikä tuo uusia haasteita koulun arkeen. Turvallisuuskysymykset on pohdittava tarkkaan uudelleen.

Koulussani on jouduttu lisäämään mm. välituntivalvontaa. Pihoilla pyörii neljä valvojaa kerrallaan, alapihalla valvoo kaksi opettajaa kuten yläpihallakin.

Muuten, kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että koulu ei ole vankila.

Jotain liikunnanopetuksen riskeistä

12.9. Iltalehti

Oppilaalle selkäydinvamma pulkkamäessä - Opettajille syyte virkavirheestä

Hyvinkään käräjäoikeus pui torstaina tapaturmaa, joka sattui Nurmijärvellä viime vuoden tammikuussa. Syyttäjä vaati liikunnanopettajalle ja rehtorille sakkotuomiota tuottamuksellisesta virkavirheestä ja vammantuottamuksesta, koska koulutyttö sai turmassa vaikean selkäydinvamman.

Liikunnanopettaja oli jakanut kahdeksasluokkalaisten ryhmän kahtia. Hän vei ensin osan luistelemaan ja antoi muille viidelle luvan laskea omatoimisesti pulkkamäkeä.

Opettaja oli vasta merkitsemässä rinteeseen turvallista rataa, kun yksi tyttö laski pulkalla polviasennossa niin vauhdikkaasti, että hän lensi ilmaan ja putosi notkon pohjalle.

Opettaja ja rehtori korostivat tehneensä kaiken voitavansa ja kiistivät syytteet. Oikeus antaa ratkaisunsa kahden viikon päästä.

Liikuntatunneilla voi tapahtua mitä vain, nyt tapahtui ikävästi Hyvinkäällä. En voi ottaa kantaa itse tapahtumaan, koska en tiedä sen yksityiskohdista mitään. 

Olen aiemminkin sivunnut aihetta:

Ottaa pattiin (Properuskoulu 25.8.2011)

Liikunnanopetuksessa tapahtuu paljon vahinkoja, vaikka oppitunnit on suunniteltu hyvin. Liikunnanopetusta voi ainoastaan verrata teknisen käsityön opetukseen, veistotunneilla lentää usein veri.

Pahin oma kokemukseni tapahtui aivan urani alussa. Oppilaat tekivät puista vetouistinkelaa, veisteltiin kahvaa. Kömpelöhkö kuudesluokkalainen poika meni hakemaan puukkoa ja sotkeutui omiin jalkoihinsa. Hän kaatui siten, että puukko viilsi haavan polvitaipeeseen. Veri pulppusi niin rajusti, etten voinut muuta kuin molemmilla käsillä painaa täysillä vuotokohtaa. Silti verta kerkesi tulla niin paljon, että poika joutui shokkiin. Juoksutin toisen pojan kansliaan soitattamaan ambulanssin, joka onneksi tuli nopeasti paikalle.

Siihen aikaan opettajia ei juuri haastettu oikeuteen. Ymmärrettiin, että vahinkoja sattuu.

Kohta opetusalalla ei tunneta enää käsitettä vahinko, pian lähes kaikki tapaukset käydään läpi oikeussaleissa. Suomesta on pikkuhiljaa tullut amerikkalaistyyppinen oikeussalivaltio.

Liikunnanopetus on hyvin ongelmallista, koska liikunnanopettajan vastuu on käsittämättömän laaja. 

Yläkoulussa usein oppilaat hajautetaan eri suorituspaikoille urheilemaan. Oppilaat voivat myös valita liikuntatunnilla harrastettavan lajin. Asun monipuolisen urheilukentän vieressä. Oppilaat voivat pelata samaan aikaan vaikka tennistä, lentistä, korista tai jalkapalloa. Valinta motivoi. Mutta on selvää, että yksi opettaja ei voi olla monessa paikassa yhtäaikaa. Yläkouluikäinen lapsi ei ole enää pikkulapsi, voidaan olettaa, että hän kykenee jo alkeelliseen itsenäiseen toimintaan.

Joka kerta, kun menen oppilaan kanssa hiihtämään, on pieni pelko sydänalassa. Ennen hiihdettiin pitkiä matkoja jonossa, letkat venyivät pitkiksi. Metsässä näkyvyys on huono, oppilas voi aivan hyvin harhautua väärälle ladulle ja eksyä. Nykyään vedellään rinkiä, koska hiihdon tasoerot ovat niin suuria. Näen oppilaat lähes koko ajan.

Suunnistus on mielenkiintoinen koululaji. Lähetän oppilaat suunnistamaan parettain pitkin Pähkinärinteen lähiötä ja metsiä. Kaikki oppilaat ovat toistaiseksi palanneet ehjänä kouluun.

Kun luistellaan oppilaita ei saa päästää jäälle ennen kuin opettaja on paikalla. Opettajan pitää kaikessa kiireessä panna omat luistimensa jalkaansa ja vielä kiertää jää ja tarkistaa sen kunto. Vasta sen jälkeen oppilaat saa päästää jäälle. On ennakkotapauksia, joissa oppilas on luistellut huonoon jään kohtaan ja satuttanut itsensä pahasti. Luulisi, että vastuussa olisi jäänkunnossapitäjät, mutta vastuun joutuikin kantamaan opettaja. Opettajan olisi pitänyt ennen liikuntatuntia tarkistaa jään kunto.

Voimistelu on riskialtista urheilua. Kun olin nuori maikka, noudatin opetussuunnitelmaa liian tarkasti. Opettajienkoulutuslaitoksessa minulle oli opetettu voltin kehittelyä. Kehittelyyn kuului, että oppilas hyppää ponnistuslaudalta ja hyppää yli kepin, jota opettaja kannattelee. Iso kuudesluokkalainen oppilas astui ponnarin päähän ja liukastui ja löi päänsä patjaan ja jäi hetkeksi makaamaan, mutta hetken päästä virkosi kyllä.

Voimistelussa pitää opettajan olla tarkka, sillä oppilaat voivat luvatta tehdä todella vaarallisia temppuja. Kiivetä vaikka köyttä ylös kattoon ja pudota sieltä alas. Voimistelutunneilla noudatan lähes armeijakuria.

Oppilaat pitävät kovasti voimistelussa ns. kiertoradasta. Teen vain pari vaativampaa pistettä, joiden välissä valvon, että liikkeet tehdään oikein. Muut pisteet ovat helppoja, niissä tehdään yksinkertaisia toistoja. Jos oppilas tekee luvattomia ja vaarallisia temppuja, käsken hänet penkille istumaan.

Koulussamme olemme kehittäneet joitain turvallisuutta lisääviä käytäntöjä. Kun kello soi, oppilaat tulevat kahteen jonoon pukuhuoneiden ulko-oven eteen. Opettaja päästää oppilaat pukuhuoneeseen. Kun oppilaat ovat saaneet liikuntavarusteet ylleen, he tekevät jonon pukuhuoneessa liikuntasalin oven eteen. Opettaja päästää oppilaat saliin ja silloinkin riviin koriskentän rajaviivalle. Oppilaiden on oltava hiljaa ja kuunneltava kunnolla opettajan ohjeet. Vasta sitten liikuntatunti voi alkaa.

Hankalia ovat myös siirtymiset liikuntapaikoille. Kohta on koulumme yleisurheilupäivä, pyöräilemme parin kilometrin päähän Myyrmäen yleisurheilukentälle. Koulun liikuttaminen jonossa polkupyörillä ei ole mikään yksinkertainen tehtävä. Onneksi lähes koko matka on pyörätietä, ja on vain yksi vaaratilanteita aiheuttava tien ylitys. 

Oman ongelmansa nykyliikunnan opetukseen tuo oppilasryhmien heterogeenisyys. Jotkin oppilaat "kilahtavat" herkemmin kuin toiset. Kuinka sellaisiin tilanteisiin voi ylipäätään varautua? Toisaalta oppilaiden liikunnan taitojen sekä kuntojen erot ovat kasvaneet, mikä voi vaikuttaa myös turvallisuuteen.

Esim. jääpelit ovat vaarallisempia kuin ennen. Törmäysvaara on suuri, koska kaikki eivät enää osaakaan luistella kunnolla. Hyvä luistelija voi tulla kuin "miinaan", kun heikko luistelija ei väistäkään niin kuin olettaa sopisi.

Mielenkiintoisen lisän liikunnanopetuksen turvallisuuskeskusteluun tuovat inkluusio-oppilaat. Osa heistä ei kykene perinteiseen ryhmäliikuntaan. Silloin liikuntatunneille tarvitaan ehdottomasti aputyövoimaa, ja eriyttämistä.

Ja vaikka kuinka tarkkaan liikuntatunnin riskit on ennakolta otettu huomioon, silti kaikkea sattuu.

Liikunnanopettaja on tavallaan lainsuojaton olio. Kohta ei enää tunneta vahinkoja, vain virkavirheitä.

Taidetta kouluihin!

Edutopia

HS 15.3.

Oppilaat hallitsevat taitoaineet vain tyydyttävästi

Musiikin, kuvataiteen ja käsityön osaaminen peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten keskuudessa on keskimäärin välttävää tai enintään tyydyttävää, kertoo Opetushallituksen tekemä arvio.

Arviointi kohdistui ensimmäistä kertaa taide- ja taitoaineisiin.

Tietoja ja vähän itse taitojakin mitanneet testit tehtiin viime keväänä 152 koulussa, ja niihin osallistui liki viisi tuhatta oppilasta.

Kaikissa kolmessa oppiaineessa osaamisessa oli tuntuvia eroja oppilaiden välillä. Erot johtuivat pitkälti siitä, että vain osa oli opiskellut näitä aineita valinnaisina myös ylimmillä luokilla.

Opettajat ja rehtorit valittivat, että opetusaikaa taitoaineisiin on aivan liian vähän, ja toisinaan kyseisiä tunteja saatetaan käyttää jopa muiden aineiden kokeisiin.

Tulos oli aivan odotettu.

En ole koskaan ymmärtänyt, että oppilaat pistetään yläkoulussa valitsemaan esim. musiikin ja kuvataiteen väliltä. Kaikki tarvitsevat sekä musiikkia että kuvataidetta. Taiteet ovat yksi ihmisyyden perusta.

Alakoulun tuntimäärät taito- ja taitoaineiden suhteen ovat riittävät liikuntaa lukuunottamatta. Liikuntaa on vain kaksi viikkotuntia, käsittämättömän vähän. Liikunnan määrä tulisi tuplata.

Oikeat viikkotuntimäärät kaikille oppilaille läpi peruskoulun pitäisi olla:

- liikunta 4 vt

- musiikki 2 vt

- kuvataide 2 vt

- käsityö 2 vt

Joskus tuntuu, että koulu on oppilaille liian teoriapainoitteinen, ei ole tilaa hengittää. Oppiminen vaatii ilmaa, aikaa, opittua pitää sulatella. Lapsi ei voi olla mikään tietolikasanko, joka tuupataan ääriään myöten täyteen.

On totta, että taitoaineita käytetään surutta muiden oppiaineiden tarpeisiin. Alakoulussa ei ole oppiainetta nimeltä tietotekniikka. Kuuden vuoden ajan opettajat taiteilevat minkä oppiaineiden tunneille tietotekniikan opetus tungetaan. Olen tänä lukuvuonna opettanut tietotekniikkaa toisella kuvataiteen tunnilla.

Monet opettajat pitävät kuvista jonkinlaisena muiden oppiaineiden apuaineena, kuvistunneilla tehdään ties minkälaisia biologian, maantiedon tai historian projekteja. Kyllä kuvataide on kuvataidetta omine oppisisältöineen ja tavoitteineen.

Olen aivan varma, että tulevaisuudessa tarvitaan muutakin kuin "insinöörivetoista" suunnittelua. Hyvä esimerkki löytyy älypuhelimista, Apple vetoaa ihmisiin aivan eri tavalla kuin teknisesti monipuolisempi Nokia. Muotoilulla ja mielikuvilla on kovassa kilpailussa sijansa, tarvitaan eri alojen ristivetoa.

Käsityö artesaanitaidoksi kaikille oppilaille samansisältöisenä?

Käsityönurkka

HS 16.12.

Käsityöstä halutaan samansisältöinen aine tytöille ja pojille

Käsityö pitäisi järjestää kaikille oppilaille – niin tytöille kuin pojille – samansisältöisenä ja yhtenäisenä oppiaineena, esittää opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä. Myös oppiaineen nimeä tulisi muuttaa niin, että se kuvaisi ja tukisi enemmän teknologiaa ja taiteellisia arvoja.

Työryhmä ei kuitenkaan ehdota itse uutta nimeä käsityölle, jonka tulisi ryhmän mukaan edistää käsillä tekemisen taitoja ja erilaisten materiaalien käyttöä.

"Pyörittelimme erilaisia nimivaihtoehtoja, mutta emme keksineet sopivaa. Eihän se voi olla käsiteknologia tai pelkkä teknologiakasvatuskaan", sanoo työryhmää johtanut ylijohtaja Petri Pohjonen Opetushallituksesta.

Koska työryhmä ei ole keksinyt uutta ja hyvää nimeä käsityölle, niin minä ehdotan uudeksi oppiaineen nimeksi artesaanitaito. Artesaanitaidossa yhdistyy sekä käsillä tekemisen taito ja erilaisten materiaalien käyttö. Nimi viittaa myös taideteollisuuteen hyvin laajasti.

Mutta pitääkö käsityö järjestää kaikille oppilaille samansisältöisenä? Kysymys jakaa ainakin opettajistoa vahvasti.

Alakoulussa käsityötä opetetaan samansisältöisenä kaikille 3. ja 4. luokilla, syksyllä teknistä ja keväällä tekstiiliä ja päinvastoin. 5. ja 6. luokkalaiset saavat valita kumpaa he haluavat painottaa, teknistä vai tekstiiliä. Valittua ainetta opiskellaan suurin osa vuodesta, neljäsosa vuotta sitä toista ainetta. Yläluokilla saa valita kumman käsityön haluaa.

Minä kannatan valinnanmahdollisuutta vanhaan malliin. Uutta tuntijakoa suunniteltaessa on puhuttu paljon valinnaisuudesta. Nyt ehdotetaan, että käsityön suhteen oppilas ei saakaan valita. Mielestäni ainakin yläkoulussa oppilaalle on taattava valinnanmahdollisuus teknisen ja tekstiilin välillä.

Valinnanmahdollisuuden poistaminen ei ole tasa-arvoista. Kaikki oppilaat pakotetaan samaan muottiin. Ajatellaanpa, että poika tai tyttö on lahjakas jommassakummassa aineessa, ja häneltä evätään yläkoulussa mahdollisuus keskittyä "hakaoppiaineeseensa" täysipainoisesti.

Toisaalta on aivan järkyttävää, että uudessa tuntijakoehdotuksessa oppilas voi yläkoulusta lähtien rajata musiikin tai kuvataiteen pois.

Toistan oman näkemykseni taide- ja taitoaineiden viikkotuntimäärästä läpi peruskoulun:
2 tuntia musiikkia, 2 tuntia kuvataidetta, 2 tuntia artesaanitaitoa, 4 tuntia liikuntaa.

Taide- ja taitoaineet edistävät ihmisyyttä ja tasa-arvoa. Ihminen ei kasva kokonaiseksi ilman musiikin tai kuvataiteen tarjoamia elämyksiä.

Artesaanitaito

Harry Blinco

(Kuva löytyi hakusanoilla "old carpenter tools". Lähes kaikki miehet rakastavat vanhoja työkaluja ja -kaappeja. Niin minäkin. Kaunis järjestys hivelee silmää.

Kun otat käteesi vanhan taltan, mielikuvitus alkaa lentää. Mitä kaikkea sillä taltalla on tehty? Kuinka moni hikinen käsi on sitä pidellyt ajan saatossa? Kuvan työkalukaappi on monen miehen märkä uni.)

Kun opiskelin opettajaksi piti erikoistua kolmeen aineeseen. Toinen lukuvuosi oli opiskeluvuosistani hienoin, koska sai opiskella oikeastaan mitä halusi, niin laaja tarjotin Jyväskylässä oli.

Valitsin kotimaisen kirjallisuuden (äidinkieli), kuvaamataidon ja teknisen käsityön. Oli kertakaikkiaan mahtavaa kuunnella kirjallisuuden laitoksen laadukkaita luentoja kansanrunoudesta Joel Lehtoseen. Lukupaketti oli mahtava kattaen sekä yleisen että kotimaisen kirjallisuuden klassikot. Tuskin muuten silloin olisin tarttunut Shakespeareen, Runebergiin tai Cervantesiin.

Kuvaamataidon (nyk. kuvataide) sai piirtää ja maalata sydämensä kyllyydestä ja tutustua muihinkin kuvataiteen ilmaisumuotoihin.

Valitsin kolmanneksi aineeksi teknisen käsityön, koska siihen erikoistumalla oli helppo saada töitä. Ja olin varsin keskinkertainen kädentaidoissa, ajattelin parantaa osaamistani.

Siihen aikaan tekninen käsityö jakautui oikeastaan kahteen osaan, puu- ja metallitöihin. Alakouluissa ei juuri metallityön luokkia ole, joten metallitöitä tehdään vähän. Saunakauhan kaikki teettävät tietenkin.

Tekninen käsityö alkaa kolmannella luokalla. Kolmannella ja neljännellä on puoli vuotta teknistä ja puoli vuotta tekstiilikäsityötä. Neljännellä saa valita, mutta siitä huolimatta oppilaiden pitää viidennellä ja kuudennella opiskella neljännesvuosi sitä toista käsityötä, mikä minusta tuntuu oudolta. Miksi oppilaan valintaa ei kunnioiteta?

Mielenkiintoista valinnoissa on, että hyvin harva poika valitsee tekstiilin. Vastaavasti aika moni tyttö valitsee teknisen.

Oppilaat yleisesti pitävät teknisestä. Omat tokaluokkalaiseni tärisivät innosta, kun vein heidät puutyöluokkaan ja teimme kudontalaudat. Nyt kudomme villalangasta värikkäitä pikkumattoja, joista teemme kattoon mobileja. Oppilaat tekevät todellista fuusiokäsityötä, ensin väsätään puusta ja sitten tekstiilistä.

Jostain syystä oppilaiden teknisen käsityön valmiudet ovat heikentyneet parissa vuosikymmenessä. Viivoittimien käyttö, jopa kulmaviivaimen, on monille vaikeata. Sahataan miten sattuu. Viimeistelyä, esim. kunnollista hiontaa, ei malteta aina tehdä. Tehtävään keskittyminen on ylipäätään vaikeutunut.

Pitää vaatia.

Mittaamista ja viivoittimien käyttöä pitää harjoitella paljon geometrian ja kuvaamataidon tunneilla. Teetän paljon viivoitus-, ruudutus- ja suurennostehtäviä. Sarjakuvien ruutujen väsääminen opettaa myös viivoittimien käyttöä.

Valintamahdollisuus on johtanut siihen, että kaikkea ei enää ehdi tehdä. Olen jättänyt elektroniikan ja muovityöt pois. Tehtaat syytävät kaikenmaailman krääsää yllinkyllin.

Yhä enemmän oma opetukseni on taidekäsityötä, pyrimme kauniisiin puukäsitöihin. Toisaalta puutyöt ovat terapiaa, oppilaat nauttivat silminnähden puusta materiaalina, sen työstämisestä ja sen tuoksusta. Muovi materiaalina puuhun verrattuna ei ole yhtään mitään.

Olen joskus puuhiomahöyryissäni ajatellut, että pitäisikö teknisen käsityön nimi muuttaa joksikin muuksi, vaikkapa artesaanitaidoksi, mikä korostaisi käsityön taide- ja miksei terapiapuoltakin teknisyyden sijaan.

Joka tapauksessa tulevaisuudessa kädentaitajien arvo tulee kohoamaan. He tekevät aina yksilöllisiä tuotteita, jotka erottuvat massasta. Eihän kukaan halua olla massaa?

Tekninen käsityö on lempiaineeni opettaa. Jokaisessa meistä asuu pieni Kain Tapper.