maanantai 26. marraskuuta 2018

Ihana tn-käsityöluokka

Sijaistin tänään Uomarinteen koulussa. Aamu alkoi käsityöllä, en ennen ollut pitänyt tunteja koulun tn-luokassa. Hyvä, että nyt pääsin, niin komea luokka oli.

Ihastuin oppitunnin resurssointiin, paikalla oli kaksi ammattitaitoista tekniseen käsityöhön erikoistunutta luokanopettajaa ja hommansa osaava kouluvaari. Vaikka olen vaari, katson yhä vielä olevani ammattitaitoinen tekniseen käsityöhön erikoistunut luokanopettaja. Se toinenkin maikka on jo eläkkeellä oleva tekniseen käsityöhön erikoistunut luokanopettaja, mutta hän myös tekee edelleen sijaisuuksia, tn-maikkana. Se kolmas oli oikea kouluvaari.

Joten paikalla oli oikeasti kolme osaavaa ukkoa, taattua vaariluokkaa :) Yhteistyö toimi jouheasti kuin itsestään.

Otin ehkä Vantaan komeimmasta tn-luokasta liudan kuvia. Tilat on hyvin suunniteltu, ja luokan järjestys oli suorastaan hekumallisen kaunis. Uomiksessa täytyy olla hommaansa sitoutuneita käsityömaikkoja.

Ainoa, mikä jäi häiritsemään oli, että pajassa ei ollut ahjoa. Miten sitä saunakauhojen varret oikein taotaan, kun ei voi kunnolla varren päätä kuumentaa?

Aiheena oli nykykäsityön klassikko - hyvin monelle tuttu lehtiteline, jossa kova yhdistyy pehmeään. Unohdin ottaa kuvan lehtitelineestä, hienoja olivat.

Näitähän ne: Lehtitelineitä omasta vanhasta opinahjostani Jyväskylän yliopiston Norssista

Uomiksen lehtitelineet olivat ehkä kultivoituneempia kuin Norssin, sillä varsien yläpäät oli pyöristetty.

Kuvat oppitunnin ja jälkisiivouksen jälkeen, katso niitä ja nauti.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti