torstai 30. syyskuuta 2010

Maikka röökipoliisina

Iltasanomat 30.9.

Tupakkalaista harmaita hiuksia opettajille

Alle 18-vuotiaat eivät saa pitää hallussaan tupakkatuotteita. Tästä koituu ongelmia ainakin koulumaailmassa. Tupakointi myös kielletään oppilaitoksissa.

Helsingin Sanomien haastattelema hallitusneuvos Ismo Tuominen sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo, että asiasta on tullut paljon kyselyjä opettajilta. Pitääkö alaikäisten tupakat takavarikoida vai ei?

Alaikäisiltä kielletään tupakkatuotteiden hallussapito, mutta siitä ei ole säädetty rangaistusta. Tämän vuoksi opettajien ei pidä ryhtyä poliiseiksi.

Tupakoinnin rajoittaminen oppilaitoksissa voi ajaa koululaiset pois koulualueilta. Opettajien keskuudessa pelätään, että koulujen ulkopuolella tupakoivista oppilaista aiheutuu haittaa lähialueen asukkaille.


Alakoulussa oppilaiden tupakointi on onneksi marginaalinen ilmiö. Jos minä näen jonkun polttavan tupakkaa kouluaikana koulun alueella, takavarikoin tupakat pois ja soitan asiasta välittömästi vanhemmille. Ilmoitan heille tapahtuneesta ja sanon, että tupakat ovat saatavissa rehtorin kansliasta ja noudettavissa koska tahansa.

Jos joudun moisesta teosta raastupaan, sitten mennään.

Yläkoulujen tilanne on aivan toisenlainen. Tupakointi on yleisempää kuin alakouluissa. Oppilaat menevät tupakoimaan koulualueen ulkopuolelle. Oppilaat ovat jo fyysisesti kasvaneet.

En lähtisi repimään tupakoita heidän suustaan.

Se on aivan varmaa, että tupakoivista oppilaista aiheutuu harmia lähialueiden asukkaille ja liike-elämälle. Oletan, että yläkoulujen säännöissä kielletään luvaton oleskelu koulualueen ulkopuolella kuten alakouluissa.

Varmaan opettajat joutuvat katsomaan sormien läpi sekä oppilaiden tupakointia että koulun ulkopuolella oleskelua. Koulu ei kuitenkaan ole vankila, eivätkä opettajat ole vanginvartijoita.

Yläkoulun oppilas tajuaa, mitä tekee.

Olisi hyvä, että Opetushallituksesta lähetetään mahdollisimman pian ohjeet kouluille, kuinka toimia tupakoinnin suhteen. On järjetöntä, että alle 18-vuotiaat eivät saa pitää hallussaan tupakkatuotteita, mutta kouluissa se sallitaan.

Melkoinen on ristiriita murrosikäiselle nuorelle purtavaksi. Toinen sanoo älä tee, ja toinen tee vaan.

Ja kummallista on, että aikuiset, koulun henkilökunta, ei saa polttaa tupakkaa koulun alueella, ja lapset sen kuin tupruttaa.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Valekuvismaikka

(Siristä silmiäsi ja katso kuvaa tarkemmin, hauskaa miespainantaa. Voihan niitä tulppaaneja näinkin painella, riemastuttava kolmen ukon yhteistaideteos, todellista kokeilevaa taidetta.)

HS-STT 27.9.

Valeopettajan palkkaus maksoi kunnalle kymmeniä tuhansia

Kuortaneen valeopettajajutun esitutkinta on valmistunut, ja juttu siirtyy seuraavaksi syyttäjälle. Valeopettajaksi epäilty nainen on kertonut poliisikuulusteluissa ostaneensa tutkintotodistuksen tuntemattomaksi jääneeltä henkilöltä.

Nainen ehti työskennellä kymmenen vuotta kuvaamataidon lehtorina ennen kuin tapaus tuli ilmi viime keväänä.

Epäilty toimitti työtä hakiessaan vuonna 2 000 jäljennöksen tutkintotodistuksestaan. Poliisitutkinnassa kävi ilmi, ettei hän ollut suorittanut kyseistä tutkintoa.

Valekuvismaikan tapaus on äärimmäisen harvinnainen, opetetaan väärennetyin paperein.

Tällaisetkin tapaukset estettäisiin opettajarekisterillä. Työnantajan olisi helppo parilla klikkauksella tarkistaa palkattavan opettajan pätevyys.

Feikkikuvis-tai musiikinmaikkoja on ollut kautta aikojen. Monissa pikkupitäjissä on kunnantaiteilijat opettaneet kuvista tai kanttorit musiikkia. Yksi syy moiseen toimintaan ennen on ollut se, että joka pitäjään ei päteviä opettajia hakeutunut. Pikkulukioissa ei päteville opettajille aina ollut riittävästi tuntejakaan.

Joskus on feikattu työnantajan toimesta. Epäpätevän opettajan palkkaaminen tulee halvemmaksi, vaikka saatavilla olisi ollut päteviäkin opettajia.

Olen joskus ajatellut, että pikkulukioiden tarpeeseen pitäisi kouluttaa taiteen moniottelijoita, opettajia, jotka olisivat opiskelleet sekä kuvataidetta että musiikkia.

Hyvin mielenkiintoista koulutusta annetaan Itä-Suomen yliopistossa Savonlinnassa, siellä on mahdollisuus suorittaa OpeArt-luokanopettajan koulutustatutkinto. Savonlinnalaisen opettajankoulutuksen erityispiirteitä ovat yhtenäisen peruskoulun opettajuuteen liittyvä tutkimus sekä suuntautuminen taide- ja taitoaineisiin.

Vanhin tyttäreni pääsi opiskelemaan Savonlinnaan OpeART-linjalle, pitänee seurailla, millaista opiskelun sisältö on. Äkkiä ajatellen juuri tällaista koulutusta pitää ollakin, luokanopettajia, joilla on kaksoistutkinto tullaan tulevaisuudessa tarvitsemaan. Trendi on yhtenäiskouluihin päin, oppilas käy koko peruskoulunsa samassa koulussa, opettajina samat tutut opettajat. Vaikuttaa turvalliselta.

Ikävä kyllä Itä-Suomen Savonlinnan laitos on liipasimella, voi olla, että tulevaisuudessa opiskelu keskitetään Joensuuhun.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Sinivihreä akseli kurittaa


On erittäin mielenkiintoista havaita, että Kokoomuksen ja Vihreiden hallinnoimat rikkaat pääkaupunkiseudun kunnat Helsinki ja Espoo tekevät kovia säästöjä lasten kustannuksella.

Millään ei tahdota kajota veroäyriin.

Aamun paperihesarista:

Luokkakoot uhkaavat jälleen kasvaa Helsingissä. Tuntikehyksiä on pakko pienentää, koska käyttömenoissa ei ole enää viilattavaa.(Pia Tahvanainen, kok)

Hesarin esimerkkikoulu on Arabian peruskoulu. Harjoituskirjoista on luovuttu, mikä vaikeuttaa suuresti esim. kielten opiskelua. Puute koskee myös kuvataiteen tai käsityön materiaaleja. Rehtori pelkää ensi lukuvuotta, sillä uhkana on luokkakokojen kasvaminen.

Jutun kuvassa kaksi Arabian koulun oppilasta tekee teknisen käsityön tunnilla työkalulaatikkoja. Työt jäävät kesken, koska ei ole rahaa vaneriin laatikoitten pohjia varten. On häpeällistä, kun samaan aikaan suomalaisilla on varallisuutta enemmän kuin koskaan, sitä ei haluta jakaa lasten koulutukseen.

Pia Tahvanaiselle ja helsinkiläisille kumppaneille ei tule mielenkään nostaa kunnallisveroa, mieluummin viedään lapsilta työkirjat ja materiaalit käsistä.

"Säästämisellä" ei ole enää mitään häpyä. Kuka uskoisi, että näin tapahtuu 2000-luvun rikkaassa Suomessa?

Minä en usko enää, että kyse on säästämisestä. Kyse on arvovalinnoista.

Tiedän sen, koska oma kuntani, köyhä Vantaa, ei tällä hetkellä kurita oman kuntansa lapsia. On nähty, mihin kurittaminen vie. Helsinki ja Espoo ovat valinneet toisen tien, vaikka oikeasti kunnilla on rahaa.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Kuulumisia koulutusristeilyltä

Kuva Wikipediasta

Olin koulutusristeilyllä viikonloppuna. Risteily oli Itä-Uudenmaan opettajien viimeinen yhteinen risteily, koska OAJ:n piirejä tullaan uudistamaan. Vantaalaisittain merkittävää on, että muodostuu uusi, Pääkaupunkiseudun opettajien piiri. Piiristä tulee jäsenmäärältään todella suuri. Helsinkiläisillä, espoolaisilla ja vantaalaisilla on paljon yhteistä, ties vaikka joskus ollaan vielä saman kunnan opettajia.

Parasta koulutusristeilyillä aina on sosiaalinen toiminta, muitten koulujen ja muitten kuntien opettajiin tutustuminen. Yhteen kouluun ja kuntaan sidottu nurkkakuntainen ajattelu laajentuu väkisin.

Saimme lainopillista opettajien oikeusturvakoulutusta Markku Poutalalta ja OAJ:n järjestöpäällikkö Petri Lindroos esitteli OAJ:n rakennetta ja toimintaa. Vantaan kaupungin sivistystoimenjohtaja, apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth antoi tilannekatsauksen koulutoimen taloudennäkymistä, hyvältä näytti, ryhmäkoot tulevat pysymään kohtuullisena tulevaisuudessakin.

Kahvi- ja ruokapöydissä puhuttiin paljon perusopetusryhmien ryhmäkoista. Ryhmäkokojen rajoittaminen lailla sai yleistä kannatusta paria rehtoria lukuunottamatta.

Opettajien ammattijärjestö on vihdoinkin asettanut omat ryhmäkokotavoitteensa, mikä on hyvä asia.

OAJ:n sivuilta:
OAJ esittää säännöstä täsmennettäväksi nykyisestään seuraavilta osin:

Säännöstä tulee täsmentää siten, etteivät ryhmäkoot voi missään olosuhteissa
ylittää esiopetuksessa ja perusopetuksen 1–2 luokilla 18 oppilaan enimmäismäärää
ja 3-9 luokilla 20 oppilaan enimmäismäärää sekä yhdysluokilla ja työturvallisuuden
kannalta vaarallisessa opetuksessa 16 oppilaan enimmäismäärää.

Yleisopetuksen opetusryhmiä muodostettaessa tulee ottaa huomioon mm. erityistä
tukea tarvitsevien sekä eri kieli- ja kulttuuritaustaisten oppilaiden määrä
opetusryhmän kokoa pienentävänä tekijänä siten, että yksi näihin ryhmiin kuuluva
oppilas katsotaan laskennallisesti kahdeksi oppilaaksi.

Säännöksessä tulee säätää yksiselitteisesti montako oppilasta voidaan kuhunkin
oppilasryhmään integroida.


Näin sen pitäisi olla.

Säännöksestä on tultava sellainen, että kaikenmaailman pullikointi ja keplottelu saadaan loppumaan.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Mun kersa on parempi kuin sun kersa

Yle 20.9.

Koulujen tukiopetuksen määrät romahtivat

Koululaisten ja lukiolaisten tukiopetuksen määrä väheni viime lukuvuonna neljänneksellä. Tukiopetusvajetta paikkaamaan on alkanut syntyä yksityisiä tukiopetusta tarjoavia yrityksiä. Opettajien ammattijärjestö OAJ pelkää kehityksen rapauttavan suomalaisen koulutuksen tasa-arvoa.

Jokaisella koululaisella on tarvittaessa oikeus tukiopetukseen. Rahapulassa painivat kunnat vähensivät tukiopetuksen määrää viime lukuvuonna rajusti.

OAJ:n laskelmien mukaan vähennys on 24 prosenttia.


Taas heikkoa lyödään.

Neljännes vuodessa on huima pudotus, lähes vapaata pudotusta. Ja pitää ottaa huomioon, että edellisvuosina on tukitunteja vähennetty myös.

Omassa koulussani on tukiopetusta varattu yksi viikkotunti per opettaja, yksi tunti luokkaa kohden on minimi. Lisäksi erityisopettaja tarjoaa apuaan pari-kolme tuntia viikossa äidinkielessä ja matematiikassa luokkaa kohden.

Jotain on pahasti pielessä koulutuksen rahoituksessa. Kuntien kantokyky ei näytä riittävän, kunnallisveroa ei tahdota nostaa edes rikkaissa kunnissa kuten Espoossa. Samaan aikaan valtion verotusta kevennetään hallitus hallitukselta.

Halutaan rapauttaa kunnallisia peruspalveluja, vaikka kansalaiset eivät sitä kyselyjen mukaan halua. Koulutusta ja terveydenhoitoa pidetään kuntien ydinpalveluina.

Rikkaat vanhemmat ostavat jo lapsilleen tukiopetuspalveluja, köyhien kersoille ei kohta tarjota tukiopetusta ollenkaan.

Tätä rataa tietyt tahot alkavat huutaa, että kunnalliset koulutuspalvelut eivät toimi, aletaan vaatia yksityiskouluja. Käytetty taktiikka on aivan selvä, rahoitusta kiristämällä kuristetaan koulutuspalvelut ensin henkihieveriin. Sen on jälkeen helppo huudella rinnakkaiskoulupalvelujen perään. Näin on jo tapahtunut Ruotsissa, yks kaks luotiin kuntien rahoittama rinnakkainen yksityiskoulujärjestelmä.

Hyvintoimeentulevien lapsille yksityiskoulut ja köyhät ja maahanmuuttajat tungetaan ghettokouluihin kuten on Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Köyhyys ja syrjäytyminen alkaa periytyä.

Suomalainen koulujärjestelmä on taannut kaikille mahdollisuuden vanhempien tulo- ja varallisuustasosta huolimatta. Peruskoulussa on ideaa.

Milloin ihmiset heräävät? Vanhempien tulee vaatia lapsilleen parasta. Koulutuksen järjestäjän, kunnan, on tarjottava tukiopetusta sitä tarvitsevalle.

Mihin niitä verorahoja oikein kerätään, jos ei lasten koulutukseen? Henkisesti on se köyhä yhteiskunta, joka ei satsaa tulevaisuuteen ja kouluta lapsiaan kunnolla.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Mitä köyhät ensin, sitä rikkaat perässä


HS 20.9.

Espoo aikoo leikata koulujen opetuksesta

Espoon virkamiehet esittävät 3,8 miljoonan euron säästöjä suomenkieliseen perusopetukseen.

Mikäli säästöt päätetään toteuttaa, ensi lukuvuonna kouluissa on vähemmän opettajia ja iltapäiväkerhoja, luokkakoot kasvavat ja pienryhmäopetusta on tarjolla yhä harvemmin.

HS 18.9.

Opetuksessa suuret hintaerot

Halvinta on Keravalla: Yksi keravalaisoppilas maksaa vuodessa 5370 euroa, kun taas espoolaiskoululaisen hinta on lähes kaksi tuhatta euroa kalliimpi, 7250 euroa vuodessa.

Jotkut kunnat satsaavat pienempiin luokkakokoihin, mikä maksaa. Opettajan palkka on sama oli luokassa sitten 20 tai 30 oppilasta.

Vantaalainen oppilas ei enää ole Suomen halvin, oppilas maksaa hieman yli 6000 euroa vuodessa. Kerava on pieni ja kompakti kunta, koulut ovat suuria ja tehokkaita. Toisaalta Vantaalla tiedetään, mihin äärimmäinen säästökuuri johtaa, Vantaalla on otettu opiksi.

Keravalaisten puolustelu lehdessä oli säälittävää, sanottiin, että "hinta ei takaa sitä, mikä on oppilaan arki". Minä sanon siihen, että hinta varmasti vaikuttaa, on aivan eri asia opettaa 20 kuin 30 oppilaan luokkaa. Raju säästöpolitiikka vaikuttaa aina ryhmäkokoon. Isossa luokassa opettajalla on vähemmän aikaa oppilaalle kuin pienessä luokassa. Heikko oppilas kärsii, kun säästetään.

Toinen keravalaisten selitys, jota aina käytetään, "täällä on kuitenkin hyvä henki ja opettajat ammattitaitoisia", on tyypillinen. Kun selitys käännetään selkokielelle, se tarkoittaa, että opettajista revitään kaikki mahdollinen irti.

Koulutuksellisen tasaarvon kannalta on järkyttävää huomata, että niin lähellä olevien kuntien, Espoon ja Keravan, välillä on noin suuri ero. Peruskoululainen maksaa Keravalla noin 2000 euroa vähemmän kuin Espoossa!

Asia on tietenkin huomattu. Ei ole puhettakaan siitä, että Keravalla nostettaisiin oppilaan yksikköhinta siedettävälle tasolle, vaan Espoon yksikköhintaa pienennetään!

Äärimmäisen mielenkiintoista on, että entinen vantaalainen sivistystoimen kaksikko, Aulis Pitkälä ja Kaisu Toivonen, on nyt Espoon sivistystoimen kärkipari. Vantaa on koulutehokkuuden edelläkävijä, nyt Espoossakin säästetään todenteolla.

Suomessa ei ole koskaan ollut niin paljon rahaa ja varallisuutta kuin nyt, ja silti hyvää koulujärjestelmäämme rapautetaan. Mihin tällä pyritään?

Kokoomuksen puolueen poliittinen suunnittelija Jukka Manninen totesi Opettaja-lehden artikkelissa, että "tiukkaa ryhmäkokoa on syytä välttää". Ymmärrän.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Ryhmäkokogallup



Opettaja-lehti tänään: Puolueet tahtovat pienentää ryhmäkokoja

Poliittisia puolueita alkaa kuumottaa, koska eduskuntavaalit lähestyvät pikkuhiljaa. Opettaja-lehti kyseli puolueiden halut määritellä perusopetuksen ryhmäkoot.

Keskusta – maksimista voi tulla minimi

Puolueen poliittinen sihteeri Helena Pakarinen: Keskusta ei ole halukas määrittelemään ryhmäkokoja lailla. Puolueella on tavoite 20-25 oppilaan ryhmäkoosta. Keskustan mielestä tarkan ryhmäkoon miettimisen ohella on syytä kiinnittää huomiota oppilasainekseen.

Enkeliporsas: Hyvin on epämääräistä. Mitä ihmettä Keskusta tarkoittaa huomion kiinnittämisellä oppilasainekseen? Olen käsittänyt niin, että opettaja hallitsee ”oppilasaineksen” paremmin, jos luokka on pieni. Sana oppilasaines on fasistinen, on vain erilaisia ihmisiä. Ihmiset eivät ole saippuaa. En varmasti äänestä Keskustaa.

Kokoomus – tiukkaa lakia vältettävä
Puolueen poliittinen suunnittelija Jukka Manninen: Tiukkaa ryhmäkokoa on syytä välttää. Laatukriteerit ovat samat kuin Keskustalla, 20-25 oppilasta. Pelätään myös, että maksimista tulee minimi.

Enkeliporsas: Samanlaista epämääräistä hurskastelua kuin Keskustalla. Manninen toteaa, että opettajalla on oltava aikaa jokaiselle oppilaalle. Minä totean Manniselle, kun minulla on luokassa 18 oppilasta 30 oppilaan sijaan, aikaa on. Minulle kelpaa aivan hyvin joku 20 oppilaan maksimi alakoulun yläluokilla, alaluokkien 16 oppilaasta puhumattakaan. En varmasti äänestä Kokoomusta.

SDP – suositukset eivät riitä

Puolueen poliittisen osaston päällikkö Esa Suominen: Ryhmäkoot tulee määritellä laissa. Ryhmäkoon ylärajaksi on asetettava kahdella ensimmäisellä luokalla 16 oppilasta, muilla alakoulun luokilla 20 oppilasta ja yläkoulun luokilla 25 oppilasta.

Enkeliporsas: Olen täysin samaa mieltä. SDP:n vastaus on yksiselitteisen selkeä. Harkitsen vakavasti antamaan ääneni SDP:lle.

Vasemmistoliitto – säädöksin pienemmiksi

Puoluesihteeri Sirpa Puhakka: Opetusryhmien enimmäiskoon tulee olla 20 oppilasta. Luokkakoko tulee säätää mieluummin lailla, koska vapaaehtoisesti luokkakokoja ei pienennetä. Puhakka toteaa, että asiaa on tutkittu paljon maailmalla, pieni luokkakoko korreloi positiivisesti koulumenestykseen.

Enkeliporsas: Vasemmistoliiton ryhmäkokoesitys perustuu keskiarvoon. Esityksessä ei oteta huomioon ikätekijöitä, mikä on vasemmistoliiton esityksen heikkous. Mitä pienempi oppilas on, sitä enemmän hän tarvitsee henkilökohtaista tukea ja kannustusta. Tuskin äänestän Vasemmistoliittoa.

Vihreä liitto – enimmäiskoko lakiin

Poliittinen sihteeri Jouni Vauhkonen: Peruskouluissa erityistä tukea tarvitseville oppilaille on järjestettävä mahdollisuus osallistua samaan opiskeluun muiden kanssa erillisen erityisopetuksen sijasta. Vihreä liitto pelkää myös, että maksimista tulee minimi.

Enkeliporsas: Vihreiden ajatuksista ei ota kukaan selvää. Kannatetaan enimmäiskokoja, mutta samaan aikaan pelätään sitä samaa mantraa, jota Keskusta ja Kokoomus hokevat, minimistä maksimiin höpötystä. Vaikuttaa siltä, että vihreät pyrkivät epämääräisellä selittelyllään miellyttämään kaikkia. En varmasti äänestä Vihreää liittoa.

RKP – pienten ryhmien puolesta

Puolueden tiedotuspäällikkö Marcus Hagström: RKP on pitkään ollut pienten ryhmien puolestapuhuja, mutta puolue ei ole ottanut kantaa, pitäisikö ryhmäkoot määritellä asetuksessa.

Enkeliporsas: Vaikuttaa siltä, että ryhmäkoolla ei ole hölkäyksen pöläyksen merkitystä RKP:lle, niin lyhyt ja epämääräinen vastaus oli. RKP:lle ruotsin kielen aseman turvaaminen Suomessa on tärkeämpää kuin yleinen koulutuspolitiikka. En varmasti äänestä RKP:ta.

Kristillisdemokraatit – laki turvaisi tasa-arvon

Kansanedustajat Sari Palm ja Leena Rauhala: Samat rajat kuin SDP:llä, ryhmäkoot tulee määritellä laissa. Ryhmäkoon ylärajaksi on asetettava kahdella ensimmäisellä luokalla 16 oppilasta, muilla alakoulun luokilla 20 oppilasta ja yläkoulun luokilla 25 oppilasta. Ryhmäkokoja pienentämällä voidaan parantaa opetustilanteiden työskentelyrauhaa ja yksilön kohtaamista opetuksessa sekä kodin ja koulun yhteistyömahdollisuuksia.

Enkeliporsas: Olen täysin samaa mieltä. Kristillisten vastaus oli yksiselitteisen selkeä. En kuitenkaan äänestä kristillisdemokraatteja, koska en pidä siitä ollenkaan, että he ovat omineet itselleen kaikille yhteiset suomalaiset kristilliset arvot.

Perussuomalaiset – ryhmäkoot asetukseen

Apulaispuoluesihteeri Vesa-Matti Saarakkala: Tarvitaan tarkempia laadullisia määritelmiä asetukseen, alaluokille, yhdysluokille, ja ryhmille, joissa on käytöshäiriöisiä, pitää määrittää omat ryhmäkokomaksimit.

Enkeliporsas: Vastaus on epäselvä, tulkitsen, että ryhmäkoot halutaan lakiin.

Enkeliporsaan yhteenveto

Gallupit ja yhteiskunnallinen ilmapiiri viittaavat siihen, että Kokoomus ja Keskusta tulevat mälläämään seuraavissa vaaleissa. Molempien puolueiden vastaukset olivat lähes identtiset ikään kuin puolueet valmistautuisivat jo uuteen yhteiseen hallituskauteen. Varmaan siksi Vihreän liiton vastaus oli noin epämääräinen, pyritään siipiveikkona taas mukaan. RKP pyrkii mukaan aina hinnalla millä tahansa.

Seuraavallakaan hallituskaudella ei ryhmäkokoja tulla säätelemään asetuksilla tai laeilla.

"Maksimista minimi" - mantran hokeminen on ällöttävää poliittista liturgiaa. 

Artesaanitaito

(Kuva löytyi hakusanoilla "old carpenter tools". Lähes kaikki miehet rakastavat vanhoja työkaluja ja -kaappeja. Niin minäkin. Kaunis järjestys hivelee silmää.

Kun otat käteesi vanhan taltan, mielikuvitus alkaa lentää. Mitä kaikkea sillä taltalla on tehty? Kuinka moni hikinen käsi on sitä pidellyt ajan saatossa? Kuvan työkalukaappi on monen miehen märkä uni.)

Kun opiskelin opettajaksi piti erikoistua kolmeen aineeseen. Toinen lukuvuosi oli opiskeluvuosistani hienoin, koska sai opiskella oikeastaan mitä halusi, niin laaja tarjotin Jyväskylässä oli.

Valitsin kotimaisen kirjallisuuden (äidinkieli), kuvaamataidon ja teknisen käsityön. Oli kertakaikkiaan mahtavaa kuunnella kirjallisuuden laitoksen laadukkaita luentoja kansanrunoudesta Joel Lehtoseen. Lukupaketti oli mahtava kattaen sekä yleisen että kotimaisen kirjallisuuden klassikot. Tuskin muuten silloin olisin tarttunut Shakespeareen, Runebergiin tai Cervantesiin.

Kuvaamataidon (nyk. kuvataide) sai piirtää ja maalata sydämensä kyllyydestä ja tutustua muihinkin kuvataiteen ilmaisumuotoihin.

Valitsin kolmanneksi aineeksi teknisen käsityön, koska siihen erikoistumalla oli helppo saada töitä. Ja olin varsin keskinkertainen kädentaidoissa, ajattelin parantaa osaamistani.

Siihen aikaan tekninen käsityö jakautui oikeastaan kahteen osaan, puu- ja metallitöihin. Alakouluissa ei juuri metallityön luokkia ole, joten metallitöitä tehdään vähän. Saunakauhan kaikki teettävät tietenkin.

Tekninen käsityö alkaa kolmannella luokalla. Kolmannella ja neljännellä on puoli vuotta teknistä ja puoli vuotta tekstiilikäsityötä. Neljännellä saa valita, mutta siitä huolimatta oppilaiden pitää viidennellä ja kuudennella opiskella neljännesvuosi sitä toista käsityötä, mikä minusta tuntuu oudolta. Miksi oppilaan valintaa ei kunnioiteta?

Mielenkiintoista valinnoissa on, että hyvin harva poika valitsee tekstiilin. Vastaavasti aika moni tyttö valitsee teknisen.

Oppilaat yleisesti pitävät teknisestä. Omat tokaluokkalaiseni tärisivät innosta, kun vein heidät puutyöluokkaan ja teimme kudontalaudat. Nyt kudomme villalangasta värikkäitä pikkumattoja, joista teemme kattoon mobileja. Oppilaat tekevät todellista fuusiokäsityötä, ensin väsätään puusta ja sitten tekstiilistä.

Jostain syystä oppilaiden teknisen käsityön valmiudet ovat heikentyneet parissa vuosikymmenessä. Viivoittimien käyttö, jopa kulmaviivaimen, on monille vaikeata. Sahataan miten sattuu. Viimeistelyä, esim. kunnollista hiontaa, ei malteta aina tehdä. Tehtävään keskittyminen on ylipäätään vaikeutunut.

Pitää vaatia.

Mittaamista ja viivoittimien käyttöä pitää harjoitella paljon geometrian ja kuvaamataidon tunneilla. Teetän paljon viivoitus-, ruudutus- ja suurennostehtäviä. Sarjakuvien ruutujen väsääminen opettaa myös viivoittimien käyttöä.

Valintamahdollisuus on johtanut siihen, että kaikkea ei enää ehdi tehdä. Olen jättänyt elektroniikan ja muovityöt pois. Tehtaat syytävät kaikenmaailman krääsää yllinkyllin.

Yhä enemmän oma opetukseni on taidekäsityötä, pyrimme kauniisiin puukäsitöihin. Toisaalta puutyöt ovat terapiaa, oppilaat nauttivat silminnähden puusta materiaalina, sen työstämisestä ja sen tuoksusta. Muovi materiaalina puuhun verrattuna ei ole yhtään mitään.

Olen joskus puuhiomahöyryissäni ajatellut, että pitäisikö teknisen käsityön nimi muuttaa joksikin muuksi, vaikkapa artesaanitaidoksi, mikä korostaisi käsityön taide- ja miksei terapiapuoltakin teknisyyden sijaan.

Joka tapauksessa tulevaisuudessa kädentaitajien arvo tulee kohoamaan. He tekevät aina yksilöllisiä tuotteita, jotka erottuvat massasta. Eihän kukaan halua olla massaa?

Tekninen käsityö on lempiaineeni opettaa. Jokaisessa meistä asuu pieni Kain Tapper.

torstai 16. syyskuuta 2010

Muutosvimmaa

Taloussanomat 15.9.

Otteita Risto Pennasen kolumnista:

Lisää vastuuta ekaluokkalaisille

- Opetusministeri Henna Virkkunen toivoo, että oppilaat profiloituvat nykyistä enemmän jo ala-asteella. Ministerin luottamus nenäänsä kaivavien natiaisten kykyyn tehdä elämäänsä koskevia valintoja on uskomaton. Miten ihmeessä lapset voisivat arvioida vähääkään järkevästi omia koulutustarpeitaan vaiheessa, jossa useimmat kuvittelevat tulevansa ammattilaisjalkapalloilijoiksi, prinsessoiksi tai avaruusraketin kuljettajiksi?

- Suomessa on erikoinen vimma myllertää nykyinen koulutusjärjestelmä, joka on todettu erinomaiseksi kaikissa kansainvälisissä vertailuissa.

- Ministeriön toiveena on, että myös koulut profiloituisivat nykyistä enemmän. Erikoistuneiden koulujen ongelman voi kuitenkin olla, että perusaineet jäävät erikoisaineiden jalkoihin.

- Jotenkin toivoisin, että tulevaisuudessakin jokin koulu voisi profiloitua ihan vain lasten kasvattamiseen.


Isot pisteet Pennaselle!

Taloussanomat luopui jokunen aika sitten paperiversiosta, mikä oli viisas veto. Talous on hektistä ja koko ajan muuttuvaa, verkkolehti toimii nopeammin. Taloussanomien verkkolehti on hyvin toimitettu ja se on netin lehtitarjonnan vakiolukemistoani.

Pennanen kirjoittaa täyttä asiaa. Maalaisjärjellä ajateltuna on todella ihmeellistä, mikä vimma on muuttaa maailman parhaaksi rankattua koulutusjärjestelmää näin rajusti? Eikö hienovaraisemmat liikkeet riitä?

Pennanen pelkää, että profiloituessa perusaineet jäävät jalkoihin. Minä pelkään samaa. On ihmeellistä, että yläkoulukäinen murkku voi valita itsensä ulos musiikista tai kuvataiteesta. Taideaineet kuuluvat kaikille. Mikä onkaan parempaa kuin "taiteellinen insinööri"? Viime aikoina on kohkattu Nokian ja Applen taistosta, Nokia on jäänyt iPhonen jälkeen juuri muotoilultaan ja käyttömukavuudeltaan, pelkkä hyvä tekniikka ei olekaan enää ratkaisevaa.

Pennasen toteamus siitä, että olisi kiva, että joku koulu tulevaisuudessakin voisi profiloitua ihan vain lasten kasvatukseen, on arkipäivän neroutta.

Pysähtyä ei saa, mutta liialliset muutokset voivat järisyttää perusteita. Pyramidin huipustakin kärki voi leikkautua pois.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Isi, pelaa mun kaa...


(Kuva on kertakaikkiaan viehättävä. Isä opastaa tytärtään ja on innostunut. Aina ei tarvita linnanmäkiä tai elämysmaailmoja. Yhteinen aika ja tähtitaivas riittää.)

HS-STT 15.9.

Kysely: Nuoret haluavat lisää aikaa isän kanssa

Nuorista 70 prosenttia ei saa mielestään viettää riittävästi aikaa aikuisten kanssa, ilmenee Nuorten Akatemian kyselystä.

Valtaosa vastanneista haluaisi enemmän aikaa jonkun lähipiirinsä aikuisen kanssa. Eniten lisäaikaa haluttaisiin omilta vanhemmilta ja erityisesti isältä. Vastaajat mainitsivat myös tädit ja sedät sekä isovanhemmat.

Hoplaa...viiden lapsen isänä tunnen piston sydämessäni. Niin monta kertaa on minua kysytty pelaamaan vaikkapa shakkia, ja niin monta kertaa olen keksinyt jonkin verukkeen, jotta ei tarvitsisi. Aika usein röhnin miniläppärini kanssa ja sanon vain, että myöhemmin.

Lapset kasvavat nopeasti, jossain vaiheessa he eivät enää kysy isiään tai äitejään leikkeihin mukaan.

Myöhemmin, myöhemmin...

Vanhemmuus on viitseliäisyyttä ja vastuun ottamista.

Joskus tuntuu siltä, että itsenäistämme lapsemme liian varhain. Kyllä se isän syli kelpaa vielä kymmenvuotiaallekin lapselle, jos se syli on vain saatavilla.

Nuoret ovat monelle vain välttämätön paha. On aikuisia, jotka karttavat tai pelkäävät nuoria. Nuoriin on helppo kohdentaa vihansa.

Nuoretkin ovat joidenkin lapsia, jotka kaipaavat aikuista.

Niin OECD:n keskiarvoa, että...


Googlailin sanaparilla "oecd:n keskiarvo". Hyvin nappasi. Aika moni hakutulos kosketti koulutusta.

- Vuonna 2008 yhteensä 43 prosenttia 20-29-vuotiaista suomalaisista oli tutkintoon johtavassa koulutuksessa. OECD:n keskiarvo oli 25 prosenttia.

- Lääkekustannusten osuus kansantuotteesta oli vuonna 2007 OECD-maissa keskimäärin 1,5 prosenttia, kun se Suomessa on 1,2 prosenttia.

- Suomalaisten perusopetuksen päättövaiheessa olevien 15 -vuotiaiden nuorten matematiikan osaaminen on OECD-maiden parasta.

- Suomalaisnuorten lukutaito on OECD-maiden paras. Myös matematiikan sekä luonnontieteiden taidot ovat kansainvälistä huippua.

- Korkeakoulutuksesta suomalainen yhteiskunta hyötyy OECD:n keskiarvoa enemmän eli 84 400 euroa (miehet), kun OECD:n vastaava summa on 67 800 euroa. Naisten korkeakoulutuksessa Suomi (32 700 euroa) jää jopa alle OECD:n keskiarvon (41 200 euroa).

- Suomen bruttokansantuote asukasta kohti on seitsemän prosenttia OECD-maiden keskiarvoa korkeampi. Sen sijaan todellinen yksilöllinen kulutus jäi Suomessa seitsemän prosenttia alhaisemmaksi kuin OECD-maissa keskimäärin.

- Suomen terveydenhuollon laatu on monilla mittareilla mitattuna OECD-maiden keskiarvoa parempi. Erikoissairaanhoito on tehokasta ja rintasyöpien seulontaohjelma sekä pienten lasten rokotekattavuus on huippuluokkaa.

- Bruttokorvaustaso on viimeisen työansion ja vanhuuseläkkeen suhdeluku. Suomen bruttokorvaustaso on OECD:n laskelmien mukaan 56,2 % joka on hieman vähemmän kuin OECD-maissa keskimäärin (59,0 %).

- Suomalaisten osaaminen oli PISA 2003 -tutkimuksen huipputasoa kaikilla tutkituilla alueilla eli matematiikassa, lukutaidossa, luonnontieteissä ja ongelmanratkaisussa. Huipputulos perustui erityisesti suomalaisten heikoimpien ja keskitason oppilaiden erittäin hyviin suorituksiin.

OECD:n keskiarvoilla pelataan kovaa peliä. Tyypillisiä pelureita ovat EK ja Veronmaksajien Keskusliitto. OECD:n tilastoja luetaan kuin piru raamattua ja hyvin tarkoitushakuisesti.

Koulutusjärjestelmien tehoa mittaavissa PISA-tutkimuksissa suomalaiset peruskoululaiset ovat pärjänneet niin ylimaallisesen hyvin, ettei asiaa ole täällä kotosuomessa kaikissa piireissä hyväksytty tai asiaa on vähätelty.

OECD:n perustajamaat (1961):
Belgia
Espanja
Alankomaat
Irlanti
Itävalta
Islanti
Yhdistynyt kuningaskunta
Italia
Kanada
Kreikka
Luxemburg
Norja
Portugali
Ranska
Ruotsi
Saksa
Sveitsi
Tanska
Turkki
Yhdysvallat

Myöhemmin liittyneet maat:
Japani (1964)
Suomi (1969)
Australia (1971)
Uusi-Seelanti (1973)
Meksiko (1994)
Tšekin tasavalta (1995)
Unkari (1995)
Puola (1995)
Etelä-Korea (1996)
Slovakia (2000)
Chile (2010)
Slovenia (2010)
Israel (2010)

OECD-maissa on muutamia mielenkiintoisia maita kuten Kreikka, Portugali, Turkki, Meksiko, Slovakia ja Chile.

Perusväittämäni on: OECD:n keskiarvo ei ole yhtään mitään. Suomen viiteryhmä on Pohjoismaat, Saksa, Itävalta, Sveitsi ja Alankomaat.

Meksikoon ja Turkkiin vertaaminen ei ole kovin tavoitehakuista. Ainoa oikea paikka Suomelle on kolmen parhaan sakki, mieluummin se kärkitila.

torstai 9. syyskuuta 2010

Opettajat rekisteriin

Omakuva
Yle 9.9.

Opettajillekin halutaan pätevyysrekisteri

Opettajille kaavaillaan pätevyysrekisteriä terveydenhuollon ammattilaisten tavoin. Opettajarekisteristä esimerkiksi vanhemmat pääsisivät katsomaan, onko lapsen opettaja pätevä työhönsä.

Kriitikoiden mielestä opettajarekisteriä ei tarvita, sillä opettajan työ ei ole yhtä vastuullinen työ kuin terveydenhuollon henkilöstön.



Ainakin vanhemmat voisivat tarkistaa, onko lapsen opettaja pätevä. Pikkuhiljaa päästäisiin tilanteeseen, että vanhemmat alkaisivat vaatia lapsilleen päteviä opettajia. Vanhemmat ovat veronmaksajia, joilla on oikeus saada lapsilleen pätevän ja koulutetun opettajan opetusta. Suomessa on maailman korkeatasoisin opettajienkoulutus.


Rekisteri tekisi hyvää niille melkein muodollisesti päteville opettajille, jotka ovat ajautuneet syystä tai toisesta töihin ennen kuin opettajapaperit on saatu käteen. Rekisteri olisi heille melkoinen keppi opiskelun viemiseksi loppuun.


Rekisteri estäisi ketkujen rehtoreiden ja kuntien intoa palkata epäpäteviä opettajia säästösyistä, mikä olisi oikein hyvä asia.


Opettajien ja lääkäreiden työn vastuullisuutta ei voi suoraan verrata toisiinsa. Kummassakin ammatissa voi tehdä kohtalokkaita virheitä. Vastuullisuuseroilla ei voi perustella, miksi rekisteriä ei tarvittaisi.



Elinkeinoelämän keskusliiton koulutusjohtaja Markku Koponen sanoo, että opettajarekisteri jäykistäisi työmarkkinoita, sillä epäpäteviäkin opettajia tarvitaan. Rekisteri voisi johtaa epäpätevien opettajien syrjimiseen. (Yle)



Epäpätevien opettajien syrjimiseen? 


Koposen ajattelumalli on aivan älytön ja nurinkurinen. Nythän voidaan syrjiä päteviä opettajia palkkaamalla sijaisuuksiin epäpäteviä opettajia pätevien sijaan. Silloin voidaan puhua syrjinnästä. Koposen mukaan rekisteri jäykistäisi työmarkkinoita. Niinpä.



Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen puolustaa myös opettajia: "Kyllä opettaja on vielä enemmän julkisessa tehtävässä kuin lääkäri, sillä jokainen opettaja kohtaa koko ikäluokan."(Yle)


Opettajat ovat täysin kyllästyneitä siihen, että kuka tahansa voi kutsua itseään opettajaksi. On aivan posketonta, että joku 18-vuotias ylioppilas palkataan säästösyistä pitkään sijaisuuteen ja häntä voidaan kutsua opettajaksi.


Olen jo aikaisemmin esittänyt blogissani, että opettaja-ammattinimike on suojattava lailla.


Sijaispulmaan voisi olla yksi ratkaisu. Koulutetaan vuoden koulutuksella sijaisopettajia, joita voitaisiin palkata lyhytaikaisiin työsuhteisiin aina tarpeen tullen. Jos jonossa olisi yksikin täysimittaisen koulutuksen saanut opettaja, hänellä olisi etusija.


Isossa koulussa voisi aivan hyvin olla vakituinen sijaisopettaja, niin paljon erilaisia opettajien poissaoloja kertyy sairauksien tai esim. koulutusten takia. Jos sijaisuuksia ei olisi, vakituinen sijaisopettaja voisi antaa samanaikaistukiopetusta tai toimia resurssiopettajana.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Golden sticks


Vantaalla, kuten muuallakin kunnissa ja valtiolla, kilpailutetaan tavaran toimittajat. Meillä toimittajana on Hansel, jonka moni vielä tuntee paremmin sen entisellä nimellä, Valtion Hankintakeskus.

Kouluun pitäisi saada joka maikalle muistitikut, koska kaikkea ei voida tietossuojasyistä enää tallettaa koulun tietokoneiden kovalevyille. Sellaista tietoa ovat mm. HOJKS:t eli henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevat suunnitelmat. (melkoinen sanahirviö muuten)

Kollegani olisi tilannut ne halvalla eräästä verkkokaupasta, oikein koulun logolla varustetut muistitikut muutaman euron kappalehintaan. Ihan noin vain ei enää kouluissakaan ostella. Kollegalleni lyötiin käteen Hanselin tuoteluettelo. Yhden muistitikun hinta luettelossa on yli 30 euroa, siis yli kuusinkertainen hinta!

Rasvainen on hinta, samanlaiselta vaikuttaa kilpailutuskin.

tiistai 7. syyskuuta 2010

8019 euroa - 6962 euroa = 1057 euroa

(En löytänyt aiheeseen sopivaa kuvaa, joten laitoin viimevuotisen ekaluokkalaiseni kangasörkin kuvan. Örkki kaikessa runsaudessaan on riemastuttava, ja luokkani jokainen örkki kuvasti jollakin tavalla tekijänsä luonnetta. Ja oppilaat rakastivat niiden tekemistä.)

Aamuhesarissa pohdiskeltiin Helsingin ja Vantaan mahdollisen yhdistymisen etuja ja haittoja. Ihmeteltiin helsinkiläisen ja vantaalaisen peruskoululaisen vuosihinnan eroa.

Helsinkiläinen peruskoululainen maksaa 8019 euroa ja vantaalainen peruskoululainen 6952 euroa vuodessa. Eroa on yli tonni!

Mistä ero johtuu?

Vantaalla on suuremmat koulut. Helsingissä on enemmän maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Helsingissä on laajempi kielitarjotin. Helsingissä panostetaan enemmän oppilashuoltoon. Vantaan sivistysviraston henkilökuntaa on vähennetty.

Miten säästöt näkyvät oman kouluni arjessa?

Ei juuri mitenkään. Opetusryhmät ovat kohtuullisen kokoisia. On jakotunnit ja tukitunnit. Kerhoja saa pitää. Materiaalitilanne on kohtuullinen. Opetustiloja on ajanmukaistettu. Kouluani remontoidaan pikkuhiljaa.

Pakon edessä on Vantaalla onnistuttu järkeistämään toimintoja ja nyt keskitytään oleelliseen.

Ehkä asiat voidaan sittenkin tehdä toisin. Opettajia lomauttamalla ei pitkälle pötkitä, säästöä ei synnykään, se on nähty.

Jotain on siis opittu. Jotenkin tuntuu siltä, että on päästy pahimman yli.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Nykyajan Narkissokset

HS 6.9.

Sosiaalisuuden arvostamisessa on menty liian pitkälle työelämässä, arvioi Helsingin yliopiston psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen. Siten suulas, itseään ja taitojaan korostava visionääri voi ohittaa maltillisen ja rauhallisen asiantuntijan työpaikan saannissa.

Professorin mielestä johtajien ja esimiesten pitäisi arvostaa paljon enemmän työntekijöiden näyttöjä ja asiaosaamista. Sosiaalisuuden korostamisen voisi jättää vähemmälle.

Vielä 1950-luvulla ihminen luokiteltiin narsistiksi, jos hän pyrki ihmissuhteissaan ennen kaikkea hyötymiseen.

Jollain tavalla Lisa Keltingangas-Järvisen arvio liippaa myös kouluelämää.

Opettajiksi pyrkivien pääsykokeissa on perinteisesti arvostettu sosiaalisuutta ja avointa mielenlaatua. Muistan hyvin ensimmäisen vuoteni Jyväskylän yliopiston Opettajienkoulutuslaitoksessa, minua järkytti valtaisa sosiaalisuus ja yhteen hiileen puhaltaminen. Tilattiin kaikenmaailman kurssitakkeja ja vietettiin me-henkeä ylenmäärin korostavia illanviettoja. Toisena ja kolmantena lukuvuonna toimittiin jo normaalisti.

Yhdessä vaiheessa opettajien piti arvioida oppilaiden "tuntiaktiivisuutta". Helposti mentiin halpaan. Korkealle arvostettiin juuri luonteenlaadultaan sosiaalista oppilasta. Hiljaista, mutta aktiivisesti opetusta seuraavaa oppilasta ei juuri arvostettu. Arvioitiin siis oppilaan luonnetta.

Kun oppilas seuraa opetusta ja ajattelee, sen näkee hyvin oppilaiden silmistä, aktiivisen ja ajattelevan oppilaan ei tarvitse välttämättä edes viitata. On hyvä, että nykyään arvostetaan eri tavoin oppivia oppilaita.

Keltinkangas-Järvisen narsismi viittaus on osuva. Elämme "mä ja mä, mulle ja mulle ja heti" -aikakautta, mikä kuvastaa yleistä ahneuden ajattelua. Peruskoulu on viimeisiä linnakkeita, joissa välitetään myös ihmisistä, jotka eivät aina keiku kärjessä.

Peruskoulu tukee ja auttaa. Joidenkin ihmisten mielestä peruskoulu "tasaa". Näinhän ei ole. Nykykoulu antaa kaikille mahdollisuuden. Rinnakkaiskoulujärjestelmä jakaa jyviin ja akanoihin, oppikouluun kaikki eivät aikoinaan päässeet, vaikka kykyjä olisi ollut.

Ettei tule väärinkäsitystä, terve sosiaalisuus on hyvästä.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Vuoden 1918 museo Suomenlinnaan

Hesarissa Jaakko Numminen vaatii Suomeen historiallista museota, jossa historianopettaja voisi kertoa luokalleen Suomen kansakunnan ja sen valtion ja instituutioiden muodostumisesta.

Meillä on Suomen Kansallismuseo, käyn siellä aina kuudetta luokkaa opettaessani. Museossa saa kohtuullisen kuvan Nummisen esittämistä asioista, mutta jonkinlaiden multivisioesitystä itsenäisen Suomen ajasta olen aina kaivannut.

Vieressä on upea eduskuntatalo, jonka kierto antaa hyvän kuvan suomalaisesta edustuksellisesta demokratiasta. Eduskuntakierros on tehokas, se alkaa hyvällä videoelokuvalla, oppilaat viedään lehtereille ja valtiosaliin.

Suomenlinna on luokkaretkien ykköspaikka. Suomen historia on Viaporissa johdonmukaisessa pähkinänkuoressa. Yksi paikka sieltä puuttuu. Suomenlinna olisi loistava paikka vuoden 1918 museolle.

Sisällissodan tapahtumat ovat jo niin kaukana, että museon perustamista voitaisiin vakavasti alkaa pohtia. Museon nimeksi sopisi Suomen sisällissotamuseo. Suomenlinnan vankileiristä luulisi löytyvän paljon materiaalia.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Hyvällä on aina aikaa

Vesa Lauronen

Luin aamulla tuttuun tapaani kahvipöydässä Hesaria, aamuhesarin lukeminen on minulle suoranainen riitti ja päivän sininen hetki.

Lehteä lukiessani silmiini osui iso mainoskuva entisestä oppilaastani Vesa Laurosesta. Opetin Vesan luokkaa neljä vuotta, luokat 3-6. Luokka oli pullollaan lahjakkuuksia ja oli kiva opettaa ja tehdä oppilaiden kanssa lähes mitä vain. Kymmenisen vuotta sitten luokka kokoontui erääseen Töölöntorin reunalla olevaan italialaiseen ravintolaan. Lähes koko luokka oli koolla ja hauskaa oli, jatkoille en kehdannut mennä.

Olen aina miettinyt, miksi opettajat eivät saa järjestelmällistä palautetta oppilaistaan. Minäkin olen pitkän kasvatusketjun osanen, ketjun alkupään opettaja. Kiinnostaisi kovasti tietää, mitä oppilailleni on käynyt kaikkien koulujen ja opintojen jälkeen.

Yleensä opettaja muistaa poikkeavat oppilaat niin hyvässä kuin pahassa, lahjakkaat oppilaat muistetaan ja häiriköt jäävät mieleen aina.

Vesa Laurosen muistan erittäin hyvin. Laurosen motto näyttää olevan, että "Ihmiset ovat aina etusijalla". Samanlainen poika hän oli jo pienenä, silmistä loisti oppimisen ilo ja empaattisuus. Hän otti aina huomioon muut. Ja hän osasi innostaa muita. Ilmeisesti hän käyttää samoja avuja nyt johtamisessa.

Sen muistan, että Lauronen ajatteli aina hieman eri tavalla kuin muut, esim. aineet olivat kiinnostavia, ja hän oli luova monella tasolla, voittipa hän jonkun suuren kuvataidekilpailunkin. Ja hän oli loistava keskustelija, muut kuuntelivat Laurosta mielellään ja hän osasi kuunnella muita.

Kodin tuki on menestyksen avain. Laurosen kohdalla huomasin asian, kun menimme pokkaamaan sitä kuvataidepalkintoa, Laurosen äiti oli täysillä mukana ja kannusti poikaa. Äiti oli lämpivällä tavalla ylpeä pojastaan.

Kannattaa lukea Laurosen johtamisen ajatuksia ylläolevista linkeistä, ajattelu on aivan erilaista vaikkapa Stora Enson johtamisfilosofiaan verrattuna.

Opettajille pitäisi jostain lähettää jonkinlainen kolmikymppisraportti oppilaistaan. Silloin tiedettäisiin, mikä oppilaasta on tullut, onko kasvatus ja opetus tuottanut tulosta.