(Kuva löytyi hakusanoilla "old carpenter tools". Lähes kaikki miehet rakastavat vanhoja työkaluja ja -kaappeja. Niin minäkin. Kaunis järjestys hivelee silmää.
Kun otat käteesi vanhan taltan, mielikuvitus alkaa lentää. Mitä kaikkea sillä taltalla on tehty? Kuinka moni hikinen käsi on sitä pidellyt ajan saatossa? Kuvan työkalukaappi on monen miehen märkä uni.)
Kun opiskelin opettajaksi piti erikoistua kolmeen aineeseen. Toinen lukuvuosi oli opiskeluvuosistani hienoin, koska sai opiskella oikeastaan mitä halusi, niin laaja tarjotin Jyväskylässä oli.
Valitsin kotimaisen kirjallisuuden (äidinkieli), kuvaamataidon ja teknisen käsityön. Oli kertakaikkiaan mahtavaa kuunnella kirjallisuuden laitoksen laadukkaita luentoja kansanrunoudesta Joel Lehtoseen. Lukupaketti oli mahtava kattaen sekä yleisen että kotimaisen kirjallisuuden klassikot. Tuskin muuten silloin olisin tarttunut Shakespeareen, Runebergiin tai Cervantesiin.
Kuvaamataidon (nyk. kuvataide) sai piirtää ja maalata sydämensä kyllyydestä ja tutustua muihinkin kuvataiteen ilmaisumuotoihin.
Valitsin kolmanneksi aineeksi teknisen käsityön, koska siihen erikoistumalla oli helppo saada töitä. Ja olin varsin keskinkertainen kädentaidoissa, ajattelin parantaa osaamistani.
Siihen aikaan tekninen käsityö jakautui oikeastaan kahteen osaan, puu- ja metallitöihin. Alakouluissa ei juuri metallityön luokkia ole, joten metallitöitä tehdään vähän. Saunakauhan kaikki teettävät tietenkin.
Tekninen käsityö alkaa kolmannella luokalla. Kolmannella ja neljännellä on puoli vuotta teknistä ja puoli vuotta tekstiilikäsityötä. Neljännellä saa valita, mutta siitä huolimatta oppilaiden pitää viidennellä ja kuudennella opiskella neljännesvuosi sitä toista käsityötä, mikä minusta tuntuu oudolta. Miksi oppilaan valintaa ei kunnioiteta?
Mielenkiintoista valinnoissa on, että hyvin harva poika valitsee tekstiilin. Vastaavasti aika moni tyttö valitsee teknisen.
Oppilaat yleisesti pitävät teknisestä. Omat tokaluokkalaiseni tärisivät innosta, kun vein heidät puutyöluokkaan ja teimme kudontalaudat. Nyt kudomme villalangasta värikkäitä pikkumattoja, joista teemme kattoon mobileja. Oppilaat tekevät todellista fuusiokäsityötä, ensin väsätään puusta ja sitten tekstiilistä.
Jostain syystä oppilaiden teknisen käsityön valmiudet ovat heikentyneet parissa vuosikymmenessä. Viivoittimien käyttö, jopa kulmaviivaimen, on monille vaikeata. Sahataan miten sattuu. Viimeistelyä, esim. kunnollista hiontaa, ei malteta aina tehdä. Tehtävään keskittyminen on ylipäätään vaikeutunut.
Pitää vaatia.
Mittaamista ja viivoittimien käyttöä pitää harjoitella paljon geometrian ja kuvaamataidon tunneilla. Teetän paljon viivoitus-, ruudutus- ja suurennostehtäviä. Sarjakuvien ruutujen väsääminen opettaa myös viivoittimien käyttöä.
Valintamahdollisuus on johtanut siihen, että kaikkea ei enää ehdi tehdä. Olen jättänyt elektroniikan ja muovityöt pois. Tehtaat syytävät kaikenmaailman krääsää yllinkyllin.
Yhä enemmän oma opetukseni on taidekäsityötä, pyrimme kauniisiin puukäsitöihin. Toisaalta puutyöt ovat terapiaa, oppilaat nauttivat silminnähden puusta materiaalina, sen työstämisestä ja sen tuoksusta. Muovi materiaalina puuhun verrattuna ei ole yhtään mitään.
Olen joskus puuhiomahöyryissäni ajatellut, että pitäisikö teknisen käsityön nimi muuttaa joksikin muuksi, vaikkapa artesaanitaidoksi, mikä korostaisi käsityön taide- ja miksei terapiapuoltakin teknisyyden sijaan.
Joka tapauksessa tulevaisuudessa kädentaitajien arvo tulee kohoamaan. He tekevät aina yksilöllisiä tuotteita, jotka erottuvat massasta. Eihän kukaan halua olla massaa?
Tekninen käsityö on lempiaineeni opettaa. Jokaisessa meistä asuu pieni Kain Tapper.
Kun otat käteesi vanhan taltan, mielikuvitus alkaa lentää. Mitä kaikkea sillä taltalla on tehty? Kuinka moni hikinen käsi on sitä pidellyt ajan saatossa? Kuvan työkalukaappi on monen miehen märkä uni.)
Kun opiskelin opettajaksi piti erikoistua kolmeen aineeseen. Toinen lukuvuosi oli opiskeluvuosistani hienoin, koska sai opiskella oikeastaan mitä halusi, niin laaja tarjotin Jyväskylässä oli.
Valitsin kotimaisen kirjallisuuden (äidinkieli), kuvaamataidon ja teknisen käsityön. Oli kertakaikkiaan mahtavaa kuunnella kirjallisuuden laitoksen laadukkaita luentoja kansanrunoudesta Joel Lehtoseen. Lukupaketti oli mahtava kattaen sekä yleisen että kotimaisen kirjallisuuden klassikot. Tuskin muuten silloin olisin tarttunut Shakespeareen, Runebergiin tai Cervantesiin.
Kuvaamataidon (nyk. kuvataide) sai piirtää ja maalata sydämensä kyllyydestä ja tutustua muihinkin kuvataiteen ilmaisumuotoihin.
Valitsin kolmanneksi aineeksi teknisen käsityön, koska siihen erikoistumalla oli helppo saada töitä. Ja olin varsin keskinkertainen kädentaidoissa, ajattelin parantaa osaamistani.
Siihen aikaan tekninen käsityö jakautui oikeastaan kahteen osaan, puu- ja metallitöihin. Alakouluissa ei juuri metallityön luokkia ole, joten metallitöitä tehdään vähän. Saunakauhan kaikki teettävät tietenkin.
Tekninen käsityö alkaa kolmannella luokalla. Kolmannella ja neljännellä on puoli vuotta teknistä ja puoli vuotta tekstiilikäsityötä. Neljännellä saa valita, mutta siitä huolimatta oppilaiden pitää viidennellä ja kuudennella opiskella neljännesvuosi sitä toista käsityötä, mikä minusta tuntuu oudolta. Miksi oppilaan valintaa ei kunnioiteta?
Mielenkiintoista valinnoissa on, että hyvin harva poika valitsee tekstiilin. Vastaavasti aika moni tyttö valitsee teknisen.
Oppilaat yleisesti pitävät teknisestä. Omat tokaluokkalaiseni tärisivät innosta, kun vein heidät puutyöluokkaan ja teimme kudontalaudat. Nyt kudomme villalangasta värikkäitä pikkumattoja, joista teemme kattoon mobileja. Oppilaat tekevät todellista fuusiokäsityötä, ensin väsätään puusta ja sitten tekstiilistä.
Jostain syystä oppilaiden teknisen käsityön valmiudet ovat heikentyneet parissa vuosikymmenessä. Viivoittimien käyttö, jopa kulmaviivaimen, on monille vaikeata. Sahataan miten sattuu. Viimeistelyä, esim. kunnollista hiontaa, ei malteta aina tehdä. Tehtävään keskittyminen on ylipäätään vaikeutunut.
Pitää vaatia.
Mittaamista ja viivoittimien käyttöä pitää harjoitella paljon geometrian ja kuvaamataidon tunneilla. Teetän paljon viivoitus-, ruudutus- ja suurennostehtäviä. Sarjakuvien ruutujen väsääminen opettaa myös viivoittimien käyttöä.
Valintamahdollisuus on johtanut siihen, että kaikkea ei enää ehdi tehdä. Olen jättänyt elektroniikan ja muovityöt pois. Tehtaat syytävät kaikenmaailman krääsää yllinkyllin.
Yhä enemmän oma opetukseni on taidekäsityötä, pyrimme kauniisiin puukäsitöihin. Toisaalta puutyöt ovat terapiaa, oppilaat nauttivat silminnähden puusta materiaalina, sen työstämisestä ja sen tuoksusta. Muovi materiaalina puuhun verrattuna ei ole yhtään mitään.
Olen joskus puuhiomahöyryissäni ajatellut, että pitäisikö teknisen käsityön nimi muuttaa joksikin muuksi, vaikkapa artesaanitaidoksi, mikä korostaisi käsityön taide- ja miksei terapiapuoltakin teknisyyden sijaan.
Joka tapauksessa tulevaisuudessa kädentaitajien arvo tulee kohoamaan. He tekevät aina yksilöllisiä tuotteita, jotka erottuvat massasta. Eihän kukaan halua olla massaa?
Tekninen käsityö on lempiaineeni opettaa. Jokaisessa meistä asuu pieni Kain Tapper.
Minun neljä poikaani eivät ole kotona oppineet minkäänlaisia puutöitä, tai teki Esikoinen sentäs majoja ihan puusta. Isät eivät kuitenkaan kumpikaan ole miehiä, jotka rakentaisivat itse itsellensä talon. Moottorisaha ja kirves ovat toisen työkaluja, puukollakin leikataan lähinnä makkaraa. Niinpä koulun teknisen työn tunneilla on ollut haastetta, pojat ovat kyllä tykänneet:) Niin ja minä en käytä edes sitä moottorisahaa, ruuvimeisseliä joskus;)
VastaaPoista