Yle 20.9.
Koulujen tukiopetuksen määrät romahtivat
Koululaisten ja lukiolaisten tukiopetuksen määrä väheni viime lukuvuonna neljänneksellä. Tukiopetusvajetta paikkaamaan on alkanut syntyä yksityisiä tukiopetusta tarjoavia yrityksiä. Opettajien ammattijärjestö OAJ pelkää kehityksen rapauttavan suomalaisen koulutuksen tasa-arvoa.
Jokaisella koululaisella on tarvittaessa oikeus tukiopetukseen. Rahapulassa painivat kunnat vähensivät tukiopetuksen määrää viime lukuvuonna rajusti.
OAJ:n laskelmien mukaan vähennys on 24 prosenttia.
Taas heikkoa lyödään.
Neljännes vuodessa on huima pudotus, lähes vapaata pudotusta. Ja pitää ottaa huomioon, että edellisvuosina on tukitunteja vähennetty myös.
Omassa koulussani on tukiopetusta varattu yksi viikkotunti per opettaja, yksi tunti luokkaa kohden on minimi. Lisäksi erityisopettaja tarjoaa apuaan pari-kolme tuntia viikossa äidinkielessä ja matematiikassa luokkaa kohden.
Jotain on pahasti pielessä koulutuksen rahoituksessa. Kuntien kantokyky ei näytä riittävän, kunnallisveroa ei tahdota nostaa edes rikkaissa kunnissa kuten Espoossa. Samaan aikaan valtion verotusta kevennetään hallitus hallitukselta.
Halutaan rapauttaa kunnallisia peruspalveluja, vaikka kansalaiset eivät sitä kyselyjen mukaan halua. Koulutusta ja terveydenhoitoa pidetään kuntien ydinpalveluina.
Rikkaat vanhemmat ostavat jo lapsilleen tukiopetuspalveluja, köyhien kersoille ei kohta tarjota tukiopetusta ollenkaan.
Tätä rataa tietyt tahot alkavat huutaa, että kunnalliset koulutuspalvelut eivät toimi, aletaan vaatia yksityiskouluja. Käytetty taktiikka on aivan selvä, rahoitusta kiristämällä kuristetaan koulutuspalvelut ensin henkihieveriin. Sen on jälkeen helppo huudella rinnakkaiskoulupalvelujen perään. Näin on jo tapahtunut Ruotsissa, yks kaks luotiin kuntien rahoittama rinnakkainen yksityiskoulujärjestelmä.
Hyvintoimeentulevien lapsille yksityiskoulut ja köyhät ja maahanmuuttajat tungetaan ghettokouluihin kuten on Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Köyhyys ja syrjäytyminen alkaa periytyä.
Suomalainen koulujärjestelmä on taannut kaikille mahdollisuuden vanhempien tulo- ja varallisuustasosta huolimatta. Peruskoulussa on ideaa.
Milloin ihmiset heräävät? Vanhempien tulee vaatia lapsilleen parasta. Koulutuksen järjestäjän, kunnan, on tarjottava tukiopetusta sitä tarvitsevalle.
Mihin niitä verorahoja oikein kerätään, jos ei lasten koulutukseen? Henkisesti on se köyhä yhteiskunta, joka ei satsaa tulevaisuuteen ja kouluta lapsiaan kunnolla.
Valtuuston kokouksesta 4.12.
-
Espoon valtuuston kokous 4.12. saatiin käyntiin klo 16.05. Sitä ennen
syötiin karhajalanpaista muusilla. Listalla oli neljä pykälää. Kokousta
johti dema...
Kyllä tässä vuosien mittaan on alkanut siltä tosiaan tuntua ja olen sitä varmaan täälläkin aiemminkin sanonut - valittu linja johtaa takakautta yksityiskouluihin. Terveydenhuollossa se on jo totta ja Ruotsissa myös koulussa, on vain ajan kysymys että myös meillä.
VastaaPoistaKyllähän met vanhemmatkin sitä vaadimme, mutta kun ei se ääni tunnu menevän perille. Teidän opettajien kannattaa olla asiassa aktiivisia vanhempainyhdistysten kanssa, teidän oma ääni kun pakataan tulkita ay-politiikaksi...