maanantai 27. syyskuuta 2010

Kuulumisia koulutusristeilyltä

Kuva Wikipediasta

Olin koulutusristeilyllä viikonloppuna. Risteily oli Itä-Uudenmaan opettajien viimeinen yhteinen risteily, koska OAJ:n piirejä tullaan uudistamaan. Vantaalaisittain merkittävää on, että muodostuu uusi, Pääkaupunkiseudun opettajien piiri. Piiristä tulee jäsenmäärältään todella suuri. Helsinkiläisillä, espoolaisilla ja vantaalaisilla on paljon yhteistä, ties vaikka joskus ollaan vielä saman kunnan opettajia.

Parasta koulutusristeilyillä aina on sosiaalinen toiminta, muitten koulujen ja muitten kuntien opettajiin tutustuminen. Yhteen kouluun ja kuntaan sidottu nurkkakuntainen ajattelu laajentuu väkisin.

Saimme lainopillista opettajien oikeusturvakoulutusta Markku Poutalalta ja OAJ:n järjestöpäällikkö Petri Lindroos esitteli OAJ:n rakennetta ja toimintaa. Vantaan kaupungin sivistystoimenjohtaja, apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth antoi tilannekatsauksen koulutoimen taloudennäkymistä, hyvältä näytti, ryhmäkoot tulevat pysymään kohtuullisena tulevaisuudessakin.

Kahvi- ja ruokapöydissä puhuttiin paljon perusopetusryhmien ryhmäkoista. Ryhmäkokojen rajoittaminen lailla sai yleistä kannatusta paria rehtoria lukuunottamatta.

Opettajien ammattijärjestö on vihdoinkin asettanut omat ryhmäkokotavoitteensa, mikä on hyvä asia.

OAJ:n sivuilta:
OAJ esittää säännöstä täsmennettäväksi nykyisestään seuraavilta osin:

Säännöstä tulee täsmentää siten, etteivät ryhmäkoot voi missään olosuhteissa
ylittää esiopetuksessa ja perusopetuksen 1–2 luokilla 18 oppilaan enimmäismäärää
ja 3-9 luokilla 20 oppilaan enimmäismäärää sekä yhdysluokilla ja työturvallisuuden
kannalta vaarallisessa opetuksessa 16 oppilaan enimmäismäärää.

Yleisopetuksen opetusryhmiä muodostettaessa tulee ottaa huomioon mm. erityistä
tukea tarvitsevien sekä eri kieli- ja kulttuuritaustaisten oppilaiden määrä
opetusryhmän kokoa pienentävänä tekijänä siten, että yksi näihin ryhmiin kuuluva
oppilas katsotaan laskennallisesti kahdeksi oppilaaksi.

Säännöksessä tulee säätää yksiselitteisesti montako oppilasta voidaan kuhunkin
oppilasryhmään integroida.


Näin sen pitäisi olla.

Säännöksestä on tultava sellainen, että kaikenmaailman pullikointi ja keplottelu saadaan loppumaan.

2 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa oppilasrajatavoitteenne - nyt vaan yhdistätte voimat vanhempien kanssa.

    VastaaPoista
  2. Nämä OAJ:n "tavoitteet"...

    Hyviähän ovat mutta eivät tule toteutumaan, koska niiden toteutumista ei tulla vaatimaan konkreettisilla teoilla ja työtaistelutoimilla, vaan pelkästään sanoilla ja Ope-lehden pääkirjoituksilla. Kuten ennenkin. Lopputuloksen tiedämme.

    Ei niin hullua ja hölmöä työnantajaa olekaan joka taipuu tällaisten paperivaatimusten edessä.

    Jorma Penttinen, Hki

    VastaaPoista