Etäopetusoppia Vantaalta

Vantaa kyseli huoltajilta, kuinka etäopetus on sujunut. Laitoin kyselyn tiivistelmän kirjoitukseni alle, koska vastauksilla on yleistä mielenkiintoa.

Vantaa hankki peruskouluihin v. 2015 ensin 12 500 tablettia. Pari vuotta myöhemmin hankittiin 13 800 Chromebookia. Nyt jokaisella peruskoululaisella on tietokone käytössään, pienimmillä tabletit, muilla Chromebookit. Koneisiin upotetut rahasummat olivat suuria, mikä herätti kovaa kritiikkiä, kun usein tietokone oli esim. oppikirjan vaihtoehto ja jouduttiin tyytymään vanhoihin risoihin kirjoihin.

Minäkin ihmettelin, kun niin paljon rahaa laitettiin tietotekniikkaan. Koronakriisi opetti minua, että suuri investointi tietotekniikkaan kannatti. Kun etäopetukseen siirryttiin, Vantaa oli valmis ja iskussa.

Chromet ovat käteviä, koska ne ovat edullisia ja Googlen sovellukset ovat käyttöjärjestelmässä, joka hyödyntää myös pilvitallennustilaa. Nyt koronakriisin aikana reaaliaikainen Meet-videopalaveriohjelma nousi arvoon arvaamattomaan. 

Vantaan kouluissa oli keritty hioa oppilaiden tieto- ja viestintäteknologista osaamista suurin harppauksin ennen koronaa. Joskus homma näin kiertävältä sijaisopettajalta (En ole malttanut jättää koulua, vaikka olenkin eläkkeellä, sillä opettaminen on kivaa.) tuntui jopa puuduttavalta, kun oppilaat tekivät töitä pitkiä toveja tietokoneidensa ääressä.

Etäopetus sujui Vantaalla pääosin hyvin. Sekä opettajat että oppilaat olivat etukäteen hyvässä valmiudessa. Hämmästyttävää oli huomata, kuinka nopeasti ja ketterästi opettajat saivat homman toimimaan. Nyt olisi ollut hauskaa olla vielä vakituisesti töissä ja kokeilla etäopetusta lasten kanssa. Etäopetuksessakaan ei mielikuvituksella ole rajoja.

Selvää on, että etäopetus ei voi normitilanteessa olla mikään jatkuva käytäntö, koska etätyöskentely sittenkin on vain yksi työtapa. Välitön yhdessäolo kuuluu kouluun, sosiaalistuminen ja yhdessä tekeminen.

Eniten minua huoletti oppiaineet kuten musiikki ja kuvataide, liikunta ja käsityöt. Näissä oppiaineissa etäopetus ei voi millään korvata koulussa paikalla suoritettua opetusta.

Selvää on myös, kuten Vantaan kyselyn tulokset osoittavat, että etätyössä yksilölliset erot revähtävät entisestään. Etätyöskentely on vaativaa, koska työskentely vaatii oppilaan omaa ohjausta sekä itsekuria. Vaikka normitilanteessakin opettajat koulussa motivoivat, ohjaavat ja valvovat, silti voi olla oppilaita, jotka menevät siitä, missä aita on matalin. Voidaan leikkiä koneella heti, kun opettajan valvova silmä välttää. Kotona etätyöskennellessä ei paikalla ole ammattitaitoista ohjaajaa, silloin tietenkin osa oppilaista putoaa kyydistä. 

Hienoa oli lehdistä lukea, että kiusatut sekä aistiyliherkät lapset hyötyivät etätyöskentelystä. Kaverini Ari Leppä Vantaan Ylästön koulusta jakoi oppilaansa neljään eri etäkouluryhmään, koska hän huomasi, että isossa koko luokan ryhmässä läheskään kaikki oppilaat eivät päässeet koko päivän aikana ääneen. Yksi ryhmä oli hiljaisille oppilaille, jotka koulussa eivät tunneilla juuri koskaan puhua pukahtaneetkaan. Parhaiten edistyi joka tasolla juuri tämä hiljaisten kuuden oppilaan ryhmä, oppilaat uskalsivat aktivoitua, kysellä ja keskustella aivan oma-aloitteisesti.

Ihmeellistä on, kuinka harva vantaalainen oppilas lintsasi etätunneilta. On hauskaa huomata, että oppimisen halu voittaa lähes aina. Kasvatusoptimistinen kollegani totesi muinoin, että oppimista ei voi mikään estää.

Suomessa syystä tai toisesta kotikoulua käy noin 400 peruskoululaista. Yleensä kotikouluoppilaiden opetus jää vanhempien vastuulle. 

Miksei kotikoulua voitaisi järjestää kaikille neljälle sadalle vaikka etänä? Opetushallituksen talo on valtaisa, kyllä siellä huoneita riittää. Voitaisiin aivan hyvin palkata koulullinen etäopettajia pitämään etäkotikoulua. Oppilaille etätunteja voisi olla vaikkapa neljä tuntia per päivä, loppu jäisi vanhempien vastuulle.  

Laitan oheen Vantaan digitaalisen oppimisen seurantatutkimuksen 2015-2018.  

Toivottavasti paluu kouluihin ylihuomenna sujuu hyvin.

* * *

Vantaan kaupunki

Tiedote 12.5.2020

Etäopetus on toteutunut Vantaalla huoltajien mukaan pääosin hyvin

Huoltajilta huhtikuun lopussa kerätty palautekysely Vantaan perusopetuksen poikkeusolojen etäopetuksesta keräsi tietoa etäopetusjakson onnistumisesta. Saimme kyselyyn 2729 vastausta. Huoltajat edustivat tasaisesti kaikkia kouluja ja luokka-asteita. Vastausten avulla kehitetään opetuksen digitalisaatiota ja arvioidaan etäyhteyksillä toteutettujen opetusmenetelmien hyödyntämismahdollisuuksia tulevaisuudessa.

Valtaosa (76%) kyselyyn vastanneista, oli sitä mieltä, että etäopiskeluun siirtyminen sujui poikkeusolojen alussa hyvin tai erittäin hyvin. Huoltajista vain pieni osa (4%) koki, että etäopiskeluun siirtyminen sujui heikosti.

Kiitämme huoltajia vastauksista!

* * *

Sopivat tehtävät, eroja oppilaiden keskinäisessä yhteistyössä

Valtaosa huoltajista (79 %) kokee, että etäkoulutehtäviä on ollut sopivasti ja että etäkoulutehtävien vaikeustaso on ollut sopiva (80%) oppilaan tasoon nähden. Opettajan ja oppilaan välinen keskusteluyhteys on toteutunut hyvin. Oppilaista 65% on ollut vähintään kerran päivässä tai jopa useammin yhteydessä opettajaan. Live- tai keskusteluyhteys opettajan kanssa on ollut kolme kertaa viikossa tai sitä harvemmin joka kolmannella oppilaalla. 

Oppilaiden keskinäisessä yhteistyössä verkon välityksellä on ollut eroja. Yläkouluikäiset tekevät enemmän yhdessä koulutöitä verkon välityksellä, kuin pienet oppilaat. Oppilaista 17% tekee yhdessä koulutöitä verkkoyhteyksiä hyödyntäen jokaisella oppitunnilla tai useamman kerran päivässä, 27% päivittäin, 13% kolme kertaa viikossa ja 43 % tätä harvemmin.

Koulun aikuiset hyvin tukena etäopetuksessa, mutta myös vanhempien tukea on tarvittu

Koulun aikuisilta toivottu tuki on toteutunut etäopetusaikana pääosin hyvin. Huoltajista 12 % kuitenkin kokee, että koulusta saatu tuki ei ole ollut riittävää. Hieman yli puolet oppilaista on pystynyt opiskelemaan opettajien antamien ohjeiden ja ohjauksen avulla eivätkä ole tarvinneet koulun taholta erikseen tukea. Koulun aikuisista eniten apua tai tukea on saatu oman opettajan lisäksi laaja-alaiselta erityisopettajalta tai S2-opettajalta.

Etäopiskelun onnistumiseksi on tarvittu vanhempien apua. Kolmasosan huoltajista mielestä apua on annettu sopivasti, mutta saman verran huoltajista ajattelee, että etäkoulun pitäminen on vaatinut liian paljon heidän apuaan. Noin joka kymmenennessä perheessä vanhempien apua ei ole tarvittu lainkaan. Vanhemmilta tarvittu apu etäopiskelussa korostuu 1.-2.-luokkalaisten osalta ja on vähäisin yläkoululaisten osalta.

Oppilaiden tietotekniset taidot ovat pääosin (60 %) olleet vanhempien mielestä hyvät ja riittävät etäopetuksen aikaisten oppimistehtävien suorittamiseen. Etäopetuksessa eniten käytetyt sovellukset ovat olleet Wilma sekä Googlen eri työkalut. Vain yhdellä kymmenestä perheestä on ollut toistuvia haasteita laitteen, verkon tai sovelluksen/ohjelman toimivuudessa.

Suuret yksilölliset erot oppilaiden välillä

Avoimista vastauksista nousee selkeästi esiin oppilaiden yksilölliset erot etäopetukseen siirtymisessä ja sopeutumisessa. Osalla oppilaista aikuisen ohjauksen tarve on suurempi, osalle taas itsenäinen työskentely kotona on sopinut jopa ryhmässä opiskelua paremmin. Huoltajat ovat nähneet lapsensa koulutyöskentelyä aivan uudesta näkökulmasta, uusin silmin.

Kyselyn vastaukset jaetaan kouluille kokonaisuudessaan, jotta koulut voivat kehittää niiden avulla toimintaansa jatkossa.

Lisätietoja: 

opetuspäällikkö Pepita Kaskentaus

viestintäpäällikkö Kaisu Tolvanen

Tutoropettajat kouluihin

Kuva: OAJ

9.6. OAJ

Peruskouluihin 2 500 tutoropettajaa

Peruskoulujen opettajien tieto- ja viestintätekniikkataitoja edistetään kouluttamalla 2 500 opettajaa tutoropettajiksi. Opetuksen digitalisaation lisäksi tutoropettajat tukevat myös muilla tavoin uuden pedagogiikan käyttöönottoa kouluissa.

Tutoropettajat ovat koulujen omia opettajia, joille varataan Opetushallituksessa hakuun tulevalla avustuksella työaikaa vertaistuen antamiseen muille opettajille.

Tutoropettajien koulutukseen ja toimintaan varataan 7,5 miljoonaa euroa ja avustusten haku alkaa heti syyskuussa. Koko hallituskaudella tutoropettajiin on varattu yhteensä 23 miljoonaa euroa.

Asiasta kerrottiin perjantaina opetus- ja kulttuuriministeriön Uusi peruskoulu -ohjelman julkaisemisen yhteydessä. Ohjelma on osa hallituksen osaamisen ja koulutuksen kärkihanketta.

Digitalisaatioon laitetaan paljon rahaa.

Rahasummaa, mikä on laitettu itse digivehkeisiin, ei ilkeä edes ajatella. Joskus tuntuu siltä, että koko digitalisaatio on kauppamiesten masinoima aate.

Nyt pelataan kovaa yhden kortin varaan. Ei auta muuta kuin toivoa, että digitalisaatiosta tulee se isoin kortti. Oikeastaan muuta mahdollisuutta ei ole.

Jotta digitalisaatio lähtee kunnolla liikkeelle, OPM:n satsaus tutoropettajiin on looginen ja ainoa mahdollinen ratkaisu. Koneisiin on laitettu kiinni niin paljon rahaa, että ei niitä voi jättää hyllyille pölyttymään.

Tutoropettajista tehdään vertaisopettajia.

Tutoropettajia olisi pitänyt olla kouluissa jo ajat sitten, siitä lähtien, kun ensimmäiset tietokoneet tulivat kouluun. Tähän mennessä oikeastaan kaikki on jätetty aktiivisten tietotekniikkaa harrastavien opettajien varaan. 

Tietotekniikka ajettiin kouluun yhden tai kahden palkkaluokan voimalla. 

ATK- yhteyshenkilöt, nimitys on vaihdellut vuosien mittaan, on kulutettu loppuun yksi kerrallaan, kun työmäärä on joskus ollut kohtuuttoman suuri. Toimenkuvaan on kuulunut työt koneiden asentamisesta ja huoltamisesta aina muiden opettajien kouluttamiseen ja tukemiseen.

Suuri satsaus aikoinaan oli kallis Suomi tietoyhteiskuntana -hanke. 

Kuntiin koulutettiin pitkän, jopa kahden lukuvuoden mittaisen kurssin avulla opettajia kouluttajiksi kuntiin. Koulutus sinänsä oli hyvää ja kattavaa. Koulustani lähes kaikki opettajat lähtivät innolla koulutukseen, mutta kaupungin tasolla koko homma läsähti kasaan. Meitä ei käytettykään tutoropettajina. Kouluuni hanke kyllä toi melkoisen innon käyttää tietotekniikkaa opetuksessa.

Kun nyt noinkin paljon rahaa laitetaan tutoropettajiin, toivottavasti tällä kertaa kaikki toimii, ja opettajat eri puolella Suomea saavat tasapuolisesti tutoropettajien jatkuvaa vertaistukea. 

Digitalisaatio on oravanpyörä, koneita ja ohjelmia pitää uusia säännöllisin väliajoin. Opettajien koulutus ei saa jämähtää paikoilleen.

Koulu on yhteiskunnan peili

Yle 8.8.

Selvitys: Oppilaat eriarvoistuvat ja osaamistulokset tippuvat - Professori perää peruskouluun mittavaa remonttia

Peruskoulu on suomalainen 1970-luvun huippuinnovaatio. Puolessa vuosisadassa se on kuitenkin jäänyt ajastaan jälkeen, kertoo tuore selvitys. Koulussa ei viihdytä, oppimistulokset laskevat ja yhä useampi uhkaa pudota kyydistä. Tutkijan mukaan koulu ei ole enää kaikille tasa-arvoinen.

Suomalaisen koulun kuningasidea, tasa-arvo, ei toteudu, sanoo Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja, professori Jouni Välijärvi.

Välijärven koostama, vielä julkaisematon, muun muassa PISA-tutkimusten aineistoon pohjautuva Oma Linja -selvitys kertoo koulumaailmasta karua kieltä. Sen mukaan suomalainen peruskoulu on jäänyt ajastaan ja oppilaiden väliset erot ovat kasvaneet.

Eriarvoistuva peruskoulu lisää selvityksen mukaan myös nuorten syrjäytymisriskiä – jokaisesta suomalaisesta ikäluokasta jopa 10 000 nuorta on syrjäytymisvaarassa, vaarassa jäädä ilman jatkokoulutuspaikkaa. Syynä ovat ennen muuta puutteet perusosaamisessa, lukemisessa, laskemisessa ja opiskelutaidoissa.

Blogini kantava idea on koulutuksellinen tasa-arvo. 

Professori Jouni Välijärvi on pohtinut koulutuksellista tasa-arvoa ja syrjäytymisriskiä koulun ja eritoten Pisa 12 näkökulmista.

Odotan suurella mielenkiinnolla vielä julkaisematonta Pisa-tutkimusten aineistoon pohjautuvaa Oma linja-selvitystä.

Huomioita:


1.

Pisa 12 -tutkimuksen otos ihmetyttää (Properuskoulu 10.1.2014)

Pitää muistaa:


PISA 2012 -mittaus toteutettiin 311 koulussa, joista testiin valittiin kaikkiaan 10 157 oppilasta. Ruotsinkielisiä oppilaita otoksessa oli 1 753 ja maahanmuuttajataustaisia oppilaita 2 426. 

Kaikki ruotsinkieliset koulut valittiin mukaan, samoin kaikki sellaiset koulut, joissa oli vähintään viisi maahanmuuttajataustaista oppilasta.

Otoksessa oli ruotsinkielisiä oppilaita 17 % ja maahanmuuttajataustaisia oppilaita 24 %. (Pisa 12)


Tutkijat korostivat, että kokonaistulokseen yliotostaminen ei vaikuta.

Julkisuudessa hyvin harva ihmetteli yliotostamista. Ainakin minä ihmettelin asiaa omassa blogissani, samoin Osmo Soininvaara.

Vaikuttiko näytteen valinta Pisa-katastrofiin? (Soininvaara.fi 8.12.)

Pisa 12 oli kansainvälinen 15-16 vuotiaiden koulutaitoja vertaileva tutkimus. 

Mielenkiintoista on, että näistä tutkituista 17,6 prosenttia 8.-luokkalaisia ja 2,0 prosenttia 7.-luokkalaisia. Lähes joka viides tutkituista ei ollut ysiluokkalainen eli peruskoulun päättövaiheessa.

Vielä mielenkiintoisempaa on, että lähes joka neljäs tutkituista oli maahanmuuttajataustainen. Maahanmuuttajataustaiset oppilaat ovat kasautuneet tiettyihin kouluihin sekä pääkaupunkiseudulla että muualla. Esim. Turun Varissuon koulussa on maahanmuuttajataustaisia oppilaita reippaasti yli 70 %. 


Osaamisen ongelmat korostuvat lisäksi maahanmuuttajalapsia ja -nuoria tarkasteltaessa. Ensimmäisen polven maahanmuuttajat ovat 2,5–3 vuotta saman ikäisiä kantasuomalaisnuoria jäljessä. Taustalla on ennen muuta kielellisiä vaikeuksia. (Yle 8.8.)


Keskiluokkaisten akateemisten perheiden vanhemmat eivät mielellään laita lapsiaan maahanmuuttajavaltaisiin kouluihin. Pääkaupunkiseudulla osa ihmisistä valitsee jopa asuinpaikkansa koulun mukaan tai sitten lapset laitetaan sukkuloimaan ratikoilla ympäri Helsinkiä ns. paremman koulun perään.

Vanhempien koulutus periytyy voimakkaasti (Iltalehti 9.8.2016)


2.

Yhteiskunnallisen tasa-arvon repeäminen oli nähtävissä jo 1990-luvun alussa, kun globalisaation ja uusliberalismin tuulet alkoivat puhaltaa. 

On täysin selvää, että yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat kouluun. Sanotaan, että koulu on yhteiskunnan peili.

Pisa-tutkimuksissa tutkitaan koulutaitoja koulun ja oppimisen näkökulmasta. Näkökulma on siis ahdas.

Osa lapsista on tavallaan lyötyjä ennen kuin he edes ovat aloittaneet koulutaipaleensa, mikä näkyy koulussa varsinkin peruskoulun alaluokilla. Erot ovat suuria kouluvalmiuksien suhteen.  


3.

Koulutuksen rahoitusta on vähennetty rutkasti hallituskoalitioista huolimatta. 

Näyttää siltä, että komeista vaali- ja juhlapuheista huolimatta vallalla on hyvin koulukielteinen ajatusmaailma. Joskus tuntuu siltä, että koulusta säästäminen on jonkinlainen yhteinen hiljaisesti hyväksytty agenda. 

Opettajilta on viety eväitä opettaa. 

Suurin osa koulun menoista on palkkakuluja. Opettajan palkka koostuu pääasiassa pidetyistä oppitunneista. Koulun kurjistaminen näkyy hyvin mm. palkkakuiteista.

Täysin palvelleen luokanopettajan palkkakehityksestä (Properuskoulu 28.5.2016)


4.

Digitalisaatio on vaikuttanut lasten keskittymiskykyyn ja motivaatioon. Valistunut Facebook-toverini käyttää termiä pilipalisaatio.

Lapset leikkivät huomattavan osan ajastaan erilaisilla härpäkkeillä. Ne palkitsevat välittömästi, kun taas opiskelu vaatii itsekuria ja pitkäjännitteisyyttä.

Ei jakseta lukea yhtäkään romaania loppuun. Joissain paikoissa ollaan luopumassa oppikirjoista lähes tyystin. 

Lapsia lähetetään koulun käytäville pädeineen yksin opiskelemaan. Tosiasiassa heidän opiskeluaan on mahdotonta valvoa. Osa oppilaista leikkii pädeillään opiskelun sijaan.

Hämmästyttävintä on, että koulu on lähtenyt digitalisaation kyytiin täydellä voimalla ja naiivisti. Suomen kouluissa tehdään nyt hyvin uskaliasta kokeilua, jonka lopputuloksesta ei ole tietoa. Vetureina ovat tietysti härpäkekauppamiehet.

Pädit ja tietokoneet ovat oiva apuväline, mutta nyt niistä on tehty itsetarkoitus miettimättä sen tarkemmin, mihin niiden kanssa jatkuva leikkiminen voi johtaa.

Olemmeko unohtaneet työn merkityksen opiskelussa?


5.

Inkluusio on iskenyt peruskouluun täydellä tuhovoimalla. 

Luokan- ja aineenopettajat on jätetty yksin. Oppimiseen suunnattuja resursseja on vähennetty

Harvat koulussa toimivat erityisopettajat ovat ylikuormitettuja. Oppilaat, joilla on lieviä luki- tai matematiikan häiriöitä eivät saa enää tarvitsemaansa tukea, koska laaja-alaisten erityisopettajien ryhmät ovat täynnä inklusoituja erityis-  ja maahanmuuttajataustaisia oppilaita.

Moni opettaja odottaa pelonsekaisin tuntein seuraavan Pisa-tutkimuksen tuloksia.


6.

Ylen artikkelissa Välijärvi ehdotti ratkaisumalleja ja kyseenalaisti nykyisen koulujärjestelmän peruskiviä. Jotta pohtimista ja keskustelua syntyisi, esitän vastakysymyksiä.

- Mitä jos peruskoulu ei olisikaan kaikille sama?

Onko peruskoulu enää silloin peruskoulu? Johtaisiko kehitys silloin pikkuhiljaa erilliskoulujärjestelmään?

Olen jo pitkän aikaa miettinyt, että onko tämän jatkuvan peruskoulun kurjistamisen lopullisena tavoitteena erilliskoulujärjestelmä? Ajatellaanko niin, että kaikkia ei ei enää kannatakaan kouluttaa hyvin? 

- Pitäisi harkita entistä yksilöllisempää perusopetuksen järjestämistä.

Yksilöllinen opetus vaatii entistä enemmän resursseja. Pelkästään yksittäisten opettajien selkänahasta yksilöllistämistä ei voida repiä. 

Pitäisi palkata lisää erityisopettajia. 

Yksilöllisessäkään opetuksessa pelkkä tiedon pariin ohjaaminen ei riitä. Tukea on annettava niin heikolle, mutta edistyneillekin oppilaille, myös lahjakkaille. 

Onko jatkuva yksilöllistäminen oikea tie? Jospa vastaus löytyykin yhteisöllisyydestä?

- Entä jos opiskelua ei sidottaisikaan vuosiluokkiin?

Miten silloin käy yhteisöllisyyden?

Jo nyt jotkut yläkoulun oppilaat kokevat itsensä irrallisiksi.

- Jos lähtökohtana olisikin tietyn tason saavuttaminen peruskoulun aikana? 

Mitä sitten tehdään, kun asetettuja tavoitteita ei saavutettakaan?

Viime OPS-kierroksella asetettiin eri oppiaineisiin oppilaille sekä hyväksytyn että hyvän suorituksen kriteerejä. Juuri mitään ei tehty, kun oppilas ei saavuttanut hyväksytyn kriteerin rajoja. Oppilas vain livahti peruskoulusta, katsottiin läpi sormien.

Luokalle jättäminen tai muuten opiskelun pidentäminen ei ole suotavaa, koska sellainenhan lisää kustannuksia.

-  Entä jos valinnaisuutta lisättäisiin entisestään?

Käykö silloin niin, että motivoituneet  akateemisten perheiden lapset valitsevat kunnianhimoisen opiskelupaletin, ja muut vetelevät sieltä, mistä aita on matalin?

Tasokurssit peruskoulun alkuvaiheissa olivat täyttä murhaa. Käytännössä oppilaan yhteiskuntaluokka määritteli  valinnan.

- Voisiko yläluokkalainen suuntautua opinnoissaan nykyistä enemmän omien tulevaisuuden suunnitelmiensa mukaisesti?

Miten 15-16-vuotias oppilas voi tietää, mitä hän tulevaisuudessa tekee? Onko hän valmis tekemään kovia tulevaisuuteen tähtääviä valintoja, kun se oma moposkootteri on sillä hetkellä se tärkein asia?

Varsinkin pojat vielä yläkoulussa ovat aivan ulalla tulevaisuutensa suhteen. Otan esimerkiksi itseni. Vasta lukion jälkeen armeijan punkassa minulle valkeni, että voihan sitä opettajaksikin ruveta.

Ennen suuntauduttiin tulevaisuuden suunnitelmien mukaan, osa oppilaista meni oppikouluun, osa jäi kansakouluun ja meni sieltä kansalaiskouluun. Järjestelmää kutsuttiin erilliskoulujärjestelmäksi.


7.

Monessa asiassa olen Välijärven kanssa samaa mieltä, joihinkin hänen ehdotuksiinsa suhtaudun hiukan epäillen. Sitäkään en tiedä, olivatko Välijärven kaikki kyseenalaistemiset pitkällisen pohdinnan tuloksia vai nopeita vastauksia toimittajan kysymyksiin suorassa tv-lähetyksssä. 

En lähtisi kyseenalaistamaan nykyisen koulujärjestelmän peruskiviä, koska riskinä on, että silloin rojahtaa koko talo. Sitä en kiellä, etteikö peruskorjausta tarvittaisi. Sitä paitsi siinä ensimmäisessä Peruskoulun OPS:ssa, Valkoisessa Popsissa, on paljon nykypäiväänkin sopivia osia. 

Joka tapauksessa Välijärven avaus on vahva ja hyvä pohja keskustelulle.

Hyvää keskustelun avausta pitää kirjoituksillaan yllä myös emeritusprofessori Kari Uusikylä blogissaan.

Niin, ja pystyykö kasvatustiede ylipäätään vastaamaan yhteiskunnan ongelmiin, edes peruskoulun?

Digiloikka säästökeinona

HS 1.6.

Ryhmäkoot kasvavat yläluokilla Helsingissä

Helsinki aikoo kasvattaa ryhmäkokoja hieman erityisesti peruskoulun ylimmillä luokilla. Tähän asti luokilla 7–9 ryhmäkoko on ollut keskimäärin 16, mikä on suhteellisen vähän verrattuna moniin muihin kuntiin. Dramaattisesta muutoksesta ei ole kyse.

”Ryhmäkoko voi kasvaa muutamalla oppilaalla, mutta tämän käytännön toteutus riippuu kouluista”, sanoo opetustoimen johtaja Liisa Pohjolainen.

Koulujen säästöt voivat näkyä myös siten, että jakotunteja on aiempaa vähemmän. Harvinaisille kielille ja valinnaisaineille ei välttämättä yhtä usein synny omaa ryhmää. Myös tiloista säästetään edelleen.

Joskus tuntuu siltä, että koulusäästöjen häntää ei koskaan näy.

Samanlainen laulu on Helsingissä kuin Vantaallakin. Olen kateellinen Helsingin yläkoulujen keskinmääräisestä ryhmäkoosta 16. Minulla on kymmenisen oppilasta enemmän.

Mutta nyt en tartu Helsingin koululaitoksen yleisiin säästöihin, vaan otan tarkkailuun digiloikan. Ei ole ensimmäinen kerta, kun kuulen, että digiloikkaa perustellaan nimenomaan säästösyillä.

Jos katsotaan pidemmälle kuin ensi vuoteen, säästöjä haetaan myös esimerkiksi koulujen digiloikasta, johon tällä hetkellä joudutaan myös investoimaan. (HS 1.6.2016)

Pedagogiaa on ennenkin käytetty säästämisen keppihevosena. Aivan ensimmäinen kerta oli heti, kun aloitin työt v. 1980. 

Aloitin opettajanhommat Hiekkaharjun koulussa, joka oli tuntikehyskokeilukoulu. Kokeilua johti ansiokkaasti rehtori Risto Kalliola, me opettajat olimme innoissamme mukana. 

Tuntikehyspalikoita pyöriteltiin, ryhmiä liikuteltiin. Kokeiluun oli annettu extra-resursseja, ja saimme luokkiin extraresurssimaikkoja.

Kaikki tuntui hienolta, totta kai raportistakin tuli hieno.

Mutta kun tuntikehysmalli lanseerattiin kokeilujen jälkeen yleiseen käyttöön, tuntiresurssia vähennettiinkin alle jopa alkuperäisen resurssin eli tehtiin rajua säästöä.

Viimeisin retkuunveto on tietysti inkluusio. Puhuttiin kauniita ja suuri osa opettajista meni retkuun.  Kun inkluusioon siirryttiin, luokan- ja aineenopettajat jätettiin yksin.

Pelkään, että digiloikankin perimmäinen syy on säästö, ei pedagogiikka.

Olen kuullut useammankin ihmisen suusta, että saadaan säästöä, kun oppilaat saavat tabletit, niin oppikirjoja ei enää tarvita.

Tiedän yhden koulun, jossa ensi syksynä oppilaille lyödään tabletit käteen ja luovutaan oppikirjoista.

Taitaa olla ensimmäinen kerta Suomen kouluhistoriassa, kun opettajien pedagogista vapautta rajoitetaan. 

Pedagogiseen vapauteen kuuluu myös oppikirjojen ja -materiaalin valinta. Nyt aletaan määrätä, miten opettajien pitää opettaa.

Tabletit ovat oiva renki, mutta isännäksi niistä ei ole.

Miksi me opettajat aina lähdemme innosta vinkuen mukaan kaikkeen, mitä meille syötetään? 

Juttelin juuri helsinkiläisen opettajaystäväni kanssa. Hän totesi minulle lakonisesti, että en tiedä yhtään ammattiryhmää, joka on niin kritiikitön kuin opettajakunta.

Totta ainakin toinen puoli.

Kaikki kiiltävä ei välttämättä ole kultaa

Laitan Jari ja Timo Salmisen kirjoituksen tänne kokonaisuudessaan. Kaikki eivät ole kirjoitusta lukeneet, vaikka olisi pitänyt. Kaikille ei tule kotiin Helsingin Sanomiakaan. 

Pidän kirjoitusta erittäin hyvänä.

Jostain syystä Salmisten kirjoitus on jäänyt vähälle huomiolle. Voi olla, että syy on ajankohdassa, opettajat ovat toukokuun loppupäivinä väsyneitä ja valmiita kevätlaitumille. Voi olla myös, että kirjoitusta ei ole nostettu keskusteluun, koska Salmisten ajatukset eivät välttämättä edusta kasvatuskeskustelun valtavirtaa.

Arvoisat lukijani, lukekaa Salmisten kirjoitus ajatuksella. 

Minulla ei ole juuri kommentoitavaa. Ei tarvitse, koska yhdyn kaikkeen, mitä Salmiset kirjoittavat.

29.5. HS Pääkirjoitus

Koululaisten osaaminen uhkaa rapautua 

Yleissivistävän koulun kehittämiseksi laadituissa ohjelmissa on viime aikoina painotettu liikaakin digitalisaatiota. Vaikka oppimistuloksista ei ole kunnon tutkimusnäyttöä, tietotekniikan avulla aiotaan kehittää aiempaa syvempää tiedonkäsitystä, kriittistä ajattelua, kokonaisuuksien ymmärtämistä ja yhteisöllistä oppimista.

Uuden teknologian taitoja on toki harjoiteltava, ja myönteisen yhteisöllisen opiskeluilmapiirin luominen on ollut pitkään koulussa tavoitteena. Liian vähälle huomiolle ovat kuitenkin jääneet jotkin nykykoulun perusongelmat, joilla saattaa olla vakavia pitkän aikavälin seurauksia. Koulujen perustehtävästä huolehtimisen merkitys on heikentynyt ja vaatimustaso on laskenut. 

Selvitysten mukaan opiskelun käynnistyminen kestää oppituntien alussa usein liian kauan, työrauhassa on parannettavaa eikä kotitehtäviäkään ilmeisesti anneta riittävästi. Koulutyön painopiste on ollut liikaa kivassa puuhastelussa ja liian vähän pitkäjänteisessä opiskelussa.

Erityisen huolestuttava tilanne on matematiikan opetuksessa. Matematiikan ja luonnontieteiden osaamista mittaavan TIMSS-selvityksen mukaan suomalaisten oppilaiden osaaminen huononi selvästi vuosien 1999 ja 2011 välillä. Outoa on, että vuoden 2015 TIMSS-arviointiin Suomesta osallistuvat vain alakoulun neljänsien luokkien oppilaat, mutta suomalaiset kahdeksasluokkalaiset eivät enää ole vertailussa mukana. Pelätäänkö, että uusi arviointi heikentäisi aiempien Pisa-tutkimusten Suomen koululaitokselle tuomaa hyvää mainetta ja brändiä? 

Suurin lupauksin lanseerattu uudistus on niin sanotun ilmiöpohjaisen oppimisen edistäminen. Tämäkään pyrkimys ei perustu siihen, että ilmiöpohjaisen opetuksen avulla olisi saatu pitkäkestoisia kokeilu- ja tutkimusnäyttöjä oppimistulosten paranemisesta. Kyseessä on pikemminkin teoreettinen malli, jota aiotaan testata oppilailla.

Tämän seurauksena koulujen väliset erot voivat kasvaa, sillä mahdollisuudet antaa ilmiöpohjaista opetusta vaihtelevat suuresti eri kouluissa. Suurin osa nykyisistä opettajista ei ole saanut koulutuksessaan valmiuksia ilmiöpohjaiseen opetukseen. Niinpä oppilaslähtöisinä projekteina käsiteltävät oppisisällöt saattavat hajota sattumanvaraisiin suuntiin, jolloin systemaattinen oppiminen heikentyy. 

Jos opetuksessa on yhä vähemmän yhteisiä sisältökriteerejä, ilmeinen seuraus on, että peruskouluissa vaaditaan kansallisten tasokokeiden käyttöönottoa. Myös Suomen Pisa-tulosten heikkeneminen lisäisi vaatimuksia OECD-maissa yleisten tasokokeiden käyttöönotosta.

Tutkimusten perusteella arvosanojen ja todellisen osaamisen välillä on liian suuri hajonta. Koulu- ja jopa oppilaskohtainen ilmiöpohjainen opetus voi lisätä käsiteltävien oppisisältöjen eriytymistä ja heikentää siten perusasioiden hallintaa. Pian kenelläkään ei ole tietoa siitä, mitä peruskoulussa on opittu. 

Jo nyt lukio-opetukseen valmentautuminen on vaikeutunut, vaikka peruskoulu on osalle oppilaista liian teoreettinen. Opetuksen eriyttäminen vaatimustason perusteella tuomitaan kuitenkin usein epätasa-arvoa tuottavaksi ratkaisuksi.

Peruskoulussa yhä useampien oppilaiden taidot jäävät asetetuista tavoitteista. Osalta lukioon päässeistäkin jää lukion edellyttämä osaamistaso saavuttamatta.

Etenkin niiden, jotka ovat huolissaan tasa-arvoisen koulutuksen vaarantumisesta, tulisi herätä. Kun peruskoulun vaatimustaso laskee, se saa varakkaaseen sivistyneistöön kuuluvat huolestumaan lastensa oppimisesta ja lisää maksullisen lisäopetuksen houkuttelevuutta. Vähävaraiset vanhemmat eivät voi hankkia lapsilleen vastaavaa jatkokoulutuspaikkoihin pääsyä helpottavaa tukea, ja osa Suomen lahjakkuuspotentiaalista jää hyödyntämättä. 

Eri alojen kunnolliset perustaidot ovat jokaiselle kansalaiselle välttämättömyys. Parhaiten perustaidot saavutetaan systemaattisen harjoittelun tuloksena. 

Huipulle eteneminen – esimerkiksi kansainvälisesti merkittävien innovaatioiden tekijäksi – edellyttää vieläkin kovempaa työskentelyä.

Jari Salminen ja Timo Salminen

Jari Salminen on kasvatustieteen dosentti Helsingin yliopistossa. 

Timo Salminen on lehtori Oulunkylän yhteiskoulussa.