tiistai 12. toukokuuta 2020

Etäopetusoppia Vantaalta


Vantaa kyseli huoltajilta, kuinka etäopetus on sujunut. Laitoin kyselyn tiivistelmän kirjoitukseni alle, koska vastauksilla on yleistä mielenkiintoa.

Vantaa hankki peruskouluihin v. 2015 ensin 12 500 tablettia. Pari vuotta myöhemmin hankittiin 13 800 Chromebookia. Nyt jokaisella peruskoululaisella on tietokone käytössään, pienimmillä tabletit, muilla Chromebookit. Koneisiin upotetut rahasummat olivat suuria, mikä herätti kovaa kritiikkiä, kun usein tietokone oli esim. oppikirjan vaihtoehto ja jouduttiin tyytymään vanhoihin risoihin kirjoihin.

Minäkin ihmettelin, kun niin paljon rahaa laitettiin tietotekniikkaan. Koronakriisi opetti minua, että suuri investointi tietotekniikkaan kannatti. Kun etäopetukseen siirryttiin, Vantaa oli valmis ja iskussa.

Chromet ovat käteviä, koska ne ovat edullisia ja Googlen sovellukset ovat käyttöjärjestelmässä, joka hyödyntää myös pilvitallennustilaa. Nyt koronakriisin aikana reaaliaikainen Meet-videopalaveriohjelma nousi arvoon arvaamattomaan. 

Vantaan kouluissa oli keritty hioa oppilaiden tieto- ja viestintäteknologista osaamista suurin harppauksin ennen koronaa. Joskus homma näin kiertävältä sijaisopettajalta (En ole malttanut jättää koulua, vaikka olenkin eläkkeellä, sillä opettaminen on kivaa.) tuntui jopa puuduttavalta, kun oppilaat tekivät töitä pitkiä toveja tietokoneidensa ääressä.

Etäopetus sujui Vantaalla pääosin hyvin. Sekä opettajat että oppilaat olivat etukäteen hyvässä valmiudessa. Hämmästyttävää oli huomata, kuinka nopeasti ja ketterästi opettajat saivat homman toimimaan. Nyt olisi ollut hauskaa olla vielä vakituisesti töissä ja kokeilla etäopetusta lasten kanssa. Etäopetuksessakaan ei mielikuvituksella ole rajoja.

Selvää on, että etäopetus ei voi normitilanteessa olla mikään jatkuva käytäntö, koska etätyöskentely sittenkin on vain yksi työtapa. Välitön yhdessäolo kuuluu kouluun, sosiaalistuminen ja yhdessä tekeminen.

Eniten minua huoletti oppiaineet kuten musiikki ja kuvataide, liikunta ja käsityöt. Näissä oppiaineissa etäopetus ei voi millään korvata koulussa paikalla suoritettua opetusta.

Selvää on myös, kuten Vantaan kyselyn tulokset osoittavat, että etätyössä yksilölliset erot revähtävät entisestään. Etätyöskentely on vaativaa, koska työskentely vaatii oppilaan omaa ohjausta sekä itsekuria. Vaikka normitilanteessakin opettajat koulussa motivoivat, ohjaavat ja valvovat, silti voi olla oppilaita, jotka menevät siitä, missä aita on matalin. Voidaan leikkiä koneella heti, kun opettajan valvova silmä välttää. Kotona etätyöskennellessä ei paikalla ole ammattitaitoista ohjaajaa, silloin tietenkin osa oppilaista putoaa kyydistä. 

Hienoa oli lehdistä lukea, että kiusatut sekä aistiyliherkät lapset hyötyivät etätyöskentelystä. Kaverini Ari Leppä Vantaan Ylästön koulusta jakoi oppilaansa neljään eri etäkouluryhmään, koska hän huomasi, että isossa koko luokan ryhmässä läheskään kaikki oppilaat eivät päässeet koko päivän aikana ääneen. Yksi ryhmä oli hiljaisille oppilaille, jotka koulussa eivät tunneilla juuri koskaan puhua pukahtaneetkaan. Parhaiten edistyi joka tasolla juuri tämä hiljaisten kuuden oppilaan ryhmä, oppilaat uskalsivat aktivoitua, kysellä ja keskustella aivan oma-aloitteisesti.

Ihmeellistä on, kuinka harva vantaalainen oppilas lintsasi etätunneilta. On hauskaa huomata, että oppimisen halu voittaa lähes aina. Kasvatusoptimistinen kollegani totesi muinoin, että oppimista ei voi mikään estää.

Suomessa syystä tai toisesta kotikoulua käy noin 400 peruskoululaista. Yleensä kotikouluoppilaiden opetus jää vanhempien vastuulle. 

Miksei kotikoulua voitaisi järjestää kaikille neljälle sadalle vaikka etänä? Opetushallituksen talo on valtaisa, kyllä siellä huoneita riittää. Voitaisiin aivan hyvin palkata koulullinen etäopettajia pitämään etäkotikoulua. Oppilaille etätunteja voisi olla vaikkapa neljä tuntia per päivä, loppu jäisi vanhempien vastuulle.  


Toivottavasti paluu kouluihin ylihuomenna sujuu hyvin.

* * *

Vantaan kaupunki

Tiedote 12.5.2020

Etäopetus on toteutunut Vantaalla huoltajien mukaan pääosin hyvin

Huoltajilta huhtikuun lopussa kerätty palautekysely Vantaan perusopetuksen poikkeusolojen etäopetuksesta keräsi tietoa etäopetusjakson onnistumisesta. Saimme kyselyyn 2729 vastausta. Huoltajat edustivat tasaisesti kaikkia kouluja ja luokka-asteita. Vastausten avulla kehitetään opetuksen digitalisaatiota ja arvioidaan etäyhteyksillä toteutettujen opetusmenetelmien hyödyntämismahdollisuuksia tulevaisuudessa.
Valtaosa (76%) kyselyyn vastanneista, oli sitä mieltä, että etäopiskeluun siirtyminen sujui poikkeusolojen alussa hyvin tai erittäin hyvin. Huoltajista vain pieni osa (4%) koki, että etäopiskeluun siirtyminen sujui heikosti.

Kiitämme huoltajia vastauksista!

* * *

Sopivat tehtävät, eroja oppilaiden keskinäisessä yhteistyössä

Valtaosa huoltajista (79 %) kokee, että etäkoulutehtäviä on ollut sopivasti ja että etäkoulutehtävien vaikeustaso on ollut sopiva (80%) oppilaan tasoon nähden. Opettajan ja oppilaan välinen keskusteluyhteys on toteutunut hyvin. Oppilaista 65% on ollut vähintään kerran päivässä tai jopa useammin yhteydessä opettajaan. Live- tai keskusteluyhteys opettajan kanssa on ollut kolme kertaa viikossa tai sitä harvemmin joka kolmannella oppilaalla. 

Oppilaiden keskinäisessä yhteistyössä verkon välityksellä on ollut eroja. Yläkouluikäiset tekevät enemmän yhdessä koulutöitä verkon välityksellä, kuin pienet oppilaat. Oppilaista 17% tekee yhdessä koulutöitä verkkoyhteyksiä hyödyntäen jokaisella oppitunnilla tai useamman kerran päivässä, 27% päivittäin, 13% kolme kertaa viikossa ja 43 % tätä harvemmin.

Koulun aikuiset hyvin tukena etäopetuksessa, mutta myös vanhempien tukea on tarvittu

Koulun aikuisilta toivottu tuki on toteutunut etäopetusaikana pääosin hyvin. Huoltajista 12 % kuitenkin kokee, että koulusta saatu tuki ei ole ollut riittävää. Hieman yli puolet oppilaista on pystynyt opiskelemaan opettajien antamien ohjeiden ja ohjauksen avulla eivätkä ole tarvinneet koulun taholta erikseen tukea. Koulun aikuisista eniten apua tai tukea on saatu oman opettajan lisäksi laaja-alaiselta erityisopettajalta tai S2-opettajalta.

Etäopiskelun onnistumiseksi on tarvittu vanhempien apua. Kolmasosan huoltajista mielestä apua on annettu sopivasti, mutta saman verran huoltajista ajattelee, että etäkoulun pitäminen on vaatinut liian paljon heidän apuaan. Noin joka kymmenennessä perheessä vanhempien apua ei ole tarvittu lainkaan. Vanhemmilta tarvittu apu etäopiskelussa korostuu 1.-2.-luokkalaisten osalta ja on vähäisin yläkoululaisten osalta.

Oppilaiden tietotekniset taidot ovat pääosin (60 %) olleet vanhempien mielestä hyvät ja riittävät etäopetuksen aikaisten oppimistehtävien suorittamiseen. Etäopetuksessa eniten käytetyt sovellukset ovat olleet Wilma sekä Googlen eri työkalut. Vain yhdellä kymmenestä perheestä on ollut toistuvia haasteita laitteen, verkon tai sovelluksen/ohjelman toimivuudessa.

Suuret yksilölliset erot oppilaiden välillä

Avoimista vastauksista nousee selkeästi esiin oppilaiden yksilölliset erot etäopetukseen siirtymisessä ja sopeutumisessa. Osalla oppilaista aikuisen ohjauksen tarve on suurempi, osalle taas itsenäinen työskentely kotona on sopinut jopa ryhmässä opiskelua paremmin. Huoltajat ovat nähneet lapsensa koulutyöskentelyä aivan uudesta näkökulmasta, uusin silmin.

Kyselyn vastaukset jaetaan kouluille kokonaisuudessaan, jotta koulut voivat kehittää niiden avulla toimintaansa jatkossa.

Lisätietoja: 

opetuspäällikkö Pepita Kaskentaus

viestintäpäällikkö Kaisu Tolvanen

4 kommenttia:

  1. Hienoa, että kiinnostusta riittää! On pakko lisätä listaasi "ei onnistu etänä" myös kieltenopetus, varsinkin pienille. Minun oppilaani ovat tottuneet puhumaan todella paljon kieltä vuorovaikutuksessa toisten kanssa sekä tekemään sitä nimenomaan toiminnallisten harjoitusten avulla. Videoyhteys osoittautui varsin surkeaksi ja katkeilevaksi tähän tarkoitukseen. Pitemmistä lauseista toki ehtii saada selkoa, vaikka yheteys pätkiikin, mutta pienten kieliharjoitukset ovat hyvin lyhytsanaisia ja lyhytlauseisia, joten on todettava,kuten yksi kolmasluokkalainen kyllästyneenä; tästä Meetistä ei ole tässä kielenoppimisessa mihinkään. Lapset rakastavat toiminnallista vuorovaikutusta, ja se on kielenoppimisessa keskeisin keino oppia ja varsinkin motivoitua. Kiva, että teillä etelässä sentään yhteydet pelaavat. Minulla on verkon katvealueella useita oppilaita, jotka eivät ole voineet liittyä ensimmäiseenkään Meetiin tänä aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaisretkeilijä,

      Joo, näinhän se on, kuten kirjoitin:

      "Selvää on, että etäopetus ei voi normitilanteessa olla mikään jatkuva normikäytäntö, koska etätyöskentely sittenkin on vain yksi työtapa. Välitön yhdessäolo kuuluu kouluun, sosiaalistuminen ja yhdessä tekeminen."

      Mutta kumminkin pidän vantaalaista onnistunutta etäopiskelua torjuntavoitona koronakriisissä. Sekin on selvää, että etäopiskelutuntien valmistelu on tuonut opettajille aivan liikaa töitä.

      Poista
  2. Allekirjoitan myös edellisen kommentoijan toteamuksen kielten opiskelusta. Meillä 4-luokkalaisen valinnaisen kielen opetuksessa opettaja ei ole jostain syystä hyödyntänyt videoyhteyttä lainkaan, mikä tuntuu kielten opiskelussa aika käsittämättömältä.

    Itseäni harmittaa isosti myös se, että puolisoni 8-luokkalaisen Kilteriä käyvän lapsen saama matematiikan opetus on mielestäni ollut etäopetuksen aikana ala-arvoista. Ts. en tiedä, voiko opetukseksi sanoa sitä, että opettaja listaa luettavat sivut ja tehtävät, parhaimmillaan mahdollisesti liitteenä jokin linkattu aiheeseen liittyvä valmis video netistä. Tässä suhteessa todella vaikea ymmärtää, mitä totesit opettajien etäopiskelutuntien valmistelun liiallisesta työmäärästä. Kyseinen opettaja on saanut ainakin tämän perusteella lomailla kevään ihan rauhassa - toivottavasti kyseessä poikkeus isossa mittakaavassa. Harmi oppilaiden tulevaisuuden opiskeluhaaveiden suhteen, joissa matemaattisella osaamisella voi olla isokin rooli.

    Kyllä, torjuntavoiton suhteen olen silti samaa mieltä. Vain nämä muutamat poikkeukset himmentävät kokonaiskuvaa. Isot kiitokset etenkin nuoremman koululaisen opettajille Kivimäen kouluun, siellä opettajat ansaitsevat kevättodistukseensa todellakin kiitettävät arvosanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmah,

      Harmi, jos noin on.

      Ilmeisesti aivan kaikki opettajat eivät ole sisällä etäopetuksessa, mutta yleinen tuntuma on, että moni opettaja teki etäjaksona töitä läkähdyksiin asti. Moni opettaja piti etätunteja lukujärjestyksen mukaan eli oli koko koulupäivän ajan tavoitettavissa, näin minä olisin tehnyt.

      Monia asioita olisi voinut tehdä yksinkertaisestikin, vaikka opetustuokioita ruutuvihon ja kameran välityksenä livenä, matikkaan menetelmä olisi oiva, opettaja voisi näyttää vihkotyöskentelyllä mitä vain, opettaa ja selittää samalla ääneen, kysellä jne.

      Yksi mahdollisuus olisi ollut ottaa yhteys ko. opettajiin ja kysyä, mistä oikein kiikasti, niin homma olisi voinut parantua. Viime kädessä voi tietenkin kysellä asioista koulun rehtorilta, jos ei suoraan opettajalle kehtaa tai uskalla soittaa.

      Poista