Opettajaa ei saa lyödä

HS 5.12.2024

OAJ: Opettajiin kohdistuva väki­valta on lisääntynyt

Koulut|OAJ:n mukaan työrauha parantuisi ryhmäkokojen pienentämisellä.

Yksi keskeinen ratkaisu työrauhan parantamiseen on OAJ:n mukaan ryhmäkokojen pienentäminen varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

Havainnot opettajiin ja muihin opetusalan työntekijöihin kohdistuvasta väkivallasta ovat lisääntyneet kolmen viime vuoden aikana, tiedottaa Opetusalan ammattijärjestö (OAJ).

Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten työsuojeluvaltuutetuille osoitetussa kyselyssä lähes 80 prosenttia kunta-alalla työskentelevistä ja kokonaisuudessaan yli 60 prosenttia vastaajista on tätä mieltä.

”Pienessä ryhmässä opiskelu edistää työrauhaa sekä auttaa kiinnittymään paremmin omaan ryhmään ja lisää yhteisöllisyyttä. Kun opettaja tietää ja tuntee jokaisen ryhmänsä oppijan, hänen on myös helpompi havaita muutoksia ja reagoida ongelmiin.”

* * *

Olen paasannut blogissani pienen luokkakoon merkityksestä iät ja ajat.

Opettajien ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Katariina Murto on oikeassa. On päivän selvää, että pienessä ryhmässä opiskelu edistää työrauhaa sekä auttaa kiinnittymään paremmin omaan ryhmään ja lisää yhteisöllisyyttä.

On erittäin hienoa, että sana yhteisöllisyys on otettu taas työpakkiin. On tärkeää, että jokainen lapsi kokee osallisuutta kouluyhteisössä. Luokka on miniyhteisö. Jokaisella lapsella on oltava turvallinen oma paikka omassa turvallisessa luokassa. 

On tärkeää, että jokainen lapsi tulee kohdatuksi. Pienessä luokassa opettajalla on enemmän aikaa per oppilas on sitten kyse opettamisesta tai oppilaan kohtaamisesta. Oppilaantuntemus lisääntyy. Työrauhaakin on helppo ylläpitää.

Luokkahenki on oleellista. Kun opiskelin luokanopettajaksi, luokkahengen merkitystä korostettiin. En tiedä, mikä tilanne opettajankoulutuksessa nyt on luokkahengen korostamisen suhteen.

Kouluyhteisön on oltava turvallinen myös opettajalle.

Pitkän opettajan urani aikana vain kerran oppilas löi minua. Ei tuntunut kivalta. Sijaistin vaikeaa erityisluokkaa, josta vakituinen opettaja oli irtisanoutunut edellisenä päivänä kesken kaiken luokan vaikeuden takia. 

Oppilas alkoi piipittää puhelinta kesken opetuskeskustelun. Pyysin puhelinta minulle, oppilas ei suostunut, vaan aikoi lähteä luokasta pois. Ohje oli sellainen, että oppilaita ei saanut päästää luokasta pois, ei edes välitunnille yhdessä muiden oppilaiden kanssa, koska muutama luokan oppilas oli erittäin väkivaltainen. Luokka piti viedä ulos happihyppelylle, kun pihalla ei ollut muita lapsia.

Laitoin käden ovenkahvaan ja pidin oven kiinni. Silloin yllättäen oppilas alkoi hakata minua kovaa vatsaan. Kyseessä oli 13-vuotias ronski poika, lyönnit olivat kovia, mutta kun olin valmiudessa, lyönnit eivät satuttaneet.

Mietin hetken, mitä teen. Sanoin pojalle, että mene istumaan oven takana olevalle sohvalle. Tule sisään, kun olet rauhoittunut. Oppilas istui sohvalla vartin, koputti oveen, ja pyysin hänet sisään luokkaan.

Kokeneena opettajana sain joissain kouluissa sijaistettavaksi usein ne luokat, joihin muita sijaisia ei voitu laittaa. Sekään ei aina tuntunut kivalta. Sijaistin eläkkeelle lähtöni jälkeen seitsemän vuotta, nyt ei ole aikaa. Viimeiset pari kolme vuotta sijaistin vain parissa rauhallisessa koulussa. 

Sain valita kouluni, mitä vakituiset opettajat eivät voi tehdä, ellei lukuvuoden päätteeksi vaihdeta koulua. Oletan, että koulun vaihtoja ainakin pääkaupunkiseudulla tapahtuu melko paljon. 

Kotikaupungissani Vantaalla segregaatiokoulujen opettajille maksetaan S2-palkanlisää. Lisän suuruutta en tiedä, mutta tuskin se iso on. En tiedä, onko lisä vaikuttanut opettajien pysyvyyteen ko. kouluissa.

Päiväkodeissa varhaiskasvatuksen opettajien kokonaispalkkaa korotettiin vuosi sitten 300:lla eurolla. Tavoitteena oli saada lisää päteviä varhaiskasvattajia kaupunkiin. Kuten odotinkin, naapurikaupungit nokittivat ja Vantaan korotuksen tenhovoima lieveni jonkin verran.

Palkanlisät tai -korotukset eivät paljoa lohduta opettajia, kun oppilaat käyvät päälle.

Murto on oikeassa siinäkin, että väkivaltatilanteisiin puuttuminen ja niiden ennaltaehkäisy eivät saa jäädä vain koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten harteille.

Päävastuu lapsista on aina kodeilla. Kotikasvatus väkivallankin ennaltaehkäisyn suhteen on aivan oleellista. Kotikasvatus on kasvatuksen kivijalka, jonka päälle koulu ja opettajat voivat rakentaa. Mutta vaikeaa se on, jos kotikasvatus on mennyt pieleen ja oppilaan vanhemmat eivät halua tehdä yhteistyötä koulun kanssa.

Jos koti ja koulu epäonnistuvat, yhteiskunnan rooli väkivallan ehkäisemiseksi jää pieneksi ja tietenkin ikävän jälkijättöiseksi. Ei auta aina itkeä ruikuttaa yhteiskunnan perään, sillä yhteiskunta ei ole oikeastaan mitään muuta kuin me. Kyllä kodeissa on otettava päävastuu.

Pieni luokkakoko edistää myös oppimista, kun opettaja voi tukea oppilasta yksilöllisemmin. Pienet luokat kaiken järjen mukaan ehkäisevät myös erityisluokille siirtoja. 

Vantaalla olen esittänyt, että peruskoulussa luokkakokoa alennettaisiin maksimissaan 16:sta oppilaaseen. Silloin esim. jakotunteja ei tarvittaisi, tukiopetuksenkin määrä vähenisi. Samalla voitaisiin lopettaa oppilaiden juoksutukset opetustilasta toiseen lopettamalla kaiken maailman valinnaisaineet vavat ja tavat, jotka lisäävät häiriötilanteita, kun opetusryhmiä sotketaan toisiinsa. 

Muutenkin voitaisiin tehdä jonkinlainen ryhtiliike ja keskityttäisiin kahteen koulun perusasiaan, opettamiseen ja oppimiseen. 

Pienet luokat maksavat paljon. On selvää, että kerralla ei luokkakokojen pienentämistä tehdä. Mutta pienentäminen voidaan aivan hyvin aloittaa jostakin segregaatiokoulusta, jossa on eniten oppimisvaikeuksia. Pienennetään luokkia koulu kerrallaan aina sitä mukaa, kun kaupungin rahavarat antavat siihen mahdollisuuden.

Oppiminen edistää aina työrauhaa. Oppimattomuus edistää vain häiriökäyttäytymistä. Levottomuus ja törmäily edistää sitä. Syystä tai toisesta turhautunut tai epätasapainossa oleva oppilas voi pahimmillaan käydä jopa opettajaansa kiinni.

Kotikasvatus takaisin kunniaan

Suomi on lastenkasvatuksen DDR. 

15.3. Ilta-Sanomat

Tarhalasten aggressiivisuus karkasi käsistä

Väkivalta töissä: Lastentarhanopettajista jo liki 40 prosenttia joutuu potkujen ja lyöntien kohteeksi työpaikallaan.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoo, että lasten käytöshäiriöiden lisääntymiseen on kaksi syytä.

– Lapset eivät opi kestämään turhautumista, kun osa vanhemmista ei osaa kieltää lapsiltaan mitään. Toinen yhtä tärkeä seikka on, että lapset ovat stressaantuneita ja ylikuormittuneita. Kyse ei ole lapsen häijyydestä, vaan merkki siitä, ettei lapsi jaksa viriketulvaa. On liikaa ääntä ja liikaa visuaalisia ärsykkeitä sen sijaan, että lapsi saisi olla vaan. Päiväkotienkin tilat ovat meluisia ja ryhmät liian suuria, hän kertoo.

Päiväkodeista ja peruskoulun alaluokilta tihkuu jatkuvasti tietoa pienten lasten aggressiivisuuden määrän kasvusta. Jos pienet lapset voivat käydä kiinni opettajiinsa, he käyvät kiinni myös toisiin lapsiin.

Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin:

Lanka palaa - kohta aggressiiviset pikkulapset eivät enää olekaan pikkulapsia (Properuskoulu 20.11.2013)

Kuten Sinkkonenkin toteaa, on aivan selvää, että osa vanhemmista ei osaa ollenkaan kasvattaa lapsiaan. On todella surkeaa, jos isä tai äiti eivät pysty asettamaan lapselleen alkeellisiakaan rajoja. 

Ei tajuta edes kasvatuksen yksinkertaisinta perusasiaa:

Rakkautta ja rajoja

Sekä rakkaus että rajat luovat lapselle turvallisuuden tunnetta. Lapsi tietää, että hänestä välitetään, kun hänelle annetaan selkeät rajat.

Alaluokilla on vanhempia, jotka voivat kysyä, olen epätoivoinen, kun lapsi leikkii kännykällä koko ajan, en saa häntä edes ajoissa nukkumaan, mitä teen?

Opettaja vastaa, ota kännykkä pois ja laita se vaikka jääkaappiin ja pane lapsi omaan sänkyyn.

On vanhempia, jotka ulkoistavat lastenkasvatuksen kännyköille ja tableteille, televisioille ja pelikonsoleille. Kun lapsi on pois jaloista, ja vanhemmille jää aikaa harrastaa ja toteuttaa itseään.

Lapsi jätetään härpäkkeineen yksin, heitteille.

Minulla on viisi lasta, joista kolme on jo aikuisia. En väitä, että lasten kasvattaminen olisi aina ollut helppoa. Mutta tunteen lisäksi myös järjenkäyttö on sallittua, voidaan puhua siitä kadonneesta maalaisjärjestä. 

Kokeneen kasvattajan ohjeita:

1. Rakasta lastasi.

Sen sijaan, että jatkuvasti lykkäät lapsen käteen kännykän, tabletin tai pelikonsolin ohjaimen, ota lapsi syliin ja kerro hänelle tarinoita ja lue satuja. Hieman isommalle lapselle voi lukea vaikka Mikko Mallikasta tai jotain ikätasoon sopivaa jatkokirjaa.

Sadut kasvattavat lapsia yhä edelleen. Lapset oppivat satujen kautta oppimaan, mikä on oikein tai väärin. Saduissa hyvä voittaa.

Kun lapsi menee nukkumaan, peittele lapsesi, hali ja suukottele, lue pieni iltarukous tai kerro iltasatu.

Pikkuhiljaa lapsi tuntee olevansa hyväksytty, tajuaa, että isä ja äiti rakastavat häntä.

2. Ei tarkoittaa ei. 

Sanan ei käyttäminen on monessa asiassa on suotavaa, sillä lapsi hakee jatkuvasti rajojaan. Lapsen ei saa antaa elää pellossa. 

Älä aina anna periksi. Johdonmukaisuus on valttia.

Jos sanot ei, se todella merkitsee ei. Jos lapsi saa vinkumalla, huutamalla, rähjäämällä tai itkemällä asiansa periksi, peli on menetetty. 

Kun sanot, että nyt lelut laiteaan laatikkoon, ne laitetaan laatikkoon. Kun sanot, että nyt loppuu tabletilla räplääminen, se todella loppuu siihen. Ota vaikka itse tabletti pois lapselta, jos muu ei auta. 

Ensimmäiset kerrat ovat vaikeita, mutta pikkuhiljaa lapsi alkaa tajuta, että kyllä isä ja äiti ovat ne ihmiset, jotka määräävät talossa. Lapsi ei saa määrätä vanhempiaan.

Lapsi oppii kunnioittamaan isäänsä ja äitiänsä.

3. Ole lapsesi kanssa.

Älä ulkoista lapsesi kasvatusta päiväkodille, koululle tai urheiluseuralle.

Sen sijaan, että itse lähdet yksin lenkille, ota lapsi joskus mukaan kävelylle tai mene hänen kanssaan lähikentälle pelaamaan jalkapalloa tai heittelemään koreja.

Kotona voi tehdä kaikenlaista yhdessä, pelata muistipelejä, rakennella lego-maailmoja, askarrella, piirrellä ja maalailla. Leipominen ja pipareiden tekeminen on lasten mielestä aivan fantastista. Lapsille voi antaa pieniä ruuanlaittotehtäviä kuten perunoiden peseminen ja kuoriminen.

Tekemisen ohessa voi lasten kanssa puhua mistä vaan ja käsitellä yhdessä erilaisia lasta askarruttavia asiota. Kuka muukaan antaa lapselle neuvoja ja elämänohjeita kuin oma isä ja äiti.

Jokainen vanhempi kyllä keksii perheelleen sopivaa yhteistä tekemistä.

4. Ole aikuinen.

On hirvittävää, jos isä tai äiti alentuu ajattelussaan ja toiminnassaan lapsen tasolle. Lapsi menee sekaisin.

Joskus koulussa kohtaa lapsia, jotka joutuvat pienestä pitäen huolehtimaan pikkusisarestaan, kun vanhemmat toteuttavat itseään. 

Karmeinta on, jos lapsi joutuu huolehtimaan omista vanhemmistaan. Kun vanhemmat juovat, voi tapahtua niinkin, että kymmenvuotias lapsi hoitaa ostokset ja ruuat ja siivoa vielä huushollinkin.

Mitä meidän pitäisi tehdä?

1. Lähineuvolat takaisin

Neuvolaverkkoa on nokkaa pidemmälle ajattelematta harvennettu. Kun ensimmäiset lapseni olivat pieniä 1980-luvulla, lähineuvoloita löytyi joka lähiön nurkalta.

Äidin tai isän oli helppo mennä kahvittelemaan ja juttelemaan neuvolatädin kanssa milloin vain. Neuvolatäti antoi ohjeitakin, jos niitä pyydettiin. Samaan aikaan lapsi innoissaan leikki leikkinurkkauksessa.

Neuvolatäti oppi tuntemaan sekä lapsen että perheen.

2. Pakollinen lastenkasvatusajokortti

Kortin ensimmäinen osio olisi synnytysvalmennus ja ohjeet vauvanhoitoon.

Kortin toinen vaihe olisi lyhyt kymmenen oppitunnin lastenkasvatuskurssi. 

On erittäin outoa, että yhteiskunta normittaa auton ajoa ajokortteineen hyvinkin tarkkaan, mutta lapsia saa kasvattaa miten vain tai jättää lapset jopa kasvattamatta.

Lastenkasvatuskurssin oppitunteihin kuuluisi paljon myös keskustelua. Vanhemmat keskustelisivat myös keskenään, saisivat tukea toisiltaan ja huomaisivat, että ongelmat ovat samanlaisia ja ratkaistavissa.

Kurssin lopussa olisi tentti. Jos kurssi reputetaan, uusitaan kurssi. Kun kurssi saadaan läpi, molemmille vanhemmille annetaan käteen lastenkasvatusajokortti.

Kurssit suoritettaisiin lähineuvoloissa maksimissaan kymmenen hengen ryhmissä. 

3. Perheille annetaan kotihoitovaihtoehto.

Annetaan vanhemmille todellinen vaihtoehto hoitaa pientä alle kolmevuotiasta lasta myös kotona. Kaikille se ei ole mahdollista, siksi myös nykyinen pienten lasten päiväkotimalli on säilytettävä.

Pienen lapsen päiväkotihoito on erittäin kallista. Olen aina ihmetellyt, miksi lasten kotihoitoa ei tueta samalla hinnalla kuin lasten päiväkotihoitoa. Kotihoidon kalleudesta huolimatta viisi lastani on alle kolmivuotiaina hoidettu kotona.

Lapsi laitetaan yksivuotiaana yhteiskunnan lastenkasvatusputkeen. Jotkut vanhemmat ulkoistavat myös lasten vapaa-ajan esim. urheiluseurojen tai ratsastustallien hoteille.

Kaikki vanhemmat arkena eivät kerkiä nähdä lapsiaan juuri ollenkaan. 

4. Päiväkotiryhmille ja peruskoulujen luokille on asetettava lailla maksimikoot.

Yhteiset kotiintuloajat lapsille

29.8. Yle

Mäntyharjun koululaisille yhteiset kotiintuloajat

Mäntyharjun sivistylautakunta puoltaa Mäntyharjun Yhtenäiskoulun vanhempainyhdistyksen aloitetta lapsien yhteisistä kotiintuloajoista.

Aloitteen mukaan kunnassa otettaisiin käyttöön yhteiset suositukset koululaisten kotiintulolle niin, että alakoululaiset tulisivat kotiin arki-iltoina iltakahdeksaan ja yläkoululaiset iltayhdeksään mennessä. Viikonloppuisin ja vapaapäiviä edeltävinä iltoina lapset voisivat olla tunnin kauemmin ulkona.

Sivistyslautakunta tukee aloitetta, ohjeistaa peruskoulut lähettämään tiedotteen asiasta ja ohjeistaa kunnan liikuntasalien käyttövuorojen jakamisen ennen suositusaikoja ensi sijassa peruskouluikäisille lapsille ja nuorille.

Yhdysvalloissa joissain pikkukaupungeissa lapsille ja nuorille on pakolliset kotiintuloajat, joita valvotaan pikkukaupungin poliisivoimin. Jos kotiintuloaikoja rikotaan, voidaan antaa vaikka sakkoja.

Mäntyharjulla esitetyt yhteisesti sovitut kotiintuloajat ovat suosituksia. 

Mäntyharjun aloite kuvaa orastavaa uusyhteisöllisyyttä. Epävarmat kasvattajat saavat yhteisesti sovituista säännöistä voimaa ja selustatukea toiminnalleen. Kotikasvatuksessa pitäisi korostaa terveen järjen käyttöä ja uskallusta myös noudattaa sitä. 

Johdonmukaisuus on valttia.

Itse olen sitä mieltä, että alakoululaiset voisivat tulla kotiin aikaisemminkin. Iltaseitsemän on viimeinen raja, perheelle on taattava yhteistäkin aikaa, tosin kesäiltoina lapsille on annettava siimaa. 

Kouluaikoina illalla on hyvä vielä kerrata vaikka englannin kielen sanastoa. Ja vanhemmat voivat aidosti katsastaa kuinka läksyt on luettu. Muutenkin on hyvä, että iltatoimille jää riittävästi aikaa. Alakoululaiselle on taattava riittävät yöunet, urheiluruudun jälkeen on syytä jo kömpiä omaan petiin. Lapsi kasvaa ja oppii nukkuessaan.

Lasten liian aikaiset treenivuorot ovat myrkkyä. Joskus tuntuu siltä, että junnujoukkueet jäävät lehdelle soittelemaan esim. hallien jäävuoroja jaettaessa.

Hei, taas meitä syyllistetään

Suomen vanhempainliitto: Kasvatussopimuksista tukea

Suomen Vanhempainliitto haluaa kaksivuotisella kampanjallaan herättää keskustelua vastuullisesta vanhemmuudesta ja aikuisten yhteisestä tehtävästä taata lapselle hyvä elämä.

Mitä asioita hyvään elämään kuuluu? Mitkä tekijät häiritsevät lapsen kasvua? Mitä minä voin tehdä, jotta omilla, ja toistenkin lapsilla olisi edellytykset hyvään elämään?

Vanhemman ja kasvattajan osa ei aina ole helppo. Epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunne tulevat monelle vanhemmalle tutuiksi. Kasvatustehtävää häiritsevät myös monet ulkoiset tekijät. Niiden torjuminen ja suodattaminen vaatii rohkeutta, tahtoa ja aikuisten keskinäistä yhteistyötä.

Meillä aikuisilla on valta ja vastuu tarjota lapsille hyvä elämä ja tie kohti hyvää aikuisuutta. 

Kuten Vanhempainliitto ilmoittaa, kampanjalla on tarkoitus herättää keskustelua vastuullisesta vanhemmuudesta. Räväkät julisteet ovat osa kampanjaa. Tarkoitus ei ollut aloittaa uutta talvisotaa.

Kampanjan alku on onnistunut, koska keskustelu on ollut hyvin värikästä. 

Vanhempainliiton kampanjalla on selvä tilaus. Osalta vanhempia on vanhemmuus kadonnut. Eletään kuin ikuista murrosikää:

Opettajaäiti yleisönosastolla: Annoin 4-vuotiaani maistaa alkoholia (Iltalehti 5.5.)

- Minun mielestäni lapset voivat maistaa tilkan aikuisen lasista. Tähän se kiinnostus onkin meillä loppunut, Korhonen sanoi IS:lle.

Korhonen ei pidä Vanhempainliiton kampanjaa sinällään huonona.

- Olen sellaista vastaan, että alkoholi on kokonaan kiellettyä, mutta 18 vuotta täytettyään saa vetää pään täyteen, Korhonen totesi.


Ei kotona lapsille kannata alkoholia tuputtaa. Kaikki tietävät, kuinka vakava ongelma alkoholi Suomessa on. Moni aikuinen tempoo viinaa kaksin käsin.

Tiina Korhonen ei ota huomioon, että myös lapsen toveripiiri kasvattaa. Törmäsin ongelmaan, kun yksi lapsistani jäi alaikäisenä kiinni ns. pilkkimisestä. Hän pyysi Alkon edessä aikuista ostamaan pullon siideriä. Siltä istumalta aloin huolestuneena soitella 15-vuotiaan lapseni kaveripiirin vanhemmille.

Ensimmäinen isä: "No problem, mun tytön ei tarvitse pilkkiä, ostin tytölle siiderit itse."

Toinen isä: "Joo, ei tässä mitään, ostin tytölle siiderit."

Isät välittivät alaikäiselle tyttärelleen alkoholia. Kolmannelle isälle en enää soittanut.


Lastenpsykiatri: Alkoholin maistattaminen turhaa (HS 5.5.)

Lapset eivät tarvitse alkoholikasvatusta, kommentoi kirjoitusta lastenpsykiatri, Pelastakaa lapset -järjestön ylilääkäri Jari Sinkkonen sunnuntaina.

"Alkoholi haittaa vakavasti lapsen fyysistä kehitystä samalla tavalla kuin äidin alkoholinkäyttö vaurioittaa sikiötä", Sinkkonen sanoo. Hänestä alkoholia ei pidä maistattaa lapsilla alkoholikasvatuksen nimissä.

"Oma näkemykseni on se, ettei vanhempien pidä juoda alkoholia oman lapsensa tai nuorensa kanssa, vaikka nuori olisikin jo 'varttunut nuori'. Alkoholi kuuluu aikuisuuteen", Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila toteaa.


Alkoholi kuuluu aikuisuuteen, jos silloinkaan. Moni valistunut varttunut nykynuori ei käytä päihteitä lainkaan.

Isot pisteet Vanhempainliiton hienolle kampanjalle. 

Liikaa viihdettä liian aikaisin

Yle 4.3.

Kasvatetaanko lapset viihteen suurkuluttajiksi?

Lapsista on tullut viihteen suurkuluttajia vuosituhannen vaihteen jälkeen. Yhtenä syynä on se, että vanhemmat haluavat olla lapsille mieliksi ja tarjota viihdykettä vapaa-ajalla. Viihdeteollisuus onkin lisännyt lapsille tarkoitettuja sisältöjä musiikissa, elokuvissa ja televisiossa. Ostavatko vanhemmat viihteellä itselleen lisää vapaa-aikaa? Missä menee lapsen viihteen kulutuksen raja?

* * *

Kun tällaisia juttuja lukee, vastuullisten vanhempien omatuntoa alkaa kolkuttaa.

On pakko myöntää, että televisio, tietokoneet, konsolipelit ja kännykät ovat melkoisia oheiskasvattajia. Vaikka sitä kuinka on rajoittavinaan television katselua ja tietokoneaikaa, lasten päivittäinen viihteen kanssa kulutettu aika on melkoinen.

Lasteni päivittäinen tietokoneaika on rajoitettu yhteen tuntiin, suurinpiirtein saman verran he katsovat televisiota. Mutta kännykkäaikaa on hyvin vaikea valvoa, koska kännykkä on koko ajan lasten mukana. Nykykännykkä on tieto- ja pelikone.

Koulupäivien jälkeiset ajat ovat villiä länttä. Kun vanhemmat ovat töissä, lapset kavereineen voivat helposti pelata tietokoneella tai katsoa televisiota. Kukaan ei ole valvomassa.

Lasten päivittäinen viihteeseen kulutettu yhteisaika voi vanhemmille olla järkyttävä yllätys.

Viihdekoneet toimivat myös kätevinä "aina valmiina lastenhoitajina". Lapsi istuu hiljaa koneen ääressä.

Hyvä esimerkki löytyy omasta perheestäni. Arkiaamuisin lapset eivät kerkiä katsoa televisiota, mutta viikonloppuisin ennen kuin vanhemmat heräävät, lapset kömpivät sängyistään suoraan telkkarin ääreen. Joka kanavalta tulee lastenohjelmia. Vanhemmat saavat nukkua rauhassa ylimääräisen tunnin.

En edes tiedä, minkälaisia lastenohjelmia viikonloppuaamuisin tulee. Pitää laittaa herätyskello hieman aikaisemmin soimaan ja mennä vaivihkaa katselemaan, mitä sieltä tuutista oikein tulee. Ilmeisesti tarjonta on hyvin kiinnostavaa, koska saan nukkua rauhassa. Joskus herään lasten kinasteluun, ei ole päästy yhteisymmärrykseen siitä, mitä kanavaa katsellaan.

Kuluttamiseen erikoistunut sosiologian professori Terhi-Anna Wilska Jyväskylän yliopistosta:

- Lapsilla on paljon enemmän sananvaltaa perheissä kuin aikaisemmin. Ja tämä tämmöinen lapset ensin ja lasten ehdoilla -ajattelu levittäytyy kaikkeen perheen toimintaan ja nimenomaan kuluttamiseen. Se on sitä, että vanhemmat haluavat olla lapsille mieliksi, haluavat että lapsi viihtyy, haluavat että lapsilla on kivaa. (Yle)

Perheen sananvalta on oltava aikuisilla muuten lapsista tulee itsekkäitä pikkutyranneja. "Lapset ensin ja lasten ehdoilla -ajattelu" on löysää kasvattamista, periksi antamista. Mielistellään omia lapsia. Kouluissa löysästi kasvatetut lapset törmäävät yllättäen yhteisesti sovittuhin sääntöihin, mikä aiheuttaa ongelmia.

"Enkö minä olekaan maailman napa?"

Vähästä viedään taas?

The Mother and Child Organisation

YLE 20.3.

Professori: Alle 2-vuotias ei kypsä päiväkotiin

Liian varhainen päivähoito voi jättää lapseen pysyviä jälkiä, sanoo psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen. Erityisesti stressinsietokyky on vaarassa vahingoittua. Eduskunta käsittelee välikysymystä kotihoidontuen leikkaamisesta iltapäivällä.

- Se on eräänlainen kivijalka kaikelle muulle kehitykselle, Keltikangas-Järvinen kuvailee varhaislapsuuden merkitystä Aamu-tv:n haastattelussa.

Keltikangas-Järvisen mukaan tuore aivotutkimus vahvistaa, että stressinsietokyky kehittyy kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana.

- Fysiologinen stressitaso hakee tasonsa. Taso säilyy aikuisuuteen, ja sen jälkeen voimme puhua joko stressiä sietävistä tai huonosti stressiä sietävistä aikuisista.

Aikaisintaan kaksivuotiaana hoitoon

Professorin mielestä lapsen voi laittaa päivähoitoon aikaisintaan kaksivuotiaana. Tuolloinkin olisi löydettävä kehitystä tukeva vaihtoehto.

Se tarkoittaa Keltikangas-Järvisen mukaan mahdollisimman pientä ryhmää, kuten perhepäivähoitoa.

- Lapsi tarvitsee niin pienen joukon lapsia, että hänen oikeat sosiaaliset taitonsa kehittyvät, eikä ainoastaan aggressiivinen pärjääminen. Se tarkoittaa optimaalisesti kolmen-neljän ja maksimissaan kuuden lapsen ryhmää.


Olen aikaisemminkin blogissani sivunnut aihetta:
 
Pikkulapset nykyajan tehokkuusajattelun uhrilampaita?
 
Professori Keltinkangas-Järvisen mielestä lapsen voi laittaa päiväkotiin aikaisintaan kaksivuotiaana. Tuolloinkin paras vaihtoehto voisi olla pieni ryhmä, esim. perhepäivähoitoryhmä.
 
Arvo Ylpön mielestä lapsen pitäisi olla kotona äidin kanssa aina kolmevuotiaaksi asti. Olen tasan samaa mieltä.
 
Keltingangas-Järvinen toteaa, että lapsen stressinsietokyky voi vahingoittua, kun lapsi laitetaan päivähoitoon liian varhain.
 
Moni pitkän linjan kasvattaja on huomannut saman kuin minä, vuosien saatossa lasten stressinsietokyky on laskenut. Pienikin ärsytys voi olla liikaa, "no ku toi ärsytti", vaikka toinen lapsi ei tehnyt yhtään mitään.
 
Harva mieltää, että kiusaaminen alkaa jo päiväkodeissa. Suurissa ryhmissä ei ole valvovaa silmää joka nurkkaan. Henkilökuntaa on useinmiten liian vähän.
 
Luulisi, että pienen lapsen perusturvallisuus järkkyy, kun hänet repäistään äidin sylistä ja kodin turvasta isoon hälisevään lapsijoukkoon.
 
Kodinhoitotuen merkitys perheille on suuri. Tuen turvin vanhemmat voivat sinnitellä ja pitää lapsensa kotona mahdollisimman pitkään. Olen aina ihmetellyt, miksi vanhemmille ei anneta mahdollisuutta valita?

Aikaisemmin kirjoitin:

Mikäli pikkulapset hoidettaisiin kotona, syntyisi suurta säästöä. Silloin yli kolmivuotiaiden ryhmät saataisiin pienemmiksi, aikaa hoitava tai opettava aikuinen per lapsi olisi enemmän. Hoitajien ei tarvitsisi uhrata arvokasta kasvatus- ja yhdessäoloaikaa vaippojen vaihtoihin tai lasten pukemisiin.

Plarailin nettiä ja etsiskelin, kuinka paljon päivähoito maksaa per muksu kuukaudessa. Nopealla etsimisellä löysin jotain:

Taloussanomat 19.5.2010:

Oikea hinta on kiinni lapsen iästä. Pienen lapsen hoitaminen on kalliimpaa, sillä alle kolmivuotias tarvitsee paljon enemmän aikuista kuin toimelias leikki-ikäinen.

Myös kuntakohtaiset erot ovat suuret. Espoossa päivähoito maksaa keskimäärin 1 176 euroa kuukaudessa, kun Vantaalla se on 889 euroa eli liki 300 euroa halvempaa. Vantaan hinta on noin 100 euroa kuntien keskimääräistä päiväkotihoidon kustannusta pienempi.

Kodinhoitotuen määrä kuukaudessa on noin 300 euroa.

Miksi toisia perheitä tuetaan selvästi enemmän kuin toisia?

Pikkulapset nykyajan tehokkuusajattelun uhrilampaita?

Gustav Klimt: "Äiti ja lapsi"

Annan isot pisteet Erja Rusaselle yhteiskuntarohkeudesta. Suomi on kummallinen yksien totuuksien maa.

HS 16.10.

Tutkija: Pienet lapset vaarassa vahingoittua päiväkodeissa

Kasvatustieteiden tohtori, yliopistolehtori ja tietokirjailija Erja Rusanen on huolissaan lapsista. Hänen mielestään alle kolmevuotiaita lapsia ei pitäisi viedä päiväkotiin ollenkaan.

"Hämmästyn sitä, kun ihmiset sanovat laittavansa kaksivuotiaan lapsen päiväkotiin, jotta hän kehittyisi sosiaalisesti. Päinvastoin voi olla vaarana, että hän vahingoittuu."

Rusanen esittelee ajatuksiaan lastenkasvatuksesta juuri julkaistussa kirjassaan Hoiva, kiintymys ja lasten kehitys. Ne pohjaavat brittiläisen psykoanalyytikon ja psykiatrin John Bowlbyn kehittämään kiintymyssuhdeteoriaan. Sen mukaan lapsen tulisi pysyä kolmevuotiaaksi mahdollisimman lähellä sitä aikuista, johon hän on ensisijaisesti kiintynyt. Se henkilö on äiti. Toissijaisia kiintymyksenkohteita ovat isä, sukulaiset, ystävät, hoitajat.

Rusasen mukaan ero ensisijaisesta hoivaajasta voi aiheuttaa lapsessa ahdistusta ja hylkäämisen tunteita. Jos ne jatkuvat pitkään, lapsesta voi tulla sosiaalisesti kykenemätön ja ahdistunut aikuinen.

"Mitä pienempi lapsi on, sitä kokonaisvaltaisemmin hän vaatii, että hoivaaja on hänen kanssaan", Rusanen sanoo.

"Irrottautuminen tapahtuu pikkuhiljaa kasvun myötä. Ihmisen itsenäisyys syntyy suhteellisen pitkän ja voimakkaan riippuvuuden kautta."


Olen Arvo Ylpön kanssa samaa mieltä kuten John Bolwbyn: Lapsen pitäisi olla kotona äidin kanssa aina kolmevuotiaaksi asti.

On päivänselvää, että pieni lapsi kokee hylkäämisentunteita, kun hänet liian aikaisin laitetaan kodin ulkopuoliseen päivähoitoon. Iso ryhmä on aina iso ryhmä. Ryhmähoito ei voi korvata oman äidin hoivaa ja kiintymystä. Pienen lapsen pitää saada istua äitinsä tai isänsä sylissä ja kokea yksilöllistä hellyyttä ja turvaa.
 
Nyky-yhteiskunnassa on paljon irrallisuuden ja turvattomuuden tunnetta.
 
Olen ihmetellyt, miksi vanhemmille ei anneta mahdollisuutta valita. Yhteiskunnan olisi tuettava koteja kaikin keinoin, että vanhemmilla olisi mahdollisuus valita, hoitavatko he alle kolmevuotiaan lapsensa kotona.
 
Pienen lapsen päivähoito maksaa. Miksei voitaisi ajatella, että kodit saisivat halutessaan saman summan käyttöönsä pitäessään alle kolmevuotiaan lapsensa kotihoidossa?
 
Pikkulasten pakkohoito lastentarhoissa on jonkinlaista käänteistä tasa-arvoajattelua. Itse ajattelen niin, että kotiinjäävä lasta hoivaava vanhempi voi aivan hyvin olla isäkin.
 
Minulla on kaksi lapsikatrasta. Molemmat pidin kotona mahdollisimman pitkään. Ensimmäinen katras oli kotona aina esikouluun saakka. Toinen katras oli kotona, kunnes lapset täyttivät kolme vuotta. He siirtyivät sellaiseen tarhaan, johon ei edes otettu vastaan alle kolmevuotiaita lapsia. Ryhmäkoot tarhassa olivat pieniä. Hoitaja- ja esikoulunopettajasuhteet olivat pysyviä.
 
HS: Rusasen mielestä äitien pitäisi vaatia, että yhteiskunta tukisi lasten varhaisvuosien kotihoitoa paremmin taloudellisesti. Kotiäitien työn pitäisi kerryttää myös eläkettä.

Olen Rusasen kanssa samaa mieltä, mutta isienkään merkitystä ei saa unohtaa. Rusasen vaatimus, että kotiin jäävän vanhemman eläke kertyisi, on hyvin oikeutettu.

Mikäli pikkulapset hoidettaisiin kotona, syntyisi suurta säästöä. Silloin yli kolmivuotiaiden ryhmät saataisiin pienemmiksi, aikaa hoitava tai opettava aikuinen per lapsi olisi enemmän. Hoitajien ei tarvitsisi uhrata arvokasta kasvatus- ja yhdessäoloaikaa vaippojen vaihtoihin tai lasten pukemisiin.
 
Lapsen kannalta ideaali on, että lapsi olisi kolmevuotiaaksi asti kotona äidin tai isän hoivassa ja sylissä. Lapselle kerrottaisiin paljon satuja ja tarinoita. Lapsi kokisi aitoa hellyyttä ja turvaa.
 
Kun lapsi täyttää kolme vuotta, hän pääsisi pieneen leikkipainoitteiseen esikouluryhmään, jossa lapsi etenisi omassa rauhassaan omien edellytystensä tahdissa. Noin kolmevuotiaana lapsi alkaa kaivata muita samanikäisiä lapsia, lapsi alkaa pikkuhiljaa sosiaalistua.
 
Seitsemän vuotiaana lapsi siirtyy peruskouluun.
 
En esitä, että kaikkien olisi pakko pitää lapsensa kotona kolmevuotiaaksi. On äitejä ja isiä, joita työelämä kutsuu melko pian lapsen syntymän jälkeen.
 
Sitä en ymmärrä, miksi niiden vanhempien, jotka haluavat hoivata alle kolmevuotiasta lastaan kotona, on pakko lähettää yksivuotias päivähoitoon. Yksivuotias lapsi on vielä miltei vauva.
 
Vanhemmille on annettava valinnanvapaus.
 
Näyttää siltä, että tulevaisuudessa ihmiset ovat työelämässä hyvin pitkään. Luin, että Japanissa esitetään eläkeiän korottamista aina 70-vuoteen. On aivan kummallista, että vanhemmat eivät saa hoitaa pikkulastaan kotona, kun heidät revitään työelämään "miltei kehdosta hautaan".
 
Ihmisyyteen kuuluu inhimillisyys (mm. ihmisyys, ihmisystävyys, humaanius, humaanisuus, humaniteetti, lempeys, sympatia, hellyys, hyvä tahto, hyväntahtoisuus).
 
Pohjoismaiseen demokratiaan ja hyvinvointiyhteiskunnan mallin ideaan ei kuulu ddärräläinen tai japanilainen yltiötehokkuusajattelu. Yksilölle on aina annettu sijansa.