Suomi on lastenkasvatuksen DDR.
15.3. Ilta-Sanomat
Väkivalta töissä:
Lastentarhanopettajista jo liki 40 prosenttia joutuu potkujen ja lyöntien
kohteeksi työpaikallaan.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoo, että lasten käytöshäiriöiden lisääntymiseen on kaksi syytä.
– Lapset eivät opi kestämään turhautumista, kun osa vanhemmista ei osaa kieltää lapsiltaan mitään. Toinen yhtä tärkeä seikka on, että lapset ovat stressaantuneita ja ylikuormittuneita. Kyse ei ole lapsen häijyydestä, vaan merkki siitä, ettei lapsi jaksa viriketulvaa. On liikaa ääntä ja liikaa visuaalisia ärsykkeitä sen sijaan, että lapsi saisi olla vaan. Päiväkotienkin tilat ovat meluisia ja ryhmät liian suuria, hän kertoo.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoo, että lasten käytöshäiriöiden lisääntymiseen on kaksi syytä.
– Lapset eivät opi kestämään turhautumista, kun osa vanhemmista ei osaa kieltää lapsiltaan mitään. Toinen yhtä tärkeä seikka on, että lapset ovat stressaantuneita ja ylikuormittuneita. Kyse ei ole lapsen häijyydestä, vaan merkki siitä, ettei lapsi jaksa viriketulvaa. On liikaa ääntä ja liikaa visuaalisia ärsykkeitä sen sijaan, että lapsi saisi olla vaan. Päiväkotienkin tilat ovat meluisia ja ryhmät liian suuria, hän kertoo.
Päiväkodeista ja peruskoulun alaluokilta tihkuu jatkuvasti tietoa pienten lasten aggressiivisuuden määrän kasvusta. Jos pienet lapset voivat käydä kiinni opettajiinsa, he käyvät kiinni myös toisiin lapsiin.
Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin:
Lanka palaa - kohta
aggressiiviset pikkulapset eivät enää olekaan pikkulapsia (Properuskoulu 20.11.2013)
Kuten Sinkkonenkin toteaa, on aivan selvää, että osa vanhemmista ei osaa ollenkaan kasvattaa lapsiaan. On todella surkeaa, jos isä tai äiti eivät pysty asettamaan lapselleen alkeellisiakaan rajoja.
Ei tajuta edes kasvatuksen yksinkertaisinta perusasiaa:
Rakkautta ja rajoja
Sekä rakkaus että rajat luovat lapselle turvallisuuden tunnetta. Lapsi tietää, että hänestä välitetään, kun hänelle annetaan selkeät rajat.
Alaluokilla on vanhempia, jotka voivat kysyä, olen epätoivoinen, kun lapsi leikkii kännykällä koko ajan, en saa häntä edes ajoissa nukkumaan, mitä teen?
Opettaja vastaa, ota kännykkä pois ja laita se vaikka jääkaappiin ja pane lapsi omaan sänkyyn.
On vanhempia, jotka ulkoistavat lastenkasvatuksen kännyköille ja tableteille, televisioille ja pelikonsoleille. Kun lapsi on pois jaloista, ja vanhemmille jää aikaa harrastaa ja toteuttaa itseään.
Lapsi jätetään härpäkkeineen yksin, heitteille.
Minulla on viisi lasta, joista kolme on jo aikuisia. En väitä, että lasten kasvattaminen olisi aina ollut helppoa. Mutta tunteen lisäksi myös järjenkäyttö on sallittua, voidaan puhua siitä kadonneesta maalaisjärjestä.
Kokeneen kasvattajan ohjeita:
1. Rakasta lastasi.
Sen sijaan, että jatkuvasti lykkäät lapsen käteen kännykän, tabletin tai pelikonsolin ohjaimen, ota lapsi syliin ja kerro hänelle tarinoita ja lue satuja. Hieman isommalle lapselle voi lukea vaikka Mikko Mallikasta tai jotain ikätasoon sopivaa jatkokirjaa.
Sadut kasvattavat lapsia yhä edelleen. Lapset oppivat satujen kautta oppimaan, mikä on oikein tai väärin. Saduissa hyvä voittaa.
Kun lapsi menee nukkumaan, peittele lapsesi, hali ja suukottele, lue pieni iltarukous tai kerro iltasatu.
Pikkuhiljaa lapsi tuntee olevansa hyväksytty, tajuaa, että isä ja äiti rakastavat häntä.
2. Ei tarkoittaa ei.
Sanan ei käyttäminen on monessa asiassa on suotavaa, sillä lapsi hakee jatkuvasti rajojaan. Lapsen ei saa antaa elää pellossa.
Älä aina anna periksi. Johdonmukaisuus on valttia.
Jos sanot ei, se todella merkitsee ei. Jos lapsi saa vinkumalla, huutamalla, rähjäämällä tai itkemällä asiansa periksi, peli on menetetty.
Kun sanot, että nyt lelut laiteaan laatikkoon, ne laitetaan laatikkoon. Kun sanot, että nyt loppuu tabletilla räplääminen, se todella loppuu siihen. Ota vaikka itse tabletti pois lapselta, jos muu ei auta.
Ensimmäiset kerrat ovat vaikeita, mutta pikkuhiljaa lapsi alkaa tajuta, että kyllä isä ja äiti ovat ne ihmiset, jotka määräävät talossa. Lapsi ei saa määrätä vanhempiaan.
Lapsi oppii kunnioittamaan isäänsä ja äitiänsä.
3. Ole lapsesi kanssa.
Älä ulkoista lapsesi kasvatusta päiväkodille, koululle tai urheiluseuralle.
Sen sijaan, että itse lähdet yksin lenkille, ota lapsi joskus mukaan kävelylle tai mene hänen kanssaan lähikentälle pelaamaan jalkapalloa tai heittelemään koreja.
Kotona voi tehdä kaikenlaista yhdessä, pelata muistipelejä, rakennella lego-maailmoja, askarrella, piirrellä ja maalailla. Leipominen ja pipareiden tekeminen on lasten mielestä aivan fantastista. Lapsille voi antaa pieniä ruuanlaittotehtäviä kuten perunoiden peseminen ja kuoriminen.
Tekemisen ohessa voi lasten kanssa puhua mistä vaan ja käsitellä yhdessä erilaisia lasta askarruttavia asiota. Kuka muukaan antaa lapselle neuvoja ja elämänohjeita kuin oma isä ja äiti.
Jokainen vanhempi kyllä keksii perheelleen sopivaa yhteistä tekemistä.
4. Ole aikuinen.
On hirvittävää, jos isä tai äiti alentuu ajattelussaan ja toiminnassaan lapsen tasolle. Lapsi menee sekaisin.
Joskus koulussa kohtaa lapsia, jotka joutuvat pienestä pitäen huolehtimaan pikkusisarestaan, kun vanhemmat toteuttavat itseään.
Karmeinta on, jos lapsi joutuu huolehtimaan omista vanhemmistaan. Kun vanhemmat juovat, voi tapahtua niinkin, että kymmenvuotias lapsi hoitaa ostokset ja ruuat ja siivoa vielä huushollinkin.
Mitä meidän pitäisi tehdä?
1. Lähineuvolat takaisin
Neuvolaverkkoa on nokkaa pidemmälle ajattelematta harvennettu. Kun ensimmäiset lapseni olivat pieniä 1980-luvulla, lähineuvoloita löytyi joka lähiön nurkalta.
Äidin tai isän oli helppo mennä kahvittelemaan ja juttelemaan neuvolatädin kanssa milloin vain. Neuvolatäti antoi ohjeitakin, jos niitä pyydettiin. Samaan aikaan lapsi innoissaan leikki leikkinurkkauksessa.
Neuvolatäti oppi tuntemaan sekä lapsen että perheen.
2. Pakollinen lastenkasvatusajokortti
Kortin ensimmäinen osio olisi synnytysvalmennus ja ohjeet vauvanhoitoon.
Kortin toinen vaihe olisi lyhyt kymmenen oppitunnin lastenkasvatuskurssi.
On erittäin outoa, että yhteiskunta normittaa auton ajoa ajokortteineen hyvinkin tarkkaan, mutta lapsia saa kasvattaa miten vain tai jättää lapset jopa kasvattamatta.
Lastenkasvatuskurssin oppitunteihin kuuluisi paljon myös keskustelua. Vanhemmat keskustelisivat myös keskenään, saisivat tukea toisiltaan ja huomaisivat, että ongelmat ovat samanlaisia ja ratkaistavissa.
Kurssin lopussa olisi tentti. Jos kurssi reputetaan, uusitaan kurssi. Kun kurssi saadaan läpi, molemmille vanhemmille annetaan käteen lastenkasvatusajokortti.
Kurssit suoritettaisiin lähineuvoloissa maksimissaan kymmenen hengen ryhmissä.
3. Perheille annetaan kotihoitovaihtoehto.
Annetaan vanhemmille todellinen vaihtoehto hoitaa pientä alle kolmevuotiasta lasta myös kotona. Kaikille se ei ole mahdollista, siksi myös nykyinen pienten lasten päiväkotimalli on säilytettävä.
Pienen lapsen päiväkotihoito on erittäin kallista. Olen aina ihmetellyt, miksi lasten kotihoitoa ei tueta samalla hinnalla kuin lasten päiväkotihoitoa. Kotihoidon kalleudesta huolimatta viisi lastani on alle kolmivuotiaina hoidettu kotona.
Lapsi laitetaan yksivuotiaana yhteiskunnan lastenkasvatusputkeen. Jotkut vanhemmat ulkoistavat myös lasten vapaa-ajan esim. urheiluseurojen tai ratsastustallien hoteille.
Kaikki vanhemmat arkena eivät kerkiä nähdä lapsiaan juuri ollenkaan.
4. Päiväkotiryhmille ja peruskoulujen luokille on asetettava lailla maksimikoot.
Tekstit
Haluaisin isänä ja opettajana antaa pari kommenttia noihin ehdotuksiin siitä mitä meidän pitäisi tehdä. Nämä ovat ihan vaan omia mielipiteitä, jotka ovat minun todellisuuttani eivätkä opetusalaa ehkä liian pitkään tietyistä silmistä katsoneiden.
VastaaPoista1. 1980 -luvulla Suomessa asui Lähes 800 000 ihmistä vähemmän kuin nykyään. Pääkaupunkiseudulla lähes 600 000 ihmistä vähemmän. Mihinhän ehdokas meinasi sijoittaa ja miten kaikki nämä lähineuvolat? Parakkeina perhekehityksen mukaan? Keskitetty, tehokas ja toimiva neuvolajärjestelmä on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin Ansat ja Adelmiinat neuvomassa perheitä tasan omien mielipiteidensä mukaan. Meidän vuoden ikäisellä on ollut kymmenkunta terveydenhoitajaa pienen elämänsä aikana. Me ollaan perheenä täysin tyytyväisiä tähän tilanteeseen, jossa on saatu erilaisia mielipiteitä erilaisilta ihmisiltä, sen sijaan että olisimme kuulleet yhtä totuutta vaikkapa harrasuskovaiselta täysimetykseen uskovalta Kaino-Liisalta, jonka olisi pitänyt jäädä eläkkeelle jo vuosia sitten.
2. Ensimmäisessä ajatuksessa tökki lähinnä käytännön toteutus ja järjestelyt ja yksipuolisuus. Tämä taas on ajatuksena vain täysin ja suoraan sanottuna perseestä. Entäs kun sanotaanpa vaikka pysyvän vamman takia ei pysty suorittamaan tätä mahtavaa ja autuaaksitekevää vanhemmuuskurssia? Otetaan lapset pois? Steriloidaan?
Hei perustetaan kylkeen vielä kaupallinen toimija, joka tarjoaa valmennuskursseja pakolliselle vanhemmuuskurssille. Tienataan yksityiselle puolelle rahaa ja mahdollistetaan paremmalle ja sopivammalle väelle lastenkasvatuskortin varma saanti.
Oikeasti hei? Mitä Helvettiä tämä ajatus on olevinaan? Kielletään saman tien koulunkäynti maahanmuuttajilta ja julkiset virat homoilta, julkinen liikenne vammaisilta ja kuntien urheilukentät niiltä, jotka tienaavat yli 60 400€ vuodessa.
Ainiin ja sitten jos saat lapsen kuitenkin ilman sitä korttia, etkä selvitä kurssia niin ommellaan sellainen kultainen merkki hihaan muistutukseksi, että lapsesi kuuluu ryhmään, joka voidaan eristää jo ihan vanhempien takia samantien kakkosluokan kansalaisiksi.
3. Tästä olen oikeastaan ihan samaa mieltä, mutta en tiedä mikä olisi se järkevä ratkaisumalli? Itse pidän päiväkoteja kyllä ihan pätevinä laitoksina, vaikka laitos-sanalla paha kaiku onkin.
4. Voisiko tämä toimia? En myöskään osaa sanoa varmasti. En kuitenkaan usko, että ryhmäkoko on automaattisesti toimiva malli. En usko "Minimistä tulee maksimi" -perustelua sitä vastaan, mutta 20 oppilasta ei ole automaattisesti toimivampi ryhmä kuin 22. Ja kun jotain kirjataan lakiin, tulee se olla myös sanktioitu. Lopetetaanko kyläkoulu, jossa olisi 21 oppilaan ryhmä, kun ei ole varaa tehdä kahta opetusryhmää ja sysätään kaikki suureen yhtenäiskouluun? Onko se silloin parempi vaihtoehto?
Luin aiemmin blogiasi aktiivisesti, sitten hermostuin muutamiin mielipiteisiisi. Olen kuitenkin silloin tällöin facelinkkausten kautta päätynyt lukemaan tekstejä edelleen.
Valitettavasti teksteistäsi alkaa paistaa läpi älytön hurskastelu ja politikointi, joka ei millään tavalla sovi blogin perusluonteeseen. Meidän opettajanäkemyksemmekin toki eroavat niin totaalisesti toisistaan, että en usko meidän koskaan kykenevän näkemään asioita samalta kantilta, vaikka mielelläni esim. väittelyyn kanssasi joutuisin vastakkain.
Onnea kuitenkin edelleen blogin kanssa ja tulevaan kevään kampanjaan. Toivottavasti et oikeasti ole aivan yhtä jyrkkä, kuin mitä tekstisi nykyään antavat ymmärtää.
Timo sanoit: "Minimistä tulee maksimi" -perustelua sitä vastaan, mutta 20 oppilasta ei ole automaattisesti toimivampi ryhmä kuin 22.
VastaaPoistaEi olekaan. Mutta 22 oppilasta on varmasti toimivampi ryhmä kuin 32. Siitä on kysymys.
Minulla on Helsingissä ollut useita kertoja noin 30 oppilaan ryhmä. Tuskin haluaisit oman lapsesi olevan koulussa yksi kolmestakymmenestä, jos hän voisi olla yksi kahdestakymmenestä.
Monet kunnat osaavat kikkailla myös ryhmäkokoja tilastollisesti pienemmäksi esim. resurssiopettajilla. Näennäinen "luokkako" saadaan tilastoon pienennettyä/pimennettyä kun koulun oppilaat jaetaan koulun kaikkien opettajien määrällä. Tosiasiallinen luokkako on se varsinainen luokkako, joka luokanopettajalla/ryhmänohjaalla on omassa luokassaan.
ope ja isä
Rehellisesti sanottuna mulle on ihan sama opiskelisiko lapseni 30 vai 20 oppilaan ryhmässä, jos opettaja olisi nykyaikainen, soveltaisi oppejaan järkevästi ja tehokkaasti ja antaisi lapsille mahdollisuuden oppia monipuolisesti ja kriittisesti.
PoistaEli jos saisin valita kumpi ryhmä olisi kyseessä niin kriteerit olisivat ihan muut kuin tuo oppilaslukumäärä. Sitäpaitsi vanhanaikaisella superautoritaarisella ja opettajakeskeisellä opetuksella, jossa keskitytään vain turpa kiinni ja kuunnelkaa -oppimiseen voidaan helposti hallita isojakin ryhmiä. Ja siihenhän tämänkin blogin monet vivahteet kannattavat.
Tarkoitin kommentillani ennen kaikkea sitä, että jos luokkakoko määrätään lakiin, tulee sen rikkomisesta olla selkeät sanktiot ja lain määräämä rangaistus. Kenelle rangaistus tulee ja mikä se on? Kannattaako tällainen tehdä? Mielestäni ei, koska se pakottaa kunnat ennen kaikkea panostamaan suuriin opetusyksiköihin, joissa luokkakokoa on todella paljon helpompi hallita kuin pienissä peräänkuulutetuissa lähikouluissa.
Kunnat keksivät kyllä säästökeinot, vaikka luokkakoko laissa olisikin. Kärsijänä olisivat nyt erilaisten yhdysluokkamahdollisuuksien, opetusryhmien vaihtelemisen ja monimuotoisuuden, yhteisopettajuuden jne. puitteissa toimivat pienet opetusyksiköt.
Olen itse opettanut 27 oppilaan ryhmää ja 18 oppilaan ryhmää (muiden muassa). Kummassakin oli omat haasteensa. Kummastakaan luokasta en olisi yhtäkään oppilasta (näin jälkikäteen - kaikilla on huonoja päiviä) pois vaihtanut, eikä niin onneksi tarvinnut tehdäkään.
Luokkakoon pienentäminen lakimääräyksellä on populismia. Resurssien kohdentaminen järkevästi, yhteisopettajuuden kehittäminen, opettajan työn avoimemmaksi ja yhteisöllisemmäksi tuonti, oppimismenetelmien kehittäminen, oppilaiden osallistaminen ja monimuotoisten työtapojen ovat kaikki järkevämpiä tapoja.
Kyllä vanhempi tarvitsisi lapsenkasvatuskurssin. Tai siis vanhemmat. Edes alkeellisen hoitokurssin, että lasta pitää hoitaa, vaihtaa vaipat jne. Myös tuon ei -kurrsin. Itsekin olisin mielelläni ottanut vastaan neuvoja yksinhuoltajana kun muruseni tulivat teini-ikään. Jonkinlaisen ajokortin olisin saanut, jos olisin sen ennen lapsentekoa ajanut. Tai en tiedä. Mutta jos en olisi saanut, olisin mennut hakemaan oppia enkä ruvennut väittämään että en tarvitse. Emme me vanhemmat vaan kaikkea ihan itsestään osaa. Varsinkaan jos kotona ei ole ollut esikuvaa kohtuudellisen hyvästä vanhemmuudesta. Kiitos Kai-Ari puheenvuorostasi. Tottakai siihen kuuluu politiikkakin kun politiikkaan olet menossa.
VastaaPoistaTimo K. Surullista luettavaa. Varsinkin opettajan suusta.
VastaaPoistaSinun opettajan kunnianhimolle voi oppilasmäärä olla se ja sama, mutta ajatteletko asiaa lainkaan oppilaan näkökulmasta?
Ollako yksi kolmestakymmenestä vai eikö olla?
Kyllä Timo lapsi massaan hukkuu oli opetusmenelmä mikä tahansa. Tietenkään jos ihmisen kohtaaminen ei ole pedagogian keskiössä vaan joku menetelmä an sich tai "nykyaikaisuus" (eli opettajan kuvitelma, fantasia siitä mitä sen muka tulisi olla) on juttu sitten toinen. Siitä vaan.
Kyllä minä ainakin toivon omalle lapselleni aikaa kohdata oman opettajansa. Minulle open menetelmä sinänsä ei ole tärkeä. Ihminen on. Saat ehkä kantaasi työnantajalta aplodit mutta tuskinpa lasten vanhemmilta.
ope ja isä
Onko tarkoituksesi yrittää jotenkin syyllistää tuolla alkulauseella? Ei onnistu.
VastaaPoistaEn väitä ettei pienessä ryhmässä olisi etuja. Väitin ja väitän, että tällaisen asian lakiin merkitsemisellä on enemmän haittoja kuin hyötyjä.
Väitän että meillä on 18 oppilaan luokkia, joissa oppilas saa vähemmän kontaktia opettajaan kuin luokissa, joissa on 27 oppilasta. Väitän, että on ennen kaikkea opettajan työtavoista, arvoista ja tyylistä kiinni kuinka paljon oppilas aikaa ja mahdollisuuksia saa.
On helppo piiloutua lukumäärän taakse sen sijaan, että yrittää muuttaa omaa katsantokantaansa, tyyliänsä tai tapaansa toimia. On helppo huutaa toiselle, etten voi tehdä työtäni koska sinä teet näin, sen sijaan että pyrkisi ratkaisemaan ongelmaa parhaalla mahdollisella tavalla niillä resursseilla joita käytössä on.
Jos on tottunut piiloutumaan massan taakse ja tehnyt työtapansa sellaiseksi, miksi niitä muuttaisi kun lukumäärä pienenee? Samantyylinen opetushan on vain entistä helpompaa, mukavampaa ja niitä järjestyshäiriöitäkin on vähemmän.
Pieni luokkakoko ei ole välttämättä paras eikä suuri luokka se huonoin vaihtoehto. Aika paljon on kiinni opettajista, jotka oppilaille sen oppimisen siellä luokassa mahdollistavat.
Jos tämä todella mielestäsi on surullista, niin pääsi kääntäminen on minulle varmasti mahdotonta. En itse usko juurikaan absoluutteihin tai autuaaksi tekeviin kikkoihin. Uskon siihen, että minun opettajan pitää oppia tuntemaan juuri se ryhmä, jonka kanssa teen töitä ja muokata opetustani ja opettajuttani vastaamaan parhaiten heidän tarpeitaan. Oli heitä sitten 6, 11, 21 tai 29.
Olen usein pohtinut millaiset ajattelumallit lapsella johtavat huonoon ja epäkunnioittavaan käyttäytymiseen. Itselläni ei lapsia ole, mutta mielestäni yksi karmeimmista virheistä minkä lapsen kasvatuksessa voi tehdä, on opettaa lapselle, että maailma pyörii tämän ympärillä. Jos lapsi oppii olevansa aina kaiken keskipisteessä ja kaiken toiminnan lähtökohta, kasvaa lapsesta helposti ylimielinen ja koppava. Lapsi ei opi kunnioittamaan edes omia vanhempiaan, kun vanhemmat kohtelevat lastaan kuin aikuista, kysyen tältä minne mennään lomalle, mitä ostetaan lahjaksi jne. Lapsi kokee tuolloin olevansa perheensä johtaja. Yhteiskunnassamme on mielestäni unohdettu, että lapsi on lapsi, eikä aikuinen. Lapset eivät saa äänestää vaaleissa, ja sille on ihan hyvä syykin.
VastaaPoistaMiten lapsi voi ikinä oppia kohtelemaan muita ihmisiä hyvin, jos edes omia vanhempia ei tarvitse kunnioittaa?
Timo K, sinähän juuri uskot "autuaaksi tekeviin kikkoihin" ja "absoluutteihin" kun sidot kantasi opettajan työmenetelmiin ja nonsoleeraat oppilaiden määrän merkitystä. Kikka kolmonen ja ihan sama kuinka paljon on oppilaita...
VastaaPoistaVoi ollakin niin, mutta kaikki eivät ole tuollaisia sankaripedagogeja.
En väittänytkään, että oppilasmäärä olisi ainoa merkittävä tekijä, mutta kyllä se iso on lukemattomien opettajien, oppilaiden ja vanhempien mielestä. Mutta tuon kaikenhan voi tehdä tyhjäksi kun on riittävän vahva visio täydellisestä opettajasta, supermenetelmägurusta, uudistuvasta opetusastronautista, joka ei näänny eikä väsy painovoiman vaikutuksesta.
Onnea siis pedagogiselle avaruusmatkalle, hallitset varmasti homman hyvin, uskon sen aidosti, minä pysyn kuitenkin maan pinnalla.
t.. ope ja isä