Opetussuunnitelmat opettajien käsikirjaksi

HS 15.1.2023 Klikkaa suuremmaksi

Nopea aamupostaus...

Kerrassaan erinomainen kirjoitus Johannes Kellomäeltä aamun Hesarissa. Olen opettanut putkeen kohta 43 vuotta eli lähes koko peruskouluajan, yhdyn täysin Kellomäen ajatuksiin. 

Lukekaa Kellomäen mielipidekirjoitus huolella.

Opetussuunnitelmaleikin on syytä loppua. 

On siirryttävä asialliseen ja luettavaan valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan, joka toimii opettajien käsikirjana. Sellainen on ollutkin, peruskoulun ensimmäinen OPS, kaksi valkoista kirjaa, joista oikeasti oli apua opettajan työssä. Ensimmäinen oli yleinen ja toinen oppiainekohtainen osa. Mikä hienointa, niistä huokui peruskoulun henki. Valkoinen POPS oli edistyksellisempi monessakin suhteessa kuin sen seuraajat. Sääli, että heitin kirjat pois siivoushulluudessani.

Järjettömyyden huippu oli koulukohtaiset OPS:t, kun joka koulu rustasi omansa. Tuli sutta ja sekundaa, kaiken maailman ohuita tai paksuja monistenippuja. Jotkut koulut tekivät vain yhden A-nelosen, läpi meni.

Sen jälkeen tehtiin aluekohtaiset OPS:t, hulluina siirrettiin oppikirjojen sisältöjä OPS:iin. Olin tuolloin alueen fysiikan ja kemian ryhmässä. Määrittelimme esim. vitosen ja kasin tavoitteet. Kysyimme viattomasti, että mitä tehdään, jos oppilas ei saavuta vitosen tavoitteita. Tyynesti vetäjä totesi, että teette tavoitteet sellaisiksi, että kaikki saavuttavat ne. Joka kohtaan vitosen tavoitteiksi laitoimme on tutustunut, mikä käytännössä merkitsi, että oppilas on ollut oppitunneilla paikalla. Esim. mittaamiseen laitettiin, että oppilas on tutustunut erilaisiin mittaamiseen tarkoitettuihin välineisiin kuten viivoittimeen.

Vuosien saatossa opettajille on sälytetty järjetön määrä turhaa ja ylimääräistä työtä, mikä tietenkin on häirinnyt opettajien perustyötä eli opettamista, kasvattamista sekä oppilaan kohtaamista myös yksilönä.

Sosiaalinen aspekti, eli luokka ryhmänä on käytännössä unohdettu, kun olemme siirtyneet

joissain paikoin suuriin ryhmiin. Harvoin kuulee enää puhuttavan luokkahengestä. Kiva oppituntien ulkopuolinen toiminta kuten koulun kerhotoiminta on jäänyt monessa koulussa unholaan. Kaikki opettajat eivät enää jaksa tehdä säännöllisesti opintoretkiäkään.

Jossain vaiheessa arviointi meni määrällisesti äärimmäisyyksiin. Oppilasta arvioitiin monesta kulmasta suurennuslasilla, opettajaa arvioitiin, rehtoria arvioitiin, kaikkea liikkuvaa arvioitiin ikään kuin arviointi olisi ollut peruskoulun ydinasia.

Opetushallitus, naiivista ruususen unesta on herättävä ja äkkiä tai muuten hukka perii.

Pisa2018-ennustus

Pisa lyhyesti

Pisa-parrat pärisee (Properuskoulu 6.12.2016)

Koulu on yhteiskunnan peili (Properuskoulu 9.8.2016)

Jos ei mitään vaadita, ei mitään opitakaan (Properuskoulu 23.12.2013)

* * *

Vuoden 2018 Pisaan osallistuu yli 200 koulua ja noin 8000 oppilasta, otos on tavanomaista suurempi talous-osaamisen arviointiin osallistumisen vuoksi. Talousosaaminen on uusi arviointialue. Muut ovat lukutaito, matematiikka ja luonnontieteet, pääarviointialue on lukutaito.

Heräsin Pisaan, kun ysiluokkaa käyvä 15-vuotias nuorin tyttäreni kertoi, että hänet arvottiin Pisaan. Kerrankin tunnen oppilaan, joka on osallistunut Pisaan. Tyttäreni luokalta arpa osui kolmeen oppilaaseen. 

Mukana olivat kaikki neljä tutkimusaluetta. Tyttäreni kertoi, että Pisa-testi kesti neljä tuntia:

Koe oli tylsä. Mitä paremmin vastaa, sitä vaikeampia tehtävä tulee. Mitä huonommin vastaa, sitä helpompia tehtäviä tulee.

Nyt peruskoulun viimeistä luokkaa käyvät oppilaat eivät ole opiskelleet uuden opetussuunnitelman mukaan. Heille on opetettu kertotaulut ja jakokulmat sekä heidät on opetettu lukemaan ja kirjoittamaan. 

Vuoden 2000 Pisassa olimme kärjessä. Lukutaidossa olimme ykkönen, luonnontieteissä kolmonen ja matematiikassa nelonen.

Vuoden 2003 Pisassa olimme todellinen kunkku. Lukutaidossa ja luonnontieteissä olimme ykkösiä, matematiikassa kakkonen.

Vuoden 2006 Pisassa olimme edelleen kunkku. Luonnontieteissä olimme ykkönen, lukutaidossa ja matematiikassa kakkosia.

Vuoden 2009 Pisassa olimme putosimme aivan kärjestä. Luonnontieteissä olimme kakkonen ja lukutaidossa kolmonen. Matematiikassa liuimme sijalle kuusi.

Vuoden 2012 Pisa-kierroksella painotettiin maahanmuuttajavaltaisia ja ruotsinkielisiä kouluja, otoksen vinoutumaa pyrittiin oikaisemaan tilastollisin keinoin. Otoksessa oli ruotsinkielisiä oppilaita 17 % ja maahanmuuttajataustaisia oppilaita 24 %. Tutkijat korostivat, että kokonaistulokseen yliotostaminen ei vaikuttanut.

Luonnontieteissä olimme viitonen ja lukutaidossa kuutonen. Matematiikan pudotus oli selvä, olimme sijalla kaksitoista.

Vuoden 2015 Pisassa säilytimme vuoden 2012 asemat. Lukutaidossa olimme nelonen ja luonnontieteissä viitonen. Matematiikassa olimme kolmastoista.

Pudotus vuosina 2006-2015 on ollut selvää.

Pisa2018-ennusteeni:

Oletan, että tulokset pysyvät suurin piirtein samoina kuin vuonna 2015. Perustan olettamukseni siihen, että vuoden 2018 ysiluokkalaisten olosuhteet eivät ole järin muuttuneet vuoden 2015 ysiluokkalaisiin verrattuna. Inkluusion piirissä he ovat olleet jo pitkään.

Oletan, että luonnontieteissä ja matematiikassa putoamme sijan tai pari. Lukutaidossa säilytämme asemat.

Vuoden 2021 Pisan tuloksia pelkään. Silloin vuorossa ovat nykyiset kuudesluokkalaiset.

Mielenkiintoista on, kun Suomi oli Pisan absoluuttisella huipulla, kaikki juhlivat. Kun aloimme liukua alaspäin, osa ihmisistä on alkanut vähätellä Pisaa. Kyllä minusta Pisa kertoo eri maiden koulutusjärjestelmistä paljonkin. Ainakin se näyttää suunnan, joka Suomen kohdalla sojottaa alaspäin. 

Matematiikan osaamisen suhteen pitäisi jo hälytyskellojen soida.

Joka tapauksessa Pisassa on aina suuren urheilujuhlan tuntua.

Erityispedagogiikan professori Timo Saloviita neuvoo opettajia

"Watership Down" (Richard Adams)

5.5. HS

Työrauhan tuo opettajan ja oppilaan hyvä suhde

Erityispedagogiikan professori Timo Saloviita neuvoo kirjassaan, miten luokka otetaan haltuun ja mitkä ovat parhaat keinot toimivaan opetukseen.

Enkeliporsas:

Kiitos.

Kun eduskunnan puhemieskin tarjoaa koulujen ongelmien ratkaisuksi kovempaa kuria, on virkistävää lukea professori Timo Saloviidan uutta kirjaa. Sen mukaan tärkeintä on, että opettaja rakentaa hyvän ja hyväksyvän suhteen oppilaisiinsa.

Enkeliporsas:

Ei käy kieltäminen.

Opettajan ja oppilaan hyvä ja hyväksyvä suhde ehkäisee tiettyjä ongelmia. Joskus ongelmat ovat niin suuria, ettei koulun normaalit toimet auta.

Työrauhaan tarvitaan myös sääntöjen ja rutiinien verkko, jonka mukaisesti toimitaan.

Enkeliporsas:

Pitää paikkansa sekä luokan että koulun tasolla.

Mitä pienempi oppilas on, sitä suurempi merkitys on rutiineilla.

Pelkät säännöt eivät riitä, jos ei valvota, että sääntöjä myös noudatetaan. Koulun opettajien pitää olla yhdessä johdonmukaisia.

Häirikölle tulee kertoa mieluummin asiallisesti seuraamuksesta kuin rangaistuksesta, joka vain provosoi.

Enkeliporsas:

Rangaistuksen teho riippuu oppilaan iästä. Alakoulussa jälki-istunnot voivat vielä tehota.

Näyttää siltä, että Saloviita on hyvin teoreettinen ihminen. Häirikölle pitää mieluummin asiallisesti kertoa seuraamuksesta kuin rangaistuksesta? Mitä Saloviita tarkoittaa? Eikö seuraamuksen kertominen provosoi samalla tavalla kuin rangaistuksestakin kertominen?

Mitä opettaja tekee sen jälkeen, kun on kertonut asiallisesti seuraamuksesta, mutta häiriköinti ei lopukaan?

Jälki-istunto ja muut perinteiset rangaistukset ovat myös menettäneet tehoaan. Toimivampi on vaikka keskustelutuokio, jossa rakennetaan opettajan ja oppilaan luottamusta.

Enkeliporsas:

Pitää paikkansa.

Olen kasvatuskeskustelujen kannattaja. Tosin on olemassa oppilaita, jotka eivät lopeta häiritsevää toimintaansa tai toisen oppilaan kiusaamista, vaikka harrastettaisiin kasvatuskeskusteluja päivät pääksytysten.

Mitä tehdään, kun kasvatuskeskustelut eivät auta?

Auktoriteettiakaan ei opettaja­lla enää ole automaattisesti, mutta sen voi rakentaa.

Enkeliporsas:

Pitää paikkansa.

Ikävä kyllä, aina ei edes opettajan auktoriteetti ei auta. Mitä sitten tehdään?

Hän listaa tuekseen joukon tutkimuksia, joiden mukaan erityisluokat tai pienet opetusryhmät eivät ole ratkaisu opetuksen ongelmiin.

Ei pidä paikkaansa.

Opettaja voi opettaa yksilöllisemmin pienessä ryhmässä kuin isossa. Pienemmän luokan järjestystä on helpompi hallita kuin suuren luokan järjestystä. On todennäköisempää, että suuressa luokassa on useampi häirikkö kuin pienessä luokassa.

Pienessä luokassa opettajan on helpompaa ja luontevampaa luoda hyvä ja hyväksyvä suhde oppilaisiinsa kuin suuressa luokassa. Suuressa luokassa on aina oppilaita, jotka voivat jäädä varjoon.

Suuri luokka työllistää opettajaa kaikin tavoin enemmän kuin pieni luokka, mikä vie henkisiä resursseja opettajan ja oppilaan kohtaamiselta. Pienessä luokassa opettajalta jää aikaa kasvatuskeskusteluihin.

Vantaa saa valtiota apua opetusryhmien pienentämiseen. Ero on kuin yöllä ja päivällä, on aivan eri asia opettaa 19 oppilasta kuin 32 oppilasta. Tiedän sen tarkkaan, nyt minulla on 19 oppilaan luokka, ennen luokkani olivat paljon suurempia.

Teen kaksi yksinkertaista laskutoimitusta:

 - 45 minuuttia jaetaan 19 oppilaalla = 2,4 minuuttia per oppilas

- 45 minuuttia jaetaan 32 oppilaalla = 1,4 minuuttia per oppilas

Pienessä luokassa apua tarvitsevan oppilaan henkilökohtainen opetusaika moninkertaistuu.

Kun oppilaita tungetaan samaan tilaan liikaa, meteli ja aggressiivisuus lisääntyy.

Saloviidan mukaan opettajat opettavat samalla, kerran oppimallaan tavalla, olipa luokka iso tai pieni. Toisaalta taitava opettaja pystyy opettamaan yhtä hyvin sekä pienissä että isoissa luokissa.

Enkeliporsas:

Ei pidä paikkaansa.

Olen opettanut vuodesta 1980. Olen joutunut päivittämään opetustani kuten muutkin opettajat. Olen moneen otteeseen joutunut tarkistamaan toimintatapojani.

Käytännön esimerkkejä pienen opetusryhmän eduista:

- ATK-luokassa on 20 tietokonetta. Nyt minulla on 19 oppilaan luokka, joka oppilaalle on yksi tietokone. Jos oppilaita olisi 32, vain kahdeksalle oppilaalle riittäisi oma tietokone, muut joutuisivat parityöskentelyyn.

- Teknisessä käsityössä on kymmenen parihöyläpenkkiä ja työkaluja noin kahdellekymmenelle oppilaalle. Jos luokkaan tungettaisiin 32 oppilasta, työtiloja ei olisi kaikille eikä työkaluja riittäisi jokaiselle. Kahdenkymmenenkin oppilaan teknisen käsityön ryhmä on liian iso.

- Englannin tunnilla on 32 oppilasta, toisessa luokassa on puolikas ryhmä, 16 oppilasta. Ilman muuta on selvää, että pienemmässä ryhmässä oppilaat saavat "englannin kielen puheaikaa" enemmän kuin suuressa ryhmässä.

- Matematiikan tunnilla 32 oppilasta, toisessa luokassa on puolikas ryhmä, 16 oppilasta. Vaikka opettaja olisi kuinka taitava tahansa, pienessä ryhmässä opettajalle jää enemmän aikaa henkilökohtaiseen auttamiseen kuin suuressa ryhmässä.

- Liikuntatunnilla käytössä on puolikas sali, koska toisella puolella salia on toinen opetusryhmä. Pelataan koripalloa, on päivänselvää, että 16 oppilaan ryhmässä oppilaat saavat enemmän peliaikaa kuin 32 oppilaan ryhmässä.

- Kun opettaja menee opintoretkelle julkisella kulkuneuvolla vaikkapa Suomenlinnaan, liikkuminen ja opastaminen 16 oppilaan ryhmässä sujuu paremmin kuin 32 oppilaan ryhmässä. Monessa kohteessa, esim. museoissa, ei opasteta suuria ryhmiä ollenkaan.

Voisin jatkaa listaa loputtomiin.

Opettaminen ja opetuksen ongelmat ovat laajoja käsitteitä.