Erityispedagogiikan professori Timo Saloviita neuvoo opettajia

"Watership Down" (Richard Adams)

5.5. HS

Työrauhan tuo opettajan ja oppilaan hyvä suhde

Erityispedagogiikan professori Timo Saloviita neuvoo kirjassaan, miten luokka otetaan haltuun ja mitkä ovat parhaat keinot toimivaan opetukseen.

Enkeliporsas:

Kiitos.

Kun eduskunnan puhemieskin tarjoaa koulujen ongelmien ratkaisuksi kovempaa kuria, on virkistävää lukea professori Timo Saloviidan uutta kirjaa. Sen mukaan tärkeintä on, että opettaja rakentaa hyvän ja hyväksyvän suhteen oppilaisiinsa.

Enkeliporsas:

Ei käy kieltäminen.

Opettajan ja oppilaan hyvä ja hyväksyvä suhde ehkäisee tiettyjä ongelmia. Joskus ongelmat ovat niin suuria, ettei koulun normaalit toimet auta.

Työrauhaan tarvitaan myös sääntöjen ja rutiinien verkko, jonka mukaisesti toimitaan.

Enkeliporsas:

Pitää paikkansa sekä luokan että koulun tasolla.

Mitä pienempi oppilas on, sitä suurempi merkitys on rutiineilla.

Pelkät säännöt eivät riitä, jos ei valvota, että sääntöjä myös noudatetaan. Koulun opettajien pitää olla yhdessä johdonmukaisia.

Häirikölle tulee kertoa mieluummin asiallisesti seuraamuksesta kuin rangaistuksesta, joka vain provosoi.

Enkeliporsas:

Rangaistuksen teho riippuu oppilaan iästä. Alakoulussa jälki-istunnot voivat vielä tehota.

Näyttää siltä, että Saloviita on hyvin teoreettinen ihminen. Häirikölle pitää mieluummin asiallisesti kertoa seuraamuksesta kuin rangaistuksesta? Mitä Saloviita tarkoittaa? Eikö seuraamuksen kertominen provosoi samalla tavalla kuin rangaistuksestakin kertominen?

Mitä opettaja tekee sen jälkeen, kun on kertonut asiallisesti seuraamuksesta, mutta häiriköinti ei lopukaan?

Jälki-istunto ja muut perinteiset rangaistukset ovat myös menettäneet tehoaan. Toimivampi on vaikka keskustelutuokio, jossa rakennetaan opettajan ja oppilaan luottamusta.

Enkeliporsas:

Pitää paikkansa.

Olen kasvatuskeskustelujen kannattaja. Tosin on olemassa oppilaita, jotka eivät lopeta häiritsevää toimintaansa tai toisen oppilaan kiusaamista, vaikka harrastettaisiin kasvatuskeskusteluja päivät pääksytysten.

Mitä tehdään, kun kasvatuskeskustelut eivät auta?

Auktoriteettiakaan ei opettaja­lla enää ole automaattisesti, mutta sen voi rakentaa.

Enkeliporsas:

Pitää paikkansa.

Ikävä kyllä, aina ei edes opettajan auktoriteetti ei auta. Mitä sitten tehdään?

Hän listaa tuekseen joukon tutkimuksia, joiden mukaan erityisluokat tai pienet opetusryhmät eivät ole ratkaisu opetuksen ongelmiin.

Ei pidä paikkaansa.

Opettaja voi opettaa yksilöllisemmin pienessä ryhmässä kuin isossa. Pienemmän luokan järjestystä on helpompi hallita kuin suuren luokan järjestystä. On todennäköisempää, että suuressa luokassa on useampi häirikkö kuin pienessä luokassa.

Pienessä luokassa opettajan on helpompaa ja luontevampaa luoda hyvä ja hyväksyvä suhde oppilaisiinsa kuin suuressa luokassa. Suuressa luokassa on aina oppilaita, jotka voivat jäädä varjoon.

Suuri luokka työllistää opettajaa kaikin tavoin enemmän kuin pieni luokka, mikä vie henkisiä resursseja opettajan ja oppilaan kohtaamiselta. Pienessä luokassa opettajalta jää aikaa kasvatuskeskusteluihin.

Vantaa saa valtiota apua opetusryhmien pienentämiseen. Ero on kuin yöllä ja päivällä, on aivan eri asia opettaa 19 oppilasta kuin 32 oppilasta. Tiedän sen tarkkaan, nyt minulla on 19 oppilaan luokka, ennen luokkani olivat paljon suurempia.

Teen kaksi yksinkertaista laskutoimitusta:

 - 45 minuuttia jaetaan 19 oppilaalla = 2,4 minuuttia per oppilas

- 45 minuuttia jaetaan 32 oppilaalla = 1,4 minuuttia per oppilas

Pienessä luokassa apua tarvitsevan oppilaan henkilökohtainen opetusaika moninkertaistuu.

Kun oppilaita tungetaan samaan tilaan liikaa, meteli ja aggressiivisuus lisääntyy.

Saloviidan mukaan opettajat opettavat samalla, kerran oppimallaan tavalla, olipa luokka iso tai pieni. Toisaalta taitava opettaja pystyy opettamaan yhtä hyvin sekä pienissä että isoissa luokissa.

Enkeliporsas:

Ei pidä paikkaansa.

Olen opettanut vuodesta 1980. Olen joutunut päivittämään opetustani kuten muutkin opettajat. Olen moneen otteeseen joutunut tarkistamaan toimintatapojani.

Käytännön esimerkkejä pienen opetusryhmän eduista:

- ATK-luokassa on 20 tietokonetta. Nyt minulla on 19 oppilaan luokka, joka oppilaalle on yksi tietokone. Jos oppilaita olisi 32, vain kahdeksalle oppilaalle riittäisi oma tietokone, muut joutuisivat parityöskentelyyn.

- Teknisessä käsityössä on kymmenen parihöyläpenkkiä ja työkaluja noin kahdellekymmenelle oppilaalle. Jos luokkaan tungettaisiin 32 oppilasta, työtiloja ei olisi kaikille eikä työkaluja riittäisi jokaiselle. Kahdenkymmenenkin oppilaan teknisen käsityön ryhmä on liian iso.

- Englannin tunnilla on 32 oppilasta, toisessa luokassa on puolikas ryhmä, 16 oppilasta. Ilman muuta on selvää, että pienemmässä ryhmässä oppilaat saavat "englannin kielen puheaikaa" enemmän kuin suuressa ryhmässä.

- Matematiikan tunnilla 32 oppilasta, toisessa luokassa on puolikas ryhmä, 16 oppilasta. Vaikka opettaja olisi kuinka taitava tahansa, pienessä ryhmässä opettajalle jää enemmän aikaa henkilökohtaiseen auttamiseen kuin suuressa ryhmässä.

- Liikuntatunnilla käytössä on puolikas sali, koska toisella puolella salia on toinen opetusryhmä. Pelataan koripalloa, on päivänselvää, että 16 oppilaan ryhmässä oppilaat saavat enemmän peliaikaa kuin 32 oppilaan ryhmässä.

- Kun opettaja menee opintoretkelle julkisella kulkuneuvolla vaikkapa Suomenlinnaan, liikkuminen ja opastaminen 16 oppilaan ryhmässä sujuu paremmin kuin 32 oppilaan ryhmässä. Monessa kohteessa, esim. museoissa, ei opasteta suuria ryhmiä ollenkaan.

Voisin jatkaa listaa loputtomiin.

Opettaminen ja opetuksen ongelmat ovat laajoja käsitteitä.