sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivän suomalainen isä oli korsolainen Vilho Reiman

Vilho Reimanilla oli kahdeksan lasta. (kuva Museovirasto)
5.5. Vantaan Sanomat


Mies, joka toi Amerikasta Suomeen äitienpäivän, ansaitsee nimeään kantavan kadun. Kahden miehen valtuustoaloite esittää Vilho Reiman tieksi tai kaduksi nykyistä Tavitietä Korsossa.

Korsoon siksi, että Kymissä syntynyt ja Helsingissä kuollut kouluneuvos Vilho Reima (1867–1948) asui elämänsä aikana myös Korsossa, silloin Tuusulaan kuuluneessa osassa.

Äitienpäivän isäksi Reima tuli 1918, jolloin Suomessa vietettiin ensimmäisen kerran äitien merkkipäivää. Silloin tosin vain Alavieskassa ja heinäkuussa.

Jo seuraavana vuonna äitejä juhlittiin usealla paikkakunnalla. Vähitellen Reima sai juurrutettua Yhdysvalloista tuomaansa ideaa koko maahan ja juhlapäiväksi vakiintui toukokuun kolmas sunnuntai.

Vuonna 1927 äitienpäivä siirrettiin nykyiselle paikalleen, koska toukokuun toinen sunnuntai oli opettajien kannalta parempi. Silloin ei vielä ollut kiireitä kokeiden arvostelussa ja kevättodistusten kirjoittamisessa. Äitienpäivästä tuli virallinen liputuspäivä 1947.


Hieno juttu Vantaan Sanomista - en tiennyt ollenkaan, että äitienpäivän isä oli korsolainen opettaja Vilho Reiman.

Äitienpäivän juuret ovat Yhdysvalloista. Ameriikan maalta on tullut muutakin kuin hampurilaisia ja halloweenia.

Levitin juuri puuöljyt terassiin ja kuuntelin samalla radiota. Haastateltiin oululaista isoäitiä, jolta kysyttiin mikä on tärkeintä nykylapselle. Hän vastasi suurinpiirtein näin: Lapsilla pitää olla säännöllinen elämä ja elämänrytmi ja heille pitää antaa rajoja ja paljon rakkautta.

En voi olla muuta kuin samaa mieltä oululaismummon kanssa. Ei se nykylapsi ole yhtään sen kummempi kuin lapset ennen. 

Enkeliporsas antaa vuoden parhaan lausunnon enkulimitalin oululaismummolle. Mummot tietää, jostain syystä ihmiset tulevat vanhemmiten viisaiksi.

Äidit ovat Suomen selkäranka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti