Pipopuhetta

Ilta-Sanomat 14.4.

Kommentti: Pitäisikö kouluissa jo luopua piposäännöstä?

Epäilemättä pipon, hupun tai lippiksen pitäminen sisällä aiheuttaa jatkuvaa vääntöä kaikissa Suomen yläkouluissa. Käsittääkseni monessa koulussa on edelleen sääntö, ettei pipoa pidetä sisällä. Moni ehkä pitääkin nuorta välinpitämättömänä ja huonokäytöksisenä, jos pää on piilossa.


Ilta-Sanomien sivuilla keskustellaan kauhiasti pipoista ja piposäännöstä. Pipokeskustelu purskahtaa pintaan silloin tällöin, nyt keskustelun laukaisi Alppilan yläkoulun tapaus Antti Korhonen.

Piposta on tullut nuorisokapinan väline kuten pitkä tukka oli joskus 1960-luvun lopulla. On oppilaita, jotka haluavat pitää pipoa sisällä. Toisaalta on oppilaita, jotka eivät halua käyttää minkäänlaista päähinettä edes paukkupakkasilla, vaan kuljetaan avopäin.

Ilta-Sanomat kysyy: Pitäisikö huppusäännöstä kuitenkin luopua työrauhan säilyttämiseksi ja arvokkaan opetusajan säästämiseksi?

Ei tietenkään pidä.

Jos ei tapeltaisi pipoista tai hupuista, tapeltaisiin jostain muusta, jostain vakavammasta asiasta.

Nuoret kapinoivat aina jollakin tavalla. Pipo on hyvin harmiton kapinan väline.

Johonkin on vedettävä kapinan ja nipottamisen rajapinta. On paljon parempi, että opettajat joutuvat nipottamaan pipoista kuin puukoista ja puntareista.

Joidenkin nuoruuteen kuuluu kapinointi, opettajien ammattiin kuuluu nipotus. Koulumme jo eläkkeellä oleva englanninopettajamme totesi usein: Olen nipo ja ylpeä siitä. Jos opettajat eivät nipottaisi, koulussa elettäisiin kuin pellossa. Myös vanhemmuuteen kuuluu nipotus.

Oikeaoppinen nipotus kuuluu kasvatukseen.

Koulussa yleisesti tunnustetut hyvät tavat kuuluvat asiaan. Pipo päässä syöminen ei kuulu asiaan.

Olin kerran leirikoulussa. Luokkani oli syömässä. Samaan tilaan syömään pyrähti ryhmä yläkoululaisia poikia opettajansa kanssa. Oppilaani huomautti minulle: Hei, maikka, noi pojat syö pipot päässä!

Kävelin poikien luo, en kehdannut katsoakaan poikien opettajaa, kehotin poikia: Eiköhän pojat oteta pipot pois päästä.

Pojat ottivat. Yleensä ei ole sen kummemmasta asiasta kysymys.

Luokassakaan ei pidä opiskella pipo tai huppu päässä.

Lisäys, keskustelu on rajua:

"Johonkin se rajaa pitää vetää" - käytöistavoista nousi myrsky (15.4. Ilta-Sanomat)

Presidenttipari ei saanut istumapaikkaa ratikassa

Iltalehti 12.9.

 

Kukaan ei antanut istumapaikkaa: Presidenttipari joutui seisomaan ratikassa

 

Kukaan ei luovuttanut istumapaikkaa presidentti Mauno Koivistolle ja hänen puolisolleen Tellervo Koivistolle, jotka matkustivat täpötäydessä raitiovaunussa. Koivistot joutuivat seisomaan koko matkan.

Koivistot nousivat raitiovaunuun Katajanokan pysäkiltä aamupäivällä tiistaina. Vaunu oli tupaten täynnä Ruotsin-laivalta saapuneita matkustajia.


Tunnen valtaisaa myötähäpeää.

Olemme epäonnistuneet pahasti. Kodeissa ja kouluissa olemme kasvattavinamme omia lapsiamme. Tulos on tässä.

Ystäväni soitti minulle kiihtyneenä keskellä kesää. Hän oli lukenut kirjan "Liberalismin petos" (Melender Tommi - Hännikäinen Timo). Ystäväni suositteli kirjaa minulle voimakkaasti. Minun ei auttanut muu kuin mennä mökiltäni Lapinjärveltä Kouvolaan kirjakauppaan.

Kirjassa käsitellään mm. itsekkyyttä ja paljon muuta, vaikka kirja on ohut läpyskä. Myös minä suosittelen kirjan lukemista.

Teen luokkani kanssa paljon opintoretkiä Helsinkiin, menemme sinne bussilla tai junalla. Yksi opintoretkien tavoitteista on opettaa lapsia käyttäytymään julkisissa liikennevälineissä. Noustaan ylös ja tarjotaan paikkaa vanhukselle tai raskaana olevalle naiselle. Pojat ottavat pipot päästään. Ei mölytä. Hyvin yksinkertaisia asioita.

Nykyihminen on hyvin itsekeskeinen. Kaksi tositarinaa:

Esim. 1.

Nykyihminen: "Ei mun jumala oo tollanen, mun jumala on sellanen ja sellanen."

Minä: "Ai, jaa."

Esim. 2.

Oppilaan äiti: "Lapseltani on viety identiteetti pois, koska hän ei saa luokassa pitää pipoa päässään."

Opettaja: "Ai, jaa."

Yllä olevien esimerkkien kaltaisiin asioihin ei ole yhtään mitään lisättävää.

Tapainturmellus

STT-HS 10.3.

Häiriköinnistä on tullut arkipäivää yläkouluissa

Peruskoulun yläluokilla kännykän käyttö, kiroilu ja häiritsevä puhuminen tunneilla ovat arkipäivää. Tämä selviää MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman kyselystä opettajille. Peräti kolme neljästä opettajasta sanoi, että järjestyksen ylläpito vie aikaa ja voimia opetustyöstä.

Vastanneista lähes 60 prosenttia sanoi kännyköiden tai musiikkisoitinten haittaavan opetusta päivittäin. Kiroilua joutui joka päivä kuuntelemaan melkein 40 prosenttia.


Mielenkiintoista on, että alakoulun kilteistä kuutosluokkalaisista tulee moisia häiriköitä, vaikka monilla, varsinkin tytöillä, murrosiän kuohuntavaihe on aikaistunut. On oppilaita, joiden murrosikä "kuohuu pahimmillaan" alakoulun viimeisillä luokilla.

Miksi tapainturmellus hyväksytään yläkoulussa? Ollaanko siellä liian höveleitä? Minä en salli oppitunneillani missään nimessä kännyköiden tai musiikkisoitinten käyttöä haistattelusta puhumattakaan. On erittäin kummallista, kun alakouluisssa opetetaan oppilaat olemaan sisällä ilman pipoa tai olla pitämätttä jalkoja pulpetilla, niin joissain yläouluissa sallitaan moinen meno.

Kerron karmean esimerkin. Olin leirikoulussa oppilaitteni kanssa ruokailemassa, kun sisään ampaisi mölisevä yläkoulun poikaryhmä opettajansa kanssa. Ruokaillessa pojilla oli pipot päässä, kiroiltiin ja mölistiin, opettaja ei tehnyt elettäkään, omat oppilaani katsoivat ihmeissään.

Menin rauhallisesti poikien pöytien luo ja sanoin, että "eiköhän oteta pojat pipot pois päästä ja keskitytään ruokailuun". Pojat lopettivat kiroilun ja mölinän ja ottivat pipot pois päistään. Opettajaan en kehdannut vilkaistakaan, tilanne oli niin nolo.

Toisaalta olen ollut muutaman kerran shakkikisoissa korsolaisessa yläkoulussa, jossa ruokailu sujui kertakaikkiaan mallikelpoisesti. Siellä ei kiroiltu tai mölisty, eikä pidetty pipoja päässä. Ruokalassa on aina ollut ilo ruokailla, niin hyvä järjestys siellä on. On siis yläkouluja ja yläkouluja.

Liika sallivuus on nuorelle ihmiselle pahasta.

Joskus heille on sanottava ei, noin ei saa tehdä. Kuka muukaan niin koulussa sanoo, jos ei sitten oma opettaja? Yläkouluissa opettajat eivät saa paeta oman aineensa taakse. Uusimmat aineenopettajasukupolvet ovat onneksi oivaltaneet opettajuuteen kuuluvan kasvatustehtävän. Olen hämmästynyt, mikä muutos myönteiseen suuntaan on tapahtunut, kun oman alueeni yläkouluihin on tullut niitä nuoria aineenopettajia. Heillekin se oma oppiaine on edelleen tärkeä, mutta he näkevät koulunsa ja oppilaansa muutenkin kuin oman oppiaineensa siivilän läpi. He kasvattavat oppilaita.

Puolet opettajista on jättänyt puuttumatta oppituntiin kuulumattomaan keskusteluun luokassa. Joka kolmas taas on antanut käyttää puhelinta tai musiikkisoitinta. Joka viides on jättänyt kiroilun huomiotta.

Haloo! Juuri tästä on kyse. 

Väliinpitämättömyydestä tai heikkoudesta.