Koulukiusatun puolustamisesta

12.10. Iltasanomat

Tällainen lapsi uskaltaa puolustaa kiusattua

Psykologi Virpi Pöyhönen tutki elokuussa tarkastetussa väitöskirjassaan, millainen on koulukiusatun puolustajan profiili.

Tutkimuksesta kävi selvästi ilmi, että luokan opettajalla on oma keskeinen roolinsa siinä, uskalletaanko luokassa puolustaa kiusattuja. Jos opettaja toimii aktiivisesti kiusaamisen vähentämiseksi ja kannustaa oppilaita puuttumaan, kiusatun puolustamista on luokassa enemmän.

Pöyhösen väitöskirjan mukaan puolustaja on empaattinen lapsi, joka uskoo omiin kykyihinsä, kokee opettajan olevan selkeästi kiusaamista vastaan ja olettaa, että koko muukin luokka toivoo kiusaamisen loppuvan, vaikkei muut sitä uskallakaan ilmaista.

Kiusaaminen loppuu useinmiten, jos sitä vastustaa toinen oppilas. Jos ei lopu, tuki joka tapauksessa vähentää kiusatun ahdistusta eikä kiusattua syrjitä luokassa yhtä painokkaasti kuin kuin silloin, jos hänellä ei luokassa yhtäkään tukijaa.

Turun yliopiston aiempien tutkimusten mukaan harvempi kuin joka viides oppilas puuttuu kiusaamiseen. Pöyhösen mukaan puuttuja on useimmiten luokassa hyvin pidetty oppilas tai coolina koettu suosittu oppilas.

Psykologi Virpi Pöyhösen väitöskirja tukee opettajien arkihavaintoja.

Aiempien tutkimusten mukaan vain harvempi kuin joka viides oppilas uskaltaa puuttua kiusaamiseen. Kahdenkymmenen oppilaan luokassa sellaisia oppilaita on silloin sellaiset kolme tai neljä lasta.

Vaikka opettajat kuinka puolustavat kiusattuja tai koulussa on nollatoleranssi kiusaamiselle, kaikkea koulussa tapahtuvaa kiusaamista ei aina havaita. Ongelma on, että mitä enemmän kiusaamiseen puututaan sitä hienovaraisemmaksi ja huomaamattomammaksi kiusaaminen muuttuu. Kiusaaminen vaihtaa paikkaa, koulumatkoille ja vapaa-aikaan tai nettiin, koulun ulottumattomiin.

Kiusamisen taustalla on luokan ryhmädynamiikka, kaveripiirit ja niiden ulkopuolelle jättäminen. Yleensä koko luokka tietää, ketä kiusataan. Kaikki tietävät kiusaajan. Ryhmädynamiikan takia lapsi varmistaa aina ensin oman asemansa, haluaa löytää oman hyväksytyn paikkansa kaveripiiristä. Silloin hätä ei lue lakia.

Oman kokemukseni mukaan vaikeinta on havaita tyttöjen välistä kiusaamista, dissaamista. Jotkut tytöt voivat olla luonnostaan hiljaisia ja syrjäänvetäytyviä, jotkut taas ovat hiljaa pakosta. Voi olla, että ongelma huomataan vasta alakoulun yläluokilla tai yläkoulussa, kun murrosikä purskauttaa ongelman väkisin ulos.

Pojat harrastavat yleensä suoraa, näkyvää kiusaamista, joka on helppo havaita. Tytöt voivat harrastaa epäsuoraa kiusaamista, jota ei ole helppo nähdä. Heitetään halveksivia tai alistavia katseita silloin, kun opettajan huomio on muualla.

Parhaiten opettaja näkee tyttöjen epäsuoran kiusaamisen uhrin ruokalassa, luokan tyttöjä ei ruokapyödästä takuulla löydy. Silloin oman maikan on syytä istahtaa syömään tytön pöytään ja alkaa kysellä kuulumisia.

Muistan jo opettajankoulutusajoiltani, että opettajan on hyvä tunnistaa luokan myönteinen johtaja, jolla on henkistä voimaa puuttua kiusaamistilanteisiin.

Opettaja ei voi olla joka paikassa. Mutta kuten Pöyhönen toteaa, opettajalla on keskeinen rooli siinä, uskalletaanko luokassa puolustaa kiusattuja. 

Opettaja on luokan luontainen johtaja, aikuinen.