16.10. Kaleva
Suomen paras pilapiirtäjä Jari on taas asian ytimessä.
14.10. Iltalehti
Raivokohtaus luokassa - nyt puhuvat luokanopettajat: "Onko aikuisen auktoriteetti katoamassa kokonaan?"
Raivokohtaus luokassa - nyt puhuvat luokanopettajat: "Onko aikuisen auktoriteetti katoamassa kokonaan?"
Iltalehti kysyi opettajilta, miten he suhtautuvat
lahtelaiskoulussa sattuneeseen tapaukseen, jossa malttinsa menettänyt opettaja
päätyi nettivideoon.
- Nykynuoret voivat entistä huonommin, Iltalehden haastattelemat
opettajat arvioivat.
- Moni hämmästeli, mikseivät nuoret enää kunnioita aikuisia.
- Sosiaaliset taidot ovat heikentyneet älypuhelinten myötä,
eräs opettaja arvelee.
Sana auktoriteetti on aina mietittänyt minua.
Parhaimmillaan auktoriteetti voi miltei huumata kuuntelijansa, mutta harvalla ihmisellä on luontaista auktoriteettia. Auktoriteettiasema pitää opetella tai se tulee iän myötä, kaikki eivät saavuta sitä koskaan.
Helposti luullaan, että miehellä, varsinkin isolla miehellä, olisi luontaista auktoriteettia. Ei pidä paikkaansa. Isokin miesmaikka voi olla hiiri.
Jos ajattelen itseäni, opettajan auktoriteettiasema tuli juuri iän myötä, osin opettelemalla. Jos luokassa joku häiritsee, otan tyynesti lasit pois päästäni ja laitan toisen käteni otsalleni ja nojaan alas, huokaisen ja katselen hetken pöydän pintaa. Usein se riittää.
Jos pojat tappelevat käytävällä, yksi irti-komento riittää, joskus tarvitaan kaksi irti-komentoa. Pukareita ei tarvitse repiä pois toistensa kurkusta.
Aivan viime vuosina luokkiin on inkluusion myötä tullut oppilaita, joihin normikomennot eivät enää purekaan. Muissakin oppilaissa alkaa olla yhä useampia rajattomia lapsia, vaikka valtaosa oppilaista käyttäytyy yhä edelleen hyvin.
Yhteiskunnan polarisaatio, kahtia jakautuminen, näkyy tietenkin koulussakin.
Yhteiskunnan polarisaatio, kahtia jakautuminen, näkyy tietenkin koulussakin.
Pahin tilanne on alaluokilla. Opettaja on todella helisemässä, kun pieni oppilas häiriköi tai raivoaa. Vaaratilanteet ovat lähellä, kun sakset heiluvat tai tavara lentää.
Sijaistin viime viikolla joka päivä eri koulussa ja eri luokka-asteella.
Yhdessä luokassa koulunkäyntiavustaja ohjasi oppilasta tekemään äidinkielen tehtäviään, mutta oppilas ei silti tehnyt elettäkään. Tulin oppilaan luokse ja kehotin minäkin häntä työn pariin.
Äkkiä oppilas tempaisi pystyyn, repi kirjansa ja katkoi kynänsä, huusi menevänsä kotiin, johon totesin, että ei se sellainen käy. Oppilas juoksi lujaa ikkunan luo, avasi sen ja aikoi hypätä toisesta kerroksesta alas, mutta onneksi ikkunassa oli turvasalpa.
Lopputunnin oppilas istui hiljaa pulpetissaan tekemättä mitään.
Vastaavia tapauksia tapahtuu isoissa Etelä-Suomen kouluissa joka päivä.
Auktoriteetin perään itkemisen sijaan puhuisin aikuisen ihmisen kunnioituksesta.
On aivan selvää, jos lapsi ei kunnioita omia vanhempiaan, ei voida olettaa, että hän silloin kunnioittaisi omia opettajiakaan.
Absoluuttisen selvää on, että kaikki kasvatus lähtee kodista.
Koulu pystyy jalostamaan kodin tuotosta, parhaimmassa tapauksessa jopa parantamaan pieleen mennyttä kasvatusta. Mutta koulu ja opettajat, vaikka kuinka kasvatusoptimisteja ollaan, ei pysty kaikkeen.
Koulu pystyy jalostamaan kodin tuotosta, parhaimmassa tapauksessa jopa parantamaan pieleen mennyttä kasvatusta. Mutta koulu ja opettajat, vaikka kuinka kasvatusoptimisteja ollaan, ei pysty kaikkeen.
Vanhemmat ovat päävastuussa lapsistaan.
Lastenkasvatusta ei voi ulkoistaa yhteiskunnan vastuulle, ei edes koulun vastuulle. Koululla on on tietenkin oma kasvatusvastuunsa, mutta pääasiassa koulu vastaa opetuksesta.
Lastenkasvatusta ei voi ulkoistaa yhteiskunnan vastuulle, ei edes koulun vastuulle. Koululla on on tietenkin oma kasvatusvastuunsa, mutta pääasiassa koulu vastaa opetuksesta.
Tätä rataa tilanteet kouluissa voivat eskaloitua hyvinkin rajuihin yhteenottoihin.
Olen miettinyt pitkään, mitä koulut voisivat sellaisissa tilanteissa tehdä. On turha odottaa, että yhteiskunnalla olisi varaa hankkia kouluihin lasten rauhoittelijoita tai vartijoita, kun säädylliseen opetukseenkaan ei ole varaa. Poliisiakaan ei voi kouluihin jatkuvasti juoksuttaa, eikä suomalaisista kouluista saa vankiloitakaan tehdä.
Urani aikana jopa kaksi psykopaattilasta on palautettu sairaalasta kouluun saatelapulla, emme me voi tehdä mitään, palautetaan takaisin kouluun. Silloin oli ihmettelemistä.
Koulun auttamisresurssit ovat hyvin pienet.
Koulun auttamisresurssit ovat hyvin pienet.
Suomi alkaa olla kuin pikkuamerikka, jossa suurin kunnioituksen kohde taitaa olla raha.
Olisiko syytä muuttaa Suomen lakia ja antaa koululle sakotusoikeus?
Sakotetaan häiriköivien, kiusaavien tai väkivaltaisten lapsien vanhempia? Jonkinlainen rikesakko-oikeus?
Sakotetaan häiriköivien, kiusaavien tai väkivaltaisten lapsien vanhempia? Jonkinlainen rikesakko-oikeus?
Jos kerran koti on vastuussa lapsista ja heidän kasvatuksestaan, niin miksi häiriköivien lasten vanhempia ei oikeasti laiteta vastuuseen? Kun ne kuuluisat koulun keinot eivät enää auta?
Kaikkien lasten on saatava käydä koulunsa rauhassa ja turvallisesti, opiskella ja oppia. Ei ole ollenkaan kivaa, jos oma lapsi on koulussa jonkun toisen lapsen kiusaamisen kohde tai nyrkkeilysäkki.
Onko sana kuri rehalibilitoitava?
Joskus ulkoinen kuri voi olla tie itsekuriin, omaan mielen hallintaan.
Johonkin aina on piirrettävä rajat.
Koulurauhaa.
Tekstit
Kiinnostava aihe ja olennaisia kysymyksiä. Mutta ovatko käytösongelmat oikeasti lisääntyneet vai ovatko ne vain näkyvämpiä normiopettajalle? Jos ennen vaikeasti käyttäytyvät lapset siivottiin pois näkyvistä tarkkailuluokille tai erotettiin koulusta, mutta enää ei, niin häiriöt NÄYTTÄISIVÄT lisääntyneen, jopa siinä tilanteessa, että ne oikeasti vähenevät.
VastaaPoistaKeksitään esimerkki, jossa tuhannesta lapsesta 20 on ongelmallisia, mutta 10 heistä voisi pikku hiljaa hyvän esimerkin myötä kohentaa käytöstään: loput 10 ovat toivottomia tapauksia. Erityisluokkatilanteessa kaikki 20 siirrettäisiin erityisluokalle, jonka jälkeen kaikki 20 olisivat edelleen ongelmatapauksia - mutta loppujen 980 oppilaan opettajat saisivat opettaa ilman häiriöitä. Inkluusiotapauksessa koulun jälkeen meillä olisi vain 10 ongelmatapausta - mutta kaikki opettajat kokisivat häiriöitä.
Kumpi olisi parempi? Se riippuu siitä, mitä asioita pitää tärkeimpänä.
Keksitään toinen esimerkki: luokka jossa on 30 lasta, tai nuorta. Heistä kolme on häiriintyneitä tapauksia, jotka oppitunneilla huutavat minkä keuhkoista lähtee estäen ketään muuta kuulemasta yhtään mitään, heittelevät opettajaa ja luokkatovereitaan kaikilla käsiinsä saamilla esineillä ja välitunneilla käyvät porukalla jonkun luokkatoverinsa kimppuun hakaten ja potkien häntä, nimitellen huoranpennuksi, repien hänen vaatteensa ja ryöstäen mahdolliset rahansa vaatien tuomaan huomenna lisää tai he etsivät hänet joskus koulun ulkopuolella käsiinsä ja tappavat.
PoistaNäille kolmelle tarjottaisiin monenlaista erityishuomiota ja heidän uhriaan halveksittaisiin, kun hän on niin surkea paska. Uhri syrjäytyy. Tekijöistä tulee työpaikkakiusaajia. Tai sitten nämä kolme lähettettäisiin kasvatuslaitokseen. Yksi heistä hirttäytyy, toinen syrjäytyy mutta kolmannesta tulee yhteiskunnan täysivaltainen jäsen. Samoin kuin kaikista heidän aiemman luokkansa 27 oppilaasta, jotka heidän häivyttyään voivat käydä koulua rauhassa ilman jatkuvaa tolkutonta väkivaltaa.
Kumpi olisi parempi? Se riippuu siitä, mitä asioita pitää tärkeimpinä. Itse itselleni vastaan, etten pidä väkivaltaisten persoonallisuushäiriöisten inkluusiota millään tavalla tärkeänä. Millään yhteiskunnan asteella.
Niin no, yhtä hyvin voi kuvitella tilanteen, jossa puolet oppilaista ovat kirvesmurhaajia, jos ei halua antaa realismin turhaan rajoittaa kuvitelmiaan.
Poista(Antisosiaalisen persoonallisuushäiriön yleisyys on noin kaksi prosenttia.)
Tavallisessa PKS-koulussa on sellaiset 400 oppilasta. Se tarkoittaa 8 lasta per koulu. Määrä on iso. Ja häirintä.
PoistaIlmaisin itseäni tarpeettoman kiivaasti edellisessä kommentissani, mutta sen pointti on edelleen olemassa. En tarkoittanut osoitella sormella persoonallisuushäiriöiden tai muiden psykiatrian alaan kuuluvien tilojen suuntaan (joiden diagnoosit kuuluvat lääkäreille), vaan siihen tosiasiaan että jälleen maanantaina aivan liian moni lapsi joutuu menemään kouluun juuri sellaiseen luokkaan, jonka kuvailin.
PoistaSuomessa ei tietenkään ole sellaista koululuokkaa, josta puolet olisi tuleviakaan kirvesmurhaajia. Karvaasta henkilökohtaisesta kokemuksesta tiedän, että kuvailemani kaltaisia on ollut olemassa ja on tänäänkin, eikä inkluusio todellakaan ole siihen mikään apukeino. Näillä luokilla on jokaisella ne kaksi tai kolme riivaajaa, jotka luovat ja aiheuttavat kaiken väkivallan. Heidät eristämällä suojattaisiin kaikki muut heidän tuhoisalta käyttäytymiseltään.
Jos tätä ei voida soveltaa kouluissa väkivaltaa tekeviin, miksi sitten yleensäkään rikoslaissa on väkivaltarikospykäliä?
Peruskoulu ja koulutusjärjestelmämme on kriisissä. Ruotsalaisessa kriisissä. Tässä seuraus ilolla rummutetusta "nuorisotakuusta."
VastaaPoista"Tutkija, kasvatustieteen tohtori Erja Sandberg kertoo Ylelle järkyttyneensä siitä, että nuorisotakuu on tuonut kouluihin yhä enemmän ongelmanuoria.
Sandberg opetti ammattiopistossa vuoden verran ja hämmästyi, että syksyllä aloittaneesta 27 lähihoitajaopiskelijasta lähes puolet oli lopettanut kevääseen mennessä.
Sandberg kertoo, että pudokkailla oli oppimisvaikeuksia, mielenterveysongelmia, masennusta ja päihdeongelmia. Osa osasi suomea aivan liian huonosti. Opiskelu suuressa ryhmässä ja tiukassa tahdissa oli heille mahdotonta.
Sandbergin mukaan isoon ongelmaan on herättävä. Samaa sanoo moni muukin ammattioppilaitoksen opettaja. He eivät tule julkisuuteen omalla nimellään, koska pelkäävät joutuvansa vaikeuksiin työpaikallaan.
Opettajat kertovat opiskelijoista, jotka eivät ymmärrä lukemaansa eivätkä pysty keskittymään opiskeluun, vaan vaeltavat ympäri luokkaa.
Yksi kärsii niin vakavasta hahmottamishäiriöstä, että ei näe ruiskun päässä törröttävää neulaa opetellessaan pistämistä. Toinen on päihderiippuvainen. Kolmas käyttäytyy aggressiivisesti ja väkivaltaisesti. Neljäs puhuu ja ymmärtää suomea toivottoman huonosti.
- Pelkään, että valmistuttuaan he tekevät hoitovirheitä ja laiminlyövät potilaita työelämässä, Sandberg sanoo."
Lähde: Yle
Samainen tohtori sanoi tv:ssä että osaamattomuuden, motivoimattomuuden ja kielettömyyden ongelma ratkaistaan ammattioppilaitoksessa laskemalla osaamisen vaatimuksia niin että mahdollisimman moni silti valmistuu. Työelämään vaan, hoitamaan vaikkapa lapsia ja vanhuksia. Pääasia on kiva fiilis.
Antti Värtö: " Keksitään esimerkki, jossa tuhannesta lapsesta 20 on ongelmallisia, mutta 10 heistä voisi pikku hiljaa hyvän esimerkin myötä kohentaa käytöstään: loput 10 ovat toivottomia tapauksia."
Kaksikymmentä tuhannesta? Todellako? Tuota lukua ei voi sanoa toivottoman optimistiseksi, koska se on kunnioitettavaa toivoa täynnä, mutta mitään tekemistä reaalitilanteen kanssa kouluissa sillä ei juuri ole.
Miksi me emme halua ja uskalla myöntää että näennäinen oppilaskeskeisyys ei ole lasten ja nuorten kasvamisen psykologian kanssa synkassa? Heitämme lapsille ja nuorille pallon, vaikka heidän suurin odotuksensa on edelleen vahva aikuinen ihminen (opettaja), joka vastaa pelin säännöistä kouluissa?
t. maikka kehän takaa
Kaksi prosenttia ongelmalapsia tarkoittaisi Antti sitä, että jos meillä on viisi 20 oppilaan luokkaa, niin kolmessa luokassa ei ole lainkaan käytökseltään ongelmalapsia ja kahdessa luokassa kumpaisessakin yksi.
VastaaPoistaTämä ei taida nyt ihan vastata tilannetta kentällä. Vai ovatko opettajat eri mieltä?
Luja usko yksittäisiin tutkimustuloksiin ei poista sitä mistä nyt puhutaan ja mikä on totta.
Jos meillä olisi noin vähän ongelmia koulussa niin mihin me sitten tarvitsemme kuraattoreja, psykologeja ja oppilashuoltoryhmää tässä määrin kuin nyt? Emme mihinkään. Oppimisvaikeudet hoitavat parhaiten erityisopettajat pedagogeina.
Oppilashuollon resursseja voidaan alkaa ajaa sitten alas, jos tilanne on yhtä hyvä kuin mitä linkkaamasi tutkimus kertoo.
Kappas vaan..löytyipä hyvä blogi. Olenkin jo pidempään ihmetellyt, että puhutaanko näistä asioista muuallakin kuin opettajanhuoneessa.
VastaaPoistaInkluusiosta on kokemusta aivan sieltä alkuajoista asti. Työpaikallamme on vaikuttanut useampikin i-uskovainen henkilö, jotka jostain kumman syystä ovat siirtyneet muihin tehtäviin tutkijoiksi jne. Omia kokemuksia tässä ei jaksa edes alkaa muistelemaan, mutta kaikennäköistä on pääsyt todistamaan ja mitä sitä kiertelemään: Inkluusio oli susi jo syntyessään, minkä pidempään työtä tehneet osasivat sujuvasti ennakoida ihan perstuntumalta. Kyse oli ja on säästötoimenpiteestä, millä ei ole mitään tekemistä oppilaan edun kanssa. Opettajat ja muu luokka on jätetty yksin moniongelmaisten oppilaiden pyöritettäväksi. Samanaikaisopetukset ym. on vuosien mittaan kokeiltu, mutta jos oppilas ei kykene vaikkapa hallitsemaan omaa käyttäytymistään niin ei muun luokan häirintä lopu erityisopettajaa vieressä istuttamalla. Omat kokemukset viittaavat vahvasti siihen suuntaan, että nämä oppilaat tarvitsevat rauhallista ympäristöä, pientä ryhmää ja pysyviä ihmissuhteita, l. perinteistä erityisluokkaopetusta. Ehkä pienellä säädöllä. Segregaatiokortit ja sensemmoiset on nähty, kuultu ja huomioitu. Nyt pitää katsoa mitä viivan alle on oikeasti jäänyt. Jännä muuten, että ammattiliittomme ei nosta kissaa pöydälle.