sunnuntai 17. elokuuta 2014

Koreaa koulutusta

4.8. HS


Etelä-Korea on kärkisijoilla maailman Pisa-tuloksissa, mutta koko menestyksekäs koulutusjärjestelmä perustuu lasten kaltoin kohteluun. Näin kirjoittaa amerikkalaisen Yalen yliopiston entinen opettaja, eteläkorealainen Se-Woong Koo The New York Times-lehdessä.
"Eteläkorealainen koulutus perustuu tiikeriäiteihin, yksityiskouluihin ja yksinvaltaisiin opettajiin. Se tuottaa liudan ylisuorittavia oppilaita, joiden terveys ja onnellisuus ovat vaarassa", Se-Woong Koo kirjoittaa puolen sivun mielipidekirjoituksessaan.

Suomi oli ensimmäinen ja Etelä-Korea toinen vuoden 2012 Pisa-tilastossa. Viime vuonna Etelä-Korea ja joukko muita Aasian maita oli mennyt Suomen ohi.

Jostain syystä Hesarin uutinen on jäänyt vähälle huomiolle.

Etelä-Koreassa koulupäivät ovat erittäin pitkiä. Oppilaan työmäärä on valtava ja vanhemmat osallistuvat vahvasti lastensa koulutyöhön.

Päinvastoin kuin Suomen koulujärjestelmä, korealainen koulujärjestelmä on hyvin eriarvoinen. Osa vanhemmista vie lapsensa kalliisiin yksityiskouluihin, joissa työtä tehdään aamusta iltaan.


Koulutukseen käytetty osuus maan BKT:tä oli vuonna 2006 jopa  7%, sen ollessa Suomessa 4,5%. Siitä 2,8% on yksityistä rahaa ja julkista 4,2%. Suomessa vastaavat luvut olivat 0,1% ja 4,6%.



Koulutukseen käytetyn julkisen rahan osuus Suomessa ja Etelä-Koreassa on suurin piirtein sama, mutta yllä olevista prosenttiluvuista näkyy, kuinka paljon korealaiset perheet satsaavat lisärahaa lastensa koulutukseen. Vuodesta 2006 Suomessa yleissivistävään koulutukseen, peruskoulu ja lukio, käytetyt rahat ovat laskeneet ja laskevat edelleen.

Koreassa koulunkäynti on erittäin rankkaa, samoin kuin Japanissa lasten jaksaminen on kovalla koetuksella. Opiskelu on pääasiassa rajua päähän pänttäämistä. Harrastamiseen tai oleiluun jää vain vähän aikaa, elämä on tarkasti ohjelmoitua ja kontrolloitua. Kilpailu hyvistä jatko-opiskelupaikoista on äärimmäisen kovaa.

Aasian tiikerimaissa asuu paljon ihmisiä, heillä on varaa hukata sieluja, meillä ei. Suomen kouluissa on viime vuosina keskitytty paljon erityisopetuksen kehittämiseen, kun erityisoppilaita on siirretty normiluokille. 

Suomen ei ole mitään syytä lähteä kilpailemaan Aasian tiikerimaiden kanssa heidän kouluaseillaan. Pärjäämme kyllä omillamme. On selvää, että erilliskoulutusjärjestelmä yksityiskouluineen luo eriarvoisuuta, voittajia ja häviäjiä, vrt. Ruotsi.

Mitä opittavaa meillä voisi olla korealaisesta koulujärjestelmästä?

1. Koreassa arvostetaan koulutusta. 

Meillä hyvää yhteiskunnan järjestämää koulutusta pidetään itsestäänselvyytenä, joka viime vuosina on säästövimmaisuuden takia saanut säröjä.

Suomalaisen koulutuksen arvostusta kuvaa hyvin opettajien lomautukset. Hävettää.

2. Koreassa vanhemmat osallistuvat lastensa koulutukseen. 

Joskus tuntuu, että Suomessa lasten opiskelu on ulkoistettu koulun harteille ikään kuin lasten koulunkäynti olisi jonkinlainen ostopalvelu.

Vähimmäistaso lasten koulunkäynnin tuelle vanhempien osalta on kiinnostus lapsen koulunkäyntiä kohtaan. Kiinnostusta osoittaa vaikkapa kielten sanojen kysely tai keskeisten asioiden kysely, kun valmistaudutaan kokeisiin. 

Kotona vanhempien tehtävä on kontrolloida, että läksyt myös tehdään, kunnes lapsi harjaantuu itsenäiseen työskentelyyn.

Kakkostaso on suora tukeminen eli auttaminen läksyjen teossa, jos lapsella on vaikeuksia. 

Meillä pohditaan tällaista:


Suomen Vanhempainliiton tuore toiminnanjohtaja Ulla Siimes on entinen opettaja. Hän muistuttaa, että koska työelämässäkään juttuja ei tehdä yksin, pitäisi kotitehtäviäkin voida mietiskellä yhdessä. Läksykerho, jossa varsinaisen koulupäivän jälkeen jäädään kouluun yhdessä tekemään läksyjä, on Siimeksen mielestä toimiva esimerkki.
– Muutenkin pitäisi kysyä lapsilta, miten ne haluavat niitä läksyjä. Lapset ovat näissä asioissa todella kekseliäitä, Siimes sanoo.



Totean Siimekselle, että koulua ja työelämää ei voi verrata suoraan toisiinsa.

3. Koreassa sijoitetaan koulutukseen, meillä säästetään ja näivetetään koulutusta. 

Tätä menoa suomalaisen hyvän koulutuksen kilpailuetu on menneiden talvien lumia, muut pyyhkivät pian lujaa ohi.

Mutta suomalaista lasta kuten suomalaisia ylipäätään, ei saa orjuuttaa.

4 kommenttia:

  1. Eri perheissä lapset saavat hyvin eri määrän tukea. Koulutettujen vanhempien lapset voivat olettaa saavansa paljon apua kotoa läksyjen tekoon. Syrjäytyneiden vanhempien lapset eivät niinkään.

    Kotiolot poikkeavat toisistaan valtavasti. Koulun tavoitteena pitäisi olla ennemminkin kotien aiheuttaman vaikutuksen minimoiminen kuin sen lisääminen. Siksi läksykerhot ovat hyvin kannatettavia: kaikilla lapsilla on silloin paikka, jossa läksyjä voi tehdä ja jossa voi pyytää apua, mikäli sitä tarvitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antti, näin on.

      Läksyparkkeja on lähes koulussa kuin koulussa. Meillä ohjaajina toimivat koulunkäyntiavustajat.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus ja hyvä pohdinta, itse kommentoin hieman asian vierestä.

    Minusta Suomen koulu on ollut hyvä ja on, mutta kannattaa miettiä mihin suuntaan sirä pitää muuttaa, kun maailma muuttuu. Opetin jo 1980-luvun lopussa (Vantaalla) tietotekniikkaa, jota oli koulujen opetusohjelmassa enemmän kuin nyt. Nyt on mahdollisuus olla valitsematta tietotekniikkaa, tämä on ollut minusta outo linjaus.

    Toinen juttu on koulun aloitusikä ja tosikkomaisuus. Minusta seitsenvuotias on sopivan ikäinen, viisivuotias on liian nuori koulun aloitukseen. Tosikkomaisuus alkaa koulussa liian varhain (ja toisten kiusaaminen),

    Olen itse ohjannut jo täysikäistä jälkikasvuani läksyissä lähinnä ideatasolla, esim. integraalilaskussa derivaatan kautta eli pohtia lausekkeita molempiin suuntiin, mikä muutenkin on suotavaa osata kaavat ja asiat molempiin suuntiin. Ymmärtää ilmiöt eri puolilta. Kerran kysyin kemian kokeissa "mainitse reaktiota hidastavia tekijöitä", heikoimmat oppilaat eivät osanneet, kun kirjassa (ja tunnilla) oli mainittu reaktiota nopeuttavia tekijöitä,

    Monesti tuki läksyihin on henkistä, niiden näkemistä tärkeinä ja motivointia. Auttamalla pääsemään kynnysten yli saavutetaan uusi taso. Hyvät opettajat ovat myös motivoijia.

    Minusta korealainen koulu saattaa olla liian suorituskeskeinen, mikä on alkanut vaivata jo suomalaista koulua. Ruotsia on leimattu vuosia, mutta meidän pitäisi ottaa mallia myös heiltä, osa opista olisi hyvä itsetunto.

    VastaaPoista
  3. Juuri noin, olemme liikaa subjektiivisten oikeuksien yhteiskunta: yhteiskunta on palvelijamme, jolta pitää saada kaikki mitä keksimme siltä viihtymättömyydeltämme tai viitseliättömyydeltämme vaatia - ja tietenkin, ilmaiseksi. On hyvä muistaa että yhteiskunnalla ei ole lanttiakaan omaa rahaa. Jokainen euro on lainsuomin pakkokeinoin (verotus) muilta otettu.

    Tuo lista vanhempien osallisuuden "minimivaatimuksista" oli oikein hyvä. Käyttäkää maikat! Tulevissa vanhempainilloissa voisi hyvin, ja tulisikin sanoa, mitä lapset tarvitsevat koulun suhteen vanhemmiltaan. Opettaja ei vain luettele siellä miten hyvä itse on ja miten hyvä on nyt lassi-essin koulu minkä se on onnekseen valinnut. Olen varma että vanhemmat arvostavat opettajaa joka kertoo heille selvästi, mitä hän odottaa heidän tekevän, mikä on heidän hommansa lapsen kouluttamisessa. Sanon tämän aina: todellisin ja lopullisin vastuu lapsesta on aina vanhemmilla, kenellä muulla se edes voisi olla!

    Pisa-sijoituksesta tai Suomen maineesta koulutusmaana en ole koskaan huolestunut. Se ranking on opetusbyrokraattien tarpeisiin. Mutta lasten ja nuorten sijoittautumisesta koululaitoksen jälkeiseen työelämään ( lue = t y ö) olen ja paljonkin. Tulevaisuuden yhteiskunnassa pärjää vain töissä oleva. Tämä nykyinen yhteiskuntamalli vetelee, valitettavasti, viimeisiään. Veronmaksajia on yksinkertaisesti liian vähän. Paras mittari, paljon Pisaa parempi, olisi prosentti joka mittaisi 5 vuoden jälkeen koulun/lukion päättymisen jälkeen pysyvästi työelämässä olevien nuorten työllisyysprosenttia. Se prossa kertoisi miten koulu on onnistunut tekemään aktiiviisia ja motivoituneita kansalaisia. Itse olen ollut ns. yleissivistävän koulun kannattaja. Uskon edelleen että klassisella sivistyksellä voi päästä eteenpäin, alkuun ainakin. Jos sitoudumme liikaa teknologiaan, sitoudumme menneisyyteen, sillä teknologiaan ei voi luottaa, se on vanhentunutta melkein aina jo tänään, uutta teknoa on aina tulossa putkeen. Luovuus ja sivistys yhdessä ovat kovempaa kamaa. Ja vastuunotto omasta elämästä. Ei yhteiskunnan vastuunoton odottelu.

    Jorma

    VastaaPoista