Luistimeni ovat ainoat työkaluni pääni lisäksi, jotka näyttävät kestävän alusta loppuun. Ostin luistimet vuonna 1980 ensimmäiseen työpaikkaani Vantaan Hiekkaharjun kouluun. Olin silloin nuori poika, 24-vuotias.
Olen ajatellut, että luistelen niillä eläkkeelle asti. Minulla on vielä kolme vuotta aikaa viralliseen eläkeikääni, mutta en ole varma mitä teen. Jos menen eläkkeelle, kun on määrä, olen vasta 60-vuotias. 36 vuotta opettajantyötä olisi silloin takana. Monen koulupojan kanssa yhdessä on luisteltu.
Koen itseni nuoreksi ja kunto on hyvä. Voi olla, että luistelen Daousteillani pidempään. Pitää katsoa, kuinka koulumaailma makaa kolmen vuoden päästä.
Syksyllä 1980 ostin myös verkkarit. Ajattelin pikajuoksija Ossi Karttusta, joka juoksi kilpaa yhdessä Markku Kukkoahon kanssa. Pojat juoksivat niin lujaa, että nykyiset suomalaiset varttimailerit näyttävät pikkupojilta. Ossi Karttunen juoksi kotimaan kisat aina sama risainen paita päällä, mikä minusta oli hienoa. Paita oli Karttusen talismaani. Ajattelin, että ostamani verkkarit kestäisivät alusta loppuun. Eivät kestäneet, lähimainkaan, vaan hajosivat, vaikka kuinka yritin harsia niitä kokoon.
Nykypojat eivät osaa luistella yhtä hyvin kuin pojat vuonna 1980. Jotkut osaavat erittäin hyvin, pojat, jotka pelaavat jääkiekkoa jossakin seurassa. Osa pojista luistelee horjuen, hyvä, kun pystyvät pystyssä.
Vuonna 1980 kaikki pojat luistelivat hyvin, koska he pelailivat ulkojäillä alvariinsa. Kun olin koulupoika, asuin itsekin Hiekkaharjussa. Hiekkaharjun urheilukenttä oli meille kuin toinen olohuone. Kesällä kokeilimme yleisurheilua, saimme kentän vaksilta lainaksi kuulia, keihäitä ja moukareita. Mutta talvella luisteltiin paljon, tehtiin jengejä ikään katsomatta niistä pojista, jotka sattuivat olemaan paikalla.
Asuin viitisentoista vuotta Kaivokselan opettajanasuntolassa urheilukentän laidalla. Nyt asun Vapaalan aukean urheilukentän laidalla. Näin Kaivokselassa olohuoneesta urheilukentälle, niin nytkin. Koko ajan poikajoukot kentillä ovat vähentyneet. Nyt, kun katson ulos, isolla kentällä luistelee vain pari-kolme poikaa. Miksi pojat eivät enää luistele? Nekin, jotka pelailevat, pelailevat seuroissa ja jäähalleissa.
Kaivokselan kentällä pelailivat mm. Ruudun veljekset, vaikka he pelasivat kilpaa Etelä-Vantaan urheilijoissa (EVU). Nuorin pojista, Tuomo Ruutu, oli tyttäreni luokalla. Hän jäi usein kolistelemaan poikani kanssa niin myöhään, että kentän valot sammuivat. Intohimo oli niin suurta. Poikani oli useinmiten veskari, ja Tuomo luisteli ja harhautteli. Jouduin usein huutamaan partsilta pojat kotiin nukkumaan: "Nyt pojat kotiin nukkumaan. Huomenna on koulupäivä!"
Tuomo oli aivan loistava futari. Muistan aina, kun pelasimme Vantaan alakoulujen alkusarjan ottelua, Kaivoksela vs Pähkinärinne, Tuomo oli keskikentällä ja ohjasi peliä. He voittivat pelin 2-1, vaikka meillä oli parempi joukkue. Heillä oli toinen valkku kentällä, ja minä huutelin vain kentän laidalla.
Nykyään valkut pistävät pojat valitsemaan lajinsa suurinpiirtein kymmenvuotiaana, "joko pelaat futista tai lätkää". Pakkovalinta on älytöntä. Ennen pojat pelasivat kesäisin futista ja talvisin lätkää, kuten esim. Jari Litmanen teki.
Miksi nykypojat eivät enää luistele?
Lisäys:
Viereisen yläkoulun oppilaat eivät juuri liikuntatunneilla luistele, vaan pelaavat jäällä tossulätkää. Ilmeisesti pojilla ei ole omia luistimia.
Tossulätkäkin on liikuntaa. Yläkoulun liikunnanmaikka ajattelee viisaasti, että mikä tahansa ulkoliikunta on hyväksi pojille.
Tekstit
Sulla se ajatus juoksee. Ajatuksia herättävä kirjoitus. Pohdittiin yhessä Karin kanssa. Olet opettaja henkeen ja vereen. Terveisin Merja ja Kari
VastaaPoistaTerkkuja sinnekin vanhat entiset naapurini Kaivokselasta!
VastaaPoistaHyvä kirjoitus, Kai-Ari. Tuomo Ruutu on ollut yksi upeimmista tapaamistani nuorista urheilijoista. Talvisin kävi myös aamuisin itsekseen luistelemassa ennen koulupäivän alkua. Ja monipuolisen liikunnan lisäksi musisoi, hoiti koulunkäyntinsä tunnollisesti ja oli kaikinpuolin nuori herrasmies.
VastaaPoistaMutta sitten jäin miettimään sitä merkillistä teidän lähellänne olevaa yläkoulua. Hämeenkylä toki lienee lähimpänä, mutta Hämis ei kuitenkaan voi olla kyseessä. On varmasti liikuntatunteja, jolloin jotkut oppilaista voivat tossulätkääkin pelata. Mutta yksi meidän liikunnanopettajistamme on opettajan pätevyyden lisäksi kansainvälisen huippuvalmentajan pätevyyden suorittanut kaveri, joka on valmentanut useampaakin jääkiekon SM-liigan seuraa. Ja normaalien liikuntatuntien luistelun lisäksi meillä on jääkiekon aktiiviharrastajille valinnaiskurssina ko. kaverin vetämät aamujäät, torstaiaamuisin kaksi tuntia. Lisäksi olen tyytyväisyydellä todennut, että Hämis osallistuu Vantaan ja pääkaupunkiseudun jokseenkin kaikkiin mahdollisiin eri lajien turnauksiin ja sarjoihin. Ja suuressa osassa niistä Hämiksen pojat ja tytöt ovat edenneet mitalipeleihin asti. Ajoittain on joissain lajeissa tullut pääkaupunkiseudun mestaruuksia. Ei kuitenkaan vielä tossulätkässä. Mutta mikäli siinäkin turnaus joskus järjestetään, eiköhän meiltä joukkue siihenkin lajiin lähde.
Pasi...voi olla, että tossulätkäpojat ovat sellaisia poikia, joita ei saa muuten liikkumaan. Viisas liikunnanopettaja etsii keinon minkä hyvänsä saadakseen kaikki liikkumaan. Tossulätkä on loistavaa ulkoliikuntaa. Toisaalta voi olla, että joukko poikia on jäänyt liikuntatuntien jälkeen huvikseen pelailemaan.
VastaaPoistaKouluaikani asuin Hiekkaharjuntiellä Vantaalla. Etupihalla oli neljä rappua. Pelasimme tossulätkää illat pitkät, kenttä muodostui C- ja D-rappujen ulkorappujen välisestä alueesta, maaleina oli nimenomaan ne ulkoraput.
Valituksia tuli melusta, kun roimimme kiekkoa autotallien oviin. Eikä se kovin nättiä ollut, kun ovien metalliosiin tuli lommoja.
Ei pidä halveksia tossulätkää, Kanadassa se on iso laji. Meillä salibandy on kävellyt tossulätkän yli. Kun katsoo amerikkalaisia urheilukatalogeja, niissä myydään paljon tossulätkäkamoja, muistuttavat aika paljon oikeita lätkäkamoja.
Toinen veljeni kieltäytyi opettelemasta luistelua, vaikka muuten oli meistä veljeksistä ainoa liikunnallisesti lahjakas poika. Hän oli futari, mutta myös loistava tossulätkääjä.
Tossulätkässä oppi kikkailemaan ja veivailemaan ja vetelemään hienoja kuteja.
Oletko työssäsi havainnut tasoerojen repeämisen liikunnassa? Tutkin jokin aika sitten Huitsinnevadan Urheilijoiden vanhoja papereita. Havaitsin paikkakunnan koululaisten yleisurheilukisoissa selvän ilmiön. Kun nykypäivän kisojen tuloksia vertaa vaikka 80-luvun tuloksiin, voitot on saavutettu käytännössä samoin tuloksin. Mutta sillä tuloksella, millä tultiin 80-luvulla sijalle kymmenen, otettaisiin nyt pronssia. Noin suurinpiirtein. Eli huippu on siellä missä ennenkin, mutta keskiluokka on selvästi huonompaa.
VastaaPoistaKun olen katsonut omien lasten kaveripiirin jalkapallon peluuta, niin hyvät (eli seurassa pelaavat) ovat hyviä, mutta keskitaso heikompaa kuin omassa lapsuudessa ja huonompi puolisko suorastaan romahtanut. Oma ala-asteen luokka murskaisi minkä tahansa nykyluokan futiksessa sata-nolla, eikä me mitenkään poikkeuksellinen sakki oltu. Pari-kolme pelasi seurassa ja parhaasta tuli aikuisena kakkosdivaritasoinen, yhtä hyviä ovat kuin nykyiset parhaat mutta se ynnä muut -osasto oli valovuoden edellä nykyisiä vastaavia. Kaikki välitunnit pelattiin, vapaa-aikana potkittiin palloa ja se näkyi. Tosin silloinen porukka olisi vastaavasti ottanut nykyisiltä sata-nolla turpiinsa Playstation-futiksessa...
Jaska...olet oikeilla jälijillä.
VastaaPoistaJuuri noin käynyt, osa pojista on pudonnut kyydistä. Vielä alaluokilla homma toimii melko tasaisesti, mutta eriytyminen alkaa suurinpiirtein alakoulun viidennellä ja kuudennella luokalla. Tasoerot ovat suuria.
Voidaan puhua jonkinmoisesta romahduksesta.
Olen aikaisemmin kirjoittanut, että pojat voitaisiin jakaa kolmeen melko yhtä suureen ryhmään.
- Harrastajat, joiden taito on hyvä. Pojat ovat ohjatun liikunnan piirissä. Ryhmä on kasvanut entisajoista. Yllättäen kaikkien harrastajien kunto ei ole hyvä, koska treenataan vain ohjatusti. Ei pelata pihapelejä tai hiihdellä huvikseen.
- Ne tavalliset liikkujat, joiden osuus on supistunut. Ennen valtaosa pojista kuului tähän ryhmään. Pelailtiin, hiihdeltiin, uitiin ja hypättiin pituutta tai heitettiin keihästä omaksi huvikseen.
- Pudokkaat, jotka eivät eivät juuri liiku, usein ylipainoa. Voi olla, että poika tsippaa ja alkaa puuskuttaa normaalissa kävelytahdissa. Ei harrasteta edes arkiliikuntaa.
Kouluissa yritetään vaikuttaa tähän kolmanteen ryhmään erilaisin kampanjoin, on hiihtokampanjoita, Liikuntaseikkailua maailman ympäri. Uusinta on WAU-kerhot, joihin ohjataan poikia, joiden kunto on huono.
Jos yhtä yksittäistä syytä pitäisi osan poikien kunnon romahtamiseen hakea, niin sylttytehdas löytyy nokkani edestä, kaikenmaailman tietokoneet ja pelit.
Muutama vuosi sitten Säätytalolla oli "Liikunnan hätäkokous", jota veti Tapio Korjus. Olin siellä paikalla. Eri alojen asiantuntijat olivat äärihuolissaan kolmoskorinpojista. Päinvastoin kuin yleisesti luullaan, että elinikä olisi jatkuvassa nousussa, tietyissä ikäluokissa tullee tapahtumaan notkahdus, elinikä pikemminkin laskee.
Pitää tehdä blogijuttu siitä WAU-kerholiikkeestä, josta useimmilla ei ole käsitystä.
Heippa Kai-Ari,
VastaaPoistaWAU-kerhot ovat avoimia kaikille, ajatuksena on olla matalan kynnyksen kerho, eikä 'huonojen'. Oma poikani kävi siellä taloudellisen tilanteen ollessa heikko. Ikävää, jos WAUt saavat 'huonokuntoisten' kerhon maineen.
Kyllä näin on.
VastaaPoistaTarkoitus on, että siellä käy sellaisia oppilaita, jotka eivät ole mukana urheiluseuratoiminnassa.