lauantai 21. toukokuuta 2016

Opettaja ei saa olla oppilaan kaveri

Klikkaa, jos haluat nähdä artikkelin suurena.
21.5. HS


Poliisi tutkii Vantaalla toimineen naisopettajan epäiltyjä seurustelusuhteita kahden alaikäisen oppilaansa kanssa. Opettaja on vangittu, ja hänet on pidätetty virastaan toistaiseksi.
Seksisuhteet alkoivat vuonna 2012 ja jatkuivat tähän vuoteen asti. Oppilaat olivat suhteiden aikana 12–14-vuotiaita. 
Asia tuli ilmi, kun oppilaista toinen kertoi asiasta viranomaisille.

Järkyttävä, todella ikävä uutinen. 

Ylipäätään, että tällaista tapahtuu, on todella ikävää. Vielä ikävämmäksi uutisen tekee, että kaikki on tapahtunut kotikaupungissani Vantaalla, jossa teen vielä parisen viikkoa työtä ennen kuin siirryn eläkkeelle.
Vantaalla on 36-työvuoteni aikana ollut kaksi pedofiilitapausta aiemminkin, mutta silloin kyseessä oli valeopettajat, kaksi miestä, jotka eivät ammatiltaan olleet opettajia, vaan he olivat hakeutuneet sijaisiksi. Uusi tapaus tuottaa opettajille tuskaa, koska ilmeisesti nyt kyseessä on pätevä opettaja, ihminen, joka on kouluttautunut opettajaksi.
Opettajilla pitää olla korkea moraali. Vaikka meillä ei ole lääkärinvalan kaltaista valaa, opettajien moraalin on oltava kestävällä pohjalla.
On täysin selvää, että opettaja ei voi olla oppilaan kaveri. 

Saavatko opettaja ja oppilas käydä elokuvissa? Entä vapaa-ajalla yhdessä syömässä?
Eivät saa, sanoo sosiaalietikan professori Jaana Hallamaa. ( HS 21.5.2016)

Olen tasan samaa mieltä. Yksittäisen oppilaan kanssa ei mennä elokuviin tai ravintolaan, tietenkin eri asia on opintoretket yhdessä koko luokan kanssa.
Opettajien ammattijärjestön sivuilta:
Kertauksen vuoksi kaikkien kannattaa lukea ohjeet OAJ:n sivuilta. OAJ:n sivuilla kannattaa piipahtaa muutenkin säännöllisesti, ettei putoa käryiltä. OAJ auttaa ja neuvoo opettajia, muut eivät sitä luotettavasti tee.
Olen aiemminkin blogissani käsitellyt asiaa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti