Tohtori: Opiskelijoille joudutaan opettamaan yliopistossa peruslaskutaitoja
– Ei ole tavatonta tavata opiskelijaa, jolla on
peruslaskutaitojen kanssa ongelmia. Onneksi pystymme täällä siihen jonkin
verran puuttumaan. Erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana
suomalaisnuorten matemaattinen osaaminen ja kiinnostus matematiikkaa kohtaan
ovat olleet laskussa, kertoo Savonlinnan kampuksen johtaja tohtori Timo
Tossavainen.
– Laskimet ovat yleistyneet, ja ihmisillä on aina älypuhelimet
mukanaan. Näyttää siltä, että ihmiset eivät koe tarvetta enää osata itse, kun
asiat voi tehdä koneella. Tämä on tietysti liian kapea ajatus, koska
matematiikka on myös ajattelutaitoja. Niiden kehittämiselle olisi erityistä
tarvetta, Timo Tossavainen pohtii.
Surkeaakin surkeampia laskupäitä (Properuskoulu 13.1.2013)
Vaikka matematiikka on myös ajattelutaitoja, kyllä peruslaskulaskutaidotkin on osattava. En voi millään ymmärtää, jos ylioppilas ei hallitse yksinkertaisia peruslaskutoimituksia.
Tohtori Timo Tossavainen toteaa, että suomalaisnuorten matemaattinen osaaminen ja kiinnostus matematiikkaa kohtaan ovat laskeneet erityisesti kymmenen viime vuoden aikana. Alakoulussa oppilaat ovat onneksi vielä kiinnostuneita, sillä monelle lapselle matematiikka on lempioppiaine.
Mutta yhdyn täysin Tossavaisen ajatuksiin, matematiikan osaamisen taso on laskenut niin, että hävettää.
Mitä syitä tason laskuun voisi olla?
Miksi matematiikan osaamisen taso on laskenut juuri viimeisen kymmenen vuoden aikana?
Tossavainen mainitsee laskimet ja älypuhelimet.
Näin varmaan on yläkouluissa ja lukioissa, mutta alakouluissa koneita ei juuri käytetä, ja silti peruslaskuja ei hallita entiseen malliin. Osalle viitos- ja kuutosluokkalaisille jopa kertotaulun osaaminen tuottaa tuskaa. Ennen oli itsestään selvää, että kaikki osasivat kertotaulun mennessään yläkouluun.
Matematiikassa kynä ja paperi ovat edelleen täyttä rautaa. Ruutupaperi ei anna armoa peruslaskujen suhteen.
Jossain vaiheessa tuntui jopa siltä, että peruslaskutaitoja halveksittiin, se on nyt vain sitä laskentoa, matematiikka on ajattelua. Mutta monelle peruskoululaiselle peruslaskujen laskeminen vaatii paljon ajattelua ja muistamista.
Peruskoulussa on opettettava perusasioita.
Matematiikassa ei voi harrastaa porrashyppelyä, koska lähes kaikki uusi perustuu jo ennen opittuun. On edettävä järjestelmällisesti ja loogisesti. Oikotietä onneen ei ole.
Toinen asia, jota on pitkään halveksittu, on ulkoaoppiminen. Mielestäni yhä edelleen esim. kertotaulu pitää opetella ulkoa, vaikka runnaten. Jos ei osaa kertotaulua, ei opi jakolaskuakaan.
Myös päässälaskua tarvitaan, koska se kehittää ajattelua ja pitää aivot vireessä. Oppilaiden olisi hyvä osata vaativiakin päässälaskuja, olisi kyettävä osittamaan sekä käyttämään aivojen välimuistia, esim. 23 x 72.
Väittäisin sittenkin, että laskutaitoa mahottaa enemmän viihdepelit kuin laskimet. Viime vuosina viihdepelien pelaamisen kasvu on räjähtänyt, kun lapsilla on kännykät koko ajan mukana. Viihdepelit palkitsevat pelaajansa nopeasti, kun taas matematiikka vaatii pitkäjänteistä ajattelua ja keskittymistä.
Olen aikaisemmin kirjoittanut aivosähköhäiriöistä, saadaan liikaa audiovisuaalisia ärsykkeitä. Jos koko ajan leikitään koneilla, on selvää, että ei sitä kunnolla jaksa paneutua keskittymistä vaativiin laskutehtäviin, vaan pää menee sekaisin. Johan väsymys painaa päälle.
Entä vaatimustaso? Vaadimmeko me oppilailta riittävästi? Jos ei mitään vaadita, ei mitään opitakaan vanha sanonta sopii hyvin matematiikkaan.
Entä arviointi? Annammeko väärän signaalin oppilaille antaessamme kaseja liian lepsusti? Pitäisikö seiska palauttaa kunniaan?
Entä tabletit? Luullaan, että ne ovat avain kaikkeen oppimiseen. Niin, vaikka oppiminen on välillä leikkiä, välillä pitää ponnistella, tehdä työtä ja yrittää parhaansa.
Olemmeko tekemässä koulusta jonkinlaista viihdelaitosta? Paraikaa luokkia sisustellaan uuden oppimiskäsityksen mukaan liikuteltavilla pöydillä ja värikkäilä sohvilla. Opettajia usutetaan panemaan oppilaansa opiskelemaan pitkin koulun käytäviä ikään kuin oppiminen siitä paranisi.
Unohdetaan tyystin, että erityisoppilaita on voimalla integroitu luokkiin. Myös maahanmuttajataustaisten oppilaiden määrä kasvaa rajusti.
Hei, sitä hulinaa koulun käytävillä, veikkaan minä.
Todennäköisesti oppimisen taso tulee laskemaan entisestään.
Surkeaakin surkeampia laskupäitä (Properuskoulu 13.1.2013)
Vaikka matematiikka on myös ajattelutaitoja, kyllä peruslaskulaskutaidotkin on osattava. En voi millään ymmärtää, jos ylioppilas ei hallitse yksinkertaisia peruslaskutoimituksia.
Tohtori Timo Tossavainen toteaa, että suomalaisnuorten matemaattinen osaaminen ja kiinnostus matematiikkaa kohtaan ovat laskeneet erityisesti kymmenen viime vuoden aikana. Alakoulussa oppilaat ovat onneksi vielä kiinnostuneita, sillä monelle lapselle matematiikka on lempioppiaine.
Mutta yhdyn täysin Tossavaisen ajatuksiin, matematiikan osaamisen taso on laskenut niin, että hävettää.
Mitä syitä tason laskuun voisi olla?
Miksi matematiikan osaamisen taso on laskenut juuri viimeisen kymmenen vuoden aikana?
Tossavainen mainitsee laskimet ja älypuhelimet.
Näin varmaan on yläkouluissa ja lukioissa, mutta alakouluissa koneita ei juuri käytetä, ja silti peruslaskuja ei hallita entiseen malliin. Osalle viitos- ja kuutosluokkalaisille jopa kertotaulun osaaminen tuottaa tuskaa. Ennen oli itsestään selvää, että kaikki osasivat kertotaulun mennessään yläkouluun.
Matematiikassa kynä ja paperi ovat edelleen täyttä rautaa. Ruutupaperi ei anna armoa peruslaskujen suhteen.
Jossain vaiheessa tuntui jopa siltä, että peruslaskutaitoja halveksittiin, se on nyt vain sitä laskentoa, matematiikka on ajattelua. Mutta monelle peruskoululaiselle peruslaskujen laskeminen vaatii paljon ajattelua ja muistamista.
Peruskoulussa on opettettava perusasioita.
Matematiikassa ei voi harrastaa porrashyppelyä, koska lähes kaikki uusi perustuu jo ennen opittuun. On edettävä järjestelmällisesti ja loogisesti. Oikotietä onneen ei ole.
Toinen asia, jota on pitkään halveksittu, on ulkoaoppiminen. Mielestäni yhä edelleen esim. kertotaulu pitää opetella ulkoa, vaikka runnaten. Jos ei osaa kertotaulua, ei opi jakolaskuakaan.
Myös päässälaskua tarvitaan, koska se kehittää ajattelua ja pitää aivot vireessä. Oppilaiden olisi hyvä osata vaativiakin päässälaskuja, olisi kyettävä osittamaan sekä käyttämään aivojen välimuistia, esim. 23 x 72.
Väittäisin sittenkin, että laskutaitoa mahottaa enemmän viihdepelit kuin laskimet. Viime vuosina viihdepelien pelaamisen kasvu on räjähtänyt, kun lapsilla on kännykät koko ajan mukana. Viihdepelit palkitsevat pelaajansa nopeasti, kun taas matematiikka vaatii pitkäjänteistä ajattelua ja keskittymistä.
Olen aikaisemmin kirjoittanut aivosähköhäiriöistä, saadaan liikaa audiovisuaalisia ärsykkeitä. Jos koko ajan leikitään koneilla, on selvää, että ei sitä kunnolla jaksa paneutua keskittymistä vaativiin laskutehtäviin, vaan pää menee sekaisin. Johan väsymys painaa päälle.
Entä vaatimustaso? Vaadimmeko me oppilailta riittävästi? Jos ei mitään vaadita, ei mitään opitakaan vanha sanonta sopii hyvin matematiikkaan.
Entä arviointi? Annammeko väärän signaalin oppilaille antaessamme kaseja liian lepsusti? Pitäisikö seiska palauttaa kunniaan?
Entä tabletit? Luullaan, että ne ovat avain kaikkeen oppimiseen. Niin, vaikka oppiminen on välillä leikkiä, välillä pitää ponnistella, tehdä työtä ja yrittää parhaansa.
Olemmeko tekemässä koulusta jonkinlaista viihdelaitosta? Paraikaa luokkia sisustellaan uuden oppimiskäsityksen mukaan liikuteltavilla pöydillä ja värikkäilä sohvilla. Opettajia usutetaan panemaan oppilaansa opiskelemaan pitkin koulun käytäviä ikään kuin oppiminen siitä paranisi.
Unohdetaan tyystin, että erityisoppilaita on voimalla integroitu luokkiin. Myös maahanmuttajataustaisten oppilaiden määrä kasvaa rajusti.
Hei, sitä hulinaa koulun käytävillä, veikkaan minä.
Todennäköisesti oppimisen taso tulee laskemaan entisestään.
Tekstit
11+1/1+1x3 x0 = ? Tämäkin tuntuu olevan useille vaikeaa. Ilmankon päätökset ovat omituisia.
VastaaPoistatai : Suomella on 9 omenaa. Hän jakaa omenat. Montako Anna saa ? Montako Nikke saa ?
Hyvä "nosto".
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, että päässälaskutaito ja perusteiden hyvä hallinta luo pohjaa tulevalle oppimiselle tai oppimattomuudelle.
Olen opettanut "urani" aiemmassa vaiheessa matematiikkaa, ja havaitsin silloisen ongelman, joka lienee edelleen ratkaisematta.
Silloin kolmannella luokalla opetettiin, että 1 m = 10 dm = 100 cm = 1000 mm, vastaavat litroille ym. Myöhemmin opettua syvennetään neliö- ja kuutiomitoilla.
Joka vuosi tämä sama asia jauhetaan, ja yläasteella (silloinen termi) ja nykyisin yläkoulussa, heikoimmat oppilaat eivät kuitenkaan hallitse edes tätä. Seuraus on se, että heikot läpäisevät peruskoulun osaamatta edes perusmittayksikön muunnoksia ja peruslaskutoimituksia, ja päätyvät toiselle asteelle. Mikä on ennuste?
Rauhattomuutta voi aiheuttaa myös se, että kun kasiluokalla jauhetaan geometriassa, että 1 l = 1 kuutiodesimetri, niin heikoimmat oppilaat eivät ymmärrä tätä seikkaa, joka estää minusta kappaleiden tilavuuksien laskennan. Parhaimmat oppilaat varmasti turhautuvat ja alisuorittavat.
Neliömetrit, kuutiometrit. litrat ja kilowattitunnit (ei edes SI-järjestelmän yksikkö, eli tässä pitää oivaltaa että 1 h = 3600 s) ovat kuitenkin jokapäiväisessä elämässä varsin yleisiä mittayksiköitä, sillä ne liittyvät jokaisen asumisen kustannuksiin ...
Yläkoulun puolella me opettajat kuitenkin seisotaan tukevasti perinteessä. Pedagogian tuulet vaihtuu, mutta me tehdään töitä ja lasketaan paljon. Ehkä joskus hoidetaan sitä koneiden käytön opettamisen velvollisuutta. Tulokset kuitenkin laskevat. Ainakin arvostus koulua ja oppimista kohtaan on laskenut oppilailla ja vanhemmilla. Lukion opiskelijoiden keskimäärin laskettujen laskujen määrä on laskenut.
VastaaPoistaJa olet aivan oikeassa kuitenkin kirjoituksessasi: opiskelutaidot ovat laskeneet. Tavoitteellisen puurtamisen määrä on laskenut. Yritän kyllä itse puhua oppilaille siitä, että tuloksia saa niska limassa puurtamalla. "Ei kipuu ei hyötyy" sanotaan kuntosalista, mutta sama pätee henkisellä tavalla myös matematiikassa. Tällaista asennetta ei kuitenkaan taideta opettaa yleisesti.
Ja oppilaita pitäisi itkettää enemmän. Moni alisuoriutuja saisi opiskelunsa haltuun, jos joku tarttuisi heistä kiinni ja sanoisi, että nytpä tehdään sinusta hyvä oppilas. Istut siinä niin kauan, että olet nämä kunnolla tehnyt. Tähän tarvittaisiin vanhempia, sillä opettajilla ei kunnon itkettämiseen ole keinoja eikä valtuuksia... Ja muutenkin vanhempien rakkaus saa oppilaat sietämään heiltä enemmän kuritusta ilman että kasvatussuhde menee solmuun.
"Olemmeko tekemässä koulusta jonkinlaista viihdelaitosta?"
VastaaPoistaVälillä todellakin tuntuu tältä. Tuon kuvan saa aikaan jo yleensäkin se nykyään vallalla oleva käsitys, että jos jonkin asian oppiminen ei ole hauskaa, tai vaatii paljon työtä, on se asia automaattisesti jotenkin vanhahtava, ja siten turha. Esimerkiksi kertotaulujen ulkoaopettelu on juuri tällainen asia. Myönnetään, ei se mukavaa ole, mutta sitäkin hyödyllisempää, kun sen osaa. Oikoteitä vain ei hirveästi ole, vaan kukin oppii itse omalla tyylillään. Oppimiskäsityksen uudistuminen on saanut aikaan sen, että kaikenlainen vanhanmallinen ulkoaopettelu on aina kaikissa tapauksissa huono asia, joka ei palvele lapsen tulevaisuutta mitenkään.
Nykyaikana tunnutaan korostavan paljon tätä oppimisen hauskuuden merkitystä, mikä ei sinänsä kylläkään ole mitenkään väärin. Varmasti kouluun tullaan mielellään, kun siellä on hauskaa. Kuitenkin homma lähtee todella helposti käsistä, kun koulun päätehtäväksi tulee kaiken tekeminen hauskaksi oppimisen kustannuksella. Oppiminen on myös kovaa työtä, eikä tekniikan tuominen kouluihin lakaise maton alle kaikkia oppimisongelmia. No, aika näyttää, kuten sanotaan. Näistä asioista puhui hyvin tuo Dennis Hayes, jota täällä jokin aika sitten käsiteltiin.