HS 10.12.Oppilas pahoinpideltiin Viikin kirkon lähellä perjantaina. Pahoinpitelyä seurasi kymmeniä nuoria, joista osa oli koulun oppilaita.
Käsitteet alkavat hämärtyä. Kaikki lapset ja nuoret käyvät koulua, mutta kaikki väkivalta ei ole koulukiusaamista.
Katuväkivaltaa on ollut aina, mutta ennen ei puhuttu, että katuväkivalta olisi koulukiusaamista.
Heidi Peltonen on sitä mieltä, että koulun on puututtava koulun ulkopuolella tapahtuvaan väkivaltaan. Eikö koulun ulkopuolella tapahtuva väkivalta ole poliisiasia? Miten koulu oikeastaan voikaan puuttua koulun ulkopuolella tapahtuvaan väkivaltaan?
Kiusaamismuodot ovat osin muuttuneet myös. Nuoret käyttävät kiusaamiseen yhä useammin uusia välineitä, kännyköitä ja nettiä, ja juuri vapaa-ajalla. Vastuu on selkeästi silloin nuorilla itsellään ja heidän vanhemmillaan, ei koululla.
Mielenkiintoista on, että jo aivan pienet alakoulun lapset ovat taloudellisessa vastuussa tekosistaan, jotka kohdentuvat materiaan. Vahingonkorvaukset voidaan siirtää tulevaisuuteen. Muistan ns. Turun tapauksen. Kaksi pientä koulupoikaa leikki tulella koulun välikatossa niin, että voimistelusalin katto paloi. Pojat joutuivat itse korvamaan vahingot tultuaan täysi-ikäisiksi.
Alaikäinen nuori sen sijaan voi mättää toisia ihmisiä lähes surutta joutumatta sen kummempiin vastuisiin. Sanotaan, että asia on oppilashuollollinen tai lastensuojelullinen. Käytännössä koululla ei ole raskaita eväitä väkivallan estämiseen ollenkaan. Varsinaista rangaistusvaltaa ei ole, joku jälki-istunto silloin tällöin ei kesää tee. Paljon merkityksellisimpiä ovat kahdenkeskiset kasvatuskeskustelut opettajan kanssa koulupäivän jälkeen.
Mikä loppujen lopuksi on vanhempien vastuu, kun sitä vakavissa tapauksissa aletaan penätä? Melkoisia koulunkäynnin laiminlyöntejä voidaan tehdä ilman minkäänlaisia sanktioita.
Toisaalta puhutaan paljon vanhempien vastuusta niin paljon, että ne vastuulliset ja tunnolliset vanhemmat tuntevat, että heitä syyllistetään. Onneksi valtaosa meistä vanhemmista on vastuullisia.
Minä en ole koskaan ymmärtänyt, että joillakin ihmisillä on oikeus hakata tai kiusata, ja mitään ei tapahdu, päästään ulos kuin koira veräjästä. Missä se vanhemman vastuu silloin on?
Olen joskus leikkimielisesti ajatellut, että väkivaltatapauksissa kouluilla olisi sakko-oikeus. Se voisi koskea myös vakavia koululaiminlyöntejä. Kaikki ihmiset ymmärtävät rahan päälle, johan purisi. Sakko määriteltäisiin vanhempien tulotason mukaan.
Tekstit
Koulu ei voi olla vastuussa koulun ulkopuolella tapahtuvasta kiusaamisesta. Valitettavasti kiusaaminen itse asiassa usein syntyy vapaa-ajalla ja jatkuu koulussa, samoin kuin monenlainen muu häiriökäyttäytyminen.
VastaaPoistaAikaisemmin minustakin aina tuntui, että miksi aina vanhempia vastuutetaan, minähän yritän parhaani enkä voi tulla kouluun.
Menin kouluun ja näin, että aika mahdottomassa tilanteessa siellä usein ollaan. Me, joiden lapset eivät tee mitään käydään vanhempainilloissa, ei siellä näy niitä, joiden lapset häsläävät omiaan koulussa.
Vaikuttaa mahdottomalta tehdä yhteistyötä joidenkin vanhempien kanssa, joiden mielestä oma lapsi ja hänen tunteensa ja käsityksensä tilanteesta ovat ainoat oikeat. Jos jotain muuta yrittää sanoa, heidän mielestään heidän lastaan syytetään valehtelusta. He näkevät lapsen pienenä aikuisena eikä lapsena, joka ei kykene näkemään asiaa niin laajasti kuin aikuinen eikä hänen tarvitsekaan, kukaan muu ei odota sitä kuin ehkä se oma vanhempi.
Norjasta oli taas joku ohjelma, jossa oli koulussa aloitettu kiusaamista ja sanallista ilkeilyä vastaan projekti. Asiasta puhuttiin kaikkien kanssa yhdessä ja kaikkeen jo ilkeänsävyiseen puhumiseen tartuttiin heti, sellaista ei sallittu lainkaan. Siellä kantelu -sana unohdettiin ja kaikista ikävistä kerrottiin aikuisille, se oli myönteistä.
Opettajatkin sanoivat, että he itse oivalsivat siinä tilanteessa, että olivat joskus syyllistyneet ajattelemaan jotain kanteluna eli siinä saman opin kävivät kaikki läpi.
Tulokset olivat tietysti hyviä, eihän siitä muuten ohjelmaakaan olisi tehty, mutta kuulosti hyvälle:)
Inkivääri...
VastaaPoistase Norjan malli oli muistaakseni erittäin tiukka ja laaja. Jotain löysin netistä:
Norjassa käynnistettiin pääministerin johdolla laaja kansallinen ohjelma "Manifest mot mobbing" lasten keskeisen väkivallan ja erityisesti koulu-kiusaamisen vähentämiseksi (http://mobbing.ls.no). Norjan opetushallitus toteuttaa vuosittain kaikille kouluille nettikyselyn, jossa mitataan mm. monipuolisesti koulukiusaamista.
Norjan laaja ohjelma lasten ja nuorten keskinäisen väkivallan vähentämiseksi on nostanut kiusaamisen yhteiskunnallisena ongelmana aivan uudelle tasolle (http://mobbing.ls.no/). Norjassa pyritään samanaikaisesti vähentämään kiusaamista varhaiskasvatuksessa, vapaa-ajan harrastuksissa ja kouluissa. Vuonna 2002 aloitetun ohjelman ensimmäiset vuodet ovat kuluneet tutkimukseen, koulutukseen ja toimintavalmiuden rakentamiseen. Alustavat arviointitulokset osoittavat tämän prosessin etenevän hyvin. Nähtäväksi jää, missä määrin tuloksena on kiusaamisen vähentyminen kouluissa ja muissa lasten ja nuorten kehitysyhteisöissä.
Ja tällaisen linkin:
http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/blog/kiusaaja-vai-kiusattu
Norjassa kiusaaminen saatiin vähenemään kolmanneksella. Suomen KiVa-koulujen ekat tulokset ovat olleet myös rohkaisevia. Tosin pitää ottaa huomioon, että ensimmäisinä remmiin lähtivät aktiiviset pilottikoulut, joiden sitoutuminen koko asiaan on ollut lujaa. Heitä myös koulutettiin lujemmin.
Meitä myöhemmin mukaan tulleista koulutettiin vain koulun KiVa-ryhmä, johon kuului kolme opettajaa per koulu.
Odotetaan tuloksia.
Ei mikään projekti, mikään malli tms. kiusaamisenvastustamis -ohjelma tai kampanja auta yhtään mitään, jos ja kun aikuisilta puuttuvat arvot, tabut ja häpeän tunto.
VastaaPoistaKun hautasimme "synnin" -käsitteen itseämme kahlitsevana, on sen jälkeen enää turha itkeä yhteisöllisyyden (yök, mikä sana) perään. Vain yhteisön ylittämättömät raja-arvot (tabut, synti) mahdollistavat todellisen arvokasvatuksen joka ei perustu mutuun ja jokapäivä erikseen sovittaviin peli"sääntöihin".
Elämme postpostmodernissa maailmassa. Kellopeli Appelsiini...muistatteko leffan?
Häpeä omista teoista ja lasten teoista takaisin!
Kollektiivinen halveksunta on tehokas keino ohjata horjuvaa oikeaan suuntaan.
Jos minä isänä hölmöilen vaikkapa kännissä (on tapahtunut), älkää moikatko kahteen viikkoon. Jo opin!
Mutta tässä maailmassa, jossa kaikki on kiva, okei ja sun oma asia, on kaikki myös sallittua.
Pitäisiköhän meidän hakemalla hakea inhoamamme "synkkä ja rajoittava" kristinusko takaisin elämäämme. Kaikki keinot ovat sallittuja, jos lopputulos on parempi.
Out
Out, jossain vaiheessa häpeäntunto tuomittiin itsetuntoa raunioittavana tunteena joko oikeitten tai keittiöpsykologien toimesta.
VastaaPoistaMinustakin se pitäisi nostaa takaisin kunniaan - siinähän on kyse teosta, ei ihmisestä. Ei tarkoita, että pitää hävetä itseään jos häpeää tekoaan.