tiistai 8. joulukuuta 2009

Kokkolasta kajahtaa

Yle 8.12.

Lukujärjestykset roskiin

Kokkolassa on saatu hyviä kokemuksia avoimesta, kokonaisuuksiin pureutuvasta opetuksesta. Opetushallituksen rahoittamassa projektissa opettajat ovat perehtyneet erilaisiin oppimisympäristöihin ja ilmiölähtöiseen opetukseen.


Kokkolassa heitettiin perinteiset lukujärjestykset ja nurkkaan kun parikymmentä ennakkoluulotonta opettajaa lähti uudistamaan opetustaan, heidän mielestä koulu ei voi toimia 2000-luvulla niin kuin se on tähän saakka tehnyt. Opettajat luopuivat perinteisten opetusaineiden rajoista ja alkoivat opettaa asioita laajoina kokonaisuuksina. Perehdyttiin käytännössä esimerkiksi elintarvikkeen matkaan pellolta kauppaan ja omalle lautaselle. Opsin eli opetussuunnitelman tavoitteista pidetään samalla tiukasti kiinni.


Ongelma on siinä, että uskaltaa astua sen kynnyksen yli, että jos minä en täytäkään tehtäväkirjoja tai jos mä en nyt teekkään kaikkea mitä opettajan oppaassa sanotaan. Vaan uskaltaa katsoa, että mitä se opsi sanoo, mitä kokemukseni opettajana sanoo ja mitä minun luokantuntemus sanoo. Ja luottaa siihen. Se mitä opetusohjelmassa sanotaan, se täytyy toteuttaa ja oppilaille opettaa, sanoo neljättä luokkaa kokkolalaisessa Halkokarin koulussa opettava Sirkku Lähdesmäki.

Uutinen on hyvin mielenkiintoinen ja herättää opettajissa paljon ajatuksia.

Olen hyvin varauksellinen Opetushallituksen rahoittamiin projekteihin ja kokeiluihin. Minulle on tullut sellainen kuva, että yksikään koulualan kokeilu ei pääty huonosti, vaan tulokset saadaan aina kauniiksi. Kokeilukoulujen opettajat ovat aina innokkaita, ja alussa projekteihin upotetaan hieman rahaakin.

Aloitin opettajan työni vuonna 1980 Vantaan Hiekkaharjun koulussa, joka oli tuntikehyskokeilukoulu. Kokeiluaikana saimme lisää resursseja (resurssi tässä tapauksessa todella tarkoitti rahaa). Pystyimme rakentamaan hienoja malleja, esim. luokassa oli joskus samaan aikaan kaksikin opettajaa. Teimme upeita palkkeja malliin kolme opetusryhmää jaetaan neljään tasoryhmään neljälle opettajalle. Käytössä oli usein ns. resurssiopettaja, jota voitiin liikutella tarpeen mukaan.

Totta kai tuloksista tuli hyviä. Puhalsimme yhteen hiileen ja käytössä oli enemmän resursseja kuin muilla. Loppuraportti tehtiin, hienohan siitä tuli, ja se lähetettiin eteenpäin.

Tuntikehysjärjestelmä lanseerattiin melkein heti perään koko Suomeen. Järkytys oli minulle suuri, kun huomasin, ettei niitä resursseja suinkaan lisätty, vaan vähennettiin entisestä!

Näin se yleensä käy.

Onko kukaan koskaan kuullut epäonnistuneesta julkisin varoin rahoitetusta opetuskokeilusta?

Kokkolalaistyyppinen kokonaisopetus on tuttua monelle alakoulun kahden alimman luokan opettajalle. Alkuopetukseen kokonaisopetus sopiikin oppiaineksen "helppouden ja yksinkertaisuuden" takia, ja pienet lapset todella ovatkin hyvin kokonaisvaltaisia.

Viitos-kutosilla ja yläkoulussa kokonaisopetusta on hyvin vaikea toteuttaa. Opettajia on jo monia puhumattakaan oppiaineista. Sisällöt ovat monimutkaisia ja niiden yhteensovittaminen on vaikeaa.

Oppiaineet sisältöineen ovat muokkautuneet pitkän ajan kuluessa. Niillä on oma sisäinen rakenteensa, joita en hevin lähtisi ronkkimaan. Joskus uutta asiaa ei voi oppia, jos ei hallitse kunnolla aiemmin opittua.

Onko mitään järkeä vaikkapa kuudennellla luokalla tehdä sellaista projektia, missä kaikki oppiaineet pannaan samaan nippuun? Matikka, kuvis, historia, liikunta, uskonto, englanti, äidinkieli, kemia, fysiikka, maantieto, biologia, käsityöt ja musiikki ja kaikki muu sälä päälle.

Melkoinen jonglööri opettajan täytyy olla. Ja millaista oppiaineiden sisältöjen sovittelua! Aikaa projektien suunnitteluun menee varmasti paljon. En usko, että sellaiseen ylimääräiseen työmäärään monikaan meistä olisi valmis.

Ymmärrän tilapäisten projektien hyödyllisyyden, mutta miten opetus ja opiskelu voi perustua jatkuvaan projektityöskentelyyn? Peruskoulussa pitää luoda oppilaalle vahvat perustiedot ja -taidot, jotta myöhemmässä vaiheessa työelämässä voidaan keskittyä todellisiin projekteihin.

Tänä päivänä on ehkä tärkeämpää opettaa lapsille keinoja selviytyä täällä elämässä kuin niitä yksittäisiä pieniä sisältöjä, sanoo Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen yliopistonopettaja Merja Meriläinen. (Yle)

Moni muukin on puhunut noin kuin Meriläinen, mutta harva meistä on kumminkaan pudottamassa pois niitä "pikkusisältöjä". Harva opetettu asia on niin yksittäinen, etteikö sillä olisi yleistä merkitystä, tai ettei se liity mihinkään muuhun asiaan.

Tiedosta kasautuu ihmisen päähän melkoinen verkko. Esim. maantiedossa, biologiassa, uskonnossa ja historiassa opetaan näennäisesti yksittäisiä tietoja, jotka kuitenkin ajan kuluessa nivoutuvat yhteen. Olisi kiva tietää, mitä Meriläinen olisi valmis jättämään pois.

On myös helppo sanoa, että pitää opettaa "selvitymiskeinoja elämästä". Siinä onkin miettimistä. Keinot? Mitä Meriläinen tarkoittaa?

Jossain vaiheessa voi syttyä vaikka uusi talvisota. Luonnonvarat voivat ehtyä. Meteori voi osua samalle radalle maapallon kanssa. Yksityinen ihminen voi omassa yksityiselämässä kokea mitä vain. Ei tulevaisuutta voi ennustaa.

Ne opetussuunnitelman tavoitteetkin ovat loppujen lopuksi melko yleisiä. Kaivoin oman alueemme ops:n ja otin sattumanvaraisesti esiin biologian kohdasta 8 luokka. Sisältö kuitataan kahdella sanalla: metsien biologia. Melkoisen on yleisesti esitetty tavoite. Metsiä on monenlaisia.

Väitän, että harva kasiluokan opettaja katsoo ops:sta sanaparin metsien biologia ja "luottaa omaan kokemukseensa ja luokan tuntemukseensa", kuten Lähdesmäki yllä toteaa. Siitä sitten yhteisprojektiin muiden aineiden opettajien kanssa.

Minä luotan vahvoihin suomalaisiin opetusmateriaaleihin. Miksi ihmeessä aina pitäisi kaikki "keksiä" uudestaan?

Lukujärjestyksilläkin on puolensa.

9 kommenttia:

  1. Opettajakoulutksen näin 2000-luvulla käyneenä voin todeta, että tuota kokonaisvaltaista koulupäivä -ajatusta on meilläkin ohimennen pyöritelty.

    Enemmän on kuitenkin puhuttu (realistisemmasta?) oppiaineiden integroinnista eli siitä, että yhdistää aineita niiltä osin ja niiden sisältöjen kohdalla, jotka luontevasti toisiinsa sopivat (kerrata uskonnossa maantietoa ja historiaa kuvataiteessa jne.).

    Opettajalla on jo nyt tietty vapaus pitää kokonaisvaltaisempaa opetusta yhdistellen aineita ja unohtaen tuntirajoja. Näin tosin välituntivalvontojen ja muiden opettajien omalle luokalle pitämien tuntien puitteissa.

    Pointtini on se, että vapautta toteuttaa monenlaista opetusta on jo olemassa.

    Olen Enkeliporsaan kanssa samaa mieltä siitä, että näin suuri muutos kerralla tehtynä ja eri aineiden ajan saatossa rakentuneiden sisältöjen äkkinäinen hajottaminen on suurella todennäköisyydellä johtava ikäluokkaan, jolla on tiedoissa ja tiadoissa joitain todellisia reikiä.

    Kuitenkin kannatan erilaisten ajatusten tuomista koulumaailmaan. Tässäkin on siementä todelliselle muutokselle, jos sen annetaan vaikuttaa ja muuttaa olemassaolevaa rauhassa, hitaasti ja luonnollisella tavalla, ei millään perestroikan kaltaisella pika-apureformilla.

    VastaaPoista
  2. Piano...

    olet oikeassa siinä, että koulumaailmaan pitää tuoda uusia ideoita ja kokeillakin. Ja on todella hienoa, että Suomessa opettajilla on melkoinen menetelmävapaus.

    Toivotan onnea ja kestävyyttä kokkolalaisille rohkeasta yrityksestä!

    VastaaPoista
  3. Piano...

    ohi aiheen. Kävin katsomassa blogiasi "Tuning lifea".

    Blogisi tunnuskuva on ihailtavan upea, palaneet pianonkoskettimet?

    VastaaPoista
  4. Visuaalisuus unohdetaan kauhean usein peruskoulun opetuksestakin.

    Itse olen vahvasti visuaalinen ihminen. Hahmotan hemmetti saksan kielioppirakenteitakin - kieli, jota aloin tässä nollasta opiskella sillä ei sovi antaa aivojen pilaantua tekemisen puutteessa - kuvioiden ja asioiden keskinäisten suhteiden kautta paperille laitettuina.

    Kuva on jostakin otettu vain, netin ihmemaasta, muokattu ja siinähän se sitten onkin. Miksi en tekisi blogistani kaunista areenaa esittää ajatuksiani?

    VastaaPoista
  5. Tässä kun yötä myöten kärvistelen joulutokareiden parissa, niin kyllä syksyn mittaan tehdyt projektit ja kokeilut hieman kaduttaa. Jos OPH:n manuaalia ja koulumme opsia lukee siten kuin ne on kirjoitettu, niin arviointien kanssa olen todella helisemässä.

    Arviointikriteerien paragraafit palauttavat untuvikko-open nopeasti maanpinnalle ja uni lyhenee vartilla per oppilas. Samaan aikaan kun ei voi työntää ja vetää.

    VastaaPoista
  6. Onko kukaan koskaan kuullut epäonnistuneesta julkisin varoin rahoitetusta opetuskokeilusta?

    En minä ainakaan. Kaikki kokeilut ovat onnistuneita, koska
    1) kokeiluja tekevät ne, jotka ovat innostuneita ja saisivat keskimääräistä parempia tuloksia aikaan muutenkin
    2) kokeilut ovat hyvin resurssoituja ja niiden suunnitteluun on pystytty käyttämään enemmän aikaa kuin normaaliopetuksen
    3) kokeiluista saa mainetta ja kunniaa, kun tulokset julkaisee alan lehdessä ja kukapa tunnustaisi epäonnistuneensa opetuksessa
    4) kokeilut ovat yleensä ylemmän tahon ideoimia eikä pomon ideoita ole terveellistä todeta epäonnistuneiksi.

    Ja miksi sitten onnistuneet kokeilut eivät normiksi muuttuessaan välttämättä toimikaan yhtä hyvin kuin entiset systeemit?
    1) tekijät ovat riviopettajia, eivät edelläkävijöitä
    2) joudutaan toimimaan ilman lisäresursseja
    3) ei saa mainetta ja kunniaa pioneerityöstä
    4) uusi systeemi on tullut niin ylhäältä komentoketjusta, että riviopettajalla ei ole suoranaista kosketusta komennon antajaan eikä siksi ns. nuolentatarvetta.

    VastaaPoista
  7. Minua jonkinasteisena idealistina (the young fool and academic perhaps) kauhistuttaa suomalainen järjestelmä. Sen byrokraattisuus tappaa kaiken luovan ja uuden.

    Toisaalta, onko todellakin niin, että muutos on niin hidasta, koska Jaska mainitsemat asiat ovat karua arkipäivää niin opetuksessa kuin muillakin aloilla?!

    Tästä syystä lienen halukas toimimaan siellä korkeammalla portaalla. En pysty ajattelemaan elämää ilman, että pystyn vaikuttamaan asioihin.

    Masentavaa tässä on ehkä pieni antautumisen fiilis: "näin on...suo tässä on, ei siitä peltoa tule".

    The Fool and Chester I am, I suppose :)

    Mitä tulee kohtaan 3 ja 4 niin epäonnistuneista tuloksista nyt ei yleensäkään koskaan raportoida. Sinällään harmi, koska niistä voisi oppia vähintäänkin yhtä paljon kuin onnistuneistakin.

    "Virhe on virhe vasta, jos siitä ei opi mitään."

    Kohta 4 on niin säälittävää, joskin valitettavan realistista ajattelua. Johtajana itkisin onnesta, jos työyhteisöni kykenisi käsittelemään kaikkia asioita monipuolisesti, siis myös minun mokani. Eihän se johtokaan ilman palautetta opi, kuten eivät opi teidän oppilaannekaan!

    Seuraavaksi haen virtuaalisen saippualaatikon... ;)

    VastaaPoista
  8. Joo, ei kiitos Kokkola. Minä kannatan opettajan työnkuvaa joka poistaa minulta kaiken ajattelun ja ponnistelun ja varsinkin suunnittelun. Ja vielä varsinkin yhteistyön kollegojen kanssa.

    Olen ihan totta puoliksi tosissani. Minusta ei noin 20 000 opettajaa pidä laittaa pyöriä keksimään. Voi olla etteivät ne pyöri.

    Kunnon materiaali, joka on valmiina ja monistettavissa ja seurattavissa, ja jonka joku kovapalkkainen superpedagogi on omassa hienossa työhuoneessaan miettinyt valmiiksi, sopii minulle. Kiitos vaan!

    Mitä enemmän minun täytyisi viettää aikaa miettimällä jotain matskua olisi se pois siltä ainoalta, mikä ei ole etukäteen suunniteltavissa ja hallittavissa: oppilaan/ihmisen kohtaamiselta.

    Out

    Lisää vaan valmista kamaa ja vaikkapa valtakunnallinen ops, jota tarkastajat vartioivat. Ihan totta. Armahtakaa itseänne opet - älkää tappako itseänne turhalla/väärällä työllä. Pilipalipalapelit ja r o j e k t i t sikseen. Eläköön monistuskone! Mutta tavataan lapsi silmästä silmään ja kokonaisvataisesti, jos vain voimavaroja on.

    VastaaPoista