tiistai 27. marraskuuta 2012

Kärkitila - Suomi ykkösenä, missä Ruotsi?

HS 27.11.

Brittiläisen Pearson-koulutusyrityksen kehittyneiden maiden vertailussa Suomen jälkeen sijoittuivat seuraavina Etelä-Korea sekä Hongkong. Viimeisenä tuli Venäjä, kertoo BBC.

Vertailussa otettiin huomioon kansainväliset testitulokset sekä muun muassa oppilaiden valmistumismäärät vuosina 2006-2010.

Pearsonin Sir Michael Barberin mukaan Aasian maiden menestystä selittää osaltaan erityisesti lasten vanhempien asettamat korkeat odotukset.

Raportin mukaan Suomen ja Etelä-Korean välillä on monia eroja, mutta kaikkia kärkisijojen maita yhdistää koulutuksen tärkeyttä korostava kulttuuri ja arvostus opettajien työtä kohtaan.


Koulutuksen Top 20

1 Suomi
2 Etelä-Korea
3 Hongkong
4 Japani
5 Singapore
6 Britannia
7 Hollanti
8 Uusi-Seelanti
9 Sveitsi
10 Kanada
11 Irlanti
12 Tanska
13 Australia
14 Puola
15 Saksa
16 Belgia
17 USA
18 Unkari
19 Slovakia
20 Venäjä

Kukapas sitä kissan hännän nostaa kuin...

Joskus on otettava kantaa myös myönteisiin asioihin. Näyttää olevan niin, että on aivan sama, mikä taho tutkii, niin kärjessä roikutaan sitkeästi.

Kun tarkemmin katselee tuota top twentyä, niin eniten minua ihmetyttää Itävallan, Norjan, Ranskan ja Ruotsin poissaolot. Näiden maiden sijoitukset ovat ilmeisesti kehitysmaaluokkaa. Britannian sijoitus on yllättävän korkea.

Jos olisin ruotsalainen opettaja, olisin jo täydessä paniikissa. Muuttaisin Suomeen.

Utbilding, utbilding, utbilding! Hjälp!

Me suomalaiset emme arvosta hyvää koulujärjestelmäämme, koska järjestelmää nakerretaan koko ajan. Jos suomalaisten opettajien työtä arvostettaisiin rehellisesti, opettajia ei lomautettaisi kuten esim. Salossa tehdään. Tunteja ei vietäisi minimitasolle kuten esim. Vantaalla tehdään.

Arvostus näkyy myös teoissa. Sanahelinä on sanahelinää.

Pitää toivoa, että olemme kärkikahinoissa tulevaisuudessakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti