Koska blogissani keskustellaan paljon erityisopetuksesta, nostin erityisluokanopettajan kirjoituksen kommenttiosiosta paremmin esille. Kirjoitus on niin hyvä.
Kiitos Kai-Ari, että otit esille erityisluokanopettajan ja hänen merkityksensä erityisoppilaan tilanteessa.
Jotenkin tuntuu, että erityisluokanopettajista halutaan eroon tai muuttaa heidän työnkuvansa laaja-alaisen erityisopettajan työnkuvan suuntaan. Erityispedagogiikka ei ole tempputiedettä, jossa pari tuntia viikossa ohjaamalla saataisiin esim. oppilas, jolla on laaja-alaisia oppimisvaikeuksia "terveeksi". Se on päivästä päivään, tunnista tuntiin etenevää vuorovaikutusta ja opetusta. Laaja-alainen erityisopetus on mielestäni niille oppilaille, joilla on lieviä oppimisen vaikeuksia. Nyt laaja-alaiset käyttävät aikansa suurelta osin niille oppilaille, joiden ongelmat ovat suurempia, eikä se aika riitä mihinkään! Lisää erityisoppilaita on tulossa, kun samaan aikaan vähennetään koulunkäyntiavustajia. Suuri "rysäys" on vasta tulossa.
Vanhanmallisessa erityisluokassa kaikilla oppilailla on (ideaalitapauksessa) samantyylisiä ongelmia. Vertaisryhmä loi oppilaalle korvaamattoman tuen. Minä en olekaan se tyhmin, se joka ei osaa, vaan myös muilla on samantyylisiä ongelmia. Se vaikutti suoraan itsetuntoon ja välillisesti motivaatioon. Erityisopettaja oli perehtynyt erityispedagogiikkaan ja erityisiin opetusmenetelmiin, jotka eivät ole em. tempputiedettä. Jos oppilailla oli yksilöllistetty opetussuunnitelma, voitiin opittavaa ainesta reilusti vähentää ja keskittyä pulmakohtiin. Nämä kaikki ovat asioita, joita ei yleisopetuksen luokassa voida tehdä.
Olen erityisluokanopettajana ollut lukemattomia kertoja ollut vastaanottamassa oppilasta ja hänen perhettään tilanteessa, jossa opiskelu yleisopetuksen luokassa ei ole onnistunut. Usein ensimmäisessä palaverissa itketään. Tämän jälkeen ryhdytään työhön esim. yllä kuvatun mukaisesti. Seuraavassa palaverissa taas itketään, kun tilanne on saatu käännettyä paremmaksi. Vanhempien mielestä olen ihmeidentekijä. Voin kertoa, että en ole. Minulla on vain tietotaitoa, sekä resursseja kääntää kelkka oikeaan suuntaan. Voin tarjota opetusta, josta lapsi hyötyy, joka on hänen lähikehityksen vyöhykkeellään. Yleisopetuksessa näin ei voida tehdä. Luokkakaverit ovat luoneet tukevan ja itsetuntoa kohottavan yhteisön. Kotiin on saatu rauha. Aina näin ei ole tapahtunut, mutta hyvin usein kuitenkin.
Nämä kokemukseni ovat mukautetun opetuksen luokasta, jossa oli oppilaita, joilla kaikilla oli laaja-alaisia oppimisen vaikeuksia ja yksilöllistetty opetussuunnitelma. Tällaisia luokkia ei Vantaalla enää juurikaan ole ja toimenpideohjelma tekee ne lähes mahdottomiksi.
Itse olen siirtynyt harjaantumisopetukseen, koska nykyään suurin osa erityisluokista on ns. monimuotoluokkia. Luokissa on oppilaita, joilla on yleinen ja toisilla taas yksilöllinen opetussuunnitelma. Samassa luokassa voi olla kehitysvammainen, dysfaatikko, oppilas, jolla on käytöshäiriöitä tai psyykkisiä ongelmia tai ihan mitä vain. Toinen tarvitsisi virikkeellisen ympäristön, toisen ympäristö pitäisi riisua kaikista virikkeistä. Samassa luokassa voi olla koulufoobikko ja nuorisorikollinen. Pahimmassa tapauksessa luokassa voi olla oppilaita luokka-asteilta 1-6. Koulunkäyntiavustaja on haave vaan. Luultavasti hän käy luokassa muutamilla tunneilla. En ymmärrä kuka on sellainen jonglööri, joka tällaista pystyy opettamaan. Ja osa oppilaista ei pääse mihinkään erityisluokkaan!
Huolestuneena katson mihin suuntaan erityisopetusta Vantaalla ohjataan. Pitäisiköhän suunnata naapurikuntiin?
Sirkku
Tekstit
Hyvä Sirkku,
VastaaPoistaMukautettua ja harjaantumisopetusta ei ole enää ollut aikoihin; erityisluokissa ei ole erillisiä opetussuunnitelmia, on vain yleinen ops ja HOJKS:it oppilas-ja oppiainekohtaisesti.
Entinen mukauttaminen on nykyistä eriyttämistä (ollut jo kohtuullisen monta vuotta teoriassa, mutta koulusysteemi väärillä rakenteillaan ja asenteillaan on pitänyt yllä vanhaa käytäntöä). Olisi toivottavaa, että edes opettajat puhuisivat asioista niiden oikeilla nimillä.
Ano...
VastaaPoistaYmmärsitkö kirjeen idean?
Tiedän, että kirjoittaja tietää jotakin erityisopetuksesta ja kasvattamisesta ylipäätään. Millä asiantuntemuksella alat mollata koulusysteemiä, vrt. väärät rakenteet ja asenteet? Jos löydät jostain paremman järjestelmän, niin hyvä on.
Termistöt ovat vaihtuneet koko oman urani ajan vuodesta 1980 alkaen. Oppilaat olivat välillä jopa asiakkaita!
Opetussuunnitelmia on muuteltu ympäri ja ämpäri, samoja asioita on laitettu eri järjestykseen. Olen ollut tekemässä muutamaa opsia. Paras ops on se alkuperäinen valkoinen ops, siinä oli henkeä. Joitakin opseja ei ole saanut eloon edes liekinheittimellä.
Opetus ja kasvatus pysyy.
.. ja noista "mukautetuista" luokista: ei mikään ihmekään, että niitä on paljon lakkautettu. Ryhmät eivät ole olleet niin homogeenisiä kuin on annettu ymmärtää. Todellisuudessa lapset eivät ole saaneet mitään yksilöllistettyä opetusta, vaan sitä samaa "mukautettua" kaikille. Lapset ovat saaneet turhaan tähtiä todistuksiin, kun suurin osa "mukautetusta" onkin ollut yleisopetuksen puitteissa eriyttämistä. Osa on sitten pudotettu "harjaantumisopetukseen", kun tavoitteita on pitänyt oikeasti yksilöllistää jossakin/joissakin oppiaineissa.
VastaaPoistaEi kai kukaan luokanopettaja nyt oikeasti usko siihen,että erityisluokassa yksi opettaja hoitaisi mallikkaasti n. kymmenen oppilaan opetuksen oikeasti yksilöllistetyillä tavoitteilla höystettynä käytöshäiriöillä ym. ongelmilla? Tähän todellisuuteen on herätty vasta perusopetuslain uudistustuksen myötä, vaikka asialle olisi pitänyt tehdä jotain jo paljon aikaisemmin!
Hyvä anonyymi!
VastaaPoistaPuhuinkin vanhasta hyvästä ajasta, jolloin huo termit olivat tuollaisia. Nykyään termit ovat niin monimutkaisia tai ne puuttuvat kokonaan. Vantaalla puhutaan vammaisopetuksesta, kun tarkoitetaan vanhoja harjaantumisopetuksen oppilaita. Kieltäydyn käyttämästä tätä sanaa. Olen täysin tietoinen termeistä ja koska ne ovat monimutkaisia ja harjaanjohtavia, yritän käyttää sellaisia, joita kaikki ymmärtävät olivat sitten koulualalla tai ei. Vanhasta mukautetusta opetuksesta en voisi olla enemmän eri mieltä kanssasi. Mikään onnellisuuden auvola se ei tietenkään ollut, mutta mielestäni tilanne oli huomattavasti parempi kuin nykyään näissä monimuotoluokissa.
Sirkku
Jatkan vielä hiukan:
VastaaPoistaTäysin yksilöllistä opetusta on vain sellaisessa tilanteessa, joissa oppilaita on vain yksi. Kun oppilaita on enemmän, joudutaan tekemään kompromissejä. Rohkenen kuitenkin väittää, että opetus oli yksilöllisempää vanhassa mukautetussa opetuksessa kuin nykyisissä monimuotoisissa erityisluokissa (Tämäkään termi ei liene oikea, mutta kun parempaakaan ei ole.). Huomasitko, Anonyymi, ettet sinäkään selvinnyt ilman näitä vanhoja termejä!
Sirkku
Ei se erityisluokalla olo nyt aina niin ihanaa ole kuin Sirkku väittää. Aineen- ja luokanopettajathan erityisluokista tietysti eniten hyötyvät, mutta asiaan. Joskus käy niinkin että erityisluokalta tullut lapsi lähtee yleisopetuksen luokassa nousukiitoon. Ja tämän nousun saavat aikaan luokkakaverit: olen nähnyt että jos hän saa kaveriksi hyvin menestyviä oppilaita, nämä nostavat erityisoppilata paljon tehokkaammin ylöspäin kuin setä tai täti erityisluokanopettaja. Ja onhan tärkeää että luokassa on malleja siitä, miten töitä tehdään.
VastaaPoistaJuuri näin ano, monesti oppiminen voi kääntyä nousukiitoon tavallisella luokalla ja oppilas voi tarvita yksilöllistettyä opetusta vain jossakin aineessa. Olen huomannut, että entiseltä erityisluokan oppilaalta vaaditaan ihan mahdottoman paljon, jotta hän "kykenisi" opiskelemaan tavallisella luokalla. Vähempikin riittää, kaikkien ei tarvitse saada hyviä numeroita ja opiskelu voi silti olla mielekästä. Nykyään on sitä paitsi loistavia eriyttäviä kirjoja, joita voi käyttää ns. tavallisten rinnalla.
VastaaPoistaSitä paitsi lapsi voi olla paljon helpottuneempi, kun saa sulautua isoon luokkaan eikä koko ajan olla erityisluokanopettajan silmätikkuna. Olisi aika raskasta aikuisellekin koko ajan "kuntoutua" (ilman mitään lupausta paremmasta huomisesta) ja jättää kaikki muu elämä elämättä. Tavallinen luokka on paljon parempi mallikehys lapselle kuin ongelmainen erityisluokka. Muilta oppilailta saa myös hyvin apua.
Ano: "Aineen- ja luokanopettajathan erityisluokista tietysti eniten hyötyvät, mutta asiaan."
VastaaPoistaTätä toivon minäkin, asiaan.
En ymmärrä mihin pyrit tällaisella typerällä heitolla. Erityisluokat ovat oppilaita varten niin kuin muutkin luokat.
Ano: "Joskus käy niinkin että erityisluokalta tullut lapsi lähtee yleisopetuksen luokassa nousukiitoon."
Onko sinulla tullut mieleen, että tällaisessa tapauksessa erityisluokalla annettu apu on tehnyt tehtävänsä? Minullekin on tullut joskus erityisluokalta oppilas, jonka opiskelu ei sujunut ennen erityisluokalle siirtoa tavallisessa luokassa ollenkaan. Mikään ei ole hienompaa kuin huomata, että oppilas pärjää muiden mukana.
Ano: "Olen nähnyt että jos hän saa kaveriksi hyvin menestyviä oppilaita, nämä nostavat erityisoppilata paljon tehokkaammin ylöspäin kuin setä tai täti erityisluokanopettaja."
Miksi ihmeessä vähättelet yhtä merkittävää opettajaryhmää?
Ano: "Ja onhan tärkeää että luokassa on malleja siitä, miten töitä tehdään."
Mistä olet saanut sellaisen käsityksen, ettei erityisluokilla tehtäisi töitä? Tekstisi on hyvin loukkaavaa kaikkia erityisopettajia, kaikkia opettajia kohtaan. Vähättelet opettajan työn merkitystä.
Luuletko, että erityisopettajien määrä tulee vähentymään tai, ettei heitä tarvita enää, kun inkluusioon siirrytään?
Päinvastoin, myöhemmin tullaan tarvitsemaan erityisopettajia enemmän kuin nyt. Kun erityisoppilaita aletaan sijoitella ympäri kaupungin kouluja, ammattitaitoista apua tarvitaan henkilömääräisesti enemmän.
Muuten voidaan puhua julkisesta heitteillejätöstä.
Täytyy sanoa, että arvostaisin hurjan paljon enemmän näiden provokatiivisesti käyttäytyvien ihmisten puheenvuoroja, jos he voisivat kommentoida asioita omilla nimillään. Vai onko niin, että tietyn pedagogisen asenteen omaksuneet ihmiset eivät ole yksilöitä ollenkaan perinteisessä merkityksessä, koska ovat luopuneet nimensä käytöstä esittäessään kärjekkäitä ajatuksiaan?
VastaaPoistaOn tietenkin hyvä, että syntyy keskustelua, ja varmasti on hyvin erilaisia tarinoita siitä, miten tietyn oppilaan koulupolku on kehittynyt. Minusta on silti vastuutonta vetää johtopäätöksiä satunnaisten onnistumisten / epäonnistumisten pohjalta. Kyllä pitää olla joku metodi ja koeteltu historia, jonka pohjalta ajatuksia oppimisesta ja sen tuesta kehitellään.
Vesa, kyllä tähän koko maata koskevaan perusopetuksen tukirakenteen muutokseen oli varmasti hyvät syyt. Oli nähtävissä, että entisillä keinoilla ei voitu jatkaa. Kohtuutonta oli mm. erityisluokkien suuri määrä ja siltikin oli lapsia, jotka eivät sopineet minkään erityisluokan muottiin, lasten haasteet koulussa olivat paljon yksilöllisempiä kuin oli ajateltu.
PoistaJokainen lapsi pärjää jossakin hyvin ja joissakin asioissa vähän heikommin vai väitätkö että näin ei ole? Apua tarvitsevat muutkin kuin nimetyt erityisoppilaat. Tuki oli sidottu vain muutamiin oppilaisiin ja tavallisella luokalla opiskelu nähtiin mahdottomaksi ilman henkilökohtaista avustajaa. Psykologiset testit määrittivät opiskelupaikan ja lapset olivat koko kouluikänsä erityisluokalla, oli se sitten hyvä tai ei, siirtoja tavallisiin luokkiin tehtiin hyvin vähän. Lapsen sosiaalista kehitystä ei tuettu millään tavalla ja lapsen etua ei ylipäätään otettu huomioon, vaan siirrot tehtiin ammattilaisten ehdoilla. Koulun jälkeen lapsi putosi sosaalisesti tyhjän päälle, kun ei ole oppinut toimimaan tavallisten lasten kanssa ryhmässä.
Nämä mainitsemani asiat eivät ole mitään yksittäisiä tapauksia, vaan kyllä koko Suomessa vallitsi vakiintuneet siirtokäytänteet, jotka eivät vastanneet edes silloista perusopetuslakia.
Esimerkiksi se, että oma diagnosoitu lapseni on saanut olla erityisluokalla, on ollut kullanarvoista tukea hänelle ja koko perheellemme; siitä on ollut suunnattomasti hyötyä monen muun kohdennetun toimenpiteen ohella. Väittäisin, että sillä on ollut hänen sosiaalistumisensa kannalta yksinomaan positiivisia seurauksia: jaksaa harrastaa, olla lähikavereiden kanssa, kun ei kaikki voimat mene isossa ryhmässä selviämiseen.
PoistaVäitätkö, että voimme unohtaa diagnoosit opetuksen yhtenä osatekijänä, kun ne muuten ovat erittäin käyttökelpoisia työkaluja siinä, miten lapsia / ihmisiä ylipäänsä autetaan? Miksiköhän oma perheeni on saanut apua terapioista ja neurologispohjaisesta tuesta? Juuri siksi, että on osattu tehdä varhain oikea diagnoosi siitä, mikä on vikana, ja hoito- ja tukimenetelmät on voitu valita sen mukaan. Asioita on seurattu, ja me vanhempina osaamme reagoida hyvin nopeasti iän, kehitysvaiheiden ja vaihtuvien ympäristöjen tuomiin muutoksiin. Koulussa ei ilmeisesti sitten tällaista osaamista tarvita, koska on niin viisaita ihmisiä, että tietty pedagoginen näkemys riittää. Aika loogista kyllä...
Tuo antamasi kuvaus erityisluokkien toiminnasta on surkuhupaisa ja kertoo lähinnä niistä uskomuksista, joita on ihmisellä, joka tahtoo nähdä asiat tietyllä tavalla. Perusopetuslaki mahdollistaisi vieläkin hienosyiset tukimuodot, mutta kunnat tahtovat vetää mutkat suoriksi, koska se on sekä "edistyksellistä" että taloudellisesti kannattavampaa... Olisi hauska kuulla konkreettisesti yhdestäkin sellaisesta kunnasta Suomessa, jossa tukirakenteen muutoksesta (esim. Vantaan tyylisin ratkaisuin) olisi saatu entistä parempia tuloksia? Onko seurantaa? Ensimmäiset kokemukset Vantaan koulukentältä, omien tietojeni mukaan, ovat olleet lähinnä katastrofaalisia ja kaikki odottavat yhä pahempaa rysäystä.
Se mikä fanaattisimmilta erityisopetuksen keskittymien hajottajilta jää usein huomaamatta, on se, että jokaisella lapsella on ollut tähänkin saakka oikeus lähikouluun. Vain harva vanhempi lähettää lapsensa muualle kuin lähikouluun vastentahtoisesti; kyllä lapsi on siellä, koska tarvitsee tukea, jota siitä läheltä ei ole ollut mahdollista saada riittävissä määrin. Toinen omakin lapseni on lähikoulussa, ja se on hänelle aivan oikea paikka, ei se siitä ole kiinni.
Kyllä Vantaan versio lähikouluperiaatteesta on tehty muiden kuin ammattilaisten (joihin luen etenkin opettajat, jotka opetustyöt konkreettisesti tekevät) ja vanhempien ja oppilaiden ehdoilla, valitetttavasti. Tavallisella kuntalaisella on hyvin vähän vaikutusmahdollisuuksia tässä. Päinvastoin, esittelytilaisuuksissa syyllistettiin juuri kommenttisi tapaan vanhempia, joiden lapsiin tuki kohdistettiin: paitsi että he olivat osallistuneet typeryyttään / tietämättömyyttään kaameaan diskriminointiin lähettäessään lapsensa erityisluokalle (erityisopetuksen keskittymään) he olivat myös vieneet ratkaisullaan resursseja muilta oppilailta... Onneksi tälle kurjuudelle saatiin loppu. Kaikki hyvin valtakunnassa, nyt ei sitten muuta kuin silmät kiinni ja täysillä eteenpäin periaatteella, että jotkut pärjää ja jotkut ei...
Vesa, hiukan hatarilla tiedoilla viet nyt asioita eteenpäin. Kannattaisi vähän perhetyä faktoihin. Diagnoosit eivät ole mitään julkisia ja diagnoosin perusteelle ei voi opettaa lasta. Diagnoosi-luokissa muodostuu helposti myös piilo-opetussuunnitelmia ja kukaan ei oikeastaan saa tarpeensa mukaan ( oppiaineittain katsottuna) yksilöllistettyä eikä yleisten tavoitteiden mukaista opetusta.
PoistaSamanlaiset opetusmenetelmät hyödyttävät lähes kaikkia erityisen tuen tarpeessa olevia ja kaikkia muitakin lapsia. Selkeät ohjeet, havainnolliset opetusmenetelmät, ym., tämä on asia, josta halutaan vaieta.
On hiukan kyseenalaista puolustaa sellaista järjestelmää, josta on jo päätetty luopua ( pikku hiljaa eri puolella Suomea) sen mahdottomuuden vuoksi. Syitä minun ei tarvitse tuskin kerrata, ne tuli edellisessä viestissä selväksi.Koulu ei ole sairaala, joka parantaa diagnoosi´-lapsen, vaan tarkoitus on kasvattaa ja lapsia ryhmänä ja opettaa elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja, toiset oppivat niitä enemmän ja toiset vähemmän: paljon riippuu myös kodin tarjoamasta tuesta ja opettajan ammattimaisesta ja innostavasta asenteesta. Tarkoitan ammattimaisella asenteella lasten hyväksyntää eikä erottelua muuta kuin sellaisissa tilanteissa, jos se on lapsen oppimisen edun kannalta välttämätöntä (eism. väliaikainen pienryhmä jossakin oppiaineessa, sekin mieluiten siten, että osa luokan lapsista menee jonkun asian oppiaineen sisällä oppimaan intensiivisemmin esim. erityisopettajan johdolla).
Niin, tietoni voivat olla hatarat, mutta ovat kuitenkin koettua tietoa niin kuin kaikki se mistä puhun. En minäkään usko, että diagnoosin perusteella opetetaan lasta, eihän siinä ole sinällään mitään järkeä enkä ole sellaista väittänytkään. Sen sijaan diagnoosi kertoo yhden osan lapsesta ja voi selittää hänen käytöstään, hänen persoonallisia piirteitään. Diagnoosi ei ole sairausleima, vaan tiedollinen työkalu, joka auttaa ymmärtämään lasta ja auttaa suunnittelemaan tilanteita, joissa oppiminen / opettaminen tapahtuu. Tuo mitä puhut siitä, että erityisluokassa "kukaan ei oikeastaan saa tarpeensa mukaan (oppiaineittain katsottuna) yksilöllistettyä eikä yleisten tavoitteiden mukaista opetusta" on minulle käytännössä vieras idea siten kuin se on tähän asti Vantaalla toteutunut, minulla ei ole sellaisesta tietoa, mutta varmasti huonolla suunnittelulla ja vähillä resursseilla tuollaiseenkin päästään.
PoistaNuo seuraavassa kappaleessa luettelemasi opetusmenetelmiä koskevat asiat nyt pitäisivät olla itsestään selvyyksiä opetuksessa. En usko, että kukaan tuollaisesta haluaa vaieta. Eivätkö nuo asiat kuitenkin ole aivan perusasioita? Ainakin tähänastisen kokemukseni mukaan ovat.
Totean vaan, että Perusopetuslaki ei vaadi luopumaan järjestelmästä, jossa tukea tarjotaan oppilaille tarpeiden mukaan. Vantaa on esim. tietoisesti pudottanut lähikoulumallissaan yhden tukimuodon pois, koska se hyödyttää kuntaa. Olen keskustellut asiasta sivistysvaliokunnan puheenjohtajan kanssa, ja hän piti Vantaan järjestelyä erittäin valitettavana. Ei Vantaallakaan kukaan osoittanut, että järjestelmä ei toimi lapsille, jotka saivat erityistä tukea keskittymissä - sivistystoimi vaan päätti olla edistyksellinen ja hajottaa näiden lasten koulupolun ja tutut ympäristöt antaakseen heille apua joustavammin menetelmin (käytännössä lapset ja perheet ja opettajat joustavat minkä pystyvät uuden mallin ehdoilla).
Totean vielä, että minä liikun tässä keskustelussa aivan tavallisena vanhempana, joka kyselee omalla nimellään asioita ja esittää mielipiteitään. Jos joku on niin arrogantti, ettei vaivaudu esittämään perusteita tai tutkimuksia tai seurantaa ja kuitenkin puhuu asemasta, joka paljastaa melko paljon (valta-asema), niin se ei ole minun häpeäni. Tällaiseen ylimielisyyteen ole jo tottunut, eikä se minua hetkauta, vahvistaapa vain käsitystäni tiettyjen ihmisten kyvystä kommunikoida.
PoistaMinäkään en ajattele koulua sairaalana, vaan paikkana jossa ihmisiä arvostetaan (niin opettajia kuin oppilaita), joissa heitä tuetaan monin tavoin (riittävästi), ja näin saadaan yksilöiden ja yhteiskunnan kannalta paras lopputulos. Erottelu ja järjenkäyttö eivät sodi ihmisen oikeuksia vastaan, kun ne tehdään hallitusti ja kun tavoitteena on yksilöllisten erojen huomioon ottaminen. On täyttä puppua väittää, että sellainen kohtelu jota esimerkiksi oma lapseni on tähän asti saanut olisi jotenkin perustunut mahdottomuuteen tai olisi ollut hänen ihmisarvoaan loukkaavaa. Hedelmistään puu tunnetaan.
Anonyymistä puheenvuorostasi näkyy valitettavasti se asenne, joka tulee aina esiin kun joku asiaa suunnitellut / teoriassa tarkastellut puhuu: olemme lasten asialla, ja jos homma ei toimi, vika on vanhemmissa, opettajien asenteissa tai muualla (esim. lapsen henkilökohtaisessa heikkoudessa johon lain edellyttämät tukitoimet eivät kaikin osin tehoa), ei kuitenkaan koskaan opetuksen järjestämistä ohjaavissa malleissa tai puutteellisissa resursseissa. Minä puhun kuitenkin tältä käytännön tasolta, ja vaikka näkökulmani on kapea, ei se kuitenkaan ole typeryksen näkökulma. Valitettavasti omassa kunnassani vanhempia on kohdeltu viimeisen vuoden ajan kuin typeryksiä. Nykyinen kehittämisen näkökulma tulee minun ja lapseni kannalta täysin ulkopuolelta asioiden. Voin nähdä uudessa näkökulmassa hyvääkin, mutta se että vastustan tilannetta jossa puheet ovat kauniita mutta resurssit liian niukkoja, ei mielestäni osoita ajattelun hataruutta.
On hienoa, että tällaista dialogia voi käydä vaikka nimettömien ihmisten kanssa netissä. Eniten tässä uudistuksessa pännii se, että koti on tarjonnut kaiken mahdollisen tuen, samoin koulu tähän saakka, ja nyt tilanne joka on tuottanut hedelmää, riskeerataan eikä kukaan asiaa ajava kykene perustelemaan asioita siten, että ne vakuuttaisivat ihmisen normaalia järkeä.
Ei perusopetuslaki kiellä toki erityisluokkien perustamista, mutta kyllä laki vahvasti ohjaa lapsia lähikouluihin aina ensisijaisesti sekä joustaviin tukijärjestelyihin, tätä ei pidä unohtaa. Tähän saakka lapset on lähes automaattisesti ohjattu erityisluokille ja pahimmassa tapauksessa lapsi kiertää erityisluokasta toiseen etsien sitä "oikeaa" paikkaa. Ja hups: sitten huomataankin, että loppujen lopuksi se optimaalisin paikka opiskella onkin tavallinen luokka, meille ainakin on käynyt juuri näin ja tiedän, että asia ei ole harvinainen, tosin hyvin harvat ovat viitsineet taistella tuulimyylyjä vastaan ja päästä pois tuosta erityisluokkakierteestä. Virallisestihan siihen vaaditaan lapsen "kuntoutuminen" ( joka on miltei mahdotonta sillä rimalla, mitä epävirallisesti pidetään porttina tavalliseen luokkaan), mutta niillä samoilla taidoilla kun erityisluokassakin pärjää kyllä pääosin tavallisessakin luokassa, jos asenteet ovat kunnossa.
PoistaPitää muistaa, että on paljon lapsia, jotka ovat aina heikompia kuin toiset, mutta on aika kova rangaistus heille virua koko kouluikä yhä epämääräisemmillä erityisluokilla.Elämää on koulun jälkeenkin eikä aina erityistä sellaista!
On valitettavaa, että erityisluokista annetaan yleistetysti tällainen kuva (puhutaan kuin vankilasta tai jostakin sellistä, mihin ihminen ajautuu - tuntuu kyllä vahvan fiktiiviseltä tältä osin). Mutta toki tuo kuva vastaa osin myös minun käsitystäni lähikoulujen erityisluokista, jollaisia muistan jo omilta opiskeluajoilta ja joihin nykypäiviin saakka ylläpidettyjä erityiskeskittymien luokkia ei voi verrata. Ne ovat ainakin oman 6 vuoden kokemuksen mukaan työilmapiiriltään rauhallisempia kuin monet normiluokat.
PoistaOlen samaa mieltä siitä, että toimenpideohjelman myötä erityisluokat muuttuvat todella epämääräisiksi enkä sellaiseen sekasortoon lastani pistäisi. Olen puolustanut täällä toimivia ratkaisuja, sitä että lapsille tarjotaan heidän tarvitsemansa tuki.
Asenteita täytyy tietenkin osata muuttaa, mutta se on vähän liian helppo naru vedettäväksi. Varsinkin jos puhutaan lapsen asenteista, jos lapsella on esimerkiksi aistiyliherkkyyttä, keskittymisen ongelmia, autistisia piirteitä ja muuta hankaluutta. Siinä on turha kuitata hommaa sillä, että sanotaan lapselle, että paranna vaan asennettas. Valitettavasti tätäkin on tullut tehtyä itsekin väsyneenä.
Huvittavaa on myös tämän vapautuksen retoriikka, jota olen kuunnellut viimeisen vuoden, kun sille ei ole oikeastaan katetta. Vantaan kouluisssa kiertävät samat siirtopalaveri-ihmiset ihanan uutuuden esittelijöinä, jotka muutama vuosi sitten suosittelivat erityisopetuksen keskittymää parempana vaihtoehtona lähikoulujen erityisluokalle (siellä tuki ei ollut riittävää).
"Ei perusopetuslaki kiellä toki erityisluokkien perustamista, mutta kyllä laki vahvasti ohjaa lapsia lähikouluihin aina ensisijaisesti sekä joustaviin tukijärjestelyihin, tätä ei pidä unohtaa."
PoistaNo ei kiellä ja ohjaa, vaan tarjoaa laki tämänkin mahdollisuuden muun rinnalla(kannattaa lukea se laki). Mm. eduskunnan sivistysvaliokunnan pj. Raija Vahasalo on korostanut, miten tärkeää olisi, että kolmattakin mahdollisuutta käytettäisiin kun siihen on tarvetta. Kunnat eivät siihen helpolla tartu, jos voivat vaan kiertää: lapsen tuen tarve pyritään nykyisin määrittelemään siten, että asiallinen ja paljon tukipäätöstä varten tietoa antava diagnostiikka - mikäli vain mahdollista - ohitetaan ja vanhempia kuullaan lähinnä muodollisesti. Sivistystoimi pyörittää show'ta ja halutessaan nonchaleeraa asiantuntijalausunnot ja hyväksyttää asiat ihmisillä, joilla ei ole varsinaista kompetenssia asiasisältöön. Näin juttu on mennyt aika monta kertaa.
Vesa, lääkärit eivät ole opettajia eivätkä tiedä mitään käytännön tukitoimista, eriyttämisetä saatikka arvostelusta. Lääkärit ja muu terveydenhoitohenkilökunta eivät siis ole asiantuntijoita opetuksen suhteen. On hyvä, että nykyään korostetaan pedagogista arviota ja selvitystä; näihin pitää sisältyä annetut tukitoimet sekä seuranta. Ihme, että näitä asiakirjoja ei ole vaadittu aikaisemmin. Niin, ja opettajat purnaavat näissäkin "lisätöitä", mutta eihän ilman tuen dokumentointia lapsella ola mitään oikeusturva ja lapsi on opettajien välinen heittopussi.
PoistaAnonyymi; kyllä lääkärit eli esim. lasten / nuorten neurologit / psykiatrit tietävät yhtä ja toista lapsen kasvattamisesta ja tukemisesta. Tuo arvostelujuttu on kyllä ihan lapsellinen tässä, se ei varmasti ole mikään ongelma, sen paremmin kuin eriyttäminenkään.
PoistaJa pointti on siinä, että opetukselle on hyötyä asiantuntevan tiedon siirtämisestä. Outoa tabula rasa -ajattelua. Pedagogiset arviot ovat ok, mutta et kai sinä kiellä, että pitäisi ohittaa oppilaan sellaiset ominaisuudet, jotka vaikuttavat suuresti hänen identiteettiinsä ja kykyynsä toimia pedagogisten toimien puitteissa? Aivan käsittämätön ajatus. Kuulostaa pahalta, mutta niin tutulta. Kyllä opetuksen antajalla on erittäin suurta hyötyä niin käytäntöjen miettimisessä kuin asenne- ja suhtautumispuolella siitä, mitä enemmän hän tietää lapsen taustoista, sitä oikein korostetaan näissä pedagogisissa palavereissa ja muussa ja se on myös osa kodin ja koulun yhteistyötä. Opettajalle luulisi olevan paljon hyötyä siitä, että hänellä on kokonaisvaltainen ja riittävä kuva opetettavistaan. Kouluelämä ei ole pelkkää pedagogiikkaa ja arvostelua, kyllä siinä on paljon psykologista ja vuorovaikutukseen liittyvää. Vai ymmärränkö sinua jotenkin väärin?
Enkeliporsas, erityisopettajia tarvitaan, mutta heidän työnsä pitäisi olla joustavampaa. Ei ole mielekästä pitää lasta koko kouluikää erityisluokalla kaikissa oppiainessa ja kuten Sirkku kuvasikin, erityisluokat oavt täynnä sekalaista seurakuntaa ja opettaminen sekä opiskelu on niissä miltei mahdotonta. Vanhaan systeemiin ei ole paluuta ( luokat diagnoosin mukaan tai sinne päin) ja pitää nähdä, että loppujen lopuksi tavallinen luokka tarjoaa oppilaalle virikkeellisen, ikätasonmukaisen ja tervehenkisen kasvuympäristön, mitä ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa monista erityisluokista.
VastaaPoistaOlisi toivottavaa, että luokanopettajat eivät niin suruttomasti puhuisi erityisluokkien puolesta ilman parempaa tietoa niiden tuloksellisuudesta ja paremmuudesta. Opettajat ovat saaneet liian kauan ja liikaa pitää meteliä oppilaista, jotka eivät "kuulu" heidän luokkaansa: on suuri loukkaus lapsen identiteelille siirtää hänet kokonaan pois omasta luokasta toiseen luokkaan tai toiseen kouluun vain siksi, että erityisluokkiakin on olemassa ( ts. tämä ei kuulu minun työhöni). Lasten siirtely on selkeästi opettajien työn jakamista aikuisten ehdoin, lasta syrjivin keinoin eikä siis millään tavalla perustu lapsen etuun.
Ihan tavallisen opettajan työhän kuuluu opetusmenetelmien suunnittelu ja tarvittava eriyttäminen, miksi tätä on niin vaikea hyväksyä? Muovaavatko lapsen taidot opettajan asenteet? On vaarallista, jos kaikkien pitäisi yltää samoihin tavoitteisiin; on täysin luonnollista, että luokalla on eritasoisia oppilaita.
Hmmm... Kyllä niitä nousukiitoon lähteviä lapsia on huomattavasti enemmän tullut nähtyä erityisluokalle pääsyn jälkeen kuin erityisluokalta yleisopetukseen siirryttäessä. Erityisluokilla on nykyäänkin mahdollisuus tukea nimenomaan oppilaan sosiaalisien taitojen ja tunne-elämän tasapainoista kehittymistä paremmin kuin yleisopetuksen ryhmässä. Siihen on erityisopettajat koulutettukin toisin kuin luokanopettajat.
VastaaPoistaKovin on herkkänahkaista porukkaa täällä. Minkäänlaista segregaation kritiikkiä ei kestetä. Kaikki mitä tulee erityisluokkiin on kultaa. Itse toimin yläkoulussa opettajana ja 80 % alakoulusta tulevista erityisluokan oppilaista hoidetaan säästösyistä yleisopetuksessa. Ongelmia on, mutta harvoin ylitsepääsemättömiä.
VastaaPoistaTilanne voi olla erilainen yläkoulussa kuin alakoulussa: oppilaat ovat vanhempia ja ehkä alakoulun erityisopetus on purrut. Mutta kyllähän suuri tekijä on myös opettajan asenteessa: jos hän ajattelee ettei halua opettaa tiettyä lasta tai että hän ei muka pysty opettamaan, koska hänellä ei ole koulutusta siihen, niin eihän siitä mitään tule. Ikävä todeta, mutta olen törmännyt valitettavan usein näihin asennevammaisiin opettajiin.
Seurasin tätä keskustelua ja aloin epäillä, että taidat olla tuo sama anonyymi kuin aiemmin, nyt vaan eri roolissa. Nuo juttusi toistaa samaa puhetta kuin mitä olen kuullut sivistystoimen tilaisuuksissa. Tuo opettajien syyttely on törkeää!
PoistaOlen itse opettaja ja tiedän mistä on kyse. Suurin osa opettajista tekee parhaansa, mutta jos luokassa on esim. erityisoppilaita eikä avustajaa niin miten eriyttäminen onnistuu vaikka antaisit erilaisia tehtäviä. Jos joku lapsi hilluu jatkuvasti, hänet poistetaan luokasta. Tämä ei ole lapsen edun mukaista. Ei itsetunnon kehityksen, ei oppimiskokemuksen kannalta. Tällaiset lapset ovat usein puolenpäivän jälkeen isossa ryhmässä jo niin kuormitettuja, että opiskelu ei onnistu. Ei siinä opettajan asenteella pitkälle ratsasteta vaikka katsoisi lempeästi kuin Neitsyt Maria. Liian monessa tapauksessa säästetään väärässä kohtaa ja tuhotaan lapsen koulupolku. Pieni ryhmä, rutiinit jne olisi parempi. Myös luokkakaverit alkavat syrjiä häirikköä. Ei siinä ole mitään mallioppimistilannetta (pahimmissa tapauksissa, jotkut voivat oppia). Häiriintynyt lapsi vetää omaa showta ja saa siihen mukaan helposti jopa muita.
Valitettavan usein jos oppilaita on luokassa yli 20 joudutaan mennä kurinpitotoimiin, koska muuten reaaliaineiden opetuksesta ei tule kenellekään mitään yhden hilluessa säännöllisesti ja saadessa pari muuta puolihillujaa mukaan. Tällaista se arki usein on. Tämä on sääli kaikkien, myös intergraatiolapsen kannalta.
Opettaja Vantaalta, huomennakin töihin menossa
PS. Mitä sivistystoimi aikoo tehdä, jos uusi ohjelma ei onnistu? Kysyn sitä tässä, koska luulen että anonyymit kirjoittajat ovat sieltä suunnalta.
Valitettavasti tässä asiassa tunteet kiehuvat puolin ja toisin. Jos esittää sellaisia mielipiteitä, kuin minä esitän, saa yleensä vastaansa tunneryöpyn. Voisiko tästä keskustella joskus ilman tunteita? Toisaalta myönnän, että onhan niitä itsellänikin. Esimerkiksi tunnen surua oppilaan puolesta, joka on siirretty yleisopetukseen ja voi huonosti. Sellaisia tapauksia on jo nyt.
VastaaPoistaEräs teistä anonyymeistä toistelee, että Vanhaan ei ole paluuta. Miksi ei ole? Esim. naapurikaupungissa, Helsingissä on diagnoosipohjaisia luokkia. On dysfasialuokkia, luokkia, joissa kaikilla oppilailla on HOJKSiin kirjatut yksilölliset tavoitteet, sekä kehitysvammaisten luokkia (ent. harjaantumisopetus). Miksi niin ei voisi olla Vantaallakin?
Kun kritisoin erityisluokkia, kritisoin lähikoulun erityisluokkia, joissa väistämättä on oppilaiden kirjo laaja.
Asenteeseen vetoaminen on tullut tutuksi. On hirvittävän helppoa syyttää opettajia asennevammasta ja muutosvastarinnasta. Voisiko sen sijaan tutkia, mistä tämä opettajien huoli johtuu?
Jo ennen toimenpideohjelmaa on Vantaalla ensisijainen oppilaan opiskelupaikka ollut lähikoulu. On pyritty yhä vähenevien mahdollisuuksien mukaan löytämään hänelle tukea siellä. Vasta jos se ei onnistu, on oppilas siirretty erityisluokalle. Nyt poistetaan yksi vaihtoehto, diagnoosipohjaiset erityisluokat.
Mikä on sitten opetuksen tavoite niin yleis- kuin erityisopetuksen luokilla? Se että lapsi tai nuori on onnellinen, hänellä on hyvä itsetunto ja hän saa ne tiedot ja taidot, joita tarvitsee elämässään. Yksi hyvä mittari on esim. opiskelupaikka ja ammatti. Oma kokemukseni on, että erityisopetuksessa ollut oppilas saa vähintäänkin yhtä hyvin opiskelupaikan kuin yleisopetuksessakin. Olen tavannut lukemattomia nuoria, jotka ovat saaneet elämän eväät erityisluokalta, siirtyneet ammattiopintoihin ja työelämään. He ovat olleet tyytyväisiä koulutiehensä. Eräs mittari on se, että he tulevat tapaamaan meitä vanhoja opettajiaan. Tämä on tietysti täysin mutua. Olisi mielenkiintoista nähdä tutkimustuloksia siitä, kuinka erityisoppilaat ovat siirtyneet toiselle asteelle.
Olen sitten julma segregaattori tai oppilaan pelastaja (Luultavasti en noista kumpikaan), olen ylpeä sitä minä ja koulumme opettajat teemme. Tähän asti on onneksi ollut tämäkin vaihtoehto oppilaille ja vanhemmille.
Sirkku
Sirkku, vanhaan ei ole paluuta siksi, että resurssit sidotaan diagnoosi-luokkien myötä turhaan vain näiden luokkien lapsiin, kun apua tarvitsevat muutkin oppilaat. Yksinkertaisesti järjestelmä on liian kallis, kun koko ajan diagnosoidaan lisää "erityisluokan tarpeessa" olevia lapsia, jotka siis pärjäisivät tavallisillakin luokilla. Etukäteen ei turmiollista, sanoa että joku lapsi ei pärjää tavallisessa luokassa; kaikkihan riippuu siitä, miten opetusta eriytetään ja minkälaiseksi opettaja tekee luokkahengen. Eli sitä ihan tavallista opettajan työtä, jonka luokanopettajat haluavat nyt ulkoistaa erityisopettajille, koska lapsi on tietyllä diagnoosilla varustettuna. Kyllä opettajilla on paljon peiliin katsomista tässä asiassa.
PoistaDiagnoosi-luokissa on myös se ongelma, että kun niitä on, sinne laitetaan kaikki oppilaat ko. diagnoosilla varustettuna ja sen jälkeen diagnoosi on julkinen. Luokkiin muovautuu myös luokkakohtaiset opetussuunnitelmat. Vaihtoehtoa ei ole, vaikka tavallinen luokka pitäisikin olla ensisijainen vaihtoehto. Kyseenalaistavat vanhemmat leimataan inkluusiöhörhöiksi, vaikka kysymys on lapsen perusoikeudesta opiskella hänelle luonataisesti määräytyvässä luokassa.
minusta kyse on juuri tästä: resursseista ja halusta panostaa. yksi seikka, joka minua on eniten tässä keskustelussa erityisopetuksen uudistuksesta hämännyt on se, että kielletään se tosiasia, että kaikenlaisia opetusmuotoja / tuen muotoja tarvitaan. kaikkein vaarallisinta on se, että eletään ikään kuin resursseja olisi vaikka niitä ei ole, ja aletaan mustamaalata niitä, jotka sanovat epäkohdat ääneen.
VastaaPoistalogiikka on suunnilleen tämä:
itsekäs on se vanhempi, joka vaatii lapselleen riittävää tukea (hän riistää muita ja diskriminoi vanhanaikaisilla ajatuksillaan omaa lastaan, oikea superpahis).
laiska ja asenteellinen on opettaja, joka ei siedä ihan kaikkea resurssipulaa (todella törkeä ajattelutapa, jos viitsii tutustua siihen miten hyvin / antaumuksella suurin osa opettajista asiansa hoitaa)
lapsi on hyvä / arvokas kunhan on sitä resurssien puitteissa (jos ei ole niin sori vaan, omapahan on mokansa, ei sille kuitenkaan ole tarjota realistisia vaihtoehtoja, sopeutukoon)
uusi perusopetuksen malli on hieno ja lopullinen (ja vaikka se ei toimisikaan, ovat premissit niin hienot että ei "vanhaan" ole paluuta, kärsiköön todellisuus siitä jos se ei osaa sopeutua malliin - tästä on kyllä historiassa moni varoittavia esimerkkejä, mutta mitä siitä)
opetusta kehitetään pikakoulutuksilla, varsinaiset resurssit ohjataan hallintoon eli laadukkaaseen johtamiseen (tähän ei kai ole mitään lisättävää)
jne.
ironiasta huolimatta kannatan sitä, että vanhempi voi viedä tukea tarvitsevan lapsensa yleisopetuksen luokkaan integroitavaksi, jos se hyvältä tuntuu, ei siinä ole mitään hörhöä.
Lapsi on tuen tarpeesta huolimatta aina arvokas. Erityisluokka ei vaan ole mikään tuki, vaan pelkästään luokkatila ja ympärillä oppilaat, joista harvoin on mitään mallitukeea oppimiseen. Avustajat ja erityisopettajat ovat liikkuvaa resurssia.
VastaaPoistaEi kai kukaan tosissaan usko, että lapsi tarvitsee erityisopettajan opetusta esim. kuviksessa, liikunnassa, tai reaaliaineissa? Jos tarvitsee, niin silloin hukataan kallista resurssia ihan vääriin asioihin. Reaaliaineissa on niin paljon eriyttävää materiaalia olemassa eli opittavaa sisältöä voi karsia vaikka kuinka jos tarpeen.
Ryhmäkoko ja ryhmän koostumus ovat myös merkittäviä tekijöitä. Asiat ymmärretään aika kapeasti, jos erityisluokka ymmärretään fyysiseksi tilaksi, jossa lapset ovat. Mikäli oppilasryhmä on mietitty järkevästi, siitä ei ole sen enempää haittaa kuin isosta määrästä tavallisia vilkkaita ja vähemmän vilkkaita lapsia. Lähikoulun maantieteellisellä periaatteella järkevien pienryhmien (erityisluokkien) hankaloituu äärettömästi. Siksi en itse näe sitä järkevänä vaihtoehtona (realismia että eri ikäisiä, jatkuvasti vaihtuvia luokkatovereita + niin haastava ja sekalainen seurakunta pahimmillaan kuin mitä Sirkku asiaa taannoin kuvasi).
VastaaPoistaEsimerkiksi keskittymisen / toiminnanohjauksen ja motoriikan häiriöistä kärsivälle lapselle juuri liikka, musa ja kuvis saattavat olla haastavia isossa ryhmässä (ja samasta syystä reaaliaineissa opiskelu isossa ryhmässä on vaikeaa, vaikka akateemiset taidot olisivat normaalitasolla). Ei nämä tietenkään ole mitään kynnyskysymyksiä, mutta annanpa tietoa ihmisille, kun kyselette. Ihan kokemuksesta kerron.
Piti sanoa: Lähikouluun erityisluokat koostetaan maantieteellisellä periaatteella, ja tämä hankaloittaa asiaa äärettömästi.
VastaaPoistaVesa, puhut siitä, että kun oppilasryhmä on muodostettu järkevästi- ja ( valitettavasti) pysyväksi. Ei erityisopetuksen ole tarkoitus olla elinikäistä, mutta sitä se on pysyvyydellään ollut. Enkä väitä, etteikö taito- ja taideaineissa tarvitsisi tukea ( meilläkin tarvitaan), muta se tuki voisi olla jotain aivan muuta tukea kuin erityisopettajan antamaa opetusta. Esim.liikuntatunnilla voidaan yhdistää pari luokkaa/ryhmää tai sitten esim. tehdä kaksi valinnaista lajia, joista toinen on vaikeampi ym. keinoja on monia.
VastaaPoistaOma lapsemme on mallioppimisen turvin oppinut monia etukäteen mahdottomana pidettyjä kehonhallintaan liittyviä asioita, kun näkee miten muutkin tekevät ja tekee perässä oman taitonsa mukaan. Lapselle kannattaa antaa mahdollisuus oppia toimimaan mahdollisimman tavallisessa luokassa, se siivittää lasta eteenpäin ja hän ei huomaa, että muutkin tekevät virheitä eikä kukaan ole täydellinen.
No en minäkään usko, että erityisopetus on tarkoitettu elinikäiseksi, mutta on varmasti ihmisiä jotka hyötyvät siitä, että koulupolku pysyy oppimisympäristön suhteen mahdollisimman stabiilina niin pitkään kuin mahdollista (esim. perusopetuksen ajan); tässäkin ollaan jo nyt siinä, että osa opetuksesta tapahtuu suuremmissa ryhmissä, eikä siinä ole mitään huonoa - olisi hienoa, jos kouluympäristö pysyisi samana ja voitaisiin siinä kokeilla integrointia, jolloin kaikkia palasia ei vaihdettaisi kerralla (aiheuttaa turhaa takapakkia, jota ei ehkä saada kiinni vuodessa tai parissa, sillä asettautuminen vie aikansa).
PoistaMinusta koulu on ensisijaisesti oppimista (tiedollista, taidollista, oppimaan oppimista, itsesäätelyn oppimista) varten, toki myös sosiaalisten taitojen oppimista varten, mutta ei ensisijaisesti, jos näitä tasoja nyt voidaan tarkasti ottaen erotella. Tarkoitan, että olen sitä mieltä, että lapsen sosiaaliseen itsesäätelyyn ei tulisi kuluttaa suurta osaa oppimiseen tarvittavasta energiasta vain sen vuoksi, että hän on suuressa ryhmässä, jossa itsesäätelyyn kuluu tietyillä lapsilla monista alttius- ja häiriötekijöistä johtuen pääosa käytettävissä olevasta energiasta.("Tavallisella" lapsella ongelmaa ei luonnollisesti ilmene tässä mittakaavassa, vaikka toki esim. melu ja isot ryhmät ovat riskejä). Sosiaalisia taitoja opitaan myös perheessä, kaveripiirissä, kotipiiriin kuuluvien ystävien kanssa ja muualla, kuten harrastuksissa. Näin olen itse mieltänyt asian.
Esimerkiksi oman lapseni kohdalla näen mallioppimisen mahdollisuuden myönteisenä, jos ajattelen lähikoulun ja integroimisen etuja. Mallioppimisesta (siitä kuinka ollaan toisten kanssa) on koitunut paljon apua esimerkiksi lähialueen kaverisuhteissa. Se on kuitenkin vain yksi sektori kouluasiassa, toki erittäin myönteinen, mutta vain yksi, eikä sinänsä vastaa moniin oppimisen haasteisiin (tarkoitan keskittymistä ja toiminnanohjausta haastavissa tilanteissa jne.), jotka tarvitsevat toisenlaisia ratkaisumalleja.
On vaikea sanoa, kenen kanssa tässä nyt keskustelen, mutta olen pahoillani siitä, anonyymi, että olet joutunut kokemaan vaikeuksia lapsesi erityisopetuksen järjestämisen suhteen. En tiedä millaisista kouluympäristöistä olet kokemuksesi saanut, mutta voin vakuuttaa, että asiat on ainakin Vantaan erityisopetuksen keskittymissä, joista minulla on eniten kokemusta, osattu hoitaa mallikelpoisesti. Eräs täysin ulkopuolinen asiantuntija (Suomen johtavia neurologeja ja nuorisopsykiatreja alallaan) arvioi, että sellainen opetusympäristö, jossa lapsemme on saanut olla, vastaa vaikutuksiltaan pitkäkestoisia terapeuttisia toimia. Oman lapseni puolesta olen surullinen juuri siksi, että tähänastisesta laadukkaasta ja juuri sopivasti kohdennetusta tuesta ollaan luopumassa. Toki uskon laadukkaaseen opettamiseen muuallakin kuin erityiskeskittymissä, mutta tuen määrä ja sitä myöten laatu tulevat nykyresursseilla väistämättä laskemaan.
Kuuntelin tarkalla korvalla Ilkka Kalon puhetta MOTissa, ja täytyy sanoa, että olin havaitsevinani hänenkin puheessaan huolestuneisuutta aivan lähitulevaisuudenkin resursseista. Siksi uudistus tässä tilanteessa ei lupaa hyvää.
.. korjaan edellistä... eli siis huomaa, että kukaan ei ole täydellinen ja muutkin tekevät virheitä.
VastaaPoistaTämä on ihan naivia keskustelua: on edelleen olemassa siis ihmisiä, opettajia jopa ( ! ), jotka kuvittelevat er.luokan eristävän lasta jostakin "yleisestä" , "normaalista."
VastaaPoistaErityisluokka on erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalle räätälöityä normaaliaopetusta. Mikä vikana? Pieni luokkakoko, ehkä myös avustaja ja jopa erityisiin ongelmiin koulutettu opettaja. Missä ongelma?
Miksi tämä hyvä pienessä luokassa tapahtuva hyvä
n o r m a a l iopetus pitäisi purkaa pedagogista syistä? Onko asia niin vaikea tajuta?
Ja minua hävettää aina vaan kuinka nämä näennäipedag- ja
pseudotieteelliset "argumentit" ovat lumonneet jopa osan opettajakunnastakin.
Kaikki me kuitenkin tiedämme ihan hyvin mistä on kysymys ja miksi er.opetusta ajetaan isoihin opetusryhmiin, sisälle ns. yleisopetukseen.
Er. opetusta ajetaan alas rahan vuoksi. Kunnilla ei ole enää varaa. Sanottaisiin se edes suoraan. Perusopetusta puretaan er.opetuksesta käsin. Ei pidä olla naivi. Tämä koskee myös opettajakuntaa.
Er.lasten vanhemmille voimia! Kun lapsi ei saa tukeaan koulussa, onneksi hänellä on teidät, huolehtivat vanhemmat. Toivottavasti jaksatte.
Jorma
Jorma, jos opetus on niin NORMAALIA erityisluokissa ( kaukana normaalista...), niin miksi se on sitten usein kokonan eristettyä?
VastaaPoistaNyt on aika tulla tähän päivään ja nähdä lasten yhteisopetus yhtenä tärkeimpinä keinoina syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Pitäisi saada aikaan median kiinnostus tätä epäkohtaa kohtaan. Opettajat saavat helposti julkisuutta "työtaakallaan" ( monissa muissakin ammateissa on raskasta), mutta lasten oikeuksista kukaan ei puhu mitään.
Jorma: "Kaikki me kuitenkin tiedämme ihan hyvin mistä on kysymys ja miksi er.opetusta ajetaan isoihin opetusryhmiin, sisälle ns. yleisopetukseen. Er. opetusta ajetaan alas rahan vuoksi. Kunnilla ei ole enää varaa. Sanottaisiin se edes suoraan. Perusopetusta puretaan er.opetuksesta käsin. Ei pidä olla naivi. Tämä koskee myös opettajakuntaa."
VastaaPoistaJuuri tästä on kysymys.
Jos inkluusio toteuttaisiin kunnolla, siihen sijoitettaisiin rahaa. Nyt resursseja vähennetään, kun niitä pitäisi suurentaa. Kuka tahansa tajuaa, mistä on kysymys.
Kun keskustelin suomalaisen inkluusion "pääjehun", professorin Jyväskylässä kanssa, hän totesi, että kun erityisoppilas sijoitetaan tavalliseen luokkaan, tietysti luokkaan palkataan myös erityisopettaja.
Tiesin sen silloin, ja eritoten nyt, että näin ei taida tapahtua. Valistuneet lukijani ovat huomanneet, että olen puhunut julkisesta heitteillejätöstä. Ei eritysoppilasta saa viskata tavalliseen luokkaan ilman, että samalla häneen suunnataan apua.
Nyt idealismi ja realismi kättelevät toisiaan härskillä tavalla.
Ei luokanopettaja tai aineenopettaja voi istua koko ajan yhden tai kahden oppilaan vieressä. Muitakin on opetettava. Parinkymmenen oppilaan luokassa kahdeksantoista oppilasta alkaa pian juoksennella pitkin seiniä.
Ei pidä olla naiivi.
Ei ole millään mahdollista palkata jokaiseen luokkaan erityisopettajaa eikä siinä ole mitään järkeäkään. Ja on totta, että luokanopettaja tai aineenopettaja ei voi istua yhden oppilaan vieressä, ei voi myöskään erityisluokanopettaja erityisluokassa istua yhden oppilaan vieressä; muuten unohtuu muiden opetus kokonaan ( mutta erityisoppilaiden opetus nyt ei tunnukaan olevan niin tärkeää, joten mitäpä tuosta...)
PoistaOpettajan tärkein tehtävä on tarjota oppilaalle sellaisia tehtäviä, että itsenäinen tekeminen sujuu ja tarjota sellaisia opetusmenetelmisä, että eritasoiset suoritukset ovat mahdollisia ja että jokainen oppilas voi omaksua opetuksesta sen punaisen langan. Alakoululaiset ovat vielä ihan lapsia, joten luulisi että kaikkien lasten opetukseen löytyy yhteinen kieli. Luokanopettaja ei voi ulkoistaa itseään tästä tehtävästä pois siirtämällä lapsi erityisluokkaan. Ja tiedän, että ihan tavallisissa opettajanoppaissa on eriyttäviä tehtäviä vaikka kuinka paljon olemassa. Miksi luokanopettaja tekee itsestään ihan ammattitaidottoman?
Miksi ihmeessa luokanopettaja on niin itsekäs ja ajattelee vain oman työnsä helpottamista eikä sitä, kuinka tärkeää lapselle on säilyyttää oma tuttu kotiluokka ja ympäristö? Sitä ei voi ymmärtää eikä sitä pidä hyväksyä.
Ei pidä olla naiivi ja puolustaa laput silmillä erityisluokan paremmuutta, se ei todellakaan ole mikään kaiken parantava ja lapsen elämää eteenpäinvievä ratkaisu vaan usein päinvastoin. Herätkää opettajat unesta!
Tästä keskustelusta...
VastaaPoistaOn hyvin mielenkiintoista, että osa, mahdollisesti kyse on yhdestä, maksimissaan kahdesta henkilöstä, keskustelee anonyymiytensä suojassa.
Miksi?
Tämä keskustelu ei ole nyt tasapainossa.
Minä ja Vesa Haapala kirjoitamme omalla nimellämme. Tiedän varmasti, että Jorma ja Sirkku ovat oikeita opettajia. Tunnen heidät. He käyttävät omia etunimiään.
Tässä viestiketjussa on selvä yhden tai kahden henkilön vyörytyksen maku.
Jotta kirjoittamisella olisi painoaravoa, toivoisin, että tämä anonyymi tai mahdollisesti kaksi anonyymiä liittyisivät Bloggeriin omalla nimellään kuten Vesa Haapala on tehnyt.
Puskista on äärettämän helppo huudella mitä tahansa älyttömyyksiä. Pahin älyttömyys on, että "mallioppiminen" auttaa erityisoppilasta oppimisvaikeuksissa.
Kun oppilaalla on oikeita oppimisvaikeuksia esim. kirjoittamisessa ja lukemisessa ja matematiikassa, lasta pitää OIKEASTI OPETTAA ja AUTTAA. Varsinkin alkuopettajat tietävät sen.
On kertakaikkiaan edesvastuutonta ajatella, että kun oppilas ei opi esim. lukemaan, oletetaan, että oppiminen tapahtuisi mallioppimalla.
En siedä, että opettajuutta, erityisopettajuutta ja oppimista aliarvioidaan tällä tavalla.
Älähän nyt enkeliporsas hermostu, ei ole kysymys mistään elämää suuremmista asioista. Mielipiteitä saa sanoa ja myös anonyymisti, on sen verran rankkoja kokemuksia ja prosesseja ollut, että ei ole halua esiintyä omalla nimellä. Jos tätä erityisopetusta näin paljon puidaan julkisuudessa ja blogeissa, on selvää että asioista keskustellaan. Taitaa koko aihe osua arkaan paikkaan, kun perustelut lasten eristämiselle ovat aika hataria. Mallioppimista ei pidä vähätellä, se on hyvin tehokasta.
PoistaAno...
VastaaPoistaEn hermostu. Minulla ei ole arkaa paikkaa eriyisopetuksen suhteen. Kuten kirjoitin, en siedä, että opetusta vähätellään. Sietäminen on eri asia kuin hermostuminen.
Erityisopetus ei ole eristämistä. Se on varmaa.
Mallioppiminen ei ole opettamista. Yksinkertaisia asioita voidaan oppia mallioppimalla, mutta kun oppilaalla on todellisia oppimisvaikeuksia, häntä pitää OIKEASTI auttaa ja opettaa.
Senkin tiedät aivan hyvin, etten ole kirjoittanut erityisluokkien ylivertaisuudesta. Olen kirjoittanut koko ajan resurssien vähyydestä ja ihmetellyt, miksi inkluusiota on alettu toteuttaa nyt, kun resursseja vähennetään.
On erilaisia erityisoppilaita. Joillekin tavallinen luokka sopii, joillekin pitää antaa opetusta erityisluokissa. Erityisluokka on monelle oppilaalle juuri se penäämäsi "oma tuttu kotiluokka ja ympäristö".
Mutta pyydän, jos voisit jättää seuraavanlaiset heitot pois kirjoituksistasi:
- ( mutta erityisoppilaiden opetus nyt ei tunnukaan olevan niin tärkeää, joten mitäpä tuosta...)
- Luokanopettaja ei voi ulkoistaa itseään tästä tehtävästä pois siirtämällä lapsi erityisluokkaan.
- Miksi luokanopettaja tekee itsestään ihan ammattitaidottoman?
- Jorma, jos opetus on niin NORMAALIA erityisluokissa ( kaukana normaalista...), niin miksi se on sitten usein kokonan eristettyä?
- Miksi ihmeessa luokanopettaja on niin itsekäs ja ajattelee vain oman työnsä helpottamista?
- Ikävä todeta, mutta olen törmännyt valitettavan usein näihin asennevammaisiin opettajiin.
Älä vie keskustelua tälle tasolle.
Tässä nyt sitten lyhyesti ja rautalangasta mihin "tieteeseen" oma uskoni er.luokissa annettavaan luokkamuotoiseen opetukseen perustuu: kokemukseen, havaintoon, johtopäätöksiin. Olen nimittäin seurannut, ollut mukanakin, mutta pääasiassa seurannut kuinka h y v i n er.luokka ja er.opetus toimii ketään millään tavalla eristämättä yhtään mistään.
VastaaPoistaEr.oppilaat ovat täysin mukana kaikessa koulun toiminnassa siinä missä muutkin. Ainoa poikkeus on heitä kohdannut onnenpotku: pieni luokka, 10 oppilasta ja kaksi rautaisen ammattitaidon omaavaa aikuista. Kun näin on, en näe mitään syytä purkaa tuota hyvää ja oppimisen resursseja ja tukea tasa-arvoistavaa (!) järjestelmää.
Todella ikävä lukea, että tällainen em. näkemys kivitetään usein opettajan "itsekkyydeksi" , siis se että hän näkee, kokee ja iloitsee er.luokassa tapahtuvasta hienosta oppimisesta ja kasvusta. Oppilaiden turvasta. Totta kai myös opettajan mahdollisuudesta tehdä työtä oman ammattitaitonsa ja oman ammatinvalintansa puitteissa. Luokanopettaja kun ei ole er.opettaja. Se ei muutamalla kunnan koulutuksella tai yliopistohössön palopuheella muuksi muutu.
Kunnat yrittävät tuota samaa jekkua, syyllistävät opettajia että he kieltäytysivät näkemästä er.opetuksen purkamisen järjettömyyttä. Katson mielenkiinnolla missä ja keissä itsepetos tapahtuu.
Mutta hei, elämä kantaa. Kyllä tästä selvitään. Ja edelleen, voimia vanhemmille. Loppujen lopuksi lapsen turva on koti. Siellä ei ainakaan leikitä lapsilla pedagogisia roolipelejä ja tehdä kyynisiä "kokeiluja".
Jorma
Hyvin sanottu, Jorma!
VastaaPoistaMutta on kieltämättä huvittavaa huomata, miten "asiantuntijoiden" näkemykset vaihtuvat kun kunnan harjoittaman koulutuspolitiikan paradigma vaihtuu (painavista "pedagogista" eli talousopillisista syistä)
Onko näillä melko johtavillakin paikoilla vaikuttavilla ihmisillä tapahtunut oppimista vai muihin motiiveihin (esimerkiksi työpaikan säilymiseen) pohjautuvaa mielenmuutosta, sitä voi kukin itsekseen miettiä.
Mutta joskus mietin, että tarvitseeko aikuisten ihmisten ihan niin kiltisti luritella perässä kaikkia värssyjä, joita työnantaja käskee laulaa? Siinä on vähän sellaista huonon teatterin makua. Rytmi pysyy niin kauan kun kukaan ei keskeytä, mutta kuulijalla on jatkuvasti kiusallinen olo, sillä hänen muistinsa huomauttaa, että samat tyypit lauleskelivat vain muutamaa vuotta aikaisemmin ihan eri värssykirjasta.
Miksi ei saa sanoa, että on asennevammaisia opettajia?
VastaaPoistaHyvä anonyymi,
VastaaPoistakäypä katsomassa tuolta ylempää (7.11. klo 22.50 kirjoittamasi viesti) ketjusta mitä sanoin opettajan asennevammasta ja mitä myös kysyin. Kaikissa ammattiryhmissä on varmasti asennevammaisia, ei kuitenkaan opettajissa mitenkään ylenmäärin. Vantaalla ei ole kyse vammaisista opettajista. Täällä on kyse niukkenevista resursseista ja työilmapiiristä.
Opettaja Vantaalta, huomennakin töihin menossa
Ylhäällä viestiketjussa tuli asiallinen kysymys:
VastaaPoista"Mitä sivistystoimi aikoo tehdä, jos uusi ohjelma ei onnistu?"
Voi aivan hyvin olla, että näillä resurseilla joudutaan syviin ongelmiin. Olen itsekin miettinyt aivan samaa, mitä tehdään, jos riskillä kokoonharsittu ohjelma ei onnistukaan?
Muutaman vuoden päästä toimivat ja hyviksi koetut rakenteet ja toimivat työyhteisöt on purettu. Uudelleen rakentaminen se vasta kalliiksi tulee.
Vai jätetäänkö silloin kaikki ennalleen? Toteutuuko kauhuskenaarioni julkisesta heitteillejätöstä?
Nyt pelataan melkoista uhkapeliä. Panoksena on lapset, eritoten erityislapset.
Julkinen heittellejättö on jo tapahtnut, kun opettajat ovat yhteistuumin päättäneet olla tukematta tukea tarvitsevia lapsia. Tuki on paljon muutakin kuin erityisopettajan tai avustajan antama henkilöresurssi. Koska tukea tarvitsevan lapsen opetus ei "kuulu" opettajan työhön, tukea ei edes suunnitella saatikka toteuteta. Näinhän tämä tuntuu olevann, mitäpä sitä kiertelemään?
VastaaPoistaMitä ihmettä?
PoistaJos aletaan mennä tällaisiin älyttömyyksiin, joudun sensuroimaan kommentteja.
En haluaisi sitä tehdä. Olen ajatellut, että blogini toimisi asiallisena ja vapaana keskustelualueena aiheen mukaan.
Monessa asiablogissa bloginpitäjä on "ennakkosensuuri" eli bloginpitäjä lukee ensin kommentit ja päättää vasta sitten, mitä julkaistaan.
Useimmat bloginpitäjät sensuroisivat tälläiset älyttömyydet.
Hei, nämä mainitsemani "älyttömyydet" oli vain koonti siitä, mitä itse olet kirjoittanut. Puhut myös hyvin voimakkaasti julkisesta heittelejätöstä, vaikka luokassa on olemssa opettaja.
PoistaOlet myös sanonut, että luokanopettaja ei ole erityisopettaja eikä opettajan tarvitsekaan siten ohjata näitä erityistä tukea tarvitsevia lapsia, kun ei ole koulutustakaan. Eriyttämiseen et ole ottanut mitään kantaa, vaikka se kuuluu yleiseen tukeenkin ja kysymys on mitä suurimmissa määrin eriyttämisestä. Eli ei nämä "älyttömyydet " ole kovin kaukaa haettuja. Alat nyt ilmiselvästi hermostua.
Lue tarkemmin, mitä olen kirjoittanut.
PoistaEn ole kirjoittanut:
1. Julkinen heittellejättö on jo tapahtunut, kun opettajat ovat yhteistuumin päättäneet olla tukematta tukea tarvitsevia lapsia.
2. Olet myös sanonut, että luokanopettaja ei ole erityisopettaja eikä opettajan tarvitsekaan siten ohjata näitä erityistä tukea tarvitsevia lapsia, kun ei ole koulutustakaan.
Aika hyvin olet "tulkinnut" kirjoituksiani.
Olen opettanut pitkään. Minulla on ollut luokassani monia erityisoppilaita sekä maahanmuuttajaoppilaita paljon ennen kuin mitään lähikouluperiaatetta on oltu keksittykään. Muistaakseni koko urani aikana olen siirtänyt yhden oppilaan erityisluokalle. Paluuoppilaita olen ottanut vastaan useita.
Erityisluokkiakin oli "ennen vanhaan" niin vähän, ettei läheskaan kaikki apua tarvitsevat oppilaat mahtuneet erityisluokkiin.
Kouluni on ollut edelläkävijä muutenkin, sillä meillä on ollut pitkään ns. alueellisia erityisluokkia eli oppilaat tulivat meille joko omalta alueeltamme tai lähikoulujen alueilta.
Olemme tehneet yhteistyötä paljon. Erityisoppilaita on integroitu välillä tavallisiin luokkiin jne.
En minä hermostu takiasi.
En minä usko tuollaiseen, että opettajat ovat antaneet periksi eivätkä tahdo auttaa tukea tarvitsevia lapsia. Uskon, että kyse on siitä, että aina pelkkä halu ei auta. Opettajien näkökulma tulee käytännön työympäristöstä. Jo nyt luokat ovat haasteellisia, ja haasteellisuus lisääntyy tehtyjen ratkaisujen vuoksi. Viimeksi tänään Hesarissa yksi entinen rehtori vaati työrauhan palauttamista (hän ei tosin ollut Vantaalta). Vaikka viesti oli vähän kömpelö osin, minusta se osui oikeaan. Tuntuu siltä, että koulumaailman johtaminen on kadoksissa. On helppo tehdä päätöksiä, jotka ideatasolla kuulostavat hyvältä, mutta myös resurssit pitäisi taata ja seurauksia osata ennakoida.
VastaaPoistaResurssointi ja koulujen muu tukeminen ovat arvokysymyksiä. Pelkään, että nyky-Suomessa lapset ja oppilaat ja koulut eivät ole arvostuksen kärkipäässä. Jos päättäjien asenne olisi kunnossa, resursseja riittäisi, ja jos ihmiset jotka kuntien koulutoimea johtavat, tuntisivat hieman enemmän alaistensa arkea ja tuntisivat huolta työntekijöiden jaksamisesta, niin asiat olisivat huomattavasti paremmassa jamassa.
Olen kuullut Vantaalta työskentelevältä opettajalta, että jonot työpaikkalääkäriin kasvavat. Lääkäri oli sanonut, ettei loppua näy. Paljon muutakin hän oli sanonut. Kyllä pitäisi ajoissa ymmärtää signaalit ja jääräpäisyyden sijaan kuunnella ihmisiä. Minusta ei ole mitään järkeä siinä, että ajetaan epätarkoituksenmukaisilla järjestelyillä ihmiset loppuun. Työssä uupumista ei tarvitse liioitella, mutta ei myöskään vähätellä. Opettajat ovat yleensä ihmisiä, joilla on korkea työmoraali. Minulla on ollut tämä kokemus aina, niin oppilaana kuin koululaisen vanhempana ja itse opettajana (tosin ei perusopetuksessa). Sanoisin, että suurinta harmia päivittäiseen työskentelyyn aiheuttavat kaikilla tasoilla erilaiset hallinnosta tulevat uudistukset, joilla toki on motivaationsa, mutta jotka usein on johdettu siten, että hyvin pian osoittautuu, ettei hallinto tunne käytäntöjä eikä ymmärrä tai edes arvosta riittävästi aluetta jota se uudistaa.
On väärin syyttää opettajia tässä asiassa. En ole Vantaalla havainnut s
Aika surulliseksi mennyt tämä keskustelu täällä. Syyttelyä ja opettajien nimittelyä "vammaisiksi" jos he eivät ajattele kuten koulutoimi esittää - lukekaa vähän ylempää. Huh huh.
VastaaPoistaPitää varmaan katsoa nyt peiliin itsekin...
Enpä sitten tiedä pitäisikö minunkin sitten muuttaa ajattelu "ajanmukaiseksi" ja "oppilaan parasta" ajattelevaksi "epäitsekkääksi" opettajaksi...uudistua, myöntyä ajan paineisiin.
Anteeksi jos olen loukannut jonkun opetusta uudistavan henkilön ideologiaa, pitäähän opetusalan kehittyä tietysti. Ehkä sitä on tullut sokeaksi omalle työlleen ja pitäisi minunkin alkaa uudistua. Kuten muussakin työelämässä pitää. Ja mistä sitä tavallinen kansakoulunopettaja tai lasten omat vanhemmat edes varmasti tietävät miten asiat kannattaa hoitaa. Kyllä ne virastossa ja yliopistolla tietävät paremmin, lukeneet naiset ja miehet.
Ehkä olemme vain nähneet Kai ja Vesa väärin. Olemme nähneet erityisoppilaita joita ei ole eristetty mistään eivätkä ole mistään eristäytyneitä ja joilla on mukava pieni luokka ja tosi kiva ope.
Kyllä pojat meidänkin tulee suostua näkemään tässä asiassa ongelma joka on muutettava. Siinä säästyy paljon rahaakin. Onhan kunnassa menoreikiä. Ja tulee uudistus.
Minun pstani keskustelu tästä asiasta tässä ja myöhemmin päättyy tähän.
Voikaa hyvin ihmiset. Hieno mutta surullinen keskustelu ollut tämä.
Jorma
Sama.
VastaaPoistaKeskustelu jatkukoon uudessa kirjoituksessani.
Olisipa hauska tietää, kuka tuo Anonyymi on ja minkälainen hänen suhteensa opetustoimeen mahtaa olla. Hän ilmiselvästi tuntee alaa, mutta vaikuttaa siltä, että alan tuntemus ei yllä luokkatyöskentelyn arkeen. Ei. En usko hänen olevan opettaja, ainakaan aktiivi. Olisikohan hän kouluhallinnon edustaja? Saattaisi olla, niin selkeästi hän puolustaa resurssien vähentämistä. Ettei vain olisi tekemisissä Vantaan uuden järjetyksen suunnittelemisen kanssa. Voisikohan hän olla alan opiskelija, jolla on tuoreena päässään yliopiston uusimmat virtaukset? Miksi hän ei halua esiintyä nimellä, kun on niin varma asiastaan? Kenpä tietäisi?
VastaaPoistaKari
Hyvä Anonyymi 7.11. klo. 17.51
VastaaPoistaMinulle kysymys on elämää suuremmista asioista! On kyse minun lapsistani! Kolmesta lapsestamme kaksi on erityislasta. Yksi lapsistani käy lähikoulua keskivertomenestyksen siivittämänä. Yksi lapsistani käy erityiskoulun pienryhmää. Yksi lapsistani on integroituna lähikouluun – meidän rakas lähikoulutyttömme.
Lähikoulumalli ja inkluusio ovat lähtökohdiltaan oikein hyviä ajatuksia, mutta lähikoulu ja inkluusio eivät todellakaan sovi kaikille lapsille. Meidän lähikoulutytöllemme haluttiin antaa ”mahdollisuus”. Hänet integroitiin lähikouluun. Meidän lähikoulutyttömme ei ole löytänyt yhteistä kieltä muiden lasten kanssa. Häntä ei ymmärretä ja hän ei ymmärrä muita. Meidän lähikoulutyttömme ei pysty luokassa kovin itsenäiseen työhön. Hän tarvitsee aikuista vierelleen ohjaamaan. Meidän lähikoulutyttömme ei ole lähtenyt nousukiitoon. Hän ei halua opiskella enää lainkaan. Meidän lähikoulutyttöämme ei ole mallioppiminen auttanut. Hän tuntee itsensä tyhmäksi ja hänen itsetuntonsa on romahtanut. Meidän lähikoulutyttömme tekee paljon virheitä. Häntä kiusataan. Meidän lähikoulutyttömme ei ole saanut lähikoulusta kavereita. Hän on yksin.
Meidän lähikoulutyttömme ei haluaisi enää käydä lähikoulua…
Mielenkiintoinen keskustelu käyty täällä marraskuussa. Haluasin lisätä pari kommenttia oman kokemukseni (määräaikainen erityisopettaja Vantaalta) pohjalta - toinen toimenpideohjelman puolesta ja toinen vastaan.
VastaaPoistaKommentti toimenpideohjelman puolesta: Olen ollut epäpätevänä erityisluokanopettajana yläkoulussa Vantaalla nyt 7 vuotta, itse olen pätevä luokanopettaja, mutta en erityisopettaja. Erityisluokanopettajista on pulaa ja virkoja ei saada täytettyä pätevillä opettajilla. Koen olevani ammattitaitoinen ja mutta samaa en voi sanoa kaikista erityisluokanopettaja kollegoistani. Määräaikaisiksi palkataan jopa täysin kouluttamattomia ylioppilaita. Tuntuu että asenne on ollut että kunhan nyt pidätte ne hankalat erityisoppilaat poissa häiritsemästä koulun muita oppilaita ja opettajia. Mainitsemallani ylioppilaan kaitsemalla yläkoulun erityisluokalla (tapahtui 5 vuotta sitten) tavoitteena oli lähinnä yrittää pitää oppilaat poissa hankaluuksista ja 'viihtyä' omassa luokassa. Kyse ei ollut myöskään tähtioppilaista - vaikka ei sekään olisi peruste tapahtuneelle. Nuori kouluttamaton opettaja yritti toteuttaa opetusta mutta ilman yhteistyötä aineenopettajien ja ilman kosketuspintaa muiden saman ikätason oppilaiden kanssa monet luokan oppilaat alisuoriutuivat alhaisen vaatimustason vuoksi ja edellytykset jatko-opintoihin evättiin täysin. Toimenpideohjelman myötä tällaiset 3 vuoden eristäytymiset toivottavasti poistuvat.
Kommentti toimenpideohjelmaa vastaan: Suunnitelma lisärahan tarpeettomuudesta perustuu siihen että resurssin sanotaan siirtyvän oppilaan mukana lähikouluun. Eli erityisluokka puretaan ja 10 oppilasta siirtyy omiin lähikouluihinsa - miten ihmeessä resurssi (1 elo ja kouluavustaja) siirtyy näihin kaikkiin luokkiin joihin erityisoppilaat siirtyvät?
Terveisin Katja
Viimeistä vuotta epäpätevänä erityisluokanopettajana yläkoulussa.