torstai 18. syyskuuta 2014

Miksi opettajat eivät ei saa sairastaa?

18.9. Yle


Laaja kysely paljastaa Suomen koulujen kehnon valmiuden paikata poissaolevia opettajia. Kuntien säästökuuri ajaa peruskoulut ja päiväkodit perusopetuslain vastaiseen toimintaan, toteaa Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n lakimies.

"Johtaa lainvastaisiin opetusjärjestelyihin"

Käytännöt johtavat luonnollisesti muun muassa tilanteisiin, joissa poissaolevaa opettajaa paikkaa toinen opettaja, oman tuntinsa ohella.

OAJ:n johtava lakimies Erkki Mustonen sanoo käytännön olevan perusopetuslain vastainen.

– Laissa on oppilaille määritelty oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön ja oikeus saada 
opetussuunnitelman mukaista opetusta jokaisena työpäivänä. Onhan se selvää, että nämä oikeudet eivät toteudu tilanteissa, joissa opettaja ei ole opettamassa, Mustonen sanoo.

Pahimmillaan sijaisen puuttuminen on turvallisuusuhka.

– Saattaa tulla työrauhaongelmia joihin kukaan ei pysty puuttumaan. Pahimmassa tapauksessa käy todella pahasti, kun kukaan ei ole valvomassa.

Määräykset eivät ole kuntien virallisia päätöksiä, vaan pikemminkin koulujen saamia ohjeistuksia. Sen vuoksi kuntia ei voidakaan syyttää suoraan lainvastaisesta toiminnasta.

– Siihen on vaikea viranomaisen puuttua, koska virallista päätöstä asiasta ei tehdä. Ei ole paperia, josta olisi sitten helppo kannella aluehallintovirastoon.

Kyselyn mukaan useimmiten rehtoreille annetaan kuitenkin oikeus poiketa ohjeistuksesta tarpeen vaatiessa.

– Tämä pistää rehtorin puun ja kuoren väliin. Käytännössä saisit ottaa sijaisen, toisaalta on tullut määräys että on säästettävä ja ei saa ottaa, Mustonen sanoo.


Toisto on yksi opintojen äideistä, Erkki Mustonen:

– Laissa on oppilaille määritelty oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön ja oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta jokaisena työpäivänä. 

On äärimmäisen ihmeellistä, että Kuntatyönantajat (KT) ja kunnat voivat kävellä lain yli. Perusopetuslaki on siis leikkilaki, jota ei tarvitsekaan noudattaa.

Toisaalta noudatetaan lakia nipinapin:


8.9. Keskisuomalainen


Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä pitää tilannetta ongelmallisena.
- On selvää, että siellä missä oppitunteja on enemmän, myös oppimisen taso on parempi. Eli aika paljon lapsen saaman perusopetuksen taso riippuu siitä, missä satut asumaan, Pitkälä puntaroi lehdessä.


Peruskoulua voidaan joissakin kunnissa käydä yli puoli vuotta enemmän kuin lakisääteisen minimituntimäärän tarjoavilla paikkakunnilla. 

Jotkut kunnat fuskaavat. Kuntalaiset maksavat veroja, mutta kunnat eivät tarjoakaan säädyllisiä perusopetuspalveluja.

Miksi Perusopetuslaki on?

Kun aloitin kirjoittaa www.properuskoulu.net -blogiani v. 2009, olin jo hyvin huolissani koulutuksellisesta tasa-arvosta. Kehityksen suunta oli nähtävissä. Jos joku blogini valistuneista lukijoistani ei ole vielä huomannut, kerrattakoon, blogini punainen lanka on koulutuksellinen tasa-arvo.

Oudointa on, että kukaan ei valvo, mitä kunnissa tapahtuu. 

Ainoa, joka jollakin tavalla valvoo, on Opetusalan Ammattijärjestö OAJ. Ongelma on, että amatööreja vastassa on ammattilaistason organisaatio KT. 

Opettajien päätehtävä on noudattaa annettuja ohjeita ja lakeja, mitä kunnat eivät tee. Jos yksittäinen opettaja alkaisi sooloilla mielensä mukaan, toiminnasta seuraisi sanktio. Todennäköisesti tulisi potkut.

Kunnat saavat huseerata aivan vapaasti, rikkoa voimassa olevia lakeja tai järjestää perusopetuksensa laillisuuden rajamailla välittämättä kuntalaistensa, lasten ja nuorten parasta.

Koko kuviossa eniten minua ihmetyttää valtion rooli. Valtio on koko ajan vähentänyt osuuttaan peruskoulun rahoituksessa. Vielä vähän aikaa sitten valtio maksoi peruskoulutuksen kustannuksista lähes kaksi kolmasosaa, nyt tuki ei kata yhtä kolmasosaakaan.

Täysin yli ymmärryksen menee, että sen noin yhden kolmasosan kohtaloa ei käytännössä valvota. Valtio syytää yhteisiä verovaroja estoitta. Jos peruskoulutuksessa tehdään näin, on syytä olettaa, että muukin valtion rahoitus kunnille on estotonta ja valvomatonta.

Näyttää siltä, että Opetushallitus on ajettu tietoisesti nurkkaan. 

On ennenkuulumatonta, että Opetushallituksen pääjohtaja kritisoi näin voimakkaasti. Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä on tullut samaan johtopäätökseen kuin minä. Hän on julkisesti ehdottanut, että peruskoulutus on siirrettävä valtion harteille, koska kunnista ei ole peruskoulutuksen ylläpitäjäksi.

Hän toteaa kuten olen todennut, perusopetuksen taso riippuu siitä, missä kunnassa lapsi sattuu asumaan. 

Koulutuksellisesta tasa-arvosta ei ole enää tietoakaan.

Niin, ja Kataisen-Stubbin hallitus on luvannut kehittää perusopetusta. Hyvin on kehitetty. Olen aina kuvitellut, kun kehitetään, edistytään tai asiat paranevat. Väärin olen ymmärtänyt. Kataisen-Stubbin hallituksen perusopetuksen kehitys on ollut jarrutusta ja takapakkia. 

Sana uudistus on suorastaan pelote. 

Kun työpaikoilla aletaan puhua uudistuksista, työntekijät tietävät tarkkaan, että säästöjä ja kenkää on odotettavissa.

Kouluissa uudistukset ovat yleensä merkinneet sitä, että opettajille on annettu entistä vähemmän eväitä opettaa ja kasvattaa lapsia.

Keväällä on Eduskuntavaalit. 

Toivon sydämestäni, että nyt edessä olisi oikeat koulutusvaalit.  Ei enää riitä, että vakuutellaan koulutuksen tärkeyttä suomalaisen yhteiskunnan menestykselle, vrt. Jyrki Katainen. Heti, kun päästiin valtaan, toimittiin tasan toisin. 

Kun sairastuneen opettajan tilalle ei palkata sijaista:

1. Toinen opettaja joutuu "valvomaan" sairastuneen opettajan luokkaa. Käytännössä molempien luokkien oppilaat ovat silloin hunningolla, koska opettaja ei pysty valvomaan kahta luokkaa yhtä aikaa, vaan opettaja ravaa kahden luokan väliä peltäten "kunhan nyt ei vaan mitään sattuisi". Kunnollisesta opetuksesta ei voida puhua, vaan oppilaitaan säilötään. Turvallisuusuhka nousee potentiaalisesti.

2. Seuraavan kerran, kun opettaja sairastuu, opettaja miettii enemmän kuin kaksi kertaa, kannattaako jäädä kotiin ollenkaan sairastamaan. Opettajat ovat ylitunnollista väkeä. Jos sijaista ei palkata, opettaja tulee sairaana kouluun, koska sairastunut opettaja ei halua lisätä opettajatoverinsa työtaakkaa liiaksi. Pahimmassa tapauksessa levitetään tautia lapsiin.

Työnantajani, velkainen Vantaan kaupunki, joka painii suurissa taloudellisissa ongelmissa mm. Kehäradan ja Kehä kolmosen rakentamiskustannuksien takia, pystyy sijaistamaan sairastuneet opettajansa. 

Leikkimielisesti ajatellen opetuksen taso suorastaan nousee, kun opettaja sairastuu, koska saamme sijaisiksi kokeneita juuri eläköityneitä koulumme entisiä opettajia.

Kun sairastun, sairastan levollisin mielin, koska tiedän, että oppilaani ovat hyvissä käsissä. Niin pitää ollakin.

6 kommenttia:

  1. Jos opettaja valvoo poikkeusolosuhteissa kahta luokkaa, kenen on sitten vastuu jos jotakin sattuu?
    Opetusjärjestelyistä, sijaisen palkkaamattomuudesta, päättäneen kunnan ? Koulun rehtorin?
    Ei kai se voi luokkien väliä juoksevan opettajan olla.
    Jos on niin ei kai sellaista vastuuta kannata ottaa vastaan, jos koko järjestelyn laillisuudesta on vielä epäselvää.
    Kai tästä opettajat edes tarkat ohjeet saavat esimerkiksi liitoltaan?
    Siis jos kunnan ohje, on että ravatkaa vaan luokasta toiseen tai ottakaa luokka täyteen muiden luokkien oppilaita.
    Koululaisen isänä tätä mietin, kun meidänkin kunnassa ollaan nyt sijaispalkkauskieltoon menty.

    t. isä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano...

      Päätös on lähes poikkeuksetta opetuksen järjestäjän eli kunnan. Rehtorit pakotetan, opettajat pakotetaan.

      Opettajat opettavat / valvovat ko. tilanteissa pelko perseessä.

      Vastuu tällaisissa tapauksissa on täysin työnantajan myös ohjeiden suhteen.

      Poista
    2. Niin, ja kuka valvoo kuntien toimia? Valtio ei tee mitään, vaikka Perusopetuslakia rikotaan.

      Poista
  2. Joskus kahden luokan väliä ravanneena sijaisopena pohdin mitä olisikaan käynyt vaikka tulipalotilanteessa. Kumman luokan oppilaat olisivat päässeet open johdolla ulos, vai ensin yksi luokka perään ja toisen luokan hakuun - aika karmea ajatus.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä kirjoituksesta. Toivottavasti tämänkin taas lukisi mahdollisimman moni, varsinkin vanhempi. Vanhemmat, nouskaa puolustamaan lastenne turvallista koulunkäyntiä ja oikeutta opetukseen! Sijaiskielto on valtava turvallisuusriski.

    VastaaPoista
  4. Kyse lienee lyhyistä sijaisuuksista, pidemmissä sijaisuuksissa tulee Kelakin vastaan. Rehtori vastaa lain mukaan koulun toiminnasta, eri asia on onko ylempää tullut ohjeita.

    Olen itse käynyt oppikoulun, 1970-luvulla ei ollut lyhyt aikaisia sijaisia, tunnit saatiin vapaiksi, näitä tilanteita oli aika usein. Koska koulun alueella ei pitänyt olla, oltiin kaupungilla. Nyt tilanne on toinen, sillä koulun vastuu oppilaista on suurempi eli koulu vastaa kouluaikana oppilaista eli vaihtoehto on sijaisen palkkaaminen, jakoryhmien yhdistäminen, erityisopettajan käyttäminen. Minusta otoilu on huono vaihtoehto, sillä siinä menee molempien luokkien opetus "pilalle", kun joutuu luovimaan kahdessa tilassa. Minusta liikuntaa eikä teknisiä töitä voi edes pitää ellei opettaja ole jatkuvasti paikalla ...

    VastaaPoista