keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Koululiikunnan traumoja

 
Silloin tällöin laitan yleistä mielenkiintoa herättäviä kirjoituksiani Uuden Suomen blogipalveluun. Siellä lukijoita on paljon ja kommentointi usein on hyvinkin värikästä. Palvelu siistiytyi kovasti, kun sinne nyt pitää kirjoittaa omalla nimellään. Ennen lyötiin kuin vierasta sikaa.

Nyt laitan tänne oman kommenttini hienoon koululiikuntaan liittyvään blogikirjoitukseen.


2.4. Uuden Suomen blogit

Henri Heikkinen: 


Minä olen ollut lähes koko ikäni aika laiskanpulskea ja enemmän tai vähemmän ylipainoinen kaveri. Vapaaehtoista liikuntaa en ole oikeastaan harrastanut kuin varusmiespalveluksen aikana kymmenisen vuotta sitten - ja silloinkin kuntoisuuslomien perässä. Tässä viimeisten parin vuoden aikana olen pikkuhiljaa kuitenkin löytänyt liikunnan ilon, joka minulla oli viimeksi alle kouluikäisenä.

Hiihtäminen on ehkä koululiikunnan kruununjalokivi, mutta aivan yhtä hanurista oli oikeastaan kaikki muukin. Luistelu oli sitä serkun vanhoilla ruosteisilla hokkareilla kentän laitoja pitkin horjumista, kun jääkiekkoilijat tönivät ja lämivät kiekolla viereen. Cooperin testi osoitti säännöllisesti, että olet huonokuntoinen - ainakin niihin ammattiurheilijoihin nähden, joiden kanssa juokset. 

Joka ikinen joukkuelaji alkoi Auschwitzin erottelulla, jossa kukaan ei toivonut olevansa se viimeinen "ei me kyllä haluta tuota pulleroa joukkueeseen".

 

Ihan sama mitä lajia muistelee, kaikki koululiikunta oli paskaa. Aikuisiällä tämä on johtanut siihen, että ainoa liikuntamuoto, josta olen pitänyt, on ollut kuntosalilla käynti. Sitä kun ei koululiikunnassa juuri ollut, ja kun olikin, lihasvoimia ei ole koskaan tarvinnut hävetä, eikä salilla tarvinnut mitään kalliita varusteita. Sellaisen mielestä, joka jaksoi hädin tuskin tankoa nostaa, varmasti myös salireissut olivat ahdistavia.



Lapsena ja nuorena liikunnan pitää olla ensisijaisesti hauskaa, koska mitään muuta motiivia harrastaa liikuntaa ei normaalilla lapsella ole. Koululiikuntaa minun kokemukseni mukaan leimaa lähinnä koulukiusaaminen, nöyryytys ja toistuva häviämisen tunne. Mikäli liikunta ei ole lapsen mielestä hauskaa, ei häntä saisi siihen pakottaa. Negatiiviset vaikutukset voivat heijastua paljon pitemmälle aikuisikään kuin näennäinen liikunnan puute.


Enkeliporsaan vastaus: 

Henri: "Lapsena ja nuorena liikunnan pitää olla ensisijaisesti hauskaa, koska mitään muuta motiivia harrastaa liikuntaa ei normaalilla lapsella ole."

Nykykoululiikunnan ei pitäisi olla enää niin kilpailullista kuten kuvailit. Tavoitteena on liikunnan ilo.

Henri: "Koululiikuntaa minun kokemukseni mukaan leimaa lähinnä koulukiusaaminen, nöyryytys ja toistuva häviämisen tunne."

Tuollaista koululiikunta ei saa missään nimessä olla. Koulukiusaamista ei saa sallia missään muodossa.

Koululiikuntaa pitäisi pikemminkin lisätä kuin vähentää. Kolmasosa pojista putoaa kyydistä jo alakoulun yläluokilla, koska istutaan viihdevempainten ääressä päivästä toiseen. Liikkumattomus alkaa olla suuri ongelma.

Omassa koulussani on kolme kertaa viikossa WAU-kerhoja, joihin ohjataan niitä, jotka eivät liiku muuten ollenkaan. Tulokset ovat olleet hyvin rohkaisevia. WAU-toiminta on hyvin motivoivaa.



Suomessa on kouluissa liikuntaa vain pari tuntia viikossa, mikä kansainvälisesti ajatellen on hyvin vähän. Liikuntaa pitäisi olla peruskoulussa neljä tuntia viikossa.

Malli voisi olla esim. 2 tuntia nykyiseen tapaan, muina päivinä voisi olla joka päivä perusliikuntaa puoli tuntia kerrallaan eli 4 x 0,5 tuntia.

2 + 0,5 + 0,5 + 0,5 + 0,5

Välineet ovat aina ongelma. Omassa koulussani on jokaisella halukkaalle käytössä sukset ja sauvat sekä monot. Jääkiekosta olen siirtynyt kaukalopalloon sovelletuin salibandysäännöin. Joukkuepeleissä opetetaan ottamaan huomioon kanssapelaajat sekä vastustajat.

Kilpailuja ei juuri ole paitsi yleisurheilukisat, halukkaat saavat osallistua myös kunnan koulujen välisiin kisoihin.

Henri: "Joka ikinen joukkuelaji alkoi Auschwitzin erottelulla, jossa kukaan ei toivonut olevansa se viimeinen "ei me kyllä haluta tuota pulleroa joukkueeseen"."

Omilla tunneillani ei toimita noin, vaan opettaja tekee joukkueet. Kukaan ei jää viimeiseksi. Joukkueista tehdään myös tasaisia.

Ketään ei saa nöyryyttää.

Laitan muita nöyryyttävän tai haukkuvan oppilaan penkille istumaan. Peliin saa tulla vasta, kun oppilas lupaa, ettei törkeä käytös enää jatku.

Muita haukkuva oppilas ei saa todistukseen hyvää numeroa, vaikka olisi omassa lajissaan Suomen mestari. Toisten huomioon ottaminen kuuluu koululiikunnan arvioinnin kriteereihin.

Olen hyvin pahoillani, että kokemuksesi koululiikunnasta ovat tuollaisia. Ennen koululiikunta oli mitä oli.

Muistan minäkin jonkun liikunnanmaikan, hän ajoi joskus Volvolla kentän reunalle, veivasi sivuikkunan auki ja heitti futiksen ulos: "Pelatkaa pojat". 

Muutama poika pelasikin.


Lisäyksiä:

1. Se toinen maa Euroopassa, jossa koululaisilla on vain kaksi tuntia viikossa liikuntaa, on Albania.

Näillä mennään. Hävettää niin pirusti.

2. Poikien keskuudessa liikunta on hyvin suosittu oppiaine, ja siksi tärkeä. Liikunta lisää poikien koulumotivaatiota, joka kaikilla pojilla ei niin häävin korkeaa tasoa ole.

3. Koululiikuntaan kuuluu kannustavuus. Yritetään löytää jokaiselle sopiva laji, jota voi harrastaa. Painotetaan myös arkiliikunnan merkitystä.

1 kommentti:

  1. Henri kyllä kirjoitti aivan asiaa. En tiedä juuri ketään kellä olisi positiivisia muistoja koululiikunnasta ja itse olin liikkuvaa sorttia vapaa-ajallakin. Jos liikuntaa olisi ollut minuuttikin enemmän sitä olisi heittänyt hanskat tiskiin. Tämä 90-luvun kokemusten pohjalta mutta hyvä jos on nykyään otettu eri suunta.

    VastaaPoista