perjantai 26. huhtikuuta 2013

Yhteiset pelisäännöt ovat ainoa keino

18.4. HS


Kuopiossa ratkotaan vuosia jatkunutta kouluriitaa rehtorin ja perheiden välillä. Riidat ovat raskaita etenkin lapsille.

Yksittäisten vanhempien vaatimuksilla tulee olla joku raja koulun toiminnassa, muistuttaa Psykologiliiton puheenjohtaja Tuomo Tikkanen.

Hän toteaa, että vanhemmilla on oikeus valittaa koulun toiminnasta, mutta koulun velvollisuus on toimia sovittujen periaatteiden mukaisesti

"Ihmisillä on erilaisia käsityksiä kasvatuksesta, mutta koulu ei voi heilua yksittäisten huoltajien täsmällisten vaatimusten mukaan. Tietyt periaatteet koskevat kaikkia lapsia. Koulun tulee puuttua häiriöihin ja ongelmiin", Tikkanen sanoo.

Hän on työskennellyt aiemmin Helsingin opetusviraston johtavana psykologina.

Vanhempien vaatimusten rajoja haetaan Kuopiossa, jossa ratkotaan vuosia jatkunutta riitaa kahden perheen ja rehtorin välillä. Riidan taustalla ovat erimielisyydet lasten kasvatuksesta.


Parhaat tulokset saadaan, kun koulu ja koti vetää yhtä köyttä.

Kasvatusristiriita on pahinta, mihin lapsi voi joutua. Lapsi ei tiedä, mikä on oikein tai väärin.

Koulu ei ole koti. 

Koulun säännöt ovat kaikille lapsille. Koulun säännöt kumpuavat yleisestä yhteiskunnan säännöstöstä, ei sääntöjä hatusta vedetä. Oman kouluni sääntöjä päivitetään perustellusti joka vuosi.

Pähkinärinteen koulu > Kouluinfo > Järjestyssäännöt

Kannattaa piipahtaa Suomen Vanhempainliiton sivuilla. Kahden kuopiolaisperheen vanhemmat olisivat voineet jatkuvan riitelyn sijaan voineet lähteä mukaan yhteistyöhön koulun kanssa. Keinoja on. 

Kodin ja koulun yhteistyössä on aina kehitettävää. Vanhempainliiton sivuilta löytyy vinkkejä kehittämiseen.

Vantaalla vuodenvaihteessa lopetettiin koulujen johtokunnat pikkurahan vuoksi, mikä on ikävää. Onneksi on aina aktiivisia vanhempia, jotka ovat valmiita vanhempienyhdistystoimintaan. Omassa koulussani on vanhempienyhdistys perusteilla.

Vantaalla on hyvin aktiivinen ja toimiva alueyhdistys, Vantaan vanhempienyhdistysten alueyhdistys ry eli VANVARY. Yhdistys oli vahvasti torppaamassa sadan koulunkäyntiavustajan irtisanomista.

Pähkinärinteessä toimii alueellinen ennaltaehkäisevä yhteistyöryhmä, Koulu Keskellä Pähkinärinnettä eli KKP, jonka puheenjohtajana toimin. Alunperin yhteistyöryhmä perustettiin kerhotoiminnan kehittämiseen, Ehkäisevän työn alueellinen malli eli ETAM, mutta toiminta on laajentunut rajusti. 

Mukana on alueen toimijoita: koulu, seurakunta, Lions Club, Pähkinärinneseura, Nuorisotoimi, Lastensuojelu, Kirjasto, Martat, Lähipoliisi, urheiluseuroja ja tietenkin oppilaiden vanhempia. Nyt mukaan tuli Humanistinen ammattikoulu eli HUMAK, joka kouluttaa yhteisöpedagogeja. Kouluni alkaa tehdä yhteistyötä HUMAK:n kanssa. Odotamme innolla koulullemme yhteisöpedagogiopiskelijoita.

On selvää, että vanhemmat ja opettajat ovat oppilaan puolella.

Olisi hyvin mielenkiintoista tietää, millaisia kasvatusristiriidat Kuopiossa oikein ovat?


OAJ:n työmarkkinalakimies Kristiina Tuhkiaisen mukaan rehtorin työpaikan vaihto on viimeinen keino etenkin, kun hänen toiminnassaan ei ole todettu moitittavaa. (HS 18.4.)


Jos ristiriidat ovat ylitsepääsemättömiä, kotiopetus on yksi vaihtoehto kahden riitelevän perheen lapsille. Ei ole mitään järkeä sairastuttaa koko kouluyhteisöä.

Yhteisöllisyys on päivän sana.

1 kommentti:

  1. Tässä tapauksessa on jotakin hyvin omituista. Ymmärtääkseni Kuopiossa on enemmän kuin yksi koulu. Uutisten mukaan rehtorin toiminnassa ei ole nähty moitittavaa. Tuntuu lievästi sanottuna omituiselta, jos harkitaan rehtorin siirtämistä toiseen kouluun. Eikä olisi helpompaa ja järkevämpää antaa näiden kahden riitelevän perheen lasten siirtyä toiseen kouluun. Jos ne eivät sitä halua, järjestäköön lastensa opetuksen vaikka kotikoulussa.

    VastaaPoista